Aikaisempi tuomio

1. A on 29.1.2014 lainvoimaisesti tuomittu 21.6.2013 tehdystä törkeästä pahoinpitelystä 1 vuoden 1 kuukauden ehdolliseen vankeuteen, jonka koeaika on määrätty päättymään 29.1.2016.

Alempien oikeuksien tuomiot tässä asiassa

2. Pohjois-Savon käräjäoikeus on lukenut A:n syyksi syytekohdassa 3 neljä pahoinpitelyä, syytekohdassa 5 vahingonteon ja syytekohdassa 6 niskoittelun poliisia vastaan. Kaikki teot on tehty 22.2.2014.

3. Pahoinpitelyjen syyksilukeminen on perustunut siihen, että A oli erään ravintolan edustalla tehnyt ruumiillista väkivaltaa neljälle henkilölle. Hän oli lyönyt B:tä poikittain pitämällään alumiinisella pesäpallomailalla kasvoihin sillä seurauksella, että B:lle oli aiheutunut kipua ja särkyä sekä turvotusta ja puolentoista senttimetrin mittainen haava vasempaan poskipäähän. Lisäksi B:n etuhammas oli lyönnin seurauksena lohjennut ja hampaisiin oli tullut hiusmurtumia. A oli tämän jälkeen lyönyt C:tä pesäpallomailalla voimakkaasti vasempaan käsivarteen aiheuttaen tälle ainakin kipua ja särkyä. A oli seuraavaksi lyönyt D:tä poikittain pitämällään pesäpallomailalla kasvoihin ja lyönyt tätä vielä kylkeen siten, että tälle oli aiheutunut kipua ja särkyä. Lisäksi D:n kolme etuhammasta oli lyönnin seurauksena katkennut ja hänen vasempaan kylkeensä oli tullut mustelmaa sekä turvotusta. Vielä A oli pitänyt pesäpallomailaa E:n kaulaa vasten ja pukannut tätä otsallaan nenään sillä seurauksella, että E:lle oli aiheutunut kipua ja särkyä sekä verta vuotava naarmu nenään.

4. Vahingonteon syyksilukeminen on perustunut siihen, että A oli edellä kerrotussa tilanteessa oikeudettomasti vahingoittanut erästä henkilöautoa tekemällä E:lle väkivaltaa niin, että tämä oli kaatunut päin ajoneuvon vasemman kyljen takaosaa sillä seurauksella, että siihen oli tullut noin 50 senttimetrin pituinen naarmu ja takapuskurin kiinnike oli irronnut.

5. Poliisia vastaan niskoittelun syyksilukeminen on perustunut siihen, että A oli edellä kerrottujen tapahtumien jälkeen rikoksen johdosta epäiltynä ja kiinniotettuna kieltäytynyt antamasta poliisille poliisilain 2 luvun 1 §:n 1 momentissa tarkoitettuja henkilötietojaan.

6. Käräjäoikeus on todennut, että A oli kohdistanut sivullisiin varsin voimakasta väkivaltaa käyttämällä tekovälineenään metallista, väkivaltakäyttöön suunniteltua lyöntiasetta. Menettelyllään A oli aiheuttanut B:lle ja D:lle vähäistä suurempia vammoja. A:n syyksi luettu menettely oli tapahtunut käräjäoikeuden hänelle aikaisemmasta pahoinpitelyrikoksesta 29.1.2014 tuomitseman 1 vuoden 1 kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen koeajalla vain noin kuukausi koeajan alkamisen jälkeen. Tämän vuoksi käräjäoikeus on määrännyt ehdollisen vankeusrangaistuksen kokonaan täytäntöönpantavaksi.

7. Käräjäoikeus on tuominnut A:lle syyksi lukemistaan rikoksista ja täytäntöönpantavaksi määräämästään ehdollisesta vankeusrangaistuksesta yhteisen 1 vuoden 4 kuukauden ehdottoman vankeusrangaistuksen.

8. A:n valitettua käräjäoikeuden tuomiosta Itä-Suomen hovioikeus on katsonut, että A:n syyksi syytekohdassa 3 luettujen tekojen vakavuus ja A:n aikaisempi samankaltainen rikollisuus edellyttävät ehdottoman vankeusrangaistuksen tuomitsemista. A:n syyksi luetut teot eivät kuitenkaan ole yhtä ankarasti rangaistavia kuin 29.1.2014 hänelle tuomitun ehdollisen vankeuden perusteena ollut törkeä pahoinpitely. Hovioikeus on lisäksi ottanut huomioon aikaisemman ehdollisen vankeusrangaistuksen vaikutuksen tässä asiassa A:n syyksi luetuista teoista määrättävän vankeusrangaistuksen ehdollisuutta harkittaessa ja päätynyt siihen, ettei ehdollista vankeutta ole täytäntöönpanoa puoltavista seikoista huolimatta perusteltua määrätä osaksikaan täytäntöönpantavaksi. Hovioikeus on tuominnut A:n hänen syykseen tässä asiassa luetuista rikoksista 8 kuukauden vankeusrangaistukseen, jonka sijasta se on määrännyt vapaudenmenetysajan 23. - 25.2.2014 huomioon ottaen 197 tuntia yhdyskuntapalvelua.

Kysymyksenasettelu

9. Korkeimmassa oikeudessa on syyttäjän valituksen johdosta kysymys siitä, onko A:lle tuomittu ehdollinen vankeus määrättävä pantavaksi täytäntöön kokonaan tai osaksi. Mikäli ehdollinen vankeus määrätään pantavaksi täytäntöön, kysymys on myös yhteisen vankeusrangaistuksen mittaamisesta.

Ehdollisen vankeuden määräämisestä täytäntöönpantavaksi

10. Rikoslain 2 b luvun 5 §:n 1 momentin mukaan tuomioistuin voi määrätä ehdollisen vankeuden pantavaksi täytäntöön, jos tuomittu tekee koeaikana rikoksen, josta tuomioistuimen harkinnan mukaan hänet olisi tuomittava ehdottomaan vankeuteen ja josta syyte on nostettu vuoden kuluessa koeajan päättymisestä. Pykälän 2 momentin mukaan tuomioistuin voi myös määrätä ehdollisen vankeuden täytäntöönpantavaksi vain osaksi, jolloin rangaistus jää muulta osin ehdolliseksi entisin koeajoin.

11. Vankeuden tuomitseminen ehdollisena merkitsee rikoslain 2 b luvun 3 §:n 1 momentin mukaan rangaistuksen täytäntöönpanon lykkääntymistä koeajaksi. Ehdollisen vankeuden sisältönä on uhka siitä, että vankeusrangaistus voidaan määrätä pantavaksi täytäntöön koeajalla tehdyn rikoksen johdosta (ks. HE 177/2000 vp s. 4).

12. Ehdollisen vankeuden täytäntöönpanoa koskevaa sääntelyä uudistettiin lailla ehdollisesta rangaistuksesta annetun lain 4 ja 5 §:n muuttamisesta (700/1991). Tuomioistuimen harkintavaltaa lisättiin tuolloin säätämällä ehdollisen vankeuden täytäntöönpano harkinnanvaraiseksi silloinkin, kun uudesta rikoksesta tuomitaan vuotta pidempi vankeusrangaistus, ja mahdollistamalla ehdollisen vankeuden määrääminen pantavaksi täytäntöön vain osaksi. Uutta sääntelyä perusteltiin sillä, että se on aikaisempaa joustavampi ja syytetyn kannalta kohtuullisempi sekä mahdollistaa asteittaisen siirtymisen ehdollisesta rangaistuksesta ehdottomaan (HE 40/1990 vp s. 44). Voimassa oleva rikoslain 2 b luvun 5 § vastaa asiallisesti olennaisilta osiltaan tuolloin säädettyä lakia.

13. Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä ehdollisen vankeusrangaistuksen täytäntöönpantavaksi määräämistä on arvioitu sillä perusteella, kuinka samankaltaista ehdolliseen vankeusrangaistukseen johtanut rikollisuus ja se rikollisuus, johon ehdollisen vankeuteen tuomittu oli syyllistynyt koeajalla, on ollut ja kuinka pitkä aika ehdolliseen vankeusrangaistukseen johtaneen ja uuden rikoksen välillä on kulunut. Lisäksi huomiota on kiinnitetty tekijän ikään ja siihen, ettei ensimmäinen vankilassa suoritettava vankeusrangaistus muodostu tuomittavan kannalta kohtuuttoman pitkäksi (KKO 1996:40 ja KKO 2002:37).

14. Jäännösrangaistuksen täytäntöönpanoa koskevia säännöksiä uudistettaessa lähtökohtana oli, että täytäntöönpanossa noudatetaan periaatteessa samoja säännöksiä kuin ehdollista vankeutta täytäntöön pantaessa (ks. HE 262/2004 vp s. 51). Jäännösrangaistus voidaan rikoslain 2 c luvun 14 §:n mukaan jättää määräämättä täytäntöön pantavaksi erityisesti silloin, jos suuri osa koeajasta on suoritettu ennen kuin koeajalla tehty rikos on tapahtunut tai jos jäännösrangaistus tai koeajalla tehdystä rikoksesta tuomittava rangaistus on lyhyt taikka jos tekijälle koeajalla tehdystä rikoksesta johtuvan tai tuomiosta aiheutuvan muun seurauksen vuoksi yhteinen rangaistus johtaisi kohtuuttomaan lopputulokseen. Mainitut seikat tulee ottaa huomioon myös täytäntöönpantavan jäännösrangaistuksen pituutta määrättäessä.

15. Korkein oikeus toteaa, että rikoslain 2 b luvun 5 §:n 1 momentin sanamuodon mukaan ehdollisen vankeuden täytäntöönpantavaksi määrääminen edellyttää ainoastaan, että uusi rikos on tehty koeaikana, siitä tuomittava rangaistus olisi ehdoton vankeus ja syyte on nostettu määräajassa. Lainkohdassa ei ole säädetty siitä, mitä seikkoja tuomioistuimen on otettava huomioon harkitessaan sanottujen edellytysten täyttyessä ehdollisen vankeuden täytäntöönpanoa. Korkein oikeus katsoo, että tässä harkinnassa on perusteltua kiinnittää huomiota paitsi edellä selostetuista lain esitöistä ja Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännöstä ilmeneviin perusteisiin, myös jäännösrangaistuksen täytäntöönpanoa koskeviin säännöksiin, jotka pohjautuvat edeltä ilmenevin tavoin ehdollisen vankeuden täytäntöönpanoa koskevaan sääntelyyn, ja rangaistuksen määräämisen yleisiin periaatteisiin.

16. Edellä lausutun perusteella Korkein oikeus katsoo, että ehdollisen vankeuden täytäntöönpanoa koskevassa harkinnassa tulee kiinnittää huomiota ainakin koeajalla tehdyn uuden rikoksen vakavuuteen ja siitä ilmenevään tekijän syyllisyyteen, sanotun rikoksen ja ehdolliseen vankeuteen johtaneen rikoksen samankaltaisuuteen sekä aikaan, joka uuden rikoksen tekoaikana oli kulunut ehdolliseen vankeuteen johtaneesta rikoksesta ja ehdollisen vankeuden koeajan alkamisesta. Mitä vakavampi uusi rikos on ja mitä vähemmän aikaa sen tekohetkellä on kulunut ehdolliseen vankeuteen johtaneesta rikoksesta ja koeajan alkamisesta, sitä painavammat perusteet ehdollisen vankeuden määräämiseen täytäntöönpantavaksi on varsinkin silloin, kun kysymys on samankaltaisista rikoksista. Lisäksi sanotussa harkinnassa on perusteltua ottaa huomioon rangaistusjärjestelmän asteittainen ankaroituminen, mikä tarkoittaa seuraamuksen määrän ja lajin ankaroittamista asteittain rikosten vakavuuden ja uusimisen mukaan, ja se, ettei ehdoton vankeusrangaistus muodostu tuomittavan kannalta kohtuuttomaksi huomioon ottaen myös tekijän ikä. Myös aikaisempien tuomioiden lukumäärällä voi olla merkitystä harkinnassa.

Korkeimman oikeuden arviointi tässä asiassa

17. Hovioikeus on katsonut, että A:n syyksi tässä asiassa luetuista rikoksista on tuomittava yhteinen 8 kuukauden ehdoton vankeusrangaistus, jonka sijasta hovioikeus on tuominnut yhdyskuntapalvelua. Korkein oikeus toteaa, että hovioikeuden ratkaisu yhteisen vankeusrangaistuksen pituuden ja ehdottomuuden osalta vastaa vakiintunutta rangaistuskäytäntöä. Koska kaikki sanotut rikokset on tehty aikaisemman ehdollisen vankeuden koeajalla ja koska syyte niistä on nostettu rikoslain 2 b luvun 5 §:n 1 momentin mukaisessa määräajassa, sanotussa lainkohdassa säädetyt edellytykset ehdollisen vankeuden määräämiselle täytäntöönpantavaksi täyttyvät asiassa.

18. A on vajaan kuukauden kuluttua siitä, kun hänet oli 29.1.2014 tuomittu törkeästä pahoinpitelystä ehdolliseen vankeuteen, aivan koeajan alussa syyllistynyt hänen syykseen syytekohdassa 3 luettuihin pahoinpitelyihin, joiden kohteena on ollut joukko hänelle tuntemattomia ihmisiä. Hänen syykseen sanotussa syytekohdassa luetut rikokset ja ehdolliseen vankeusrangaistukseen johtanut rikos ovat luonteeltaan samankaltaisia, suhteellisen vakavia väkivaltarikoksia. Aikaa rikosten välillä oli kulunut vain kahdeksan kuukautta. Nämä seikat puoltavat A:lle tuomitun ehdollisen vankeuden määräämistä täytäntöönpantavaksi.

19. A ei ole aikaisemmin suorittanut rangaistusta vankilassa. Ehdollisen vankeusrangaistuksen määrääminen täytäntöönpantavaksi johtaisi paitsi siihen, ettei A:lle voitaisi tuomita vankeuden sijasta yhdyskuntapalvelua, myös siihen, että A joutuisi suorittamaan vankeinhoidollisesti ensikertaisena suhteellisen pitkän vankeusrangaistuksen. Rangaistusjärjestelmän asteittainen ankaroituminen puoltaa näin ollen sitä, ettei ehdollista vankeusrangaistusta määrättäisi pantavaksi täytäntöön ainakaan kokonaan. Tätä ratkaisuvaihtoehtoa puoltaa myös se, ettei A:lle ollut tuomittu muita rangaistuksia hänen syykseen tässä asiassa luettujen rikosten tekoaikana.

20. A on ollut hänen syykseen tässä asiassa luettujen rikosten tekoaikana 25-vuotias. A on kertonut Korkeimman oikeuden suullisessa käsittelyssä henkilökohtaisista olosuhteistaan, joita on selostettu myös asiassa esitetyissä seuraamusselvityksissä. Korkein oikeus katsoo, ettei A:n ikään tai olosuhteisiin liity sellaisia erityisiä seikkoja, joilla olisi olennaista merkitystä harkittaessa ehdollisen vankeuden täytäntöönpanoa.

21. A on pitänyt kohtuuttomana sitä, että aikaisempi ehdollinen vankeus vaikuttaisi rangaistusseuraamusta ankaroittavasti kahdella tavalla, ensin perusteena tuomita ehdoton vankeusrangaistus hänen syykseen nyt luetuista rikoksista ja sen jälkeen tulemalla määrätyksi täytäntöönpantavaksi. Tämän johdosta Korkein oikeus toteaa seuraavan.

22. Valintaa ehdollisen ja ehdottoman vankeuden välillä koskevan rikoslain 6 luvun 9 §:n mukaan määräaikainen, enintään kahden vuoden vankeusrangaistus voidaan määrätä ehdolliseksi (ehdollinen vankeus), jollei rikoksen vakavuus, rikoksesta ilmenevä tekijän syyllisyys tai tekijän aikaisempi rikollisuus edellytä ehdottomaan vankeuteen tuomitsemista. Lainkohdassa säädetyt rangaistuslajin valintaperusteet koskevat osaksi samoja seikkoja, jotka edellä kohdista 15 ja 16 ilmenevin tavoin otetaan huomioon harkittaessa ehdollisen vankeuden täytäntöönpanoa.

23. Ehdottoman vankeuden tuomitseminen ja ehdollisen vankeuden määrääminen täytäntöönpantavaksi ovat molemmat rikoslain säännöksiin perustuvia seuraamuksia rikoksentekijän syyksi luetusta rikoksesta. Korkein oikeus katsoo, että edellä kohdassa 16 mainitut perusteet on otettava huomioon harkittaessa ehdollisen vankeuden täytäntöönpanoa riippumatta siitä, ovatko samat perusteet vaikuttaneet jo siinä vaiheessa, kun tuomioistuin on harkinnut sitä, olisiko tekijä tuomittava ehdottomaan vankeuteen hänen syykseen asiassa luetusta rikoksesta (ks. KKO 2008:72 kohta 14 ja 2014:85 kohta 7). Asteittain ankaroituva rangaistusjärjestelmä ja tavoite ehkäistä kohtuuttomia vankeusrangaistuksia johtavat kuitenkin siihen, että ehdollisen vankeuden täytäntöönpanoon vaaditaan yleensä selvästi painavampia perusteita kuin yksinomaan vankeuden tuomitsemiseen ehdottomana.

Korkeimman oikeuden johtopäätös

24. Korkein oikeus katsoo, että ehdollisen vankeuden täytäntöönpanoa koskevassa harkinnassa tässä tapauksessa painaa eniten A:n syyllistyminen uusiin suhteellisen vakaviin väkivaltarikoksiin aivan ehdollisen vankeuden koeajan alussa. Kokonaisuutena arvioiden ehdollisen vankeuden täytäntöönpanon puolesta puhuvat perusteet ovat selvästi painavammat kuin sitä vastaan puhuvat perusteet. Huomioon ottaen tuomittavan yhteisen rangaistuksen pituus sekä A:n ikä ja olosuhteet ehdollisen vankeuden täytäntöönpano kokonaisuudessaan ei myöskään johda hänen kannaltaan kohtuuttomaan lopputulokseen.

Yhteisen vankeusrangaistuksen mittaaminen

25. Kun ehdollinen vankeus määrätään pantavaksi täytäntöön, täytäntöönpantavasta rangaistuksesta ja koeajalla tehdystä rikoksesta tuomittavasta rangaistuksesta määrätään rikoslain 2 b luvun 5 §:n 1 momentin mukaan yhteinen ehdoton vankeusrangaistus muista rikoksista samalla kertaa tuomittavien vankeusrangaistusten kanssa noudattamalla, mitä 7 luvussa säädetään.

26. Rikoslain 7 luvun 5 §:n 2 momentin mukaan yhteistä rangaistusta mitattaessa lähtökohdaksi on otettava siitä rikoksesta tuomittava rangaistus, josta tuomioistuimen harkinnan mukaan olisi tuleva ankarin rangaistus, sekä mitattava rikoksista yhteinen rangaistus siten, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa myös rikosten lukumäärään, vakavuuteen ja keskinäiseen yhteyteen.

27. Jäännösrangaistusta koskevassa rikoslain 2 c luvun 14 §:n 1 momentissa on vastaava säännös kuin edellä kohdassa 25 selostetussa rikoslain 2 b luvun 5 §:n 1 momentissa. Sen mukaan täytäntöön pantavasta jäännösrangaistuksesta ja koeajalla tehdystä rikoksesta tuomittavasta rangaistuksesta määrätään yhteinen ehdoton vankeusrangaistus muista rikoksista samalla kertaa tuomittavien vankeusrangaistusten kanssa noudattamalla, mitä 7 luvussa säädetään. Toisin kuin ehdollisen vankeuden täytäntöönpanoa koskevassa lainkohdassa, rikoslain 2 c luvun 14 §:n 1 momentissa on lisäksi säädetty, ettei jäännösrangaistusta ole kuitenkaan pidettävä 7 luvun 5 §:n 2 momentissa tarkoitettuna ankarimpana rangaistuksena. Tätä lakivaliokunnan ehdotuksesta lainkohtaan lisättyä mittaamissääntöä perusteltiin sillä, ettei jäännösrangaistus rinnastu rikoslain 7 luvun 5 §:n 2 momentissa tarkoitettuun "rikoksesta tuomittavaan rangaistukseen" (LaVM 9/2005 vp s. 8).

28. Korkein oikeus toteaa, että rikoslain 2 c luvun 14 §:n 1 momentissa säädetään sanamuotonsa mukaan vain jäännösrangaistuksen määräämisestä täytäntöön pantavaksi. Lainkohtaan lakivaliokunnan ehdotuksesta tehdyn lisäyksen perustelu huomioon ottaen lainkohta ei muutoinkaan anna aihetta tulkita rikoslain 2 b luvun 5 §:n 1 momenttia ja 7 luvun 5 §:n 2 momenttia muulla tavalla kuin sanamuotojensa mukaisesti siten, että täytäntöönpantavaksi määrätty ehdollinen vankeus voi olla rangaistuksen mittaamisen lähtökohdaksi otettava ankarin rangaistus.

29. Tässä tapauksessa A:lle törkeästä pahoinpitelystä aikaisemmin tuomittu ja nyt täytäntöönpantavaksi määrättävä 1 vuoden 1 kuukauden vankeusrangaistus on selvästi ankarampi rangaistus kuin mistään hänen syykseen tässä asiassa luetusta rikoksesta olisi tuleva erikseen tuomittaessa. Se on siten otettava lähtökohdaksi yhteistä vankeusrangaistusta mitattaessa.

30. A:n syyksi tässä asiassa luetut rikokset on tehty samana päivänä lyhyen ajan kuluessa ja niillä on siten keskinäistä yhteyttä. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2014:60 katsonut, että samana päivänä lyhyen ajan kuluessa tehtyjen pahoinpitelyrikosten ja laittoman uhkauksen keskinäisellä yhteydellä oli tuossa asiassa rikoksiin syyllistyneelle tuomittavaa yhteistä rangaistusta korottava vaikutus (kohta 19). Korkein oikeus perusteli kantaansa sillä, että tekijä oli uhkaillut, pahoinpidellyt tai yrittänyt pahoinpidellä henkilöitä, jotka olivat yrittäneet päästä hänestä ja hänen seurueestaan eroon, ja että tekijän väkivaltainen toiminta oli ollut silmitöntä, sinnikästä ja asianomistajien kannalta hyvin uhkaavaa. Korkein oikeus toteaa, että olosuhteet tässä tapauksessa ovat olleet erilaiset kuin mainitussa ratkaisussa kysymyksessä olleessa tapauksessa, ja katsoo, että A:lle tuomittava yhteinen vankeusrangaistus on perusteltua mitata rikoslain 7 luvun 5 §:n 2 momentin normaalin soveltamiskäytännön mukaisesti.

31. A on yllättäen kohdistanut ravintolan edustalla olleisiin ulkopuolisiin henkilöihin väkivaltaa käyttäen vaarallista tekovälinettä, alumiinista pesäpallomailaa, muun muassa lyömällä sillä kasvoihin kahta henkilöä, jotka olivat saaneet vähäistä vakavampia vammoja. Korkein oikeus katsoo A:n syyksi syytekohdassa 3 luettujen pahoinpitelyjen vakavuus huomioon ottaen, että niiden tulee vaikuttaa yhteisen vankeusrangaistuksen pituuteen tuntuvasti. Sitä vastoin A:n syyksi syytekohdissa 5 ja 6 luetut vahingonteko ja niskoittelu poliisia vastaan eivät mainittavasti vaikuta rangaistuksen pituuteen. Korkein oikeus pitää käräjäoikeuden A:lle tuomitsemaa 1 vuoden 4 kuukauden yhteistä vankeusrangaistusta oikeudenmukaisena rangaistusseuraamuksena hänen syykseen luetuista rikoksista.

Suoritetun yhdyskuntapalvelun huomioon ottaminen

32. Korkeimman oikeuden saaman selvityksen mukaan A on ennen Korkeimman oikeuden antamaa täytäntöönpanon keskeytysmääräystä aloittanut hovioikeuden hänelle tuomitseman yhdyskuntapalvelun suorittamisen. Suoritetun yhdyskuntapalvelun huomioon ottamisesta rangaistuksen koventuessa muutoksenhaun johdosta säädetään yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanosta annetussa laissa. Lain 16 §:n mukaan yhdyskuntapalvelun täytäntöönpano voidaan aloittaa käräjäoikeuden tuomion perusteella, ennen kuin tuomio on tullut lainvoimaiseksi, jos tuomittu kirjallisesti suostuu täytäntöönpanoon ja on tyytynyt tuomioon siltä osin kuin hänet on tuomittu yhdyskuntapalveluun. Jos yhdyskuntapalveluun tuomittu 16 §:ssä tarkoitetussa tapauksessa muutoksenhaun johdosta tuomitaan vankeusrangaistukseen, Rikosseuraamuslaitoksen on sanotun lain 84 §:n mukaan vähennettävä täytäntöönpantavasta vankeusrangaistuksesta määrä, joka vastaa yhdyskuntapalveluna jo suoritettua osaa. Lainkohdat koskevat siten sanamuotonsa mukaisesti vain tilannetta, jossa yhdyskuntaseuraamuksen täytäntöönpano on aloitettu käräjäoikeuden tuomion perusteella.

33. Korkein oikeus toteaa, että täytäntöön pannun rangaistuksen vähentämisessä muutoksenhaun vuoksi ankaroituneesta rangaistuksesta ei ole kysymys rangaistuksen määräämisestä rikosasiassa vaan rangaistuksen täytäntöönpanosta, mistä vastaa Rikosseuraamuslaitos. Sen vuoksi vankeusrangaistusta määräävän muutoksenhakutuomioistuimen vallassa ei ole tehdä täytäntöön pantua yhdyskuntapalvelua vastaavaa vähennystä (KKO 2016:29, kohta 11). Lain sanamuodosta huolimatta yhdyskuntapalvelun jo suoritetun osan vähentäminen täytäntöönpantavasta vankeusrangaistuksesta kuuluu siten Rikosseuraamuslaitoksen toimivaltaan siinäkin tapauksessa, että yhdyskuntapalvelun täytäntöönpano on aloitettu hovioikeuden tuomion perusteella.

Hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että Pohjois-Savon käräjäoikeuden 29.1.2014 A:lle törkeästä pahoinpitelystä (tekoaika 21.6.2013) tuomitsema 1 vuoden 1 kuukauden ehdollinen vankeusrangaistus määrätään kokonaan täytäntöönpantavaksi.

A tuomitaan hänen syykseen syytekohdissa 3, 5 ja 6 luetuista neljästä pahoinpitelystä, vahingonteosta ja niskoittelusta poliisia vastaan (kaikkien tekoaika 22.2.2014) sekä nyt täytäntöönpantavaksi määrätystä rangaistuksesta yhteiseen 1 vuoden 4 kuukauden vankeusrangaistukseen, josta on rikoslain 6 luvun 13 §:n nojalla tehtävä vapaudenmenetysaikoja 21. - 23.6.2013 ja 23. - 25.2.2014 vastaava vähennys.

Muilta osin hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Pertti Välimäki, Jorma Rudanko, Ari Kantor, Jarmo Littunen ja Mika Huovila. Esittelijä Paula Jutila.