Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. Helsingin käräjäoikeus on 15.10.2002 antamallaan tuomiolla tuominnut A:n 3.6.2002 tehdystä törkeästä huumausainerikoksesta sillä perusteella, että tämä oli yhdessä ja yksissä tuumin kolmen muun rikoskumppanin kanssa pitänyt levittämistarkoituksessa hallussaan sekä kuljettanut ja kuljetuttanut Suomeen aiemmin tuotua suurta määrää hasista. Huumausaine-erä oli takavarikoitu A:n korjaamohallissa olleen auton polttoainesäiliöstä. Käräjäoikeus on katsonut, että autoa oli käytetty huumausaineen kuljetusvälineenä ja säilytyspaikkana ja että autoa oli siten pidettävä rikoksentekovälineenä. Koska auto ei ollut ollut A:n ja muiden rikoskumppaneiden omistuksessa, käräjäoikeus on velvoittanut A:n rikoslain 10 luvun 8 §:n nojalla korvaamaan yhteisvastuullisesti muiden rikoskumppaneiden kanssa valtiolle rikoksentekovälineenä käytetyn auton arvona 15 000 euroa.

2. A on valittanut tuomiostaan Helsingin hovioikeuteen ja vedonnut muun ohella siihen, että vaatimus auton arvon menetetyksi tuomitsemisesta valtiolle oli ennenaikainen, koska auto oli edelleen rikoksentekovälineenä takavarikoituna ja se näin ollen saattoi tulla tuomituksi valtiolle menetetyksi.

3. Hovioikeus ei ole 10.7.2003 antamallaan tuomiolla muuttanut käräjäoikeuden ratkaisua tuomitun menettämisseuraamuksen osalta. Hovioikeus on todennut, ettei se, että auto oli edelleen rikoksentekovälineenä takavarikoituna, antanut aihetta päätyä toiseen lopputulokseen. Hovioikeuden tuomio on jäänyt lainvoimaiseksi.

4. Syyttäjä on sittemmin Helsingin käräjäoikeudessa 2.1.2007 vireille tulleen rikosasian haastehakemuksessa vaatinut, että B tuomitaan yhdessä A:n ja muiden rikoskumppaneiden kanssa tehdystä edellä kohdassa 1 tarkoitetusta törkeästä huumausainerikoksesta (tekoaika 28.5.2002 - 3.6.2002). Syytteen mukaan B oli kuljettanut kysymyksessä olevan auton Suomeen. Syyttäjä on lisäksi vaatinut, että takavarikoitu auto tuomitaan rikoslain 10 luvun 4 §:n nojalla valtiolle menetetyksi rikoksentekovälineenä ja oikeudenkäynnin kohteena olevaan tahalliseen rikokseen läheisesti liittyvänä omaisuutena, koska se oli yksinomaan ja ainakin pääasiallisesti tahallista rikosta varten hankittu.

5. Helsingin käräjäoikeus on 19.11.2007 antamallaan tuomiolla hylännyt B:hen kohdistetun syytteen ja menettämisvaatimuksen katsoen, ettei riittävää selvitystä B:n tahallisuudesta ollut esitetty.

6. Syyttäjä on valittanut tuomiosta Helsingin hovioikeuteen. Hovioikeus on 29.4.2011 antamassaan, lainvoiman saaneessa tuomiossa katsonut näytetyksi, että B oli tuonut maahan kohdassa 1 tarkoitetun erän hasista kuljettamalla Saksasta Suomeen auton, jonka polttoainesäiliöön huumausaine-erä oli ollut kätkettynä, ja tuominnut B:n törkeästä huumausainerikoksesta. Menettämisseuraamuksen osalta hovioikeus on katsonut, että auto oli ollut rikoksen tekemisessä välttämätön ja sen rakennetta oli käytetty hyväksi kätkemällä huumausaine polttoainesäiliöön. Hovioikeus on todennut auton omistussuhteista esitetyn ristiriitaista selvitystä. Hovioikeus on katsonut, että auto oli B:lle kuuluneena tuomittava rikoslain 50 luvun 6 §:n 1 momentin nojalla valtiolle menetetyksi.

7. A on purkuhakemuksessaan Korkeimmassa oikeudessa vaatinut, että hovioikeuden tuomio 10.7.2003 nro 2150 puretaan auton arvoa koskevan menettämisseuraamuksen osalta, että hänet vapautetaan auton arvoa koskevasta menettämisseuraamuksesta ja että hänelle palautetaan se, mitä hän on kyseisen menettämisseuraamuksen johdosta valtiolle suorittanut. A on vedonnut oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 a §:n 2 kohtaan ja perustanut hakemuksensa siihen, että auton arvoa ei olisi voitu tuomita menetetyksi, koska jälkikäteen on ilmennyt, että auto oli rikoksen tekemisen aikaan kuulunut yhdelle törkeään huumausainerikokseen osalliselle ja että auto oli nyttemmin tuomittu rikoksentekovälineenä valtiolle menetetyksi.

8. Syyttäjä on vastauksessaan vaatinut hakemuksen hylkäämistä. Syyttäjä on muun ohella lausunut, että A:n vetoama uusi, näytön arviointiin perustuva tuomio ei ole edellä mainitussa lainkohdassa tarkoitettu uusi seikka. Syyttäjä on lausunut lisäksi, että koska kysymyksessä on omaisuus, jonka arvo alenee merkittävästi, voidaan perustellusti kysyä, onko kyse enää samasta omaisuusesineestä.

9. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, tuleeko A:n hakemuksen kohteena oleva Helsingin hovioikeuden tuomio menettämisseuraamuksen osalta purkaa sen johdosta, että samaan tekoon osallisen henkilön on katsottu myöhemmässä tuomiossa omistaneen auton ja auto on tuomittu rikoksentekovälineenä valtiolle menetetyksi.

Sovellettava säännös ja sen tulkinta

10. Oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 a §:n 2 kohdan mukaan lainvoiman saanut, menettämisseuraamusta koskeva tuomio rikosasiassa voidaan vastaajan eduksi purkaa, jos vedotaan seikkaan tai todisteeseen, jota ei ole aikaisemmin esitetty, ja sen esittäminen todennäköisesti olisi johtanut menettämisvaatimuksen hylkäämiseen tai siihen, että menettämisseuraamus olisi tuomittu olennaisesti lievempänä, taikka on muutoin erittäin painavia syitä katsoen siihen mihin näin vedotaan ja mitä muutoin käy ilmi, saattaa uudelleen tutkittavaksi kysymys menettämisseuraamuksesta.

11. Säännöksen esitöissä (HE 190/2002 vp s. 38) on todettu, että periaatteessa purkamisedellytykset noudattavat samoja kriteereitä kuin, jos kysymys olisi itse rikostuomion purkamisesta syytetyn eduksi. Menettämisseuraamusta koskevan tuomion purkamisen edellytyksiä harkittaessa nyt kysymyksessä olevan kohdan nojalla johtoa voidaan siten hakea Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännöstä, jossa on ollut kyse tuomion purkamisesta rikosasian vastaajan eduksi 31 luvun 8 §:n 3 kohdan nojalla. Viimeksi mainittu lainkohta koskee lainvoiman saaneen tuomion purkamista silloin kun vedotaan seikkaan tai todisteeseen, jota ei ole aikaisemmin esitetty, ja sen esittäminen todennäköisesti olisi johtanut syytetyn vapauttamiseen tai siihen, että rikokseen olisi ollut sovellettava lievempiä rangaistussäännöksiä, taikka on erittäin painavia syitä, katsoen siihen mihin näin vedotaan ja mitä muutoin käy ilmi, saattaa uudelleen tutkittavaksi kysymys, onko syytetty tehnyt sen rikollisen teon, joka on luettu hänen syykseen.

12. Uudella seikalla tai todisteella tarkoitetaan sanotussa lainkohdassa sellaista oikeudenkäyntiaineistoa, johon ei ole vedottu aikaisemmin ja jolla voi olla merkitystä jutun ratkaisun kannalta. Oikeuskäytännössä on yleensä katsottu, ettei lainvoimaisen tuomion jälkeen annettu uusi tuomio ole lainkohdassa tarkoitettu uusi seikka (KKO 1998:30, KKO 2008:24 ja KKO 2015:68).

13. Toisaalta Korkein oikeus on katsonut, että lainvoimaisen tuomion jälkeen annettu uusi tuomio voi tietyissä tilanteissa olla lainkohdassa tarkoitettu uusi seikka. Näin on katsottu esimerkiksi silloin, kun purettavaksi haetun tuomion perusteena ollut tuomio on ensin purettu (KKO 2006:3).

Purkuedellytysten arviointi tässä asiassa

14. Rikoslain 50 luvun 6 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan valtiolle menetetyksi on tuomittava muun ohella välineet ja tarvikkeet, joita on käytetty muun muassa törkeän huumausainerikoksen tekemiseen tai jotka on tähän tarkoitukseen hankittu. Pykälän 2 momentin mukaan muutoin noudatetaan, mitä 10 luvussa säädetään.

15. Rikoslain 10 luvun 4 §:n 2 momentin mukaan valtiolle menetetyksi voidaan tuomita esine tai omaisuus, jota on käytetty tahallisen rikoksen tekemisessä, ja oikeudenkäynnin kohteena olevaan tahalliseen rikokseen läheisesti liittyvä esine tai omaisuus, joka on yksinomaan tai pääasiallisesti tahallista rikosta varten hankittu tai valmistettu taikka ominaisuuksiltaan erityisen sovelias tahallisen rikoksen tekemiseen. Mainitun luvun 8 §:n mukaan, jos 4 §:ssä tarkoitettua rikoksentekovälineenä käytettyä esinettä tai omaisuutta ei voida tuomita menetetyksi 6 §:n 1 momentissa säädetyn rajoituksen vuoksi eli siksi, että esine tai muu omaisuus kuuluu kokonaan tai osaksi muulle kuin rikoksentekijälle tai rikokseen osalliselle, rikoksentekijä voidaan tuomita esineen tai omaisuuden sijasta menettämään kokonaan tai osaksi sen arvo. Menettämisseuraamuksia koskevan rikoslain 10 luvun säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä on todettu tarkoituksena olevan, että menettämisseuraamus voi kohdistua vain yhteen osapuoleen ja vain kerran. Arvokonfiskaatio olisi toissijainen ja voisi kohdistua samoihin henkilöihin kuin rikoksentekovälineen menettäminen (HE 80/2000 vp s. 32).

16. Purettavaksi vaaditussa tuomiossa A on rikoslain 10 luvun 8 §:n nojalla tuomittu menettämään valtiolle rikoksentekovälineenä käytetyn auton arvo, koska hän ei ollut omistanut autoa. Sittemmin kohdassa 6 selostetussa tuomiossa hovioikeus on katsonut esitetyn näytön perusteella, että kysymyksessä olevan auton on omistanut B, joka on osallisena tuomittu samasta rikoksesta kuin A. Auto on jälkimmäisessä tuomiossa tuomittu rikoslain 50 luvun 6 §:n nojalla rikoksentekovälineenä valtiolle menetetyksi.

17. Kuten edellä kohdassa 15 selostetuista lain esitöistäkin ilmenee, rikoslain 10 luvun 8 §:ssä säädetty arvon menettäminen on toissijainen suhteessa luvun 4 §:ssä ja rikoslain 50 luvun 6 §:ssä säädettyyn rikoksentekovälineen menettämiseen. Menettämisseuraamuksen säätelyn tarkoituksena ei ole, että valtio voisi hyötyä siitä, että menetetyksi voitaisiin tuomita sekä rikoksentekoväline että sen arvo. Tämän vuoksi Korkein oikeus katsoo, että jälkimmäisessä tuomiossa auton omistusoikeudesta ilmennyt uusi selvitys on sellainen oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 a §:n 2 kohdassa tarkoitettu uusi seikka, jonka esittäminen todennäköisesti olisi johtanut auton arvon menettämistä koskevan vaatimuksen hylkäämiseen ensimmäisessä tuomiossa. Edellytykset hovioikeuden tuomion purkamiselle mainitun lainkohdan nojalla ovat siten olemassa.

18. Kysymys on vielä siitä, mikä merkitys asiassa on annettava syyttäjän vetoamalle auton arvon alenemista koskevalle seikalle. Korkein oikeus katsoo, että jo rikoksentekovälineen ja sen arvon menettämisen keskinäinen suhde puoltaa sitä kantaa, ettei purkuperustetta arvioitaessa tarvitse ottaa huomioon, onko auton arvo alentunut. Lisäksi voidaan todeta, että rikoslain 10 luvun 8 §:n 2 momentin mukaan esineen arvoa ei tuomita menetetyksi silloinkaan, kun esine on hävitetty. Säännöksestä ilmenevän periaatteen voidaan katsoa koskevan myös sitä tilannetta, jossa esineen arvo on alentunut. Esinettä ja sen arvoa ei tällöinkään voida tuomita yhtä aikaa menetetyksi.

19. Koska asia on selvä, Korkein oikeus oikaisee hovioikeuden tuomiota välittömästi.

Helsingin hovioikeuden tuomio 10.7.2003 nro 2150 puretaan siltä osin kuin A on velvoitettu korvaamaan valtiolle auton arvona 15 000 euroa. Menettämisseuraamusta koskeva vaatimus hylätään A:n osalta ja hänet vapautetaan tältä osin valtiolle tuomitusta korvausvelvollisuudesta.

Valtio velvoitetaan palauttamaan A:lle se määrä, minkä tämä on suorittanut valtiolle korvaukseksi auton arvosta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kitunen, Ilkka Rautio, Soile Poutiainen, Jorma Rudanko ja Ari Kantor. Esittelijä Kaisa Klinga.