Asian tausta ja kysymyksenasettelu

12. A on ilmoittanut 28.10.2013 Vantaan vankilassa tyytyvänsä käräjäoikeuden 25.10.2013 antamaan tuomioon siltä osin kuin hänet oli tuomittu vankeusrangaistukseen. A on samalla ilmoittanut suostuvansa suorittamaan hänelle nuorena henkilönä tehdyistä törkeästä ryöstöstä, törkeän varkauden yrityksestä ja maksuvälinepetoksesta tuomittua 3 vuoden vankeusrangaistusta. A:n puolustaja on samana päivänä ilmoittanut tyytymättömyyttä käräjäoikeuden tuomioon kokonaisuudessaan. A on tyytymisilmoituksen tehdessään ollut alaikäinen.

13. A on hovioikeudelle toimittamassaan valituksessa kiistänyt syyllistyneensä törkeään ryöstöön ja maksuvälinepetokseen sekä vaatinut, että syyte oli hylättävä näiltä osin ja rangaistusta vastaavasti alennettava.

14. Hovioikeus on päätöksellään 31.12.2013 jättänyt A:n valituksen tutkimatta sillä perusteella, että A oli tyytynyt käräjäoikeuden tuomioon siltä osin kuin hänet oli tuomittu vankeusrangaistukseen.

15. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, onko käräjäoikeuden tuomitsema, vangittuna ollut A tyytymisilmoituksensa johdosta menettänyt oikeutensa hakea valittamalla muutosta käräjäoikeuden tuomioon. Ratkaistavana on tällöin erityisesti se kysymys, onko A:n tyytymisilmoitusta vastaanotettaessa menetelty asianmukaisesti.

Sovellettavat säännökset ja oikeuskäytäntö

16. Vankeuslain 2 luvun 2 §:n mukaan jos tuomittu, joka on vangittuna, suostuu täytäntöönpanoon ja tyytyy tuomioon siltä osin kuin hänet on tuomittu vankeusrangaistukseen, vankeusrangaistuksen täytäntöönpano voidaan käräjäoikeuden tai hovioikeuden ensimmäisenä oikeusasteena antaman tuomion perusteella aloittaa ennen kuin tuomio on saanut lainvoiman.

17. Vankeudesta annetun valtioneuvoston asetuksen (vankeusasetus) 14 §:n 1 momentin mukaan jos tuomittu suostuu vankeuslain 2 luvun 2 §:ssä tarkoitetulla tavalla täytäntöönpanoon, vaikka tuomio ei ole saanut lainvoimaa, ilmoitus suostumuksesta tulee tehdä esteettömän todistajan läsnä ollessa täytäntöönpanosta vastaavalle virkamiehelle tai muulle aluevankilan työjärjestyksessä määrätylle virkamiehelle. Pykälän 2 momentin mukaan tuomitun tyytymisestä tuomioon on ilmoitettava sille muutoksenhakutuomioistuimelle, jossa asia on vireillä sekä tuomitun asiamiehelle.

18. Korkeimman oikeuden oikeuskäytännössä (KKO 1974 II 75, KKO 1984 II 55 ja KKO 2006:22) on katsottu, että tuomioon vankeusrangaistuksen osalta tyytynyt ja rangaistuksen suorittamisen aloittanut tuomittu on menettänyt oikeutensa hakea sanotuilta osin muutosta tuomioon. Tuomioon tyytymisen on katsottu merkinneen sitä, että tuomio on tullut tuomittuun nähden lainvoimaiseksi syyksi lukemisen ja rangaistuksen osalta. Lisäksi on katsottu, ettei ilmoitusta tuomioon tyytymisestä ole voitu peruuttaa. Vangittuna olevan tyytymisilmoitusta koskevia periaatteita ei näiltä osin ole muutettu vankeuslainsäädäntöä eri vaiheissa uudistettaessa.

Suullisessa käsittelyssä esitetty selvitys

19. Korkeimman oikeuden suullisessa käsittelyssä on tyytymisilmoituksen vastaanottamistilanteesta kuultu A:ta sekä todistajina notaari S:ää ja rikosseuraamusesimies M:ää.

20. A on kertonut, että aloite käräjäoikeuden tuomioon tyytymiseen oli tullut häneltä. A oli antanut tyytymisilmoituksensa Vantaan vankilassa vankilan notaarin otettua häneen yhteyttä käräjäoikeuden tuomion antamisen jälkeen. A:n mukaan keskustelu oli käyty vankilan käytävällä ja se oli kestänyt viitisen minuuttia. Tyytymisen vaikuttimena oli se, että A, joka oli tutkintavankina Vantaan vankilassa, halusi päästä Keravan vankilaan, jossa oli paremmat olosuhteet ja mahdollisuus opiskella. Vankilan notaarin ilmoituksen mukaan käräjäoikeuden tuomioon tyytyminen oli ainoa tapa päästä Keravan vankilaan. A ei ole muistanut vankilan notaarin kanssa käydyn keskustelun yksityiskohdista muuta kuin sen, että notaari oli ilmoittanut hänelle, ettei tyytyminen ollut esteenä käräjäoikeuden tuomiolla syyksi luetusta törkeästä ryöstöstä tehtävälle valitukselle. A oli muistikuvansa mukaan aiemmin keskustellut käräjäoikeuden tuomiosta valittamisesta puolustajansa kanssa, mutta hän ei ollut nimenomaisesti keskustellut tuomioon tyytymisestä tämän kanssa. Tuomioon tyytymisestä A oli keskustellut ainoastaan vanhempiensa kanssa. A:n mukaan vankilan notaari ei ollut myöskään tuonut esille sitä, että hänellä oli mahdollisuus ottaa yhteyttä puolustajaansa ennen tyytymisilmoituksen tekemistä. A oli ymmärtänyt, että käräjäoikeuden tuomioon tyytyminen merkitsi siirtoa Keravan vankilaan ja tuomitun rangaistuksen täytäntöönpanon aloittamista siellä. Tätä hän oli halunnut myös siksi, että muiden vankien kertoman mukaan asian käsittely hovioikeudessa tulisi kestämään ainakin vuoden.

21. Notaari S on kertonut, että hän oli ottanut vastaan A:n tyytymisilmoituksen Vantaan vankilan notaarina. S ei ole muistanut A:n tapausta yksityiskohtaisesti, koska hän vastaanottaa noin 5 - 20 tyytymisilmoitusta viikossa. S on kuitenkin vahvistanut, että A:n tapauksessa laadittu käräjäoikeuden tuomion tuomiolauselmaan lisätty tyytymisilmoitus vastaa normaalia käytäntöä. Lisäksi S on kertonut, että yleisesti tuomioon tyytymisestä keskustellaan vangin kanssa aina henkilökohtaisessa tapaamisessa, joka järjestetään joko vangin pyynnöstä tai vankilan notaarin aloitteesta. Keskustelut vankien kanssa käydään yleensä virkailijoiden vastaanottohuoneissa, mutta joskus myös vankilan käytävillä. Vankilan notaari ottaa oma-aloitteisesti yhteyttä kaikkiin tutkintavankeihin, kun hän on saanut heitä koskevan tuomion. Käytäntö perustuu vankilan työmääräyksiin. Notaarin aloitteesta tapahtuvassa tapaamisessa vangille selostetaan tuomion lopputulos ja tiedustellaan, haluaako hän tyytyä tuomioon. Mikäli vanki haluaa tyytyä tuomioon, häneltä tiedustellaan lisäksi, missä vankilassa hän haluaa suorittaa rangaistuksensa. Tämän jälkeen vangille lasketaan arvioitu vapautumisajankohta.

22. Notaari S:n mukaan vangille ilmoitetaan aina, että hänellä on mahdollisuus olla yhteydessä avustajaansa ennen tuomioon tyytymistä. Jos vanki ilmoittaa, ettei hän ole keskustellut tyytymisestä avustajansa kanssa, häntä pyydetään tekemään niin ennen tyytymisilmoituksen tekemistä. Avustajan apuun turvautuminen ei ole kuitenkaan edellytys tyytymisilmoituksen vastaanottamiselle. Jos tyytymisilmoituksen vastaanottajalle syntyy käsitys, ettei vanki ole ymmärtänyt tyytymisilmoituksen merkitystä eli sitä, että ilmoitus tarkoittaa peruuttamatonta tyytymistä tuomion pituuteen, ilmoituksen vastaanottaja voi olla yhteydessä avustajaan myös oma-aloitteisesti. Tyytymisilmoituksen merkityksen ymmärtämiseen kiinnitetään erityistä huomiota, jos vanki on esimerkiksi alaikäinen tai ulkomaalainen. Tämä tapahtuu katsekontaktilla, asiakasta tarkkailemalla ja kyselemällä. S on kertonut tapaavansa vuosittain vain muutamia alaikäisiä vankeja tyytymisilmoituksiin liittyvissä asioissa.

23. Rikosseuraamusesimies M on kertonut, että hän oli toiminut todistajana notaari S:n ottaessa vastaan A:n tyytymisilmoituksen. Hän oli mennyt S:n kanssa A:n luokse, ja tyytymisilmoitus oli otettu vastaan todennäköisesti vankilan käytävällä. M ei ole kuitenkaan muistanut A:n kanssa käydyn keskustelun yksityiskohtia lukuun ottamatta siinä esille tullutta tyytymisen perustetta eli sitä, että A oli toivonut siirtoa Keravan vankilaan. Tyytymisilmoitukseen tekemiseen ja vastaanottamiseen yleisesti liittyvistä seikoista M on kertonut olennaisilta osin samalla tavalla kuin S. Lisäksi M on kertonut, että todistajana toimivan rikosseuraamusesimiehen tehtävänä on huolehtia tyytymisilmoitukseen liittyvistä jatkotoimenpiteistä ja toimittaa tuomioonsa tyytyneen vangin asia eteenpäin muun ohella rangaistusajan suunnitelman laatimista varten.

Korkeimman oikeuden johtopäätökset selvityksestä

24. A:n tyytymisilmoituksen vankilassa vastaanottaneet virkamiehet eivät ole voineet enää yksityiskohtaisesti muistaa A:n kanssa käydyn keskustelun sisältöä. Heidän todistelunsa on nojautunut vankilassa noudatettuihin käytäntöihin. Korkein oikeus katsoo, että A:n, notaari S:n ja rikosseuraamusesimies M:n kertomusten sekä saadun asiakirjaselvityksen perusteella asiassa voidaan katsoa selvitetyksi, että A:han on vankilassa noudatetun käytännön mukaisesti otettu vankilaviranomaisten toimesta yhteyttä käräjäoikeuden perjantaina 25.10.2013 antamaa tuomiota seuraavana maanantaina ja tiedusteltu hänen halukkuuttaan tyytyä tuomioon. Keskustelussa, joka on käyty todennäköisesti vankilan osaston käytävällä, A:lle on selostettu tuomion lopputulos. Keskustelun yhteydessä A on ilmoittanut notaarille ja todistajana läsnä olleelle rikosseuraamusesimiehelle haluavansa tyytyä käräjäoikeuden tuomioon päästäkseen Keravan vankilaan, jossa oli paremmat olosuhteet ja mahdollisuus opiskella.

25. Notaari S:n ja rikosseuraamusesimies M:n kertomusten perusteella ei ole syytä epäillä, ettei A:lta olisi vankilassa noudatetun käytännön mukaan tiedusteltu tyytymisilmoitusta vastaanotettaessa myös sitä, oliko hän ollut yhteydessä puolustajaansa. Sen sijaan asiassa on jäänyt epäselväksi, oliko A tuossa yhteydessä kertonut vankilaviranomaisille olleensa puolustajaansa yhteydessä vai oliko hän ilmaissut, ettei hän kokenut sitä tarpeelliseksi. A tai vankilaviranomaiset eivät ole olleet tuossa tilanteessa yhteydessä puolustajaan tai A:n vanhempiin. A on Korkeimmassa oikeudessa kuitenkin kertonut keskustelleensa tuomioon tyytymisestä vanhempiensa kanssa.

26. A on Korkeimmassa oikeudessa kertonut, että tyytymisilmoituksen vastaanottanut notaari oli ilmoittanut hänelle, ettei käräjäoikeuden tuomioon tyytyminen ollut esteenä käräjäoikeuden tuomiolla syyksi luetusta törkeästä ryöstöstä tehtävälle valitukselle. Korkein oikeus katsoo, ettei sillä käytettävissä olevan selvityksen perusteella ole aihetta epäillä, että A:lle tyytymisilmoituksen tekemisen yhteydessä annetut tiedot olisivat merkityksellisesti poikenneet notaari S:n ja rikosseuraamusesimies M:n kertomuksista ilmenevistä vastaavissa tilanteissa normaalisti annetuista tiedoista. Tyytymisilmoituksen vastaanottaminen kuului S:n ja M:n tavanomaisiin työtehtäviin ja he tunsivat hyvin ilmoitukseen liittyvät oikeusvaikutukset. Uskottavaa ei ole, että he olisivat virkavelvollisuuksiensa vastaisesti antaneet tyytymisilmoituksen oikeusvaikutuksista A:lle virheellistä tietoa. Korkein oikeus katsoo siten asiassa jääneen näyttämättä, että A:lle olisi annettu tyytymisilmoituksen tekemisen yhteydessä virheellistä tietoa ilmoituksen oikeusvaikutuksista.

Asian oikeudellinen arviointi

Tyytymisilmoituksesta ja sen oikeusvaikutuksista

27. Korkein oikeus toteaa, että vankeuslain 2 luvun 2 §:ssä säädetty vankeusrangaistuksen täytäntöönpanon aloittaminen ennen lainvoimaista tuomiota tarkoittaa poikkeusta mainitun luvun 1 §:stä ilmenevään pääsääntöön, jonka mukaan rangaistus on pantava täytäntöön ilman aiheetonta viivytystä, kun vankeusrangaistusta koskeva tuomio on saanut lainvoiman tai se on pantavissa täytäntöön kuten lainvoimainen tuomio. Erityissäännöksen tarkoituksena on mahdollistaa se, että jos tuomittu niin haluaa, vankeuden täytäntöönpano voidaan aloittaa välittömästi ja hänet voidaan siirtää suorittamaan vankeusrangaistustaan rangaistuslaitokseen. Ilman tyytymisilmoituksen tekemistä käräjäoikeuden tuomio tulisi joka tapauksessa lainvoimaiseksi ja täytäntöönpantavaksi seitsemän päivän kuluttua tuomion antamisesta, jollei tuomittu sitä ennen ole ilmoittanut tyytymättömyyttään käräjäoikeudelle.

28. Kuten edellä kohdassa 18 selostetusta Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännöstä ilmenee, vankeuslain 2 luvun 2 §:n tarkoittaman tyytymisilmoituksen tekemisen on katsottu tosiasiallisesti tarkoittavan tuomion lainvoimaiseksi tulemista rikoksen syyksi lukemisen ja tuomitun vankeusrangaistuksen osalta. Tyytymisilmoituksellaan tuomittu luopuu lopullisesti oikeudestaan hakea tuomioon näiltä osin muutosta. Tyytymisilmoituksen tekemisellä tuomittu ei kuitenkaan menetä oikeuttaan hakea valittamalla muutosta niihin tuomion osiin, joilla ei ole merkitystä vankeuden täytäntöönpanon kannalta. Tällaisia voivat olla esimerkiksi vankeuden ohella tuomittu sakkorangaistus tai syyksi luettuun tekoon liittyvä korvausvelvollisuus.

29. Tyytymisilmoituksella on välitön vaikutus myös niihin olosuhteisiin, joissa tuomittu suorittaa vankeusrangaistustaan rangaistuslaitoksessa. Tutkintavankeuslain 1 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan rikoksen johdosta vangittu henkilö on tutkintavanki siihen päivään saakka, jona käräjäoikeuden tuomio sai lainvoiman taikka jona hovioikeuden tuomio annetaan tai julistetaan ja vankila on antanut siitä tiedon tutkintavangille. Pykälän 2 momentin mukaan tutkintavanki voi kuitenkin suostua täytäntöönpanoon ja tyytyä tuomioon noudattaen vastaavasti, mitä vangittuna olevasta tuomitusta vankeuslain 2 luvun 2 §:ssä säädetään.

30. Tyytymisilmoituksen seurauksena tapahtuva vankeusrangaistuksen täytäntöönpanon aloittaminen muuttaa tutkintavangin aseman vankeusvangiksi ja mahdollistaa vankeuslain 4 luvun 6 §:n mukaisen rangaistusajan suunnitelman laatimisen. Rangaistusajan suunnitelma sisältää muun ohella suunnitelman vangin sijoittamisesta ja toiminnasta rangaistusaikana. Käytännössä vankeusrangaistuksen täytäntöönpanon aloittaminen ja rangaistusajan suunnitelman laatiminen voivat olla edellytyksenä sille, että tuomittu pääsee osalliseksi esimerkiksi rangaistuslaitoksessa tai sen ulkopuolella järjestettävästä koulutuksesta taikka muista, vain vankeusvangeille tarjotuista eduista.

31. Tyytymisilmoitusta koskevissa säännöksissä ei edellytetä, että tuomitulle tulisi varata tilaisuus olla yhteydessä puolustajaansa tai avustajaansa ennen tyytymisilmoituksen vastaanottamista. Notaari S:n mukaan käytäntö on kuitenkin se, että tyytymisilmoituksen yhteydessä tuomitulta aina kysytään, onko hän ollut yhteydessä avustajaansa tai puolustajaansa. Yhteydenotto tuomitun puolustajaan tai avustajaan ei kuitenkaan ole edellytys tyytymisilmoituksen hyväksymiselle. Vankeusasetuksen 14 §:n 2 momentti edellyttää vain sitä, että tyytymisestä ilmoitetaan jälkikäteen tuomitun asiamiehelle.

32. Vankeuslaissa tai -asetuksessa ei ole rajoituksia myöskään alaikäisen tuomitun oikeudesta itse päättää ja ilmoittaa tyytymisestään tuomioon. Rangaistuslaitoksissakaan ei ole annettu erityistä ohjeistusta näiden tilanteiden varalta. Notaari S ja rikosseuraamusesimies M ovat Korkeimmassa oikeudessa kertoneet, että tyytymisilmoituksen merkityksen ymmärtämiseen kiinnitetään kuitenkin erityistä huomiota silloin, kun tuomittu on alaikäinen.

33. Korkein oikeus katsoo, että arvioitaessa alaikäisen antaman tuomioon tyytymisilmoituksen asianmukaisuudelle asetettavia vaatimuksia huomioon on lisäksi otettava ne säännökset ja periaatteet, jotka koskevat yleisesti alaikäisen asemaa rikosoikeudenkäynnin vastaajana ja hänen oikeuttaan asianmukaiseen puolustukseen.

Alaikäisen puhevallasta ja oikeudesta puolustajaan

34. Oikeudenkäymiskaaren 12 luvun 2 §:n mukaan vajaavaltainen käyttää vastaajana rikosasiassa itse puhevaltaansa, jos hän on syyntakeinen. Alaikäisen vastaajan edunvalvoja, huoltaja tai muu laillinen edustaja käyttää kuitenkin itsenäisesti alaikäisen ohella puhevaltaa. Mainitun luvun 3 §:n mukaan tuomioistuin voi kuulla vajaavaltaisen edunvalvojaa, huoltajaa tai muuta laillista edustajaa asiassa, jossa vajaavaltaisella on oikeus itse yksin käyttää puhevaltaansa, jos kuuleminen vajaavaltaisen edun kannalta katsotaan tarpeelliseksi.

35. Alaikäiselle rikoksesta epäillylle on oikeudenkäynnistä rikosasiassa annetun lain 2 luvun 1 §:n 3 momentin 2 kohdan perusteella aina määrättävä puolustaja, jollei ole ilmeistä, ettei hän tarvitse puolustajaa. Säännöksen esitöissä pääsääntöä on perusteltu sillä, että alle 18-vuotiaan ei voida olettaa normaalisti kykenevän itse hoitamaan puolustustaan riittävän hyvin. Tiettyjen rikostyyppien kohdalla ja muutenkin yksittäistapauksissa nuori voi selviytyä hyvin vastaajana ilman avustajaakin. Tämän vuoksi puolustajaa ei määrättäisi, jos on ilmeistä, että nuori epäilty ei tarvitse puolustajaa (HE 132/1997 vp s. 53).

36. Rikoksesta epäillyn oikeudesta avustajaan määrätään myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 3 kohdan c alakohdassa, jonka mukaan jokaisella syytetyllä on oikeus puolustautua henkilökohtaisesti tai itse valitsemansa oikeudenkäyntiavustajan välityksellä, ja jos hän ei pysty itse maksamaan saamastaan oikeusavusta, hänen on saatava se korvauksetta oikeudenmukaisuuden niin vaatiessa. Vastaava sääntely sisältyy kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan sopimuksen 14 artiklan 3 kappaleen d kohtaan.

37. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä on katsottu puolustajan olevan tarpeen jo esitutkintavaiheessa ainakin silloin, kun kysymyksessä on vakava, vapausrangaistuksen uhkaan perustuva rikos tai asiassa on vaikeita oikeus- tai tosiasiakysymyksiä (esim. Benham v. Yhdistynyt kuningaskunta, suuren jaoston tuomio 10.6.1996, kohdat 60 - 64, ja Katritsch v. Ranska, tuomio 4.11.2010, kohta 31). Ihmisoikeussopimuksessa taattu oikeus puolustajaan koskee myös vankilassa olevia rikosasian vastaajia (Velyo Velev v. Bulgaria, tuomio 27.5.2014, kohta 30). Ratkaisukäytännössä on kiinnitetty huomiota myös vastaajan ikään ja katsottu vastaajan alaikäisyyden korostavan puolustajan tarvetta (Salduz v. Turkki, suuren jaoston tuomio 27.11.2008, kohta 60). Vuoden 2014 alusta voimaantulleen esitutkintalain 4 luvun 10 §:n mukaan puolustajan määräämisestä alaikäiselle onkin huolehdittava viranomaistoimin jo esitutkinnan aikana.

38. Kuten Korkeimman oikeuden ratkaisusta KKO 2012:45 (kohdat 20 ja 21) ja 2013:25 (kohta 9) ilmenee, ihmisoikeussopimuksen 6 artikla ei ole esteenä sille, että epäilty luopuu oikeudestaan puolustajaan. Luopuminen voi kuitenkin olla tehokas vain, jos se on tapahtunut vapaaehtoisesti ja yksiselitteisesti ja jos siihen liittyy luopumisen merkityksen huomioon ottaen oikeasuhteiset vähimmäistakeet (esim. Panovits v. Kypros, tuomio 11.2.2008, kohta 68, ja Yoldas v. Turkki, tuomio 23.2.2010, kohta 51). Puolustajasta luopumisen yksiselitteisyyden on katsottu edellyttävän, että epäillylle on kerrottu hänen oikeudestaan puolustajaan sekä oikeudestaan olla vaiti ja myötävaikuttamatta oman syyllisyytensä selvittämiseen (esim. Brusco v. Ranska, tuomio 14.10.2010, kohdat 45 ja 54 - 55). Epäillyllä tulee olla mahdollisuus todella ymmärtää nämä oikeutensa, mikä voi edellyttää ymmärtämisen erityistä varmistamista muun muassa nuorten ja esimerkiksi sairauden tai vastaavan syyn vuoksi heikossa asemassa olevien henkilöiden osalta (Panovits, kohta 74, ja Borotyuk v. Ukraina, tuomio 16.12.2010, kohta 82). Luopumisen merkitystä vastaavilla vähimmäistakeilla on puolestaan tarkoitettu sitä, että epäillyn tulee olla riittävän tarkasti selvillä häntä koskevan rikosepäilyn sisällöstä, jotta hän on tietoinen siitä, minkä rikosepäilyn osalta hän luopuu käyttämästä puolustajaa, ja jotta hän voi arvioida luopumisen oikeudelliset vaikutukset (esim. Leonid Lazarenko v. Ukraina, tuomio 28.10.2010, kohta 56).

39. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa ja sen 3 c alakohdassa turvatut oikeudet eivät pääty rikosoikeudenkäynnin ensimmäisen asteen tuomioon, vaan ne on pääsääntöisesti turvattava myös muutoksenhakutuomioistuimissa (mm. Belziuk v. Puola, tuomio 25.3.1998, kohta 37, ja Sakhnovskiy v. Venäjä, tuomio 2.11.2010, kohdat 96, 99 ja 100). Kotimaisen lainsäädännön mukaan on selvää, että puolustajan määräys ja tehtävät pääsääntöisesti jatkuvat siihen saakka, kunnes rikosoikeudenkäynti on lopullisesti päättynyt.

Korkeimman oikeuden johtopäätökset tyytymisilmoituksen asianmukaisuudelle asetettavista vaatimuksista

40. Tyytymisilmoituksen oikeusvaikutukset ovat vangitun tuomitun kannalta merkittäviä, sillä sen seurauksena hän menettää lopullisesti ja peruuttamattomasti oikeutensa hakea muutosta käräjäoikeuden tuomiossa syyksi luettuihin rikoksiin ja niistä tuomittuun ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Tyytymisilmoitusta koskeva sääntely ja myös viranomaisten laatiman ilmoituksen teksti ovat kuitenkin varsinkin maallikolle vaikeaselkoisia. Tyytymisen oikeusvaikutuksiin liittyvien käsitteiden merkityssisällön ymmärtäminen sekä sen hahmottaminen, miltä osin tuomioon tyytyminen merkitsee lopullista muutoksenhakuoikeudesta luopumista ja missä vaiheessa tuomioon tyytymisestä on päätettävä, voivat tuottaa vaikeuksia tuomitulle.

41. Edellä mainituista syistä tyytymisilmoituksen asianmukaisuus edellyttää vankeusasetuksessa säädettyjen muotovaatimusten täyttymisen lisäksi, että ilmoituksen vastaanottavat viranomaiset riittävästi varmistuvat ennen tyytymisilmoituksen vastaanottamista siitä, että tuomittu on ymmärtänyt oikein tyytymisilmoitukseen liittyvät oikeusvaikutukset. Varsinkin silloin, kun kysymys on alaikäisestä tuomitusta, ilmoituksen vastanottavien viranomaisten on huolehdittava siitä, että tuomittu on myös tosiasiassa voinut, tarvittaessa yhdessä avustajansa kanssa, asianmukaisesti harkita tuomioon tyytymiseen liittyviä kaikkia näkökohtia kokonaisetunsa kannalta.

Korkeimman oikeuden johtopäätökset tässä asiassa

42. A:n tyytymisilmoituksen hyväksymisessä on noudatettu vankilan normaalikäytäntöjä ja niille säädettyjä muotovaatimuksia, kun tyytymisilmoitus on annettu vankilan notaarille todistajan läsnä ollessa. A:lta on tyytymisilmoituksen vastaanottamisen yhteydessä myös tiedusteltu, onko hän ollut yhteydessä puolustajaansa. A on siten itse päättänyt, ettei hän tässä yhteydessä halua kääntyä puolustajansa puoleen ja pyytää tältä oikeudellista neuvontaa. A on myös oikeudenkäymiskaaren 12 luvun 2 §:n perusteella ollut oikeutettu käyttämään asiassa itsenäisesti puhevaltaa.

43. Notaari S ja rikosseuraamusesimies M ovat kertomansa mukaan pyrkineet varmistautumaan erityisesti alaikäisten kohdalla siitä, että tuomitut ymmärtävät heille kerrotut tyytymisilmoituksen oikeusvaikutukset. Tämä tapahtuu esimerkiksi katsekontaktilla ja tuomittua tarkkailemalla sekä tarvittaessa kyselemällä. Asiassa ei kuitenkaan ole ollut jälkikäteen selvitettävissä, millä tavoin tyytymisilmoituksen vastaanottamisen yhteydessä sen oikeusvaikutuksia on A:lle kuvattu ja miten A on ne ymmärtänyt.

44. Kertomansa mukaan A ei ollut ymmärtänyt, että tyytymättömyyden ilmoitus merkitsi sitä, ettei hän voinut lainkaan valittaa käräjäoikeuden syyksi lukemisesta ja rangaistuksesta hovioikeuteen. Pelkästään se, että A:lle on tarjottu mahdollisuutta olla yhteydessä puolustajaansa, mutta hän ei ole halunnut tätä mahdollisuutta käyttää, ei osoita, että A olisi ymmärtänyt tyytymisilmoituksen vaikutukset. Tätä johtopäätöstä tukee sekin, että A on Korkeimmassa oikeudessa kertonut keskustelleensa puolustajansa kanssa ennen tyytymisilmoituksensa antamista siitä, että he valittavat tuomiosta hovioikeuteen ja että A:n puolustaja on ilmoittanut A:n puolesta tyytymättömyyttä koko tuomioon samana päivänä, kun A on ilmoittanut tyytyvänsä käräjäoikeuden tuomioon.

45. Vankilaviranomaiset eivät ole olleet yhteydessä A:n puolustajaan ennen tyytymisilmoituksen vastaanottamista, vaikka siihen ei olisi ollut estettä. Myöskään A:n vanhempiin, jotka A:n alaikäisyydestä johtuen ovat myös voineet käyttää A:n ohella asiassa itsenäisesti puhevaltaa, ei ole oltu yhteydessä. Tyytymisilmoitus on otettu vastaan ensimmäisenä tuomion jälkeisenä arkipäivänä.

46. Korkein oikeus pitää uskottavana A:n kertomusta siltä osin, että keskeisenä syynä tyytymisilmoituksen tekemiseen on ollut pääsy parempiin vankilaolosuhteisiin Keravan vankilassa ja sitä kautta tarjoutuva mahdollisuus opiskeluun. A on Korkeimmassa oikeudessa lisäksi kertonut, että hän oli muilta vangeilta kuullut hovioikeuskäsittelyn kestävän kauan, ainakin vuoden, mikä olisi käytännössä tarkoittanut vuoden kestävää oleskelua Vantaan vankilassa ilman samanlaisia opiskelumahdollisuuksia kuin vankeusvankina. Korkein oikeus toteaa, että näillä seikoilla on voinut olla alaikäisen A:n tahdonmuodostusta ohjaava vaikutus, joka osaltaan on saattanut heikentää hänen kykyään ilman puolustajansa apua harkita asianmukaisesti tyytymisilmoituksen merkitystä hänen kokonaisetunsa kannalta.

47. Tyytymisilmoituksen oikeusvaikutukset ovat olleet A:n kannalta merkittäviä, kun hän on sen seurauksena menettänyt lopullisesti oikeutensa hakea muutosta käräjäoikeuden hänelle tuomitsemaan yhteiseen 3 vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen törkeistä rikoksista, joihin hän on kiistänyt syyllistyneensä. A:n tyytymisilmoitus on otettu vastaan vankilan käytävällä. A:n mukaan keskustelu asiasta on kestänyt viitisen minuuttia. Kun lisäksi otetaan huomioon A:n viranomaisille ilmoittama motiivi tyytymisilmoitukselle, ilmoituksen vastaanottaneiden viranomaisten olisi tullut erityisen huolellisesti varmistua siitä, että A on kyennyt ymmärtämään tyytymisilmoituksen merkityksen ja punnitsemaan siihen liittyviä merkittäviä ja monitahoisia vaikutuksia kokonaisetunsa kannalta asianmukaisesti. Korkein oikeus pitää ilmeisenä, että edellä mainituissa olosuhteissa A ei ole tähän kyennyt ilman puolustajansa avustusta. Sen vuoksi tyytymisilmoitusta ei olisi tullut ottaa vastaan varmistautumatta siitä, että A oli keskustellut tyytymisestä puolustajansa kanssa.

48. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että tyytymisilmoituksen vastaanottamisessa ei ole menetelty asianmukaisesti. Menettelyn puutteet liittyvät keskeisiin tyytymisilmoituksen vastaanottamisedellytyksiin. Sen vuoksi A:n ilmoitukselle tyytyä käräjäoikeuden tuomioon ei voida antaa sellaista vaikutusta, että hän olisi sen johdosta menettänyt oikeutensa valittaa käräjäoikeuden tuomiosta. Kun A oli yhtäältä antanut tyytymisilmoituksen ja kun toisaalta hänen puolustajansa oli antanut käräjäoikeudessa hyväksytyn tyytymättömyydenilmoituksen ja jatkanut muutoksenhakua, hovioikeudella olisi ollut aihe ryhtyä selvittämään ristiriitaa.

49. Edellä lausutusta seuraa, että hovioikeus ei olisi saanut mainitsemallaan perusteella jättää A:n valitusta tutkimatta. Asia on sen vuoksi palautettava hovioikeuteen A:n valituksen tutkimiseksi.