Asian tausta ja kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

1. Hovioikeuden tuomion mukaan N on ollut juopuneena ravintolassa, jossa hän on tavannut hänelle ennestään tuntemattomat G:n ja P:n. He ovat poistuneet yhdessä ravintolasta, minkä jälkeen G ja P ovat kuljettaneet N:ää autolla kolmen tai neljän päivän aikana. He ovat vieneet hänet eri liikkeisiin ja ravintoloihin sekä järjestäneet hänen yöpymisiään. G ja P ovat koko tekoajan säännöllisin väliajoin alkoholia tarjoamalla ja muulla tavalla saaneet N:n käyttämään runsaasti alkoholia. G ja P ovat liikkuneet tiiviisti N:n mukana. G on itsekin nauttinut alkoholia ja houkutellut N:n tekemään ostoksia heidän vierailemissaan liikkeissä ja ravintoloissa. N on antanut G:lle myös rahaa. P on varmistanut näiden oikeustoimien toteutumista läsnäolollaan ja toiminut autonkuljettajana.

2. N:ltä on kulunut syytteessä kerrottuna ajankohtana rahaa noin 8 500 euroa, joista 8 015,30 euroa on tullut G:n ja P:n hyväksi. N on maksanut kaikki hankitut tuotteet ja palvelut, nostanut käteistä rahaa pankkitililtä ja lunastanut panttilainaamosta G:n korut. G ja P eivät ole antaneet saamistaan rahavaroista, tuotteista tai palveluista vastiketta, eikä N ole tarkoittanutkaan vaatia maksua. N:n nettoeläketulot ovat olleet noin 2 000 euroa kuukaudessa.

3. Hovioikeus on katsonut, että G ja P ovat käyttäneet hyväkseen N:n humalatilan aiheuttamaa ajattelemattomuutta ja saaneet N:n ryhtymään lahjoitusoikeustoimiin, joista hänelle ei ollut tulossa mitään vastiketta. Nämä N:n tekemät taloudelliset määräämistoimet ovat loukanneet hänen taloudellista etuaan. Hovioikeuden mukaan G:n ja P:n hankkima taloudellinen etu on ollut epäsuhteessa vastikkeeseen, jota he eivät olleet lainkaan suorittaneet. Hovioikeus on katsonut, että rikoslain 36 luvun 6 §:n kiskontaa koskevan säännöksen tarkoitus ja esityöt puolsivat tulkintaa, jonka mukaan säännöksen tarkoittama vastike voi joissain tilanteissa olla sellainen, että sitä ei ollenkaan ole annettu. Hovioikeus on tuominnut G:n ja P:n rangaistukseen törkeästä kiskonnasta.

4. Korkeimman oikeuden arvioitavana on G:n ja P:n valituksen johdosta, ovatko he menettelyllään syyllistyneet törkeään kiskontaan. Erityisesti kysymys on siitä, voiko kiskontarikoksen tunnusmerkistö muiden edellytysten täyttyessä toteutua silloin, kun taloudellinen etu on saatu ilman, että siitä olisi annettu vastiketta.

Sovellettavat säännökset ja niiden tulkinta

5. Rikoslain 36 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan kiskonnasta on tuomittava se, joka käyttämällä hyväksi toisen taloudellista tai muuta ahdinkoa, riippuvaista asemaa, ymmärtämättömyyttä tai ajattelemattomuutta jonkin sopimuksen tai muun oikeustoimen yhteydessä hankkii tai edustaa itselleen tai toiselle taloudellista etua, joka on selvästi epäsuhteessa vastikkeeseen. Luvun 7 §:n mukaan, jos kiskonnassa tavoitellaan huomattavaa hyötyä, aiheutetaan huomattavaa tai erityisen tuntuvaa vahinkoa, rikoksentekijä käyttää häikäilemättömästi hyväksi toisen erityistä heikkoutta tai muuta turvatonta tilaa tai rikos tehdään erityisen suunnitelmallisesti ja kiskonta on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä kiskonnasta.

6. Kiskonnan tunnusmerkistö voi toteutua monen tyyppisissä tilanteissa, joissa toinen osapuoli on heikommassa tai alisteisessa asemassa tai joissa hänen kykynsä ymmärtää ja ajatella on joko tilapäisesti tai pysyvästi alentunut. Selvää on, että tunnusmerkistön tarkoittama ajattelemattomuus tai ymmärtämättömyys voi syntyä alkoholin nauttimisen seurauksena ja että humalatilaa voidaan myös käyttää tunnusmerkistön tarkoittamalla tavalla hyväksi taloudellisen edun saamiseksi.

7. Rikoslain 36 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan kiskontarikoksen tunnusmerkistö edellyttää, että hyväksikäyttö on tapahtunut sopimuksen tai muun oikeustoimen yhteydessä ja että tuossa yhteydessä on hankittu tai edustettu itselle tai toiselle taloudellista etua, joka on selvästi epäsuhteessa vastikkeeseen. Tästä seuraa, että hankittua tai edustettua taloudellista etua on verrattava sopimuksen tai muun oikeustoimen yhteydessä suoritettuun vastikkeeseen eli vastasuoritukseen. Rikoslaissa tarkoitettu kiskonta voi tulla kysymykseen vain, mikäli edun ja vastasuorituksen välillä on selvä epäsuhta.

8. Korkein oikeus toteaa jo säännöksen sanamuodon edellyttävän, että kiskonta tapahtuu tehtäessä sellaista sopimusta tai oikeustoimea, johon liittyy suoritus ja vastasuoritus, tai joka kokonaisuutena arvioiden on yhteydessä johonkin molemminpuolisia velvoitteita sisältävään taloudelliseen järjestelyyn. Kiskontasäännöksen esitöissä on korostettu tarvittavan takeita siitä, ettei vahvempi osapuoli oikeustointen yhteydessä käytä asemaansa hyväksi kiskomalla kohtuuttomia etuja heikommalta osapuolelta. Kiskontarikoksia koskevilla säännöksillä pyritään ehkäisemään hädänalaisessa tai muutoin sopimuskumppaniaan heikommassa asemassa olevan henkilön taloudellinen hyväksikäyttäminen sopimussuhteessa (HE 66/1988 vp s. 128).

9. Rikoslain kiskontaa koskeva säännös vastaa sanamuodoltaan pitkälti varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain (jäljempänä oikeustoimilaki) 31 §:n 1 momenttia. Sen mukaan, jos joku, käyttäen hyväkseen toisen pulaa, ymmärtämättömyyttä, kevytmielisyyttä tai hänestä riippuvaista asemaa, on ottanut tai edustanut itselleen aineellista etua, joka on ilmeisessä epäsuhteessa siihen, mitä hän on antanut tai myöntänyt, tahi josta mitään vastiketta ei ole suoritettava, ei täten syntynyt oikeustoimi sido sitä, jonka etua on loukattu. Korkein oikeus toteaa, että toisin kuin rikoslain kiskontaa koskevan säännöksen soveltamisalaan, oikeustoimilain 31 §:n soveltamisalaan kuuluvat jo lain sanamuodon mukaan myös vastikkeettomat oikeustoimet.

10. Hovioikeus on perusteluissaan viitannut rikoslain kiskontaa koskevan säännöksen lainsäädäntöhistoriaan. Vuonna 1923 voimaan tulleen rikoslain 38 luvun 10 §:n 1 momentin (60/1923) rangaistussäännöksen mukaan kiskomisesta oli tuomittava se, joka, käyttämällä hyväksensä toisen pulaa, ymmärtämättömyyttä tai kevytmielisyyttä, varallisuutta koskevalla välipuheella tahi sen yhteydessä oli ottanut tahi itselleen tai toiselle edustanut aineellista etua, joka oli ilmeisessä epäsuhteessa siihen, mitä hän oli antanut tai myöntänyt. Lain esitöistä ilmenee, että lakivaliokunta (LaVM 6/1922 vp s. 1) oli lisännyt hallituksen esityksessä käytettyyn sanamuotoon "varallisuutta koskevalla välipuheella" sanat "tahi sen yhteydessä". Lisäyksellään lakivaliokunta oli tavoitellut sitä, ettei sanamuotoa tulkittaisi liian ahtaasti. Esimerkkinä lakivaliokunta oli maininnut vuokravälipuheen ulkopuolella otetun tai edustetun aineellisen edun, joka tosiasiallisesti tarkoitti hyvitystä vuokraesineen käyttämisestä.

11. Oikeustoimilaki ja sen edelleen voimassa oleva 31 §:n 1 momentti on säädetty edellä mainitun esinekiskontaa koskevan rikoslain säännöksen tultua voimaan. Oikeustoimilain säännöksen laajaa soveltamisalaa on perusteltu sillä, että myös lahjan antaja saattoi joissakin tilanteissa olla oikeussuojan tarpeessa. Esimerkkinä on käytetty tapausta, jossa joku on tehnyt toiselle palveluksen ja vaatii sen johdosta itselleen kohtuuttoman arvokkaita vastalahjoja (ehdotus laiksi varallisuusoikeudellisista sopimuksista ja muista varallisuusoikeudellisista oikeustoimista ynnä perustelut, lainvalmistelukunnan julkaisuja n:o 2/1925 s. 60).

12. Lailla rikoslain 38 luvun 10 §:n muuttamisesta (184/1931) lisättiin riippuvainen asema seikaksi, jonka hyväksikäyttäminen saattoi tehdä kiskomisen rangaistavaksi. Esitöiden mukaan syynä lisäykselle on ollut se, että rikoslaki oli saatettava yhdenmukaiseksi oikeustoimilain 31 §:n vastaavan siviilioikeudellisen säännöksen kanssa (HE 16/1931 vp s. 3). Korkein oikeus toteaa, ettei muutetusta rangaistussäännöksestä tai sen esitöistä ilmene, että rikoslain ja oikeustoimilain säännöksiä olisi tarkoitettu yhdenmukaistaa muutoin.

13. Voimassa olevan kiskontarikossäännöksen säätämiseen johtaneissa esitöissä on lausuttu, että ehdotettu kiskontasäännös oli kieliasultaan uudenaikaisempi kuin tuolloinen rikoslain 38 luvun 10 §, mutta olennaisia muutoksia ei ehdotettu. Esinekiskonnan tunnusmerkistö oli edelleen tarkoitettu vastaamaan oikeustoimilain 31 §:ää, jota tässä yhteydessä ei ehdotettu muutettavaksi (HE 66/1988 vp s. 138).

14. Korkein oikeus toteaa, ettei selostetusta lainsäädäntöhistoriasta käy ilmi, että kiskonnan rangaistavuus olisi alkuaan tarkoitettu ulottaa lahjoihin ja muihin vastikkeettomiin oikeustoimiin. Oikeustoimilain säätämisen jälkeiset rikoslain muutokset viittaavat pikemmin siihen, että kiskonta mainitunlaisten oikeustoimien yhteydessä olisi tarkoitettu edelleen jättää rangaistavuuden ulkopuolelle siviilioikeudellisten seuraamusten varaan. Aiemman lainsäädännön taustaa vasten hallituksen esityksen 66/1988 vp lausumalla siitä, että esinekiskonnan tunnusmerkistö olisi tarkoitettu vastaamaan oikeustoimilain 31 §:ää, ei ole sellaista merkitystä, että lahjoitusten yhteydessä tehdyt teot olisi saatettu rangaistavuuden piiriin.

15. Rikoslain 36 luvun 6 §:n 1 momentin yksityiskohtaisissa perusteluissa todetaan nimenomaan, että ehdotuksessa tarkoitetun taloudellisen hyödyn olisi oltava selvästi epäsuhteessa vastikkeeseen eli luvattuun vastasuoritukseen (HE 66/1988 vp s. 139). Lausuma puoltaa vahvasti tulkintaa siitä, että rangaistavaksi on tarkoitettu säätää heikomman taloudellinen hyväksikäyttö vain molemminpuolisesti vastikkeellisissa sopimussuhteissa ja ettei tarkoituksena ole ollut tässä antaa rikosoikeudellista suojaa vastikkeettomien oikeustoimien yhteydessä. Näiltä osin oikeussuojaa voivat tarjota rikoslain 36 luvun 1 ja 2 §:n petosrikosta koskevat rangaistussäännökset ja oikeustoimilain 31 §.

16. Edellä lausutun perusteella Korkein oikeus katsoo, että rikoslain 36 luvun 6 §:n 1 momentin tulkitseminen siten, että sen rikostunnusmerkistö kattaisi myös vastikkeettomat oikeustoimet, saattaisi merkitä rikoslain 3 luvun 1 §:n 1 momentista ilmenevän rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen vastaista sanamuodon ulkopuolelle menevää laajentavaa tulkintaa. Sanotunlainen tulkinta ei myöskään vastaisi säännöksen tarkoitusta.

Soveltaminen tässä tapauksessa

17. N on ollut humalatilassa jo tavatessaan G:n ja P:n. Hän on viettänyt näiden kanssa huvitellen kolme tai neljä päivää. G ja P ovat vastanneet N:n liikkumisesta ja yöpymisestä ja huolehtineet, että tämä pysyy humaltuneena. Koko tapahtumien ajan jatkuneen humalatilansa vuoksi N on suhtautunut rahankäyttöönsä harkitsemattomasti. Tätä ajattelemattomuutta hyväkseen käyttämällä G ja P ovat saaneet N:n luovuttamaan heille rahaa sekä ostamaan tuotteita ja palveluja useissa ravitsemus- ja muissa liikkeissä. Siten he ovat hankkineet tältä taloudellista etua yli 8 000 euron arvosta. Näiltä osin G:n ja P:n menettely täyttää kiskontarikoksen tunnusmerkistön.

18. N ei kuitenkaan ole edellyttänyt saavansa G:ltä ja P:ltä näille luovuttamistaan rahoista, tuotteista ja palveluista mitään vastiketta. G:n ja P:n saama taloudellinen etu ei ole perustunut myöskään muihin sopimuksiin tai taloudellisiin järjestelyihin. Pelkästään yhteistä ajanviettoa ja huvittelua ei voida pitää vastikkeena luovutetuista eduista. N on siten tehnyt luovutukset vastiketta saamatta.

19. Korkein oikeus on edellä katsonut, ettei rikoslain 36 luvun 6 §:n 1 momentin rangaistussäännös koske vastikkeettomia oikeustoimia. G ja P eivät näin ollen ole N:ltä taloudellista etua hankkimalla syyllistyneet rikoslain 36 luvun 6 §:ssä tarkoitettuun kiskontaan. Heihin kohdistunut syyte törkeästä kiskonnasta on tästä syystä hylättävä.