Tausta

1. Syyttäjä on käräjäoikeuteen 17.1.2012 toimittamassaan haastehakemuksessa vaatinut A:lle rangaistusta 25.8.2011 tehdyistä pahoinpitelystä, vapaudenriistosta ja moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta sekä 1.9.2011 tehdystä törkeästä pahoinpitelystä. Lisäksi syyttäjä on vaatinut, että A:lle Rovaniemen hovioikeudessa 12.1.2011 (Oulun käräjäoikeus 11.9.2009) tuomittu ehdollinen vankeusrangaistus, jonka koeaika oli määrätty päättymään 31.12.2011, määrätään rikoslain 2 b luvun 5 §:n nojalla pantavaksi täytäntöön.

2. Käräjäoikeus on lukenut A:n syyksi syyttäjän rangaistusvaatimuksessa yksilöidyt koeaikana tehdyt rikokset ja tuominnut hänet niistä ja täytäntöönpantavaksi määräämästään ehdollisesta rangaistuksesta yhteiseen 2 vuoden 4 kuukauden vankeusrangaistukseen.

3. A:n valituksen johdosta hovioikeus on hylännyt vaatimuksen ehdollisen vankeuden määräämisestä täytäntöönpantavaksi ja tuominnut A:n hänen syykseen luetuista rikoksista yhteiseen 1 vuoden 9 kuukauden vankeusrangaistukseen. Hovioikeus on todennut, että A:lle aikaisemmin tuomitun ehdollisen vankeusrangaistuksen koeaika oli päättynyt 31.12.2011. Haaste käsiteltävänä olevassa asiassa on annettu A:lle tiedoksi 26.3.2013. Hovioikeus on katsonut, että syytettä ei ollut nostettu rikoslain 2 b luvun 5 §:ssä edellytetyllä tavalla vuoden kuluessa koeajan päättymisestä. Ehdollista vankeusrangaistusta ei sen vuoksi ollut voitu määrätä täytäntöönpantavaksi.

Sovellettava määräaikasäännös ja kysymyksenasettelua

4. Ehdollisen vankeuden määräämisestä täytäntöönpantavaksi säädetään 1.9.2001 voimaan tulleessa rikoslain 2 b luvun 5 §:n 1 momentissa (520/2001). Säännöksen mukaan tuomioistuin voi määrätä ehdollisen vankeuden pantavaksi täytäntöön, jos tuomittu tekee koeaikana rikoksen, josta tuomioistuimen harkinnan mukaan hänet olisi tuomittava ehdottomaan vankeuteen ja josta syyte on nostettu vuoden kuluessa koeajan päättymisestä. Tällöin täytäntöönpantavasta rangaistuksesta ja koeajalla tehdystä rikoksesta tuomittavasta rangaistuksesta määrätään yhteinen ehdoton vankeusrangaistus muista rikoksista samalla kertaa tuomittavien vankeusrangaistusten kanssa noudattamalla, mitä 7 luvussa säädetään.

5. Syytteen nostamisen vaikutuksesta säädetään sekä oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 5 luvun 1 §:ssä että rikoslain 8 luvun 3 §:n 1 momentissa. Ensin mainitun lainkohdan mukaan syyttäjä nostaa syytteen toimittamalla kirjallisen haastehakemuksen käräjäoikeuden kansliaan ja rikosasia tulee vireille, kun haastehakemus saapuu kansliaan tai, jos syyttäjä antaa haasteen, kun haaste annetaan tiedoksi. Rikoslain 8 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan syyte katsotaan vanhentumisajan kulumisen katkaisevalla tavalla nostetuksi, kun syytettävälle on laillisesti annettu haaste tiedoksi tai häntä vastaan on hänen henkilökohtaisesti oikeudenkäynnissä läsnä ollessaan tehty rangaistusvaatimus.

6. Syyttäjän valituksen perusteella Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, onko syyte tullut rikoslain 2 b luvun 5 §:n 1 momentin mukaisessa määräajassa nostetuksi, kun syyttäjän haastehakemus on vuoden kuluessa koeajan päättymisestä jätetty oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 5 luvun 1 §:n mukaisesti käräjäoikeuden kansliaan vai edellytetäänkö, että se rikoslain 8 luvun 3 §:ssä tarkoitetulla tavalla on sanotun määräajan kuluessa annettu tiedoksi vastaajalle.

Määräaikasäännöksen taustaa

7. Säännös määräajasta syytteen nostamiselle rikoksesta, jonka perusteella ehdollinen vankeusrangaistus voidaan määrätä pantavaksi täytäntöön, sisältyi alun perin ehdollisesta rangaistuksesta annetun lain (135/1976) 4 §:ään. Sen säätämiseen johtaneissa esitöissä lausuttiin, että ehdollinen rangaistus voitiin tuolloin voimassa olleen lain mukaan määrätä uuden rikoksen johdosta pantavaksi täytäntöön aina siihen saakka, kunnes ehdollinen rangaistus tai syyteoikeus uudesta rikoksesta oli vanhentunut. Tämä saattoi merkitä useiden vuosien aikaa. Ehdotuksen mukaan uuteen rikokseen perustuvan täytäntöönpanovaatimuksen esittämiselle tuli erityinen lyhyempi määräaika. Tämä määräaika oli yksi vuosi koetusajan päättymisestä. Tätä oli pidettävä oikeusvarmuuden kannalta hyväksyttävänä ja muutoinkin kohtuullisena aikana, kun otettiin huomioon, että myös tuottamuksellinen rikos voi aiheuttaa rangaistuksen täytäntöönpanon. Määräajan jälkeen ei ehdollista tuomiota enää koetusaikana tehdyn rikoksen johdosta voitaisi määrätä pantavaksi täytäntöön (HE 108/1975 II vp s. 7).

8. Säännöstä vuonna 1991 uudistettaessa (laki 700/1991, voimaan 1.4.1992) määräaikasäännöstä ei muutettu. Myös rikoslain 2 b luvun 5 §:n säätämiseen johtaneiden esitöiden mukaan ehdotettu pykälä vastaa pääosin vuonna 1991 uudistettua ehdollisesta rangaistuksesta annetun lain 4 §:n 1 momenttia (HE 177/2000 vp s. 21).

Rinnasteinen järjestely: määräaikasäännös jäännösrangaistuksen täytäntöönpanossa

9. Vuonna 2006 rikoslain 2 c luvun 14 §:llä jäännösrangaistuksen täytäntöönpanoa koskevat säännökset uudistettiin niin, että jäännösrangaistusta täytäntöön pantaessa noudatetaan vastaavansisältöisiä säännöksiä kuin ehdollista vankeutta täytäntöön pantaessa. Pykälän 1 momentin mukaan tuomioistuin voi määrätä jäännösrangaistuksen pantavaksi täytäntöön, jos tuomittu tekee koeaikana rikoksen, josta tuomioistuimen harkinnan mukaan hänet olisi tuomittava ehdottomaan vankeuteen ja josta syyte on nostettu vuoden kuluessa koeajan päättymisestä.

10. Jäännösrangaistuksen täytäntöönpanoa koskevan sääntelyn valmistelutöissä (HE 262/2004 vp s. 51, LaVM 9/2005 vp s. 9) ei ole käsitelty syytteen nostamista koskevaa kysymystä, joskin lakivaliokunnan ehdotuksesta momentin alkuosaa täydennettiin niin, että jäännösrangaistus voidaan panna täytäntöön vain syyttäjän vaatimuksesta. Valiokunnan mukaan ehdotettu lisäys parantaa syytetyn asemaa oikeudenkäynnissä. Haasteen tiedoksiannon yhteydessä syytetty saa tiedon siitä, että oikeudenkäynnissä tullaan käsittelemään myös jäännösrangaistuksen täytäntöönpantavaksi määräämistä. Tällöin syytetty voi jo hyvissä ajoin etukäteen valmistautua vastaamaan vaatimukseen ja esittämään selvitystä pykälän 2 momentissa mainituista seikoista, jotka koskevat edellytyksiä jättää jäännösrangaistus määräämättä täytäntöön pantavaksi.

Oikeuskäytännöstä

11. Korkein oikeus ei ole antanut ennakkopäätöksiä siitä, mistä ajankohdasta syytteen nostamisen määräaika esillä olevassa tilanteessa on laskettava. Ennakkopäätöksiä ei ole annettu myöskään jäännösrangaistuksen täytäntöön pantavaksi määräämistä koskevasta määräajasta.

12. Liiketoimintakieltoa koskevassa ennakkopäätöksessä KKO 2013:43 Korkein oikeus on tulkinnut liiketoimintakiellosta annetun lain 8 §:ää siten, että samaa menettelyä, jota on noudatettava syyteoikeuden vanhentumista katkaistaessa, on noudatettava myös liiketoimintakieltovaatimuksen osalta. Vaatimus on siten annettava kieltoon vaaditulle tiedoksi ennen vanhentumisajan päättymistä. Tuossa asiassa syyttäjä oli pannut vireille vaatimuksensa liiketoimintakiellon määräämiseksi toimittamalla haastehakemuksensa käräjäoikeudelle liiketoimintakiellosta annetun lain 8 §:ssä säädetyssä viiden vuoden määräajassa. Vaatimus oli kuitenkin annettu tiedoksi vastaajalle mainitun määräajan jälkeen. Korkein oikeus hylkäsi vaatimuksen.

13. Korkein oikeus on arvioinut mainittua asiaa liiketoimintakiellosta annetun lain tarkoituksen, kiellon edellytysten ja kieltoasiassa noudatettavan menettelyn sekä kiellon seuraamusluonteen valossa todeten perusteluissaan, että silloin, kun kieltovaatimuksen perusteena on rikos ja kielto määrätään rikoksesta tuomittaessa, yhteys rikosoikeudellisiin toimenpiteisiin on ilmeinen (mainitun ennakkopäätöksen kohdat 13 ja 14).

Korkeimman oikeuden arviointi määräajan katkeamisen ajankohdasta

14. Korkein oikeus toteaa, että edellä mainittujen määräaikaa koskevien säännösten esitöistä ei ole saatavissa sanottavasti johtoa määräajan katkeamista koskevan kysymyksen ratkaisemiseen. Alkuperäisen säännöksen esitöissä (HE 108/1976 II vp s. 7) tai sen muuttamiseen vuonna 1992 johtaneissa esitöissä (HE 1990 vp s. 44 - 45) ei ole voitu ottaa siihen kantaa, koska tuolloin voimassa olleen lainsäädännön mukaan rikosasiaa ei ollut mahdollista saattaa vireille toimittamalla haastehakemus alioikeuden kansliaan. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 5 luvun 1 §:n säännös rikosasian vireilletulosta tuli voimaan 1.10.1997. Se on voitu ottaa huomioon 1.9.2001 voimaan tulleessa lainuudistuksessa (520 ja 521/2001), jossa ehdollisesta rangaistuksesta annettu laki kumottiin ja ehdollista vankeutta koskeva sääntely siirrettiin rikoslain uudeksi 2 b luvuksi. Esitöistä (HE 177/2000 vp, LaVM 8/2001 vp) ei kuitenkaan ilmene kannanottoja esillä olevaan kysymykseen.

15. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 5 luvun 1 §:ssä todetaan syyttäjän nostavan syytteen toimittamalla haastehakemuksen käräjäoikeuden kansliaan. Siten lainkohdassa käytetään samaa sanamuotoa syytteen nostamisesta kuin rikoslain 2 b luvun 5 §:ssä. Rikoslain 8 luvun 3 §:n 1 momentissa puolestaan lausutaan nimenomaisesti syytteen nostamisesta vanhentumisajan katkaisevalla tavalla. Näiden sanamuotojen tulkinnassa on kuitenkin otettava huomioon, että rikosasian vireilletulon ja syyteoikeuden vanhentumisen katkeamisen erottaminen toisistaan tapahtui vasta rikosoikeudenkäyntimenettelyn uudistamisen yhteydessä. Ennen tuota ajankohtaa syytteen nostaminen edellytti myös asian vireille saattamisen merkityksessä tiedoksiantoa vastaajalle. Rikoslain 8 luvun vanhentumissäännöksiä uudistettaessa lain esitöissä todettiin, että 8 luvun 3 §:ssä puhuttaisiin syytteen nostamisesta vanhentumisajan katkaisevalla tavalla, jotta vältettäisiin sekaannus oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain kanssa (HE 27/1999 vp s. 20 - 21 ja 45/2001 vp s. 22).

16. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun 5 luvun 1 § sääntelee sen, että asia tulee vireille haastehakemuksen saapumisella käräjäoikeuden kansliaan. Mikäli syyttäjä antaa itse haasteen, asia tulee vireille haasteen tiedoksiannolla, mikä vastaa uudistusta edeltänyttä oikeustilaa. Syynä rikosasian vireilletuloajankohdan muuttamiseen oli se, että myös rikosasiassa katsottiin tärkeäksi, että tuomioistuin voi tehdä asian käsittelemiseen liittyviä ratkaisuja jo ennen haasteen tiedoksiantamista (HE 82/1995 vp s. 61 - 62). Hallituksen esityksessä todetaan nimenomaisesti muutoksen olevan tärkeä myös sen vuoksi, että eräissä tapauksissa ennen asian käsittelyä määrätty turvaamistoimi tai pakkokeino raukeaa, jollei syytettä nosteta määräajassa. Siten mainittujen toimenpiteiden pysyvyys, tuomioistuimen huolehtiessa tiedoksiannosta, ei ole riippuvainen siitä, milloin haaste annetaan tiedoksi (HE 82/1995 vp s. 62).

17. Pakkokeinolaissa säädetyissä turvaamistoimenpiteissä syytteen nostamisen määräaika oli ennen rikosoikeudenkäyntimenettelyn uudistusta laskettava syytteen tiedoksi antamisesta. Uudistuksessa tavoitteena näyttää olleen irrottaa turvaamistointen ja pakkokeinojen määräajan katkeaminen syytteen tiedoksiannosta. Nämä määräajat ovatkin pääosin varsin lyhyitä ja tiedoksiannon pakoilulla saattaisi siten olla näiden tointen pysyvyyden kannalta huomattava merkitys. Määräajan laskentatavan muutos ilmenee kuitenkin vain oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain esitöistä. Pakkokeinolain säännösten mukaan määräaika on sidottu syytteen nostamiseen eikä esimerkiksi asian vireilletuloon, joten säännösten sanamuoto ei siten nimenomaisesti osoita syytteen nostamista tältä osin käytetyn muusta lainsäädännöstä sisällöltään poikkeavana käsitteenä.

18. Lain sanamuodosta taikka lain esitöistä ei näin ollen ole tehtävissä luotettavia johtopäätöksiä siitä, mikä on rikoslain 2 b luvun 5 §:n 1 momentissa lain tarkoitus. Ehdollisen rangaistuksen panemista täytäntöön pitkän ajan kuluttua koeajan päättymisen jälkeen ei voida pitää tarkoituksenmukaisena. Viivästyksiä saattaa kuitenkin tulla sekä tiedoksiantovaiheessa että asian käsittelyn aikana. Jäännösrangaistuksen määräämisessä täytäntöön pantavaksi on edellä 8 kohdassa todetuin tavoin pidetty vastaajan kannalta tärkeänä, että hän saa jo haasteessa tiedon oikeudenkäynnissä esitettävästä jäännösrangaistuksen täytäntöönpanoa koskevasta vaatimuksesta. Suoranaista kannanottoa määräajan katkeamisen ajankohtaan esityöt eivät kuitenkaan tuoltakaan osin sisällä, ja toisin kuin jäännösrangaistuksen kohdalla, tässä asiassa kysymyksessä oleva ehdollisen rangaistuksen määrääminen pantavaksi täytäntöön ei edellytä syyttäjän vaatimusta.

19. Korkein oikeus katsoo, että näin avoimessa tulkintatilanteessa olennainen merkitys rikoslain 2 b luvun 5 §:n 1 momentin tulkinnassa voidaan antaa kysymyksessä olevan seuraamuksen laadulle. Ehdollisen rangaistuksen määräämisessä täytäntöön pantavaksi on kysymys ehdottomana tuomittavan vankeusrangaistuksen pituuteen vaikuttavasta seikasta. Tämä ehdollisen rangaistuksen täytäntöön panemista koskeva harkinta on siten osa rangaistuksen määräämistä. Pakkokeinolaissa tarkoitetut turvaamistoimet, joita koskevat määräajat katkeavat rikosasian vireille tullessa, poikkeavat luonteeltaan ja merkitykseltään olennaisesti rangaistuksen määräämisestä. Niiden ensisijaisena tavoitteena on ajallisesti rajoitetulla tavalla oikeudenkäyntimenettelyn tai taloudellisen seuraamuksen turvaaminen. Ehdollisena tuomittuun vankeusrangaistukseen sisältyvän lykkääntymisedun menettämisen kohdalla voidaan näistä syistä pitää perusteltuna, että yhden vuoden määräaika katkeaa vasta haasteen tiedoksiannolla kuten syyteoikeuden vanhentuminen.

Korkeimman oikeuden johtopäätös tässä asiassa

20. Haaste koskien niitä ehdollisen rangaistuksen koeaikana tehtyjä rikoksia, joihin vaatimus A:lle Rovaniemen hovioikeudessa 12.1.2011 tuomitun ehdollisen vankeuden täytäntöönpanemisesta on perustunut, on annettu A:lle tiedoksi enemmän kuin vuoden kuluttua ehdollisen rangaistuksen koeajan päättymisestä. A:lle 12.1.2011 tuomittua ehdollista vankeusrangaistusta ei siten voida sanottujen rikosten perusteella määrätä pantavaksi täytäntöön.