2014 false

KKO:2014:88

Pankilla oli A:lta saatavat, joiden suorittamiseksi oli ulosmitattu A:n omistama tilan määräosa. Saatavien ulosottoperusteen täytäntöönpanokelpoisuus oli päättynyt 28.1.2009, jolloin saatavat olivat ulosottokaaren 2 luvun 27 §:n 1 momentin mukaan vanhentuneet. A:lle oli myönnetty yksityishenkilön velkajärjestely 27.7.2009. Kysymys siitä, oliko pankilla ulosottokaaren 2 luvun 24 §:n 3 momentin nojalla oikeus maksun saantiin ulosmitatuista varoista A:n velkajärjestelyssä. (Ään.)

VJL 3 § 1 mom 3 kohta

UK 2 luku 24 § 3 mom

UK 2 luku 27 § 1 mom

 Asian käsittely alemmissa oikeuksissa Asian käsittely Pohjois-Karjalan käräjäoikeudessa

Käräjäoikeus päätti 27.7.2009 aloittaa A:ta koskevan velkajärjestelyn. Käräjäoikeus vahvisti hänelle 1.4.2010 antamallaan päätöksellä maksuohjelman, jonka mukaan Sampo Pankki Oyj:llä oli neljä vakuusvelkaa. Maksuohjelman mukaan A:n omistama puoliosuus hänen perusturvaansa kuulumattomasta X kunnan Y:n kylässä sijaitsevasta Z tilasta (määräosa kiinteistöstä) tuli myydä sekä varallisuuden rahaksi muuttamisesta saatavat varat käyttää ensisijaisesti pankin 30 093,09 euron suuruisen vakuusvelan maksamiseen ja sen ylittävä myyntihinta jakaa tavallisten velkojen velkojille saatavien suuruuden mukaisessa suhteessa.

A toimitti 30.3.2011 käräjäoikeuteen maksuohjelman muuttamista koskevan hakemuksen, jossa vaadittiin Sampo Pankki Oyj:n saatavien poistamista maksuohjelmasta ja hänen vapauttamistaan velvollisuudesta realisoida omistamansa määräosa Z:n tilasta. Hakemuksen perusteluissa todettiin, että pankin saatavat olivat vanhentuneet jo 28.1.2009 eli ennen velkajärjestelyn aloittamista ja että mainittu määräosa Z:n tilasta ei ollut ollut vakuutena pankin saatavista. Saatavien vanhentuminen perustui hakemuksen mukaan siihen, että ulosottoperusteena olleen 28.1.1994 annetun Pohjois-Karjalan lääninhallituksen päätöksen täytäntöönpanokelpoisuuden 15 vuoden määräaika oli päättynyt 28.1.2009.

Vastauksessaan Sampo Pankki Oyj totesi hakemuksessa mainittujen saatavien tulleen inhimillisen erehdyksen vuoksi ilmoitetuiksi vakuusveloiksi. Pankki vaati kuitenkin Z:n tilan määräosan määräämistä edelleen muutettavaksi rahaksi, koska se oli ollut ulosmitattuna pankin saatavista ulosottoperusteen määräajan päättyessä.

 Käräjäoikeuden päätökset 13.3. ja 21.6.2012

Käräjäoikeus totesi 13.3.2012 antamassaan päätöksessä, että Sampo Pankki Oyj:n saatavat eivät ole vakuusvelkoja ja että ne eivät vanhentumisen takia kuuluneet velkajärjestelyn piiriin. Pankilla ja muilla velkojilla, joiden saatavista määräosa kiinteistöstä oli ulosmitattu ulosottoperusteen määräajan päättyessä, oli kuitenkin oikeus saada ulosottokaaren 2 luvun 24 §:n 3 momentin nojalla maksu ulosmitatuista varoista huomioon ottaen soveltuvin osin yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain (velkajärjestelylaki) 17 §:n 1 momentin määräykset.

Päätöksessään 21.6.2012 käräjäoikeus vahvisti selvittäjän laatiman maksuohjelmaehdotuksen. Muutetun maksuohjelman mukaan velallisen omistaman kiinteistön määräosan rahaksimuutosta saatavat varat jaetaan tavallisten velkojen velkojille ja velkajärjestelyn piiriin kuulumattomille maksuohjelmassa mainituille velkojille saatavien suuruuden mukaisessa suhteessa.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Juha Nieminen.

 Itä-Suomen hovioikeuden päätös 8.11.2012

A valitti hovioikeuteen ja toistaen käräjäoikeudessa esittämänsä hakemuksen vaati, että käräjäoikeuden päätökset kumotaan.

Sampo Pankki Oyj vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

Hovioikeus totesi, että pankin saatavat olivat ulosottoperusteen määräajan umpeen kulumisen seurauksena vanhentuneet 28.1.2009 eli ennen velkajärjestelyn aloittamista 27.7.2009 eivätkä ne näin ollen lähtökohtaisesti ole kuuluneet velkajärjestelyn piiriin. Koska velallisen omistama määräosa kiinteistöstä oli ollut ulosmitattuna pankin saatavista 28.1.2009, oli pankilla kuitenkin ulosottokaaren 2 luvun 24 §:n 3 momentin nojalla ollut oikeus saada suoritus saatavilleen ulosmitatuista varoista määräajan umpeen kulumisesta huolimatta. Hovioikeus katsoi, ettei saatavien perimiseksi toimitetun ulosmittauksen jälkeen tehdyllä velkajärjestelyhakemuksella voitu mitätöidä sanottua pankin oikeutta. Näin ollen pankin saataville olisi niiden vanhentumisesta huolimatta maksuohjelmaa 1.4.2010 vahvistettaessa tullut määrätä suoritettavaksi velkajärjestelylain 31 §:n 1 momentin mukainen osuus ulosmitatuista varoista eli kiinteistön määräosan rahaksimuutosta kertyvistä varoista. Tältä osin pankin saatavat olivat hovioikeuden mukaan kuuluneet velkajärjestelyn piiriin, minkä vuoksi ne olisi tullut huomioida 1.4.2010 vahvistetussa maksuohjelmassa sillä tavalla kuin ne oli nyt huomioitu käräjäoikeuden 21.6.2012 vahvistamassa maksuohjelmassa. Hovioikeus katsoi, ettei pankin oikeutta maksun saantiin ulosmitatuista varoista voitu maksuohjelmaa muutettaessa poistaa sen vuoksi, että alkuperäisen maksuohjelman vahvistamisen jälkeen kiinteistön määräosaan kohdistunut ulosmittaus oli rauennut.

Käräjäoikeuden 13.3. ja 21.6.2012 antamien päätösten lopputulosta ei ollut hovioikeuden mukaan syytä muuttaa, ja valitus hylättiin.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Juha Halijoki, Riitta-Liisa Rautsi ja Eero Antikainen. Esittelijä Elisa Savolainen.

 Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaisesti osittain rajoitettuna koskemaan kysymystä, kuuluvatko Danske Bank Oyj:n (aikaisemmin Sampo Pankki Oyj, jäljempänä myös pankki) saatavat ulosottokaaren 2 luvun 24 §:n 3 momentin säännös huomioon ottaen velkajärjestelyn piiriin ja voidaanko ne ottaa velkajärjestelyssä huomioon siten, että velkojalla on viimeksi mainitun lainkohdan nojalla oikeus maksun saantiin ulosmitatuista varoista.

A vaati valituksessaan hovioikeuden päätöksen muuttamista siten, että hänen omistamaansa määräosaa X kunnan Y:n kylässä olevasta Z:n tilasta ei määrätä realisoitavaksi velkajärjestelyssä ja että pankin saatavat poistetaan maksuohjelmasta.

Pankki vaati vastauksessaan valituksen hylkäämistä.

 Korkeimman oikeuden ratkaisu Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. A oli lainvoiman saaneella lainhakupäätöksellä 28.1.1994 (täytäntöönpanoperuste) velvoitettu suorittamaan Suomen Säästöpankki - SSP Oy:lle 29.4.1986, 23.10.1989 ja 8.8.1990 päivättyjen velkakirjojen perusteella pääomaa, korkoa ja viivästyskorkoa sekä lainhakukuluja viivästyskorkoineen. Päätöksen perusteella A:n omistama puoliosuus Z:n tilasta X kunnan Y:n kylässä on ulosmitattu 9.1.1995. Saatavat ovat sittemmin siirtyneet Sampo Pankki Oyj:lle, nykyisin Danske Bank Oyj (pankki).

2. Käräjäoikeus on yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain (velkajärjestelylaki) nojalla 27.7.2009 päättänyt A:n velkajärjestelyn aloittamisesta ja 1.4.2010 vahvistanut hänelle maksuohjelman. A on 30.3.2011 hakenut maksuohjelman muuttamista, koska Sampo Pankki Oyj:n edellä mainitut saatavat oli merkitty maksuohjelmassa virheellisesti vakuusveloiksi, vaikka ne todellisuudessa olivat tavallista velkaa. A on vaatinut pankin saatavien poistamista maksuohjelmasta, koska ne olivat vanhentuneet ulosottoperusteen täytäntöönpanokelpoisuuden 15 vuoden määräajan jo päätyttyä.

3. Käräjäoikeus on todennut ensiksikin, että pankin saatavat eivät olleet vakuusvelkoja. Lisäksi ne olivat vanhentuneet ulosottoperusteen määräajan päätyttyä ennen velkajärjestelyn alkamista eivätkä siten kuuluneet velkajärjestelyn piiriin. Koska ennen ulosottoperusteen täytäntöönpanokelpoisuuden vanhentumista saatavien perimiseksi oli ulosmitattu A:n omistama määräosa Z:n tilasta, pankilla oli kuitenkin ulosottokaaren 2 luvun 24 §:n 3 momentin perusteella oikeus saada maksu näille velkajärjestelyn piiriin kuulumattomille veloille ulosmitatun omaisuuden arvosta ottaen soveltuvin osin huomioon velkajärjestelylain 17 §:n 1 momentin säännökset. Käräjäoikeus on 21.6.2012 vahvistanut uuden maksuohjelman, jossa puoliosuus Z:n tilasta on määrätty muutettavaksi rahaksi ja näin kertyvät varat jaettavaksi tavallisille velkojille ja velkajärjestelyn piiriin kuulumattomille velkojille saatavien mukaisessa suhteessa. Hovioikeus ei ole muuttanut käräjäoikeuden päätöstä.

4. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys vain siitä, onko pankilla ulosottokaaren 2 luvun 24 §:n 3 momentin nojalla oikeus saada maksu ulosmitatun omaisuuden rahaksi muuttamisesta saatavista varoista yksityishenkilön velkajärjestelyssä, vaikka pankin saatavat ovat ulosottokaaren 2 luvun 27 §:n 1 momentin mukaan vanhentuneet lopullisesti ennen velkajärjestelyn aloittamista.

Sovellettavat säännökset

5. Velkajärjestelylain 1 §:n 3 momentin mukaan lain säännöksiä sovelletaan sen estämättä, mitä muualla laissa säädetään velkojan oikeudesta maksuun, velan perimistoimiin tai toimiin velan maksun turvaamiseksi. Säännöksen esitöistä (HE 183/1992 vp s. 39) ilmenevin tavoin velkajärjestelyssä kaikkien velkajärjestelyn piiriin kuuluvien velkojien asema määräytyy velkajärjestelylain mukaisesti.

6. Velkajärjestelyn piiriin kuuluvat velkajärjestelylain 3 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan kaikki velallisen velat, jotka ovat syntyneet ennen velkajärjestelyn alkamista. Vaikka se ei nimenomaisesti lainkohdasta ilmene, on kuitenkin vakiintuneesti katsottu, että velkajärjestelyn piiriin eivät kuulu ennen velkajärjestelyn aloittamista vanhentuneet velat, jotka siis ovat tosin syntyneet mutta myös lakanneet ennen velkajärjestelyn alkamista. Tämä on myös nimenomaisesti todettu lain esitöissä (HE 178/2007 vp s. 11) siinä yhteydessä, kun velkajärjestelylain 31 §:ään lisättiin uusi 5 momentti, joka koskee maksuohjelman aikana vanhentuvan velan huomioon ottamista maksuohjelmassa.

7. Velkajärjestelyn suhteesta ulosmittaukseen säädetään ensiksikin velkajärjestelylain 17 §:n 1 momentissa. Sen mukaan on kiellettyä ulosmitata velkajärjestelyn alettua velallisen omaisuutta velkajärjestelyn piiriin kuuluvasta velasta. Jos ulosmittaus on jo toimitettu, täytäntöönpano on mainitun säännöksen mukaan keskeytettävä sekä ulosottomiehen säilytettävä haltuun ottamansa omaisuus taikka siitä kertyneet tai kertyvät varat. Toiseksi maksuohjelman oikeusvaikutuksia koskevan velkajärjestelylain 40 §:n 1 momentin mukaan velkajärjestelyn piiriin kuuluvaan velkaan perustuva ulosmittaus raukeaa, kun maksuohjelma on lainvoimaisesti vahvistettu.

8. Velallisen varallisuuden rahaksimuutosta saatujen varojen jakamista koskevan velkajärjestelylain 30 §:n 1 momentin mukaan varat on käytettävä vakuusvelkojen vähentämisen jälkeen tavallisten velkojen suorittamiseen siten kuin 34 §:ssä säädetään. Tuon pykälän 1 momentin mukaan tavallisten velkojen maksamiseen on käytettävä velallisen varallisuuden rahaksimuutosta saatavat varat, jotka jäävät jäljelle rahaksimuuttokustannusten ja vakuusvelkojen maksamisen jälkeen.

9. Velan vanhentumisesta annettu laki (vanhentumislaki) on säädetty velkajärjestelylain voimaantulon jälkeen. Edelleen ulosottolainsäädäntöä on täydennetty siten, että ulosottokaaren 2 luvun 24 §:ään on otettu säännökset ulosottoperusteen täytäntöönpanokelpoisuudesta (ulosottoperusteen määräaika). Saman luvun 27 §:n 1 momenttiin on puolestaan otettu säännökset saatavan vanhentumisesta ulosottoperusteen määräajan umpeen kulumisen myötä.

10. Ulosottokaaren 2 luvun 24 §:n 1 momentin mukaan ulosottoperuste, jossa luonnolliselle henkilölle on asetettu maksuvelvoite, on täytäntöönpanokelpoinen 15 vuotta. Pykälän 3 momentin mukaan, jos ulosottoperusteen määräajan kuluessa saatavan perimiseksi on toimitettu ulosmittaus, määräajan umpeen kuluminen ei kuitenkaan estä maksun saamista ulosmitatuista varoista. Säännös tarkoittaa esitöiden (HE 216/2001 vp s. 89) mukaan sitä, että velkojalla on oikeus saada ennen määräajan päättymistä toimitettu ulosmittaus loppuun saatetuksi.

11. Ulosottokaaren 2 luvun 27 §:n 1 momentin mukaan saatava vanhentuu lopullisesti ulosottoperusteen määräajan kuluessa umpeen. Saatavasta on sen jälkeen voimassa, mitä vanhentuneesta velasta säädetään vanhentumislaissa. Tästä seuraa, että myös mainitun lainkohdan nojalla vanhentunutta saatavaa koskevat vanhentumislaissa säädetyt vanhentumisen vaikutukset. Vanhentumisen vaikutuksia maksukyvyttömyysmenettelyssä koskee vanhentumislain 17 §, johon velkajärjestelylain 79 §:n 1 momentissa viitataankin. Vanhentumislain 17 §:n 2 momentissa säädetään maksuohjelmassa huomioon otetun velkojan saatavan maksuerien vanhentumisesta. Vanhentumislain 8 §:n 3 momentista ilmenee, että velan vanhentumisesta ulosottoperusteen täytäntöönpanokelpoisuutta koskevan määräajan umpeen kulumisen johdosta säädetään ulosottokaaren 2 luvun 27 §:ssä.

Korkeimman oikeuden kannanotot

12. Velkajärjestely on luonteeltaan yleistäytäntöönpanoa, jossa määrätään maksukyvyttömän henkilön velkoja koskevista järjestelyistä. Tästä lähtökohdasta huolimatta velkajärjestelyssä ja myös maksuohjelmassa huomioon otettavat velat on laissa rajattu määrittämällä, mitä velkajärjestelyn piiriin kuuluvilla veloilla tarkoitetaan. Niihin eivät kuulu ennen velkajärjestelyn aloittamista vanhentuneet velat. Laissa omaksutusta järjestelmästä johtuu, että myös velkajärjestelylain 17 §:n 1 momentin ja 40 §:n 1 momentin säännökset velkajärjestelyn ja ulosmittauksen suhteesta sekä lain 30 §:n 1 momentin, 31 §:n 1 momentin ja 34 §:n 1 momentin säännökset velallisen varallisuuden rahaksimuutosta saatavien varojen jakamisesta koskevat vain velkajärjestelyn piiriin kuuluvia velkoja.

13. Hovioikeus on perustanut tulkintapäätelmänsä pankin saatavien huomioon ottamisesta velkajärjestelyssä ulosottokaaren 2 luvun 24 §:n 3 momentissa säädettyyn velkojan oikeuteen saada suoritus saatavilleen varoista, jotka on ulosmitattu ennen ulosottoperusteen määräajan umpeen kulumista. Korkein oikeus toteaa, että kun nykyisen säännöksen kanssa samansisältöinen säännös (679/2003) otettiin ulosottolakiin, säädettiin samalla ulosottoperusteen määräaikaisuudesta. Tuolloin voimaan tulleen sääntelyn mukaan ulosottoperusteen vanhentuminen esti saatavan täytäntöönpanon, mutta se ei merkinnyt saatavan lakkaamista aineellisesti vanhentuneena (HE 216/2001 vp s. 85 - 86). Ulosottoperusteen vanhentumisen vuoksi täytäntöönpanokelvoton saatava ei siten välttämättä ollut lakannut ja olisi saattanut tulla huomioon otetuksi velkajärjestelyssä (ks. myös velkajärjestelylain ja vanhentumislain muuttamista koskeva hallituksen esitys HE 178/2007 vp s. 13). Ulosottolain 2 luvun 24 §:n 3 momentti oli pelkästään ulosottomenettelyä koskeva säännös, jota perusteltiin tarpeella suojata velkojaa tilanteessa, jossa täytäntöönpano oli jo ehtinyt pitkälle ulosottoperusteen täytäntöönpanokelpoisuuden päättyessä (HE 216/2001 vp s. 89). Ulosottokaaren 2 luvun 24 §:n 3 momentin ja sittemmin säädetyn 2 luvun 27 §:n 1 momentin keskinäisestä suhteesta esitöissä ei puolestaan ole nimenomaisia lausumia.

14. Ulosottolaissa aiemmin säännellystä ulosottoperusteen vanhentumisesta poiketen voimassa oleva ulosottokaaren 2 luvun 27 §:n 1 momentti viittauksineen vanhentumislakiin tarkoittaa sitä, että ulosottoperusteen vanhentumisesta seuraa samalla saatavan aineellinen vanhentuminen ja velkavastuun lopullinen lakkaaminen (HE 83/2006 vp s. 22 - 23 ja 42, KKO 2014:62 kohta 6). Edellä perustelujen 6 kohdassa todetuin tavoin velkajärjestelyssä huomioon otettaviin velkoihin eivät kuulu ennen velkajärjestelyn aloittamista vanhentuneet velat. Ulosottokaaren 2 luvun 24 §:n 3 momentista tai edellä kuvatuista lakien esitöistä ei ilmene, että velkojan saatavasta toimitetulla ulosmittauksella olisi tarkoitettu olevan vaikutusta velkajärjestelyssä huomioon otettaviin velkoihin. Ennen velkajärjestelymenettelyä vanhentuneiden saatavien ja velkajärjestelyn piiriin kuuluvien saatavien yhteensovittamisesta ei ole muitakaan säännöksiä, toisin kuin on asianlaita velkajärjestelyn aikana vanhentuvien saatavien osalta. Myöskään perustuslain 15 §:n omaisuuden suojaa koskevasta säännöksestä ei voida katsoa seuraavan, että velkojalle tulisi velkajärjestelyssä antaa ulosottokaaren 2 luvun 24 §:n 3 momentin johdosta erityisasema ja oikeus saada suoritusta saatavasta, joka ulosottokaaren 2 luvun 27 §:n 1 momentin nimenomaisen säännöksen nojalla on vanhentuneena lakannut jo ennen velkajärjestelyn alkamista.

Johtopäätös

15. Edellä esitettyyn nähden Korkein oikeus ei pidä perusteltuna alempien oikeuksien tulkintaa, jonka mukaan ulosottokaaren 2 luvun 24 §:n 3 momentin ulosotto-oikeudellisesta menettelysäännöksestä johtuisi, että ennen velkajärjestelyn aloittamista aineellisesti vanhentunut saatava kuuluisi velkajärjestelyn piiriin. Sen sijaan Korkein oikeus katsoo edellä esitettyjen perusteiden johtavan siihen, että pankin saatavat eivät ole A:n velkajärjestelyssä huomioon otettavia saatavia eikä niille siten tule maksuohjelmassa osoittaa suorituksia ohjelmassa rahaksi muutettavaksi määrätystä omaisuudesta kertyvistä varoista.

 Päätöslauselma

Hovioikeuden ja käräjäoikeuden päätöksiä muutetaan. A:lle 21.6.2012 vahvistetusta maksuohjelmasta poistetaan Danske Bank Oyj:n saatavat D12, D13, D14 ja D15, jotka on ohjelmassa merkitty vanhentuneiksi 28.1.2009. Lisäksi kumotaan ja poistetaan maksuohjelmaan sisältyvät määräykset siltä osin kuin ne koskevat kiinteistön osuuden rahaksimuutosta kertyvien varojen käyttämistä ohjelman mukaisesti pankin saatavien maksamiseen ja rahaksimuutosta huolehtimista pankin toimesta.

Tästä päätöksestä aiheutuvien muutosten tekemiseksi maksuohjelmaan asia palautetaan Pohjois-Karjalan käräjäoikeuteen, jonka tulee omasta aloitteestaan ottaa asia uudelleen käsiteltäväkseen ja palautuksen syy huomioon ottaen siinä laillisesti menetellä.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pauliine Koskelo sekä oikeusneuvokset Gustav Bygglin, Soile Poutiainen, Pekka Koponen ja Mika Huovila (eri mieltä). Esittelijä Janne Kanerva.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Huovila: En muuta hovioikeuden päätöksen lopputulosta. Perustelen kantaani seuraavasti:

Ulosottokaaren 2 luvun 24 §:n 3 momentin tulkinta

Ulosottokaaren 2 luvun 24 §:n 3 momentin mukaan ulosottoperusteen täytäntöönpanokelpoisuuden 1 momentissa säädetyn määräajan umpeen kuluminen ei estä maksun saamista ulosottoperusteen perusteella määräajan kuluessa ulosmitatuista varoista. Saatavan lopullista vanhentumista koskevan saman luvun 27 §:n 1 momentin mukaan saatava vanhentuu, kun ulosottoperusteen määräaika kuluu umpeen. Saatavasta on sen jälkeen voimassa, mitä vanhentuneesta velasta säädetään velan vanhentumisesta annetussa laissa.

Ulosottokaaren 2 luvun 24 §:n 3 momentti on sanamuodoltaan selvä. Säännöksen luonnehtiminen ulosottomenettelyä koskevaksi ei käsitykseni mukaan voi vaikuttaa sen tulkintaan ja soveltamiseen. Kuten enemmistön perusteluista ilmenee, saatavan lopullisesta vanhentumisesta on säädetty myöhemmin kuin ulosottoperusteen määräajasta ilman, että esitöissä olisi käsitelty säännösten keskinäistä suhdetta. Koska saman luvun 24 §:n 3 momentin säännös on lainmuutoksen yhteydessä jätetty lakiin, saatavan lopullisesta vanhentumisesta säätämisen ei voida katsoa tarkoittavan sitä, että säännös olisi menettänyt sen merkityksen, joka sille sanamuotonsa ja muiden soveltuvien tulkintaperusteiden mukaan on annettava. Säännösten keskinäistä suhdetta koskevien esityölausumien puuttuminen tarkoittaa tässä tilanteessa vain sitä, ettei niitä ole mahdollista hyödyntää säännöstä tulkittaessa ja sovellettaessa.

Näillä perusteilla päädyn tulkitsemaan ulosottokaaren 2 luvun 24 §:n 3 momentin säännöstä suhteessa saman luvun 27 §:n 1 momenttiin sanamuotonsa mukaisesti siten, että siinä säädetään poikkeuksesta ulosottoperusteen täytäntöönpanokelpoisuuden määräajan päättymisen ja samalla myös saatavan lopullisen vanhentumisen oikeusvaikutuksiin. Käytännössä säännös tarkoittaa sitä, että velkojalla on sen nojalla oikeus saada suoritus muutoin 27 §:n 1 momentin nojalla lopullisesti vanhentuneelle saatavalleen omaisuudesta, joka saatavan perusteella on ulosmitattu määräajassa.

Ulosottokaaren 2 luvun 24 §:n 3 momentin mukainen oikeus yksityishenkilön velkajärjestelyssä

Kuten enemmistön perustelujen kohdasta 6 ilmenee, ennen yksityishenkilön velkajärjestelyn alkamista vanhentuneet velat eivät kuulu velkajärjestelyn piiriin. Selvää onkin, etteivät pankin saatavat siltä osin kuin kysymys ei ole ulosmitatusta tilan määräosasta saatavasta suorituksesta, kuulu A:n velkajärjestelyn piiriin, ja ettei pankilla siten ole oikeutta saada suoritusta vanhentuneille saatavilleen muusta A:n omaisuudesta. Näin myös alemmat oikeudet ovat arvioineet asiaa vahvistaessaan maksuohjelman.

Siitä, ettei ennen velkajärjestelyn aloittamista vanhentuneita velkoja oteta huomioon velkajärjestelyssä, ei kantani mukaan voida suoraan päätellä, miten ulosottokaaren 2 luvun 24 §:n 3 momentin säännökseen perustuva velkojan oikeus suhtautuu velalliselle myönnettyyn velkajärjestelyyn. Asiasta ei ole säännöksiä laissa, eikä kysymystä ole käsitelty myöskään esitöissä. Lain vaietessa kysymystä on perusteltua arvioida velkajärjestelyn suhdetta ulosottoon koskevien säännösten ja velkajärjestelyn tavoitteiden valossa. Tässä tilanteessa huomioon on otettava myös perustuslain 15 §:n omaisuuden suojaa koskeva säännös, koska kysymys on viime kädessä velkojien keskenään kilpailevista oikeuksista saada suoritus saatavilleen.

Kuten enemmistön perusteluista ilmenee, ratkaisevaa velkajärjestelylain säännösten soveltamiselle on se, katsotaanko velan kuuluvan velkajärjestelyn piiriin. Velkajärjestelyn piiriin kuuluvat kaikki velallisen velat, jotka ovat syntyneet ennen velkajärjestelyn alkamista, lukuun ottamatta jo sitä ennen lakanneita velkoja. Mikäli velan ei katsota kuuluvan velkajärjestelylain piiriin, siihen ei siten voida soveltaa muiden lakien säännökset velkajärjestelylain 1 §:n 3 momentin mukaisesti syrjäyttäviä velkajärjestelylain säännöksiä.

Velkajärjestelylain 40 §:n 1 momentin mukaan velallisen omaisuuteen kohdistuva, velkajärjestelyn piiriin kuuluvaan velkaan perustuva ulosmittaus raukeaa, kun maksuohjelma on lainvoimaisesti vahvistettu. Säännös on sanamuodoltaan selvä ja siitä tehtävä johtopäätös on mielestäni yksiselitteinen: mikäli velan ei katsota kuuluvan velkajärjestelyn piiriin, siihen perustuva ulosmittaus ei säännöksen nojalla raukea. Tästä puolestaan seuraa, että ulosmittaus jää voimaan velkajärjestelystä riippumatta, ja velkojan oikeus saada suoritus ulosmitatusta omaisuudesta on mahdollista toteuttaa velkajärjestelyn ulkopuolella.

Vanhentuneeseen velkaan perustuvan ulosmittauksen jääminen mainitulla tavalla velkajärjestelyn ulkopuolelle olisi mielestäni ongelmallista. Se voisi johtaa velan vanhentumista koskevan sääntelyn tavoitteiden ja velkojien yhdenvertaisuuden kannalta epätyydyttävään lopputulokseen siten, että vanhentuneen saatavan velkoja saattaisi saada suhteellisesti suuremman suorituksen saatavalleen ulosmittauksen perusteella kuin muut velkojat velallisen velkajärjestelyn perusteella. Lisäksi se voisi aiheuttaa merkittäviä käytännöllisiä ongelmia ulosmitatun omaisuuden käyttämisessä velkajärjestelyssä huomioon otettavien velkojen suoritukseksi siltä osin kuin realisointitulos ylittäisi ulosmittauksen perusteena olevan velan määrän. Aikaisemmin mainitsemallani perusteella velkajärjestelylain 40 §:n 1 momentin säännöstä ei mielestäni ole mahdollista tulkita näiden kielteisten seuraamusten välttämiseksi siten, että myös velkajärjestelyn piiriin kuulumattomaksi katsottuun vanhentuneeseen velkaan perustuva ulosmittaus raukeaisi sen nojalla.

Mahdollista ja luontevaakin on sitä vastoin tulkita velkajärjestelylain 3 §:n 1 momentin 3 kohtaa niin, että sellainen ennen velkajärjestelyn alkua vanhentunut velka, jonka osalta velkojalla on oikeus saada suoritus ulosmitatuista varoista ulosottokaaren 2 luvun 24 §:n 3 momentin nojalla, katsotaan kuuluvaksi velkajärjestelyn piiriin siltä ja vain siltä osin, kuin velkojalla on sanottu oikeus. Tämä tulkinta on sopusoinnussa velkajärjestelylain mainitun säännöksen sanamuodon kanssa ja vastaa velkajärjestelylain tarkoitusta järjestellä kaikki ennen velkajärjestelyn alkamista syntyneet velkasuhteet siten, että velallinen vapautuu veloistaan siltä osin kuin niille ei kerry suoritusta maksuohjelmalla. Tämä tulkinta johtaa johdonmukaiseen lopputulokseen myös sikäli, että vanhentuneen velan velkojan oikeuteen saada suoritus ulosmitatusta omaisuudesta voidaan tällöin käyttää velkajärjestelyn keinoja.

Johtopäätökset

Alemmat oikeudet ovat katsoneet, että A:n omistamaan määräosaan Z:n tilasta jo vuonna 1995 kohdistettu ulosmittaus on ollut edelleen voimassa pankin saatavien vanhentuessa lopullisesti 28.1.2009 ja A:n velkajärjestelyn alkaessa 27.7.2009. Pitkään kestäneen ulosmittausvaiheen johdosta tilannetta voidaan pitää epätyydyttävänä. Asiassa esitetty selvitys huomioon ottaen ulosmittauksen voimassaoloa ei kuitenkaan ole mahdollista arvioida toisin.

Alemmat oikeudet ovat vahvistaneet A:lle maksuohjelman, jossa kiinteistön määräosan rahaksi muutosta saatavat varat on määrätty jaettavaksi saatavien mukaisessa suhteessa velkajärjestelyn piiriin kuuluville tavallisille velkojille ja niille velkojille, joilla on ulosottokaaren 2 luvun 24 §:n 3 momentin mukainen oikeus saada maksu määräosasta. Edellä esittämilläni perusteilla katson, ettei tätä ratkaisua ole syytä muuttaa.