Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

1. Syyttäjä vaati käräjäoikeudessa työriitojen sovittelusta annetun lain (jäljempänä myös työriitalaki) 7 ja 17 §:n nojalla A:lle rangaistusta mainitun lain rikkomisesta, koska tämä oli 10.12.2009 − 14.1.2010 Helsingissä toimiessaan X ry:n puheenjohtajana velvoittanut Abloy Oy:n, GE Healthcare Finland Oy:n, Konecranes Finland Oy:n, Konecranes Oyj:n, Konecranes Service Oy:n, Outotec Minerals Oy:n, Outotec Oyj:n, Outotec Research Oy:n, Outotec Turula Oy:n, Patria Aerostructures Oy:n, Patria Aviation Oy:n, Patria Land & Armament Oy:n, Patria Oyj:n ja Rautaruukki Oyj:n toimihenkilöt pitämään eripituisia syytteessä yksilöityjä työnseisauksia, joista ei ollut toimitettu tietoa viimeistään kahta viikkoa ennen työnseisauksia valtakunnansovittelijan toimistoon ja vastapuolille. Syyttäjä tarkensi tarkoittavansa vastapuolella Y ry:tä.

2. Syyttäjän rangaistusvaatimuksessa mainitut yritykset olivat siinä kuvattujen tapahtumien jälkeen osittain olleet yhtiöoikeudellisten järjestelyjen kohteina. Syyttäjän rangaistusvaatimukseen yhtyivät sen vuoksi Abloy Oy, Konecranes Oyj, Konecranes Finland Oy, Konecranes Service Oy, Outotec Oyj, Outotec (Finland) Oy, Outotec Turula Oy, Patria Finance Oyj, Patria Aerostructures Oy, Patria Aviation Oy, Patria Land Services Oy, Rautaruukki Oyj, Ruukki Engineering Oy, Ruukki Construction Oy, Ruukki Metals Oy ja Ruukki Stainless Steel & Aluminium Oy (jäljempänä yhtiöt). Pääkäsittelyssä syyttäjän syytteeseen yhtyi myös Y ry.

3. Yhtiöistä kuusi vaati käräjäoikeudessa A:n ja Z ry:n (entinen X ry) velvoittamista yhteisvastuullisesti korvaamaan niille työnseisauksista aiheutuneen vahingon. Vahingonkorvausvaatimukset erotettiin käsiteltäviksi erikseen riita-asiain oikeudenkäynnistä säädetyssä järjestyksessä.

4. A vaati ensisijaisesti syytteen tutkimatta jättämistä, koska työriitalain 7 §:ssä tarkoitettu vastapuoli ja kysymyksessä olevan rikosasian asianomistaja Y ry ei ollut tehnyt rikosilmoitusta. Käräjäoikeus katsoi rangaistusvaatimuksen tutkimisen edellytysten olevan olemassa, koska vallinneissa olosuhteissa kertomansa mukaan vahinkoa kärsineet yritykset olivat työriitalain 17 §:n mukaisesti asianomistajia ja siten oikeutettuja tekemään rikosilmoitukset. A tuomittiin työriitalain rikkomisesta sakkorangaistukseen. Y ry:n esittämä rangaistusvaatimus jätettiin määräajan jälkeen tehtynä tutkimatta.

5. A:n valituksesta hovioikeus totesi, että yksittäisillä työnantajilla ei ole asianomistajan syyteoikeutta pelkästään sillä perusteella, että ne katsovat itselleen aiheutuneen vahinkoa ennakkoilmoitusvelvollisuuden laiminlyönnin vuoksi. Hovioikeus katsoi, että koska työriidan vastapuoli eli Y ry ei ollut säädetyssä ajassa ilmoittanut syytteessä tarkoitettua rikosta syytteeseen pantavaksi, syyte oli jätettävä tutkimatta. Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja jätti syytteen tutkimatta sekä vapautti A:n hänelle tuomitusta rangaistuksesta.

Kysymyksenasettelu

6. Yhtiöiden valituksen perusteella Korkeimmassa oikeudessa on ensisijaisesti kysymys siitä, ovatko työtaisteluiden kohteena olleet yhtiöt asianomistajia työriitalain rikkomista koskevassa asiassa, jossa syyttäjä ei saa nostaa syytettä ilman asianomistajan esittämää syyttämispyyntöä, tai ovatko yhtiöt ainakin toimineet rangaistusvaatimuksen esittäessään asianomistajan valtuuttamina, ja tuleeko syyte asianmukaisesti esitetyn syyttämispyynnön johdosta tutkia.

Työriitojen sovittelusta annetun lain rikkominen

7. Työriitalain 7 §:n mukaan työnseisaukseen tai sen laajentamiseen taikka sellaisen toimeenpanemiseen ei saa työriidan vuoksi ryhtyä, ellei viimeistään kahta viikkoa sitä ennen ole toimitettu valtakunnansovittelijan toimistoon ja vastapuolelle kirjallista ilmoitusta, jossa aiotun työnseisauksen tai sen laajentamisen syyt, alkamishetki ja laajuus on mainittu.

8. Työriitalain 17 §:n 1 momentin mukaan se, joka rikkoo 7 §:ssä säädetyn kiellon, on tuomittava työriitojen sovittelusta annetun lain rikkomisesta sakkoon. Pykälän 2 momentin mukaan syyttäjä ei saa nostaa syytettä kiellon rikkomisesta, ellei asianomistaja ilmoita rikosta syytteeseen pantavaksi. Työriitalaissa ei määritellä eikä sen esitöissä käsitellä sitä, mitä asianomistajalla tässä laissa tarkoitetaan.

Asianomistajasta rikosoikeudenkäyntilain ja sen esitöiden mukaan

9. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (rikosoikeudenkäyntilaki) 1 luvun 2 §:n mukaan syyttäjän tehtävänä on nostaa rikoksesta syyte ja ajaa sitä. Jos syytteen nostamiselle on säädetty erityisiä ehtoja, kuten asianomistajan syyttämispyyntö, noudatetaan niitä.

10. Rikosoikeudenkäyntilaissa tai sitä edeltäneessä lainsäädännössä ei ole määritelty, kenellä on asianomistajan asema rikosasian oikeudenkäynnissä. Sanotun lain esitöissä on tältä osin todettu vain, että rikoksen uhria kutsutaan oikeudenkäynnissä asianomistajaksi ja että niiden henkilöiden piiriä, joita pidetään asianomistajina, ei ehdoteta muutettavaksi aikaisemmasta (HE 82/1995 vp s. 17). Asianomistajan aseman tarkempi määrittäminen rikosoikeudenkäynnissä on siten jätetty oikeuskäytännön varaan.

11. Asianomistajan aseman arviointiin voidaan kuitenkin saada johtoa rikosoikeudenkäyntilain 3 luvun 1 ja 9 §:n säännöksistä sekä niiden esitöistä. Mainitun 3 luvun 1 §:n mukaan syyteasian yhteydessä voidaan ajaa syytteessä tarkoitetusta rikoksesta johtuvaa yksityisoikeudellista vaatimusta. Luvun 9 §:n 1 momentin mukaan syyttäjän on vireille panemansa syyteasian yhteydessä asianomistajan pyynnöstä ajettava rikokseen perustuvaa asianomistajan yksityisoikeudellista vaatimusta rikosasian vastaajaa vastaan, jos se voi tapahtua ilman olennaista haittaa eikä vaatimus ole ilmeisen perusteeton.

12. Kuten rikosoikeudenkäyntilain 3 luvun 1 §:ää koskevissa esitöissä todetaan, syyteasian yhteydessä voidaan käsitellä myös muun henkilön kuin asianomistajan esittämä yksityisoikeudellinen vaatimus, joka johtuu syytteessä tarkoitetusta rikoksesta. Syyteasian yhteydessä voi siten vaatia vahingonkorvausta henkilö, jolle rikoksen johdosta on aiheutunut vahinkoa ainoastaan välillisesti, esimerkiksi sivullinen, jolle ravintolassa tapahtuneen pahoinpitelyn seurauksena on aiheutunut kustannuksia pahoinpitelyn yhteydessä rikkoutuneiden kalusteiden korjaamisesta (HE 82/1995 vp s. 53).

13. Syyttäjän velvollisuutta ajaa yksityisoikeudellista vaatimusta koskeva rikosoikeudenkäyntilain 3 luvun 9 §:n 1 momentti sitä vastoin koskee sanamuotonsa mukaan vain asianomistajan vaatimusta. Esitöiden mukaan yksityisoikeudellisen vaatimuksen tulee tässä tapauksessa olla rikokseen perustuva, mikä tarkoittaa, että vaatimuksella tulee olla kiinteämpi yhteys syytteessä tarkoitettuun rikokseen kuin luvun 1 §:ssä tarkoitetulla rikoksesta johtuvalla yksityisoikeudellisella vaatimuksella. Momentissa tarkoitettu asianomistajan vaatimus ei esitöiden mukaan voi perustua sellaisiin seikkoihin, joihin syyttäjä ei ole vedonnut syytteensä tueksi (HE 82/1995 vp s. 58).

Korkeimman oikeuden ratkaisukäytäntöä

14. Korkein oikeus on antanut ennakkoratkaisun KKO 1983 II 141 asianomistajan asemasta työriitalain rikkomista koskevassa asiassa. Korkein oikeus on ratkaisussa katsonut, ettei työmarkkinajärjestöjen keskusliitto, jonka alainen yhdistys oli ollut vastapuoli yhdistyksen jäsenvarustamojen laivoilla työskennelleiden työntekijöiden työnseisauksessa, ollut pelkästään asemansa perusteella työriitalain 17 §:n 2 momentissa tarkoitettu asianomistaja, ja ettei se myöskään voinut mainitun jäsenyhdistyksensä puolesta ilmoittaa rikoksia syytteeseen pantavaksi ilman sitä koskevaa toimeksiantoa. Ennakkoratkaisun perustelujen perusteella on selvää, että ainakin työriitalain 7 §:ssä tarkoitettua työnseisauksen vastapuolta on pidettävä asianomistajana työriitojen sovittelusta annetun lain rikkomista koskevassa asiassa.

15. Mainitussa ennakkoratkaisussa on toisessa syytekohdassa ollut kysymys myös Helsingin kaupungin sähkölaitoksessa toimeenpannusta työnseisauksesta ilman työriitalain 7 §:n mukaista ennakkoilmoitusta. Syyttäjän vaadittua tältä osin kaupungin syytepyyntöön perustuen eräille vastaajille rangaistusta työriitojen sovittelusta annetun lain rikkomisesta hovioikeus on katsonut, että kaupungilla oli asianomistajan puhevalta, koska työtaistelun aloittaminen sähkölaitoksessa ilman ennakkoilmoitusta oli välittömästi loukannut kaupunkia työnantajana. Kuten hovioikeus myös Korkein oikeus on tutkinut syytteen mutta toisin kuin hovioikeus hylännyt sen sillä perusteella, että kaupunki ei ollut ollut osapuoli työriidassa, jonka johdosta työnseisaukseen oli ryhdytty.

16. Korkein oikeus toteaa, ettei kaupungin asianomistaja-asema ole ollut kysymyksessä olevassa asiassa ennakkoratkaisukysymyksenä, eikä Korkein oikeus hylätessään kaupungin syytepyyntöön perustuneen syytteen ole lausunut, millä perusteella syyte on tutkittu.

17. Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisuissa KKO 1985 II 153 ja 1986 II 24 työntekijät, joilla oli syytteen mukaan teetetty ensiksi mainitussa tapauksessa hätätyötä perusteettomasti ja jälkimmäisessä tapauksessa ylityötä yli työaikalaissa (604/1946) sallitun määrän, katsottiin asianomistajiksi työaikalain säännösten rikkomista koskevissa asioissa, koska väitetyillä rikoksilla oli loukattu heidän etuaan ja oikeuttaan.

18. Ennakkoratkaisussa 1986 II 121 tuotannon supistamisen takia irtisanottuja työntekijöitä ei sitä vastoin pidetty yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain 11 §:ssä (725/1978) tarkoitetun työnantajan tiedottamisvelvoitteen rikkomisen asianomistajina. Korkein oikeus totesi, että mainitun lainkohdan mukaan työnantajan tuli ennen yhteistoimintamenettelyyn ryhtymistä antaa asian käsittelyn kannalta tarpeelliset tiedot muun muassa asianomaisille työntekijöille ja näiden edustajille. Laissa ei kuitenkaan edellytetty työnantajan ja henkilöstön olevan yhtä mieltä asiasta, eikä työnantaja kyseisen lain perusteella ollut myöskään sidottu henkilökunnan mielipiteeseen yhteistoimintamenettelyn piiriin kuuluvia asioita ratkaistessaan. Sen vuoksi työntekijät eivät olleet sanotussa asiassa välittömästi loukatun oikeushyvän haltijoita.

19. Ennakkoratkaisussa KKO 1983 II 120 kysymyksessä olevissa asioissa vastaajalle oli vaadittu rangaistusta kahdesta luvattomasta ammattimaisen linjaliikenteen harjoittamisesta. Korkein oikeus katsoi, etteivät vastaajan käyttämillä reiteillä luvallista linjaliikennettä harjoittaneet liikennöitsijät olleet mainitulla rikoksella välittömästi loukatun oikeushyvän haltijoita eikä heillä siten ollut asianomistajan puhevaltaa oikeudenkäynneissä.

20. Ennakkoratkaisussa KKO 2000:82 syyttäjä oli vaatinut vastaajalle rangaistusta arvopaperimarkkinarikoksesta muun muassa sen vuoksi, että tämä oli markkinoinut arvopapereita antamalla totuudenvastaisia tai harhaanjohtavia tietoja. Korkein oikeus katsoi, ettei osakkeita merkinneellä ollut asianomistajan puhevaltaa asiassa. Korkein oikeus perusteli ratkaisuaan muun muassa seuraavasti: Arvopaperimarkkinalain rangaistussäännöksellä pyritään ensi sijassa suojaamaan arvopaperimarkkinoiden toimivuutta ja luotettavuutta. Vaikka rangaistussäännöksellä suojataan välillisesti kaikkia arvopaperimarkkinoiden asiakkaita, heillä ei ole tällä perusteella syyteoikeutta. Arvopaperimarkkinarikoksen tunnusmerkistöön ei kuulu se, että teosta olisi aiheutunut jollekulle vahinkoa tai vahingonvaaraa. Rikos täyttyy pelkästään säännöksessä viitattujen määräysten rikkomisella. Osakkeita merkinneen kärsimäkseen väittämä vahinko ei siten ole voinut aiheutua välittömästi arvopaperimarkkinarikoksen tunnusmerkistön mukaisesta teosta.

Asianomistajan aseman arvioiminen tässä tapauksessa

21. Edellä lausutun perusteella Korkein oikeus toteaa, että asianomistajan puhevallan myöntämistä harkittaessa merkitystä on ensinnäkin sillä, mitä oikeushyvää syytteen perustana olevalla rangaistussäännöksellä suojataan ja kuka on rikoksella loukatun tai vaarannetun oikeushyvän haltija. Merkitystä on lisäksi sillä, onko jollekin syytteessä tarkoitetun rikoksen johdosta välittömästi syntynyt yksityisoikeudellinen vaade. Asianomistajana on yleensä pidettävä sellaista rikoksen kohdetta, jonka etua tai oikeutta syytteessä rangaistussäännöksen tunnusmerkistöön nojautuen kuvattu teko on välittömästi loukannut tai vaarantanut tai jolle on sen perusteella välittömästi aiheutunut vahinkoa.

22. Työriitalain 17 §:ssä säädetään rangaistavaksi työnseisaukseen ryhtyminen ilman lain 7 §:ssä tarkoitetun ennakkoilmoituksen toimittamista valtakunnansovittelijalle ja vastapuolelle. Säännöksessä tarkoitetaan vastapuolella sitä osapuolta, jonka kanssa työriidasta on neuvoteltava ja jonka kanssa riidan kohteesta sovitaan esimerkiksi työehtosopimuksin. Tässä tapauksessa säännöksessä tarkoitettu A:n johtaman X ry:n vastapuoli on ollut Y ry.

23. Työriitalain 7 §:ssä tarkoitetun kiellon ensisijaisena tarkoituksena on edistää työriitojen sovittelujen onnistumista ja siten työrauhan säilyttämistä varaamalla vastapuolelle aikaa harkita työnseisauksen uhalla tehtyjä vaatimuksia sekä neuvotella niistä. Olennaista sanotun kiellon rikkomisessa on siten ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönti, vaikka rikos täyttyykin vasta työnseisauksen aloittamisella. Selvää onkin, ettei työnseisauksen toimeenpaneminen sinänsä voi olla rangaistavaa, vaan rangaistavaa on sen toimeenpaneminen ilman laissa säädetyn ilmoitusvelvollisuuden täyttämistä.

24. Vaikka työriitalain 17 §:n rangaistussäännöksellä suojataan välillisesti myös työriidan osapuolen jäseninä olevia työnantajia antamalla niille mahdollisuus varautua tulevaan työnseisaukseen, niillä ei voida katsoa olevan pelkästään tällä perusteella asianomistajan puhevaltaa. Rangaistussäännöksen tunnusmerkistöön ei myöskään kuulu se, että teosta olisi aiheutunut jollekulle vahinkoa tai vahingonvaaraa. Tässäkään tapauksessa rangaistussäännökseen perustuvassa syytteen teonkuvauksessa ei ole vedottu sellaisiin seikkoihin, joihin vahingonkorvausvaatimus voitaisiin välittömästi perustaa. Yhtiöt ovatkin tässä suhteessa rinnastettavissa ennakkoratkaisussa KKO 1983 II 120 tarkoitettuihin luvallista liikennettä harjoittaneisiin liikennöitsijöihin ja arvopaperimarkkinarikosta koskevassa ennakkoratkaisussa KKO 2000:82 tarkoitettuihin osakkeita merkinneisiin henkilöihin, joille ei myönnetty asianomistajan puhevaltaa mainituissa ratkaisuissa.

25. Edellä lausuttu huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo, ettei yhtiöille ole perusteltua antaa asianomistajan puhevaltaa tässä asiassa. Myöskään työriitalain tavoitteet eivät puolla asianomistaja-aseman myöntämistä työriidan osapuolten lisäksi yrityksille, joissa työnseisaukset on toimeenpantu. Korkeimman oikeuden ratkaisu KKO 1983 II 141 ei anna aihetta arvioida asiaa toisin.

26. Yhtiöt ovat valituksessaan vielä katsoneet, että niillä tulee olla tehokkaat oikeussuojakeinot laillisten oikeuksiensa turvaamiseksi, mikä yhtiöiden mukaan edellyttää asianomistajan puhevallan myöntämistä niille tässä asiassa. Korkein oikeus toteaa, että yhtiöillä on ollut kohdassa 12 kuvatulla tavalla oikeus esittää ja saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi väittämäänsä työriitalain rikkomiseen perustuvat yksityisoikeudelliset vaatimukset riippumatta siitä, katsotaanko ne asianomistajiksi työriitalain rikkomista koskevassa rikosasiassa. Tehokkaiden oikeussuojakeinojen turvaaminen ei siten ole edellyttänyt asianomistajan puhevallan antamista yhtiöille.

Yhtiöiden valtuutus

27. Yhtiöt ovat valituksessaan Korkeimmalle oikeudelle toistaneet jo hovioikeudessa esittämänsä väitteen, että ne olivat joka tapauksessa toimineet asianomistajan eli Y ry:n valtuuttamina syyttämispyynnön tehdessään. Jättäessään syytteen tutkimatta hovioikeus ei ole lausunut yhtiöiden tästä väitteestä. Viivytyksen välttämiseksi Korkein oikeus tutkii väitteen.

28. Korkein oikeus toteaa, että eräät yhtiöistä ovat pyytäneet poliisia tutkimaan, onko asiassa syyllistytty rikokseen, ja vaatineet rangaistusta rikoksesta epäillylle. Oikeudenkäyntiaineistosta ilmenee, että Y ry:n edustaja on ollut myötävaikuttamassa tutkintapyyntöjen toimittamisessa esitutkintaviranomaiselle. Yhtiöt ovat kuitenkin esittäneet syytepyynnöt omissa nimissään. Minkäänlaista selvitystä mahdollisista valtuutustoimista ei ole esitetty eikä muutakaan tukea löydy sille, että yhtiöt tällöin olisivat toimineet yhdistyksen puolesta. Perustetta katsoa yhtiöiden toimineen yhdistyksen valtuuttamina ei siten ole.