Kysymyksenasettelu

1. A:n syyksi luetussa teonkuvauksessa on todettu seuraavat seikat: Havaittuaan tyttöystävänsä ja B:n välisen sanaharkan A on hakenut viereisestä keittiöstä pitkäteräisen veitsen. Tämän jälkeen A:n ja B:n kesken on syntynyt pystypainia, jonka yhteydessä A on lyönyt B:tä kaksi kertaa veitsellä rintakehän alaosan vasemmalle puolelle. Toinen veitsenisku on aiheuttanut B:lle pinnallisen ihovamman ja toinen voimakkaampi isku on lävistänyt rintakehän ja sydämen. Kuolinsyylausunnon mukaan B:n kuoleman perussyy ja välitön syy on ollut rintakehän pistohaava, sydämen ja keuhkon vammat ja verenvuoto sydänpussiin. Tuomitessaan A:n taposta alemmat oikeudet ovat lausuneet, että A:n on täytynyt ymmärtää tekonsa varsin todennäköiseksi seuraukseksi B:n kuoleman. Näin ollen tappotahallisuuden alin aste on täyttynyt.

2. A:n valituksen johdosta asiassa on kysymys siitä, onko hänelle tuomittua yhteistä vankeusrangaistusta alennettava. A on valituksessaan katsonut, että ensiksikin hovioikeuden taposta määräämä 9 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistus on selvästi kohtuuton, kun otetaan huomioon taposta tuomittavat keskimääräiset rangaistukset, B:n oma myötävaikutus ja se, että kyseessä on tappotahallisuuden alin aste. Toiseksi valituksen mukaan kokonaan täytäntöönpantavaksi määrätyn jäännösrangaistuksen vaikutus 1 vuosi 6 kuukautta yhteiseen vankeusrangaistukseen on liian ankara.

Tapon rangaistussäännös ja rangaistuksen mittaamissäännökset

3. Rikoslain 21 luvun 1 §:n 1 momentin ja 2 c luvun 2 §:n 2 momentin mukaan taposta on tuomittava vankeutta vähintään kahdeksan ja enintään kaksitoista vuotta.

4. Rikoslain 6 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan rangaistusta määrättäessä on otettava huomioon kaikki lain mukaan rangaistuksen määrään ja lajiin vaikuttavat perusteet sekä rangaistuskäytännön yhtenäisyys. Luvun 4 §:n mukaan rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen.

Rangaistuksen mittaaminen tässä tapauksessa

Rangaistuskäytännön yhtenäisyys

5. Rangaistuskäytännön yhtenäisyyteen pyrittäessä olennaista on verrata kysymyksessä olevaa tapausta muihin samankaltaisiin tekoihin (KKO 2011:102 kohta 19). Korkein oikeus ei ole useaan vuoteen antanut ennakkopäätöstä, jossa olisi ollut kyse rangaistuksen mittaamisesta tappoa koskevassa asiassa. Viimeisimmät tällaiset ratkaisut (KKO 1997:204 ja 2000:63) koskevat melko poikkeuksellisia tilanteita, eikä niistä ole saatavissa johtoa rangaistuksen mittaamiseen tässä tapauksessa. Vuoden 1997 ratkaisu koski 16-vuotiaan hänen kannaltaan uhkaavassa tilanteessa tekemää tappoa ja vuoden 2000 ratkaisu puolestaan kuristamalla tehtyä tappoa, jossa oli lisäksi kysymys teon selvittämisen edistämisestä rangaistuksen lieventämisperusteena.

6. Varsinkin verraten usein toistuvissa rikoksissa, joihin tappokin lukeutuu, rangaistuskäytännön yhtenäisyyden arvioinnissa voidaan kiinnittää huomiota muun muassa rangaistuskäytäntöä kuvaaviin tilastollisiin selvityksiin, mikäli niistä ilmenevää rangaistustasoa voidaan pitää lain mukaisten rangaistuksen mittaamisperusteiden kannalta oikeudenmukaisena. Rangaistustilastojen mukaan käräjäoikeuksissa tuomittiin vuosina 2003 - 2009 tehdyistä tapoista keskimäärin noin yhdeksän vuotta vankeutta silloin, kun tekijä tuomittiin vain taposta ja kun hänen katsottiin tehneen teon täydessä ymmärryksessä (Henkirikoskatsaus 2013 s. 26). Tämän tarkempia tilastotietoja ei ole käytettävissä esimerkiksi erilaisista tyyppitilanteista ja niihin pohjautuvista tyyppirangaistusvyöhykkeistä. Rangaistuksen määräämiseen vaikuttavilta osiltaan tapot kuitenkin poikkeavat toisistaan, mikä heikentää keskirangaistusten käyttökelpoisuutta yksittäisten rangaistusten mittaamisen apuna.

Tämän teon ominaispiirteet

7. A:n tekoa voidaan pitää tapon eräänä tyyppitapauksena. Tekoa on edeltänyt se, että A on ärsyyntynyt ja suuttunut B:n ja A:n tyttöystävän välisestä sanaharkasta. Tämä on johtanut veitsen hakemiseen ja B:n ja A:n väliseen käsirysyyn, jonka aikana A on iskenyt veitsellä B:tä kahdesti. Teon elementteinä ovat olleet jälkikäteen arvioituna vähäisestä seikasta syntynyt tekijän suuttumus, teräaseen hakeminen sekä tekijän ja uhrin välinen yhteenotto, jonka yhteydessä tekijä on ilmeisen suunnittelemattomasti iskenyt uhria veitsellä.

Todennäköisyystahallisuuden merkitys rangaistuksen mittaamisessa

8. Rikoslain 3 luvun 6 §:ssä erotetaan kolme tahallisuuden lajia tai astetta. Tahallisuuden moitittavin tai ylin aste on käsillä, jos tekijä on tarkoittanut aiheuttaa seurauksen (tarkoitustahallisuus). Seuraava laji on kyseessä, jos tekijä on pitänyt seurauksen aiheutumista varmana tai seuraukseen varmasti liittyvänä, vaikka hän ei ole nimenomaisesti seurausta tavoitellut (varmuustahallisuus). Tahallisuuden alimmasta asteesta on kysymys, jos tekijä on pitänyt seurausta varsin todennäköisenä, vaikka hän ei ole seurausta tarkoittanut tai pitänyt sitä varmana (todennäköisyystahallisuus).

9. Rikoslain 6 luvun 4 §:n esitöissä todetaan (HE 44/2002 vp s. 189), että syyksiluettavuuden lajit ovat osa syyllisyysarvostelua. Tahallisuuden asteiden erottelu mahdollistaa syyllisyysmoitetta vastaavalla tavalla erittelevän arvioinnin myös rangaistuksen mittaamisessa. Niinpä varmuus tunnusmerkistön täyttymisestä on tahallisuutena moitittavampaa kuin arvio pelkästä todennäköisyydestä. Syyllisyysarvosteluun vaikuttaa se, missä määrin rikoksen tekopäätös osoittaa tekijän vakaata aikomusta rikkoa lakia.

10. Nyt kyseessä olevassa tappotyypissä on tavallista, että tekijältä katsotaan puuttuneen vakaa surmaamisaikomus eikä kyse siten ole tarkoitustahallisuudesta. Tähän nähden Korkein oikeus katsoo, ettei tahallisuuden lievimpään lajiin eli todennäköisyystahallisuuteen päätyminen ole sellaisenaan tämän tyyppisessä tapossa peruste mitata rangaistusta lievemmin verrattuna taposta keskimäärin tuomittujen rangaistusten tasoon.

B:n väitetyn oman myötävaikutuksen merkitys

11. Sekä käräjäoikeus että hovioikeus ovat katsoneet, ettei B ole tapahtumissa menetellyt niin, että se tulisi ottaa huomioon A:n rangaistuksen mittaamisessa rangaistusta alentavana seikkana. Korkeimmassa oikeudessa ei ole tullut esiin seikkoja, joiden perusteella asiaa olisi tältä osin syytä arvioida toisin.

Korkeimman oikeuden johtopäätös

12. Hovioikeuden A:lle taposta mittaama 9 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistus on yleiseen rangaistuskäytäntöön verrattuna liian ankara. Korkein oikeus katsoo, että ottaen huomioon A:n teon vahingollisuus, vaarallisuus ja siitä ilmenevä A:n syyllisyys oikeudenmukainen rangaistus A:n syyksi luetusta taposta on 9 vuotta vankeutta.

Jäännösrangaistuksen vaikutus yhteiseen vankeusrangaistukseen

Jäännösrangaistuksen täytäntöönpanoa koskevat säännökset

13. Rikoslain 2 c luvun 14 §:n 1 ja 2 momentin mukaan täytäntöönpantavaksi määrättävästä jäännösrangaistuksesta ja samalla kertaa tuomittavasta vankeusrangaistuksesta määrätään yhteinen vankeusrangaistus. Rikoslain 7 luvun 5 §:n 2 momentin mukaan yhteistä rangaistusta mitattaessa on lähtökohdaksi otettava siitä rikoksesta tuomittava rangaistus, josta tuomioistuimen harkinnan mukaan olisi tuleva ankarin rangaistus, sekä mitattava rikoksista yhteinen rangaistus siten, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa myös rikosten lukumäärään, vakavuuteen ja keskinäiseen yhteyteen. Kuten eduskunnan lakivaliokunta on rikoslain 2 c luvun 14 §:n säätämisen yhteydessä todennut (LaVM 9/2005 vp s. 8), muodostettaessa yhteistä vankeusrangaistusta jäännösrangaistuksesta ja koeajalla tehtyä uutta rikosta koskevasta vankeusrangaistuksesta kyse ei ole sellaisesta rikosten yhtymistilanteesta, jota silmälläpitäen rikoslain 7 luku aikanaan säädettiin, koska jäännösrangaistus voi perustua useita vuosia sitten tehtyyn rikokseen.

14. Rikoslain 2 c luvun 14 §:n 1 momentista ilmenee, että myös mitattaessa täytäntöönpantavan jäännösrangaistuksen tosiasiallista vaikutusta yhteiseen vankeusrangaistukseen tulee ottaa huomioon, mitä pykälän 2 momentissa säädetään jäännösrangaistuksen jättämisestä panematta täytäntöön. Lain esitöissä korostetaan, että merkitystä olisi annettava erityisesti sille, kuinka suuri osa koeajasta on kulunut ilman rikoksia (LaVM 9/2005 vp s. 9).

Oikeuskäytäntö

15. Korkein oikeus on antanut kolme ennakkopäätöstä rikoslain 2 c luvun 14 §:n soveltamisesta (KKO 2008:70‒72). Ne koskevat pääosin nyt käsiteltävästä tapauksesta poikkeavia sellaisia tilanteita, joissa jäännösrangaistukset ovat olleet uusista rikoksista tuomittavia rangaistuksia pidempiä. Ratkaisut koskevat pääosin niin sanottujen vanhojen jäännösrangaistusten kasautumista, mistä ei nyt ole kysymys.

16. Ratkaisussa KKO 2008:72 (kohta 28) voidaan panna merkille, että Korkein oikeus katsoi jäännösrangaistuksen osuudeksi yhteisestä vankeusrangaistuksesta vajaat 6 kuukautta, kun kokonaan täytäntöönpantavaksi määrätyn jäännösrangaistuksen pituus oli ollut 1 vuosi 4 kuukautta 26 päivää ja kun rikoskokonaisuuden vakavin rikos oli ollut koeajalla tehty ryöstön yritys. Lisäksi kaikista kolmesta ratkaisusta ilmenee rikoslainsäädännössä yleisesti noudatettu periaate, jonka mukaan rikosten ja niistä tuomittujen rangaistusten merkitys vähenee ajan kulumisen seurauksena.

Jäännösrangaistuksen vaikutus tässä tapauksessa

17. A:n täytäntöönpantavaksi määrätty jäännösrangaistus on pituudeltaan 2 vuotta 9 kuukautta 10 päivää. Jäännösrangaistus perustuu ensinnäkin Jyväskylän käräjäoikeuden 31.12.2008 antamaan tuomioon 22.10.2008 tehdyistä tapon yrityksestä, törkeästä ryöstöstä, laittomasta uhkauksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Tuomiolla on määrätty pantavaksi täytäntöön saman käräjäoikeuden 24.6.2008 tuomitsema 40 päivän ehdollinen vankeusrangaistus 25.1.2008 tehdystä pahoinpitelystä ja yhteiseksi vankeusrangaistukseksi on määrätty 4 vuotta 2 kuukautta vankeutta. Toiseksi jäännösrangaistus perustuu Keski-Suomen käräjäoikeuden 25.3.2010 antamaan tuomioon, joka koskee 1.2. - 16.3.2008 tehtyä huumausaineen käyttörikosta. Tuomiossa on katsottu, että Jyväskylän käräjäoikeuden 31.12.2008 tuomitsema rangaistus on riittävä seuraamus myös tästä rikoksesta.

18. A:n ehdonalaisen vapauden koeaika alkoi 28.10.2010 ja päättyi 7.8.2013. A syyllistyi nyt tuomittavana olevaan tappoon 1.1.2012.

19. A:n syyksi luettu tappo on hyvin vakava rikos. Tekoajankohta sijoittuu koeajan ensimmäisen puoliskon loppupäähän. Jäännösrangaistus on myös pitkä ja perustuu muiden rikosten ohella sellaisista vakavista rikoksista kuten tapon yrityksestä ja törkeästä ryöstöstä tuomittuun vankeusrangaistukseen. Kysymys ei tässä tapauksessa ole myöskään sellaisesta kauan sitten tehtyjä rikoksia koskevien vanhojen jäännösrangaistusten kasautumisesta, joka ratkaisuista KKO 2008:70─72 ilmenevällä tavalla vähentäisi jäännösrangaistuksen vaikutusta yhteisen vankeusrangaistuksen mittaamisessa.

20. Vaikka useita vuosia aikaisemmin tehtyjen rikosten yhteys uuteen koeaikana tehtyyn rikokseen ei ole niin kiinteä kuin yleensä rikoslain 7 luvun 5 §:ssä tarkoitettua yhteistä vankeusrangaistusta mitattaessa ja vaikka A:n koeaikaa oli ehtinyt kulua runsas vuosi ennen hänen uuteen rikokseen syyllistymistään, täytäntöönpantavaksi määrätyn jäännösrangaistuksen vaikutuksen yhteiseen vankeusrangaistukseen tulee olla tuntuva. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että täytäntöönpantavaksi määrätyn jäännösrangaistuksen oikeudenmukainen vaikutus A:lle tuomittavaan yhteiseen vankeusrangaistukseen on yhden vuoden mittainen.

Yhteinen rangaistus

21. A:lle tuomittava ankarin rangaistus on taposta tuomittava 9 vuoden vankeusrangaistus. Kun otetaan huomioon täytäntöönpantavaksi määrätyn jäännösrangaistuksen vaikutus rangaistuksen mittaamiseen, Korkein oikeus edeltä ilmenevin perustein päätyy siihen, että A:lle tuomittavan yhteisen vankeusrangaistuksen pituuden tulee olla 10 vuotta.