2014 false

KKO:2014:18

Aviopuolisot olivat määränneet osan omaisuudestaan testamentilla yhdelle rintaperilliselleen C:lle, joka oli perittävien kuoltua ilmoittanut luopuvansa oikeudestaan testamenttiin. Kysymys siitä, oliko C:n jälkeläisten katsottava tulevan perintökaaren 11 luvun 6 §:n nojalla C:n sijaan testamentin saajina vai oliko perintö jaettava perillisten kesken, niin kuin testamenttia ei olisi ollut.

PK 11 luku 1 § 1 mom

PK 11 luku 6 §

Asian tausta

Aviopuolisot A ja B olivat määränneet keskinäisessä testamentissaan, että heidän poikansa C sai heidän kuoltuaan omistukseensa heidän omistamansa kolme tilaa ja että lakiosat muille perillisille maksettaisiin rahana, jos osakkaat eivät muuta sovi. Testamentissa ei ollut toissijaismääräystä.

C oli A:n ja B:n kuoltua luopunut oikeudestaan testamenttiin. Lakimääräisistä perillisistä lapset D ja E olivat esittäneet lakiosavaatimuksensa.

Pesänjakaja oli toimittanut osituksen ja perinnönjaon ja katsonut siinä, että C:lle testamentissa määrätty omaisuus oli perintökaaren 11 luvun 6 §:n nojalla menevä hänen lapsilleen, koska tätä ei voitu pitää testamentin tekijöiden tahdon vastaisena. Vaaditut lakiosat pesänjakaja määräsi toteutettaviksi murto-osina testamentin tarkoittamista tiloista.

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa Kanne ja vastaus Kainuun käräjäoikeudessa

Pesänosakkaat D ja E moittivat jakoa yhteisessä kanteessaan ja vaativat, että ositus ja perinnönjako kumotaan ja perintö jaetaan niin kuin testamenttia ei olisi tehty. Toissijaisesti he vaativat, että heille tulevat lakiosat määrätään maksettavaksi kuolinpesien varoista rahana. C ja C:n lapset vastustivat kannetta.

Käräjäoikeuden tuomio 30.4.2010

Käräjäoikeus katsoi, että testamentin tulkinnassa ei voitu päätyä muuhun johtopäätökseen, kuin että testamentin tekijät olivat halunneet siirtää omaisuuttaan C:lle testamentissa mainitusta syystä. Sillä, että C oli testamentista luopumisellaan tarkoittanut siirtää testamenttiin perustuvat oikeudet lapsilleen, ei ollut asiassa merkitystä, koska testamentin tulkinnassa selvitettävänä oli vain testamentin tekijöiden tahto.

Perintökaaren 11 luvun säännöksiä oli sovellettava vain, mikäli testamentin määräyksestä, sen tarkoitukseen ja muihin olosuhteisiin nähden, ei ollut katsottava muuta johtuvan. Nyt käsillä olevassa tilanteessa testamentin tekijöiden tahto oli ollut, että C sai nimetyt tilat omistukseensa autettuaan testamentin tekijöitä pitkään maataloustöissä. Kokonaisuusolettaman mukaisesti oli ajateltava, että testamentin tekijät olivat tarkoittaneet lausua testamentissaan kaikesta siitä, mitä he olivat pitäneet tärkeänä. Testamentin tekijöiden tahtoa ei voitu sivuuttaa perintökaaren 11 luvun 6 §:ssä tarkoitetulla toissijaisella tulkintaohjeella.

Käräjäoikeus katsoi, että testamentilla saatuja oikeuksia ei näin ollen voitu siirtää perintökaaren 11 luvun 6 §:n perusteella C:n jälkeläisille eivätkä ne myöskään siirtyneet säännöksen nojalla automaattisesti, joten C:n luovuttua testamentista tilat palautuivat pesään jaettaviksi perintökaaren mukaisesti perillisten kesken.

Käräjäoikeus kumosi perinnönjaon siltä osin, kuin siinä oli katsottu omaisuutta siirtyneen testamentin perusteella C:n lapsille, ja palautti perinnönjaon tältä osin pesänjakajalle uutta jakoa varten. Lausunnon antaminen toissijaisesta kannevaatimuksesta raukesi.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Kari Airakorpi.

Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 6.9.2012

C lapsineen valitti hovioikeuteen.

Hovioikeus totesi oikeuskirjallisuudessa katsotun, että testamenttiin perustuvasta oikeudesta luopuminen vastasi sitä perintökaaren 11 luvun 6 §:ssä ilmaistua tilannetta, ettei testamenttia muutoin voitu testamentin saajan kohdalta panna täytäntöön. Mainittu säännös tuli kuitenkin sovellettavaksi vain siinä tilanteessa, ettei testamentista muuta ilmene.

Käsillä olevassa testamentissa ei ollut toissijaismääräystä. Siinä oli ainoastaan mainittu, että C oli kymmeniä vuosia osallistunut testamentin tekijöiden tilan maataloustöihin korvauksetta. Tämän ei voitu tulkita sisältävän sellaista tahdonilmaisua, joka ei toteutuisi, jos perintökaaren 11 luvun 6 §:ssä säädettyä sovellettaisiin. Siten testamentin sanamuoto ei tuonut asiaan ratkaisua.

Asiassa ei ollut liioin esitetty selvitystä testamentin tekijöiden nimenomaisesta tarkoituksesta määrätä omaisuus palautettavaksi kuolinpesään, mikäli testamenttia ei C:n osalta voitaisi panna täytäntöön. Koska kysymys oli omistusoikeustestamentista ilman toissijaismääräystä, testamentin tekijöiden oli täytynyt ymmärtää, että C:n jälkeen omaisuus siirtyisi joka tapauksessa C:n perillisille. Omaisuuden palauttaminen pesään johtaisi omaisuuden jakamiseen myös niille perillisille, jotka testamentilla oli haluttu ohittaa.

Näillä perusteilla ja huomioon ottaen, että testamentin tulkinnassa esiin tulleet seikat puolsivat omaisuuden jakamista testamentin saajan perillisten kesken, hovioikeus katsoi, että omaisuus tuli jakaa perintökaaren 11 luvun 6 §:n mukaisesti C:n lapsille, kuten pesänjakaja oli tehnytkin.

Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion testamentilla siirtyneen omaisuuden jakamista koskevilta osin mutta määräsi asian edelleen palautettavaksi pesänjakajalle uuden perinnönjaon toimittamista varten lakiosia koskevilta osin, koska lakiosat D:lle ja E:lle oli maksettava testamentissa määrätyin tavoin rahana.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Pertti Jokinen, Pirjo Soininen ja Tuija Silvento. Esittelijä Johanna Kantanen.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

D:lle ja E:lle myönnettiin valituslupa.

D ja E vaativat yhteisessä valituksessaan, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia jätetään käräjäoikeuden tuomion varaan.

C lapsineen vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu Perustelut

Kysymyksenasettelu

1. Aviopuolisot A ja B olivat määränneet omistamansa tilat testamentissaan pojalleen C:lle, joka oli heidän molempien kuoltua saava tilat kokonaan omistukseensa. Testamentin tekijöiden muiden lasten oli testamentin mukaan määrä saada lakiosansa, jotka maksettaisiin rahana, elleivät pesän osakkaat toisin sopisi. A:n ja B:n kuoltua C on kuitenkin ilmoittanut luopuvansa testamenttiin perustuvista oikeuksistaan.

2. Asiassa on kysymys siitä, kuinka testamenttia on tulkittava perinnönjaon yhteydessä C:n luopumisen vuoksi syntyneessä tilanteessa ja onko omistusoikeus testamentissa mainittuihin tiloihin jaettava testamentin tekijöiden perillisille perintökaaren 2 luvun mukaisesti vai C:n lapsille testamentin saajan sijaantulijoina.

3. Testamentin tulkinnan osalta kysymys on osaltaan vielä siitä, voidaanko tilanteeseen soveltaa perintökaaren 11 luvun 6 §:n säännöstä, jonka mukaan testamentin saajan jälkeläiset tulevat määrätyissä tilanteissa testamentin saajan sijaan. Asianosaiset ovat erimielisiä jo siitä, soveltuuko säännös ylipäänsä tilanteisiin, joissa testamentin toimeenpano estyy testamentin saajasta itsestään johtuvasta syystä.

Testamentin tulkinnasta

4. Perintökaaren 11 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan testamentti on niin tulkittava, että tulkinnan voidaan otaksua vastaavan testamentin tekijän tahtoa. Saman luvun muissa pykälissä olevia säännöksiä on sen vuoksi noudatettava vain, mikäli ei testamentin määräyksestä, sen tarkoitukseen ja muihin olosuhteisiin nähden, ole katsottava muuta johtuvan.

5. A:n ja B:n viimeistä tahtoa on tässä tapauksessa tulkittava yksinomaan testamenttiasiakirjan perusteella. Heidän tahdostaan ei ole esitetty muuta selvitystä.

6. Testamentin tekijöiden omistamien tilojen määräämistä C:lle on testamentissa perusteltu sillä, että tämä oli kymmeniä vuosia jatkuvasti osallistunut vapaa-aikoinaan korvauksetta maataloustöihin testamentin tekijöiden tilalla. Testamentista käy siten ilmi tarkoitus palkita ja suosia C:tä. Perheen kolme muuta lasta on otettu testamentissa huomioon antamalla siinä nimenomaisia määräyksiä heille suoritettavista lakiosista.

7. D ja E ovat katsoneet testamentissa perustellun C:n suosimisen ilmentävän kysymyksessä olevan testamenttisaannon henkilökohtaisuutta. Tämän mukaan testamentattujen tilojen olisi katsottava palautuneen kuolinpesiin, koska C ei ollut halunnut ottaa vastaan yksin hänelle määrättyä etua.

8. C lapsineen on puolestaan painottanut testamentin tekijöiden väitettyä tarkoitusta syrjäyttää muut lapset näiden lakiosan ylittäviltä osin perinnöstä C:n sukuhaaran hyväksi. Sen näkökannan mukaan C:n lasten tulisi saada tilat testamentin saajan sijaan, koska he olisivat joka tapauksessa olleet perimässä kyseisen omaisuuden isänsä jälkeen, minkä seikan testamentin tekijöiden voitiin uskoa ymmärtäneen.

9. Korkein oikeus toteaa, että tulkittavana olevassa testamentissa ei ole varauduttu tilanteeseen, jossa C ei ottaisi hänelle määrättyä omaisuutta vastaan. Tarkoituksesta suosia C:tä ja tälle tarkoitukselle testamentissa esitetystä perustelusta voidaan sinänsä tehdä johtopäätös, jonka mukaan testamentin tekijöiden tarkoituksena olisi ollut siirtää tilat pysyvästi C:lle ja tämän sukuhaaralle. Testamentin tekijöiden tahtoa puheena olevassa suhteessa ei kuitenkaan voida päätellä riittävän luotettavasti yksinomaan testamentin sanamuodon perusteella. Asiaa ratkaistaessa on sen vuoksi noudatettava perintökaaren 11 luvun 1 §:n 1 momentin jälkimmäisen virkkeen nojalla samassa luvussa olevia säännöksiä.

Perintökaaren 11 luvun 6 §:n säännöksen sisällöstä

10. Jos testamentin saaja kuolee ennen kuin hänen testamenttiin perustuva oikeutensa on tullut voimaan tai jos testamenttia ei muutoin voida hänen kohdaltaan panna täytäntöön, tulevat hänen jälkeläisensä hänen sijaansa, mikäli heillä olisi ollut oikeus periä testamentin tekijä. Vastaava säännös sisältyy myös Ruotsissa voimassa olevaan perintökaareen.

11. Esimerkkeinä nyt esillä olevan kaltaisista tilanteista, joissa testamenttia ei muutoin voida testamentin saajan kohdalta panna täytäntöön, on lain esitöissä mainittu testamenttiin perustuvan oikeuden menettäminen ja tällaisesta oikeudesta luopuminen (Ehdotus perintö- ja testamenttilainsäädännön uudistamiseksi, Lainvalmistelukunnan julkaisuja N:o 2/1935, s. 90). Sama kanta vastaavansisältöiseen säännökseen oli aikaisemmin omaksuttu myös ruotsalaisessa lainvalmistelussa (Lagberedningens förslag till revision av ärvdabalken III. Förslag till lag om testamente m.m., SOU 1929:22, s. 232).

Korkeimman oikeuden johtopäätös

12. Korkein oikeus katsoo, että perintökaaren 11 luvun 6 §:ää tulee soveltaa siinä mainitun perillisasemaa koskevan edellytyksen täyttyessä myös tilanteissa, joissa testamentin saaja on luopunut testamenttiin perustuvasta oikeudestaan eikä testamentin tekijän tahdosta sen tilanteen varalta voida saada selvyyttä. C:n lapset ovat myös testamentin tekijöiden perillisiä. Sen vuoksi säännöstä on sovellettava A:n ja B:n perinnönjaossa.

13. Korkein oikeus tulkitsee sen vuoksi A:n ja B:n testamenttia niin, että testamentissa mainitut tilat on C:n luopumisen vuoksi jaettava hänen lapsilleen, niin kuin pesänjakaja on tehnytkin. Hovioikeuden tuomion lopputuloksen muuttamiseen ei siten ole syytä.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kati Hidén, Gustav Bygglin, Juha Häyhä, Jorma Rudanko ja Jarmo Littunen. Esittelijä Tommi Vuorialho.