Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. Kihlakunnansyyttäjä ja asianomistaja B olivat käräjäoikeudessa vaatineet A:lle rangaistusta siitä, että hän oli anastanut osin yhdessä toisen vastaajan kanssa B:n irtainta omaisuutta ja siirtänyt oikeudettomasti varoja itselleen tämän pankkitililtä. Käräjäoikeudessa oli kuultu A:ta, toista vastaajaa ja B:tä todistelutarkoituksessa sekä yhtä todistajaa. Käräjäoikeus oli tuominnut A:n kahdesta varkaudesta ja kahdesta maksuvälinepetoksesta yhteiseen seitsemän kuukauden vankeusrangaistukseen sekä velvoittanut hänet suorittamaan vahingonkorvausta B:lle. Käräjäoikeus oli A:lle rangaistusta mitatessaan soveltanut syyttäjän vaatimuksesta koventamisperustetta sekä kohtuullistanut vankeusrangaistusta ottaen huomioon A:lle aikaisemmin tuomitut kaksi vankeusrangaistusta.

2. Valituksessaan hovioikeudelle A oli vaatinut syytteiden hylkäämistä ja rangaistuksen sekä korvausvelvollisuuden poistamista. A oli myös vaatinut, että hänelle tuomittua rangaistusta tuli joka tapauksessa alentaa ja kohtuullistaa enemmän aiempiin tuomioihin nähden, eikä koventamisperustetta tullut soveltaa. Lisäksi A:n asianomistajalle maksettavaksi tuomittua korvausta tuli alentaa hänen käräjäoikeudessa myöntämiinsä määriin. A oli katsonut valituksessaan käräjäoikeuden arvioineen näytön asiassa virheellisesti.

3. Hovioikeus oli määrännyt muun ohella A:n pyynnöstä toimitettavaksi asiassa pääkäsittelyn, johon A oli kutsuttu valittajana henkilökohtaisesti kuultavaksi uhalla, että hänen valituksensa jätetään sillensä, jos A laillista estettä ilmoittamatta jää pois käsittelystä. Kutsussa oli lisäksi todettu, että asianosainen, joka huolimatta siitä, että hänet on määrätty saapumaan henkilökohtaisesti tuomioistuimeen, käyttää asiamiestä sijastaan, vaikka hänellä ei ole laillista estettä, katsotaan poisjääneeksi. Pääkäsittelyyn oli lisäksi kutsuttu henkilökohtaisesti kuultavaksi valittajana asian toinen vastaaja, asianomistaja B sekä käräjäoikeudessa kuultu todistaja.

4. A ei ollut saapunut hovioikeuden pääkäsittelyyn eikä hän ollut ennalta ilmoittanut esteestä eikä sellaista ollut muutoinkaan hovioikeuden tiedossa. Paikalla ollut A:n oikeudenkäyntiavustaja oli ilmoittanut, ettei hän tiennyt syytä päämiehensä poissaoloon. A:n oikeudenkäyntiavustaja oli pyytänyt, että valitus A:n poissaolosta huolimatta käsiteltäisiin rangaistuksen alentamista koskevalta osin kirjallisessa menettelyssä. Muut asianosaiset eivät olleet esittäneet vaatimuksia tämän pyynnön johdosta.

5. Hovioikeus jätti A:n valituksen sillensä, koska hän oli ilman laillista estettä jäänyt saapumatta hovioikeuden pääkäsittelyyn ja koska hänen valituksensa käsittely olisi kaikilta osin edellyttänyt hänen henkilökohtaista kuulemistaan.

6. A, jolla olisi ollut hovioikeuden antaman oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 22 §:ään perustuvan ohjauksen mukaan oikeus pyytää valituksensa ottamista hovioikeudessa uudelleen käsiteltäväksi, mikäli hänellä oli ollut laillinen este poissaoloon pääkäsittelystä, ei ole esittänyt tällaista pyyntöä.

7. Asiassa on kysymys siitä, onko hovioikeus menetellyt virheellisesti, kun se ei ole tutkinut A:n valitusta rangaistuksen mittaamista koskeneen vaatimuksen osalta, vaikka hänen asiamiehensä oli pääkäsittelyssä vaatinut asian ratkaisemista tältä osin kirjallisessa menettelyssä.

Sovellettavat oikeusohjeet

8. Oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 20 §:n 1 momentin (381/2003) mukaan, jos valittaja on jäänyt pois pääkäsittelystä, valitus jätetään pääkäsittelyn kohteena olevalta osalta sillensä. Oikeudenkäymiskaaren 12 luvun 29 §:n mukaan asianosainen, joka huolimatta siitä, että hänet on määrätty saapumaan henkilökohtaisesti tuomioistuimeen, käyttää asiamiestä sijastaan, vaikka hänellä ei ole laillista estettä, katsotaan poisjääneeksi.

9. Oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 20 §:n 1 momenttiin johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 91/2002 vp s. 46) todetaan, että poissaolotilanteissa valitus jää sillensä vain pääkäsittelyn kohteena olevalta osalta ja että valitus tutkitaan esittelystä ratkaistavilta osin. Hallituksen esityksessä katsotaan olevan valittajan oman edun mukaista, että aikaisempaa useammin saataisiin hovioikeuden aineellinen ratkaisu eikä valitusta jätettäisi sillensä niiden kysymysten osalta, jotka hyvin voidaan tutkia hänen poissaolostaan huolimatta, kuten lainsoveltamis- ja usein seuraamuskysymykset. Hallituksen esitykseen sisältynyttä ehdotusta, jonka mukaan valitus olisi muutoinkin voitu ratkaista vain syytetyn asiamiehen läsnäollessa, ei sitä vastoin toteutettu. Tällaisen menettelyn arvioitiin yhtäältä voivan vaarantaa asianmukaisen oikeudenkäynnin, mikäli tarpeellisena pidetystä henkilökohtaisesta kuulemisesta luovutaan, ja toisaalta voivan johtaa hovioikeuksissa vaivalloisiin pääkäsittelyiden lykkäämisiin (LaVM 27/2002 vp s. 19).

10. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisukäytännössään vakiintuneesti katsonut, että oikeus tehokkaaseen puolustukseen asianajajan avulla kuuluu oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin peruspiirteisiin ja ettei syytetyltä voida riistää tuota oikeutta pelkästään sen vuoksi, ettei hän ole itse läsnä asian käsittelyssä. Lisäksi ihmisoikeustuomioistuin on todennut, että vaikka lainsäätäjällä tulee olla valta ehkäistä aiheettomia poissaoloja, pakotteena ei voida käyttää puolustajan avun epäämistä (mm. Poitrimol v. Ranska 23.11.1993, Lala v. Alankomaat ja Pelladoah v. Alankomaat 22.9.1994, Van Geyseghem v. Belgia 21.1.1999, Van Pelt v. Ranska 23.5.2000, Goedhart v. Belgia 20.3.2001 sekä Pietiläinen v. Suomi 22.9.2009).

11. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2004:94 jo aikaisemmin voimassa olleen oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 20 §:n 1 momentin (165/1998) nojalla sekä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan ja sen soveltamiskäytännön johdosta katsonut (kohta 17), että oikeudenkäyntiä hovioikeudessa koskevien säännösten mukaan hovioikeus ei voi ilman erityistä syytä muuttaa käräjäoikeuden näyttökysymyksestä tekemää ratkaisua, jos todistelutarkoituksessa kuultavaksi määrätty jää pois pääkäsittelystä. Lähtökohtana on, että ylemmällä oikeudella tulee olla yhtä hyvät edellytykset arvioida suullista todistelua kuin käräjäoikeudellakin, jonka ratkaisun oikeellisuudesta siellä on kysymys. Tämä merkitsee muun muassa sitä, että todistelun välittömyydestä tulee pitää kiinni myös muutoksenhakuasteessa. Oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 20 §:n 1 momentin sanamuodosta ei kuitenkaan seuraa, että valitus tulisi aina jättää kokonaan sillensä, kun valittaja jää pois pääkäsittelystä hänelle annetusta määräyksestä huolimatta. Tuomioistuin, jolla on oikeus ja velvollisuus johtaa oikeudenkäyntiä, voi ja sen tulee myös tällöin ratkaista, onko valituksen tutkiminen joidenkin erikseen ratkaistavissa olevien kysymysten osalta vain asiamiestä kuulemalla aiheellista ja perusteltua. Tässä harkinnassa on otettava erityisesti huomioon valittajan perustellut oikeusturvaodotukset. Mikäli havaitaan, ettei valittajan henkilökohtainen kuuleminen ole hänelle annetusta määräyksestä huolimatta tarpeen, ei valitusta tule tällaisessa tilanteessa jättää hänen omasta poisjäännistään huolimatta osaksikaan sillensä.

12. Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2011:30 oli samoin kysymys tilanteesta, jossa rikosasian vastaajana ollut valittaja oli jäänyt pois hovioikeuden pääkäsittelystä, johon hänet oli kutsuttu henkilökohtaisesti asian selvittämistä varten, eikä hän ollut ennalta ilmoittanut esteestä. Valittajan oikeudenkäyntiasiamies oli ilmoittanut hovioikeuden pääkäsittelyssä, että valittaja oli kotonaan sairaana, mutta hän ehtisi saapua hovioikeuteen tunnin kuluessa. Asiamies oli pyytänyt, että pääkäsittely aloitettaisiin valittajan poissaolosta huolimatta. Hovioikeus jätti valituksen kokonaan sillensä. Mainitussa tapauksessa valittaja oli vaatinut valituksessaan hovioikeudelle käräjäoikeuden tuomion kumoamista kokonaan tai toissijaisesti muun ohella rangaistuksen lieventämistä ja vahingonkorvauksen alentamista. Korkein oikeus totesi ratkaisunsa perusteluissa ensinnäkin käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevän, että valittajan kertomuksella oli ollut merkitystä myös syyksilukemisen ja rangaistuksen määräämisen kannalta. Valitus oli keskeisesti perustunut siihen, että käräjäoikeus oli arvioinut virheellisesti asiassa esitetyn näytön, ja valittaja oli itse vaatinut henkilökohtaista kuulemistaan hovioikeudessa. Valittajan vaatimukset hovioikeudessa perustuivat siihen, että hän oli kiistänyt menetelleensä syytteessä kuvatulla tavalla ja lisäksi lausunut, ettei hän ainakaan ollut menetellyt tahallisesti eikä ottanut kaikkea hänen anastamakseen väitettyä omaisuutta. Korkein oikeus totesi, ettei valituksessa ollut tuotu esiin sellaisia oikeudellisia kysymyksiä ja asiaväitteitä, kuten esimerkiksi väitteitä esineiden arvoista, jotka olisi voitu tutkia vain kirjallisen oikeudenkäyntiaineiston perusteella. Asiassa ei ollut myöskään tullut esille sellaisia seikkoja, joiden johdosta hovioikeuden olisi pitänyt omasta aloitteesta arvioida rangaistuksen määräämistä käräjäoikeuden tuomiosta poikkeavasti valittajan eduksi. Näistä syistä Korkein oikeus katsoi, ettei valituksessa ollut ollut sellaisia osia, jotka olisi voitu hovioikeudessa asiallisesti tutkia ilman pääkäsittelyssä vastaanotettavaa suullista todistelua.

Johtopäätös

13. A on vaatinut hovioikeudessa ensisijaisesti syytteiden hylkäämistä sekä tähän liittyen rangaistuksen ja vahingonkorvauksen poistamista. Näitä vaatimuksiaan A on perustellut sillä, että käräjäoikeus oli arvioinut näytön asiassa virheellisesti, ja tähän on perustunut myös vaatimus pääkäsittelyn toimittamisesta. Lisäksi A on vaatinut joka tapauksessa rangaistuksen alentamista, suurempaa kohtuullistamista aikaisempiin tuomioihin nähden sekä koventamisperusteen soveltamatta jättämistä. Kun A:n esteetön poissaolo oli todettu hovioikeuden pääkäsittelyssä, hänen oikeudenkäyntiasiamiehensä oli esittänyt hovioikeudelle vaatimuksen rangaistuksen mittaamista koskevan kysymyksen erottamisesta erikseen ratkaistavaksi kirjallisessa menettelyssä.

14. Kuten edellä kohdassa 11 selostetusta ratkaisusta KKO 2004:94 ilmenee, oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 20 §:n 1 momentin sanamuodosta ei seuraa, että valitus tulisi aina jättää kokonaan sillensä, kun valittaja jää henkilökohtaisesti kutsuttuna esteettä pois hovioikeuden pääkäsittelystä. Tällaisessa tilanteessa hovioikeuden tulee tapauskohtaiseen harkintaan perustuen ratkaista, onko valituksen tutkiminen joidenkin erikseen ratkaistavissa olevien kysymysten osalta aiheellista ja perusteltua. Näin on asianlaita niiden kysymysten osalta, jotka hyvin voidaan tutkia ja ratkaista valittajan poissaolosta huolimatta. Sellaisia ovat usein seuraamuskysymykset rikosasiassa.

15. Korkein oikeus katsoo, että A:n hovioikeudelle tekemässä valituksessa esitetty rangaistuksen mittaamista koskeva vaatimus on sisältänyt riittävät perusteet valituksen käsittelemiseksi ja ratkaisemiseksi sen osalta kirjallisessa menettelyssä. A:n henkilökohtainen kuuleminen esimerkiksi hänen henkilökohtaisiin olosuhteisiinsa taikka syyksiluettujen rikosten luonteeseen liittyen ei ole ollut seuraamuskysymyksen asianmukaisen ratkaisemisen kannalta välttämätöntä. Asiassa ei ole ilmennyt myöskään mitään sellaista, minkä vuoksi asianomistaja B:n oikeusturvatarpeet olisivat estäneet A:n valituksen käsittelemisen mainittujen hänen asiamiehensä esittämien rangaistuksen mittaamista koskevien vaatimusten osalta.

16. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että hovioikeuden ei olisi tullut jättää A:n valitusta sillensä siltä osin kuin A:n oikeudenkäyntiasiamies oli hovioikeuden pääkäsittelyssä vaatinut asian ratkaisemista kirjallisessa menettelyssä rangaistuksen mittaamisen osalta.