Kysymyksenasettelu

1. Käräjäoikeus oli marraskuussa 2009 antanut lainvoimaiseksi jääneen päätöksen, jossa vuonna 2002 syntyneen L:n huolto oli uskottu molemmille vanhemmille A:lle ja B:lle yhteisesti ja jossa L oli määrätty asumaan äitinsä A:n luona. L:llä oli ollut oikeus pitää yhteyttä ja tavata isäänsä joka toisen viikon ajan, joten hän oli päätöksen perusteella voinut asua vuoroviikoin kummankin vanhempansa luona.

2. B on 15.4.2010 vireille tulleella hakemuksella vaatinut mainitun päätöksen muuttamista, koska A:n sairastuminen päätöksen antamisen jälkeen oli heikentänyt hänen mahdollisuuksiaan suoriutua huoltajan tehtävästä ja koska yhteishuollon toteuttaminen ja vuoroviikkoasuminen ei ollut onnistunut. Käräjäoikeus on päätöksellään 19.1.2011 hyväksynyt hakemuksen ja määrännyt L:n yksin B:n huoltoon ja asumaan tämän luona sekä vahvistanut L:n oikeuden tavata A:ta päätöksestään ilmenevin tavoin.

3. A on valituksessaan hovioikeudelle vaatinut, että käräjäoikeuden päätös kumotaan ja B:n vaatimukset hylätään tai että ainakin L:n ja A:n välistä tapaamisoikeutta laajennetaan. Alkuperäisen päätöksen muuttamiseen ei ollut lapsen etuun perustuvaa syytä. A on edelleen vaatinut, että hovioikeus toimittaa asiassa pääkäsittelyn, jossa häntä ja eräitä todistajia kuultaisiin hänen kyvystään toimia lapsen huoltajana sekä huollon, asumisen ja tapaamisoikeuden järjestämisestä lapsen edun mukaisesti.

4. Hovioikeus on käsittelyratkaisussaan todennut käräjäoikeuden ratkaisun perustuneen riidattomiin seikkoihin ja olosuhdeselvitykseen sekä lisäksi käräjäoikeuden päätökseen kirjattuihin todistajankertomuksiin. Näytön arvioinnin oikeellisuudesta ei voinut jäädä oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 12 §:ssä tarkoitetun oikeudenkäyntiaineiston perusteella kokonaisuutena arvioitaessa mitään varteenotettavaa epäilystä eikä asiassa siten tarvinnut luvun 15 §:n 1 momentin mukaan ottaa vastaan suullista todistelua. Pääkäsittelyn toimittaminen oli muutoinkin luvun 14 §:n 2 momentissa tarkoitetuin tavoin selvästi tarpeetonta. Hovioikeus on hylännyt pääkäsittelyn toimittamista koskevan pyynnön ja tutkinut käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuuden kirjallisessa menettelyssä. Hovioikeus ei ole muuttanut käräjäoikeuden päätöstä.

5. Korkeimmassa oikeudessa on ensisijaisesti kysymys siitä, onko hovioikeus menetellyt virheellisesti jättäessään pääkäsittelyn toimittamatta.

Pääkäsittelyn toimittamista koskevat säännökset

6. Hovioikeuden on oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 14 §:n 1 momentin mukaan toimitettava pääkäsittely, jos riita-asiassa asianosainen sitä vaatii. Pykälän 2 momentin mukaan pääkäsittelyä ei kuitenkaan tarvitse toimittaa, jos asiassa ei 15 §:n 1 momentin mukaan tarvitse ottaa vastaan suullista todistelua sen vuoksi, että näytön arvioinnin oikeellisuudesta ei voi jäädä varteenotettavaa epäilystä, ja pääkäsittelyn toimittaminen on muutoinkin selvästi tarpeetonta huomioon ottaen erityisesti asian laatu ja merkitys asianosaiselle. Pykälän 4 momentin mukaan mainittuja säännöksiä on noudatettava myös hakemusasiassa tehtyä valitusta käsiteltäessä.

7. Oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 15 §:n 1 momentin mukaan todistelua ei tarvitse ottaa uudelleen vastaan, jos käräjäoikeuden vastaanottaman näytön arvioinnin oikeellisuudesta ei voi jäädä 12 §:ssä tarkoitetun oikeudenkäyntiaineiston perusteella kokonaisuutena arvioitaessa mitään varteenotettavaa epäilystä. Viitatussa 26 luvun 12 §:ssä säädetään, että asia ratkaistaan kirjallisen oikeudenkäyntiaineiston perusteella, jollei pääkäsittelyä toimiteta.

Pääkäsittelyn toimittamista koskevat lähtökohdat ja esitöiden kannanotot

8. Pääkäsittelyn toimittamista hovioikeudessa koskevia säännöksiä on muutettu samassa yhteydessä, kun muutoksenhakua käräjäoikeudesta hovioikeuteen ja valitusasian käsittelyä hovioikeudessa koskevia säännöksiä on 1.1.2011 voimaan tulleella lailla 650/2010 muutettu yleisemminkin. Sääntelyn esitöistä (HE 105/2009 vp) ilmenee, että uudistuksessa on otettu huomioon erityisesti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö siitä, milloin muutoksenhakutuomioistuimella on velvollisuus järjestää suullinen käsittely. Ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön mukaan pääkäsittely on puolestaan tullut pääsääntöisesti toimittaa, jos asianosainen on sellaisen järjestämistä vaatinut (HE 105/2009 vp s. 16-17, 22-23, 37-38 ja 67).

9. Jo aikaisemmin voimassa olleen lain selvä lähtökohta oli, että hovioikeuden tuli järjestää pääkäsittely asianosaisen niin vaatiessa (oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 14 § laissa 165/1998). Pääkäsittely tuli kuitenkin toimittaa asianosaisen pyynnöstä riippumattakin aina silloin, kun asiassa oli kysymys suullisen todistelun uskottavuudesta (sanotun luvun 15 § laissa 165/1998). Viimeksi mainitusta säännöksestä puolestaan seurasi käytännössä yhtäältä se, että asianosaisen vaatimuksesta toimitettavaa pääkäsittelyä koskevan 14 §:n merkitys jäi vähäiseksi, ja toisaalta pääkäsittely jouduttiin toimittamaan viran puolesta näytön arvioimiseksi silloinkin, kun siihen ei olisi asian ratkaisemiseksi ollut tosiasiassa tarvetta (HE 105/2009 vp s. 22).

10. Pääkäsittelyn toimittamista koskevilla uusilla säännöksillä onkin pyritty siihen, että sääntelystä tulisi aikaisempaa monipuolisempi ja joustavampi ja että se paremmin vastaisi asianosaisten oikeussuojan tarvetta. Näistä syistä hovioikeudelle on jätetty joissakin tapauksissa aikaisempaa enemmän harkintavaltaa, mutta samalla kuitenkin on korostettu velvollisuutta toimittaa pääkäsittely sellaisessakin asiassa, jossa kysymys ei ole suullisen todistelun uskottavuudesta (HE 105/2009 vp s. 37).

11. Lähtökohta voimassa olevassa sääntelyssä on se, että pääkäsittely toimitetaan vain asianosaisen vaatimuksesta. Säännös hovioikeuden velvollisuudesta toimittaa pääkäsittely sitä koskevasta pyynnöstä riippumattakin todistelun uskottavuuden arvioimiseksi on poistettu. Hovioikeus voi kuitenkin oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 14 a §:n nojalla toimittaa pääkäsittelyn katsoessaan sen tarpeelliseksi.

12. Lain esitöissä on Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmeneviin periaatteisiin nojautuen korostettu sitä, että velvollisuus pääkäsittelyn toimittamiseen asianosaisen vaatimuksesta on aikaisempaa käytäntöä velvoittavampi ja kynnys vaaditun pääkäsittelyn toimittamiselle aikaisempaa alhaisempi (HE 105/2009 vp s. 38). Tarkoituksena on, että pääkäsittely aikaisempaa useammin toimitetaan asianosaisen vaatimuksesta myös sellaisissa asioissa, joissa kysymys on muusta kuin käräjäoikeudessa vastaanotetun näytön arvioinnin riitauttamisesta. Toisaalta pääkäsittelyä ei aina tarvitse toimittaa tilanteessa, jossa valittaja on riitauttanut näytön arvioinnin sitä enemmälti perustelematta. Pääkäsittely voidaan toimittaa esimerkiksi vain valittajan kuulemiseksi, jolloin kysymys ei olisi käräjäoikeuskäsittelyn toistamisesta, vaan siinä toteutuisi asianosaisen oikeus ajaa asiaansa ja kohdata tuomarinsa hänelle tärkeässä asiassa (HE 105/2009 vp s. 68).

13. Pääkäsittelyn toimittamista ei sen sijaan ole enää suoraan sidottu siihen, että hovioikeudessa on kysymys suullisen todistelun uskottavuutta koskevasta arvioinnista. Esitöissä on todettu oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 15 §:stä kuitenkin seuraavan, että tällaisessa tilanteessa vaadittu pääkäsittely voitaisiin jättää toimittamatta vain, jos valituksessa riitautettu käräjäoikeuden näytön uskottavuudesta tekemä arvio on hovioikeuden näkemyksen mukaan epäilyksettä oikea. Sääntelyllä on pyritty siihen, että pääkäsittelyn toimittamatta jättäminen tulisi kysymykseen vain selvissä tapauksissa (HE 105/2009 vp s. 38 ja 68).

14. Pääsääntö lain ja mainittujen esitöiden mukaan siten on, että pääkäsittely toimitetaan asianosaisen vaatimuksesta ja että näin menetellään silloinkin, kun kysymys ei ole suullisen todistelun uskottavuuden arvioinnista (HE 105/2009 vp s. 68). Pääkäsittely voidaan jättää toimittamatta vain, jos asiassa ei ole otettava vastaan suullista todistelua ja pääkäsittelyn toimittaminen on selvästi tarpeetonta ottaen huomioon asian laatu ja merkitys asianosaiselle. Asianosaisen pääkäsittelypyyntö voidaan hylätä vain, jos nämä kaikki oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 14 §:n 2 momentissa säädetyt edellytykset täyttyvät (HE 105/2009 vp s. 38).

15. Asian laadun perusteella pääkäsittelyn toimittamista voidaan lain esitöiden mukaan pitää selvästi tarpeettomana ainakin silloin, jos ratkaistavana on vain oikeudenkäyntiä koskeva kysymys tai valitus on selvästi perusteeton taikka riidaton. Valittajalle vähämerkityksellisenä voidaan taas pitää asiaa, joka on taloudelliselta intressiltään vähäinen ja joka ei liity merkittävässä määrin asianosaisen henkilöön. Lapsen huoltoon ja asumiseen liittyvät asiat on puolestaan mainittu esitöissä esimerkkinä asioista, jotka laatunsa ja luonteensa puolesta usein voivat edellyttää asianosaisen vaatiman pääkäsittelyn toimittamista (HE 105/2009 vp s. 68).

Korkeimman oikeuden arvio pääkäsittelyn tarpeellisuudesta

16. Korkein oikeus toteaa, että A:n valitus hovioikeudelle on koskenut hänen ja B:n yhteisen lapsen huoltoa ja asumista sekä toissijaisesti tapaamisoikeuden laajuutta tilanteessa, jossa lapsi on puolitoista vuotta aikaisemmin annettua päätöstä muuttaen määrätty yksin isänsä huoltoon ja asumaan tämän luona. A on siten käräjäoikeuden päätöksellä sivuutettu lapsensa yhteishuoltajuudesta ja hänen vaatimuksensa lapsen asumisesta vuoroviikoin molempien vanhempiensa luona on hylätty. On selvää, että asialla on laatunsa perusteella ja etenkin käräjäoikeuden ratkaisun sisällön vuoksi A:lle erityistä merkitystä. Jo tästä syystä A:n vaatiman pääkäsittelyn toimittaminen ei ole ollut hovioikeudessa oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 14 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla selvästi tarpeetonta.

17. Korkein oikeus toteaa lisäksi, että hovioikeuden ratkaistavana olleet edellä mainitut kysymykset ovat sisältönsä ja laatunsa puolesta olleet myös sellaisia, että niiden asianmukainen arvioiminen on edellyttänyt asianosaisten henkilökohtaista kuulemista myös hovioikeudessa. A onkin hovioikeudessa vaatinut saada tulla henkilökohtaisesti kuulluksi kyvystään toimia huoltajana ja nimennyt tästä kysymyksestä myös muuta henkilötodistelua. A on valituksessaan horjuttanut myös käräjäoikeuden esittämiä arvioita lapsen yhteishuollosta luopumisen tarpeesta ja yksinhuoltajan valinnasta sekä hänen ja lapsensa välisten tapaamisten laajuudesta. Toisin kuin hovioikeus on lausunut, käräjäoikeuden johtopäätösten ei voida katsoa perustuneen niinkään riidattomiksi osoittautuneisiin seikkoihin vaan pikemminkin sosiaalilautakunnan selvitykseen ja henkilötodisteluun, jota käräjäoikeuden päätöksessä on laajasti selostettu. Tämän vuoksi Korkein oikeus katsoo, ettei asiassa ole perusteita päätyä sellaiseen näkemykseen, ettei käräjäoikeuden vastaanottaman näytön arvioinnin oikeellisuudesta voi jäädä kirjallisen oikeudenkäyntiaineiston perusteella kokonaisuutena arvioitaessa mitään varteenotettavaa epäilystä. Hovioikeuden olisi siten tullut toimittaa pääkäsittely myös suullisen todistelun vastaanottamiseksi.

18. Hovioikeus on siten menetellyt virheellisesti jättäessään A:n vaatiman pääkäsittelyn toimittamatta.