Kysymyksenasettelu

1. Asiassa on ensi sijassa kysymys siitä, olisiko hovioikeuden tullut myöntää A:lle jatkokäsittelylupa.

Vaatimukset ja vastaus käräjäoikeudessa

2. Syyttäjä on käräjäoikeudessa esittämässään rangaistusvaatimuksessa vaatinut A:n tuomitsemista rangaistukseen 14.9.2011 tehdyistä liikennerikkomuksesta (kohta 2), liikenneturvallisuuden vaarantamisesta (kohta 3) ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta (kohta 4).

3. Syyttäjä on katsonut, että A oli tahallaan tai huolimattomuudesta Myrskylässä kuljettaessaan omistamaansa henkilöautoa menetellyt seuraavasti:
2) A oli rikkonut tieliikennelakia jättämällä noudattamatta nopeusrajoitusliikennemerkillä osoitettua 40 kilometrin enimmäistuntinopeutta kuljettaessaan autoa 54 kilometrin tuntinopeudella.
3) A oli rikkonut tieliikennelakia tai sen nojalla annettuja säännöksiä laiminlyömällä poliisimiehen antaman pysähtymismerkin noudattamisen väistämällä tien vasemmalle puolelle ja kiihdyttämällä voimakkaasti. Alueella oli ollut jalan kulkevia lapsia ja rikos oli ollut omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen turvallisuudelle.
4) A oli rikkonut tieliikennelakia ylittämällä huomattavasti sallitun enimmäisnopeuden kuljettaessaan autoa 80 kilometrin tuntinopeudella alueella, jossa oli ollut 40 kilometrin tuntinopeusrajoitus, lapsista varoittava liikennemerkki, ala-asteen koulu, risteysalueita sekä jalan kulkevia lapsia. Rikos oli ollut omiaan aiheuttamaan vakavaa vaaraa toisen hengelle tai terveydelle.

4. A on tunnustanut omistavansa syytteessä tarkoitetun auton, mutta kiistänyt syytteen, koska hän ei ollut ajanut henkilöautoaan kyseisenä ajankohtana, vaan oli ollut sanottuna päivänä kuorma-auton kyydissä muilla paikkakunnilla. Vasta palattuaan illalla kotiinsa hän oli nähnyt kotipihalla autonsa. Auton avaimet olivat olleet virtalukossa. A:lla ei ollut käsitystä siitä, kuka olisi ajanut autolla. Mahdollisesti hänen veljensä tai kaverinsa oli voinut ajaa autolla.

Todistajan kertomus käräjäoikeudessa

5. Käräjäoikeudessa todistajana kuultu autoa pysäyttänyt poliisimies on kertonut, että sitä oli kyseisessä tilanteessa kuljettanut noin 30-vuotias mies ja että autossa oli ollut matkustajia. A:n ikä ja sukupuoli täsmäsivät kyseiseen kuljettajaan, mutta muuta todistaja ei ole pystynyt sanomaan.

Käräjäoikeuden ratkaisu

6. Käräjäoikeus, jossa syyttäjä on esittänyt valokuvia ja kartan tapahtumapaikasta, on katsonut syytteen toteen näytetyksi todistajankertomuksen ja syyttäjän kirjallisten todisteiden perusteella. Käräjäoikeus ei sen sijaan ole pitänyt A:n kertomusta uskottavana. Käräjäoikeuden mukaan A ei ollut osannut kertoa, kuka muu kuin hän olisi autoa ajanut, koska auto olisi lainattu tai koska palautettu hänen hallintaansa. Kuorma-auton kyydissä oleminen tekoaikana oli jäänyt A:n epäuskottavana pidetyn väitteen varaan. A:n syyllisyydestä ei siten jäänyt varteenotettavaa epäilyä. Käräjäoikeus on tuominnut A:n syytteen mukaisesti yhteiseen 50 päiväsakon sakkorangaistukseen ja ajokieltoon, jonka viimeinen voimassaolopäivä oli 1.2.2012.

A:n valitus hovioikeuteen

7. A on valittanut hovioikeuteen ja pyytänyt jatkokäsittelylupaa. Hän on vaatinut syytteen hylkäämistä, koska hän ei ollut kuljettanut autoa. Hänet oli tuomittu rangaistukseen ilman riittävää näyttöä. A on pyytänyt pääkäsittelyn toimittamista itsensä ja todistajana kuullun poliisimiehen kuulemiseksi.

Hovioikeuden päätös

8. Hovioikeus on tutkinut perusteet jatkokäsittelyluvan myöntämiselle ja katsonut, ettei aihetta luvan myöntämiseen ollut.

Korkeimman oikeuden arviointi

9. Oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 11 §:n 1 momentin mukaan jatkokäsittelylupa on myönnettävä, jos: 1) ilmenee aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta (muutosperuste); 2) käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta ei ole mahdollista arvioida jatkokäsittelylupaa myöntämättä (tarkistusperuste); 3) lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa asioissa on tärkeä myöntää asiassa jatkokäsittelylupa (ennakkoratkaisuperuste); tai 4) luvan myöntämiseen on muu painava syy. Pykälän 2 momentin mukaan jatkokäsittelylupaa ei kuitenkaan tarvitse 1 momentin 1 kohdan nojalla myöntää yksinomaan näytön uudelleen arvioimista varten, ellei käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta ole perusteltua aihetta epäillä valituksessa esitettyjen seikkojen perusteella.

10. A on hovioikeudelle tekemässään valituksessa kiistänyt ajaneensa autoa. Hän on todennut, että riittävää näyttöä syytteen tueksi ei ollut esitetty. Hänet oli ihmisoikeuksia loukaten tuomittu rangaistukseen vain sillä perusteella, että hän oli auton omistaja. Auton kuljettajaa ei ollut tunnistettu.

11. A:n mainitun valituksen perusteella asiassa on kysymys ensisijaisesti siitä, olisiko hovioikeuden tullut myöntää jatkokäsittelylupa edellä tarkoitetulla muutosperusteella. Pykälän 2 momentin mukaan lupaa ei tällöin kuitenkaan tarvitse myöntää yksinomaan näytön uudelleen arvioimista varten, ellei käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuutta ole perusteltua aihetta epäillä valituksessa esitettyjen seikkojen perusteella.

12. Käräjäoikeus on katsonut syytteen selvitetyksi pääasiallisesti todistajana kuullun poliisin kertomuksen ja sen perusteella, ettei A:n kertomusta ole pidetty uskottavana siltä osin kuin hän oli kiistänyt itse ajaneensa autoa. Käräjäoikeus on arviointinsa perusteena viitannut siihen, ettei A ollut osannut kertoa sitä, kuka muu hänen autoaan oli ajanut tai sitä, koska auto oli lainattu ja koska se oli palautettu hänen hallintaansa.

13. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan syyttäjän on näytettävä toteen ne seikat, joihin hänen vaatimuksensa nojautuu. Syyttäjän todistustaakasta huolimatta voi kuitenkin syntyä tilanteita, jolloin rikosasian vastaajaltakin voidaan edellyttää, että hän puolestaan selvittää niitä seikkoja, joihin hän on puolustuksekseen vedonnut. Syytteen tueksi esitetty näyttö vaikuttaa osaltaan siihen, millaista selvitystä vastaajalta voidaan edellyttää kiistämisperusteistaan. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on katsonut muun muassa ratkaisussaan Telfner v. Itävalta 20.3.2001, että kansalliset tuomioistuimet olivat syyttömyysolettaman vastaisesti kääntäneet todistustaakan syyttäjältä syytetylle vaatiessaan syytetyltä selitystä, vaikka tätä vastaan ei ollut esitetty vakuuttavaa näyttöä. Ratkaisussa kansalliset tuomioistuimet olivat tuominneet liikennevahingon aiheuttamisesta rangaistukseen henkilön, joka oli pääasiallisesti käyttänyt sanotussa vahinkotapahtumassa osallisena ollutta ajoneuvoa ja joka ei ollut perustellut syytteen kiistämistään. Ihmisoikeustuomioistuin on esittänyt samanlaisen kannanoton myös ratkaisussa Krumpholz v. Itävalta 18.3.2010, jossa auton rekisteröity haltija oli kiistänyt liikennerikosta koskeneen syytteen ja väittänyt, että hän oli teon hetkellä ollut ulkomailla ja että useat henkilöt käyttivät kyseistä autoa.

14. Asiassa todistajana kuultu poliisimies ei ole tunnistanut A:ta auton kuljettajaksi. Vain A:n ikä ja sukupuoli ovat vastanneet poliisimiehen kuljettajasta tekemiä havaintoja. Muutoin näyttö on perustunut siihen riidattomaan seikkaan, että A on auton omistaja ja että auto on yleensä hänen hallinnassaan.

15. Korkein oikeus katsoo, ettei asiassa ole ollut selvää, että syytteen tueksi olisi esitetty niin vakuuttava näyttö, että A:n olisi tullut syytteen kiistäessään selvittää tarkemmin väitettään siitä, että joku toinen oli lainannut ja kuljettanut autoa ja että hän itse oli ollut muualla syytteessä tarkoitettujen tekojen ajankohtana. Asiassa ei ole hovioikeudessa ollut kysymys yksin syytteen tueksi esitetyn näytön uudelleen arvioimisesta, vaan myös siitä, voidaanko vastaajalle tällaisessa tapauksessa asettaa selitysvelvollisuus syyttömyysolettamaa loukkaamatta.

16. Oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 11 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan jatkokäsittelylupa on myönnettävä, jos on aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta. Lain esitöiden (HE 105/2009 vp s. 33 ja 60) mukaan kynnyksen on tarkoitettu olevan tässä suhteessa matalan. Käräjäoikeuden ratkaisu on edellä todetuin tavoin perustunut osaltaan siihen, ettei A:n ole katsottu täyttäneen selitysvelvollisuuttaan. Huomioon ottaen mitä edellä on lausuttu vastaajan selitysvelvollisuudesta ja sen suhteesta syyttömyysolettamaan, Korkein oikeus katsoo, ettei ole selvää, että käräjäoikeuden arviointi on tässä suhteessa oikea. Siten käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta on jo tämän perusteella aihetta epäillä.

17. Näin ollen jatkokäsittelyluvan myöntämisen edellytyksenä ei ole, että sanotun 11 §:n 2 momentin korotettu kynnys jatkokäsittelyluvalle ylittyy. Tässä tapauksessa kuitenkin se, missä määrin A:lle voidaan asettaa selitysvelvollisuutta, vaikuttaa myös A:n kertomuksen uskottavuuden arviointiin. Tämän vuoksi on perusteltua aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuutta myös näytön arvioinnin osalta.

18. Edellä lausutun nojalla asiassa on perusteet myöntää oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 11 §:n 1 momentin 1 kohdan ja 2 momentin nojalla jatkokäsittelylupa.

Asian jatkokäsittely

19. Oikeusastejärjestyksestä johtuen asiaa ei voida ottaa tutkittavaksi suoraan Korkeimmassa oikeudessa.