Kysymyksenasettelu

1. A:n syyksi on hovioikeuden tältä osin lainvoimaiseksi jääneellä tuomiolla luettu syytekohdassa 1 pahoinpitely. Syyksi lukemisen mukaan A oli ollessaan matkustajana B:n kuljettamassa taksissa tehnyt tälle ruumiillista väkivaltaa laittamalla kätensä B:n jalkojen väliin, puristelemalla B:tä rinnoista ja vetämällä tätä itseään kohti. Hovioikeus on velvoittanut A:n suorittamaan B:lle korvaukseksi kärsimyksestä 100 euroa.

2. A:n valituksen johdosta Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, onko A hänen syykseen luetulla rikoksella loukannut B:tä siten, että B:llä on oikeus korvaukseen loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä.

Kärsimyksen korvaamisen edellytykset

3. Vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan oikeus korvaukseen loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä on sillä, 1) jonka vapautta, rauhaa, kunniaa tai yksityiselämää on rangaistavaksi säädetyllä teolla loukattu, 2) jota on rangaistavaksi säädetyllä teolla syrjitty, 3) jonka henkilökohtaista koskemattomuutta on tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta vakavasti loukattu, tai 4) jonka ihmisarvoa on tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta vakavasti loukattu muulla kuin 1 - 3 kohdassa tarkoitettuihin loukkauksiin verrattavalla tavalla.

4. Mainitusta säännöksestä ilmenee, että oikeus kärsimyskorvaukseen ei määräydy vain sen perusteella, mikä rikos tekijän syyksi on luettu. Tätä olennaisempi merkitys on sillä, mitä oikeushyviä teolla on loukattu. Arviointi on siten suoritettava sen perusteella, sisältyykö tekoon sellaisten oikeushyvien loukkauksia, jotka sanotun 6 §:n 1 momentin mukaan oikeuttavat korvaukseen. Tässä tapauksessa kyseeseen tulevat lähinnä momentin 1 ja 3 kohdissa tarkoitetut oikeushyvät.

5. Vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n 1 momentin 1 kohdan vapauteen kohdistuvilla loukkauksilla tarkoitetaan hallituksen esityksen (HE 167/2003 vp s. 54) mukaan henkilön fyysisen vapauden, tahdonvapauden ja itsemääräämisoikeuden loukkauksia. Säännös kattaa myös seksuaaliseen itsemääräämisoikeuteen kohdistuvat loukkaukset. Seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkaamiselta ei vaadita säännöksen 1 kohdan nojalla sitä, että loukkaus olisi laadultaan vakava. Kärsimyskorvauksen tuomitsemisen kannalta riittävää on se, että kysymys on loukkauksesta, joka tapahtuu rangaistavaksi säädetyllä teolla. Kuten sanotussa hallituksen esityksessä (HE 167/2003 vp s. 54) on todettu, vahingonkorvausvelvollisuus voi syntyä, vaikka säännöksessä mainittuun oikeushyvään kohdistuvaa rikosta ei lueta vastaajan syyksi erillisenä rikoksena, vaan sen katsotaan sisältyvän johonkin muuhun rikokseen.

6. Mainitun 6 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetulta henkilökohtaisen koskemattomuuden loukkaukselta edellytetään vakavuutta. Hallituksen esityksessä (HE 167/2003 vp s. 58) on todettu, että loukkauksen vakavuutta olisi arvioitava siltä kannalta, kuinka olennaisella tavalla teko loukkaa uhrin ihmisarvoa. Loukkausta voitaisiin pitää vakavana muun muassa silloin, kun teko on tehty erityisen raa’alla, julmalla tai nöyryyttävällä tavalla. Oikeuskäytännössä pahoinpitelyn, josta tällaiset piirteet puuttuvat, ei ole katsottu merkitsevän henkilökohtaisen koskemattomuuden vakavaa loukkausta (KKO 2009:46).

Tämän tapauksen arviointi

7. Kuten hovioikeuden tuomiossakin todetaan, A:n B:lle aiheuttamat ruumiilliset vammat olivat olleet hyvin vähäiset, miltei olemattomat. Asianomistajaan kohdistuneen loukkauksen vakavuutta ei kuitenkaan kärsimyskorvausta arvioitaessa tule tarkastella pelkästään pahoinpitelyn ja ruumiillisten vammojen lähtökohdasta. A:n harjoittama, luonteeltaan seksuaalinen lähentely on ollut nöyryyttävää ja omiaan aiheuttamaan B:lle pelkoa ja ahdistusta, mitä on epäilemättä lisännyt se, että hänen mahdollisuutensa autoa kuljettaessaan suojella itseään ovat olleet rajoitetut. Näissä olosuhteissa kysymys on ollut B:n henkilökohtaisen koskemattomuuden loukkaamisen ohella myös hänen toimintavapautensa ja etenkin seksuaalisen itsemääräämisoikeutensa loukkaamisesta.

8. Hovioikeus on katsonut, että A oli teollaan vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetuin tavoin vakavasti loukannut B:n henkilökohtaista koskemattomuutta. Ottaen huomioon säännöksen tarkoitus ja edellä todettu aikaisempi oikeuskäytäntö A:n tekoa ei voida pitää sellaisena, että henkilökohtaisen koskemattomuuden loukkaus olisi mainitussa lainkohdassa tarkoitetulla tavalla vakava. Teolla on kuitenkin kerrotuin tavoin loukattu B:n seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Siten B:n vapautta on säännöksen 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetuin tavoin loukattu rangaistavaksi säädetyllä teolla. Tämän vuoksi B:llä on oikeus korvaukseen kärsimyksestä tämän lainkohdan nojalla.

9. A ei ole valituksessaan määrältään riitauttanut B:lle tuomittua kärsimyskorvausta.