Syyttäjä on vedonnut valituksessaan siihen, että syytteessä kuvattu pokeriturnausten järjestäminen on ollut kasinopelin tarjolla pitämistä, jota arpajaislain 2 §:n 2 momentin mukaan koskee, mitä laissa säädetään arpajaisista. Vastaajat ovat vastustaneet tähän seikkaan vetoamista Korkeimmassa oikeudessa, koska siihen ei ollut asianmukaisesti vedottu alemmissa oikeusasteissa. Pokeriturnausten järjestämistä on alemmissa oikeusasteissa arvioitu yksinomaan arpajaislain 2 §:n 1 momentin kannalta.

Oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 7 §:n 1 momentin mukaan muutoksenhakija ei saa vedota muihin seikkoihin ja todisteisiin kuin niihin, jotka on esitetty alioikeudessa tai hovioikeudessa, jollei hakija saata todennäköiseksi, ettei hän ole aikaisemmin voinut niihin vedota tai hänellä muutoin on ollut pätevä aihe olla tekemättä niin. Rajoitus koskee vetoamista vain uusiin tosiseikkoihin ja todisteisiin. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 11 luvun 3 §:n mukaan tuomioistuin on sidottu rangaistusvaatimuksessa esitettyyn teonkuvaukseen, mutta ei syyttäjän esittämiin oikeudellisiin arviointeihin eikä lainkohtiin.

Syytteen teonkuvauksen mukaan vastaajat olivat syyllistyneet rikoslain 17 luvun 6 a §:ssä (1051/2001) ja arpajaislain 2 §:ssä tarkoitettuun arpajaisrikokseen panemalla toimeen arpajaiset ilman arpajaislaissa tarkoitettua lupaa järjestäessään X ry:n nimissä pelitilaisuuksia, joissa oli pelattu pokeria rahavastiketta vastaan. Syytteen teonkuvauksessa ei ole nimenomaisesti lausuttu, että teko on koskenut arpajaislain 2 §:n 2 momentissa tarkoitettua kasinopelin pitämistä yleisön käytettävänä. Teonkuvauksessa mainittu pokeri on kuitenkin yleisesti tunnetulla tavalla kasinoilla pelattava korttipeli. Pokerin pelaamista koskevien pelitilaisuuksien järjestäminen on ollut oikeudenkäynnin kohteena jo alemmissa oikeuksissa, ja siihen samoin kuin pokeripelin oikeudelliseen luonnehdintaan kasinopelinä on myös vedottu syyttäjän vastauksessa hovioikeudelle. Pokeripelitilaisuuksien järjestämisen oikeudellinen luonnehdinta arpajaislain 2 §:n 2 momentissa tarkoitetuksi kasinopelin tarjolla pitämiseksi ei myöskään ole merkinnyt uuteen seikkaan tai todisteeseen vetoamista, vaan kysymys on ollut syytteen tueksi esitetystä oikeudellisesta näkökohdasta. Syytteessä kuvatun vastaajien menettelyn arviointiin arpajaislain 2 §:n 2 momentin kannalta ei siten ole oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 7 §:stä tai oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 11 luvun 3 §:stä johtuvaa estettä.

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. Asiassa on selvitetty, että vastaajat ovat olleet X ry -nimisen yhdistyksen nimissä järjestämässä kahta pelitilaisuutta ilman viranomaisen lupaa. Tilaisuuksissa on pelattu Texas Hold'em no limit -nimistä pokeria korteilla. Osallistumisesta on peritty 50 euron maksu, joista kertynyt rahasumma on jaettu turnauksessa parhaiten menestyneiden kesken. Pokeriturnauksista on ollut ilmoituksia muun muassa internetissä. Osallistuminen on edellyttänyt liittymistä yhdistyksen jäseneksi, mikä on voitu tehdä tilaisuuteen saapumisen ja osallistumismaksun suorittamisen yhteydessä.

2. Alemmat oikeudet ovat katsoneet, että pelitilaisuuksissa kysymys on ollut arpajaisista, joiden järjestämiseen vastaajat ovat tuomioissa tarkemmin kuvatuin tavoin osallistuneet. Hovioikeus on kuitenkin hylännyt syytteet sillä perusteella, että vastaajien voitiin katsoa rikoslain 4 luvun 1 §:ssä tarkoitetulla tavalla erehtyneen rikoksen tunnusmerkistöön kuuluvista seikoista. Vastaajat ovat hovioikeuden tuomion mukaan voineet erehtyä ensiksikin pitämään pokeria taitopelinä, joka ei kuulu arpajaislain soveltamisalan piiriin, ja toiseksi siitä, etteivät osallistumismaksut ole olleet arpajaislain 2 §:n 1 momentissa tarkoitettuja vastikkeita, koska ne eivät olleet osaksikaan tulleet pelin toimeenpanijoiden hyväksi.

3. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, ovatko mainitut pokeritilaisuudet olleet arpajaislain 2 §:ssä tarkoitettuja arpajaisia, joiden järjestäminen ilman asianmukaista viranomaisen lupaa täyttää arpajaisrikoksen tunnusmerkistön. Mikäli vastaus on myöntävä, kysymys on myös siitä, onko kyseessä ollut sellainen tosiasioita tai lain sisältöä koskeva erehtyminen, jolla olisi oikeudellista merkitystä vastaajien tahallisuuden tai rangaistusvastuun kannalta.

Sovellettavat säännökset

4. Rikoslain 17 luvun 16 a §:n (1051/2001) 1 kohdan mukaan arpajaisrikokseen syyllistyy se, joka toimeenpanee arpajaiset ilman arpajaislaissa tarkoitettua lupaa. Rikostunnusmerkistön kannalta keskeiset tekijät, arpajaisten käsite ja luvanvaraisuus, määräytyvät arpajaislain nojalla.

5. Arpajaislain 2 §:n 1 momentin mukaan arpajaisilla tarkoitetaan toimintaa, johon osallistutaan vastiketta vastaan ja jossa osallistuja voi saada kokonaan tai osittain sattumaan perustuvan rahanarvoisen voiton. Se, mitä arpajaislaissa säädetään arpajaisista, koskee pykälän 2 momentin mukaan myös kasinopelien pitämistä yleisön käytettävänä vastiketta vastaan siten, että pelaaja voi saada rahanarvoisen voiton.

6. Arpajaislain 3 §:ssä määritellään arpajaisten eri toimeenpanomuodot. Pykälän 5 kohdassa määritellään kasinopeleiksi ruletti-, kortti-, noppa- ja muut niihin rinnastettavat pelit, joita pelaamalla voi voittaa rahaa. Lisäksi arpajaislain 4 §:n 2 kohdan mukaan sellaisten arpajaisten toimeenpano, joista pelaaja voi voittaa rahaa, on rahapelitoimintaa. Arpajaisten toimeenpano järjestämällä yleisölle kasinopelejä vastiketta vastaan on siis samalla rahapelitoimintaa.

7. Arpajaisten toimeenpano on arpajaislain 6 §:n nojalla yleensäkin luvanvaraista ottamatta lukuun eräitä pienimuotoisia tavara-arpajaisia. Rahapelitoiminnan harjoittaminen edellyttää arpajaislain 11 §:ssä tarkoitettua rahapelilupaa. Rahapelilupa annetaan yksinoikeutena siten, että kutakin rahapelitoiminnan muotoa varten annetaan kerrallaan vain yksi lupa.

Arpajaisten tunnusmerkistön täyttyminen

8. Pelitilaisuuksissa on pelattu pokeria rahavoitoista. Kyseinen pokerilaji, Texas Hold'em no limit, on esitetyn selvityksen mukaan yksi tavallisimmista pelikasinoillakin pelattavista korttipeleistä, jossa on mahdollisuus voittaa rahaa. Kysymyksessä on siten arpajaislain 3 §:n 5 kohdassa tarkoitettu kasinopeli.

9. Kasinopelin toimeenpano rinnastetaan arpajaislain 2 §:n 2 momentin mukaan arpajaisiin, jos myös muut lainkohdan edellytykset täyttyvät. Näitä ovat osallistumisen vastikkeellisuus, pelin pitäminen yleisön käytettävänä sekä rahanarvoisen voiton mahdollisuus. Kasinopelejä koskevassa erityissäännöksessä ei edellytetä, että voitto perustuisi kokonaan tai osaksi sattumaan, toisin kuin 1 momentin yleissäännöksessä. Toisaalta lisäedellytyksenä on, että kasinopeliä tarjotaan yleisön käytettäväksi.

10. Hallituksen esityksessä (HE 197/1999 vp s. 62) todetaan, että pelikasinotoiminta ja kasinopelien pitäminen muodostavat toiminnallisesti erillisen arpajaistoimintojen ryhmän. Lisäksi todetaan, että kasinopelit voivat olla myös pelejä, joissa sattuman lisäksi lopputulokseen vaikuttaa pelaajan taito. Asiassa ei siten ole tarpeen arvioida sattuman osuutta eikä sitä, onko näissä peleissä kysymys taito-, asiantuntija- vai onnenpelistä.

11. Pelitilaisuuksiin osallistuminen on edellyttänyt 50 euron osallistumismaksun suorittamista. Pelaajat ovat maksaneet peliin osallistumisesta, eikä vastikkeellisuuden arviointiin vaikuta se, jääkö vastike lopulta arpajaisten järjestäjien hyödyksi vai ei. Tämä käy ilmi arpajaislain 2 §:n 1 momentista, jonka mukaan ainoastaan osallistujien postimaksuja ja muita osallistumisilmoituksen toimittamisesta aiheutuvia kuluja ei pidetä vastikkeena.

12. Pelitilaisuuksia on markkinoitu yleisölle internetin välityksellä, ja yleisö on voinut osallistua peliin maksamalla osallistumismaksun ja rekisteröitymällä yhdistyksen jäseneksi juuri ennen pelitilaisuuden alkua. Pelin palkintona on ollut rahaa. Arpajaislain 2 §:n 2 momentin soveltamisedellytykset täyttyvät pelitilaisuuksissa siis myös sen suhteen, että yleisön käytettävänä on pidetty kasinopeliä, jossa pelaaja voi voittaa rahanarvoisen etuuden.

13. Korkein oikeus katsoo, että vastaajat ovat menetelleet arpajaisrikossäännöksen vastaisesti, kun he ovat edellä kuvatulla tavalla järjestäneet arpajaisina pidettäviä pokeriturnauksia ilman viranomaisen lupaa. Koska voittona on ollut rahaa, tarvittava lupa olisi ollut rahapelilupa.

14. Koska vastaajien menettelyä on alemmissa oikeusasteissa kuitenkin arvioitu yksinomaan arpajaislain 2 §:n 1 momentin kannalta, Korkein oikeus toteaa, ettei säännöksessä sinänsä aseteta vaatimuksia sille, kuinka suuri osuus sattumalla tulee voiton saamisessa olla, jotta kysymys olisi arpajaisista. Lainkohdan säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 197/1999 vp s. 60) todetaan voiton saamisen perustuvan sattumaan silloin, kun sen vaikutusta voiton määräytymiseen ei tietävin tai taitavinkaan pelaaja voi poissulkea. Sattuman suuruuden merkitys arpajaisten määritelmässä on ollut toisenlaisessa tilanteessa esillä Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2008:119. Tuolloin Korkein oikeus lausui, että tulkinnanvaraisissa tilanteissa arpajaisten määritelmää on syytä soveltaa supistavasti ja että urheilukilpailujen kaltaisissa kilpailuissa kysymys ei ole arpajaisista, jos osallistujan henkilökohtaisella osaamisella on sattuman osuutta olennaisesti suurempi merkitys voiton saamisessa. Rahasta pelattavia kasinopelejä ei kuitenkaan voida rinnastaa urheilu- tai kulttuurikilpailuihin, joissa sattuman- tai arvostuksenvaraisuuden merkitys voi olla aidosti kiistanalaista. Vaikka pokeriturnauksissa pelaajien taidolla ja kokemuksella on merkitystä heidän voitonmahdollisuuksiensa kannalta, sattuma vaikuttaa jokaisessa korttien jaossa. Voitto määräytyy siten väistämättä osittain sattuman perusteella. Korkein oikeus katsoo, että asiassa päädyttäisiin samaan lopputulokseen myös arpajaislain 2 §:n 1 momenttia soveltamalla.

Rikosoikeudellisen vastuun poistavasta erehtymisestä

15. Vastaajat ovat vedonneet siihen, että he ovat erehtyneet niistä seikoista, jotka ovat tässä tapauksessa täyttäneet arpajaisrikoksen tunnusmerkistön, tai ainakin näiden seikkojen oikeudellisesta merkityksestä.

16. Rikoslain 4 luvun 1 §:n mukaan teko ei ole tahallinen, jos tekijä ei teon hetkellä ole selvillä kaikkien niiden seikkojen käsilläolosta, joita rikoksen tunnusmerkistön toteutuminen edellyttää, tai jos hän erehtyy sellaisesta seikasta. Koska arpajaisrikos on rangaistava vain tahallisena, voisi tällainen niin sanottu tunnusmerkistöerehdys poistaa tahallisuuden ja siten rikosoikeudellisen vastuun. Tässä tapauksessa säännöksen soveltaminen ei kuitenkaan tule kysymykseen, koska vastaajat ovat nimenomaan tarkoittaneet järjestää pelitapahtumia, joissa yleisölle tarjotaan mahdollisuus pelata pokeria osallistumismaksuilla kerättävistä rahavoitoista. Vastaajat ovat siten olleet täysin tietoisia niistä tosiseikoista, joiden nojalla menettelyn rikosoikeudellinen arviointi on suoritettava.

17. Tapauksessa oikeudellisesti merkityksellinen erehtyminen voisikin koskea lähinnä niin sanottua kieltoerehdystä eli sitä, että vastaajat ovat erehtyneet pitämään tekoaan sallittuna. Rikoslain 4 luvun 2 §:n mukaan tekijä on rangaistusvastuusta vapaa, jos hän on erehtynyt pitämään tekoaan sallittuna ja jos erehtymistä on pidettävä ilmeisen anteeksiannettavana muun muassa lain sisällön erityisen vaikeaselkoisuuden, viranomaisen virheellisen neuvon tai muun näihin rinnastettavan seikan vuoksi.

18. Vastaajat ovat olleet aktiivisia ja osin ammattimaisia pokerinpelaajia taikka ovat muutoin työssään osallistuneet rahapelitoimintaan. Näistä lähtökohdista ei ole uskottavaa, etteivät he olisi tienneet kasinopelin toimeenpanon olevan luvanvaraista. On pikemminkin syytä olettaa heidän olleen selvillä siitäkin, ettei lupaa edes voitaisi myöntää, koska kasinopelien osalta rahapelilupa on annettu yksinoikeudella Raha-automaattiyhdistykselle. Asiassa ei ole perusteita arvioon, että vastaajat olisivat erehtyneet menettelynsä kielletystä luonteesta. Rangaistusvastuusta vapautumista ei voida asiassa perustaa myöskään kieltoerehdystä koskevaan säännökseen.

Lopputulos

19. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että vastaajat ovat menettelyllään syyllistyneet arpajaisrikokseen. Perustuslain 21 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kohdan mukaan jokaisella on oikeus oikeudenkäyntiin kohtuullisen ajan kuluessa silloin kun päätetään häntä vastaan nostetusta rikossyytteestä. Tässä asiassa oikeudenkäynti on kestänyt muutoksenhakuasteissa hovioikeudessa noin kaksi vuotta ja Korkeimmassa oikeudessa yli kaksi ja puoli vuotta. Asian käsittely on siten kestänyt muutoksenhakuasteissa asian laatuun ja laajuuteen nähden liian pitkään. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön nojalla oikeudenkäynnin viivästyminen voidaan rikosasiassa hyvittää ottamalla viivästys huomioon asian lopputuloksessa. Vastaajille tuomittuja rangaistuksia on siten kohtuullistettava. Korkein oikeus harkitsee oikeaksi soveltaa rikoslain 6 luvun 7 §:n 3 kohtaa ja 12 §:n 4 kohtaa ja jättää vastaajat, jotka käräjäoikeus oli tuominnut 15 päiväsakon sakkorangaistukseen, rangaistukseen tuomitsematta.

20. Oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä annetun lain 6 §:n 4 momentin mukaan asianosaisella ei ole oikeutta hyvitykseen siltä osalta kuin rangaistusta alennetaan viivästymisen perusteella. Tässä tapauksessa vastaajat jätetään oikeudenkäynnin viivästyminen johdosta rangaistukseen tuomitsematta, joten heillä ei ole oikeutta saada rahamääräistä hyvitystä. Koska B:n, C:n, D:n, ja E:n hyvitysvaatimusten perusteena oleva oikeudenkäynnin viivästyminen on johtanut hyvitykseen, vaikkakin rangaistukseen tuomitsematta jättämisen muodossa, Korkein oikeus on harkinnut kohtuulliseksi, että hyvityksen vaatimisesta aiheutuneet tarpeelliset ja kohtuulliset kulut korvataan valtion varoista.