Tampereen käräjäoikeus oli 9.3.2005 antamassaan lainvoimaisessa päätöksessä määrännyt, että A:n kohtuullisen työpalkan rahamäärä oli 2 000 euroa kuukaudessa. Palkan määrästä oli toimitettava ulosmittaus siten, että X Oy:n oli tilitettävä ulosottoon yksi kolmasosa siitä määrästä, joka jäi jäljelle, kun pidätys veron ennakkoperintää ja siihen rinnastuvia maksuja varten oli toimitettu. Päätöksensä perusteluissa käräjäoikeus oli muun ohella lausunut, ettei A:lle ollut suoritettu X Oy:stä lainkaan rahallista korvausta ja että oli ilmeistä, että tämä palkkajärjestely oli toteutettu ulosoton välttämiseksi. Turun hovioikeus oli X Oy:n uudesta hakemuksesta vireille tulleessa ulosottoasiassa 12.2.2010 valituksen johdosta antamassaan lainvoimaisessa päätöksessä arvioinut ja vahvistanut A:n kohtuulliseksi palkan määräksi X Oy:ltä 1.9.2008 lukien 1 000 euroa, koska yhtiön toiminta oli pitkäaikaisesti heikentynyt.

A oli ulosottomiehelle saapuneessa 1.12.2008 päivätyssä hakemuksessaan pyytänyt, että palkan ulosmittaus keskeytetään niin, että vuoden 2008 vapaakuukaudet myönnetään ajanjaksolle 1.10. - 31.12.2008 ja vuoden 2009 vapaakuukaudet ajanjaksolle 1.1. - 31.3.2009.

Ulosottomies hylkäsi hakemuksen. Ulosottomies perusteli ratkaisuaan muun muassa sillä, että vapaakuukausijärjestelmä liittyi säännönmukaisesti toteutetun palkan ulosmittauksen yhteydessä myönnettäviin ulosmittauksen määrällisiin rajoituksiin. Fiktiivisen palkan määrääminen taas johtui ulosmittauksen välttelystä, ja ulosottomies antoi siinä työnantajalle maksukiellon niin kuin velalliselle maksettaisiin arvioidun suuruista kohtuullista palkkaa. Vapaakuukausien myöntäminen ei ollut mahdollista fiktiivisen palkan määräämisen yhteydessä niillä perusteilla, joilla säännönmukaisessa palkan ulosmittauksessa niitä voitiin myöntää.

A valitti ulosottomiehen päätöksestä käräjäoikeuteen.

Käräjäoikeus hylkäsi valituksen muun muassa seuraavin perustein. Lainsäädäntö esitöineen ja oikeuskäytäntö tukivat vapaakuukausijärjestelmän ulottamista koskemaan pikemminkin säännönmukaisesti velalliselle maksetun todellisen palkan kuin siitä poikkeavan järjestelyn varalta työnantajalle määrätyn fiktiivisen palkan ulosmittausta, jossa sen määrääminen johtui ulosmittauksen välttelystä. Tällaisessa tapauksessa ei voinut olla myöskään yleisten oikeusperiaatteiden mukaan hyväksyttävissä, että ulosottoa välttelevä työnantaja tai velallinen voisi saada hyväkseen lainsäädännön mukaisen lisäsuojan vapaakuukausina. Vapaakuukausijärjestelmässä oli pohjimmiltaan kysymys velallisen eikä työnantajan oikeuksien parantamisesta ulosmittauksessa. Siten fiktiivisen palkan määräämisessä oli kysymys maksukiellosta työnantajan ja ulosottomiehen välillä eikä velallisen ja ulosottomiehen välisessä suhteessa tilanteessa, jossa velallinen vältteli ulosottoa, sen aiheuttamatta muutoksia työnantajan ja velallisen väliseen tilanteeseen.

Näin ollen vapaakuukausijärjestelmää tarkoittavaa ulosmittauksen keskeytyssäännöstöä ei voitu soveltaa fiktiivisen palkan varalta työnantajalle X Oy:lle määrättyyn maksukieltoon.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Pertti Tuominen.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden päätöstä.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Heikki Särkilä, Hannu Rimmanen ja Sirpa Saarnilehto. Esittelijä Hanna Väliaho (mietintö).

Viskaali Väliaho lausui mietinnössään, että ulosottokaaren 4 luvun 47 §:n 1 momentin mukaan, jos velallinen työskentelee sivulliselle kuuluvassa yrityksessä ilmeisesti ulosmittausta välttääkseen palkatta tai selvästi pienempää korvausta vastaan kuin mitä paikkakunnalla yleisesti sellaisesta työstä maksetaan, ulosottomies saa päättää, mikä on velallisen kohtuullisen työpalkan rahamäärä. Ulosmittaus toimitetaan tästä määrästä kuten palkasta. Palkka saadaan arvioida, jollei hakijan saatavaa todennäköisesti muuten saada velalliselta kohtuullisessa ajassa perityksi.

Vaikka lainkohdan sanamuodosta kävi ilmi, että ulosottomiehen arvioima työpalkan määrä ei ollut suoraan rinnastettavissa palkkaan, oli mainitun lain 4 luvun 2 §:n palkan määritelmää kuitenkin tältä osin pidettävä ratkaisevana. Mainitun lainkohdan ensimmäisen virkkeen mukaan palkalla tarkoitetaan kaikenlaista palkkaa, palkkiota, luontoisetua sekä muuta etuutta ja korvausta, joka saadaan työ- tai virkasuhteessa, samoin kuin ennakkoperintälain (1118/1996) 13 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettua muuta etuutta.

Tällaisena oli siten pidettävä myös ulosottokaaren 4 luvun 47 §:n mukaista arvioitua työpalkan määrää. Näin ollen varsinaista estettä tutkia lainkohdan mukaisen työpalkan määrän osalta vapaakuukausien mahdollisuutta ei ollut. Tätä seikkaa ei muuttanut se, että ulosottokaaren 4 luvun 57 §:n 2 momentin säännös antoi ulosottomiehelle yksinomaisen oikeuden toisaalta arvioida myös fiktiivisen palkan perinnän jatkamisen edellytyksiä.

Ulosottokaaren 4 luvun 52 §:n mukaan sen jälkeen, kun palkan ulosmittaus on jatkunut yhtäjaksoisesti tai lähes yhtäjaksoisesti vuoden, ulosmittaus on keskeytettävä määräajaksi (vapaakuukaudet), jos: 1) ulosmittaus on toimitettu 49 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettuna tulorajaulosmittauksena; 2) velallisen välttämättömät asumiskustannukset tai muut elinkustannukset ovat hänelle ulosmittauksen jälkeen jäävään määrään nähden korkeat; tai 3) keskeyttämiseen on erityinen syy.

Erityisenä syynä A oli hovioikeudessa viitannut käräjäoikeudessa tältä osin lausumaansa eli siihen, että ulosotto oli kestänyt pitkään ja että käräjäoikeus oli myöntänyt asiassa väliaikaisen täytäntöönpanokiellon. Hallituksen esityksessä 13/2005 oli vapaakuukausien perusteiden osalta todettu nykyisen säännöksen vastaavan ulosottolain 4 luvun 6 a §:n 2 momentin 3 kohtaa. Erityisenä syynä tältä osin oli esitetty esimerkkinä velalliselle tai hänen perheelleen tärkeä kertahankinta, kuten silmälasit tai kodinkone. Esittelijä ehdotti, että hovioikeus toteaisi, etteivät A:n esittämät seikat vastanneet luonteeltaan lainkohdan esitöissä tältä osin edellytettyä, ja että hovioikeus hylkäisi A:n vaatimuksen vapaakuukausista perusteettomana.