Kysymys asiamiehen kelpoisuudesta

Kysymyksen tausta

1. Korkein oikeus on asiassa R2011/418 tänään antamassaan päätöksessä katsonut, ettei syyttäjällä ollut oikeutta hakea muutosta ratkaisuun, jolla hovioikeus oli katsonut oikeustieteen tohtori B:n kelpoiseksi toimimaan hovioikeuden käsiteltävänä olevassa törkeää sisäpiirintiedon väärinkäyttöä ynnä muuta koskevassa asiassa A:n asiamiehenä hovioikeudessa. Syyttäjät ovat hovioikeuden tuon päätöksen osalta tekemässään muutoksenhakemuksessa katsoneet, ettei B ole kelpoinen toimimaan asiamiehenä, koska hän ei täytä asiamiehelle asetettavaa rehellisyysvaatimusta ja koska hänet on asetettu konkurssiin eikä hän taloudellisten olosuhteidensa vuoksi muutenkaan ole tehtävään sopiva.

2. Tämä, Korkeimman oikeuden käsiteltävänä oleva toinen syyttäjien muutoksenhakemus koskee hovioikeuden samassa törkeää sisäpiirintiedon väärinkäyttöä ynnä muuta koskevassa asiassa tekemää toista päätöstä. A on antanut tässä asiassa Korkeimmalle oikeudelle häneltä syyttäjien muutoksenhakemuksen johdosta pyydetyn vastauksen, jonka on hänen puolestaan ja asiamiehenään laatinut B.

3. Korkein oikeus toteaa, että tarvittaessa kukin tuomioistuin ottaa kantaa käsiteltävänään olevaan asiaan liittyviin oikeudenkäyntijärjestystä koskeviin kysymyksiin ja siten myös asiassa esiintyvien asiamiesten ja avustajien kelpoisuuteen. Hovioikeuden tekemä ratkaisu B:n kelpoisuudesta toimia hovioikeudessa A:n asiamiehenä ei sido Korkeinta oikeutta. Korkein oikeus ottaa kysymyksen B:n kelpoisuudesta käsiteltäväkseen tämän asian yhteydessä.

4. B on asiassa R2011/418 antanut vastauksen syyttäjien tekemän muutoksenhakemuksen johdosta ja esittämillään perusteilla katsonut syyttäjien hänen kelpoisuuttaan koskevat väitteet ja vaatimukset perusteettomiksi. Lisäksi B:lle on kumpaankin Korkeimman oikeuden käsiteltävänä olevaan asiaan liittyen varattu vielä erikseen tilaisuus lausua paitsi syyttäjän muutoksenhakuoikeudesta myös eräistä oikeudenkäyntiasiamiehen kelpoisuuteen liittyvistä kysymyksistä. Tähän nähden B:n enempi kuuleminen ei ole tarpeen.

Oikeudenkäyntiasiamiehen kelpoisuudesta ja esiintymisoikeuden epäämisestä

5. Oikeudenkäyntiasiamiehenä tai -avustajana saa oikeudenkäymiskaaren 15 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan toimia asianajaja tai muu oikeustieteen kandidaatin tutkinnon suorittanut rehellinen ja muutoin kyseiseen tehtävään sopiva ja kykenevä henkilö, joka ei ole konkurssissa ja jonka toimintakelpoisuutta ei ole rajoitettu. Jos oikeudenkäyntiasiamies tai -avustaja ei täytä näitä yleisiä kelpoisuusvaatimuksia, tuomioistuimen tulee evätä hänen esiintymisoikeutensa asiassa.

6. Lainkohdan esitöiden (HE 82/2001 vp s. 121) mukaan rehellisyyden sekä tehtävään sopivuuden ja kykenevyyden arvioinnissa oikeuskäytännölle on haluttu jättää mahdollisuus yksittäistapaukselliset asianhaarat laajasti huomioon ottavaan arviointiin. Vaadittavan rehellisyyden olisi katsottava puuttuvan ainakin silloin, kun asianomainen on syytteessä tai tuomittu sellaisesta rikoksesta, joka osoittaa asiamieheltä ja avustajalta edellytettävän rehellisyyden puutetta. Lakivaliokunnan mietinnössä (LaVM 22/2001 s. 8 - 9) todetaan, että arvioinnissa tulee ottaa huomioon eri seikat ja harkita tapauskohtaisesti esimerkiksi rikoksen laatua, teko-olosuhteita ja sitä, kuinka kauan aikaa sitten rikos on tehty sekä sitä, miten henkilö on sen jälkeen käyttäytynyt ja toimillaan osoittanut olevansa rehellinen ja muiden luottamuksen arvoinen.

7. Asiamiehen yleisten kelpoisuusehtojen lisäksi laissa säädetään asiamiehen sopimattomuudesta tietyn asian hoitamiseen. Jos asiamies tai avustaja osoittautuu epärehelliseksi, ymmärtämättömäksi tai taitamattomaksi taikka jos hänet havaitaan toimeensa muutoin sopimattomaksi, oikeus saa oikeudenkäymiskaaren 15 luvun 10 a §:n 1 momentin mukaan evätä häneltä vallan esiintyä siinä jutussa.

B:n oikeudesta toimia asiamiehenä tässä asiassa

8. Kysymys on ensiksi siitä, täyttääkö B asiamieheltä edellytettävät yleiset kelpoisuusehdot, ja toiseksi siitä, onko B:ltä evättävä oikeus esiintyä tässä jutussa siksi, että hän on toimeensa sopimaton.

9. Asiassa esitetyn selvityksen mukaan B on asetettu henkilökohtaiseen konkurssiin vuonna 1997, jolloin oli voimassa vuoden 1868 konkurssisääntö. Konkurssisäännön korvannut konkurssilaki on tullut voimaan vuonna 2004. Konkurssilain 24 luvun 2 §:n siirtymäsäännösten mukaan uutta lakia sovelletaan eräin poikkeuksin vain konkurssiin, joka on alkanut lain tultua voimaan. Konkurssilain 4 luvun 13 §:n säännös, jossa säädetään konkurssista aiheutuvista toimimiskelpoisuuden rajoituksista, ei kuulu vanhan lain aikana alkaneisiin konkursseihin sovellettaviin säännöksiin.

10. Asiassa tulee näin ollen sovellettavaksi konkurssisäännön 98 §:n 1 momentti (110/1995), jonka mukaan konkurssi katsotaan päättyneeksi, kun alioikeuden tuomio annetaan. Tämän säännöksen mukaisesti konkurssista aiheutuvat rajoitukset muun muassa elinkeinotoiminnan harjoittamiseen päättyivät konkurssituomion antamiseen.

11. Käräjäoikeus on antanut konkurssituomion B:n konkurssissa vuonna 1998. B:n kelpoisuudelle toimia oikeudenkäyntiasiamiehenä ei siten enää ole hänen konkurssistaan johtuvia rajoituksia. Oikeudenkäymiskaaren 15 luvun 2 §:n 1 momentissa ei ole konkurssia koskevan rajoituksen lisäksi asetettu muita asiamiehen taloudellisia oloja koskevia edellytyksiä.

12. Helsingin hovioikeus on vuonna 2001 tuominnut B:n useista velallisen epärehellisyysrikoksista, useista avunannoista kirjanpitorikokseen ja useista törkeistä petoksista yhteiseen 6 vuoden vankeusrangaistukseen, jota suorittamasta B on päässyt ehdonalaiseen vapauteen vuonna 2004. Turun hovioikeus on vuonna 2007 tuominnut B:n kahdesta törkeästä petoksesta yhteiseen 3 kuukauden 10 päivän vankeusrangaistukseen, jota mitattaessa rangaistusta on kohtuullistettu edellä mainittu 6 vuoden rangaistus huomioon ottaen ja johon liittynyt ehdonalainen vapaus on päättynyt helmikuussa 2008. Tuomioiden perusteena olevat rikokset on tehty vuosina 1991 - 1994.

13. Niin kuin B:lle tuomituista ankarista rangaistuksistakin ilmenee, hänen syykseen luetut rikokset ovat olleet vakavia. Useimmat niistä ilmentävät selvästi tekijässään sellaista epärehellisyyttä, joka osoittaa tekijän sopimattomaksi toimimaan oikeudenkäyntiasiamiehenä.

14. Edellä tarkoitetuista B:n rikosoikeudenkäynneistä jälkimmäinen on päättynyt vuonna 2007. Siitä on siten kulunut vasta noin neljä vuotta ja siinä tuomitun vankeusrangaistuksen suorittamisesta vain vajaat neljä vuotta. Näiden seikkojen merkitystä kelpoisuuden arvioinnissa kuitenkin vähentää se, että tuon lyhyehkön lisärangaistuksen tuomitsemiseen johtanut oikeudenkäynti kesti huomattavan pitkään, mikä ihmisoikeustuomioistuimen mukaan merkitsi sitä, että ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kohtaa oli rikottu (B v. Suomi 9.1.2007). Kaikkien B:n syyksi luettujen rikosten tekemisestä on sitä paitsi kulunut jo lähes kaksikymmentä vuotta ja B:n ankarammasta tuomiostakin jo runsaat kymmenen vuotta. Myös yhteensä 6 vuoden 3 kuukauden 10 päivän vankeusrangaistusten suorittaminen on tapahtunut lähes kokonaan useita vuosia sitten ottaen huomioon, että vuonna 2007 tuomitusta lisärangaistuksesta B:n on tullut suorittaa rangaistuslaitoksessa ainoastaan yksi päivä. B:n toiminnasta vankilasta vapautumisen jälkeen ei ole tullut esiin sellaisia seikkoja, jotka antaisivat aiheen epäillä hänen rehellisyyttään.

15. B:n toiminnassa oikeudenkäyntiasiamiehen tehtävässään tässä asiassa ei ole ilmennyt oikeudenkäymiskaaren 15 luvun 10 a §:n 1 momentissa tarkoitettuja puutteita tai piirteitä.

Johtopäätös

16. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus asiaa kokonaisuudessaan harkitessaan päätyy katsomaan, ettei B nykyään ole vailla oikeudenkäymiskaaren 15 luvun 2 §:n 1 momentissa tarkoitettua yleistä kelpoisuutta oikeudenkäyntiasiamiehen tai -avustajan tehtävään. Asiassa ei tullut esiin myöskään muita sellaisia seikkoja, joiden johdosta olisi syytä sanotun luvun 10 a §:n 1 momentin nojalla evätä B:ltä oikeus esiintyä oikeudenkäyntiasiamiehenä tässä asiassa.

Asian tausta

17. Helsingin hovioikeus oli 28.5.2009 antanut törkeää kurssin vääristämistä ynnä muuta koskevassa asiassa tuomion, jolla osa vastaajiin kohdistetuista syytteistä ja vaatimuksista oli hyväksytty ja osa hylätty. A ja hänen myötäpuolensa olivat ylimääräistä muutoksenhakua koskeneissa hakemuksissaan vaatineet, että hovioikeuden tuomio poistetaan tai puretaan sen johdosta, että hovioikeuden kokoonpanoon kuulunut jäsen oli ollut esteellinen käsittelemään asiaa. Korkein oikeus on hakemusten johdosta 1.11.2010 - 10.1.2011 antamissaan päätöksissä katsonut, ettei hovioikeus ollut hakemuksissa esitetystä syystä ollut tuomionvoipa, ja on sen vuoksi poistanut tai purkanut hovioikeuden tuomion A:n ja hänen myötäpuoltensa osalta sekä palauttanut asian heidän osaltaan hovioikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

18. Hovioikeus on palautettua asiaa käsitellessään 15.4.2011 päättänyt A:n ja hänen myötäpuoltensa vaatimuksesta jättää tutkimatta ne syyttäjän rangaistus- ja muut vaatimukset sekä vaatimusten perusteet, jotka oli hovioikeuden edellä mainitulla tuomiolla kokonaan tai osittain hylätty. Hovioikeus on perustellut ratkaisuaan lähinnä sillä, että hovioikeuden tuomion kumoamista ylimääräisellä muutoksenhakemuksella olivat hakeneet vain A myötäpuolineen ja että asian palauttamisperusteena oli ollut tuomarin esteellisyys. Hovioikeuden mukaan myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytäntö huomioon ottaen aikaisemmin hylättyjä vaatimuksia ei voida ottaa enää tutkittaviksi. Hovioikeus on lisäksi perusteluissaan todennut, että se ottaa vasta pääasiaa ratkaistessaan kantaa reformatio in peius -kieltoon rangaistusten mittaamisen ja menettämisseuraamusten osalta.

19. Korkeimmassa oikeudessa on syyttäjien valituksen johdosta kysymys vain siitä, onko hovioikeus näillä perusteilla saanut jättää osan syyttäjän jo aikaisemmin oikeudenkäynnissä esittämistä vaatimuksista ja perusteista tutkimatta, kun asian käsittely on palauttamisen jälkeen aloitettu uudestaan hovioikeudessa.

Yleistä reformatio in peius -kiellosta ja muutoksenhakutuomioistuimen tutkimisvallasta

20. Reformatio in peius -kiellolla eli huonontamiskiellolla tarkoitetaan periaatetta, jonka mukaan tuomiota ei saa muuttaa muutoksenhakijan vahingoksi ja vastapuolen eduksi, jos vastapuoli ei ole hakenut muutosta. Kiellon yleisenä tarkoituksena on turvata asianosaisen mahdollisuus hakea muutosta ilman vaaraa siitä, että hänen oma muutoksenhakunsa voisi johtaa hänen kannaltaan huonompaan lopputulokseen. Reformatio in peius -kiellon katsotaan olevan voimassa Suomessa, mutta sen tarkempi sisältö ja soveltaminen erilaisissa muutoksenhakutilanteissa ovat sääntelemättä ja oikeuskäytännön varassa. Nykyään periaate voidaan päätellä oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 2 §:stä. Kieltoa noudatetaan sekä säännönmukaisessa että ylimääräisessä muutoksenhaussa.

21. Reformatio in peius -kielto liittyy muutoksenhakutilanteisiin, joissa tuomio on tullut vastapuolen osalta lainvoimaiseksi tämän tyydyttyä annettuun tuomioon. Muutoksenhakutuomioistuin tutkii alemman tuomioistuimen ratkaisun yleensäkin vain valituksessa vaaditussa laajuudessa ja vain valituksessa ja mahdollisessa vastauksessa vedottujen seikkojen osalta.

22. Säännönmukaisessa muutoksenhaussa tuomioistuimen on kuitenkin tutkittava omasta aloitteestaan, täyttyvätkö ehdottomat prosessinedellytykset ja onko asian aikaisemmassa tuomioistuinkäsittelyssä noudatettu oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin keskeisiä sääntöjä. Muutoksenhakija ei voi omilla toimillaan rajoittaa tätä menettelyn laillisuuden tutkimisen alaa. Silloin, kun muutoksenhaun kohteena olevaa tuomiota rasittaa oikeudenkäynti- tai muu menettelyvirhe, virheen laadusta riippuu, voidaanko virhe korjata vielä muutoksenhakuvaiheessa vai onko ja miltä osin muutoksenhaun kohteena oleva tuomio poistettava ja asia palautettava alemman tuomioistuimen uudelleen käsiteltäväksi.

23. Se, poistetaanko ja palautetaanko alemman asteen tuomio kokonaan vai vain joltakin osin, jää siis ylemmän tuomioistuimen virheen laadun pohjalta suorittamaan yksittäistapaukselliseen harkintaan. Jos oikeudenkäyntivirhe rasittaa perustavaa laatua olevalla tavalla koko tuomiota ja sen pohjana olevaa menettelyä eikä virhe siis koske vain muutoksenhakijaa suojaavaa menettelysäännöstä, tuomio voidaan poistaa kokonaan ja asia palauttaa uudelleen käsiteltäväksi myös siltä osin kuin tuomio ei ole ollut muutoksenhakijalle vastainen. Uudessa oikeudenkäynnissä asianosaiset voivat tällöin esittää samat vaatimukset ja väitteet kuin kumotussa oikeudenkäyntimenettelyssä.

24. Oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 6 §:ssä säädetään nimenomaisesti, että jos havaitaan, että tuomiovirhe on tapahtunut, poistettakoon tuomio kokonaisuudessaan tai tarpeellisilta osin ja juttu osoitettakoon, jos se on käsiteltävä uudelleen, siihen oikeuteen, missä tuomiovirhe on tapahtunut. Säännös osoittaa lähtökohdaksi tuomion poistamisen kokonaisuudessaan ja sinänsä mahdollisen rajoittamisen jäävän poistamisesta ja palauttamisesta päättävän ylemmän tuomioistuimen harkintaan. Edellä kohdissa 22 ja 23 sanottu koskee siten myös sitä tilannetta, että menettelyn laillisuuden tutkiminen perustuu asianosaisen ylimääräisin muutoksenhakukeinoin esittämään, lainvoimaiseen tuomioon kohdistuvaan vaatimukseen. Vaikka kanteluasiassa tuomiota ja sitä edeltänyttä menettelyä tutkitaan vain asianosaisen väittämän oikeudenkäyntivirheen perusteella, virheen vaikutukset jutun palauttamisen ja uudelleen käsittelemisen kannalta ovat samat kuin säännönmukaisessa muutoksenhaussa.

Reformatio in peius -kielto ja tuomion pysyvyys Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen mukaan

25. Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksessa tai sen lisäpöytäkirjoissa ei ole nimenomaista mainintaa reformatio in peius -kiellosta. Periaatteen katsotaan kuitenkin kuuluvan 6 artiklan 1 kohdan yleisiin oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeisiin. Ministerikomitean vuonna 1992 antamassa suosituksessa todetaan lyhyesti, että sanottu periaate tulisi ottaa huomioon, kun ainoastaan rikosasian vastaaja hakee muutosta (Recommendation concerning consistency in sentencing R(92) 17 kohta F).

26. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on viitannut reformatio in peius -periaatteeseen vain muutamassa ratkaisussaan. Tällöinkin kysymys on ollut lähinnä siitä, että muutoksenhakutuomioistuin oli rikkonut kansalliseen lakiin perustuvaa reformatio in peius -kieltoa (Alkes v. Turkki 8.6.2010 kohta 21 ja Chervonenko v. Venäjä 29.1.2009 kohta 36). Nykyisestä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännöstä ei siten ole löydettävissä kannanottoja kyseisen periaatteen merkityksestä tilanteessa, jossa aikaisempi tuomio joudutaan vakavan oikeudenkäyntivirheen vuoksi poistamaan.

27. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa on sen sijaan oikeuskäytäntöä siitä, millä edellytyksillä virheelliseksi katsottu tuomio tai menettely on kokonaan poistettava ja millä edellytyksillä lainvoimaisestikin ratkaistu asia voidaan ottaa uudelleen käsiteltäväksi.

28. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kohdan mukaan tuomioistuimen riippumattomuus on oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin perusedellytys. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan tuomioistuimen yhdenkin jäsenen objektiivisin perustein arvioitu esteellisyys merkitsee niin vakavaa puutetta, ettei sitä voida muutoksenhakuasteessa korjata, vaan tuomio on aina kokonaisuudessaan purettava (esimerkiksi De Cubber v. Belgia 26.10.1984 kohta 33).

29. Lainvoimaisen tuomion pysyvyyden (res judicata) katsotaan kuuluvan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kohdan piiriin osana yleistä laillisuuden ja oikeusvarmuuden periaatetta. Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen seitsemännen lisäpöytäkirjan 4 artiklan 2 kohdasta käy kuitenkin ilmi, ettei sanottu periaate - tai artiklan 1 kohdassa mainittu kielto tuomita kahdesti samassa asiassa (ne bis in idem) - estä ottamasta juttua uudelleen tutkittavaksi asianomaisen valtion lakien ja oikeudenkäyntimenettelyn mukaisesti muun muassa silloin, kun aiemmassa prosessissa on tapahtunut sellainen perustavaa laatua oleva virhe, joka voisi vaikuttaa lopputulokseen. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on useissa ratkaisuissaan esittänyt arviointiperusteita sille, milloin virhe katsotaan perustavaa laatua olevaksi (esimerkiksi BrumÎrescu v. Romania 28.10.1999, Nikitin v. Venäjä 20.7.2004, Fadin v. Venäjä 27.10.2006 ja Giuran v. Romania 21.9.2011).

Tuomarin esteellisyys oikeudenkäyntivirheenä

30. A:n ja hänen myötäpuoltensa ylimääräiset muutoksenhakemukset ja Korkeimman oikeuden niihin antamat päätökset ovat perustuneet siihen, että yksi hovioikeuden tuomareista on ollut esteellinen, koska syyttäjätahon toiminnan johdosta oli perustellusti voitu epäillä hänen puolueettomuuttaan.

31. Perustuslain 21 §:n ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan mukaan tuomioistuimen riippumattomuus ja puolueettomuus kuuluvat oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ytimeen. Tuomioistuimen puolueettomuus ei suojaa vain asianosaisia vaan koko lainkäytön yleistä luotettavuutta ja uskottavuutta. Edellä kohdassa 28 todetulla tavalla Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on katsonut tuomarin esteellisyyden perustavaa laatua olevaksi ja korjaamiskelvottomaksi oikeudenkäyntivirheeksi. Myös Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisussa (KKO 1995:185) on katsottu tuomarin esteellisyyden edellyttävän jutun palauttamista uutta oikeudenmukaista käsittelyä varten.

32. Asiassa on kiinnitetty huomiota siihen, että kysymyksessä ollut esteellisyys on perustunut esteellisyysarvioinnin kannalta harkinnanvaraisiin seikkoihin, jotka oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 8 §:n mukaan otetaan muutoksenhakuasteessa huomioon asianosaisen väitteestä vain, jos hän ei ole aikaisemmin tiennyt kyseisestä seikasta tai jos hänellä on ollut pätevä syy olla tekemättä väitettä aikaisemmin. Korkein oikeus toteaa, että sanotulla säännöksellä pyritään turvaamaan oikeudenkäyntimenettelyn keskittämistä ja joutuisuutta. Kaikki tuomarin esteellisyysperusteet ovat kuitenkin luonteeltaan ehdottomia niin, että tuomarin on esteellisyyden havaittuaan omasta aloitteestaan vetäydyttävä tehtävästä. Esteperusteen harkinnanvaraisuus ei siis merkitse sitä, että oikeudenkäyntivirhe olisi vähemmän vakava. Tuomarin esteellisyyden toteaminen ei lähtökohtaisesti edellytä edes epäilyä siitä, että tuomio olisi virheellinen tai että esteellisyys olisi tosiasiassa vaikuttanut jutun lopputulokseen.

Korkeimman oikeuden kannanotot

33. Hovioikeuden esittämä peruste tutkimatta jättämistä koskevalle päätökselleen viittaa siihen, että hovioikeus on katsonut sen aikaisemman tuomion jääneen lainvoimaiseksi siltä osin kuin syyttäjän vaatimukset oli hylätty, koska tämä ei, toisin kuin A myötäpuolineen, ollut turvautunut ylimääräiseen muutoksenhakuun, ja että tällaisessa tilanteessa reformatio in peius -kieltoa koskeva periaate estäisi syytteiden tutkimisen.

34. Korkeimman oikeuden 1.11.2010 A:n kantelun johdosta antaman päätöksen (KKO 2010:78) mukaan hovioikeuden tuomari oli ollut esteellinen eikä hovioikeuden kokoonpano ollut ollut tuomionvoipa. Vaikka epäily esteellisyydestä on tullut tutkittavaksi ylimääräisessä muutoksenhaussa A:n ja hänen myötäpuoltensa aloitteesta, tuomioistuimen kokoonpanon laillisuus ei koske vain asianosaisten etua. Tuomarin esteellisyydessä kysymys on ollut perustavaa laatua olevasta puutteesta hovioikeuden menettelyssä ja sen antamassa tuomiossa, ja puute on rasittanut menettelyä ja tuomiota kokonaisuudessaan. Korkein oikeus onkin ylimääräisen muutoksenhaun johdosta kumonnut hovioikeuden 28.5.2009 antaman tuomion A:n ja muiden ylimääräisen muutoksenhakemuksen tehneiden vastaajien osalta ilman, että palautuspäätöksessä olisi asetettu rajoituksia sille, missä laajuudessa asia on hovioikeudessa käsiteltävä uudestaan. Korkein oikeus toteaa, että alemman tuomioistuimen on tutkittava asia palautetussa laajuudessaan.

35. Koska hovioikeuden aikaisempi tuomio 28.5.2009 on edellä mainitun vakavan oikeudenkäyntivirheen johdosta tuomion poistamista tai purkamista vaatineiden osalta poistettu, se on kokonaan menettänyt lainvoimansa ja muut oikeusvaikutuksensa. Koska reformatio in peius -kielto tulee sovellettavaksi vain tuomion ollessa osittain lainvoimainen, myöskään mainittu kielto ei voi tässä tilanteessa estää syyttäjää esittämästä vaatimuksia, jotka oli aikaisemmalla, mutta sittemmin poistetulla tuomiolla A:n ja hänen myötäpuoltensa osalta hylätty. Poistamisen ja palauttamisen perustuessa tällaiseen syyhyn hovioikeuden aikaisemman ratkaisun ei voida katsoa olevan miltään osin sitova.

36. Hovioikeus ei siten olisi saanut jättää syytteitä, niissä väitettyjä menettelyjä tai syyttäjien muita vaatimuksia tutkimatta mainitsemiltaan osin.