Asian tausta ja kysymyksen asettelu

1. A on 28.4.2006 surmannut vaimonsa B:n ampumalla tätä haulikolla. Laukaus on osunut B:tä ylävartaloon ja päähän, ja hän on välittömästi kuollut haulien aiheuttamiin vammoihin. Hovioikeus on katsonut A:n syyllistyneen murhaan, mutta jättänyt hänet syyntakeettomana rangaistukseen tuomitsematta.

2. B:n täysi-ikäinen tytär C on vaatinut A:lta korvaukseksi hautakivestä 1 229 euroa, hautajaisiin liittyvistä kuluista yhteensä 643 euroa, eräistä ampumisen aiheuttamista tarpeellisista rakennusten korjauskuluista 380 euroa, lääkäri- ja lääkekuluista 1 612 euroa, ansionmenetyksestä 13 938,40 euroa ja kärsimyksestä 15 000 euroa. B:n äiti D on vaatinut A:lta korvaukseksi kärsimyksestä 9 000 euroa. Hovioikeus on katsonut C:lle aiheutuneen vaaditun määräiset vahingot muutoin, mutta on arvioinut kärsimyksestä tuomittavan kohtuullisen korvauksen määräksi 10 000 euroa. D:lle kärsimyksestä tuomittavan korvauksen määräksi hovioikeus on arvioinut 4 000 euroa. Lisäksi hovioikeus on A:n mielenterveyden tilasta esitetyn selvityksen perusteella vahingonkorvauslain 2 luvun 3 §:n nojalla kohtuullistanut tämän vahingonkorvausvelvollisuuden puoleen edellä mainituista määristä.

3. Korkeimmassa oikeudessa C ja D ovat vaatineet, että heille kärsimyksestä tuomitut korvaukset korotetaan heidän vaatimansa suuruisiksi ja ettei A:n korvausvastuuta näiltä eikä muiltakaan osin kohtuullisteta. A on vastustanut vaatimuksia. Korkeimmassa oikeudessa on siten kysymys kärsimyksenä ilmenneiden vahinkojen määristä sekä siitä, onko vahingonkorvauksia vahingonkorvauslain 2 luvun 3 §:n nojalla kohtuullistettava A:n syyntakeettomuuden perusteella.

Kärsimyksenä ilmenneen vahingon määrä

4. Vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a §:n mukaan surmansa saaneen vanhemmilla, lapsilla ja aviopuolisolla sekä muulla näihin rinnastettavalla surmansa saaneelle erityisen läheisellä henkilöllä on oikeus saada korvausta kuolemantapauksen aiheuttamasta kärsimyksestä, jos kuolema on aiheutettu tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta ja korvauksen tuomitseminen harkitaan kohtuulliseksi ottamalla huomioon surmansa saaneen ja korvausta vaativan välisen suhteen läheisyys, teon laatu sekä muut olosuhteet.

5. Korkeimmassa oikeudessa ei siis ole enää kysymys C:n ja D:n oikeudesta saada korvausta kärsimyksestä vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a §:n nojalla, vaan siitä, onko vahingon määrät arvioitava hovioikeuden harkitsemia määriä suuremmiksi. Vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a §:n säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 116/1998 vp s. 11 - 12) on todettu, että läheiselle tuomittavan korvauksen suuruus määrätään tapauskohtaisesti sen perusteella, miten suurta kärsimystä korvausta vaativan asemassa olevalle henkilölle voidaan yleensä arvioida läheisen menettämisestä aiheutuvan. Kärsimyksen suuruutta arvioitaessa surun ja menetyksen tunteen voimakkuutta koskeville yksilöllisille eroille ei siten olisi annettava ratkaisevaa merkitystä. Sen sijaan huomioon olisi otettava surmansa saaneen ja korvausta vaativan välisen suhteen läheisyys, teon erityispiirteet ja muut olosuhteet. Korvauksen kohtuullisuuteen voivat vaikuttaa myös korvaukseen oikeutettujen henkilöiden lukumäärä sekä käsiteltävänä olevaan tapaukseen välittömästi liittymättömät seikat, kuten korvausvelvollisen varallisuusolot.

6. Esillä olevassa tapauksessa C ja D ovat korotusvaatimustensa tueksi vedonneet rikoksen raakaan ja suunnitelmalliseen tekotapaan, kärsimyksen pitkäaikaisuuteen ja siihen, että heillä oli ollut erittäin läheinen suhde B:hen. Asianosaiset eivät ole puolin eivätkä toisin perustelleet korvausvaatimuksia koskevia kannanottojaan varallisuusoloihinsa liittyvillä näkökohdilla.

7. Korkein oikeus toteaa, että erityisesti teon raa'an ja suunnitelmallisen tekotavan voidaan arvioida olleen omiaan lisäämään uhrin tyttären ja äidin kärsimystä kuolemantapauksesta. Myös asianomaisten suhteen läheisyyden voidaan arvioida vaikuttavan jossakin määrin, mutta ei merkittävästi kärsimyksenä ilmenneen vahingon määrää korottavasti. Tältä osin huomioon on nimittäin otettava se, että esitetyn selvityksen mukaan B on ollut tärkeä henkilö tyttärelleen C:lle ja että hän on vieraillut useasti äitinsä D:n luona, mutta myös se, että C on jo täysi-ikäinen, eivätkä hän tai D ole kuolemantapauksen aikoihin asuneet yhdessä B:n kanssa.

8. Korkein oikeus päätyy C:lle ja D:lle kärsimyksenä ilmenneiden vahinkojen määriä koskevassa harkinnassaan siihen, ettei hovioikeuden arvioimien määrien korottamiseen ole aihetta. Näin ollen vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a §:ssä tarkoitetun vahingon määränä on pidettävä C:n osalta 10 000 ja D:n osalta 4 000 euroa.

Korvausvastuun sovitteleminen

9. A on sovitteluvaatimuksensa perusteina vedonnut syyntakeettomuuteensa ja siihen, että hänen toimintansa vaikuttimena oli ollut mielisairaus. A ei ollut kyennyt ymmärtämään tekonsa oikeudenvastaisuutta eikä toimimaan kyseisessä tilanteessa toisin eikä myöskään säätelemään käyttäytymistään. C ja D ovat puolestaan viitanneet A:n suunnitelmalliseen, johdonmukaiseen ja määrätietoiseen toimintaan tekonsa yhteydessä. Asianosaiset eivät ole perustelleet myöskään korvausvastuun sovittelua koskevia kannanottojaan varallisuusoloihinsa liittyvillä näkökohdilla.

10. A:n korvausvastuun sovittelun kannalta keskeistä on siten se, mikä merkitys sovitteluharkinnassa on annettava asiassa esitetylle selvitykselle hänen mielenterveytensä tilasta ja sen vaikutuksesta surmaamistekoon.

11. A:n on siis todettu olleen nyt kysymyksessä olevan teon aikaan ja suhteen syyntakeeton. Vakiintuneiden oikeusperiaatteiden mukaisesti rikosoikeudellisella syyntakeettomuudella ei sinänsä ole vaikutusta siviilioikeudellisen korvausvastuun syntymiseen (esimerkiksi HE 116/1998 vp s. 10 ja HE 167/2003 vp s. 53). Myös psyykkisesti sairas tai muu "sieluntoiminnaltaan häiriintynyt" henkilö on lähtökohtaisesti velvollinen korvaamaan aiheuttamansa vahingon, jos vahinko on aiheutettu tahallisesti tai tuottamuksesta (KKO 2008:79 kohta 10).

12. Tällaisen vahingonaiheuttajan korvausvastuusta säädetään vahingonkorvauslain 2 luvun 3 §:ssä. Sen mukaan mielisairas, vajaamielinen tai sieluntoiminnaltaan häiriintynyt on velvollinen korvaamaan aiheuttamastaan vahingosta määrän, joka hänen tilaansa, teon laatuun, vahingon aiheuttajan ja vahingon kärsineen varallisuusoloihin sekä muihin olosuhteisiin katsoen harkitaan kohtuulliseksi. Lainkohtaa koskevassa hallituksen esityksessä (HE 187/1973 vp s. 15) on puolestaan todettu, että säännös voisi tulla sovellettavaksi silloin, kun vahingon tekemiseen on vaikuttanut tekijän sieluntoiminnan häiriö, ja että säännöksen soveltaminen näin ollen edellyttää sieluntoiminnan häiriön ja vahingon tekemisen syy-yhteyttä.

13. Hovioikeuden tältä osin lainvoimaisessa tuomiossa on todettu A:n hovioikeudessa kertoneen ymmärtäneensä tekonsa merkityksen ja sen seuraukset B:lle ja itselleen. Hovioikeus on katsonut, että A on näin ollen surmaamisteon tehdessään ymmärtänyt tekonsa tosiasiallisen luonteen ja oikeudenvastaisuuden, mutta sairauksien vuoksi A:n kyky säädellä käyttäytymistään kuitenkin on ollut teon hetkellä ratkaisevasti alentunut. Näillä perusteilla hovioikeus on päätynyt pitämään A:ta tekonsa aikaan ja suhteen syyntakeettomana.

14. Korkein oikeus toteaa, että asiassa esitetyn selvityksen mukaan A on toiminut johdonmukaisesti tekonsa toteuttamiseksi. Surmateko on ollut tahallinen, suunnitelmallinen ja sen motiivina on ollut mustasukkaisuus. A on myös ymmärtänyt tekonsa tosiasiallisen luonteen ja merkityksen. Nämä seikat puhuvat korvausvastuun sovittelua vastaan siinä määrin, ettei korvausvastuun voimakas sovittelu ole perusteltua.

15. Korvausvastuun sovittelun puolesta puhuu kuitenkin se, että A on harhaluuloisuushäiriöstään johtuen ollut kykenemätön kontrolloimaan sinänsä johdonmukaista ja suunnitelmallista käyttäytymistään normaalilla tavalla. Surmateon jälkeen hän on yrittänyt itsemurhaa, ja hän on ollut siitä saakka keskeytyksettä tahdosta riippumattomassa hoidossa. Ilmeistä onkin, että A:n syyntakeettomuuden aiheuttanut sieluntoiminnan häiriö on vaikuttanut A:n sinänsä tahalliseen tekoon ja tietoiseen vahinkojen aiheuttamiseen. A:n vahingonkorvausvastuuta on näin ollen perusteltua ja johdonmukaista sovitella vahingonkorvauslain 2 luvun 3 §:n nojalla siltä osin kuin sitä on pidettävä kohtuullisena siihen nähden, että hänen kykynsä säädellä käyttäytymistään tekohetkellä on ollut alentunut.

16. Tässä kohtuusarvioinnissa on otettava huomioon se, minkä laatuisista ja määräisistä vahingoista on kysymys. Kohtuutonta ei ole, että suunnitelmallisen tekonsa merkityksen ja seuraukset mieltänyt A vastaa C:lle tämän äidin kuolemasta johtuneista, määrältäänkin tavanomaisista suoranaisista kuluista täysimääräisesti. Samoin äidin kuolemasta aiheutunut C:n ansionmenetykseen perustunut, suoranaisiin kuluihin verrattava taloudellinen vahinko on perusteltua määrätä korvattavaksi täysimääräisesti.

17. Vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a §:n tarkoituksena on mahdollistaa läheisen menettämisestä aiheutuneen kärsimyksen hyvittäminen surmansa saaneen erityisen läheiselle henkilölle, helpottaa surutyön tekemistä ja auttaa surevaa selviytymään läheisen äkillisestä menettämisestä johtuvasta elämäntilanteen yllättävästä muutoksesta. Päinvastoin kuin edellä käsiteltyjen korvausmuotojen osalta kärsimykseen perustuvan vahingon jääminen sovittelun johdosta korvaamatta kokonaisuudessaan ei merkitse, että sovittelun johdosta alennetun korvauksen saaja jäisi vaille korvausta sellaisista menoistaan, jotka välittömästi ovat aiheutuneet läheisen kuolemasta, tai hyvitystä siitä johtuvista aineellisista menetyksistä, kuten menetetystä ansiotulosta. Kärsimyksestä tuomittavan korvauksen sovittelua puoltavia ja sitä vastaan puhuvia seikkoja vastakkain punnittaessa on siten mahdollista päätyä sovitteluun, joka ei merkitse vahingonkärsijän osallistumista taloudellisen menetyksen kantamiseen, vaan joka ilmenee vain hyvityksen pienentymisenä. Tässä tapauksessa A:n syyntakeettomuus, joka edellä todetuin tavoin puoltaa sovittelemista, on perusteltua ottaa huomioon kärsimyksestä tuomittavan korvauksen osalta sillä tavalla, että hänen maksettavakseen tuomittava määrä alennetaan kohtuulliseksi katsotulla yhdellä neljäsosalla. A:n maksettavaksi tulee siten C:n edellä 10 000 euron määräiseksi katsotusta vahingosta 7 500 euroa ja D:n 4 000 euron vahingosta 3 000 euroa.