Tausta ja kysymyksenasettelu

1. X Oy on ostanut eräältä puhelinyhtiöltä yhteensä 105,87 euron määräiset laskusaatavat A:lta. Yhtiö on saatavien perimiseksi lähettänyt A:lle perintälain 5 §:n 1 momentin mukaisen maksuvaatimuksen. A:n jätettyä saatavat maksamatta perintäyhtiö on käräjäoikeudessa nostamassaan kanteessa vaatinut A:n velvoittamista suorittamaan sille paitsi sanotut saatavat, maksuvaatimuksen lähettämisestä aiheutuneina perintäkuluina 21 euroa.

2. A:n valituksen johdosta Korkeimmassa oikeudessa on kysymys perintäkulujen määrästä. Valituksessa on katsottu, että määrämuotoinen maksuvaatimus on perintälain 5 §:n mukaan lähetettävä ainoastaan toimeksiantoperinnässä ja että X Oy on lähettäessään A:lle maksuvaatimuksen omia saataviaan periessään aiheuttanut hänelle hyvän perintätavan vastaisesti tarpeettomia kuluja. Perintäkulujen enimmäismääränä on A:n mukaan tässä tapauksessa pidettävä maksuvaatimuksesta perintälain 10 a §:n 1 momentin 2 kohdassa säädetyn 21 euron sijasta maksumuistutuksen lähettämisestä saman momentin 1 kohdassa säädettyä viittä euroa.

Perintälain 5 §:n soveltaminen

3. Perintälain 5 §:n 1 momentin mukaan perintätoimintaa ammattimaisesti harjoittavan on periessään kuluttajasaatavaa annettava tai lähetettävä velalliselle lainkohdassa säädetyt vähimmäistiedot sisältävä kirjallinen maksuvaatimus. Tätä velvollisuutta täydentävät sanotun lain 6 §:n ja 10 §:n 2 momentin säännökset. Lain 6 §:n mukaan perintätoimintaa ammattimaisesti harjoittava ei saa pääsääntöisesti vaatia kuluttajasaatavasta maksua tuomioistuimessa ennen kuin 5 §:ssä tarkoitettu kirjallinen maksuvaatimus on lähetetty. Lain 10 §:n 2 momentin mukaan velallinen ei ole velvollinen korvaamaan perintäkuluja, jos perintätoimintaa ammattimaisesti harjoittava ei ole esittänyt 5 §:n mukaista maksuvaatimusta.

4. Sanottujen säännösten sanamuodosta ei käy nimenomaisesti ilmi, että niiden soveltaminen olisi rajattu perintätoimeksiantojen hoitamiseen. Perintälain säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä on kuitenkin todettu, että lain 5 § koskee vain ammattimaista perintätoimeksiantojen hoitamista ja ettei sitä sovelleta velkojan periessä omia saataviaan, vaikka velkojan perintätoiminta olisikin jatkuvaa (HE 199/1996 vp s. 13). Esitöissä ei ole otettu kantaa nyt käsillä olevan kaltaiseen tilanteeseen, jossa perintäyhtiö perii saatavia, jotka se on ostanut alkuperäiseltä velkojalta perintätarkoituksessa.

5. Korkein oikeus toteaa, että velvollisuus määrämuotoisen maksuvaatimuksen esittämiseen on säädetty velallisen suojaksi. Maksuvaatimusta koskevien lainkohtien säätämisen tarkoituksena on ollut turvata hyvän perintätavan noudattaminen erityisesti ammattimaisessa perintätoiminnassa varmistamalla, että velallinen saa perinnän yhteydessä riittävästi tietoja saatavasta ja oikeusasemastaan (HE 199/1996 vp s. 7 ja 13).

6. Säännösten tarkoitus puoltaa tulkintaa, jonka mukaan 5 §:ssä säädetty velvollisuus määrämuotoisen maksuvaatimuksen lähettämiseen koskee myös perintätarkoituksessa ostettujen saatavien ammattimaista perintää. Muussa tapauksessa velallisen eduksi säädetty suoja jäisi tällaisessa tilanteessa puutteelliseksi. Mainittu tulkinta on myös yhdenmukainen perintätoiminnan luvanvaraisuudesta annetun lain 1 §:ssä säädetyn perintätoiminnan määritelmän kanssa, jossa perintään toisen lukuun on rinnastettu myös omien saatavien perintä tapauksissa, joissa on ilmeistä, että saatavat on otettu vastaan yksinomaan perintätarkoituksessa.

7. Edellä lausutut seikat huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo, että perintälain 5 §:ssä säädetty velvollisuus määrämuotoisen maksuvaatimuksen lähettämiseen koskee myös nyt käsillä olevaa tilannetta, jossa perintäyhtiö on perinyt kuluttajalta perintätarkoituksessa ostamiaan saatavia. X Oy on siten ollut perintälain 5 §:n nojalla velvollinen lähettämään A:lle sanotussa lainkohdassa tarkoitetun maksuvaatimuksen.

Perintäkuluja koskevat säännökset

8. Perintälain 10 §:n 1 momentin mukaan velallisen on korvattava perinnästä velkojalle aiheutuvat kohtuulliset kulut riippumatta siitä, periikö saatavaa velkoja itse vai toimeksisaaja velkojan lukuun. Kohtuullisuutta arvioitaessa on otettava huomioon saatavan suuruus, suoritettu työmäärä, perintätehtävän tarkoituksenmukainen suoritustapa ja muut seikat. Pykälän 2 momentin mukaan velallinen ei kuitenkaan ole velvollinen korvaamaan perintäkuluja, jos velkoja tai toimeksisaaja on menetellyt 4 §:ssä säädetyn hyvän perintätavan vastaisesti tai jos perintätoimintaa ammattimaisesti harjoittava ei ole täyttänyt 5 §:n mukaista velvoitetta, paitsi jos menettelyn moitittavuutta tai laiminlyöntiä voidaan pitää vähäisenä. Hyvän perintätavan vastaista on lain 4 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaan muun muassa tarpeettomien kulujen aiheuttaminen velalliselle.

9. Perintälain 10 a §:ssä on säädetty kuluttajasaatavien perintäkulujen enimmäismääristä. Pykälän 1 momentin mukaan kuluttajasaatavaa perittäessä velalliselta saa vaatia kirjallisesta maksumuistutuksesta enintään viisi euroa (1 kohta) ja 5 §:ssä tarkoitetusta maksuvaatimuksesta enintään 21 euroa, jos saatavan pääoma on 250 euroa tai vähemmän (2 kohta).

Johtopäätös perintäkulujen määrästä tässä asiassa

10. X Oy on lähettänyt A:lle perintälain 5 §:n mukaisen kirjallisen maksuvaatimuksen, mitä saatavien periminen on lain mukaan edellyttänyt ja mitä ei siten voida pitää hyvän perintätavan vastaisena. A on näin ollen lain 10 §:n 1 momentin nojalla velvollinen korvaamaan X Oy:lle maksuvaatimuksen lähettämisestä aiheutuneet kohtuulliset perintäkulut, joiden enimmäismäärä on 10 a§:n 1 momentin 2 kohdassa säädetty 21 euroa. Asiassa ei ole ilmennyt seikkoja, joiden johdosta mainitun enimmäismäärän mukaisia perintäkuluja olisi tässä tapauksessa pidettävä kohtuuttomina. A on siten velvollinen korvaamaan X Oy:n perintäkulut 21 eurolla.