2007 false

KKO:2007:35

Asianosainen haki riita-asiassa annetun tuomion purkamista yli vuoden kuluttua siitä, kun tuomio oli saanut lainvoiman. Hän vetosi tuomion antamisen jälkeen toisessa asiassa annettuun Korkeimman oikeuden ratkaisuun ja tuossa asiassa pyydettyyn Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen ennakkoratkaisuun katsoen mainittujen ratkaisujen osoittavan purkuhakemuksen kohteena olevassa asiassa sovelletun lainsäännöksen tulkinnan olleen ristiriidassa yhteisön oikeuden kanssa.

Esitetyllä perusteella tuomion purkamisen katsottiin voivan tulla kysymykseen vain oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 7 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitetulla, ilmeisesti väärää lain soveltamista koskevalla purkuperusteella. Hakemus olisi saman luvun 10 §:n 1 momentin nojalla tullut tehdä vuoden kuluessa tuomion lainvoimaiseksi tulosta. Hakemus jätettiin tutkimatta. Ks. KKO:1994:111

OK 31 luku 7 § 1 mom 4 kohta

OK 31 luku 10 § 1 mom

Asian tausta ja purkuhakemus Korkeimmassa oikeudessa Iisalmen käräjäoikeuden tuomio 30.6.2000

Käräjäoikeus tuomitsi vastaajan rangaistukseen 19.5.1999 tehdyistä törkeästä rattijuopumuksesta, liikenteen vaarantamisesta ja kuolemantuottamuksesta tämän aiheutettua liikennevahingon kuljettaessaan henkilöautoa nautittuaan alkoholia niin, että hänen verensä alkoholipitoisuus oli ajon jälkeen ollut 1,90 promillea. Ajaessaan huomattavaa ylinopeutta kuljettaja oli kaarteessa menettänyt ajoneuvon hallinnan seurauksin, että se oli suistunut ojaan, jolloin etuistuimella istunut matkustaja oli lennähtänyt ulos autosta ja kuollut. Kuljettaja velvoitettiin suorittamaan vahingonkorvauksia surmansa saaneen matkustajan oikeudenomistajalle A:lle. Vahingonkorvauksia soviteltiin puoleen matkustajan oman myötävaikutuksen vuoksi.

Käräjäoikeus katsoi liikennevakuutuslain 7 §:n 3 momentin (656/1994) nojalla, että koska matkustaja oli tiennyt kuljettajan humalatilasta, A:lle tuomittuja vahingonkorvauksia ei ollut suoritettava autoa varten myönnetystä liikennevakuutuksesta, koska siihen ei ollut erityistä syytä. Käräjäoikeuden tuomio jäi tämän kysymyksen osalta lainvoimaiseksi. Käräjäoikeus velvoitti lisäksi A:n korvaamaan oikeudenkäyntiin kuultavaksi kutsutun vakuutusyhtiön oikeudenkäyntikulut.

Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 19.6.2001

Hovioikeus, jossa A haki muutosta vahingonkorvausten sovittelun ja oikeudenkäyntikulujen osalta, ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota. Hovioikeus velvoitti A:n suorittamaan vakuutusyhtiön oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa korkoineen.

Hakemus

A vaati Korkeimpaan oikeuteen 21.8.2006 toimittamassaan purkuhakemuksessa, että käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomiot puretaan ilmeisesti väärään lain soveltamiseen perustuvina, käräjäoikeuden tuomio siltä osin kuin hänelle tuomittuja vahingonkorvauksia ei ole määrätty maksettavaksi liikennevakuutuksesta ja hovioikeuden tuomio A:n maksettavaksi määrättyjen vakuutusyhtiön oikeudenkäyntikulujen ja A:n oman oikeudenkäyntikuluvaatimuksen hylkäämisen osalta.

A katsoi Korkeimman oikeuden ratkaisuun KKO 2005:145 viitaten, että käräjäoikeuden tuomion antamisen aikana voimassa ollut liikennevakuutuslain 7 §:n 3 momentti (656/1994) ei vastannut liikennevakuutusta koskevien Euroopan yhteisön direktiivien määräyksiä ja Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen niitä koskevaa tulkintaa. Käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomiot ovat siten A:n mukaan perustuneet ilmeisesti väärään lain soveltamiseen.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

1. Hakemuksessa on kysymys yllä mainittujen tuomioiden purkamisesta rikosasiassa tehtyä yksityisoikeudellista vaatimusta koskevalta osalta. Oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 15 §:n mukaan asiassa on sovellettava riita-asiassa annetun tuomion purkamista koskevia säännöksiä.

2. A on perustanut hakemuksensa siihen, että käräjäoikeus ja hovioikeus ovat soveltaneet väärin liikennevakuutuslain 7 §:n 3 momenttia (656/1994). Tällä perusteella tuomion purkaminen riita-asiassa voi tulla kysymykseen vain oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 7 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitetun ilmeisesti väärää lain soveltamista koskevan purkuperusteen nojalla.

3. Hakemus, joka perustuu ilmeisesti väärään lain soveltamiseen, on riita-asiassa oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 10 §:n 1 momentin mukaan tehtävä vuoden kuluessa siitä päivästä, jona tuomio sai lainvoiman. Mainitun luvun 10 §:n 2 momentin säännös viiden vuoden määräajasta ei koske nyt kysymyksessä olevalla perusteella tehtävää purkuhakemusta (ks. KKO 1994:111).

4. Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännössä on korostettu lopullisten päätösten lainvoimaisuutta ja oikeusvoimaisuutta koskevien periaatteiden tärkeyttä pyrittäessä varmistamaan oikeusrauhaa ja oikeusvarmuutta sekä oikeussuhteiden vakautta ja hyvää lainkäyttöä. Mainitussa oikeuskäytännössä on lisäksi painotettu, että menettelysäännöt määräytyvät pääsääntöisesti kunkin jäsenvaltion sisäisen oikeusjärjestyksen mukaisesti ja että muutoksenhakuun sovellettavia sääntöjä, mukaan lukien laissa säädetyt määräajat, sovelletaan samalla tavalla riippumatta siitä, onko kyse yhteisön oikeuden vai kansallisen oikeuden toteuttamisesta. Kansallisen tuomioistuimen ei siten ole jätettävä soveltamatta kansallisia menettelysääntöjä, jotta se voisi tutkia lainvoimaisen tuomioistuinratkaisun uudelleen ja kumota sen yhteisön oikeuden vastaisena. Näin ollen yhteisön oikeudessa sovellettavat periaatteetkaan eivät anna aihetta arvioida purkuhakemuksen tutkimisen edellytyksiä kohdassa 3 esitetystä poikkeavasti (ks. erityisesti Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen ratkaisuja asioissa Kapferer (C-234/04), tuomio 16.3.2006, kohdat 20, 21 ja 23, Köbler (C-224/01), tuomio 30.9.2003, kohta 38, Kühne & Heitz NV (C-453/00), tuomio 13.1.2004, kohta 28 sekä yhdistetyissä asioissa i-21 Germany GmbH (C-392/04) ja Arcor AG & Co. KG (C-422/04), tuomio 19.9.2006, kohta 57).

5. Purettavaksi haetut tuomiot ovat tulleet lainvoimaisiksi, käräjäoikeuden tuomio osittain 7.7.2000 ja hovioikeuden tuomio 20.8.2001. A:n hakemus on saapunut Korkeimpaan oikeuteen vasta 21.8.2006 eli yli vuoden mainittujen ajankohtien jälkeen, joten se on tehty purkuhakemukselle asetetun määräajan jälkeen. Sen vuoksi Korkein oikeus jättää hakemuksen tutkimatta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riitta Suhonen, Lauri Lehtimaja, Gustav Bygglin, Pertti Välimäki ja Hannu Rajalahti. Esittelijä Jukka-Pekka Salonen.