2006 false

KKO:2006:94

Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun 1 a §:n mukaisten kohtuullisten oikeudenkäyntikulujen määrää harkittaessa tuli soveltaa oikeudenkäymiskaaren 21 luvun periaatteita eikä oikeusavun palkkioperusteista annettua asetusta. (Ään.)

ROL 9 luku 1 a §

OK 21 luku

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa Vaatimukset Porin käräjäoikeudessa Syyte

Syyttäjä vaati A. Ahlström Oy:n kiinteistöpäällikkö B:lle rangaistusta työturvallisuusrikoksesta, koska B oli tahallaan tai huolimattomuudesta laiminlyönyt valvoa pääkonttorissa 1.11.2001 - 9.1.2002 suoritetun vesi- ja viemäriverkoston uusimistyön yhteydessä alaisensa huolto-osaston esimiehen C:n menettelyä, vaikka B:llä oli ollut perusteltu syy epäillä, että C syyllistyy työturvallisuusmääräysten rikkomiseen.

Putkiston purkutyö oli suoritettu niin sanottuna tavallisena purkutyönä, vaikka purettavat putket oli suojattu asbestia sisältävällä eristyksellä. C ei ollut suorituttanut noudatettavien säännösten mukaista asbestikartoitusta eikä antanut työsuojeluviranomaisille purkutöitä koskevaa työsuunnitelmaa. Hän oli sallinut kahden ulkopuolisen työnsuorittajan tehdä purkutöitä, vaikkei näillä ollut säännöksissä edellytettyä työsuojeluviranomaisten valtuutusta ja vaikka töissä ei sen kaikissa vaiheissa ollut noudatettu työturvallisuusmääräyksiä.

Vastaus

B kiisti syytteen ja vaati, että valtio velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa 5 909,98 eurolla.

Käräjäoikeuden tuomio 10.2.2004

Käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että B oli ohjeistanut C:tä siitä, että työhön otettavilla yrityksillä piti olla lupa-asiat kunnossa. Käräjäoikeus katsoi jääneen näyttämättä, että B:llä olisi ollut erityisiä syitä epäillä, että C tulisi laiminlyömään ulkopuolisten työnsuorittajien valtuutuksen selvittämisen tai että C sallisi mahdollisen asbestipurkutyön tekemisen työsuojelumääräysten vastaisesti. Käräjäoikeus hylkäsi B:tä vastaan ajetun syytteen.

B:n oikeudenkäyntikuluvaatimusta arvioidessaan käräjäoikeus otti lähtökohdaksi ne palkkioperusteet, joiden mukaan valtion varoista maksetaan palkkiota oikeusapua saaneen avustajalle. Oikeudenkäyntiin valmistautumisen osalta kohtuullinen tuntipalkkio oli 84 euroa, joten palkkio valmistautumisesta oli 18 tunnin työmäärän mukaan 1 512 euroa. Pääkäsittelyn osalta käräjäoikeus arvioi, matka-ajan alentava ja ilta-ajan korottava vaikutus huomioon ottaen, kohtuulliseksi palkkioksi 303 euroa kolmelta ensimmäiseltä tunnilta ja niitä seuraavilta 12 tunnilta 84 euroa tunnilta eli yhteensä 1 311 euroa. Kulukorvauksen osuus oli 423 euroa ja arvonlisäveron määrä 714,12 euroa. Kohtuullisten oikeudenkäyntikulujen kokonaismäärä oli siten yhteensä 3 960,12 euroa, minkä määrän käräjäoikeus tuomitsi valtion varoista maksettavaksi B:lle.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Mikael Illman ja lautamiehet.

Turun hovioikeuden päätös 31.1.2005

B valitti hovioikeuteen ja vaati, että valtion maksettavaksi määrätty korvaus oikeudenkäyntikuluista käräjäoikeudessa korotetaan 5 909,98 euroksi korkoineen. Lisäksi hän vaati, että valtio velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa hovioikeudessa 411,75 eurolla korkoineen.

Hovioikeus lausui, että oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (rikosoikeudenkäyntilain) 9 luvun 1 a §:n esitöissä ei ole määrätty perusteita sille, mitä on pidettävä lainkohdassa tarkoitettuna kohtuullisena oikeudenkäyntikulujen korvauksena. Kohtuullisen korvauksen määrääminen perustuu siten tuomioistuimen harkintaan. Käräjäoikeus oli voinut pitää harkinnassaan mittapuuna asetusta oikeusavun palkkioperusteista. Maksettavaksi tuomittu oikeudenkäyntikulujen korvaus oli myös asian laatuun nähden kohtuullinen.

B ei ollut käräjäoikeudessa vaatinut oikeudenkäyntikulujen korvaukselle viivästyskorkoa, joten vaadittua korkoa ei tuomittu.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota ja hylkäsi B:n vaatimuksen saada korvausta oikeudenkäyntikuluistaan hovioikeudessa.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Juhani Saarinen ja Elise Suvanto (eri mieltä) sekä viskaali Nora Viikari.

Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Suvanto lausui, että oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:n mukaan hävinneen asianosaisen on korvattava kaikki vastapuolen tarpeellisista toimenpiteistä johtuvat kohtuulliset oikeudenkäyntikulut. Korvattavia oikeudenkäyntikuluja ovat saman luvun 8 §:n 1 momentin nojalla muun muassa asiamiehen tai avustajan palkkiosta aiheutuvat kustannukset. Rikosoikeudenkäyntilain 9 luvun 1 a §:n 1 momentin mukaan valtion on, kun syyte tai muu vaatimus hylätään, korvattava vastaajan kohtuulliset oikeudenkäyntikulut. Kummassakin tapauksessa oli siis korvattava kohtuulliset oikeudenkäyntikulut. Siihen, että kohtuullisuutta tulkittaisiin eri tapauksissa eri tavoin, ei ollut perusteita. Yleisen oikeusavun palkkioperusteet eivät sovi tulkintaperusteeksi, sillä tuolloin asiamies tai avustaja ei voi vaatia korvaamatta jätettyä osaa palkkiosta päämieheltään. Valtio on siten velvollinen korvaamaan vastaajan asiamiehen tai avustajan palkkion kokonaisuudessaan, ellei se ole kohtuuton.

B:n avustaja oli käyttänyt 135 euron tuntiveloitusta, mikä määrä on tavanomainen ja kohtuullinen. Käräjäoikeus oli hyväksynyt laskussa esitetyt tuntimäärät. B on hävinnyt asiansa hovioikeudessa niin vähäiseltä osalta, että valtio on velvollinen suorittamaan hänelle korvausta oikeudenkäyntikuluista hovioikeudessa.

Suvanto korotti valtion varoista B:lle maksettavaksi määrätyn oikeudenkäyntikulujen korvauksen käräjäoikeudessa 5 909,98 euroksi. Lisäksi hän velvoitti valtion suorittamaan B:lle oikeudenkäyntikulujen korvaukseksi hovioikeudessa 411,75 euroa korkolain mukaisine viivästyskorkoineen.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

B:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan hän vaati, että valtion maksettavaksi määrätty oikeudenkäyntikulujen korvaus käräjäoikeudessa korotetaan 5 909,98 euroksi. Lisäksi hän vaati, että valtio velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa hovioikeudessa 411,75 eurolla ja Korkeimmassa oikeudessa 329 eurolla, molemmat määrät korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine korkoineen.

Syyttäjä vastasi valitukseen.

Korkeimman oikeuden ratkaisu Perustelut

1. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (rikosoikeudenkäyntilain) 9 luvun 1 a §:n 1 momentissa säädetään, että jos syyttäjän syyte tai muu vaatimus hylätään tai jätetään tutkimatta tai jää sillensä, valtio on vastaajan vaatimuksesta velvollinen korvaamaan vastaajan kohtuulliset oikeudenkäyntikulut. Korkeimmassa oikeudessa on nyt kysymys siitä, miten syytteestä vapautetun oikeudenkäyntikulujen korvaukseen sisältyvän asianajopalkkion kohtuullisuus määräytyy.

2. Oikeudenkäyntiasioista koituneiden kulujen ja palkkion korvaamista koskevissa eri säännöksissä on yleensä edellytetty, että korvattaviksi voivat tulla vain kohtuulliset oikeudenkäyntikulut. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:n mukaan on asiansa hävinnyt asianosainen velvollinen korvaamaan kaikki vastapuolensa tarpeellisista toimenpiteistä johtuvat kohtuulliset oikeudenkäyntikulut, jollei muualla laissa toisin säädetä.

3. Oikeusapulain 17 §:n 1 momentissa säädetään, että yksityiselle avustajalle vahvistetaan kohtuullinen palkkio tarpeellisista toimenpiteistä ja ajanhukasta sekä korvaus kuluista. Avustajalle maksettavien palkkioiden ja korvausten perusteista säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksessa oikeusavun palkkioperusteista (palkkioasetus). Palkkioasetuksessa on euromääräisesti säädetty, mikä on esimerkiksi palkkio rikosasiassa oikeudenkäyntiin valmistautumisesta ja palkkio avustamisesta asian suullisessa käsittelyssä tuomioistuimessa.

4. Rikosoikeudenkäyntilain 9 luvun 1 a §:n säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä on todettu muun muassa, että valtion on pyrittävä minimoimaan ja kohdentamaan oikeudenmukaisesti ne riskit, jotka liittyvät syytetyksi joutumiseen tapauksissa, joissa tuomioistuin myöhemmin hylkää syytteen. Hallituksen esityksen mukaan tätä riskien minimoimista ja kohdentamista voidaan toteuttaa korvaamalla virkatoiminnasta johtunut vahinko siten, että vahingon kärsinyt saatetaan mahdollisuuksien mukaan samaan asemaan kuin hän oli ennen vahingon syntymistä (HE 132/1997 vp s. 32). Valtion kulukorvausvelvollisuutta koskevan säännöksen on tarkoitettu vastaavan sitä periaatetta, että jutun voittaneella asianosaisella on oikeus saada oikeudenkäyntikulujensa korvaus vastapuolelta (LaVM 17/1997 vp s. 8).

5. Oikeudenkäymiskaaressa ei ole lähemmin määritelty eikä annettu perusteita sen määrittelemiseksi, mitä oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:ssä tarkoitetuilla kohtuullisilla oikeudenkäyntikuluilla on ymmärrettävä. Hallituksen esityksessä on todettu, että kun säännöksessä puhutaan kaikkien vastapuolen oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta, korostetaan sanalla "kaikki" täyden korvauksen periaatetta. Toisaalta korvattaviksi voivat tulla vain tarpeelliset toimenpiteet, siis sellaiset, jotka ovat olleet aiheellisia kanteen ajamisen taikka siihen vastaamisen kannalta. Asiamiehen kulujen ja palkkion osalta tarpeellisten toimenpiteiden ja kohtuullisten oikeudenkäyntikulujen arvioinnin tulee suhteutua kulloisenkin yksittäisen asian erityispiirteisiin, mutta yleensä myös asian vaikeuteen, asiamiehen suorittaman työn määrään ja laatuun sekä samanlaisissa asioissa yleensä käytettyyn laskutukseen (HE 107/1997 vp s. 16).

6. On tunnettua, että ne summat, joita palkkioasetuksen perusteella voidaan maksaa avustajalle palkkiona ja kulujen korvauksena, ovat selvästi pienemmät kuin ne, joita yleisesti määrätään maksettaviksi oikeusapulainsäädännön ulkopuolelle jäävissä jutuissa. Nämä niin sanotut normaalitaksat vaihtelevat jonkin verran paikkakunnittain ja muotoutuvat paljolti sen mukaan, miten tuomioistuimet suhtautuvat asianajajien esittämiin laskutusperusteisiin ja määriin. Eräänä perusteena oikeusapulainsäädännön mukaisten taksojen alemmalle tasolle normaalitaksoihin verrattuna on esitetty, että oikeusavun piiriin kuuluvissa asioissa ei ole perimiskuluja eikä perimisriskiä.

7. Oikeusapulain mukainen avustaja saa palkkion ja korvauksen suoraan valtiolta eikä hän lain 17 §:n 2 momentin mukaan saa periä muuta palkkiota tai korvausta oikeusavun saajalta. Syytteestä vapautettu, jolla ei ole oikeusapua, on sen sijaan velvollinen itse suorittamaan avustajalleen kohtuullisen asianajopalkkion. Syytetyn avustajalleen maksaman korvauksen määrä ei myöskään riipu siitä, miten suuren korvauksen syytetty saa valtiolta rikosoikeudenkäyntilain nojalla. Ne näkökohdat, joiden perusteella oikeusapulainsäädännössä on voitu päätyä normaalitaksoja selvästi alemmalla tasolla olevien määrien korvaamiseen, eivät näin ollen sovellu nyt kysymyksessä olevassa rikosoikeudenkäyntilain mukaisessa korvaamistilanteessa. Syytteestä vapautettu voi oikeusapulainsäädännön mukaisia taksoja noudatettaessa joutua edellä esitetyistä syistä huonompaan asemaan kuin sellainen syytetty, joka saa oikeusapua tai jolle on määrätty asian laadun vuoksi puolustaja.

8. Oikeudenkäyntikuluista silloin, kun asianomistaja ajaa yksin rikosasiaa, samoin kuin virallisen syyttäjän syytteeseen yhtyneen asianomistajan velvollisuudesta korvata vastaajan oikeudenkäyntikulut, on rikosoikeudenkäyntilain 9 luvun 8 §:n 1 ja 2 momentin mukaan soveltuvin osin voimassa, mitä riita-asioista säädetään oikeudenkäymiskaaren 21 luvussa. Perustetta ei ole osoitettavissa sille, että valtio tulisi vastapuolen tarpeellisista toimenpiteistä johtuvia kohtuullisia oikeudenkäyntikuluja harkittaessa asettaa parempaan asemaan kuin asianomistaja.

9. Edeltä ilmenevillä perusteilla Korkein oikeus päätyy siihen, että rikosoikeudenkäyntilain 9 luvun 1 a §:n 1 momentin mukaan korvattavien oikeudenkäyntikulujen määrää harkittaessa lähtökohtana on oikeudenkäymiskaaren 21 luvun mukainen täyden korvauksen periaate.

10. Nyt esillä olevassa asiassa on kysymys työturvallisuusrikoksesta: B on ollut syytteessä siitä, että hän olisi laiminlyönyt valvoa asbestipurkutöitä tehtäessä alaisensa huolto-osaston esimiehen menettelyä. B:n asianajajan laskussaan käyttämä palkkion tuntiveloitus on ollut asian laatu ja laajuus, suoritetun työn määrä ja laatu sekä samanlaisissa asioissa yleensä käytetty laskutus huomioon ottaen kohtuullinen. Laskuun sisältyvien toimenpiteiden tarpeellisuutta ei ole kiistetty eikä työn laatua arvosteltu. Sen vuoksi valtio on velvollinen korvaamaan B:n kohtuulliset oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa vaadituilla 5 909,98 eurolla.

11. B on voittanut muutoksenhaun. Sen vuoksi valtio on velvollinen korvaamaan hänelle hovioikeudessa ja Korkeimmassa oikeudessa aiheutuneet oikeudenkäyntikulut. Vaadittuja määriä on näiltäkin osin pidettävä kohtuullisina.

Päätöslauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että valtion B:lle maksettavaksi määrätty korvaus oikeudenkäyntikuluista käräjäoikeudessa korotetaan 5 909,98 euroksi.

Valtio velvoitetaan korvaamaan B:n oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa 411,75 eurolla ja Korkeimmassa oikeudessa 329 eurolla, molemmat määrät korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine korkoineen siitä lukien, kun kuukausi on kulunut Korkeimman oikeuden päätöksen antopäivästä.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustaf Möller, Lauri Lehtimaja (eri mieltä), Eeva Vuori, Pertti Välimäki ja Timo Esko. Esittelijä Mirja-Leena Nurmi.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Lehtimaja: Olen enemmistön kanssa samaa mieltä siitä, ettei rikosoikeudenkäyntilain 9 luvun 1 a §:n mukaista oikeudenkäyntikulujen kohtuullista määrää harkittaessa voida soveltaa oikeusavun palkkioperusteista annettua asetusta, siitä huolimatta, että oikeuskirjallisuudessa on katsottu voitavan hakea ohjetta myös tästä asetuksesta (ks. esim. Juha Lappalainen, teoksessa Prosessioikeus 2003, s. 652, ja Dan Frände, Finsk straffprocessrätt, Helsingfors 1999, s. 325 ss.).

Toisaalta en myöskään katso, että oikeudenkäymiskaaren 21 luvun mukaiset kulukorvausperiaatteet olisivat tältä osin sellaisenaan sovellettavissa. Tätä tulkintaa vastaan puhuu mielestäni se, että rikosoikeudenkäyntilain 9 luvun 1 a §:ssä, toisin kuin esimerkiksi saman luvun 8 §:ssä, ei ole edes soveltuvin osin viitattu siihen, mitä oikeudenkäymiskaaren 21 luvussa säädetään. Rikosoikeudenkäyntilain 9 luvun 1 a §:ssä on päinvastoin käytetty oikeudenkäymiskaaren 21 luvun vastaavista säännöksistä poikkeavia ilmaisuja. Ilmaisujen erot viittaavat siihen, että oikeudenkäymiskaaren 21 luvussa ollaan lähempänä täyden korvauksen periaatetta kuin rikosoikeudenkäyntilain 9 luvun 1 a §:ää sovellettaessa. Jälkimmäisestä puuttuu esimerkiksi oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:stä ilmenevä vaatimus "kaikkien" tarpeellisten toimenpiteiden korvaamisesta, minkä lisäksi osakorvauksen tuomitsemiskynnys niin sanotuissa osavoittotilanteissa on rikosoikeudenkäyntilain 9 luvun 1 a §:ssä asetettu selvästi korkeammalle kuin oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:ssä.

Myöskään rikosoikeudenkäyntilain 9 luvun 1 a §:n säätämiseen johtaneista esitöistä ei ilmene, että sanottua lainkohtaa olisi, edellä todetuista sanamuotojen eroista huolimatta, tarkoitettu tulkittavaksi samalla tavalla kuin oikeudenkäymiskaaren 21 luvun vastaavia säännöksiä. Hallituksen esityksessä (HE 132/1997 vp s. 10) viitattiin rikosprosessin erityispiirteisiin ja erityisesti siihen, että syyttämis- ja tuomitsemiskynnysten erilaisuus aiheuttaa rangaistusvaatimuksen kohteeksi joutuneelle oikeudenkäyntikuluriskin, joka kuuluu "oikeusvaltion olemukseen" mutta jota asianomaisella 1 a §:n säännöksellä on pyritty minimoimaan. Hallituksen esityksen mukaan 1 a §:ssä tarkoitettu oikeudenkäyntikulujen korvaaminen olisi ollut aina harkinnanvaraista, mutta lakivaliokunnan ehdotuksesta eduskunta poisti tämän harkinnanvaraisuuden. Sitä vastoin lakivaliokunta ei ottanut mietinnössään (LaVM 17/1997 vp) kantaa siihen, mikä korvattavien oikeudenkäyntikulujen kohtuullisen määrän tulisi olla ja miltä osin tätä arvioitaessa olisi sovellettava oikeudenkäymiskaaren 21 luvusta ilmeneviä, riita-asian oikeudenkäyntiä koskevia kulukorvausperiaatteita.

Edellä lausutun perusteella on pääteltävissä, että rikosoikeudenkäyntilain 9 luvun 1 a § on tarkoitettu erityissäännökseksi, joka koskee vain valtion vastuuta virallisen syyttäjän ajamissa syyteasioissa. Oikeudenkäyntikulujen kohtuullisuutta koskeva arviointi on tällöin tapauskohtaista ja siinä voidaan ottaa huomioon, paitsi syytteestä vapautetun vastaajan käyttämän avustajan työn määrä ja laatu, myös itse syyteasian laatu sekä rikosoikeudenkäyntiin johtaneet syyt. Tätä tulkintaa puoltaa se, että 1 a §:ssä tarkoitettu syytteestä vapautuminen voi käytännössä johtua monenlaisista syistä, myös siitä lainkohdan esitöissä painotetusta tosiasiasta, että rikosprosessissa syyttämis- ja tuomitsemiskynnys ovat erilaisia. Syyttäjän toiminnan asianmukaisuuden kannalta syytteen nostamista voidaan usein pitää sinänsä perusteltuna, vaikkei syyte olisi tuomioistuimessa sittemmin menestynytkään. Tämän seikan huomioon ottaminen oikeudenkäyntikuluvastuuta arvioitaessa ei ole ristiriidassa Euroopan ihmisoikeussopimuksessa 6 artiklassa turvatun syyttömyysoletuksen periaatteen kanssa. Toisin saattaisi olla silloin, jos syytteestä vapautuneen vastaajan oikeudenkäyntikulujen korvausvaatimus hylättäisiin rikosepäilyn jatkuvan olemassaolon perusteella (ks. Matti Pellonpää, Euroopan ihmisoikeussopimus, Helsinki 2000, s. 359 s.).

Käsillä olevassa syyteasiassa on tullut todetuksi, että työturvallisuusmääräyksiä oli rikottu työnantajayhtiön teettämissä asbestipurkutöissä. Kolme henkilöä on tuomittu työturvallisuusrikoksesta sakkorangaistukseen. B:n tehtävänä oli ollut yhtiön kiinteistöpäällikkönä valvoa, että työt tehdään työturvallisuusmääräyksiä noudattaen. Asiassa on ollut kysymys siitä, oliko hänen näytetty tältä osin syyllistyneen rangaistavaan laiminlyöntiin. Vaikka syyte onkin hänen osaltaan tullut hylätyksi, syytteen nostaminen myös B:tä vastaan on silti saattanut näissä olosuhteissa olla puolustettavissa, ottaen huomioon, että rikosprosessissa syyttämiskynnys saakin olla tuomitsemiskynnystä matalampi.

En sinänsä epäile B:n asianajajan laskutuksen asianmukaisuutta. Syyteasian laatuun nähden ja edellä lausumaani viitaten katson kuitenkin, että rikosoikeudenkäyntilain 9 luvun 1 a §:ssä tarkoitetulla tavalla kohtuullisina oikeudenkäyntikuluina tässä asiassa voidaan pitää enintään 5 000 euroa. Näin ollen muutan hovioikeuden tuomiota niin, että korotan valtion B:lle maksettavaksi määrätyn korvauksen hänen kohtuullisista oikeudenkäyntikuluistaan käräjäoikeudessa 5 000 euroksi.

B:n oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta hovioikeuden ja Korkeimman oikeuden osalta olen samaa mieltä kuin enemmistö.