2006 false

KKO:2006:90

Osakeyhtiön hallitus oli antanut pantin yhtiön osakkeet pääosin omistaneen osuuskunnan veloista. Osuuskunnan huonon taloudellisen tilanteen vuoksi jo panttia annettaessa oli ollut erittäin todennäköistä, että pantti menetetään osuuskunnan velkojen suoritukseksi ja siten pantinsaajan hyväksi. Koska pantin antaminen oli osakeyhtiölain (734/1978) 12 luvun varojenjakosäännösten vastaista, yhtiöllä ei ollut oikeutta pantin antamiseen ja hallituksen päättämä panttaus oli pätemätön.

 Asian käsittely alemmissa oikeuksissa Oy Renlund Ab:n konkurssipesän kanne Helsingin käräjäoikeudessa

Oy Renlund Ab:n konkurssipesä kertoi Merita Pankki Oyj:een, joka nykyisin on Nordea Pankki Suomi Oyj ja aikaisemmin oli Kansallis-Osake-Pankki, kohdistamassaan kanteessa, että Oy Renlund Ab:n (Renlund) hallitus oli 15.10.1992 päättänyt vahvistaa yhtiötä sitovaksi panttauksen, jolla Renlund oli kahden prokuristinsa 17.5.1991 allekirjoittaman yleispanttaussitoumuksen perusteella luovuttanut pankille Osuuskunta Eka-yhtymän (Eka) vastuiden vakuudeksi kaksi haltijavelkakirjaa, nrot 1 ja 4, määrältään 5 000 000 ja 1 000 000 markkaa, joiden vakuudeksi oli vahvistettu kiinnitys tonttiin nro 1, korttelissa 30007, Espoon Suomenojalla.

Ilman hallituksen vahvistusta 17.5.1991 annettu panttaussitoumus oli ollut pätemätön eikä sitonut Renlundia. Eka omisti Renlundin osakkeista 99,76 prosenttia. Renlundin kaupparekisteriin merkittynä toimialana oli ollut harjoittaa rauta-, rakennusaine- ja metallikauppaa ja rakennuspalvelutoimintaa sekä omistaa ja hallita osakkeita ja kiinteistöjä. Vakuuden antaminen vieraasta velasta oli ollut Renlundin toimialan ja toiminnan tarkoituksen vastaista. Panttauksen hyväksyessään Renlundin hallitus oli ylittänyt kelpoisuutensa ja toimivaltansa. Pankin olisi Renlundin toimialan tuntien tai ollen velvollinen se tuntemaan pitänyt tietää toimivallan ylityksestä. Panttaus ei siten hallituksen hyväksymänäkään sitonut Renlundia eikä sen konkurssipesää.

Pankki oli perinyt pantista Ekalta ollutta saatavaansa 7,4 miljoonaa markkaa 20.1.1994, kun kiinteistö, johon pantatut haltijavelkakirjat oli kiinnitetty, oli myyty. Panttauksen johdosta Renlundin omaisuudesta jäi näin suuri osa käyttämättä sen omien velkojen maksuun. Panttauksella oli siten loukattu Renlundin velkojia.

Renlund oli ollut ylivelkainen ja maksukyvytön, kun hallitus oli 15.10.1992 hyväksynyt panttaussopimuksen. Renlundilla ei ollut kannattavaan toimintaan perustuvaa maksukykyä, vaan sen maksuvalmius oli perustunut Ekalta saatuihin konserniavustuksiin ja luottoihin. Eka puolestaan oli viimeistään syyskuun lopussa 1992 tullut ylivelkaiseksi ja maksukyvyttömäksi eikä enää kyennyt turvaamaan Renlundin rahoitustarvetta. Myös Renlund oli viimeistään tuolloin tullut maksukyvyttömäksi ja ollut ylivelkainen.

Pankki oli lokakuussa 1992 ollut erityisen hyvin selvillä Renlundin heikosta taloudellisesta tilanteesta. Renlund oli panttauksen hyväksymistoimella ottanut vastikkeetta vastatakseen pantin arvosta Ekan veloista.

Näillä perusteilla konkurssipesä vaati, että haltijavelkakirjojen nrot 1 ja 4 panttaus julistetaan pätemättömäksi ja että pankki velvoitetaan palauttamaan konkurssipesälle panttauksen perusteella saamansa 7,4 miljoonaa markkaa korkoineen.

 Pankin väite konkurssipesän kanneoikeuden puuttumisesta ja konkurssipesän vastaus

Pankki vaati, että konkurssipesän kanne jätetään tutkimatta. Konkurssipesän myydessä kiinteistön, johon pantattujen haltijavelkakirjojen vakuudeksi oli vahvistettu kiinnitys, konkurssipesä oli kauppakirjaan liitetyssä sopimuksessa sitoutunut olemaan moittimatta kauppahinnan jaon perustetta eli kanteessa tarkoitettua panttausoikeustointa. Konkurssipesä oli näin luopunut kanneoikeudestaan.

Konkurssipesä kiisti luopuneensa kanneoikeudestaan. Konkurssipesä ei sopimuksen allekirjoittaessaan tiennyt, että panttaus olisi pätemätön tai peräytettävissä. Sopimus ei siten estänyt konkurssipesää ajamasta tätä tarkoittavaa kannetta.

 Käräjäoikeuden päätös 19.9.1996 ja välituomio 26.9.1996

Käräjäoikeus totesi päätöksessään, että kysymys siitä, oliko konkurssipesä luopunut esittämästä panttauksen pätevyyteen liittyviä vaatimuksia tai vaatimasta panttauksen peräyttämistä, koski kanteen aineellisia edellytyksiä, ja hylkäsi vaatimuksen kanteen tutkimatta jättämisestä.

Välituomiossaan käräjäoikeus lausui, että osapuolet olivat esitetyn selvityksen mukaan ymmärtäneet kauppahinnan jakoa koskeneen, muiden muassa pankin ja konkurssipesän allekirjoittaman sopimuksen vaikutuksen osapuolten myöhempään kanneoikeuteen eri tavoin. Sopimus oli tehty ennen konkurssivalvontaa ja siis ennen kuin uskotut miehet oli valittu. Koska konkurssimenettelyn tuossa vaiheessa konkurssivelallisen tekemien oikeustoimien peräyttämis- tai pätemättömyysperusteiden selvittäminen oli tavallisesti vasta käynnistetty, voitiin katsoa pesänhallinnolla olleen perusteltua syytä olettaa, että myös pantinhaltijoiden olisi ainakin pitänyt ottaa huomioon se, että pesänhallinnolla ei ole välttämättä tuossa vaiheessa ollut edellytyksiä arvioida mahdollisten takaisinsaanti- tai pätemättömyysperusteiden olemassaoloa. Sopimuksen olivat laatineet pesänhoitajat. Ei ollut havaittavissa järkevää perustetta sille, että he olisivat oma- aloitteisesti jo tuossa vaiheessa tahtoneet poistaa oikeutensa pätemättömyys- tai takaisinsaantikanteiden ajamiseen. Asiassa kuultujen todistajien kertomukset eivät myöskään tukeneet tulkintaa, jonka mukaan osapuolet olisivat tarkoittaneet sisällyttää sopimukseen kauppahinnan jaon hyväksymisen lisäksi myös pätemättömyys- tai takaisinsaantikanteista pidättymisen, tai että vastaavanlaisiin sopimuksiin yleensä tehtäisiin varauma kanneoikeuden säilyttämiseksi. Käräjäoikeus hylkäsi vaatimuksen kanteen hylkäämisestä sillä perusteella, että kantaja olisi luopunut kanneoikeudestaan.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Pekka Sippo.

 Pankin vastaus kanteeseen

Pankki kiisti kanteen vaatien sen hylkäämistä.

Pankki lausui, että panttaus oli ollut suuruusluokaltaan täysin normaali, Renlundin juoksevien asioiden hoitoon kuulunut oikeustoimi, jonka tekemiseen prokuristit olivat olleet kelpoisia ja panttaus siten pätevä tekemisestään 17.5.1991 lukien.

Panttaus oli tapahtunut Renlundin viimeksi kuluneelta tilikaudelta vahvistetun taseen osoittaman vapaan oman pääoman rajoissa, ja Eka oli antanut Renlundin vastuista vastavakuuden. Panttaus oli siten toteutettu osakeyhtiölain 12 luvun 7 §:n mukaisesti. Renlund oli samanaikaisesti saanut Ekalta lisärahoitusta, joka oli mahdollistanut sen liiketoiminnan. Kysymys oli ollut Eka-konsernin ja Renlundin rahoituksen järjestämisestä eikä pantin antamisesta vieraasta velasta. Vastaavasti Eka oli jo vuonna 1989 antanut pankille takauksen Renlundin veloista sekä uudelleen vuonna 1992. Ainakin yhtiön hallitus oli siten ollut toimivaltainen päättämään panttauksesta.

Pankilla ei ollut suoraa rahoitussuhdetta Renlundiin, eikä se siksi seurannut yhtiön taloudellista tilannetta aktiivisesti. Samasta syystä pankilla ei myöskään ollut selonottovelvollisuutta Renlundin tilanteesta. Pankki ei ollut tiennyt eikä sen olisi pitänytkään tietää panttauksen tekemisessä tapahtuneiksi väitetyistä toimivallan ylityksistä.

Asianosaissuhteessa panttaus oli ollut edellä sanotuin tavoin sitova tekemisestään 17.5.1991 lukien. Renlundin hallitus oli 15.10.1992 jälkikäteen vahvistanut panttauksen yhtiötä sitovaksi. Oikeustointa rasittaneeksi väitetty pätemättömyys oli viimeistään tällöin korjautunut, takautuvin vaikutuksin 17.5.1991 lukien.

Renlund ei ollut ollut maksukyvytön tai ylivelkainen 15.10.1992. Myöskään Eka ei tuolloin ollut ollut maksukyvytön tai ylivelkainen. Panttauksesta ei ollut aiheutunut muille velkojille vahinkoa. Panttaus ei ollut johtanut Renlundin maksukyvyttömyyteen. Pankki oli myöntänyt 15.10.1992 Ekalle uutta luottoa 20 miljoonaa markkaa.

 Käräjäoikeuden tuomio 29.10.1999

Käräjäoikeus lausui, että prokuralain 2 §:n mukaan prokuristi ei saanut ilman erityistä valtuutusta luovuttaa päämiehensä kiinteätä omaisuutta tai hakea kiinnitystä siihen. Renlundin yhtiöjärjestyksen 8 §:n 4 kohdan mukaan yhtiön hallituksen tehtävänä oli päättää yhtiön puolesta vakuuksien antamisesta. Säännöksen ja yhtiöjärjestyksen määräyksen perusteella prokuristilla ei voinut olla ilman eri valtuutusta oikeutta antaa suostumusta kiinteän omaisuuden panttaukseen ja velan vakuudeksi luovuttaa pantattuja haltijavelkakirjoja. Prokuristien 17.5.1991 tekemä panttaus oli siten pätemätön eikä sitonut Renlundia.

Yhtiöjärjestyksen mukaisesti asiassa toimivaltainen hallitus oli 15.10.1992 antanut panttaussuostumuksen, jolla yhtiön omistamaan kiinteistöön kiinnitettyjen haltijavelkakirjojen luovutus pantiksi tuli Renlundin ja pankin välisessä suhteessa osapuolia sitovaksi taannehtivin vaikutuksin. Koska panttausluvanta oli tapahtunut vasta 15.10.1992, suhteessa sivullisiin kuten konkurssivelkojiin panttauksen pätevyyttä ja sen konkurssipesään peräyttämisen edellytyksiä oli kuitenkin arvioitava tuon ajankohdan mukaan.

Käräjäoikeus lausui selvitetyksi, että Ekan ja sen tytäryritysten muodostamassa toiminnallisessa konsernissa kunkin yrityksen rahoitus oli tapahtunut keskitetysti yhtymäpankin kautta. Eka toimi sopimusosapuolena luotonantajiin nähden. Saamillaan varoilla Eka puolestaan rahoitti konserniinsa kuuluneiden tytäryritystensä toimintaa. Renlundin tilinpäätösten mukaan Eka oli myöntänyt Renlundille luottoa noin 15 miljoonaa markkaa vuonna 1991 ja noin 30 miljoonaa markkaa vuonna 1992. Vuonna 1990 Ekalla oli ollut saatavaa Renlundilta noin 150 miljoonaa, vuonna 1991 puolestaan noin 165 miljoonaa ja vuonna 1992 yhteensä noin 195 miljoonaa markkaa. Ekalla oli ollut osakeomistukseen perustuva määräysvalta Renlundissa.

Renlund oli asiassa esitetyn selvityksen mukaan tarvinnut Ekalta saamaansa rahoitusta oman liiketoimintansa hoitamiseen. Ekan osuuskuntakonserni oli olennaisilta osin vastannut osakeyhtiölain mukaista konsernia. Pankille oli annettu kanteessa tarkoitettu pantti Eka-konsernin liiketoiminnan edistämiseksi ja Eka oli vastineeksi rahoittanut yhtymäpankin kautta Renlundin toimintaa. Kysymys ei siten ollut siitä, että Renlundin hallitus olisi toimivaltansa ylittäen antanut vastikkeettomasti pantin vieraasta velasta. Sen vuoksi käräjäoikeus hylkäsi panttauksen julistamista pätemättömäksi koskevan kanteen.

Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeuden jäsenet Ari Wirén, Maija Nyyssönen ja Kalevi Passila.

 Helsingin hovioikeuden tuomio 14.10.2003

Konkurssipesä valitti hovioikeuteen toistaen kanteensa. Pankki vastasi valitukseen toistaen käräjäoikeudessa välituomiolla hylätyn väitteensä siitä, että kannetta ei voitaisi kanneoikeudesta luopumisen vuoksi ottaa tutkittavaksi, sekä siltä varalta, että väitettä ei hyväksyttäisi, vaati valituksen hylkäämistä.

Hovioikeus totesi, että pankin esittämän, kanteen tutkimatta jättämistä koskevan vaatimuksen osalta kysymys oli oikeudenkäymiskaaren 16 luvun 3 §:ssä tarkoitetusta oikeudenkäyntiväitteestä. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden välituomiota.

Pääasiasta hovioikeus lausui, että Ekan oli katsottava riidattomasti olleen Renlundin tärkeä rahoittaja. Oli myös riidatonta, että pankki ei suoraan ollut rahoittanut Renlundia. Eka oli käräjäoikeuden toteamin tavoin saanut pankilta kysymyksessä olevien haltijavelkakirjojen pankille luovuttamisen 17.5.1991 jälkeen huomattavaa uutta luototusta. Syksyllä 1992 Eka oli saanut rahoituslaitoksilta, muun muassa vastaajapankilta, useiden satojen miljoonien markkojen luotot. Eka puolestaan oli antanut Renlundille myös merkittäviä uusia luottoja ja konserniavustusta, vuonna 1991 noin 15 miljoonaa ja vuonna 1992 noin 30 miljoonaa markkaa. Konkurssipesänkin ilmoittaman mukaisesti Renlund oli ollut täysin riippuvainen Ekan lainoina ja konserniavustuksina antamasta tuesta. Panttausta oli arvioitava tähän kokonaisuuteen nähden.

Kuten käräjäoikeus oli todennut, Renlundin prokuristeilla ei ollut kelpoisuutta luovuttaa kysymyksessä olevia kiinnitettyjä haltijavelkakirjoja Ekan velkojen vakuudeksi. Pankki oli ammattimaisena luotonantajana tiennyt tästä tai sen oli ainakin pitänyt siitä tietää. Pankin edustaja oli todistajana käräjäoikeudessa kertonutkin olleensa aluksi siinä käsityksessä, että hallituksen päätös olisi ollut olemassa, vaikka se oli puuttunut pankin asiakirjoista. Renlundin prokuristien suorittama panttaus oli siten käräjäoikeuden toteamin tavoin pätemätön.

Renlundin hallituksen hyväksyttyä 15.10.1992 prokuristien tekemän panttauksen yhtiötä sitovaksi panttauksen pätemättömyys oli korjaantunut sopijapuolten välisessä suhteessa taannehtivasti, kuten käräjäoikeus oli lausunut. Yhtiön hallituksella oli sekä osakeyhtiölain että yhtiöjärjestyksen perusteella ollut valta päättää panttauksen hyväksymisestä. Vaikka kysymys oli vieraasta velasta annetusta pantista, panttauksen oli käräjäoikeuden mainitsemin tavoin katsottava palvelleen Renlundin liiketoimintaa. Panttauksen ei ollut osoitettu loukanneen yhtiön osakkeenomistajia tai velkojia.

Selostetuilla ja muutoin käräjäoikeuden tuomiossa mainituilla perusteilla hovioikeus jätti asian käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen varaan.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Matti Kalske, Petri Leskinen ja Markus Nikolainen. Esittelijä Hannele Piisi.

 Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Konkurssipesälle myönnettiin valituslupa. Valituksenaan konkurssipesä toisti kanteensa.

Pankki vastasi valitukseen ja vaati, hovioikeudessa uudistamansa oikeudenkäyntiväitteensä toistaen, että kanne jätetään tutkimatta, tai että valitus hylätään.

 Korkeimman oikeuden ratkaisu Perustelut

Asian tausta

1. Oy Renlund Ab:n (Renlund) prokuristit ovat 17.5.1991 allekirjoittamallaan yleispanttaussitoumuksella pantanneet vakuudeksi Osuuskunta Eka-yhtymän (Eka) vastuista Kansallis-Osake-Pankille (KOP) Renlundin omistamaan tonttiin nro 1, Espoon kaupungin Suomenojan kaupunginosan korttelissa 30007, kiinnitetyt haltijavelkakirjat nro 1, määrältään 5 000 000 markkaa, ja nro 4, määrältään 1 000 000 markkaa. Renlundin hallitus on 15.10.1992 vahvistanut panttauksen yhtiötä sitovaksi.

2. Renlundin konkurssipesän myytyä kiinteistön muun muassa konkurssipesä ja KOP ovat 20.1.1994 päivätyn kauppakirjan liitteeksi otetussa sopimuksessa sopineet kauppahinnan jakamisesta pantinhaltijoiden kesken. Sopimuksessa on lisäksi todettu: "Vielä toteamme, että kauppahinnan jako on määriltään ja perusteiltaan oikein suoritettu ja että emme tule sitä millään perusteella moittimaan."

Pankin väite

3. Pankki on Korkeimmassa oikeudessa toistanut alemmissa oikeuksissa esittämänsä väitteen, että konkurssipesä oli edellä mainitulla kiinteistön myynnin yhteydessä tehdyllä sopimuksella luopunut oikeudestaan moittia panttauksen pätevyyttä. Pankki on vaatinut, että kanne jätetään tutkimatta tai ainakin hylätään.

4. Käräjäoikeus on 19.9.1996 julistamallaan päätöksellä katsonut, että pankin väite koski kanteen hyväksymisen aineellisia edellytyksiä, joten kannetta ei tullut sen perusteella jättää tutkimatta, sekä sen jälkeen 26.9.1996 antamallaan välituomiolla hylännyt väitteen. Hovioikeus on todettuaan, että kysymys oli oikeudenkäymiskaaren 16 luvun 3 §:n tarkoittamasta oikeudenkäyntiväitteestä, katsonut, ettei ollut aihetta muuttaa välituomiota.

5. Korkein oikeus toteaa pankin väitteen tarkoittavan sitä, että panttaus oli pätevä, koska konkurssipesä oli sopimuksella hyväksynyt panttauksen sitovan sitä. Väite koskee siten kanteen hyväksymisen edellytyksiä. Näin ollen kysymys ei ole oikeudenkäymiskaaren 16 luvun 3 §:ssä tarkoitetusta kanteen tutkimisen edellytyksiä koskevasta väitteestä.

6. Käräjäoikeuden välituomiossa lausutuin perustein Korkein oikeus katsoo, ettei konkurssipesä ole sopimuksella luopunut oikeudestaan moittia panttauksen pätevyyttä. Näin ollen ei ole aihetta muuttaa alempien oikeuksien ratkaisujen lopputulosta väitteen osalta.

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

7. Asiassa on Korkeimmassa oikeudessa ratkaistava, onko haltijavelkakirjojen panttaus ollut pätemätön. Tällöin on ensin kysymys siitä, onko prokuristeilla ollut kelpoisuus pantata velkakirjat yhtiön puolesta. Mikäli vastaus tähän on kielteinen, kysymys on siitä, onko panttaus yhtiön hallituksen hyväksymänä tullut yhtiötä sitovaksi.

Prokuristien suorittama panttaus

8. Korkein oikeus katsoo alempien oikeuksien mainitsemilla perusteilla, ettei prokuravaltuus oikeuta kiinnitettyjen haltijavelkakirjojen panttaamiseen. Panttaus prokuristien suorittamana on näin ollen pätemätön jo sillä perusteella, ettei prokuravaltuutus ole antanut prokuristeille kelpoisuutta panttaukseen.

Panttauksen olosuhteista

9. Eka on panttaushetkellä omistanut Renlundin osakkeista 99,76 prosenttia. Eka ja Renlund ovat toimineet liiketoiminnallisesti konsernina. Renlundin rahoitus on hoidettu Ekan yhteydessä toimivan "yhtymäpankin" kautta niin, että Renlund oli saanut Ekalta luottoa ja konserniavustusta. Vastaavasti Renlundin vakuudet ovat olleet "yhtymäpankin" käytössä Ekan hankkiessa rahoitusta ulkopuolisilta luotonantajilta.

10. Asiassa on sinänsä riidatonta, että panttia annettaessa Renlund ei ole saanut Ekalta luottoa. Pankki on kuitenkin väittänyt, että Eka oli luotottanut Renlundia KOP:lta saamiensa luottojen avulla huomattavilla määrillä sanottujen haltijavelkakirjojen panttaamisen jälkeen niin, että Renlund oli saanut rahoitusta muun muassa vuonna 1992 noin 30 miljoonaa markkaa ja vuonna 1993 vielä lisäluottoa. Konkurssipesä on puolestaan kiistänyt, että Renlund olisi väitetyin tavoin saanut uutta luottoa.

Oikeudellisista lähtökohdista hallituksen panttaushyväksynnän osalta

11. Korkein oikeus toteaa, että kysymys hallituksen yhtiön puolesta tekemän oikeustoimen, kuten panttauksen, sitovuudesta yhtiöön nähden voi tulla arvioitavaksi erilaisin oikeudellisin perustein riippuen kulloisistakin oikeustoimen olosuhteista.

12. Asiassa sovellettavan osakeyhtiölain (734/1978) 8 luvun 6 §:n mukaan hallitus huolehtii yhtiön hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä. Myös pantin antaminen voi kuulua tähän tehtävään perustuvan hallituksen kelpoisuuden ja toimivallan piiriin. Sitoutuminen vastuuseen muusta kuin yhtiön omasta velasta tai vakuuden antaminen tällaisesta vieraasta velasta on kuitenkin yleensä erilaisessa asemassa kuin yhtiön omaan rahoitukseen liittyvä panttaus, jolleivät mainitunlaiset toimet ole osa yhtiön toimialan mukaista liiketoimintaa. Silti vierasta velkaa koskeva vastuusitoumuskin voi toisinaan palvella yhtiön omaa liiketoimintaa siten, että toimeen ryhtyminen yhtiön puolesta saattaa olla hallitukselle lain mukaan kuuluvan kelpoisuuden ja toimivallan puitteissa.

13. Asia kuitenkin muuttuu oikeudellisesti erilaisin perustein arvioitavaksi, jos esimerkiksi panttaukseen liittyvät olosuhteet ovat sellaiset, että toimeen ryhtyminen rikkoo laissa yhtiön noudatettavaksi säädettyä kieltoa. Tällöin ei ole enää kysymys vain siitä, mihin hallituksella on oikeus ryhtyä yhtiön puolesta yhtiön toimielimenä, vaan siitä, mihin yhtiöllä ylipäänsä on oikeus ryhtyä ja mitä seuraa siitä, että tietty oikeustoimi on tehty vastoin yhtiön noudatettavana olevaa kieltoa. Nyt ratkaistavassa asiassa on tältä kannalta arvioitava erityisesti panttauksen suhdetta silloin voimassa olleen osakeyhtiölain 12 luvussa säädettyihin, yhtiön varojen käyttöä koskeviin kieltoihin ja rajoituksiin. Tämä johtuu siitä, että pantti on annettu yhtiön osakkeista pääosan omistaneen Ekan velasta tilanteessa, jossa Eka on kanteen mukaan ollut maksukyvytön ja ylivelkainen.

Lähipiirilainoja koskevien erityissäännösten merkityksestä

14. Panttauksen ajankohtana voimassa olleen osakeyhtiölain 12 luvun 7 §:n (248/1981) 1 momentin mukaan rahalainan antaminen yhtiön osakkeenomistajalle on sallittu vain viimeksi kuluneelta tilikaudelta vahvistetun taseen osoittaman vapaan oman pääoman määrän rajoissa ja edellyttäen, että velalliselta saadaan hyväksyttävä vakuus. Pykälän 5 momentin mukaan sama koskee vastaavasti vakuuden antamista osakkeenomistajan velasta. Pykälän 2 momentista taas ilmenee, että rahalainan tai vakuuden antaminen on kuitenkin mainittujen rajoitusten estämättä sallittu, milloin velallinen on osakeyhtiö, joka kuuluu samaan konserniin kuin lainan tai vakuuden antava yhtiö.

15. Pankki on vedonnut siihen, että kanteessa tarkoitettu Renlundin omaisuuden panttaaminen Ekan veloista oli tapahtunut silloisen osakeyhtiölain 12 luvun 7 §:n säännösten mukaan sallitusti. Pankki on katsonut, että vaikka Eka ei ollut osakeyhtiö vaan osuuskunta, sanotun pykälän 2 momentin konsernisuhteita koskevaa poikkeusta tulisi vastaavasti soveltaa tässä tapauksessa.

16. Mainitut nimenomaiset rajoitukset yhtiön varojen käyttämiselle osakkeenomistajan rahoittamiseksi koskevat lainan tai vakuuden antamista riippumatta siitä, minkälainen on kyseisen osakkeenomistajan taloudellinen tila oikeustoimen ajankohtana. Nuo säännökset eivät toisaalta merkitse sitä, että yhtiön varojen käyttämiselle osakkeenomistajan hyväksi lainan tai vakuuden muodossa ei olisi mitään muita laista johtuvia rajoituksia. Kuten 12 luvun 7 §:n esitöissä (HE 11/1981 vp s. 5) todetaan, säännöksellä ei puututa siihen, milloin lainaa yhtiön taloudellinen tila huomioon ottaen ei voida antaa, milloin vakuutta on luottoriskien vähentämiseksi vaadittava tai onko tarpeellista vakuuksia myönnettäessä vaatia vastavakuutta. Siinäkään tapauksessa, että pankin esittämin tavoin katsottaisiin konsernin sisäistä rahoitusta koskevan poikkeussäännöksen olevan sovellettavissa myös nyt käsillä olevaan tilanteeseen, jossa velallisena ei ole pantin antaneen yhtiön kanssa samaan konserniin kuuluva osakeyhtiö, vaan pantinantajayhtiön pääomistajana oleva osuuskunta, ei tästä vielä sinänsä seuraisi, että panttaus on muista seikoista riippumatta ollut lain sallima.

17. Toisaalta edellä mainittujen, panttauksen ajankohtana voimassa olleen osakeyhtiölain 12 luvun 7 §:n säännösten rikkomisesta ei sinänsä välttämättä seuraa, että yhtiön antama vakuus, kuten takaussitoumus tai velkojalle perustettu panttioikeus, olisi velvoiteoikeudellisesti tai esineoikeudellisesti pätemätön taikka tehoton pelkästään sillä perusteella, että pantin antanut yhtiö on toiminut vastoin tuossa lainkohdassa säädettyä kieltoa tai rajoitusta (HE 11/1981 vp s. 5). Esimerkiksi Ruotsin oikeuskäytännössä on katsottu, että nyt kysymyksessä olevan kiellon vastaiseen oikeustoimeen ei kuitenkaan voi yhtiötä vastaan vedota ainakaan sellainen henkilö, joka yhtiössä määräävän aseman perusteella on myötävaikuttanut kiellon rikkomiseen omaksi hyväkseen (NJA 1992 s. 717).

Panttauksen ajankohtana vallinneiden olosuhteiden merkityksestä

18. Kuten edellä on todettu, panttauksen ajankohtana voimassa olleen osakeyhtiölain 12 luvun 7 §:n säännökset yhtiön lähipiirin rahoittamista koskevista rajoituksista eivät ole ainoat huomioon otettavat oikeusohjeet arvioitaessa yhtiön oikeutta pantata omaisuuttaan osakkeenomistajansa velasta. Yhtiön antaessa pantin muusta kuin omasta velastaan tällainen toimi merkitsee normaalisti riskin ottamista velallisen tulevasta kyvystä vastata velasta. Silloin kun velallisen taloudellinen asema on heikko jo panttauksen tapahtuessa, tämä vaikuttaa myös toimen tosiasialliseen luonteeseen ja oikeudelliseen arviointiin, jos omaisuuden menettäminen vieraan velan katteeksi on todennäköistä jo toimen ajankohtana.

19. Osakeyhtiön tarkoituksena on, jollei yhtiöjärjestyksessä ole määrätty toisin, voiton tuottaminen osakkeenomistajille. Yhtiön varojen käyttö johonkin tarkoitukseen edellyttää yleensä, että yhtiö saa jossakin muodossa vastikkeen omille suorituksilleen. Yhtiön taloudelliseen asemaan nähden merkittävät vastikkeettomat suoritukset yhtiön varoista eivät yleensä ole sopusoinnussa yhtiön tarkoituksen kanssa, jollei voida olettaa niiden tuottavan yhtiölle sellaista epäsuoraa hyötyä, joka tekisi suoritukset yhtiön liiketoiminnallisten etujen kannalta perustelluiksi. Asiassa sovellettavan osakeyhtiölain 12 luvun 6 §:ssä (734/1978) säädetään lisäksi nimenomaisesti, että yhtiön varojen lahjoittaminen on sallittua vain yleishyödylliseen tai siihen rinnastettavaan tarkoitukseen ja silloinkin ainoastaan, jos lahjoituksen määrää käyttötarkoitukseen sekä yhtiön tilaan ja muihin olosuhteisiin katsoen voidaan pitää kohtuullisena. Tällöinkin päätösvalta kuuluu yhtiökokoukselle. Hallituksella on oikeus käyttää yhtiön varoja sanottuun tarkoitukseen vain, jos kyse on yhtiön tilaan nähden vähäisistä määristä.

20. Kuten asiassa sovellettavan osakeyhtiölain (734/1978) 12 luvun 1 §:stä ilmenee, muiden kuin mainitun luvun 2 §:n mukaan määräytyvien jakokelpoisten varojen siirtäminen yhtiöltä osakkeenomistajille on kielletty. Varojenjakoa koskevien säännösten päätarkoituksena on turvata yhtiön osakepääoman ja muun sidotun pääoman pysyvyyttä yhtiön velkojien suojaamiseksi. Kuten ratkaisussa KKO 2003:33 on todettu, sitä, minkälaisia toimia voidaan pitää varojen jakamisena, on arvioitava pitäen silmällä säännösten tuota tarkoitusta. Näin ollen laissa tarkoitettuna varojen jakamisena ei ole perusteltua pitää pelkästään toimia, joilla - muuten kuin liiketoiminnallisin perustein - luovutetaan yhtiön omaisuutta sellaisin tavoin tai ehdoin, jotka välittömästi vähentävät yhtiön varallisuutta. Varojenjakoa koskevien rajoitusten alaisiksi tulee lukea myös sellaiset toimet, joilla yhtiöstä siirtyy varallisuutta osakkeenomistajan hyväksi niin, että se epäsuorasti merkitsee yhtiön varallisuusaseman heikkenemistä sidotun pääoman suojaa loukkaavalla tavalla.

21. Myös sivullisen kanssa tehdyn oikeustoimen, kuten vieraasta velasta annetun pantin osalta on kiinnitettävä huomio toimen tosiasialliseen luonteeseen tekoajankohdan olosuhteissa, kun arvioidaan, onko kysymyksessä sellainen vastikkeeton yhtiön varojen käyttö, jota osakeyhtiölaki ei yhtiölle salli. Kohdassa 19 todetuin tavoin laki kieltää yhtiön varojen vastikkeettoman siirtämisen muille kuin osakkeenomistajille, jollei siihen ole yhtiön liiketoiminnasta johtuvaa taloudellista perustetta tai kysymys ole erikseen sallitusta lahjoituksesta yleishyödylliseen tarkoitukseen.

22. Edellä lausutun perusteella toimi, joka siihen ryhdyttäessä vallitsevissa olosuhteissa merkitsee yhtiön varojen käyttämistä osakkeenomistajan velkojen kattamiseen, voi olla kiellettyä varojen jakamista. Lain sallimana ei myöskään voida pitää yhtiön omaisuuden panttaamista osakkeenomistajan velasta tilanteessa, jossa velallisen taloudellinen asema huomioon ottaen on varsin todennäköistä, että pantattava omaisuus menetetään velallisen panttivelkojan hyväksi velan tullessa maksettavaksi asetetun vakuuden arvosta. Tällainen toimi merkitsee, että osakkeenomistajan velkoja saa saatavalleen suorituksen yhtiön varoista, sekä samalla sitä, että velallisena olevan osakkeenomistajan saama luotto tulee katetuksi yhtiön varoin.

Ekan taloudellinen asema arvioinnin kannalta merkityksellisenä ajankohtana

23. Konkurssipesä on katsonut Ekan olleen maksukyvytön Renlundin hallituksen hyväksyessä panttauksen. Pankki puolestaan on kiistänyt Ekan olleen maksukyvytön ja on joka tapauksessa katsonut, että Ekan taloudellista asemaa on arvioitava sen ajankohdan mukaan, jolloin prokuristit suorittivat panttauksen.

24. Edellä todetuin tavoin prokuristien suorittama panttaus on ollut pätemätön. Siinäkään tapauksessa, että tuon pätemättömyyden voitaisiin katsoa korjautuneen Renlundin hallituksen hyväksymisen perusteella, panttaus ei yhtiön velkojiin nähden ole voinut tulla sitovaksi hallituksen hyväksymistä aikaisemmasta ajankohdasta lukien. Näin ollen panttauksen pätevyyttä arvioitaessa Ekan ja Renlundin taloudellista tilaa on tarkasteltava sen ajankohdan perusteella, jolloin hallitus hyväksyi panttauksen.

25. Asiassa esitetyistä tilinpäätöstiedoista voidaan todeta, että Ekan liikevaihto on vuonna 1991 ollut 5 205 miljoonaa markkaa ja vuonna 1992 5 203 miljoonaa markkaa. Sen käyttökate on vuonna 1991 ollut 103 miljoonaa markkaa negatiivinen ja vuonna 1992 21 miljoonaa markkaa negatiivinen. Liiketoiminnan tulos ennen rahoituseriä on ollut negatiivinen vuonna 1991 210 miljoonaa markkaa ja vuonna 1992 116 miljoonaa markkaa. Tappio rahoituserien jälkeen on ollut vuonna 1991 467 miljoonaa markkaa ja 1992 342 miljoonaa markkaa. Rahoituskulut ovat vuonna 1992 olleet 226 miljoonaa markkaa ja rahoitusalijäämä 307 miljoonaa markkaa. Ekan vapaa oma pääoma on ollut vuoden 1992 päättyessä 970 miljoonaa markkaa ja vieras pääoma 5124 miljoonaa markkaa. Ekan huono taloudellinen tila on todettu myös eri pankkien edustajien syksyllä 1992 toimineessa työryhmässä, jonka 21.10.1992 päivätyn muistion mukaan työryhmä katsoi, ettei Ekalla ollut jatkuvia toimintaedellytyksiä tuolloisella rakenteellaan. Riippumatta siitä, myytäisiinkö tytäryhtiöitä tai osuuskunnan itse harjoittamaa liiketoimintaa, rahoittajilta edellytettiin uhrauksia joko korkotukina tai saataviensa pääomaa alentamalla. Muistiossa todetaan, että Ekan taloudellinen tilanne ja tulevaisuudennäkymät olivat sellaiset, että lisärahoituksen antaminen muodosti äärimmäisen suuren riskin.

26. Konkurssipesä on Korkeimmassa oikeudessa vedonnut lisäksi siihen, että hovioikeuden viittaamassa sen 31.5.2002 lainvoimaisesti ratkaisemassa niin sanotussa poolipanttiasiassa oli katsottu, että Eka oli ollut syksyllä 1992 maksukyvytön. Tuomiota ei ole Korkeimmassa oikeudessa esitetty. Pankki on kiistänyt tuomion merkityksen asiassa. Näin ollen sitä, mitä mainitussa tuomiossa on todettu, ei sinänsä voida ottaa asiaa ratkaistaessa huomioon.

Renlundin asema panttauksen yhteydessä

27. Epäselväksi on jäänyt, onko Eka ylipäänsä antanut panttauksesta vastavakuutta. Näyttöä sellaisesta vastavakuudesta, jolla Renlundin asemaa olisi turvattu asian arviointiin vaikuttavalla tavalla, ei ole.

28. Renlundin taloudellisen aseman osalta tilinpäätöstiedoista ilmenee, että yhtiön liikevaihto vuonna 1991 on ollut noin 962 miljoonaa markkaa ja vuonna 1992 noin 748 miljoonaa markkaa. Käyttökate on ollut negatiivinen vuonna 1991 noin 10 miljoonaa markkaa ja vuonna 1992 noin 32 miljoonaa markkaa. Liiketoiminnan tulos ennen rahoituseriä on ollut negatiivinen vuonna 1991 noin 17 miljoonaa markkaa ja vuonna 1992 noin 39 miljoonaa markkaa sekä tappio rahoituserien jälkeen vuonna 1991 noin 40 miljoonaa markkaa ja vuonna 1992 noin 69 miljoonaa markkaa. Rahoituskulut ovat vuonna 1992 olleet noin 30 miljoonaa markkaa ja rahoitusalijäämä noin 64 miljoonaa markkaa. Vieras pääoma on ollut noin 303 miljoonaa markkaa. Renlundin vapaa oma pääoma on ollut vuonna 1992 negatiivinen noin 15 miljoonaa markkaa.

29. Renlundin taloudellinen asema panttauksen ajankohtana on siten ollut varsin heikko. Emoyhteisö, jonka veloista yhtiön omaisuutta on pantattu, on ollut kriisitilassa. Noissa olosuhteissa ei edellä kohdissa 20 - 22 mainituista syistä voida antaa merkitystä sille pankin esittämälle seikalle, että pantin antaminen emoyhteisön velasta oli palvellut myös Renlundin omia liiketoiminnallisia etuja konsernin rahoituksen jatkumista silmällä pitäen.

Korkeimman oikeuden johtopäätökset panttauksen laillisuudesta

30. Asiassa on näytetty, että Renlundin hallituksen hyväksyessä panttauksen Ekan taloudellinen tilanne on ollut niin heikko, että tuolloin on ollut erittäin todennäköistä, että yleispantiksi annettava omaisuus menetetään Ekan velkojen suoritukseksi ja siten pantin saaneen pankin hyväksi. Panttaus on noissa olosuhteissa tosiasiallisesti merkinnyt vastikkeetonta luopumista Renlundin varoista osakkeenomistajan ja sitä rahoittaneen pankin hyväksi. Kysymys on siten ollut yhtiön varojen käyttämisestä osakeyhtiölaissa kielletyllä tavalla.

31. Yhtiön hallituksella ei ole oikeutta ryhtyä toimeen, jolla yhtiön varoja käytetään osakeyhtiölakiin sisältyvien, velkojien suojaamiseen tähtäävien säännösten mukaan kielletyllä tavalla. Niin yhtiön hallitus kuin oikeustoimen toisena osapuolena oleva pankkikin ovat velvollisia tuntemaan yhtiön varojen käyttöä koskevat, osakeyhtiölakiin perustuvat kiellot ja rajoitukset. Kun oikeustoimen kuuluminen tällaisen kiellon piiriin johtuu oikeustoimen tosiasiallisesta luonteesta niissä olosuhteissa, joissa se on tehty, on merkitystä kuitenkin annettava toisen osapuolen tietoisuudelle niistä seikoista, jotka tekevät toimesta kielletyn.

32. Kuten tilinpäätöstiedoista ilmenee, Ekan liiketoiminta on ollut hyvin tappiollista sekä panttausta edeltävänä vuonna että sinä vuonna, jona panttaus tapahtui, ja Eka on ollut raskaasti velkainen. Huonosta taloudellisesta tilasta ja synkistä tulevaisuudennäkymistä johtuva äärimmäisen suuri riski Ekan rahoittamisessa on nimenomaisesti todettu kohdassa 25 selostetussa pankkien edustajien työryhmän lokakuussa 1992 valmistuneessa muistiossa, jonka laatimisessa oli mukana myös KOP:n edustaja.

33. Yllä mainittujen seikkojen perusteella pankki on tuntenut Ekan taloudellisen tilan panttauksen tapahtuessa. Panttauksen tosiasiallinen luonne on siten ollut tuolloin pankin havaittavissa.

34. Edellä ilmenevin perustein panttaus ei ole Renlundia sitova.

Pantin palauttaminen

35. Kiinteistö, johon pantatut haltijavelkakirjat oli kiinnitetty, on myyty ja pankille on jaettu kauppahinnasta 20.1.1994 allekirjoitetun sopimuksen mukaisesti 7 400 000 markkaa. Koska panttaus on ollut pätemätön, pankki on velvollinen palauttamaan konkurssipesälle panttauksen perusteella saamansa sanottua summaa vastaavat 1 244 590,60 euroa.

36. Pankki on velvollinen suorittamaan palautettavalle määrälle korkolain 3 §:n 2 momentin (633/1982) mukaista korkoa suorituksen vastaanottamisesta 20.1.1994 lukien 1.9.1994 asti ja haasteen tiedoksiantamisesta 2.9.1994 lukien korkolain 4 §:n 1 momentin (633/1982) mukaista viivästyskorkoa 31.12.1998 asti, korkolain 4 §:n 3 momentin (997/1998) mukaista viivästyskorkoa 1.1.1999 lukien 30.6.2002 asti sekä korkolain 4 §:n 1 momentin (340/2002) mukaista viivästyskorkoa 1.7.2002 lukien.

 Tuomiolauselma

Hovioikeuden ja käräjäoikeuden tuomiot kumotaan.

Oy Renlund Ab:n hallituksen 15.10.1992 yhtiötä sitovaksi vahvistama panttaus, jolla on luovutettu vakuudeksi Osuuskunta Eka-yhtymän vastuista Kansallis-Osake-Pankille tonttiin nro 1, Espoon kaupungin Suomenojan kaupunginosan korttelissa 30007, kiinnitetyt haltijavelkakirjat nro 1, määrältään 5 000 000 markkaa, ja nro 4, määrältään 1 000 000 markkaa, julistetaan pätemättömäksi.

Nordea Pankki Suomi Oyj velvoitetaan palauttamaan Oy Renlund Ab:n konkurssipesälle panttauksen perusteella saamansa 7 400 000 markkaa vastaavat 1244590,60 euroa. Palautettavalle määrälle pankki velvoitetaan maksamaan korkolain 3 §:n 2 momentin (633/1982) mukaista korkoa 20.1.1994 lukien 1.9.1994 asti sekä korkolain 4 §:n 1 momentin (633/1982) mukaista viivästyskorkoa 2.9.1994 lukien 31.12.1998 asti, korkolain 4 §:n 3 momentin (997/1998) mukaista viivästyskorkoa 1.1.1999 lukien 30.6.2002 asti ja korkolain 4 §:n 1 momentin (340/2002) mukaista viivästyskorkoa 1.7.2002 lukien.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riitta Suhonen, Eeva Vuori, Pauliine Koskelo, Pasi Aarnio ja Hannu Rajalahti. Esittelijä Iiro Liukkonen.