2006 false

KKO:2006:84

A oli vangittu 13.12.2005. Hän oli 21.12.2005 pyytänyt vangitsemisasian uudelleen käsittelyä. Käräjäoikeus oli käsitellyt asian 28.12.2005, vaikka pakkokeinolain 1 luvun 22 §:n 1 momentin mukaan asia olisi tullut käsitellä kahden viikon kuluessa asian edellisestä käsittelystä eli viimeistään 27.12.2005. Kysymys siitä, mikä merkitys määräajan ylittämisellä oli vangittuna pitämisen edellytyksiä arvioitaessa.

PakkokeinoL 1 luku 22 § 1 mom

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa Asian käsittely Lahden käräjäoikeudessa

Käräjäoikeus määräsi 13.12.2005 A:n vangittavaksi epäiltynä kahdesta törkeästä pahoinpitelystä, koska rikoksista säädetty ankarin rangaistus oli vähintään vuosi vankeutta ja oli syytä epäillä, että A jatkaa rikollista toimintaansa. Vangitseminen ei ollut kohtuutonta asian laadun, epäillyn iän tai muiden henkilökohtaisten olojen vuoksi.

A pyysi 21.12.2005, että vangitsemisasia otetaan uudelleen käsiteltäväksi ja että käräjäoikeus päästää hänet vapaaksi.

Käräjäoikeus käsitteli asian 28.12.2005 ja totesi, että pakkokeinolain 1 luvun 22 §:n 1 momentin mukaan vangitsemisasia olisi pitänyt ottaa A:n pyynnöstä uudelleen käsiteltäväksi kahden viikon kuluessa asian aikaisemmasta käsittelystä eli viimeistään 27.12.2005. Hämeenlinnan vankilan viranomaisten pyynnöstä käräjäoikeuden laamanni oli kuitenkin määrännyt käsittelypäiväksi 28.12.2005, koska vankivaunut eivät kulkeneet rautateillä joulun ja uudenvuoden välisenä aikana ja koska Hämeenlinnan vankilasta piti toimittaa eräs toinen vangittu vastaamaan 28.12.2005 Heinolan käräjäoikeuteen. Käräjäoikeus määräsi A:n pidettäväksi edelleen vangittuna samoilla perusteilla kuin aikaisemmin.

Vangitsemisasian on käsitellyt 13.12.2005 käräjätuomari Pirkko-Liisa Koljonen ja 28.12.2005 laamanni Ilkka Tuomola.

Kantelu Kouvolan hovioikeuteen

A vaati hovioikeuteen 28.12.2005 saapuneessa kantelukirjelmässään, että käräjäoikeuden vangitsemispäätös 28.12.2005 kumotaan ja hänet määrätään heti päästettäväksi vapaaksi. A:n mukaan pakkokeinolain 1 luvun 22 §:n 1 momentin määräajan ylittämisen vuoksi vangitsemiselle ei ollut enää edellytyksiä.

Kouvolan hovioikeuden päätös 29.12.2005

Hovioikeus lausui, että pakkokeinolain 1 luvun 22 §:n 1 momentin mukaan jos rikoksesta epäilty on vangittu, tuomioistuimen, joka käsittelee syytteen ensimmäisenä oikeusasteena, on otettava vangitsemisasia uudelleen käsiteltäväksi viipymättä ja viimeistään neljän vuorokauden kuluttua pyynnön esittämisestä, jos vangittu sitä pyytää. Vangitsemisasiaa ei kuitenkaan tarvitse ottaa uudelleen käsiteltäväksi aikaisemmin kuin kahden viikon kuluessa asian aikaisemmasta käsittelystä. Lahden käräjäoikeus oli käsitellyt vangitsemisasiaa 13.12.2005 ja 28.12.2005. Koska A oli 21.12.2005 pyytänyt vangitsemisasian käsittelyä, se olisi tullut ottaa uudelleen käsiteltäväksi 27.12.2005.

Pakkokeinolain 1 luvun 24 §:n 2 momentin mukaan vangittu on määrättävä päästettäväksi vapaaksi muun muassa silloin, kun syytettä ei ole nostettu sille määrätyssä ajassa eikä määräaikaa ole pyydetty pidennettäväksi. Tällaista seuraamusta ei ole säädetty vangitsemisasian käsittelemisestä liian myöhään. Sen vuoksi ja kun A:n vangitsemiselle oli käräjäoikeuden päätöksessä mainitut perusteet, kantelu ei antanut aihetta toimenpiteisiin.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Tapani Vasama ja Kari Janhunen sekä Minna Mattila.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa. Hän vaati valituksessaan, että vangitsemispäätös 28.12.2005 kumotaan ja hänet päästetään heti vapaaksi.

Syyttäjä vastasi valitukseen.

Korkeimman oikeuden ratkaisu Perustelut

1. Lahden käräjäoikeus on 13.12.2005 määrännyt A:n pakkokeinolain säännösten nojalla vangittavaksi epäiltynä todennäköisin syin kahdesta törkeästä pahoinpitelystä, koska oli syytä epäillä, että A vapautuessaan jatkaisi rikollista toimintaansa.

2. A on 21.12.2005 pyytänyt, että vangitsemisasia otetaan uudelleen käsiteltäväksi. Käräjäoikeus on käsitellyt vangitsemisasian uudelleen 28.12.2005 ja määrännyt A:n edelleen pidettäväksi vangittuna samoin perustein kuin aikaisemmin.

3. Pakkokeinolain 1 luvun 22 §:n 1 momentin mukaan rikoksesta epäillyn ollessa vangittuna tuomioistuimen, joka käsittelee syytteen ensimmäisenä oikeusasteena, on otettava vangitsemisasia tuomion antamiseen asti uudelleen käsiteltäväkseen viipymättä ja viimeistään neljän vuorokauden kuluttua pyynnön esittämisestä, jos vangittu sitä pyytää. Vangitsemisasiaa ei kuitenkaan tarvitse ottaa uudelleen käsiteltäväksi aikaisemmin kuin kahden viikon kuluessa asian aikaisemmasta käsittelystä.

4. Asia olisi siten sanotun lainkohdan mukaan tullut A:n pyynnön perusteella ottaa käsiteltäväksi kahden viikon kuluessa asian aikaisemmasta käsittelystä eli viimeistään 27.12.2005. Käräjäoikeus on todennut määräajan ylittämisen johtuneen vangin kuljettamiseen liittyvistä syistä.

5. A on kantelussaan riitauttanut vangittuna pitämisensä edellytykset vain sen perusteella, että sanottu määräaika oli ylitetty. Näin ollen asiassa on kysymys vain siitä, ovatko määräajan ylittämisen seurauksena A:n vangittuna pitämisen edellytykset rauenneet.

6. Vangitseminen merkitsee vakavaa puuttumista keskeiseen perusoikeuteen, henkilökohtaiseen vapauteen. Vangitulla tulee sen vuoksi olla mahdollisuus nopeasti tehokkaan oikeussuojakeinon käyttöön. Sanotun määräajan tarkoituksena on taata vangitulle tämä mahdollisuus. Määräaika on ehdoton, joten tuomioistuimelle ei ole jätetty harkinnanvaraa määräajan noudattamisessa. Sen vuoksi käräjäoikeudella ei tässäkään tapauksessa mainitsemillaan perusteilla ole ollut perusteita määräajan ylittämiseen.

7. Lain mukaan päätöksenteko vangitsemista koskevissa asioissa kuuluu tuomioistuimelle. Näin ollen vangitun vapaaksi päästämisestäkin päättää tuomioistuin eikä aikaisemman vangitsemispäätöksen voimassaolo siten lakkaa määräajan ylittymisen vuoksi. Määräajan noudattamisen uhaksi ei ole myöskään säädetty sitä, että vangittu olisi tällöin vapautettava. Vangitsemisasioita käsittelevän tuomarin on virkavastuullaan huolehdittava siitä, että määräaikaa noudatetaan. Jos vangitun vapauttaminen määräajan ylittymisen vuoksi viivästyy, vangitulla on myös oikeus vaatia korvausta syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta annetun lain nojalla.

8. Näin ollen A:n vangitsemisen edellytykset eivät ole rauenneet sen perusteella, että käräjäoikeus on ylittänyt käsittelylle säädetyn määräajan. Käräjäoikeus on siten voinut vangitsemisen edellytysten muutoin täyttyessä pitää A:n edelleen vangittuna.

9. Korkeimman oikeuden hankkiman selvityksen mukaan käräjäoikeus on 13.2.2006 tuominnut A:n rangaistukseen niistä rikoksista, joiden vuoksi hän on ollut vangittuna, ja määrännyt A:n pidettäväksi edelleen vangittuna. Vangitsemispäätös, josta A on kannellut, ei ole enää voimassa. Tämän vuoksi lausunnon antaminen kantelusta muutoin ei ole tarpeen.

Päätöslauselma

Korkein oikeus toteaa, ettei A:ta ole tullut päästää vapaaksi sen vuoksi, että käräjäoikeus on ylittänyt pakkokeinolain 1 luvun 22 §:n 1 momentin mukaisen määräajan. Muutoin lausunnon antaminen kantelusta raukeaa.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Raulos, Mikko Tulokas, Mikael Krogerus, Pasi Aarnio ja Juha Häyhä. Esittelijä Mirja-Leena Nurmi.