2006 false

KKO:2006:43

Vekselin siirtäjä oli vekselituomiolla velvoitettu suorittamaan vekselisaatava yhteisvastuullisesti vekselin asettajan, hyväksyjän ja toisen siirtäjän kanssa. Tuomiota täytäntöönpantaessa ulosottomies oli katsonut, että siirtäjä vastasi enää saatavan puolesta määrästä, koska saatava oli vekselituomion antamisen jälkeen vanhentunut asettajan ja hyväksyjän osalta. Kysymys siitä, sovellettiinko vekselisaatavan vanhentumisen oikeusvaikutuksiin määräajasta velkomisasioissa sekä julkisesta haasteesta velkojille annetun asetuksen 3 §:ää (32/1868) siten, että joidenkin vekselivelallisten vapautuminen velkavastuusta vähensi muiden heidän kanssaan yhteisvastuulliseen suoritukseen velvoitettujen velallisten velkavastuun määrää. (Ään.)

Asetus määräajasta velkomisasioissa sekä julkisesta haasteesta velkojille (32/1868)

VekseliL

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa Asian tausta

A vekselin siirtäjänä oli Oulun raastuvanoikeuden lainvoimaisella yksipuolisella tuomiolla 5.9.1989 velvoitettu yhteisvastuullisesti vekselin hyväksyjän, toisen siirtäjän ja asettajan kanssa suorittamaan Oulun Aluesäästöpankille vekselin maksamatta oleva pääoma, korko, provisio, protestikulut ja oikeudenkäyntikulut. Saatava oli sittemmin siirtynyt C&A Finland Oy:lle sekä vanhentunut vekselin hyväksyjän ja asettajan osalta.

C&A Finland Oy:n ulosottohakemus 22.9.2003

C&A Finland Oy vaati saatavansa perimistä A:lta täytäntöönpanoperusteen osoittaman koko määrän osalta, vaikka saatava oli asettajan ja hyväksyjän osalta jo vanhentunut.

Ulosottomiehen päätös 16.12.2003

Päätöksessään ulosottomies totesi, että täytäntöönpanoperusteena oli yksipuolinen tuomio, jolla velalliset oli velvoitettu yhteisvastuullisesti maksamaan saatava velkojalle. Määräajoista velkomisasioissa sekä julkisesta haasteesta velkojille annetun asetuksen (32/1868, jäljempänä vanhentumisasetus) 3 §:n säännöksen mukaan yhteisvastuullisessa velkasuhteessa jonkin velallisen vapautuessa velkavastuusta, muut velalliset vastasivat yhteisvastuullisesti enää siitä velan määrästä, josta oli vähennetty vapautuneiden osuus. Vekseliä ei ollut vanhentumisasetuksen 3 §:ssä asetettu vanhentumisen kannalta eri asemaan kuin muuta velkasuhdetta. Vekselilain 70 § ja 71 §, joissa säädettiin vekselin haltijan saamisoikeuden vanhentumisesta vekselivelallista kohtaan ja toisaalta vekselivelallisten toisiinsa kohdistuvan takautumisoikeuden vanhentumisesta, eivät soveltuneet oikeusohjeiksi ratkaistaessa kysymystä vekselin perusteella annetun tuomion vanhentumisen vaikutuksesta täytäntöönpanossa.

Ulosottomies katsoi, että A vastasi yhdessä toisen siirtäjän kanssa enää puolesta täytäntöönpanoperusteen määrästä, koska saatava oli vanhentunut vekselin hyväksyjän ja asettajan osalta. Sen vuoksi ulosottomies hylkäsi C&A Finland Oy:n vaatimuksen enemmälti.

Oulun käräjäoikeuden päätös 18.2.2004

C&A Finland Oy valitti ulosottomiehen päätöksestä käräjäoikeuteen ja toisti vaatimuksensa.

Käräjäoikeus hyväksyi ulosottomiehen päätöksen perustelut.

Käräjäoikeus totesi, ettei vekseliä ole vanhentumisasetuksen 3 §:ssä asetettu vanhentumisen kannalta eri asemaan kuin muuta velkasuhdetta. Siten myös vekselisaamisen osalta jonkin yhteisvastuullisen velallisen vapautuessa velkavastuusta muut velalliset vastasivat yhteisvastuullisesti enää siitä velan määrästä, mistä oli vähennetty velasta vapautuneiden osuus. Vastuuseen jääneet velalliset vastasivat kahden yhteisvastuullisen velallisen vapauduttua kyseisessä tilanteessa siten enää puolesta velan määrästä. Mainituilla perusteilla käräjäoikeus hylkäsi C&A Finland Oy:n valituksen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Kari Aho.

Rovaniemen hovioikeuden päätös 11.2.2005

C&A Finland Oy valitti hovioikeuteen.

Hovioikeus lausui, että ulosottomiehen päätös oli tehty 16.12.2003, jolloin vanhentumissäännöstön osalta oli sovellettu vanhentumisasetusta siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen. Vanhentumisasetuksen 3 §:n mukaan, jos oli useampia velallisia, jotka olivat kukin omasta ja toistensa puolesta sitoutuneet maksuvelvollisuuteen, ja jos velkoja laiminlöi saatavansa valvomisen jonkun tykönä heistä 1 §:n mukaan, älkööt toiset olko velvolliset velkojalle maksamaan sitä osaa velasta, mikä miesluvun mukaan sille olisi tullut, jonka velkoja näin oli päästänyt edesvastauksesta pois.

Vastuu vekselistä puolestaan määräytyi vekselilain 47 §:n perusteella. Lainkohdan mukaan ne, jotka olivat asettaneet tai hyväksyneet vekselin tahi siihen merkinneet siirron tai takauksen, olivat kukin omasta ja toistensa puolesta vastuussa haltijalle. Haltijalla oli oikeus nostaa kanne näitä vastaan, joko erikseen tai yhteisesti useita vastaan, olematta sidottu siihen järjestykseen, missä heidän sitoumuksensa olivat syntyneet.

Vekselin haltijan kanneoikeus oli vekselin vanhentumista koskevien säännösten alainen. Vekselilain 70 §:n ja 71 §:n säännökset sääntelivät vekselin haltijan saamisoikeuden vanhentumista vekselivelallisia kohtaan ja toisaalta vekselivelallisten toisiinsa kohdistuvan takautumisoikeuden vanhentumista. Viimeksi mainituissa lainkohdissa säädetyt lyhyet erityiset vanhentumisajat mahdollistivat saatavan nopean ja tehokkaan perinnän ja toisaalta asettivat velkojalle vaatimuksen saatavan viivytyksettömästä toteuttamisesta vekselilaissa säädetyin tavoin ja toimin.

Koska kysymyksessä olevassa tilanteessa saatavan täytäntöönpanon perusteena oli vekselisaamista koskevassa asiassa annettu suoritustuomio, vekselisaaminen oli siirtynyt vanhentumisasetuksen säännösten alaiseksi. Tuomion ja muiden täytäntöönpanoperusteiden oli jo vanhemmassa oikeuskirjallisuudessa vakiintuneesti katsottu saattaneen saamisen toisenlaisen vanhentumissäännöstön alaiseksi kuin se oli alunperin kuulunut. Edelleen oikeuskirjallisuudessa oli todettu, että velvoitteeseen oli tämän jälkeen aina sovellettava vanhentumisasetuksen mukaista vanhentumista (Rekola, Aarne: Saamisoikeuden vanhentuminen Suomen lain mukaan I-II 1938, s. 331 myöhempine viittauksineen, Aurejärvi Erkki, Vekselit 1979, s. 277 alaviite 99 ja HE 187/2002 vp, s. 41). Tähän nähden hovioikeus käräjäoikeuden tavoin katsoi, että kysymyksessä olevassa tilanteessa oli sovellettava vanhentumisasetusta paitsi vanhentumisaikaa myös velkavastuuta koskevien säännösten osalta. Näin ollen vastuu määräytyi vanhentumisasetuksen 3 §:n säännöksen mukaisesti siten, että yhteisvastuullisessa velkasuhteessa jonkun velallisen vapautuessa velkasuhteesta muut velalliset vastasivat yhteisvastuullisesti enää siitä velan määrästä, joka jäi jäljelle, kun velan alkuperäisestä määrästä oli vähennetty vapautuneen velallisen osuus.

Edellä mainituilla perusteilla ja kun täytäntöönpantavana oleva saatava oli kahden yhteisvastuullisen velallisen osalta vanhentunut, A vastasi yhteisvastuullisesti yhdessä toisen vielä velasta vastuussa olevan velallisen kanssa enää puolesta täytäntöönpanoperusteen määrästä. Näin ollen hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden päätöksen lopputulosta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Esko Oikarinen, Teija Unkila ja Virve Salo. Esittelijä Pasi Oikkonen.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

C&A Finland Oy:lle myönnettiin valituslupa.

Valituksessaan C&A Finland Oy vaati, että hovioikeuden päätös kumotaan ja että A:n vahvistetaan olevan vastuussa tuomitusta vekselisaatavasta täytäntöönpanoperusteen osoittamalla koko määrällä.

A ei antanut häneltä pyydettyä vastausta.

Korkeimman oikeuden ratkaisu Perustelut

Asian tausta

1. A on ollut kysymyksessä olevasta vekselistä vastuussa sen siirtäjänä. Oulun raastuvanoikeus on yksipuolisella tuomiollaan 5.9.1989 velvoittanut hänet yhteisvastuullisesti vekselin asettajan, hyväksyjän ja toisen siirtäjän kanssa suorittamaan vekselin maksamatta olleen pääoman korkoineen ja provisioineen sekä protesti- ja oikeudenkäyntikuluineen vekselin haltijalle Oulun Aluesäästöpankille. Saatava on sittemmin siirtynyt C&A Finland Oy:lle.

2. C&A Finland Oy on ulosottohakemuksessaan 22.9.2003 velkojana vaatinut saatavansa täysimääräistä perimistä A:lta. Ulosottoviranomainen on kuitenkin todennut, että saatava oli vekselituomion antamisen jälkeen jo vanhentunut vekselin asettajan ja hyväksyjän osalta. Koska kaksi yhteisvastuullisessa velkasuhteessa olevaa velallista oli siten vapautunut velkasuhteesta, ulosottoviranomainen on katsonut muiden velallisten vastaavan yhteisvastuullisesti enää vain siitä saatavan määrästä, mistä oli vähennetty velasta vapautuneiden pääluvun mukainen osuus. Näin ollen A on ulosottoviranomaisen päätöksen mukaan vastuussa enää puolesta saatavan määrästä.

3. C&A Finland Oy on tästä ratkaisusta tekemässään ulosottovalituksessa puolestaan katsonut, ettei jonkun vekselivelallisen vapautuminen velkavastuusta ole voinut vaikuttaa muiden vekselivelallisten velkavastuun määrään, vaikka velkavastuusta vapautuminen onkin johtunut vasta vekselituomion antamisen jälkeen tapahtuneesta saatavan vanhentumisesta. Yhtiön näkemyksen mukaan vekselisaamista koskeva velkavastuu määräytyy vekselituomion antamisenkin jälkeen yksinomaan vekselilain säännösten nojalla.

4. Käräjäoikeus ja hovioikeus ovat hylänneet C&A Finland Oy:n ulosottovalituksen ja pysyttäneet ulosottoviranomaisen ratkaisun lopputuloksen.

Kysymyksenasettelu

5. Asiassa on kysymys vekselisaamista koskevan yhteisvastuullisen suoritustuomion antamisen jälkeen tapahtuvan saatavan vanhentumisen oikeusvaikutuksista eli siitä, vähentääkö tässä tilanteessa joidenkin vekselivelallisten vapautuminen velkavastuusta muiden heidän kanssaan yhteisvastuulliseen suoritukseen velvoitettujen velallisten velkavastuun määrää.

Sovellettava lainsäädäntö

6. Vanhentumisen vaikutuksia on tässä tapauksessa arvioitava vanhentumishetkellä voimassa olleiden säännösten nojalla. Tällaisina tulevat kysymykseen 1.1.1869 voimaan tullut ja nyttemmin kumottu, määräajasta velkomisasioissa sekä julkisesta haasteesta velkojille annettu asetus (32/1868, jäljempänä vanhentumisasetus) yleislakina sekä erityisesti vekselisaamista koskeva, 1.11.1932 voimaan tullut vekselilaki (242/1932) erityislakina.

Vekselisaamisen vanhentumisesta

7. Vekselilain 70 ja 71 §:ssä on säädetty vekselisaamisen vanhentumisesta suhteessa eri vekselivelallisiin. Näiden erityissäännösten mukaan vekselisaaminen vanhentuu muita velkasuhteita lyhyemmissä määräajoissa, ja vanhentumisen keskeyttää ainoastaan vekselisaamista koskevan kanteen vireillepano. Vekselilaissa ei ole nimenomaisia säännöksiä vekselisaamisen vanhentumisesta sitä koskevan tuomion antamisen jälkeen. Vakiintuneesti on katsottu, että tuomion antamisen jälkeen vekselisaaminenkin vanhentui vanhentumisasetuksen 1 §:stä ilmenevässä yleisessä kymmenen vuoden vanhentumisajassa.

8. Vanhentumisasetuksen 3 §:ssä säädetään saatavan vanhentumisen oikeusvaikutuksista silloin, kun saatavasta on vastuussa "useampia velallisia, jotka ovat, kukin omasta ja toistensa puolesta sitoutuneet maksuvelvollisuuteen". Jos saatava tällaisessa yhteisvastuullisessa velkasuhteessa vanhentuu ainoastaan jonkun yhteisvelallisen osalta, muut velalliset vapautuvat 3 §:n mukaan maksamasta "sitä osaa velasta, mikä miesluvun mukaan sille olisi tullut, jonka velkoja näin on päästänyt edesvastauksesta pois".

9. Erimielisyys tässä asiassa koskee sitä, onko vanhentumisasetuksen 3 § sovellettavissa myös silloin, kun täytäntöönpanon kohteena on lainvoimainen vekselituomio. C&A Finland Oy on vedonnut siihen, että vekselivelassa kullakin velallisella on oma vastuunsa, joka vanhentuu itsenäisesti. Vekselituomion antaminen ei velkojan mukaan merkitse sitä, ettei velkavastuun erityisluonnetta enää täytäntöönpanossa otettaisi huomioon.

10. Korkein oikeus toteaa vekselisaamisen poikkeavan monessa suhteessa muista saamisista, erityisesti mitä tulee vekselivelallisten takautumisoikeuteen toisiaan kohtaan. Vekselivelallisten velkavastuu vekselin haltijaa kohtaan on kuitenkin luonteeltaan yhteisvastuullista. Vekselilain 47 §:n 1 momentin mukaan ne, jotka ovat asettaneet tai hyväksyneet vekselin tahi siihen merkinneet siirron tai takauksen, ovat "kukin omasta ja toistensa puolesta vastuussa haltijalle". Lainkohdan sanamuoto vastaa tältä osin vanhentumisasetuksen 3 §:ssä käytettyä, säännöksen soveltamisalaa kuvaavaa sanamuotoa. Tämä näkökohta puoltaa sitä tulkintaa, että myös vanhentumisasetuksen 3 § voi koskea vekselivelkasuhteita.

11. Vekselilain vanhentumista koskevissa säännöksissä on ensisijaisesti kysymys vekselisaamista koskevassa oikeudenkäynnissä huomioon otettavista normeista. Vekselilaissa ei ole erikseen säännelty vekselituomion jälkeen tapahtuvaa saatavan vanhentumista tai sen oikeusvaikutuksia suhteessa vekselin haltijaan tai vekselivelallisten välisissä suhteissa. Myöskään vekselilain esitöistä ei ilmene, että vekselilain säätämisellä olisi tarkoitettu vekselituomion jälkeen poiketa vanhentumisasetuksen 3 §:n mukaisesta yleisestä sääntelystä.

12. Vanhentumisasetuksen 3 §:n tavoitteena on ollut varmistaa yhteisvastuullisissa velkasuhteissa se, ettei yhteisvelallisten oikeusasema heikkene, vaikka velkoja laiminlöisi saatavan vanhentumisen keskeyttämisen yhden velallisen osalta ja yhteisvelalliset siten menettäisivät takautumisoikeutensa tätä velasta vapautunutta kohtaan. Vekselilain mukaan takautumisvastuu kuitenkin määräytyy vekselivelkasuhteissa eri tavalla kuin velkasuhteissa yleensä, ottaen huomioon, että viime kädessä on vekselin koko määrästä aina vastuussa vekselin hyväksyjä. Näin ollen vanhentumisasetuksen 3 §:n soveltaminen merkitsisi vekselivelallisten välisissä suhteissa velkavastuun poikkeuksellista järjestelyä.

13. Toisaalta on ilmeistä, että vekselilaista ilmenevä, vekselivelkasuhteita koskeva erityissääntely on johtunut sellaisista tarpeista, jotka liittyvät nimenomaan vekselituomion antamista edeltävään aikaan. Vekselilain säännökset mahdollistavat saatavan nopean ja tehokkaan perinnän ja sen lyhyet vanhentumisajat pakottavat velkojan tarvittaessa hankkimaan viivytyksettä vekselituomion vekselilaissa säädetyin tavoin. Vekselioikeudellisen erityissääntelyn taustalla vaikuttavia tavoitteita ei sitä vastoin liity enää vekselituomion jälkeiseen aikaan, jolloin vekselisaaminenkin edellä todetuin tavoin vanhentuu yleistä vanhentumisaikaa koskevan säännöksen mukaisesti. Kun saatavan peruste ja määrä on lainvoimaisella tuomiolla vahvistettu, velan alkuperään liittyvien kysymysten enempi selvittely ei enää täytäntöönpanovaiheessa näyttäisi muutoinkaan tarkoituksenmukaiselta. On siten johdonmukaista päätyä siihen, että tuomion antamisen jälkeen velkasuhteita yleensä koskevan vanhentumisasetuksen 1 §:n yleistä vanhentumisaikaa koskevan säännöksen lisäksi asetuksen 3 §:n säännös yhteisvastuulliseen suoritukseen velvoitettujen velallisten velkavastuun vähentymisestä koskee myös vekselisaatavaa.

Johtopäätös

14. Täytäntöönpantavana oleva vekselisaaminen on edellä kerrotuin tavoin vanhentumisasetuksen 1 §:n perusteella vanhentunut vekselin hyväksyjän ja asettajan osalta. Edellä lausutuilla perusteilla A vastaa tästä velasta, vanhentumisasetuksen 3 § huomioon ottaen, yhteisvastuullisesti toisen siirtäjän kanssa enää sen puolesta määrästä.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riitta Suhonen, Gustaf Möller, Mikko Tulokas (eri mieltä), Lauri Lehtimaja ja Liisa Mansikkamäki. Esittelijä Satu Saarensola.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Tulokas: Vekselioikeuksien vanhentumista säännellään vekselilain 70 ja 71 §:ssä. Säännökset koskevat sitä, millä tavoin ja missä ajassa toisaalta vekselin haltijan ja toisaalta takautumiseen oikeutetun on ajettava perille vaatimuksensa. Vekselituomio tuo uusia elementtejä vanhentumisen arviointiin. Vallitsevan käsityksen mukaan tuomion täytäntöönpano vanhentuu yleisen 10 vuoden vanhentumisajan kuluessa tuomion antamisesta lukien. Tulkinnanvaraista sen sijaan on, soveltuuko vanhentumisasetus (32/1868) muutoin ja erityisesti sen 3 § vekselituomion vanhentumiseen.

Vanhentumisasetuksen 3 § säätää seuraamuksen sen varalta, että velkoja päästää oikeutensa vanhenemaan jonkun yhteisvelallisen osalta. Velallisten etu vaatii, että maksajia on mahdollisimman monta ja ettei ketään päästetä vastuusta. Sen vuoksi on säädetty, että velkojan laiminlyönti vähentää jäljelle jääneiden vastuuta. Vekselilaissa ei aseteta vekselin haltijalle tällaista huolellisuusvaatimusta. Hän voi kohdistaa velkomuksensa kaikkiin vekselivelallisiin, mutta mahdollista on myös periä koko vekselin määrä yhdeltä vekseliosalliselta.

Vekselivelallisten keskinäinen vastuu määräytyy takautumissääntöjen mukaisesti siten, että viime kädessä koko vekselin määrästä on vastuussa hyväksyjä. Takautuminen ei siten johda vastuun ositteluun, kuten tavallisessa yhteisvelkasuhteessa.

Vanhentumisasetus ei sisällä säännöksiä, joista saataisiin tukea sille käsitykselle, että tuomion antamisen jälkeen saamisen peruste menettäisi kokonaan merkityksensä. Jos velallinen ja takaaja on velvoitettu yhteisvastuullisesti maksamaan velka, heidän vastuunsa laatu on myöhemminkin otettava huomioon. Täytäntöönpanon vanhentuminen takaajan osalta ei osaksikaan vapauta velallista. Sama koskee vekselivelallisia. Vekselituomion jälkeenkin kukin heistä on yksin velvollinen kokonaan maksamaan vekselin ja oikeutettu takautumiseen vekselisääntöjen mukaisesti.

Vekselioikeuden erityisistä periaatteista ja vekseliosallisten oikeuksista päädytään olennaisesti poikkeamaan, jos vekselituomion täytäntöönpanon osittaiseen vanhentumistilanteeseen ryhdytään soveltamaan vanhentumisasetuksen 3 §:n säännöstä. Näyttää siltä, että säännös tavallistenkin velkasuhteiden osalta soveltuu ainoastaan sellaisiin tilanteisiin, joissa yhteisvelallisten vastuuperuste on yhtäläinen ja joissa lopullinen velkavastuu jakaantuu velallisten kesken tasan. Juuri näihin lähtökohtiin perustuu vanhentumisasetuksen 3 §:n taustalla oleva velkojalle asetettu huolellisuusvaatimus, joka koskee vanhentumista sekä ennen suoritustuomiota että sen jälkeen.

Esitetyn perusteella on päädyttävä siihen, että suoritustuomion jälkeen myös vekselisaamisten osalta noudatetaan yleistä 10 vuoden vanhentumisaikaa. Tästä ei kuitenkaan seuraa, että vekselivastuun sisältö samalla olennaisesti muuttuisi.

Näillä perusteilla hyväksyn valituksen ja kumoan alempien oikeuksien ja kihlakunnanvoudin päätökset.