Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

1. Korkeimmassa oikeudessa on keskeisesti kysymys siitä, minkä määräiseen korvaukseen A on oikeutettu, ja erityisesti siitä, otetaanko työsuhdeoptiot huomioon korvauksen perusteena olevaa palkkaa määrättäessä.

A:n työsuhdeoptiot

2. A on kuulunut niiden 2 000 Nokia-yhtymän avainhenkilön joukkoon, jolla on ollut oikeus merkitä Nokian vuoden 1997 optiolainaa. A on 2.6.1997 merkinnyt lainaa 500 markalla. Lainan ehtojen mukaan A on lainannut Nokialle 500 markkaa, jotka Nokia on sitoutunut maksamaan korotta takaisin 16.4.2000. A:n kannalta optiolainan tärkein ehto on ollut, että Nokia on antanut A:lle lainasta 2 000 optiotodistusta: 500 A-, 500 B- ja 1 000 C-optiotodistusta. Optiotodistusten haltija on ollut oikeutettu merkitsemään Nokian osakkeita lainaehdoissa sovittuun kiinteään merkintähintaan. A-todistuksien haltijan osakkeiden merkintäaika on alkanut 1.12.1997, B-todistuksien 1.11.1999 ja C-todistuksien 1.11.2001. Kaikkien osakkeiden merkintäaika on päättynyt 31.1.2003. Sellaiset optiotodistukset, joiden osalta osakkeiden merkintäaika oli alkanut, ovat olleet vapaasti luovutettavissa 1.11.1999 alkaen.

3. Optiot tuottavat haltijalleen voittoa eli tuloa, jos hänen optiotodistuksilla osakkeita merkitessään osakkeiden käypä arvo on option merkintähintaa suurempi tai jos hänen luovuttaessaan vastikkeellisesti optiotodistuksia hänen saamansa luovutushinta on option merkintähintaa suurempi. A on kertonut käyttäneensä optiotodistuksia joko merkitsemällä niillä Nokian osakkeita tai luovuttamalla niitä vastikkeellisesti siten, että hän on saanut merkitsemisestä tai luovuttamisesta verotettavaa ansiotuloa vuonna 1999 B-todistuksista 567 949 markkaa ja vuonna 2000 B-todistuksista 758 848 markkaa. C-todistuksia hän on käyttänyt vasta irtisanomisen jälkeen myymällä 50 todistusta 402,47 euron (2 392,98 markan) kappalehintaan. Tällä perusteella A katsoo, että kaikkien 1 000 C-todistuksen arvo on ollut 2 392 977,95 markkaa. A:n mukaan hänen optioistaan saama tulo on kertynyt niiden saamisen ja käyttämisen väliseltä ajalta: vuoden 1999 tulot 29 kuukaudelta (1.8.1997 - 31.12.1999) ja vuoden 2000 tulot 37 kuukaudelta (1.8.1997 - 31.8.2000). C-todistusten arvon hän on jakanut 51 kuukaudelle (1.8.1997 - 31.10.2001). Nokia ei ole riitauttanut A:n ilmoittamien optioiden käyttämisestä johtuneiden verotettavien ansiotulojen määriä eikä C-todistuksien arvoa, mutta se on pitänyt A:n vaatimaa tulojen ja arvon jakamistapaa mielivaltaisena.

Työsuhdeoptiot palkkana

4. Työsuhteen edellytyksenä on työn tekeminen palkkaa tai muuta vastiketta vastaan. Vastiketta on mikä tahansa taloudellinen etu, myös mahdollisuus ansaita rahaa.

5. Yhtiöt käyttävät työsuhdeoptioita tavallisesti johtohenkilöidensä tai tietyssä asemassa olevien työntekijöiden kannustamiseen ja palkitsemiseen. Option saajat saavat palkkion työstään osakkeen mahdollisena arvon nousuna. Vuoden 1997 optiolainan esittelyä koskevan Nokian pääjohtajan saatekirjeen mukaan optio-oikeuden antaminen on osakkeenomistajien päätös, joka osoittaa, että omistajat ovat valmiit palkitsemaan yhtiön hyväksi tehdyt suoritukset. Omistajat luopuvat osasta markkina-arvon nousua niiden hyväksi, jotka avaintehtävissä tekevät työtä yhtiön ja sen omistajien kannalta keskeisten tavoitteiden puolesta.

6. A on saanut Nokian vuoden 1997 optio-ohjelman mukaiset 2 000 optiota Nokian työntekijänä. Niillä on kannustettu häntä tehokkaampiin työsuorituksiin. Nokian omankin ilmoituksen mukaan yhtiön työsuhdeoptiot ovat osa niiden saajien palkkausjärjestelmää.

7. Työsuhdeoptiot eroavat sovitusta rahapalkasta esimerkiksi siten, että optioista saatava voitto eli tulo on epävarmaa. Toisaalta jos osakkeen kurssi nousee huomattavasti mistä tahansa syystä, optioista saatava tulo voi olla niin merkittävää, että se ylittää työntekijän tavalliset vuosiansiot moninkertaisesti, kuten A:n tapauksessa on käynyt. Kun työsuhteesta maksettavaa vastiketta ovat kaikenlaiset taloudelliset edut ja myös mahdollisuus rahan ansaitsemiseen, myös optioiden tuottama tulo on osa A:n palkkausta. Työsuhdeoptioiden tuottoon kuuluva epävarmuus ei anna aihetta arvioida asiaa toisin.

8. Vaikka A:n optiotulot ovat olleet osa A:n palkkaa, tästä ei kuitenkaan ilman muuta seuraa, että kysymys olisi sellaisesta palkan osasta, joka tulee ottaa huomioon irtisanomiskorvausta määritettäessä, vaan tämä kysymys on ratkaistava irtisanomiskorvausta koskevien säännösten nojalla.

Irtisanomiskorvausta koskevat säännökset ja niiden tarkoitus

9. Asiassa sovellettavan vuoden 1970 työsopimuslain 47 f §:n 1 momentin (595/1991) mukaan työnantaja, joka lain 37 §:n vastaisesti on päättänyt työntekijän toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen, on velvollinen maksamaan korvausta perusteettomasta työsopimuksen päättämisestä vähintään kolmen ja enintään 24 kuukauden palkan. Laissa ei ole tarkemmin määritelty, mitä palkalla tässä yhteydessä tarkoitetaan eikä kysymystä ole käsitelty myöskään lain esitöissä. Työsopimuslain 47 f §:ää edeltäneen, sitä asiallisesti vastanneen työsopimuksen irtisanomisesta annetun lain (124/1984) 20 §:n esitöistä ilmeneekin, että palkan suuruuden vahvistaminen on tarkoitettu jättää tuomioistuimen tehtäväksi. Luonnollisena lähtökohtana kuukauden palkkaa arvioitaessa on tuossa yhteydessä todettu olevan työntekijän ennen työsuhteen päättymistä saaman palkan suuruus, ellei palkka joistakin poikkeuksellisista syistä tuolloin ole ollut normaalia palkkaa joko huomattavasti suurempi tai pienempi (HE 205/1983 vp s. 20).

10. Työsopimuslain 47 f §:n mukaisen korvauksen pääasiallisena tarkoituksena on hyvittää työntekijälle irtisanomisesta johtunutta aineellista vahinkoa, esimerkiksi työttömyydestä aiheutunutta palkan menetystä. Tähän nähden on perusteltua pyrkiä kuukausipalkan arvioinnissa määrittämään sellainen palkka, jota työntekijä olisi todennäköisesti ansainnut, jos hänen työsuhteensa olisi jatkunut. Palkan määrään satunnaisesti tai poikkeuksellisesti vaikuttavia alentavia tai korottavia tekijöitä ei tällöin yleensä ole perusteltua ottaa huomioon.

11. A:n työsuhde on irtisanottu 22.11.2000, mutta tosiasiallisesti palkallinen työnteko on päättynyt 31.5.1999, jolloin hän on jäänyt virkavapaalle. Hänen kuukausipalkkansa luontoisetuineen on ollut tuolloin alempien oikeuksien toteamat 3 974,11 euroa. Samaan aikaan on ollut menossa A:n vuonna 1997 merkitsemän optiolainan osakkeiden merkitsemisaika. Hän on voinut tuolloin käyttää optiotodistuksiaan tuloa tuottavasti. Siltä osin kuin hän on näin menetellyt hänen palkkansa on osaltaan muodostunut optioista saadusta tulosta.

12. Mahdollisuus merkitä optiotodistuksia oli annettu vain tietylle osalle Nokian työntekijöitä. Asiassa esitetyistä asiakirjoista ilmenee, että vuoden 1997 optiolainajärjestely on ollut aikaisempia järjestelyjä laajempi niin että sen piirissä on ollut entistä suurempi osa Nokian avainhenkilöistä. Toisaalta järjestely on heidänkin osaltaan ollut vaihtoehtona muunlaiseen Nokian kannustusohjelmaan osallistumiselle.

13. A on ennen irtisanomistaan saanut merkitä optioita vain puheena olevassa vuonna 1997 toteutetussa lainajärjestelyssä. Nokian palkitsemis- ja kannustamisjärjestelmistä sekä A:n työtehtävistä ja asemasta esitetyn selvityksen valossa on kuitenkin perusteltua lähteä siitä, ettei kysymyksessä oleva etu osana hänen palkkaustaan ole ollut poikkeuksellinen tai satunnainen. Näin ollen Korkein oikeus katsoo, että A:n optioista saama tulo on sellaista palkkatuloa, joka on otettava huomioon irtisanomiskorvausta määrättäessä.

14. Harkittaessa sitä, minkä määräisinä optiotulot on otettava korvausta määrättäessä huomioon, Korkein oikeus toteaa, että optioista saatava tulo toteutuu vasta niitä käytettäessä joko rahaksi tai osakkeiksi muutettaessa. Tämän vuoksi tuloja voidaan arvioida vain toteutuneen tulon perusteella. Optio-ohjelmat ovat yleensä useita vuosia kestäviä, minkä vuoksi optioiden merkintäaika ja niiden käyttäminen ajoittuvat pitkälle ajalle. Optioiden käyttäminen riippuu lisäksi niiden saajan harkinnasta, mihin olennaisesti vaikuttaa kysymyksessä olevan osakkeen kurssi ja sen muutokset. Tästä johtuen optiotulojen määrässä voi vuosittain olla suuria vaihteluja. Näin ollen on perusteltua arvioida sanottuja tuloja pitemmän ajan keskimääräisen kertymän perusteella.

15. A on käyttänyt optioitaan niin, että hän on saanut niistä tuloa 3 kohdasta ilmi käyvin tavoin 567 949 markkaa vuonna 1999 ja 758 848 markkaa vuonna 2000 sekä 119 649 markkaa vuonna 2001. Muulta osin A:n vaatimus perustuu optioiden laskennalliseen arvoon, johon edellä todetuista syistä optiotulojen määrän arviointia ei voida perustaa.

16. Vuonna 1999 A:n optiotulot ovat olleet noin 47 000 markkaa kuukaudessa ja vuonna 2000 noin 63 000 markkaa kuukaudessa. Vuoden 2001 tulot perustuvat vain vähäisen optiomäärän käyttämiseen. Korkein oikeus toteaa, että tuloja joudutaan tässä tapauksessa arvioimaan verrattain lyhyen ajanjakson perusteella. Korkein oikeus päätyy arvioimaan A:n optiotulojen keskimääräksi irtisanomiskorvausta määrättäessä noin 40 000 markkaa kuukaudessa. A:n irtisanomiskorvauksen perusteena käytettävä kuukausipalkka on siten 10 700 euroa.

Irtisanomiskorvauksen suuruuteen vaikuttavista seikoista

17. Työsopimuslain 47 f §:n 2 (595/1991) momentin mukaan korvauksen suuruutta määrättäessä otetaan huomioon sitä lisäävänä ja vastaavasti sitä vähentävänä seikkana työtä vaille jäämisen arvioitu kesto ja ansion menetys, työsuhteen kestoaika, työntekijän ikä ja hänen mahdollisuutensa saada myöhemmin ammattiaan tai koulutustaan vastaavaa työtä, työnantajan menettely työsopimusta päätettäessä, työntekijän itsensä antama aihe päättämiseen, työntekijän ja työnantajan olosuhteet yleensä sekä muut näihin verrattavat olosuhteet. A on katsonut, että asiassa ei ole yhtään korvausta alentavaa perustetta. Sen sijaan korvausta lisäävänä perusteena ovat irtisanomisen perusteettomuus, työnantajan menettely irtisanomista toimitettaessa, A:n työsuhteen pitkä kestoaika ja irtisanomisesta johtunut pitkä työttömyysaika ja ansionmenetys.

18. Alemmat oikeudet ovat katsoneet, että Nokialla on ollut erityisen painava syy irtisanoa A:n työsopimus. Irtisanomisen peruste on ilmennyt viimeksi syksyllä 1998. Irtisanominen on toimitettu kuitenkin vasta 22.11.2000. Alemmat oikeudet ovat katsoneet, että korvauksen määrää alentaa se, että A on omalla menettelyllään antanut aiheen irtisanomiseen. Kyse on ollut luottamuspulasta, joka on syntynyt A:n ja hänen lähimpien esimiestensä välille A:n tehtävien hoitamistavasta. Lisäksi kyse on ollut siitä, että vaikka A ei olisi kieltäytynyt hänelle tarjotusta uudesta työstä, A ei olisi osoittanut kiinnostusta jatkaa Nokian palveluksessa.

19. Nokia on irtisanonut A:n työsuhteen sellaisilla perusteilla, jotka ovat viimeksi ilmenneet noin kaksi vuotta ennen irtisanomisen toimittamista. Irtisanominen on toimitettu siten selvästi työsopimuslain 37 §:n 3 momentissa tarkoitetun kohtuullisen ajan jälkeen. Korkein oikeus katsoo, ettei näissä olosuhteissa niitä perusteita, jotka on katsottu A:n viaksi korvausta alentavina seikkoina, voida niiden laatu huomioon ottaen pitää korvausta alentavina tekijöinä. Sen sijaan Nokian menettely sen irtisanoessa A:n kyseisillä perusteilla näin pitkän ajan kuluttua perusteiden ilmenemisestä vaikuttaa korvausta lisäävästi.

20. Korvausta korottavina seikkoina Korkein oikeus siten ottaa huomioon, että A:n työsuhde on jatkunut 14 vuotta ja että Nokian menettely työsuhdetta irtisanottaessa on ollut moitittavaa.

21. A ei ole esittänyt selvitystä, jonka perusteella voitaisiin katsoa, että irtisanomisen tapahtuessa 42-vuotiaan korkeasti koulutetun asiantuntijan noin kahden vuoden työtä vailla oleminen olisi johtunut Nokian menettelystä.

22. Harkitessaan kokonaisuudessaan korvauksen suuruuteen vaikuttavista seikoista asiassa esitettyä Korkein oikeus katsoo, että alempien oikeuksien määräämä 10 kuukauden palkkaa vastaava korvaus on riittävä.