Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

1. Hovioikeus on tuominnut A:n ja B:n heidän syykseen luetuista 1.1.1993 - 31.10.1995 tehdyistä törkeistä veropetoksista ja kirjanpitorikoksesta kummankin yhteiseen 1 vuoden 4 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Asiassa on kysymys erityisesti siitä, onko rangaistuksia määrättäessä otettava huomioon lieventävänä seikkana rikosten tekemisestä kulunut aika ja asian käsittelyn kesto.

Sovellettava laki

2. Rikoslain 3 luvun 2 §:n 2 momentin mukaan rikoksesta rangaistukseen tuomittaessa sovelletaan tekoajan lain asemesta uutta lakia, jos sen soveltaminen johtaa lievempään lopputulokseen.

3. Rangaistuksen määräämistä koskevan rikoslain 6 luvun säännökset on uudistettu 1.1.2004 voimaan tulleella lailla (515/2003). Luvun 7 §:n 3 kohdan mukaan rangaistusta lieventävänä seikkana on otettava huomioon rikoksen tekemisestä kulunut huomattavan pitkä aika, jos vakiintuneen käytännön mukainen rangaistus johtaisi tästä syystä kohtuuttomaan tai poikkeuksellisen haitalliseen lopputulokseen. Aikaisemmassa laissa ei ollut vastaavaa säännöstä, mutta oikeudenkäynnin pitkittymisen aiheuttama haitta oli tuolloinkin voitu ottaa rangaistuksen määräämisessä lieventävänä seikkana huomioon (KKO 1995:132). Koska uudessa laissa asiasta on nimenomaisesti säädetty, Korkein oikeus katsoo, että uusi laki johtaa tässä tapauksessa lievempään lopputulokseen. Näin ollen asiassa on sovellettava uutta lakia.

Rangaistuksen määräämistä koskevat säännökset

4. Rikoslain 6 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan rangaistusta määrättäessä on otettava huomioon kaikki lain mukaan rangaistuksen määrään ja lajiin vaikuttavat perusteet sekä rangaistuskäytännön yhtenäisyys. Luvun 4 §:n mukaan rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen.

5. Sanotun 6 luvun 5 §:n mukaan rangaistuksen koventamisperuste on muun muassa rikollisen toiminnan suunnitelmallisuus. Luvun 6 §:n mukaan rangaistuksen lieventämisperuste taas on muun muassa tekijän pyrkimys poistaa rikoksensa vaikutuksia.

6. Luvun 7 §:n mukaan rangaistusta lieventäviä kohtuullistamisperusteita ovat muun ohella tekijälle rikoksesta johtunut tai hänelle tuomiosta aiheutuva muu seuraus ja rikoksen tekemisestä kulunut huomattavan pitkä aika, jos vakiintuneen käytännön mukainen rangaistus johtaisi näistä syistä kohtuuttomaan tai poikkeuksellisen haitalliseen lopputulokseen.
7. Ehdollisen ja ehdottoman vankeuden välillä tehtävästä rangaistuslajin valinnasta on säädetty luvun 9 §:ssä. Sen mukaan määräaikainen, enintään kahden vuoden vankeusrangaistus voidaan määrätä ehdolliseksi, jollei rikoksen vakavuus, rikoksesta ilmenevä tekijän syyllisyys tai tekijän aikaisempi rikollisuus edellytä ehdottomaan vankeuteen tuomitsemista. Luvun 3 §:n 3 momentin mukaan rangaistuksen lajista päätettäessä on otettava huomioon myös rangaistuksen mittaamisessa vaikuttavat perusteet.

Käsittelyn kesto ja oikeussuojakeinot

8. Perustuslain 21 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kohdan mukaan jokaisella on oikeus kohtuullisen ajan kuluessa oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin silloin, kun päätetään häntä vastaan nostetusta rikossyytteestä. Sopimuksen 13 artiklan mukaan jokaisella, jonka yleissopimuksessa tunnustettuja oikeuksia ja vapauksia on loukattu, on oltava käytettävissään tehokas oikeussuojakeino kansallisen viranomaisen edessä. Oikeussuojakeinot määräytyvät puolestaan kansallisen oikeusjärjestyksen mukaan, mutta niiden tulee olla tehokkaita sekä käytännössä että oikeudellisesti (esimerkiksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisut 26.10.2000 tapauksessa Kudla ja 20.1.2004 tapauksessa Kangasluoma).

9. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen edellyttämät oikeussuojakeinot voivat sinällään olla joko loukkausta ehkäiseviä tai jo tapahtunutta loukkausta hyvittäviä. Tuomioistuimen ratkaisukäytännöstä ilmenee, että rikosasiassa sopimusloukkauksen olemassaolon kannalta loukkauksen hyvittäminen voidaan toteuttaa ottamalla viivästys huomioon asian lopputuloksessa. Tällöin on kuitenkin edellytetty, että hyvittäminen on tehty selvällä ja mitattavalla tavalla ja se on ollut seuraamuksen kannalta olennainen (esimerkiksi ratkaisut 26.6.2001 tapauksessa Beck ja 5.11.2002 tapauksessa Pietiläinen).

Kysymyksessä olevan rikosasian käsittelyn kesto ja sen arviointi

10. A:n ja B:n syyksi luetut teot on tehty 1.1.1993 - 31.10.1995. E Oy:n ravintolaan on tehty rikosepäilyn vuoksi kotietsintä 8.6.1995. Samana päivänä A:n omaisuutta on takavarikoitu. A:ta ja B:tä on kuulusteltu rikoksesta epäiltyinä 12.6.1995 ja toistamiseen elokuussa 1999. Esitutkintapöytäkirja on saapunut syyttäjälle syyteharkintaan 4.2.2000, ja syyttäjä on jättänyt haastehakemuksensa käräjäoikeuteen 8.1.2001. Käräjäoikeus on antanut tuomionsa 11.6.2002 ja hovioikeus 18.11.2004.

11. Arvioitaessa rikosasian käsittelyn kestoa on merkityksellistä, milloin vastaajaan on kohdistettu syytteeseen johtaneen rikoksen johdosta ensimmäisen kerran rikosoikeudellisia toimenpiteitä. A ja B ovat joutuneet esitutkintatoimenpiteiden kohteeksi kotietsinnässä 8.6.1995, jolloin he ovat saaneet rikosta koskevan väitteen tiedokseen. Tämä on tässä tapauksessa se ajankohta, josta alkaen käsittelyn keston pituutta ja sen merkitystä seuraamusharkinnassa on arvioitava.

12. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön perusteella on oikeudenkäynnin keston kohtuullisuutta arvioitava tapauksen erityispiirteiden valossa ja ottamalla huomioon erityisesti asian vaikeus ja laatu, rikosasian vastaajan ja viranomaisten toiminta sekä asian merkityksellisyys vastaajalle (esimerkiksi mainitut ratkaisut tapauksissa Kudla, Kangasluoma ja Pietiläinen sekä ratkaisu 10.2.2005 tapauksessa Uhl).

13. A:n ja B:n syyksi luetuissa törkeissä veropetoksissa ja kirjanpitorikoksessa on kysymys tulojen salaamisesta. Salattujen tulojen johdosta on veroja ja työnantajamaksuja vältetty noin 200 000 euron määrä. Käräjäoikeudessa on pääkäsittely toimitettu viiden päivän aikana, jolloin on kuultu 11 todistajaa sekä vastaajia todistelutarkoituksessa.

14. Rikokset ovat olleet tekotavaltaan ja laadultaan tyypillisiä elinkeinotoiminnassa tehtyjä rikoksia, joiden tutkinta on perustunut pääasiallisesti verotarkastuksessa havaittuihin seikkoihin. Asiaa ei voida pitää erityisen vaikeana eikä poikkeuksellisen laajana. Verotarkastukseen perustuneet jälkiverotuspäätökset ovat valmistuneet elokuussa 1996. Esitutkinta on kuitenkin tämän jälkeen ollut noin kolme vuotta keskeytyneenä, koska asiassa on ilmeisesti odotettu arvonlisäverotuksesta tehtyjen valitusten ratkaisemista hallintotuomioistuimissa. Erityisesti pitkästä esitutkintavaiheesta johtuen asian käsittely on edennyt niin hitaasti, että käsittelyn kokonaiskestoksi on muodostunut noin 10 vuotta.

15. Asiassa ei ole ilmennyt sellaisia seikkoja, jotka osoittaisivat, että esitutkinnan ja oikeudenkäynnin pitkä kestoaika olisi aiheutunut A:n ja B:n syystä. Arvonlisäverotuksesta tehtyjen valitusten käsittelyaikaa ei voida lukea tässä suhteessa heidän vastuulleen. Syyttäjä ei ole myöskään esittänyt sellaisia seikkoja, joiden perusteella verotuksesta tehtyjen valitusten ratkaisujen odottaminen olisi ollut hyväksyttävä peruste rikosasian käsittelyn viivästymiselle.

16. Rikosasiaa on kokonaisuudessaan käsitelty epätavallisen pitkän ajan. Ottaen huomioon edellä mainitut asian käsittelyn viivästymisen aiheuttaneet ja viivästymiseen muutoin liittyvät seikat, Korkein oikeus katsoo, että viivästys loukkaa perustuslain 21 §:n 1 momentissa asianosaiselle turvattua oikeutta saada asia käsitellyksi ilman aiheetonta viivytystä ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan mukaista oikeutta oikeudenkäyntiin kohtuullisessa ajassa.

17. Mainituilla perusteilla A ja B ovat oikeutettuja saamaan hyvityksen rikosasian käsittelyn kohtuuttoman keston perusteella. Tämä hyvitys voidaan toteuttaa tuomitsemalla heille lievempi rangaistus kuin mihin muutoin päädyttäisiin. Tämän vuoksi Korkein oikeus katsoo, että heille tuomittua rangaistusta on rikoslain 6 luvun 7 §:n 3 kohdan nojalla lievennettävä.

Rangaistuksen määrääminen

18. Hovioikeus on rangaistusta määrätessään antanut merkitystä yhtäältä A:n ja B:n toiminnan suunnitelmallisuudelle rangaistuksen koventamisperusteena ja toisaalta sille seikalle, että he olivat korvanneet menettelyllään aiheuttamansa vahingon, rangaistuksen lieventämisperusteena. Sen sijaan merkitystä ei ole annettu teoista kuluneelle ajalle. Hovioikeus on myös katsonut, että rikosten vakavuus ja niistä ilmenevä A:n ja B:n syyllisyys edellyttävät vankeusrangaistuksen tuomitsemista ehdottomana.

19. Korkein oikeus katsoo, että hovioikeuden A:lle ja B:lle tuomitsema 1 vuoden 4 kuukauden vankeusrangaistus on oikeudenmukainen seuraamus heidän syykseen luetuista rikoksista, kun otetaan huomioon hovioikeuden soveltamat rangaistuksen koventamis- ja lieventämisperusteet.

20. A ja B ovat vaatineet rangaistuksen lieventämistä myös sillä perusteella, että maksuunpantuihin veroihin ovat liittyneet huomattavat veronkorotukset. Korkein oikeus katsoo, huomioon ottaen, että verojen maksamisen perusteella rangaistusta jo on lievennetty ja että veronkorotukset on määrätty liiketoimintaa harjoittaneelle E Oy:lle, ettei rangaistuksen lieventämiseen tällä perusteella ole aihetta.

21. A ja B ovat lisäksi vaatineet, että vankeusrangaistusta lievennetään käsittelyn kohtuuttoman keston vuoksi määräämällä se ehdolliseksi. Tältä osin Korkein oikeus toteaa, ettei rangaistuksen kohtuullistamisperusteissa ole kysymys, niin kuin myös lain esitöissä (HE 44/2002 vp s. 199 ja 200) on lausuttu, rikoksen vakavuuden tai tekijän syyllisyyden arvottamisesta, vaan paino on tekijälle tuomittavan seuraamuksen vaikutusten arvioimisessa. Kuten hallituksen esityksen perusteluissa on edelleen todettu, rikoksen muiston hälvetessä ei yleisestävyys sen enempää kuin sovitusajatuskaan enää vaadi samassa määrin rikoksen täyttä rankaisemista. Sanktion kohdistaminen henkilöön, jonka elämäntilanne on kokonaan toinen kuin rikoksen tekohetkellä, saattaa olla tarkoituksetonta myös erityisestävien näkökohtien alkuperäisten tavoitteiden kannalta.

22. Kysymys on siten siitä, tuleeko tuomittuja rangaistuksia lieventää tässä tapauksessa määräämällä ne ehdollisiksi, vai toteutuuko kappaleessa 17 tarkoitettu rangaistusten kohtuullistaminen muihin rangaistuksen määräämisessä huomioon otettaviin tekijöihin nähden parhaiten alentamalla tuomittua vankeusrangaistusta.

23. Korkein oikeus toteaa, että nyt puheena olevan suuruusluokan talousrikoksista määrätty vankeusrangaistus on tuomittu yleensä ehdottomana (ks. KKO 2001:24, KKO 2001:25). Asiassa ei ole ilmennyt A:n tai B:n nykyisestä elämäntilanteesta ja olosuhteista mitään erityistä seikkaa, jolla olisi vaikutusta rangaistuksen kohtuullistamista koskevaan arviointiin. Ajan kulumisella ei tässä tapauksessa voida katsoa olevan A:lle ja B:lle tuomittavien rangaistusten kannalta sellaisia vaikutuksia, joiden vuoksi vankeusrangaistuksia olisi perusteltua lieventää määräämällä ne ehdollisiksi.

24. Edellä lausutuilla perusteilla Korkein oikeus päätyy siihen, että rangaistusta on kohtuullistettava alentamalla se kummankin osalta 10 kuukaudeksi vankeutta.