1. A on ollut kiinniotettuna ja pidätettynä 3. - 5.2.2003 eräiden rikosten johdosta. Syyttäjä on 7.10.2003 asiassa tekemässään syyttämättäjättämispäätöksessä katsonut A:n kiistämisestään huolimatta syyllistyneen näihin rikoksiin. Aikaisemmin tuomitun rangaistuksen huomioon ottamista koskevien säännösten johdosta rikoksilla ei kuitenkaan olisi ollut olennaista vaikutusta kokonaisrangaistuksen määrään. Tämän vuoksi syyttäjä on päättänyt oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 1 luvun 8 §:n 2 kohdan nojalla jättää syytteen nostamatta.

2. Sanotun vapaudenmenetyksen johdosta A on Helsingin käräjäoikeudessa vireille panemassaan kanteessa vaatinut korvausta kärsimyksestä valtiolta syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta annetun lain nojalla. Tässä asiassa on kysymys siitä, onko A oikeutettu tätä varten saamaan oikeusapua ja oikeusavustajan.

3. A:n oikeusapuhakemus on oikeusaputoimistossa ja sittemmin käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa hylätty sillä perusteella, että korvausta olisi voinut hakea suoraan valtiokonttorilta. Oikeusavun myöntäminen oli selvästi tarkoituksetonta verrattuna A:lle siitä koituvaan hyötyyn, ja asialla oli hänelle vähäinen merkitys. Jutun taloudellinen intressi oli vähäinen.

4. Oikeusapulain 1 §:n 1 momentin mukaan oikeusapua annetaan valtion varoin henkilölle, joka tarvitsee asiantuntevaa apua oikeudellisessa asiassa ja joka taloudellisen asemansa vuoksi ei kykene itse suorittamaan sen hoitamisen vaatimia menoja. Oikeusapulakia säädettäessä lähtökohtana on ollut, että oikeusapua annetaan vain hakijalle, joka tarvitsee oikeusavustajaa (HE 82/2001 vp s. 86).

5. Oikeusapulain 7 §:n mukaan oikeusapua ei anneta muun muassa, jos asialla on hakijalle vähäinen merkitys, tai jos se olisi selvästi tarkoituksetonta verrattuna hakijalle siitä koituvaan hyötyyn.

6. Oikeusavun epäämiseen tässä tapauksessa on keskeisesti vaikuttanut se, että A ei ole turvautunut korvauksen saamiseksi tuomioistuintietä yksinkertaisempaan hallinnolliseen menettelyyn. Tämän seikan merkitystä tulee lähtökohtaisesti arvioida oikeusapulain 1 §:n nojalla. Oikeudellisen avun tarvetta ei ole silloin, kun henkilö pystyy itse hoitamaan asiansa ja pääsemään oikeuksiinsa hallinnollisessa menettelyssä, tarvittaessa kysymyksessä olevan viranomaisen avustamana.

7. Arvioitaessa sitä, edellyttääkö A:n oikeusturva korvausasiassa oikeusavun myöntämistä ja avustajan määräämistä, on otettava huomioon hänen käytettävissään olevat oikeuskeinot.

8. Syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta annetun lain 6 §:n 1 momentin mukaan, jollei korvausasiaa ole ratkaistu tuomioistuimessa tai se ole siellä vireillä, vahingon kärsinyt voi hakea korvausta suoraan valtiokonttorilta. Valtiokonttori myöntää hakemuksesta korvauksen siltä osin kuin se pitää hakijan oikeutta korvaukseen selvänä.

9. Säännöstä on sen säätämiseen johtaneissa esitöissä perusteltu sillä, että ainakin silloin, kun korvauksen myöntämiseen on kiistatta perusteet, pitäisi korvausta voida maksaa hallinnollisessa menettelyssä ilman oikeudenkäyntiä. Tämä olisi edullista sekä vahingon kärsineelle että valtiolle. Sen sijaan jos asiassa joudutaan esittämään laajemmalti näyttöä tai hakijan oikeus korvaukseen on kysymyksenalainen, kuuluisi sen ratkaiseminen luontevammin tuomioistuimelle. Tämän vuoksi on katsottu perustelluksi, että valtiokonttori voisi myöntää korvausta vain siltä osin kuin hakijan oikeus korvaukseen on selvä (HE 82/1984 vp s. 2 ja 5).

10. Toisaalta lain esitöistä ilmenee, että säännöksellä ei ole haluttu rajoittaa oikeutta esittää valtiota vastaan vaatimuksia tuomioistuimessa. Syyttömästi vangittu tai tuomittu voisi oman valintansa mukaan joko nostaa kanteen valtiota vastaan tai hakea korvausta suoraan valtiokonttorilta (HE 82/1984 vp s. 2). Valtiokonttorin hylkäävä päätös ei estä kanteen nostamista.

11. Korkein oikeus toteaa, ettei tarvetta korvausta koskevan asian saattamiseen kanneteitse tuomioistuimen käsiteltäväksi ole yleensä silloin, kun oikeus lain mukaiseen korvaukseen on niin selvä, että valtiokonttorin voidaan otaksua myöntävän sen hakemuksenkin perusteella. Näissä tapauksissa myöskään oikeusavun myöntämiseen ja avustajan määräämiseen ei ole tarvetta. Sen sijaan jos kysymys ei ole sanotulla tavalla selvä, oikeusapu asian saattamiseksi tuomioistuimen käsiteltäväksi voi tulla kysymykseen oikeusavun myöntämiselle yleisesti asetettavien edellytysten mukaisesti.

12. Oikeusavun myöntämisen edellytyksiä arvioidaan niiden tietojen perusteella, jotka ovat käytettävissä oikeusapua haettaessa. Oikeusapua hakiessaan hakijan on oikeusapulain 10 §:n 1 momentin mukaan esitettävä selvitys asiasta, jossa hän hakee oikeusapua. Lain säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen (HE 82/2001 vp s. 85) perusteluissa esitetään, että oikeusavun myöntämisvaiheessa oikeudenkäynnistä odotettavissa olevaan lopputulokseen tulisi kiinnittää huomiota vain silloin, kun kyse on ilmiselvästi perättömistä vaatimuksista. Perustelujen mukaan pääsääntö olisi edelleen, että oikeusavusta päätettäessä tulisi pidättäytyä ennakollisista kannanotoista pääasian menestymismahdollisuuksien suhteen.

13. A on ollut haastehakemuksestaan ja sen liitteistä ilmenevien tietojen mukaisesti pidätettynä ilman, että asiassa olisi nostettu syytettä. Toisaalta syyttäjä on katsonut A:n syyllistyneen niihin rikoksiin, joiden johdosta hän on ollut pidätettynä. Oikeutta saada korvausta vapaudenmenetyksestä tällaisessa tilanteessa voidaan lain säännökset huomioon ottaen pitää oikeudellisesti tulkinnanvaraisena. Asiassa ei siten ole perusteita lähteä siitä, että valtiokonttori olisi katsonut A:n oikeuden korvaukseen selväksi ja myöntänyt hänelle korvauksen hakemuksesta. Toisaalta A:n kannetta ei voida pitää myöskään ilmiselvästi perusteettomana ja sellaisena, joka selvästi ei voi menestyä tuomioistuimessa.

14. Kysymys on siten sellaisesta riitaisesta, tuomioistuimessa käsiteltävästä asiasta, jossa A:lla on oikeudellisesti asiantuntevan avun tarve. Kun kysymys kanteessa on siitä, onko A oikeutettu korvaukseen vapautensa menetyksestä, ei voida myöskään katsoa, että asialla olisi A:lle vähäinen merkitys, eikä oikeusavun myöntämistä pitää selvästi tarkoituksettomana verrattuna siitä hänelle koituvaan hyötyyn. Perusteet oikeusavun myöntämiselle ja avustajan määräämiselle ovat olemassa.