Kajaanin kaupunki oli huonon taloudellisen tilanteensa takia kesä - joulukuussa 1999 lomauttanut 623 perusturvatoimialan viranhaltijaa ja työntekijää noin kahden viikon ajaksi. Lomauttamisen perusteeksi oli ilmoitettu taloudellisista syistä johtunut työn tilapäinen väheneminen, kaupungin taloudellinen alijäämä vuosina 1996 - 1999 ja talousarvioraamien puitteissa pysyminen vuonna 1999.

Perusturvatoimiala käsitti päivähoidon, sosiaalipalvelut, vanhustenhuollon ja kotihoidon, kaupunginsairaalan, avohoidon ja hammashuollon. Toimiala oli ollut kaupungin toimialoista kaikkein naisvaltaisin. Naisia oli ollut 93,5 prosenttia alan henkilöstöstä. Muilla aloilla naisten yhteenlaskettu osuus oli ollut 59,7 prosenttia.

Perusturvatoimialan henkilöstöön kuuluneet ja lomautetuiksi joutuneet A, B ja C myötäpuolineen lausuivat kaupunkia vastaan ajamassaan kanteessa, että heidän lomauttamistaan oli perusteltu kaupungin huonolla taloudellisella tilanteella ja perusturvatoimialan talousarvion ylittymisellä. Mainittu talousarvio oli kuitenkin laadittu epärealistisesti, sillä siihen ei ollut sisällytetty kaikkia tiedossa olleita henkilöstö- ja käyttömenoja. Kaupunginvaltuusto oli hyväksynyt perusturvatoimialan tärkeimmäksi sitovaksi tavoitteeksi sen, ettei sen talousarvio saanut ylittyä yhdenkään vastuualueen osalta, vaikka jo etukäteen oli ollut ennakoitavissa, että talousarvio ylittyisi. Kaupungin muille, vähemmän naisvaltaisille tai miesvaltaisille hallinnonaloille ei ollut asetettu vastaavanlaista sitovaa tavoitetta ja niiden henkilöstö- ja käyttömenot oli budjetoitu todellisen käytön mukaan. Esimerkiksi teknisen toimialan palkkamenot olivat ylittyneet huomattavasti vuoden 1999 talousarvioon verrattuna.

Kaupungin sosiaali- ja terveystoimen nettomenot asukasta kohden olivat jo ennen lomautuksia olleet maan keskitasoa alhaisemmat, kun taas eräiden muiden hallinnonalojen menot olivat olleet maan keskitasoa korkeammat. Tämän ohella oli otettava huomioon, että perusturvatoimialan henkilöstöä oli vähennetty runsaasti jo ennen lomautuksia ja että alan palkkamenot olivat heinäkuussa 1999 olleet yli puoli miljoonaa markkaa pienemmät kuin talousarviossa oli edellytetty. Lisäksi kaupunki oli loppusyksyllä 1999 saanut valtiolta harkinnanvaraista rahoitusavustusta 15 miljoonaa markkaa, mikä määrä oli ylittänyt perusturvatoimialan lomautuksilla tavoitellun tason moninkertaisesti. Perusturvatoimialan lomautuksia oli kuitenkin jatkettu vuoden 1999 loppuun saakka.

A, B ja C myötäpuolineen katsoivat, että kaupunki oli syrjinyt heitä sukupuolen perusteella, kun se oli yleisen taloudellisen tilanteensa vuoksi lomauttanut ainoastaan naisvaltaisen perusturvatoimialan henkilöstöä ja jättänyt samalla lomauttamatta muun muassa miesvaltaisen teknisen toimialan henkilöstön.

Näillä perusteilla A, B ja C myötäpuolineen vaativat, että kaupunki velvoitetaan suorittamaan heille naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain (tasa-arvolain) 11 §:ssä tarkoitettua hyvitystä A:lle ja C:lle myötäpuolineen kullekin 25 000 markkaa korkoineen ja B:lle myötäpuolineen kullekin 26 000 markkaa korkoineen.

Kaupunki kiisti kanteen ja vaati sen hylkäämistä. Kaupunki katsoi, etteivät kantajat olleet näyttäneet toteen tasa-arvolain 8 §:ssä tarkoitetun syrjintäolettaman syntymistä. Mikäli syrjintäolettaman katsottaisiin kuitenkin täyttyneen, kaupungilla oli joka tapauksessa ollut hyväksyttävä syy menettelyynsä. Kaupungin huono taloudellinen tila, siitä johtunut säästötarve ja työn tarjoamisen edellytysten heikkeneminen nimenomaan perusturvatoimialalla olivat muodostaneet lain edellyttämän hyväksyttävän syyn perusturvatoimialan lomautuksille.

Käräjäoikeus totesi, että tasa-arvolain 7 §:n mukaan syrjintä välittömästi tai välillisesti sukupuolen perusteella on kielletty. Sukupuoleen perustuvalla syrjinnällä loukataan aina syrjittyä naisena tai miehenä. Syrjinnällä tarkoitetaan menettelyä, jonka vaikutuksesta henkilöt joutuvat tosiasiallisesti eri asemaan keskenään. Kiellettynä syrjintänä pidetään muun muassa sitä, että työnantaja lomauttaa työntekijän tämän sukupuolen perusteella.

Syrjintä on joko välitöntä tai välillistä. Välittömästä syrjinnästä on kysymys, kun syrjivään menettelyyn vaikuttaa suoraan henkilön sukupuoli. Välillisessä syrjinnässä on kysymys menettelystä, joka perustuu muodollisesti objektiivisiin ja hyväksyttäviin syihin, mutta joka kuitenkin tosiasiallisesti johtaa siihen, että toista sukupuolta olevat joutuvat huonompaan asemaan. Kummankaan syrjinnän muodon toteutuminen ei edellytä syrjivää tarkoitusta.

Jutussa on kysymys siitä, oliko kaupunki päättäessään lomautuksista sekä käyttäessään sille kuuluvaa budjettivaltaa ja työnjohto-oikeutta rikkonut tasa-arvolain säännöksiä sukupuolten välisen tasa-arvon toteutumisesta työelämässä. Syrjintäolettaman syntyminen

Todistustaakasta sukupuoleen perustuvissa syrjintätapauksissa annetun Euroopan neuvoston direktiivin (97/80/EY) 2 artiklan 2 kohdan mukaan välillisestä syrjinnästä on kysymys, jos jokin näennäisesti tasapuolinen käytäntö, säännös tai peruste vaikuttaa haitallisesti huomattavasti suurempaan osaan toista sukupuolta olevia henkilöitä, jollei kyseinen säännös, peruste tai käytäntö ole tarkoituksenmukainen ja tarpeellinen eikä sitä voida perustella asianosaisten sukupuoleen liittymättömillä puolueettomilla tekijöillä. Saman direktiivin 4 artiklan mukaan työnantajan on näytettävä toteen, ettei tasa-arvoisen kohtelun periaatetta ollut rikottu, kun se, joka katsoo kärsineensä syrjinnästä, esittää tuomioistuimessa todisteita, joiden perusteella voidaan olettaa, että kyseessä on välitön tai välillinen syrjintä.

Käräjäoikeus katsoi, että syrjintäolettaman syntymistä tässä tapauksessa harkittaessa tulee verrata kaikkein naisvaltaisimmalla toimialalla toteutettuja lomautuksia kaupungin muilla toimialoilla toteutettuihin lomautuksiin. Koska taloudellisilla syillä toimeenpannut lomautukset olivat kohdistuneet vain kaikkein naisvaltaisimpaan toimialaan ja näin vaikuttaneet huomattavasti suurempaan osaan toista sukupuolta olevia henkilöitä, syrjintäolettama on käräjäoikeuden mukaan syntynyt. Syrjintäolettaman kumoaminen

Tasa-arvolain 8 §:n 3 momentin mukaan työnantajan ei katsota rikkoneen syrjintäkieltoa, jos hän voi osoittaa, että hänen menettelynsä oli johtunut muusta, hyväksyttävästä seikasta kuin sukupuolesta. Sama periaate käy ilmi myös edellä mainitun EY-direktiivin 4 artiklasta. EY-tuomioistuin on niin sanotussa Bilka-tapauksessa (170/84, ECR 1986) muotoillut välillisen syrjinnän arvioinnissa sovellettavat kriteerit, joiden nojalla kansallisen tuomioistuimen on punnittava, oliko syrjinnältä vaikuttava menettely perusteltavissa objektiivisesti. Työnantaja, jonka menettelyn tuloksena naiset ja miehet olivat joutuneet eri asemaan, on Bilka-tapauksessa asetettujen kriteerien mukaan velvollinen osoittamaan, että

1) syrjityksi väitetyn menettelyn tavoite oli hyväksyttävä,

2) valittu keino oli välttämätön tavoitteen saavuttamiseksi ja

3) käytetyt keinot olivat tavoite huomioon ottaen sopivia ja oikein mitoitettuja, jolloin suhteellisuusperiaate toteutui.

Kaupungin oli siis kumotakseen syrjintäolettaman osoitettava, että perusturvatoimialan lomautukset olivat olleet objektiivisesti perusteltavissa taloudellisilla syillä ja vastanneet kaupungin todellista tarvetta sekä soveltuneet tavoitteen saavuttamiseen ja olleet sen saavuttamiseksi välttämättömiä.

1. Oliko syrjiväksi väitetyn menettelyn tavoite ollut hyväksyttävä?

Käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että perusturvatoimialan talousarviovaikeudet olivat johtuneet ennen kaikkea sosiaali- ja terveystoimen valtionosuuden pienenemisestä lähes puoleen vuodesta 1993 sekä siitä, että alan palvelut olivat lakisääteisesti lisääntyneet. Perusturvatoimialalla oli toteutettu rakenteellisia muutoksia mahdollisuuksien mukaan eikä alan palvelumaksuja ollut voitu enää korottaa. Huonon taloudellisen tilanteen vuoksi kaupunginvaltuusto oli vuoden 1999 talousarvion hyväksyessään vahvistanut kullekin toimialalle niin sanotun toimialaneton eli alan omien tulojen jälkeen käytettävissä olleen rahamäärän. Toimialanettoa ei ollut saanut ylittää, eikä mikään toimiala ollut saanut tästä vapauksia. Palkkakustannuksista, jotka olivat olleet perusturvatoimialan suurin yksittäinen menoerä, oli voitu saada lomautuksilla nopeasti huomattava säästö. Näillä perusteilla käräjäoikeus katsoi, että perusturvatoimialan lomautukset olivat olleet objektiivisesti perusteltavissa taloudellisilla syillä ja että tavoite, kaupungin talouden tasapainottaminen, oli ollut hyväksyttävä.

2. Oliko valittu keino ollut välttämätön tavoitteen saavuttamiseksi?

Käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että lomautukset oli kohdistettu pelkästään perusturvatoimialalle sen vuoksi, että se oli ainoana kaupungin toimialana ylittänyt talousarvionsa huomattavasti kahtena edellisenä vuonna. Asiassa todistajana kuullun kaupunginkamreerin mukaan talousarvion ylityksiä ei ollut voitu enää sallia, minkä vuoksi kaupunginvaltuusto oli päättänyt lomautusten kohdentumisesta niille toimialoille, jotka eivät muutoin pysyneet talousarvionsa puitteissa.

Kaupungin perusturvajohtajan ja kaupunginkamreerin todistajankertomuksista sekä kaupungin asettaman selvitysmiehen ulkoisesta arvioinnista oli ilmennyt, että perusturvatoimialan menot olivat olleet noin 10 prosenttia suuremmat kuin valtionosuuksien laskentaperusteena käytetty valtakunnallinen tarvevakioitu keskiarvo. Kaupungilla ei ollut enää ollut varaa omakustanteiseen palvelutuotantoon. Tämä oli todistajien mukaan aiheuttanut erityisen 3,5 miljoonan markan suuruisen säästövelvoitteen perusturvatoimialalle. Perusturvatoimialalle talousarviossa asetettu säästötarve oli voitu saavuttaa tällä toimialalla toimeenpannuilla lomautuksilla. Kaupungin muut toimialat olivat toteuttaneet säästövelvoitteensa muilla, muun muassa rakenteellisilla toimenpiteillä. Kaupunginkamreerin mukaan valtion myöntämää 15 miljoonan markan suuruista avustusta ei ollut kohdistettu mihinkään tiettyyn sektoriin. Avustus oli tullut kaupungille vasta 19.12.1999 ja se oli käytetty tilapäislainojen maksuun.

Kantajat eivät olleet perusturvatoimialan palkkamenojen kehitystä koskevalla selvityksellään voineet osoittaa lomautuksia tarpeettomiksi, koska sitova toimialanetto oli kaikista säästötoimenpiteistä huolimatta ylitetty. Riidatonta oli myös, että suurin osa lomautuksista oli toteutettu jo kesä- ja heinäkuussa 1999.

Kantajat olivat vedonneet myös teknisen toimialan talousarvion ylittymiseen. Ylityksen oli kuitenkin osoitettu johtuneen poikkeuksellisen runsaslumisen talven aiheuttamista palkkakustannuksista sekä vuoden lopussa kirjatusta sosiaalikustannuslisästä.

Kantajat eivät olleet voineet osoittaa vääräksi kaupunginkamreerin kertomusta perusturvatoimialan talousarvion säästövelvoitteen syntyperusteesta, valtuuston vahvistamasta kaikkia toimialoja koskeneesta toimialaneton sitovuudesta tai harkinnanvaraisen valtionavustuksen käyttötarkoituksesta ja sen maksamisesta vasta tilivuoden lopulla. Vääräksi ei ollut osoitettu myöskään kaupunginkamreerin ja perusturvajohtajan kertomuksia lomautusten välttämättömyydestä talousarviossa pysymiseksi.

Kunnalla on itsehallinto-oikeutensa perusteella valta päättää talousarviostaan. Valtuusto oli tästä huolimatta ollut velvollinen ottamaan huomioon myös tasa-arvolain säännökset kielletystä syrjinnästä työelämässä.

Näillä perusteilla käräjäoikeus katsoi, että valittu keino, perusturvatoimialan lomautukset, oli ollut välttämätön kaupungin talouden tasapainottamiseksi ja että kaupunki ei ollut ollut velvollinen lomauttamaan muuta henkilöstöään. Syrjintäolettaman syntymiseltä välttyäkseen kaupunki olisi tosin voinut kohdistaa lomautuksia myös muiden toimialojen henkilöstöön sekä pidättäytyä esimiesten palkankorotuksista kriisitalouden aikana.

3. Olivatko käytetyt keinot olleet tavoite huomioon ottaen sopivia ja oikein mitoitettuja?

Käräjäoikeus totesi asiassa olleen riidatonta, että lomautukset olivat olleet noin kahden viikon mittaisia, lomautusten ulkopuolelle oli jätetty keskeytymätön hoito- ja hoivatyö ja että kaupunki oli lomautuksista huolimatta suoriutunut lakisääteisistä velvoitteistaan. Vaihtoehtona lomautuksille olisi ollut henkilöstön irtisanominen. Lomautettujen taloudellista menetystä oli pienentänyt kolmelta päivältä maksettu työttömyyspäiväraha. Näillä perusteilla käräjäoikeus katsoi, että lomautukset olivat olleet tavoite huomioon ottaen sopivia ja oikein mitoitettuja.

Koska kaupunki oli siten osoittanut, että perusturvatoimialalla toimeenpannut lomautukset olivat johtuneet muusta hyväksyttävästä seikasta kuin sukupuolesta, käräjäoikeus hylkäsi kanteen.

Asian ovat ratkaisseet laamanni Petra Nurmela sekä käräjätuomarit Jouko Saari ja Tarja Airakorpi.

A, B ja C sekä heidän myötäpuolensa valittivat hovioikeuteen.

Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden tuomion perustelut ja johtopäätöksen syrjintäolettaman syntymistä koskevalta osin. Edelleen hovioikeus viittasi käräjäoikeuden lausumiin syrjintäolettaman kumoutumisen periaatteista ja hyväksyi lomautusten tavoitteen hyväksyttävyyttä koskevat käräjäoikeuden perustelut. Arvioidessaan lomautusten välttämättömyyttä sekä sopivuutta ja mitoitusta hovioikeus kiinnitti huomiota seuraaviin seikkoihin:

Kaupungilla on itsehallinto-oikeutensa perusteella valta päättää, miten se toteuttaa asettamansa säästötavoitteet. Päätösvaltaa käyttäessään kaupungin oli kuitenkin otettava huomioon myös tasa-arvolain säännökset. Näin ollen se seikka, että kaupunginvaltuusto oli määrännyt perusturvatoimialalle talousarviokehyksen, ei vielä sellaisenaan oikeuttanut pitämään lomautuksia tasa-arvolain mukaan objektiivisesti perusteltuina.

Kaupungin taloudelliset vaikeudet eivät olleet rajoittuneet vain perusturvatoimialaan, vaan koko kaupungin taloudellinen tilanne oli ollut huono. Syynä tähän olivat olleet muun muassa valtionosuuksien pieneneminen, yhteisöveron tuoton aleneminen, alueen väestökato ja korkea työttömyys. Valtionosuuksien pienentyminen vuodesta 1993 alkaen noin puoleen aikaisemmasta tasosta oli vaikuttanut erityisesti perusturvatoimialaan. Samanaikaisesti kaupungille asetetut lakisääteiset velvoitteet olivat kasvaneet. Tämän vuoksi kaupungin taloudellisen tilanteensa korjaamiseksi valitsemia keinoja oli lomautusten asianmukaisuutta tasa-arvonäkökulmasta arvioitaessa tarkasteltava kokonaisvaltaisesti.

Kaupungin kaikilla toimialoilla oli toteutettu henkilöstövähennyksiä ja irtisanomisia sekä suosittu vapaaehtoisia palkattomia lomia ja käytetty laajasti osa-aikajärjestelmää sekä realisoitu omaisuutta, ulkoistettu toimintoja ja harjoitettu tiukkaa menotaloutta. Perusturvatoimialan henkilöstöä oli vähennetty tuntuvasti ja ala oli muiden toimialojen tavoin osallistunut kaupungin talouden tervehdyttämiseen tähtääviin säästötoimiin.

Selvitysmiehen mukaan perusturvatoimialalla oli ollut mahdollista päästä valtakunnallisesti vertailukelpoiseen tulokseen vakinaista henkilöstöä irtisanomatta. Perusturvatoimialan palkkamenot olivat heinäkuussa 1999 olleet 0,5 ja sitä seuranneessa syyskuussa 1,4 miljoonaa markkaa pienemmät kuin talousarvio oli edellyttänyt. Tästä huolimatta perusturvatoimialan lomautuksia oli jatkettu syksyllä 1999.

Nämä seikat antoivat aiheen päätellä, että taloudellisilla syillä tapahtuneiden lomautusten suuntaaminen perusturvatoimialalle toteutuneessa laajuudessa ei ollut ollut välttämätöntä eikä sopivaa eikä oikein mitoitettua. Tätä arviota tuki myös se, että eräillä toimialoilla oli lisätty johtotason palkkausmenoja vastoin kaupunginvaltuuston vuodelle 1999 vahvistamaa palkkausmenojen laskentaperustetta ja että teknisellä toimialalla tapahtunutta talousarvion ylitystä oli pidetty yllättävien mutta sinänsä ennakoitavien luonnonolosuhteiden vuoksi perusteltuna.

Tämän vuoksi kaupunki ei ollut näyttänyt, että lomautusten suuntaamiseen perusturvatoimialalle toteutuneessa laajuudessa olisi ollut muu hyväksyttävä syy kuin kantajien sukupuoli. Näin ollen kantajat olivat naisvaltaisen toimialan työntekijöinä joutuneet syrjinnän kohteeksi työelämässä ja olivat oikeutetut vaatimaansa hyvitykseen. Huomioon ottaen lomautukseen johtaneet syyt hovioikeus piti hyvityksen kohtuullisena määränä 500 euroa kantajaa kohden.

Näillä perusteilla hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja velvoitti kaupungin suorittamaan A:lle, B:lle ja C:lle sekä heidän myötäpuolilleen hyvitystä kullekin 500 euroa eli yhteensä 113 500 euroa korkoineen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Juha Voutilainen, Olavi Snellman ja Maija Liisa Kilpeläinen (eri mieltä). Esittelijä Katriina Rapo.

Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Kilpeläinen katsoi, ettei ollut syytä muuttaa käräjäoikeuden tuomiota.