A pyysi 21.6.2001 vireille tulleessa hakemuksessaan velkajärjestelyn aloittamista.

Käräjäoikeus katsoi, että A oli maksukyvytön ja että velkajärjestelylle oli olemassa painavat perusteet ottaen huomioon velkojen ja niihin liittyvien velvoitteiden määrä suhteessa velallisen maksukykyyn.

Velkajärjestelyä ei kuitenkaan voitu myöntää yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain (velkajärjestelylaki) 9 a §:ssä tarkoitetusta väliaikaisesta syystä, kun velallinen ei sellaisen syyn vuoksi kyennyt maksuvarallaan maksamaan tavallisia velkojaan vähäisenä pidettävää määrää enempää. Syyn väliaikaisuutta ja maksuvaran määrää arvioitaessa oli lain mukaan otettava huomioon erityisesti velallisen ansaintamahdollisuudet. Lain esitöiden mukaan velkojen järjestely oli haluttu estää myös tilanteessa, jossa velallisen maksukyky oli jonkin muun kuin hänen omiin tuloihinsa liittyvän väliaikaisen syyn vuoksi poikkeuksellisen alhainen. A:n tilanteessa huomioon oli otettu erityisesti se, että A:n avopuolisolla ei ollut maksukykyä väliaikaisen syyn eli vanhempainvapaan vuoksi ja että hänellä oli mahdollisuus parantaa tulotasoaan palaamalla vanhempainvapaan jälkeen työelämään.

Asian on ratkaissut notaari Raija Tuokko.

A valitti hovioikeuteen.

Hovioikeus totesi, että asiassa ei ollut ilmennyt seikkoja, jotka olisivat antaneet perustellun aiheen olettaa, että A:lla oli mahdollisuus parantaa omaa tulotasoaan. A:n olosuhteiden oli katsottava hänen ansaintamahdollisuuksiensa osalta vakiintuneen sillä tavoin, että hänen maksuvaransa vähäisyyttä ei voitu pitää hänen omien tulojensa perusteella väliaikaisena.

Velkajärjestelylain 9 a §:n arvioinnissa oli kuitenkin otettava huomioon myös A:n avopuolison taloudelliseen tilanteeseen vaikuttavat tiedot. Hallituksen esityksen perusteluissa oli todettu velkajärjestelyn saattavan estyä sellaisessakin tilanteessa, jossa velallisen maksukyky oli jonkin muun kuin hänen omiin tuloihinsa liittyvän väliaikaisen syyn vuoksi poikkeuksellisen alhainen. Esimerkkinä tällaisesta väliaikaisesta syystä oli mainittu velallisen puolison opiskelu tai hoitovapaa (HE 180/1996). Sanotun periaatteen oli oikeuskirjallisuudessa (Koskelo - Lehtimäki: Yksityishenkilön velkajärjestely 1997) katsottu soveltuvan aviopuolison lisäksi myös avopuolisoon.

A:n avopuoliso oli Helsingin kaupungin palveluksessa. Hänen saamiensa nettotulojen määrä oli 4 818 markkaa kuukaudessa. Kuukausipalkan määrä ansiotyöstä oli 8 613 markkaa.

A oli liittänyt valitukseensa vaihtoehtoisen maksuvaralaskelman sitä tilannetta silmällä pitäen, että hänen avopuolisonsa palaa työhönsä. Lisäselvityksen perusteella oli jäänyt kuitenkin epäselväksi, milloin hänen puolisonsa jatkoi entisessä työssään ja mitkä tästä perheen tuloihin ja menoihin aiheutuvat tosiasialliset vaikutukset kokonaisuudessaan tulivat olemaan. Nykyiset olosuhteet olivat väliaikaisia. Niiden vallitessa ei voitu luotettavasti arvioida A:n avopuolison vanhempainvapaan päättymisen vaikutuksia perheen taloudelliseen tilanteeseen ja siten myös A:n maksuvaraan. A ei ollut valitukseen liittämillään selvityksillä näyttänyt, että hänen avopuolisonsa paluu työhön voisi parantaa myös A:n maksuvaraa. Tätä oli mahdollista arvioida vasta sen jälkeen, kun A:n perheen taloudelliset olosuhteet olivat työhön paluun tapahduttua vakiintuneet.

Näillä perusteilla hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden päätöstä.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Risto Hänninen ja Pertti Lattunen sekä Hilppa Piirtola, joka on myös esitellyt asian.