2003 false

KKO:2003:37

B hävisi osittain riita-asian A:ta vastaan, jolle oli myönnetty maksuton oikeudenkäynti. B velvoitettiin suorittamaan A:n nimeämien todistajien vaatima kohtuullinen korvaus taloudellisesta menetyksestä siltä osin kuin sitä ei voitu suorittaa valtion varoista.

MOL 8 § 3 mom L valtion varoista maksettavista todistelukustannuksista 9 §

ASIAN KÄSITTELY HOVIOIKEUDESSA

Riita-asiassa maksuttoman oikeudenkäynnin saanut A valitti käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen, pyysi pääkäsittelyn toimittamista ja nimesi todistajiksi muun muassa X:n, Y:n ja Z:n. Hovioikeuden toimittamassa pääkäsittelyssä valtion varoista korvaukseen oikeutetut X, Y ja Z vaativat taloudellisesta menetyksestä korvausta enemmän kuin valtion varoista voitiin myöntää. X vaati valtion varoista maksettavan korvauksen lisäksi 1 510,50 markkaa, Y 2 650 markkaa ja Z 1 410 markkaa.

Turun hovioikeuden tuomio 4.2.2002

Hovioikeus lausui todistajanpalkkioiden lisäkorvausvelvollisuudesta muun muassa, että maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain 8 §:n 3 momentin nojalla todistajalle tulevien korvausten määräämisestä oli voimassa, mitä tuomioistuimessa kuullulle todistajalle valtion varoista maksettavista korvauksista oli säädetty. Valtion varoista maksettavista todistelukustannuksista annettu laki (todistelukustannuslaki) koski syyttäjän tai esitutkintaviranomaisten kutsumia tai tuomioistuimen muussa kuin riita-asiassa antamasta määräyksestä tuomioistuimeen saapuneita todistajia. Jos todistajan oikeus saada korvausta enemmän kuin valtion varoista saatiin myöntää perustui maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain 8 §:n 3 momentin viittaussäännökseen, todistelukustannuslakia sanatarkasti tulkiten tämä oikeus olisi rikosasioissa, mutta ei riita-asioissa. Tällöin todistaja joutuisi riita-asiassa huonompaan asemaan kuin rikosasiassa. Todistajan aseman riippuminen asian laadusta ei ollut mainitulta osin perusteltua. Kun maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain säännöksistä ei myöskään voitu vetää sellaista johtopäätöstä, että maksuttoman oikeudenkäynnin kysymyksessä ollessa todistelukustannuslain soveltaminen koskisi vain rikosasioita, hovioikeus päätyi siihen, että todistajan oikeus saada korvausta enemmän kuin valtion varoista saatiin myöntää ei rajoittunut vain rikosasioihin silloin kun todistelukustannuslaki tuli sovellettavaksi maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain 8 §:n 3 momentin nojalla.

Hovioikeus velvoitti asian hovioikeudessa osaksi hävinneen A:n vastapuolen B:n maksamaan todistajille X:lle, Y:lle ja Z:lle, joiden kuuleminen oli ollut asiassa tarpeen A:n voittamalta osalta, heidän vaatimansa valtion varoista maksetun korvauksen ylittävän määrän.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Riitta Jousi (eri mieltä), Pirkko Mikkola ja Riitta Sandholm. Esittelijä Juha Laaksonen.

Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Jousi katsoi, että laissa ei ollut sellaista säännöstä, jonka perusteella maksuttomissa oikeudenkäynneissä joku voitaisiin velvoittaa suoraan korvausvelvolliseksi todistajalle. Kun maksuttoman oikeudenkäynnin saanutta asianosaista ei voitu velvoittaa korvaamaan nimeämälleen todistajalle sitä osaa todistajanpalkkiovaatimuksesta, jota ei voitu valtion varoista maksaa, ei sitä osaa voitu sisällyttää asianosaisen oikeudenkäyntikuluihinkaan, eikä se siten voinut olla tälläkään perusteella korvausvelvollisuuden piirissä.

Näillä perusteilla Jousi hylkäsi todistajien X:n, Y:n ja Z:n todistajanpalkkiovaatimuksen siltä osin kuin se ylitti määrän, joka oli maksettu valtion varoista.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Valituslupa myönnettiin B:lle.

B vaati, että hovioikeuden tuomio kumotaan siltä osin kuin se on velvoitettu suorittamaan todistajanpalkkion lisäkorvausta X:lle, Y:lle ja Z:lle.

Z ja Y vastasivat valitukseen ja vaativat valituksen hylkäämistä.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU Perustelut

Maksuttoman oikeudenkäynnin saaneen A:n nimeämät todistajat X, Y ja Z ovat hovioikeuden pääkäsittelyssä vaatineet korvausta taloudellisesta menetyksestä enemmän kuin valtion varoista voitiin myöntää. Ratkaistavana kysymyksenä on, onko riita-asian hovioikeudessa osaksi hävinnyt A:n vastapuoli B velvollinen maksamaan A:n nimeämille todistajille heidän vaatimansa valtion varoista maksettavan korvauksen ylittävän määrän (lisäkorvauksen).

Maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain 8 §:n 3 momentin mukaan todistajalle ja maksuttoman oikeudenkäynnin saaneelle tulevien ennakkomaksujen ja muiden korvausten määräämisestä sekä niiden ja muiden todistelukustannusten suorittamisesta ja muutoksenhakemisesta korvauksen määrää koskevaan ratkaisuun on voimassa, mitä tuomioistuimessa kuullulle todistajalle valtion varoista maksettavista korvauksista on säädetty. Siten maksuttomasta oikeudenkäynnin saaneen nimeämien todistajien korvausten määräämisen ja suorittamisen osalta noudatetaan, mitä todistelukustannuslaissa säädetään.

Todistajan oikeus saada valtion varoista korvausta matka- ja toimeentulokustannuksistaan sekä taloudellisesta menetyksestään säädetään todistelukustannuslain 1 ja 5 - 7 §:ssä. Lain 9 §:ssä säädetään, että jos todistaja tai muu valtion varoista korvaukseen oikeutettu vaatii matka- ja toimeentulokustannuksista sekä taloudellisesta menetyksestä korvausta enemmän kuin valtion varoista saadaan myöntää, voidaan se asianosainen, joka tämän lain nojalla tuomitaan korvaamaan todistelukustannuksia valtiolle, samalla velvoittaa maksamaan kohtuulliseksi harkittu lisäkorvaus.

Todistelukustannuslaissa säädetään muussa kuin riita-asiassa todistajalle tai henkilökohtaisesti tuomioistuimeen saapumaan määrätylle asianomistajalle ja eräille muille henkilöille valtion varoista maksettavista korvauksista. Lain 1 - 3 §:stä ilmenee lähtökohtana olleen, että lakia ei sovelleta riita-asioihin. Lain 16 ja 17 §:n säännökset asianosaisen tuomitsemisesta korvaamaan todistelukustannuslain mukaiset korvaukset valtiolle koskevat nekin vain korvausvelvollisuutta rikosasioissa.

Todistelukustannuslain 9 §:n säännökset todistajalle maksettavasta lisäkorvauksesta tulevat tässä riita-asiassa sovellettavaksi maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain 8 §:n 3 momentissa olevan viittaussäännöksen perusteella. Kun todistelukustannuslaissa ei säädetä todistelukustannuslain mukaisten korvausten maksamisesta valtiolle riita-asiassa, on perusteltua katsoa, että se määräytyy niiden perusteiden mukaan, joilla maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetussa laissa valtion varoista suoritettujen kustannusten korvausvelvollisuus määrätään.

Maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain 21 §:n mukaan, jos maksuttoman oikeudenkäynnin saaneen vastapuoli häviää asian, hänet on velvoitettava korvaamaan valtiolle sen varoista lain nojalla asiassa maksettavaksi määrätyt kustannukset samojen perusteiden mukaan kuin asianosaisten keskeisten oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta on säädetty. Maksuttoman oikeudenkäynnin saaneen vastapuoli, joka on hävinnyt asian, voidaan siten velvoittaa suorittamaan myös maksuttoman oikeudenkäynnin saaneen nimeämien todistajien vaatima kohtuullinen lisäkorvaus.

B:n valitus hovioikeudessa on hylätty ja sen vastapuolen A:n valitus osittain hyväksytty. Hovioikeus on asian lopputulos huomioon ottaen määrännyt B:n maksamaan osan maksuttoman oikeudenkäynnin saaneen A:n nimeämille todistajille valtion varoista maksetuista korvauksista takaisin valtiolle. Sen vuoksi ja ottaen huomioon, mitä oikeudenkäymiskaaren 21 luvussa säädetään asian hävinneestä asianosaisesta, on perusteltua pitää B:tä asian hävinneenä asianosaisena, joka on velvollinen maksamaan todistajille heidän vaatimansa kohtuullisena pidettävän lisäkorvauksen.

Päätöslauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riitta Suhonen, Kati Hidén, Gustav Bygglin, Pasi Aarnio ja Mikko Könkkölä. Esittelijä Petteri Mikkola.