2002 false

KKO:2002:70

Vahingonkorvauskanne oli perusteeltaan hyväksytty, mutta korvausvelvollisuutta oli soviteltu puoleen vahingonkorvauslain 6 luvun 1 §:n nojalla. Sen osan korvausvaatimuksista, joka oli jäänyt sovittelun vuoksi hyväksymättä, ei katsottu oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n 2 momentissa tarkoitetuin tavoin koskeneen ainoastaan harkinnanvaraista seikkaa, jolla ei olisi ollut sanottavaa vaikutusta asianosaisten oikeudenkäyntikulujen määrään. Kun oikeudenkäynnissä keskeisesti oli ollut kysymys korvausvelvollisuuden perusteen olemassaolosta ja asia tältä osin oli ratkaistu kantajan hyväksi, vastaaja velvoitettiin korvaamaan osaksi kantajan käräjäoikeuskulut.

OK 21 luku 3 §

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Kanne ja vastaus Forssan käräjäoikeudessa

A kertoi B:hen kohdistamassaan kanteessa, että B:n omistama koira oli 14.10.1995 osallistunut koirien luonnetestiin. Niin sanotun pimeä huone -testiosuuden alkaessa testissä avustajana toiminut A oli pitänyt B:n koiraa hallinnassaan. B:n mennessä testihuoneeseen koira oli alkanut rimpuilla. Rimpuilun seurauksena A oli saanut vasempaan kämmeneensä haavan ja puremajäljen. B oli vastuussa A:lle aiheutuneesta vahingosta ensisijaisesti tuottamuksensa ja toissijaisesti luonnetestin järjestäneen koirakerhon kanssa tekemänsä sopimuksen perusteella.

A:lle oli aiheutunut vammasta sairaanhoitokustannuksia ja matkakuluja. Lisäksi hänelle oli aiheutunut kuluja siitä, että hän omaishoitajana ei ollut voinut vamman vuoksi hoitaa äitiään, vaan oli joutunut palkkaamaan avustajan. Vammasta oli aiheutunut myös kipua ja särkyä sekä kosmeettista haittaa.

Mainituilla perusteilla A vaati B:n velvoittamista suorittamaan hänelle korvaukseksi sairaanhoitokustannuksista 543,90 markkaa, matkakuluista 186 markkaa, hoitoavusta maksetusta palkasta 2 400 markkaa, kivusta ja särystä 7 000 markkaa sekä kosmeettisesta haitasta 6 500 markkaa eli yhteensä 16 629,90 markkaa korkoineen. Lisäksi A vaati B:n velvoittamista korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa korkoineen.

B kiisti kanteen ja vaati sen hylkäämistä.

Käräjäoikeuden tuomio 31.1.1997

Käräjäoikeus mainitsemillaan perusteilla katsoi, ettei B ollut korvausvastuussa vahingosta, ja hylkäsi kanteen.

Asian on ratkaissut käräjäviskaali Maaret Suomi.

Turun hovioikeuden päätös 1.9.1998

A valitti hovioikeuteen toistaen kanteensa ja vaatien korvausta oikeudenkäyntikuluistaan myös hovioikeudessa korkoineen. B vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä.

Hovioikeus katsoi, että käräjäviskaali ei ollut ollut toimivaltainen toimimaan käräjäoikeuden puheenjohtajana asiassa. Käräjäoikeus ei siten ollut käsitellessään ja ratkaistessaan asian ollut tuomionvoipa. Sen vuoksi hovioikeus poisti käräjäoikeuden tuomion ja palautti asian käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Paavo Larkiomaa, Maile Åkerberg ja Saara Laapas. Esittelijä Leena Virtanen-Salonen.

Käräjäoikeuden tuomio 19.3.1999

Käräjäoikeus mainitsemillaan perusteilla katsoi, että B oli luonnetestin järjestäneen koirakerhon kanssa tekemänsä sopimuksen perusteella korvausvastuussa A:lle aiheutuneesta vahingosta.

B oli pitänyt sairaanhoitokustannuksista ja matkakuluista vaadittuja korvauksia määriltään oikeina. Käräjäoikeus katsoi jääneen näyttämättä, että A olisi oikeutettu saamaan B:ltä vaatimaansa korvausta hoitoavusta maksetusta palkasta. Käräjäoikeus harkitsi oikeaksi korvaukseksi kivusta ja särystä 3 500 markkaa sekä kosmeettisesta haitasta 4 000 markkaa. A:lle aiheutuneen vahingon määrä rahassa arvioituna oli siten yhteensä 8 229,90 markkaa.

Vaikka B ei ollut esittänyt jutussa vahingonkorvauksen sovittelua tarkoittavaa nimenomaista vaatimusta, käräjäoikeuden käsityksen mukaan se ilmeni B:n kiistämisen perusteeksi esittämistä seikoista.

Käräjäoikeus totesi, että tapahtumaan oli vaikuttanut se, ettei A ollut kyennyt pitelemään koiraa, vaikka oli vakuuttanut B:lle kykenevänsä tähän. Tapahtumaan oli vaikuttanut myös se, että vasta tapauksen jälkeen käytäntöä oli muutettu siten, että koiran pitelemisestä huolehtii tuomari, ja oli tullut yleisesti tietoon, että koiraa testitilanteessa voi pitää omistajan "käskyn alla". Käräjäoikeuden käsityksen mukaan ei ollut kohtuullista, että B:n tulisi yksinään kokonaan vastata tällaisissa olosuhteissa syntyneestä vahingosta. Sen vuoksi käräjäoikeus vahingonkorvauslain 6 luvun 1 §:n nojalla sovitteli korvausta 4 114,95 markkaan.

Näillä perusteilla käräjäoikeus velvoitti B:n suorittamaan A:lle vahingonkorvauksena 4 114,95 markkaa korkoineen.

Koska A:n vaatimus oli hyväksytty vain osaksi, käräjäoikeus oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n nojalla hylkäsi A:n vaatimuksen oikeudenkäyntikulujensa korvaamisesta.

Asian on ratkaissut laamanni Juhani Hirvonen.

Hovioikeuden tuomio 11.1.2001

A ja B valittivat hovioikeuteen. A vaati kanteensa hyväksymistä kokonaan tai ainakin käräjäoikeuden tuomion muuttamista siten, että korvausvelvollisuutta ei sovitella. Hän toisti asiassa aikaisemmin esittämänsä oikeudenkäyntikuluvaatimukset ja vaati korvausta oikeudenkäyntikuluistaan hovioikeudessa korkoineen. B vaati kanteen hylkäämistä. A ja B vastasivat toistensa valituksiin.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota. Hovioikeus määräsi, että A sai pitää hovioikeuskulunsa vahinkonaan huomioon ottaen asian lopputulos.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Pekka Hukkanen, Allan Salonen ja Elise Suvanto. Esittelijä Hannele Satopää.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

A:lle myönnettiin valituslupa oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta koskevalta osalta. Valituksessaan A vaati B:n velvoittamista suorittamaan hänelle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista käräjäoikeudessa ja ensimmäisellä käsittelykerralla hovioikeudessa yhteensä 54 402,26 markkaa korkoineen, muutoksenhakukuluista hovioikeudessa 7 320 markkaa korkoineen sekä muutoksenhakukuluista Korkeimmassa oikeudessa 1 220 markkaa.

B vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä sekä korvausta vastauskuluistaan 650 euroa korkoineen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU Perustelut Oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa ja ensimmäisellä käsittelykerralla hovioikeudessa

Sovellettavat säännökset

Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan, jos samassa asiassa on esitetty useita vaatimuksia, joista osa ratkaistaan toisen ja osa toisen hyväksi, he saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan, jollei ole syytä velvoittaa asianosaista korvaamaan niitä osaksi vastapuolelle. Jos sillä, minkä asianosainen on hävinnyt, on vain vähäinen merkitys asiassa, hänen tulee saada täysi korvaus kuluistaan.

Saman pykälän 2 momentin mukaan, mitä 1 momentissa säädetään, on vastaavasti sovellettava, milloin asianosaisen vaatimus hyväksytään ainoastaan osaksi. Tällöin voidaan asianosaiselle kuitenkin tuomita täysi korvaus kuluistaan myös siinä tapauksessa, että hänen vaatimuksensa hyväksymättä jäänyt osa koskee ainoastaan harkinnanvaraista seikkaa, jolla ei ole sanottavaa vaikutusta asianosaisten oikeudenkäyntikulujen määrään.

B on vastauksessaan esittänyt, että kuluvastuuta harkittaessa on otettava huomioon, että kysymys korvausvelvollisuuden perusteen olemassaolosta on ollut oikeudellisesti epäselvä, minkä vuoksi oikeudenkäyntiin on ollut perusteltua aihetta. Tämän johdosta Korkein oikeus toteaa, että oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a §:ää, joka on lisätty lukuun oikeudenkäymiskaaren muuttamisesta annetulla lailla (368/1999), ei ennakkoratkaisun KKO 1999:80 mukaisesti sovelleta tässä ennen mainitun lain voimaantuloa 1.6.1999 vireille tulleessa asiassa.

Korvausvelvollisuus

A on kanteessaan vaatinut saman vahinkotapahtuman perusteella korvausta sairaanhoitokustannuksista 543,90 markkaa, matkakuluista 186 markkaa, hoitoavusta maksetusta palkasta 2 400 markkaa, kivusta ja särystä 7 000 markkaa sekä kosmeettisesta haitasta 6 500 markkaa. Haastehakemuksessa hän oli lisäksi vaatinut korvausta pysyvästä toiminnallisesta viasta 10 000 markkaa. Viimeksi mainittua vaatimusta hän ei kuitenkaan ole toistanut enää tuomioistuimen istunnossa.

A:n kanne on perusteeltaan hyväksytty. Sairaanhoitokustannusten ja matkakulujen korvaamista koskevat vaatimukset on määriltään myönnettyinä hyväksytty. Hoitoavusta maksetun palkan korvaamista koskeva vaatimus on hylätty näyttämättömänä. Kivun ja säryn korvaamista koskeva vaatimus on hyväksytty 3500 markan ja kosmeettisen haitan korvaamista koskeva vaatimus 4 000 markan osalta. Lisäksi korvausvelvollisuutta on kaikkien vaatimuskohtien osalta soviteltu puoleen vahingonkorvauslain 6 luvun 1 §:n nojalla.

Oikeudenkäynti käräjäoikeudessa ja ensimmäisellä käsittelykerralla hovioikeudessa on olennaisesti keskittynyt kysymykseen korvausvelvollisuuden perusteen olemassaolosta. Asianosaisten lausumissa on käsitelty pääosin tätä kysymystä, ja asiassa esitetty henkilötodistelu on liittynyt lähinnä tämän kysymyksen selvittämiseen. Siten on ilmeistä, että korvausvelvollisuuden perustetta koskevan riitakysymyksen käsittely on aiheuttanut olennaisesti suuremman osan asianosaisten oikeudenkäyntikuluista kuin korvausten määriä koskevien riitakysymysten käsittely.

Edellä todetun huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo, että hoitoavusta maksettua palkkaa koskevalla korvausvaatimuksella, jonka A on hävinnyt, on ollut vain vähäinen merkitys asiassa. Kivusta ja särystä sekä kosmeettisesta haitasta esitettyjen korvausvaatimusten hyväksymättä jäänyt osa puolestaan koskee ainoastaan harkinnanvaraista seikkaa, jolla ei ole ollut sanottavaa vaikutusta asianosaisten oikeudenkäyntikulujen määrään. Näin ollen A olisi oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n 1 momentin jälkimmäisen virkkeen ja saman pykälän 2 momentin jälkimmäisen virkkeen säännökset huomioon ottaen oikeutettu saamaan täyden korvauksen oikeudenkäyntikuluistaan, jollei korvausvelvollisuutta olisi soviteltu vahingonkorvauslain 6 luvun 1 §:n nojalla.

Korvausvelvollisuuden sovitteleminen on perustunut siihen, että vahinkoon olivat myötävaikuttaneet A:n oma menettely ja eräät luonnetestin järjestelyihin liittyneet seikat. Vaikka B ei ollut esittänyt asiassa nimenomaista sovitteluvaatimusta, käräjäoikeuden käsityksen mukaan se oli ilmennyt hänen kiistämisen perusteeksi esittämistään seikoista. Korvausvelvollisuuden sovitteleminen on siis merkinnyt sitä, että B:n kiistämisensä tueksi esittämät näkökohdat on hyväksytty korvausvelvollisuutta alentaviksi mutta ei sitä kokonaan poistaviksi perusteiksi. Se osa korvausvaatimuksista, joka on jäänyt sovittelun vuoksi hyväksymättä, ei ole tällaisessa tilanteessa oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n 2 momentin jälkimmäisessä virkkeessä tarkoitetuin tavoin koskenut ainoastaan harkinnanvaraista seikkaa, jolla ei olisi ollut sanottavaa vaikutusta asianosaisten oikeudenkäyntikulujen määrään. Kysymys kuluvastuun jakaantumisesta on siten saman momentin ensimmäisen virkkeen viittaussäännöksen nojalla ratkaistava saman pykälän 1 momentin ensimmäisen virkkeen säännöksen mukaan.

Kun oikeudenkäynnin keskeisenä kohteena ollut kysymys korvausvelvollisuuden perusteen olemassaolosta on ratkaistu A:n hyväksi, on syytä velvoittaa B korvaamaan osaksi A:n oikeudenkäyntikulut. B:n korvattavaksi osuudeksi Korkein oikeus harkitsee kolmasosan korvattavien kulujen täydestä määrästä.

Korvattavien kulujen määrä

Asiassa sovellettavan oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 §:n 1 momentin (1013/1993) mukaan oikeudenkäyntikulujen korvauksen tulee täysimääräisesti vastata oikeudenkäynnin valmistelusta ja asian tuomioistuimessa ajamisesta sekä asiamiehen tai avustajan palkkiosta aiheutuneita kustannuksia, mikäli ne kohtuuden mukaan ovat olleet aiheellisia asianosaisen oikeuden valvomiseksi.

A on asian ensimmäisellä käsittelykerralla käräjäoikeudessa ilmoittanut oikeudenkäyntikulujensa määräksi 20 753,26 markkaa. Pääkäsittelyn pöytäkirjan mukaan B:llä ei ole ollut huomauttamista määrästä. A:lle on aiheutunut asian ensimmäisestä käsittelykerrasta hovioikeudessa aiheellisiksi katsottavia oikeudenkäyntikuluja siellä vaaditut 5 000 markkaa.

A on vaatinut korvausta asian jälkimmäisen käräjäoikeuskäsittelyn kustannuksista esittämänsä laskun mukaan yhteensä 27 725,46 markkaa. Asiamiehen palkkiolaskutuksen perusteina laskussa on mainittu muun ohella perehtyminen oikeudenkäyntimateriaaliin, alustavan muistion laatiminen riitaisista seikoista, lähdeaineiston hankkiminen kirjastoista, oikeuskäytäntöön perehtyminen, muistion laatiminen valmisteluistuntoa varten sekä oikeudenkäyntimuistion täydentäminen ja todisteluun valmistautuminen. Kun kysymys on ollut käräjäoikeuden tuomionvoipaisuuden puuttumisen perusteella käräjäoikeuteen palautetun asian käsittelemisestä uudelleen käräjäoikeudessa, edellä mainitut toimenpiteet eivät ole olleet kohtuuden mukaan aiheellisia A:n oikeuden valvomiseksi. Näistä toimenpiteistä laskutettu palkkio ei siten ole oikeudenkäyntikuluna korvattava. Muista laskusta ilmenevistä, aiheellisiksi katsottavista toimenpiteistä laskutettu palkkio, jonka määrä arvonlisäveroineen on yhteensä 11 712 markkaa, on sitä vastoin oikeudenkäyntikuluna korvattava. Lisäksi korvattavia oikeudenkäyntikuluja on aiheutunut matkakuluista 497,50 markkaa, päivärahasta arvonlisäveroineen 82,96 markkaa, todistajanpalkkioista 1 740 markkaa sekä tuomion lunastamisesta 650 markkaa.

Edellä esitetyn perusteella korvattavien oikeudenkäyntikulujen määrä on yhteensä 40 435,72 markkaa. Tästä B:n korvattava osuus on 13 478,57 markkaa eli 2 266,93 euroa.

Muutoksenhakukulut jälkimmäisellä käsittelykerralla hovioikeudessa

Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 16 §:n 1 momentin mukaan velvollisuus korvata oikeudenkäyntikulut ylemmässä tuomioistuimessa on määrättävä sen mukaisesti, mitä muutoksenhakumenettelyssä on tapahtunut ja onko asianosainen voittanut vai hävinnyt muutoksenhaun.

Oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudesta hovioikeuden osalta on määrättävä samalla tavoin kuin hovioikeudenkin olisi pitänyt määrätä, jos se olisi päätynyt asiassa samaan lopputulokseen kuin Korkein oikeus.

A on valituksessaan hovioikeudelle vaatinut kanteensa hyväksymistä kokonaan tai ainakin käräjäoikeuden tuomion muuttamista siten, että korvausvelvollisuutta ei sovitella. Hän on lisäksi toistanut asiassa aikaisemmin esittämänsä oikeudenkäyntikuluvaatimukset.

A:n hovioikeudelle tekemän valituksen olisi edeltä ilmenevin tavoin tullut johtaa käräjäoikeuden tuomion muuttamiseen siltä osalta kuin asiassa on kysymys oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudesta käräjäoikeudessa ja ensimmäisellä käsittelykerralla hovioikeudessa. Oikeudenkäynnin painopiste hovioikeudessa on kuitenkin ollut pääasian ratkaisemisessa. Siltä osin molempien asianosaisten muutoksenhakemukset on hylätty. A saa oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n ja 16 §:n 1 momentin nojalla pitää oikeudenkäyntikulunsa hovioikeudessa vahinkonaan.

Oikeudenkäyntikulut Korkeimmassa oikeudessa

Korkeimmassa oikeudessa on ollut kysymys vain oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudesta. A on osaksi voittanut muutoksenhaun siltä osalta kuin asiassa on kysymys oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudesta käräjäoikeudessa ja ensimmäisellä käsittelykerralla hovioikeudessa. Hänen vaatimastaan määrästä on kuitenkin hyväksytty vain noin neljäsosa. Hän on hävinnyt muutoksenhaun siltä osalta kuin asiassa on kysymys oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudesta jälkimmäisellä käsittelykerralla hovioikeudessa. Asianosaiset saavat oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n ja 16 §:n 1 momentin nojalla pitää oikeudenkäyntikulunsa Korkeimmassa oikeudessa vahinkonaan.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että B velvoitetaan suorittamaan A:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista käräjäoikeudessa ja ensimmäisellä käsittelykerralla hovioikeudessa yhteensä 2 266 euroa 93 senttiä. Korvaukselle on maksettava viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaan siitä lukien, kun kuukausi on kulunut Korkeimman oikeuden tuomion antopäivästä.

Muilta osilta hovioikeuden tuomio jää pysyväksi.

Asianosaisten vaatimukset saada korvausta oikeudenkäyntikuluistaan Korkeimmassa oikeudessa hylätään.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustaf Möller, Mikael Krogerus, Markku Arponen, Pauliine Koskelo ja Mikko Könkkölä. Esittelijä Tuomo Antila.