Pankin hakemus A:n maksuohjelman määräämisestä raukeamaan perustuu siihen, että velallinen on olennaisesti ja ilman hyväksyttävää syytä laiminlyönyt maksuohjelman noudattamisen. Velkajärjestelylain 61 §:n 1 momentin mukaan maksuohjelman raukeamista koskeva hakemus on tehtävä tuomioistuimelle ilman aiheetonta viivytystä sen jälkeen, kun peruste siihen on tullut velkojan tietoon. Pankin mukaan hakemuksen tekemiselle varattu aika ei ole kulunut umpeen, koska velallisen maksulaiminlyönnit ovat uusiutuneet joka kuukausi aina hakemuksen tekemiseen saakka.

A:lle on 3.7.1995 vahvistettu maksuohjelma, joka on määrätty alkamaan 1.7.1995 ja päättymään 30.6.2000. Maksuohjelman mukaan A:n tuli suorittaa 923 markan maksuvarastaan pankille kuukausittain velan C1 maksuna 711,90 markkaa ja velan C2 maksuna 46,70 markkaa.

Pankin hakemus maksuohjelman raukeamisesta on saapunut käräjäoikeuteen 10.7.2000. Hakemuksen mukaan A ei ollut maksanut maksuohjelman mukaisia suorituksia 31.3.1998 jälkeen. Pankki oli huomauttanut A:lle maksujen laiminlyönneistä 4.9.1999 lähetetyllä kirjeellä, ja 23.11.1999 pankki oli toimittanut maksuohjelman mukaiset saatavansa ulosottoviranomaisille perittäviksi.

Kysymys on siitä, onko pankki säilyttänyt oikeutensa vedota maksulaiminlyönteihin raukeamisperusteena niin kauan kuin laiminlyönnit ovat kuukausittain uusiutuneet vai onko pankki menettänyt tämän oikeutensa sen vuoksi, ettei se ole ryhtynyt toimenpiteisiin ilman aiheetonta viivytystä sen jälkeen, kun raukeamisperuste on täyttynyt ja tullut pankin tietoon. Velkajärjestelylain 61 § ei anna nimenomaista vastausta velkojan toimimisvelvollisuuteen tällaisessa tilanteessa.

Velvoiteoikeudellisissa suhteissa yleisenä lähtökohtana on, että niin kauan kuin suoritus on kokonaan tekemättä, vastapuolen ei tarvitse antaa velalliselle erityistä ilmoitusta tai huomautusta säilyttääkseen oikeutensa seuraamuksiin. Tällöin suoritusvelvollinen osapuoli ei nimittäin yleensä voi olla tietämätön velvollisuuksiensa täyttämättä jäämisestä ja voi siten ilman vastapuolen nimenomaista ilmoitustakin varautua siihen, että tämä tulee vaatimaan seuraamuksia. Vastapuolen pidempiaikainen passiivisuus voi kuitenkin johtaa siihen, että käytettävissä olevat seuraamukset supistuvat (esimerkkinä tästä on kauppalain 23 §:n 3 momentti, vrt. 29 §). Rahavelkasuhteessa velkoja ei menetä ainakaan oikeuttaan vaatia suorittamatta olevaa maksua eikä viivästyskorkoa ja perimiskuluja, vaikka hän ei erikseen olisi reklamoinut velalliselle siitä, että maksuvelvollisuus on täyttämättä.

Kysymys on siitä, onko vastaavaa periaatetta perusteltua noudattaa tulkittaessa velkajärjestelylain 61 §:n 1 momentin säännöstä siitä, minkä ajan kuluessa velkojan on haettava maksuohjelman raukeamista. Tällöin on otettava huomioon ensinnäkin maksuohjelman raukeamisseuraamuksen luonne. Kysymyksessä ei ole rahavelkoja koskevan velvoiteoikeudellisen seuraamusjärjestelmän osa, vaan maksukyvyttömän velallisen kaikkia velkoja koskevaan velkajärjestelyyn kytkeytyvä säännöstö. Tuomioistuimen päätöksellä, jolla maksuohjelma on vahvistettu, on velkajärjestelyn piiriin kuuluvien velkojen entiset ehdot kumottu ja velallisen maksuvelvollisuuksille määrätty uusi sisältö velallisen maksukyvyn mukaan. Jos velallinen olennaisesti laiminlyö maksuohjelman tai rikkoo muita velkajärjestelyyn liittyviä velvollisuuksia, maksuohjelma kokonaisuudessaan voidaan määrätä raukeamaan, mikä merkitsee, että velkajärjestelyn piiriin kuuluvat velat palautuvat entiselleen. Raukeamisen vaikutus koskee maksuohjelmaa kokonaisuudessaan eikä pelkästään velallisen ja hakijavelkojan välistä suhdetta. Jos velkoja ei käytä oikeuttaan vaatia maksuohjelman raukeamista tai ei käytä sitä ajoissa, tällä ei ole vaikutusta hänen oikeuteensa vaatia velalliselta maksuohjelman mukaisen suoritusvelvollisuuden täyttämistä, eikä myöskään hänen oikeuteensa vedota mahdolliseen muuhun, erikseen ilmenevään tai sittemmin velkojan tietoon tulevaan raukeamisperusteeseen.

Maksuohjelman raukeaminen on siten velallisen kannalta ankara, koko maksuohjelmaan kohdistuva ja myös kaikkien muiden velkojien asemaan vaikuttava seuraamus. Toisaalta velallisen maksukyky huomioon ottaen maksuohjelman raukeamisesta saavutettavissa oleva taloudellinen hyöty velkojalle voi olla vähäinen tai olematonkin, minkä vuoksi velkoja saattaa pidättäytyä vaatimasta tällaista seuraamusta. Velallisella ei siten ilman muuta ole syytä varautua siihen, että velkoja katsoisi aiheelliseksi käyttää oikeuttaan vaatia maksuohjelman raukeamista. Näin ollen myös edelleen jatkuvan laiminlyönnin tilanteessa on perusteltua katsoa, ettei velkojalla tule olla oikeutta pysytellä passiivisena määräämätöntä aikaa. Sen jälkeen, kun velallisen laiminlyönti on muodostunut niin olennaiseksi, että raukeamisperusteen voidaan selvästi katsoa olevan käsillä, velkojan on syytä edellyttää ryhtyvän toimenpiteisiin ilman aiheetonta viivytystä, mikäli hän haluaa säilyttää oikeuden vaatia maksuohjelman raukeamista. Tämä ei välttämättä edellytä, että velkojan tulee välittömästi tehdä raukeamishakemus tuomioistuimelle. Arvioitaessa, onko hakemus pantu vireille ilman aiheetonta viivytystä, on velkojan hyväksi otettava huomioon aika, jonka tämä raukeamisperusteen täytyttyä on käyttänyt tilanteen selvittämiseen velallisen kanssa tai varannut velalliselle laiminlyöntinsä korjaamiseen. Jos velkoja sitä vastoin raukeamisedellytyksen täytyttyä ja velallisen laiminlyönnin edelleen jatkuessa pysyttelee täysin passiivisena, hän joutuu tyytymään siihen, että oikeus vedota raukeamisseuraamukseen menetetään ja velallisen maksuvelvollisuus jää maksuohjelman mukaisten ehtojen varaan.

Käräjäoikeuden toteamin tavoin pankin hakemuksesta ilmenee, että A:n maksusuoritukset pankille ovat olleet maksamatta huhtikuusta 1998 lähtien. Pankki on ilman perusteltua epäilystä voinut katsoa raukeamisperusteen täyttyneen noin puolen vuoden maksulaiminlyöntien jälkeen. Koska pankilta on edellytettävä saataviensa suoritusten ja niiden laiminlyöntien säännöllistä seurantaa, raukeamisperuste on siihen mennessä ollut myös laissa tarkoitetulla tavalla pankin tiedossa. Pankki ei kuitenkaan ole ryhtynyt mihinkään toimenpiteisiin ennen 4.9.1999 lähetettyä maksukehotusta. Pankki ei siten ole ilman aiheetonta viivytystä raukeamisperusteen syntymisen jälkeen ryhtynyt A:n maksulaiminlyöntien johdosta sellaisiin toimiin, joilla se olisi voinut säilyttää oikeutensa vaatia maksuohjelman määräämistä raukeamaan maksulaiminlyöntien johdosta.

Edellä mainituilla perusteilla pankki on menettänyt oikeutensa vedota A:n maksulaiminlyönteihin maksuohjelman raukeamisperusteena.