2000 false

KKO:2000:85

Mies oli tunnustanut lapsen isyyden tietoisena siitä, että lapsi oli syntynyt sellaisen hedelmöityshoidon tuloksena, jossa oli käytetty ulkopuolisen luovuttajan siemennestettä. Miehellä ei ollut isyyslain 35 §:n 4 momentista ja 42 §:n 2 momentista ilmenevä oikeusohje huomioon ottaen oikeutta nostaa kannetta isyyden kumoamiseksi.

IsyysL 35 § 4 mom IsyysL 42 § 2 mom

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Kanne Turun käräjäoikeudessa

A vaati tunnustamaansa lastaan C:tä ja tämän äitiä B:tä vastaan ajamassaan kanteessa, että hänen isyytensä kumotaan ja että hänen elatusvelvollisuutensa C:tä kohtaan määrätään heti päättymään.

Kanteensa perusteluina A lausui, että hän oli C:n synnyttyä tunnustanut olevansa C:n isä. Turun raastuvanoikeuden oikeusneuvosmies oli hyväksynyt isyyden tunnustamisen. A ei kuitenkaan voinut asiassa esitetyn lääkärintodistuksen mukaan olla pysyvän hedelmättömyytensä takia C:n isä. A:n käsityksen mukaan C oli syntynyt keinohedelmöityksen tuloksena. Isyyden tunnustamisen yhteydessä ei ollut suoritettu veritutkimuksia.

B:n ja C:n vastaukset

B ja C vastustivat kannetta. Asiassa esitetyn lääkärintodistuksen mukaisesti A oli pysyvästi hedelmätön. Kun A ja B olivat kuitenkin toivoneet lasta, B:lle oli suoritettu keinohedelmöitys, jossa oli käytetty luovuttajasiemennestettä. Tähän toimenpiteeseen A oli antanut kirjallisesti suostumuksensa. Hoidon tuloksena B oli tullut raskaaksi ja synnyttänyt C:n. A oli menettänyt kanneoikeutensa isyyslain 35 §:n 4 momentin nojalla, koska A oli antanut lainkohdassa tarkoitetun isyyden tunnustamislausumansa tietoisena siitä, että lapsi oli siinnyt keinohedelmöityksen tuloksena, johon toimenpiteeseen A itse oli nimenomaisesti antanut suostumuksensa.

Käräjäoikeuden päätös 30.11.1998

Käräjäoikeus lausui, että isyyslain 34 §:n 1 momentin mukaan tuomioistuimen on kanteen johdosta vahvistettava, ettei aviomies ole lapsen isä, jos on selvitetty, että äidin on lapsen siittämisaikana maannut toinen kuin hänen aviomiehensä, ja kaikki seikat huomioon ottaen on pidettävä todistettuna, että lapsi on silloin siitetty, tai jos periytyvien ominaisuuksien tai muun seikan perusteella muutoin voidaan pitää todistettuna, ettei aviomies ole lapsen isä. Lain 35 §:n 4 momentin mukaan aviomiehellä ei kuitenkaan ole oikeutta nostaa kannetta, jos hän, saatuaan tietää toisen maanneen äidin lapsen siittämisaikana, on lapsen syntymän jälkeen kirjallisesti selittänyt lapsen omakseen. Lain 42 §:n mukaan tunnustetun isyyden kumoamista koskevan kanteen voi nostaa myös isyytensä tunnustanut mies. Tunnustetun isyyden kumoamista koskevasta kanteesta on soveltuvin kohdin voimassa, mitä 34 §:n 1 momentissa ja 35 §:n 4 momentissa on säädetty.

Jutussa voitiin pitää todistettuna, ettei lain tarkoittamaa makaamista ollut tapahtunut vaan että lapsi oli syntynyt annetun hedelmöityshoidon tuloksena ja että hoidossa oli käytetty luovutettuja siittiöitä. Isyyslaissa ei ole otettu huomioon tilannetta, jossa lapsi kerrotulla tavalla syntyi keinohedelmöityshoidon tuloksena. Isyyslain kirjaimellinen tulkinta johtaisi tällaisessa tapauksessa siihen, ettei isyyttä voitu kumota, koska makaamista ei ollut tapahtunut.

Muun säännöksen puuttuessa oli isyyslain voimassa olevia säännöksiä sovellettava tulkinnalla myös tällaisten menetelmien tuloksena syntyneisiin lapsiin. Isyyden kumoamisen edellytyksiä oli tällöin arvioitava samojen periaatteiden mukaisesti kuin niissä tapauksissa, jolloin isyytensä tunnustanut mies oli saanut tietää toisen maanneen äidin lapsen siittämisaikana. Kun lapsen perusoikeuksiin oli katsottava kuuluvan myös isyyssuhteen pysyvyys, isyyden kumoamista koskevia säännöksiä oli tulkittava lähtökohtana lapsen etu. Tällöin isyyslain 35 §:n 4 momentin tulkinta johti siihen, että mies menetti kanneoikeutensa, jos hän saatuaan tietää makaamiseen verrattavan tosiseikan eli sen, että lapsi oli syntynyt hedelmöityshoidon tuloksena, oli lapsen syntymän jälkeen kirjallisesti selittänyt lapsen omakseen.

A ja B olivat pyytäneet lääkäriä suorittamaan valitsemaltaan luovuttajalta saamallaan siemennesteellä B:n hedelmöityksen. A:n oli täten katsottava antaneen suostumuksensa lääketieteellisen hedelmöitymishoidon antamiseen ja vieraan siemennesteen käyttämiseen keinohedelmöityksessä. Lapsen synnyttyä A oli ollut tietoinen siitä, ettei lapsi voinut olla hänen siittämänsä. Tästä huolimatta hän oli tunnustanut isyytensä. Käyttäytymisellään A:n oli katsottava päättäneen, että hän oli menetelmän avulla syntyneen lapsen isä. A:n oli siten katsottava menettäneen kanneoikeutensa, eikä hänellä ollut oikeutta vaatia isyyttä kumottavaksi. Käräjäoikeus päätyi tähän lopputulokseen myös isyyslain 35 §:n 4 momentin Korkeimmassa oikeudessa saaman tulkinnan perusteella (KKO1989:10).

Käräjäoikeus jätti kanteen tutkimatta.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Laine.

Turun hovioikeuden tuomio 6.5.1999

A valitti hovioikeuteen.

Hovioikeus lausui mainitsemillaan perusteilla selvitetyksi, että A oli tunnustaessaan isyytensä ollut tietoinen siitä, ettei hän ollut C:n biologinen isä. A oli tämän vuoksi menettänyt kanneoikeutensa asiassa.

Näillä ja käräjäoikeuden muutoin mainitsemilla perusteilla hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden päätöstä.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Onninen, Suvanto ja Keränen. Esittelijä Elina Paasivirta.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

A:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan A vaati, että hänen isyytensä kumotaan ja että Korkein oikeus vahvistaa, ettei hän ole C:n isä sekä että hänet vapautetaan elatusvelvollisuudesta.

B ja C vastasivat valitukseen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU Perustelut

Asiassa esitetyn lääkärintodistuksen mukaan A:lla on todettu synnynnäinen kromosomihäiriö, joka yleisen käsityksen mukaan aiheuttaa pysyvän hedelmättömyyden. B ja A, jotka ovat asuneet avoliitossa vuodesta 1986 vuoteen 1996, ovat 20.10.1992 allekirjoittamansa asiakirjan mukaan pyytäneet lääkäriä suorittamaan B:n keinotekoisen hedelmöittämisen ulkopuolisen luovuttajan siemennesteellä. Sen tuloksena B on 7.9.1993 synnyttänyt lapsen, C:n, jonka isyyden A on 29.9.1993 tunnustanut. Turun raastuvanoikeuden oikeusneuvosmies on hyväksynyt tunnustamisen 15.10.1993.

Asiassa on kysymys siitä, onko A oikeutettu vaatimaan isyyden kumoamista sillä perusteella, ettei hän ole tunnustamansa lapsen biologinen isä.

Isyyslain 34 §:n 1 momentin ja 42 §:n 2 momentin mukaan tuomioistuimen on kanteen johdosta vahvistettava, ettei isyytensä tunnustanut mies ole lapsen isä, jos on selvitetty, että äidin on lapsen siittämisaikana maannut toinen kuin isyytensä tunnustanut mies, ja kaikki seikat huomioon ottaen on pidettävä todistettuna, että lapsi on silloin siitetty, tai jos lapsen periytyvien ominaisuuksien tai muun erityisen seikan perusteella voidaan pitää todistettuna, ettei isyytensä tunnustanut mies ole lapsen isä.

Mainitut isyyslain säännökset ilmentävät lain peruslähtökohtana olevaa pyrkimystä todellisten, biologista isyyttä vastaavien isyyssuhteiden vahvistamiseen ja pysyttämiseen. Isyyslain 42 §:n 1 momentin mukaan isyytensä tunnustanut mies voi kuitenkin menettää oikeutensa isyyden kumoamista koskevan kanteen nostamiseen, jollei kannetta ole pantu vireille viiden vuoden kuluessa siitä, kun isyys on tunnustamisella vahvistettu. Edelleen 35 §:n 4 momentin ja 42 §:n 2 momentin mukaan miehellä ei ole oikeutta nostaa kannetta, jos hän, saatuaan tietää toisen maanneen äidin lapsen siittämisaikana, on lapsen syntymän jälkeen kirjallisesti selittänyt lapsen omakseen. Korkeimman oikeuden ratkaisun 1989:10 mukaan avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen isyyden tunnustamista on pidettävä isyyslain 35 §:n 4 momentissa tarkoitettuna kirjallisena selityksenä isyydestä. Mainitut säännökset osoittavat siten, että biologista isyyttä korostavasta lähtökohdasta huolimatta myös biologista isyyttä vastaamattomat isyyssuhteet voivat isyyslain mukaan saada suojaa joko miehen passiivisuudesta tai nimenomaisesta isyyttä koskevasta tahdonilmaisusta johtuvien kanneoikeutta rajoittavien säännösten kautta.

Isyyslain säännöksiä sovellettaessa on lisäksi otettava huomioon, että niitä säädettäessä ei ole lainkaan pidetty silmällä tilanteita, joissa lapsi syntyy hedelmöityshoidon tuloksena. Tämä ilmenee myös isyyslain säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen (HE 90/1974) johdosta annetusta lakivaliokunnan mietinnöstä (LaVM n:o 5/1975 vp., s. 4). Mietinnössä todetaan, että niin sanottujen koeputkilasten oikeudelliseen asemaan liittyy olennaisesti erilaisia ongelmia kuin lasten asemaan yleensä ja että nämä on aikanaan ratkaistava erillislainsäädännöllä. Tällaisia lainsäännöksiä ei ole isyyslain voimaantulon jälkeen säädetty.

Tästä isyyslakia säädettäessä omaksutusta lähtökohdasta on seurannut, että isyyslain säännökset isyyden vahvistamisesta ja kumoamisesta rakentuvat yksinomaan makaamalla tapahtuneen hedelmöittämisen varaan eikä niissä ole otettu huomioon tilanteita, joissa lapsi syntyy sellaisen hedelmöityshoidon tuloksena, jossa on käytetty ulkopuolisen luovuttajan siemennestettä. Siten myös lain 35 §:n 4 momentin sanamuoto, joka edellyttää lapsen kirjallisen omaksi selittämisen tapahtuneen tietoisena toisesta makaajasta, selittyy sillä, että muiden hedelmöitystapojen aiheuttamiin ongelmiin ei isyyslaissa haluttu ottaa nimenomaista kantaa. Arvioitaessa sitä, voidaanko säännöstä kuitenkin analogisesti soveltaa mainitun kaltaisessa keinohedelmöitystilanteessa, josta nyt on kysymys, huomiota on kiinnitettävä tuon säännöksen tarkoitukseen.

Edellä kerrotuin tavoin isyyslain 35 §:n 4 momentin ja 42§:n 2 momentin säännökset sekä niitä koskeva soveltamiskäytäntö (KKO 1989:10) ilmentävät sitä periaatetta, että mies ei voi vaatia isyyden kumoamista, jos hän on tunnustanut isyyden tietoisena biologisen isyyden puuttumisesta tai epävarmuudesta. Tämän periaatteen kannalta merkityksetöntä on se, millä tavoin äidin hedelmöittyminen on tapahtunut. Siten on perusteltua katsoa säännösten tarkoituksensa mukaisesti analogisesti soveltuvan myös tilanteeseen, jossa mies kirjallisesti isyyden tunnustamalla selittää lapsen omakseen, vaikka hän on tietoinen ulkopuolisella siemennesteellä tapahtuneesta keinohedelmöityksestä.

Kun A on tunnustanut isyyden sanotusta seikasta tietoisena, hänellä ei isyyslain 35 §:n 4 momentista ja 42 §:n 2 momentista ilmenevän oikeusohjeen mukaisesti ole oikeutta vaatia isyyden kumoamista. Tässä arvioinnissa merkitystä ei ole sillä, että myös lapsen äiti B on isyyden selvittämisen yhteydessä myötävaikuttanut A:n isyyden vahvistamiseen jättämällä kertomatta lapsen todellisen biologisen alkuperän.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Haarmann, Tulokas, Möller ja Kitunen sekä määräaikainen oikeusneuvos Koskelo. Esittelijä Jukka Sippo.