2000 false

KKO:2000:47

Kolin kansallispuiston alueella kulkeva yksityistie oli perustettu ennen kansallispuiston perustamista. Kysymys siitä, saiko tiekunta tieoikeuden perusteella tehdä kansallispuiston osalta tien parantamis- ja kunnostamistöitä ilman kansallispuiston rauhoitusmääräysten vaatimia viranomaisten lupia. (Ään.)

LuonnonsuojeluL 8 § (71/1923

LuonnonsuojeluL 71 §

L Kolin kansallispuistosta

A Kolin kansallispuistosta

 ASIAN AIKAISEMPI KÄSITTELY Tiekunnan päätös Kolin Rantatien parantamisesta

Kolin Rantatie -nimisen yksityistien pituus on 21750 metriä. Tiestä noin 11,4 kilometriä sijaitsee Kolin kansallispuiston alueella. Kolin Rantatien yksityistien tiekunta päätti tiekunnan 10.7.1997 pidetyssä vuosikokouksessa tien peruskorjauksesta tievälillä Rieskaniemen tieosa - Kolin satama tien parantamista koskevan suunnitelmaselostuksen mukaisesti siten, että muun muassa päätettiin kuivatuksen tehostamiseksi asentaa uusia muoviputkia ja rumpuputkia sekä puhdistaa eräillä paaluilla rumpujen päät ja laskuojat. Lisäksi päätettiin tien leikkauksista ja pengertämisestä sekä tien kantavuuden parantamisesta kantavalla kerroksella parantamistöiden pysyessä 12- 17 metrin tiealueen rajoissa. Parantamishankkeen tarkoituksena oli tien liikenneturvallisuuden, liikennöitävyyden, kuivatuksen ja kantavuuden parantaminen.

 Asian käsittely Lieksan kaupungin maaseutulautakunnan tiejaostossa ja tiejaoston ratkaisu

Ympäristöministeriö ja metsäntutkimuslaitos vaativat Lieksan kaupungin maaseutulautakunnalle osoittamissaan hakemuksissa, että tiekunnan vuosikokouksessa tehty tien kunnostamista koskeva päätös kumotaan. Ympäristöministeriö huomautti vaatimustaan perustellessaan, että Kolin kansallispuisto oli lailla perustettu luonnonsuojelualue, jonka rauhoitussäännökset oli annettu erillisessä asetuksessa. Rauhoitussäännösten mukaan kansallispuistossa ei saanut rakentaa teitä. Teiden kunnossapito oli sallittu metsäntutkimuslaitoksen luvalla. Vuonna 1997 annetun luonnonsuojelulain (1096/1997) säätämisen yhteydessä oli muutettu yksityisistä teistä annettua lakia siten, että sen 51b§:n mukaan tietoimituksessa ja muuta viranomaispäätöstä tehtäessä oli noudatettava, mitä luonnonsuojelulaissa tai sen nojalla oli säädetty. Kolin kansallispuistossa oli siten metsäntutkimuslaitoksen luvalla sallittua tien kunnossapito siten, että tie säilyi tarkoitustaan vastaavassa kunnossa. Tien siirtäminen, levittäminen ja muu parantaminen oli sitä vastoin kiellettyä.

Parannettavaa tienosaa sijaitsi peruskorjaussuunnitelman mukaan Kolin kansallispuiston alueella paaluvälillä 8250-13950. Yksityistie kulki kansallispuiston alueella pääosin Autiolahdesta kaakkoon suuntautuvalla tien osalla aina Rieskaniemeen saakka, jossa tie rajoittui kansallispuistoon ja välittömästi siitä eteenpäin aina Mustolan tilan rajalle ja edelleen kansallispuiston alueelle Pärnälästä eteenpäin Pärnälänkorven tilaa lukuunottamatta. Tiekunta oli päättänyt peruskorjata tietä siten, että tieosalla suoritettiin leikkauksia ja tietä pengerrettiin. Kantavuuden parantamiseksi ajettiin kantava kulutuskerros soraa tiealueelle. Tiekunnan päätöksen mukaisessa tien parannustyössä oli tarkoitus suorittaa Kolin kansallispuiston alueella sellaisia toimenpiteitä, joita ei voinut pitää pelkästään tien kunnossapitoon liittyvinä. Osaa toimenpiteistä oli pidettävä sellaisina, ettei niihin voinut ryhtyä edes metsäntutkimuslaitoksen suostumuksella. Näin ollen tiekunnan kokouksen päätös oli Kolin kansallispuiston perustamisesta annetun lain ja asetuksen vastainen. Siltäkään osalta, jonka toimenpiteestä oli katsottava tarkoittaneen tien kunnossapitoa, toimenpiteisiin ei voinut ryhtyä ilman metsäntutkimuslaitoksen suostumusta. Tiekunta oli näin ollen ylittänyt asiassa toimivaltansa.

Metsäntutkimuslaitos perusteli lautakunnalle tekemäänsä vaatimusta samoilla seikoilla kuin ympäristöministeriö.

Lieksan kaupungin maaseutulautakunnan tiejaosto totesi 2.10.1997 pitämässään toimituksessa, että tieoikeus kansallispuiston alueella ei ollut osakkailta kadonnut, mutta tiekunnan oli kansallispuistoon kuuluvilla alueilla tapahtuvista kunnossapidon töistä sovittava paikallisen metsäntutkimuslaitoksen edustajan kanssa. Tien hoitokunnan edustajan ja metsäntutkimuslaitoksen edustajan tulisi tehdä vuosittainen katselmus tehtävistä kunnossapidon töistä esimerkiksi ennen tiekunnan vuosikokousta tarvittaessa. Tiejaosto katsoi, että kunnossapitotöihin luettiin muun muassa rumpujen korjaaminen, rummun uusiminen suuremmaksi ja uuden rummun sijoittaminen entisen viereen virtauman parantamiseksi. Kunnossapitotöihin luettiin myös tien kantavuuden ja kulutuskerroksen vähäinen parantaminen niille tien osille, joissa pohjamaa oli ajan kuluessa noussut tien pintakerroksiin heikentämään tien kantavuutta ja kunnossapitoa. Näillä toimenpiteillä tie pidettiin tarkoitustaan vastaavassa kunnossa. Maaleikkaukset ja pengertämiset, rakennekerroksien tekeminen, tien leventäminen, siirtäminen ja uuden tien tekeminen eivät kuuluneet kunnossapidon piiriin eikä näitä töitä voinut tehdä kansallispuiston alueella ilman ympäristöministeriön lupaa.

 Asian käsittely Itä-Suomen maaoikeudessa Valitus ja vastaus

Kolin Rantatien yksityistien tiekunta haki muutosta tiejaoston ratkaisuun ja vaati tiejaoston päätöksen kumoamista ja tiekunnan kokouksen päätöksen jättämistä voimaan. Tiekunta huomautti, että voimassa olevat tieoikeudet oli perustettu vanhan luonnonsuojelulain aikana. Eduskunnan oikeusasiamies oli 30.11.1992 antamassaan päätöksessä todennut, että rauhoitusmääräys, josta luonnonsuojelulain 1 luvussa oli säädetty, ei rajoittanut sellaista yksityisen oikeutta, joka oli saavutettu ennen alueen rauhoittamista. Niin ikään Euroopan Neuvoston Ihmisoikeustoimikunta oli 10.10.1994 antamassaan päätöksessä todennut, että aiemmin perustetuille oikeuksille oli annettava oikeus jäädä voimaan. Tämä seikka oli todettavissa ihmisoikeustoimikunnan päätöksen perusteluista. Tiekunta vaati sen seikan toteamista, että tiekunnalla oli tieoikeuksien perustamispäätöksessä vahvistetulla tiealueella oikeus suorittaa tien perusparantamis- ja kunnostustöitä ja ettei mainittujen tienpitotoimien suorittamiseen ollut tarpeen hankkia metsäntutkimuslaitoksen lupaa. Tiekunta huomautti lisäksi, että yksityistie oli vilkasliikenteinen. Tien mäkisyydestä ja mutkaisuudesta johtuen liikenneturvallisuustekijät vaativat tien parantamista tienparannussuunnitelmasta ilmenevällä tavalla. Liikennemäärään vaikutti se, että tie lyhensi matkaa Kolin kyläkeskuksesta Lieksan keskustaan noin 20 kilometriä. Tästä johtuen tietä käytettiin erittäin paljon läpikulkuliikenteeseen.

Ympäristöministeriö ja metsäntutkimuslaitos vaativat kumpikin valituksen hylkäämistä ja asian jättämistä tiejaoston päätöksen varaan.

 Maaoikeuden tuomio 5.3.1998

Maaoikeus lausui, että Kolin kansallispuisto oli perustettu siitä annetulla lailla (581/1991) luonnonsuojelulain (71/1923) mukaiseksi erityiseksi suojelualueeksi, jota oli laajennettu 16.8.1996 annetulla lailla (634/1996). Kolin Rantatien yksityistie oli perustettu ennen Kolin kansallispuistosta annettujen mainittujen lakien ja asetuksen voimaantuloa. Kolin kansallispuistoa koskevien säännösten voimaantullessa voimassaolleen luonnonsuojelulain 8§:n ja valituksenalaisen toimituksen suorittamisajankohtana voimassa olleen luonnonsuojelulain 71§:n mukaan luonnonsuojelulaki tai sen nojalla tehdyt päätökset eivät rajoittaneet sellaisen oikeuden käyttämistä, joka ennen rauhoitusmääräyksen voimaantuloa perustettuna rasitteena kohdistui luonnonsuojelualueeseen. Näin ollen Kolin rantatien yksityistien osakkailla oli Kolin kansallispuistosta annetun asetuksen 1 ja 3§:n säännösten estämättä oikeus rakentaa ja kunnossapitää tietä alueella, johon tieoikeudet olivat aikanaan tulleet perustetuiksi.

Näillä perusteilla maaoikeus kumosi tiejaoston päätöksen sikäli kuin sillä oli muutettu Kolin Rantatien yksityistien parannussuunnitelmaa koskevaa tiekunnan päätöstä ja hylkäsi tiekunnan päätöstä koskevat ympäristöministeriön ja metsäntutkimuslaitoksen tiejaostolle tekemät vaatimukset. Tiekunnan päätös jäi siis Kolin Rantatien yksityistien parannussuunnitelmaa koskevilta osin voimaan.

Asian ovat ratkaisseet maaoikeustuomari Voutilainen (eri mieltä), maaoikeusinsinööri Kotilainen sekä lautamiehet Turunen ja Patrikainen.

Eri mieltä ollut maaoikeustuomari Voutilainen lausui seuraavaa:

Kolin kansallispuisto on perustettu siitä annetulla lailla (581/1991) luonnonsuojelulain (71/1923) mukaiseksi erityiseksi suojelualueeksi, jota on laajennettu 16.8.1996 annetulla lailla (634/1996). Kolin rantatien yksityistie on perustettu ennen Kolin kansallispuistosta annettujen lakien ja Kolin kansallispuistosta annetun asetuksen voimaan tulemista. Kansallispuiston perustamisajankohtana voimassa olleen luonnonsuojelulain 8§:n ja valituksenalaisen toimituksen suorittamisajankohtana voimassa olleen luonnonsuojelulain 71§:n mukaan luonnonsuojelulaki tai sen nojalla tehdyt päätökset eivät rajoita sellaisen oikeuden käyttämistä, joka ennen rauhoitusmääräyksen voimaantuloa perustettuna rasitteena kohdistuu luonnonsuojelualueeseen.

Kolin kansallispuistosta annetun asetuksen 1§:n 1 kohdan mukaan teiden rakentaminen Kolin kansallispuistossa on kielletty. Sanotun asetuksen 1§:n 2 momentin mukaan kansallispuistossa on kielletty muutkin toimet, jotka saattavat vaikuttaa epäedullisesti alueen luonnonoloihin, maisemaan taikka eläin- tai kasvilajien säilymiseen. Kolin kansallispuistossa saa asetuksen 3§:n mukaan kansallispuiston perustamistarkoitusta vaarantamatta metsäntutkimuslaitoksen luvalla muun muassa pitää kunnossa kulkuväyliä. Asetuksen 5§:n 2 momentin mukaan ympäristöministeriö voi sallia suorittaa muitakin toimia, jotka eivät ole ristiriidassa kansallispuiston perustamistarkoituksen kanssa ja joita sen asianmukainen hoito tai käyttö edellyttää.

Voimassa olevan luonnonsuojelulain 76§:n 2 momentin mukaan ennen lain voimaantuloa perustettujen luonnonsuojelualueiden perustamissäädökset ja -päätökset samoin kuin näiden säännösten nojalla annetut rauhoitussäännökset ja -määräykset ovat jääneet voimaan. Mainittujen säännösten mukaan laillisesti perustettujen tieoikeuksien mukaisten teiden rakentamiselle ja kunnossapidolle ei ole estettä. Sitä vastoin uusien teiden rakentamista tarkoittavien tienrakentamistoimenpiteiden suorittaminen on sallittu yksityisistä teistä annetun lain 51b§:n säännökset huomioon ottaen vain Kolin kansallispuistosta annetussa asetuksessa säädetyissä rajoissa.

Kolin Rantatien yksityistie on perustettu metsätalouden harjoittamista ja yksityisten tilojen liikennetarpeita varten, joita vastaavaan tasoon tie on tullut rakennetuksikin jo ennen Kolin kansallispuistosta annetun lain antamista. Asiassa esitettyjen selvitysten perusteella tien parannussuunnitelmassa tarkoitetut maanpinnan leikkaukset ja pengerrykset eivät johdu niinkään tien pitämisestä alkuperäistä tarkoitustaan vastaavassa kunnossa, vaan tähtäävät pikemminkin tien tason parantamiseen. Tien tason parantaminen siis edellyttää kerrotunlaista tien rakentamista, jolla lisätään tieosakkaiden oikeuksia siinäkin tapauksessa, että tien rakentamistoimenpiteet suoritetaan tien perustamistoimituksessa vahvistetulla tiealueella. Sen vuoksi pidän näiden toimenpiteiden suorittamista Kolin kansallispuistosta annetun asetuksen 1§:ssä tarkoitettuna, kiellettynä tien rakentamisena. Sitä vastoin tierumpujen rakentamisen ja muiden toimenpiteiden on osoitettu tapahtuvan vain tien pitämiseksi alkuperäistä tarkoitustaan vastaavassa kunnossa. Tien kunnossapitotoimilla ei saa kuitenkaan Kolin kansallispuistosta annetun asetuksen mukaan vaarantaa Kolin kansallispuiston perustamistarkoitusta. Sen varmistamiseksi tien kunnossapitotoimenpiteelle on hankittava Kolin kansallispuistosta annetun asetuksen 3§:ssä tarkoitettu metsäntutkimuslaitoksen lupa.

Mainituilla perusteilla hylkään Kolin Rantatien yksityistien tiekunnan valituksen ja jätän Lieksan kaupungin maaseutulautakunnan tiejaoston päätöksen lopputuloksen voimaan.

 MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Ympäristöministeriölle ja metsäntutkimuslaitokselle myönnettiin valituslupa. Valituksissaan ne vaativat maaoikeuden tuomion kumoamista ja maaseutulautakunnan tiejaoston päätöksen lopputuloksen pysyttämistä.

Tiekunta on antanut siltä pyydetyn vastauksen.

Korkein oikeus toimitti asiassa katselmuksen 6.9.1999 ja suullisen käsittelyn 7.9.1999.

 KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU Perustelut

Kolin kansallispuisto on perustettu siitä annetulla 10.4.1991 voimaan tulleella lailla (581/1991) valtion omistamille alueille luonnonsuojelulain (71/1923) mukaiseksi erityiseksi suojelualueeksi. Kansallispuiston perustamistarkoituksena oli edustavan pohjoiskarjalaisen vaara-alueen, vanhojen metsien ja niiden eliöstön sekä Kolin kansallismaiseman keskeisen osan suojeleminen, kaskitalouden luomien maisemien ja kasviyhdyskuntien ylläpitäminen sekä ympäristöntutkimuksen, ympäristövalistuksen ja luonnonharrastuksen edistäminen. Sanotun luonnonsuojelulain 2 §:n 2 momentin ja Kolin kansallispuistosta annetun lain 5 §:n nojalla on annettu 1.5.1991 voimaan tullut asetus Kolin kansallispuistosta (674/1991), johon sisältyvät kansallispuistoa koskevat rauhoitusmääräykset. Kansallispuistoa on laajennettu 1.9.1996 voimaan tulleella lailla (634/1996) liittämällä siihen valtion omistamia alueita. Viimeksi mainitun lain 3§:n mukaan kansallispuiston laajennusalueen rauhoitusmääräyksistä on voimassa, mitä Kolin kansallispuistosta on erikseen säädetty.

Kolin kansallispuistosta annetussa asetuksessa on määräykset siitä, mitkä toimet ovat Kolin kansallispuistossa kiellettyjä ja mitkä sallittuja. Kansallispuistossa ei saa asetuksen 1§:n 1 momentin 1 kohdan mukaan rakentaa teitä. Kansallispuistossa on asetuksen 1§:n 2 momentin mukaan kielletty muutkin toimet, jotka saattavat vaikuttaa epäedullisesti alueen luonnonoloihin, maisemaan taikka eläin- ja kasvilajien säilymiseen. Kansallispuistossa saa asetuksen 3§:n mukaan kansallispuiston perustamistarkoitusta vaarantamatta metsäntutkimuslaitoksen luvalla pitää kunnossa kulkuväyliä. Ympäristöministeriö voi asetuksen 5§:n 2 momentin mukaan sallia muitakin toimia ja siis myös tien rakentamisen, jos toimet eivät ole ristiriidassa kansallispuiston perustamistarkoituksen kanssa ja jos puiston asianmukainen hoito tai käyttö niitä edellyttää. Yksityisistä teistä annetun lain 3§:n 1 momentin mukaan milloin laissa on jonkin tapauksen varalta erikseen säädetty yksityisestä tai sellaiseksi katsottavasta tiestä taikka muusta tässä laissa tarkoitetusta alueesta tämän lain säännöksistä poiketen tai sen lisäksi, mitä tässä laissa säädetään, on sellaista erityissäännöstä ja sen nojalla annettua määräystä noudatettava.

Kolin Rantatien yksityistie on perustettu vuonna 1987 metsätalouden harjoittamista ja yksityisten tilojen liikennetarpeita varten. Tie on ollut olemassa ennen Kolin kansallispuiston perustamista.

Yksityisistä teistä annetun lain 6 §:n mukaan tienpito käsittää tien tekemisen ja kunnossapidon. Tien tekemisellä tarkoitetaan uuden tien rakentamista sekä ennestään olevan tien siirtämistä, levittämistä ja muuta parantamista. Tien kunnossapidoksi katsotaan toimenpiteet, jotka ovat tarpeen tien pysyttämiseksi sen tarkoitusta vastaavassa kunnossa. Lain 7 §:n 4 momentin mukaan tie on pidettävä sellaisessa kunnossa kuin sen tarkoitus ja siitä tuleva hyöty edellyttävät.

Voimassa olevan luonnonsuojelulain 76 §:n 2 momentin mukaan ennen lain voimaantuloa perustettujen luonnonsuojelualueiden perustamissäädökset ja -päätökset samoin kuin niiden nojalla annetut rauhoitussäännökset ja -määräykset ovat jääneet voimaan. Kansallispuiston perustamisajankohtana voimassa olleen vuoden 1923 luonnonsuojelulain nojalla muodostetuilla luonnonsuojelualueilla noudatetaan näin ollen niitä rauhoitusmääräyksiä, jotka tuolloin on kyseisille alueille säädetty. Vuoden 1923 luonnonsuojelulain 8§:n mukaan rauhoitusmääräys ei rajoita sellaista yksityisen oikeutta, joka ennen rauhoittamista on saavutettu. Vastaavasti voimassa olevan luonnonsuojelulain 71§:n mukaan luonnonsuojelulaki tai sen nojalla tehdyt päätökset eivät rajoita sellaisen oikeuden käyttämistä, joka ennen rauhoitusmääräyksen voimaantuloa perustettuna rasitteena kohdistuu luonnonsuojelualueeseen.

Tiekunta oli päättänyt tiekunnan kokouksessa 10.7.1997 parantaa Kolin Rantatietä kuivatuksella, tien leikkauksilla ja pengertämisellä sekä tien kantavuuden parantamisella. Kuivatuksen tehostamiseksi oli päätetty asentaa uudet 300 millimetrin läpimittaiset muoviputket muutamalle kansallispuiston alueella olevalle paalulle ja eräälle paalulle 400 millimetrin putki entisen 200 millimetrin putken viereen. Rumpujen päät ja laskuojat oli päätetty puhdistaa yli kymmenenellä paalulla. Kuivatustyöt oli päätetty tehdä laskuojien puhdistusta lukuunottamatta 12- 17 metrin tiealueen sisällä.

Eräillä paaluväleillä oli päätetty suorittaa keskisyvyydeltään 500 millimetrin leikkauksia ja eräillä pengertää tietä leikkauksista saatavilla massoilla pengerryskorkeuden ollessa 750 millimetriä. Tien kantavuutta oli myös päätetty parantaa noin kymmenellä paaluvälillä seitsemän senttimetrin kantavalla kerroksella ja kolmen senttimetrin kulutuskerroksella. Kantavuuden parantamistöissä oli päätetty pysyä sanotulla 12- 17 metrin levyisellä tiealueella. Tiealueella olevia tien rakentamisaikaisia maakiviä oli päätetty haudata ja maisemoida tietä kuivatus- ja kantavuustöiden yhteydessä.

Kolin Rantatien yksityistie on ennen Kolin Kansallispuiston perustamista rakennettu perustamistarkoituksensa mukaiseksi. Katselmuksessa tehdyistä havainnoista ja suullisessa käsittelyssä esitetystä todistelusta voidaan tehdä se johtopäätös, että tie edelleen täyttää sille perustettaessa asetetut vaatimukset, joskin matkailun myötä lisääntynyt läpikulkuliikenne ja raskailla ajoneuvoilla tapahtuva puutavarankuljetus puoltaisivat tiekunnan päättämiä parantamistoimia.

Tien parantamista koskevassa suunnitelmaselostuksessa tarkoitetut maanpinnan leikkaukset, pengertämiset ja tien rakennekerroksien huomattava parantaminen eivät johdu tien pitämisestä alkuperäistä tarkoitustaan vastaavassa kunnossa vaan tähtäävät tien tason parantamiseen. Tien parantaminen tällä tavalla rinnastuu sellaiseen tien rakentamiseen, joka on kielletty Kolin kansallispuistosta annetun asetuksen 1§:n 1 momentin 1 kohdan mukaan ja on siten sallittu vain ympäristöministeriön saman asetuksen 5§:n 2 momentin nojalla antamalla luvalla.

Tien kuivatusta varten suoritettavat rumpuputkien uusiminen, korjaaminen ja puhdistaminen, laskuojien puhdistaminen, tien kantavuuden ja kulutuskerroksen vähäinen parantaminen sekä tien rakennusaikaisten maakivien hautaaminen ja tien maisemoiminen kuivatus- ja kantavuustöiden yhteydessä taas ovat tien kunnossapitoon liittyviä toimenpiteitä, joilla pyritään tien pysyttämiseen sen tarkoitusta vastaavassa kunnossa. Ottaen huomioon yksityisistä teistä annetun lain 7 §:n 4 momentin velvoite, tällaiseen tien kunnossapitoon siltä osin kuin kunnossapitotyöt suoritetaan vahvistetun tiealueen puitteissa ei tarvita metsäntutkimuslaitoksen lupaa koska Kolin kansallispuistosta annetun asetuksen 3 §:n säännös ei luonnonsuojelulain 71 §:n mukaan rajoita sellaisen oikeuden käyttämistä, joka ennen sen voimaantuloa perustettuna oikeutena kohdistuu luonnonsuojelualueeseen.

Kuitenkin on otettava huomioon yksityisistä teistä annetun lain 7 §:n 2 momentin säännös, jonka mukaan tietä ei saa tehdä, jos sen tekemisestä voi aiheutua huomattavaa luonnon turmeltumista tai ympäristön kulttuuriarvojen vähentymistä tai muu niihin verrattava yleisen edun loukkaus. Kieltosäännöstä on pykälän 3 momentin nojalla sovellettava myös tien käyttöön. Tien käyttöön liittyvistä kunnostamistoimista voi aiheutua sellaisia seurauksia, jotka saattavat vaikuttaa epäedullisesti kansallispuiston luonnonoloihin, maisemaan tai eläin- ja kasvilajien säilymiseen. Sen vuoksi tietä kunnostettaessa on yhteistyössä metsäntutkimuslaitoksen kanssa pyrittävä löytämään tien kunnostamistoimille sellainen vaihtoehto, joka mahdollisimman hyvin ottaa huomioon Kolin kansallispuistosta johtuvat luonnonsuojelulliset näkökohdat.

 Tuomiolauselma

Maaoikeuden tuomio kumotaan. Lieksan kaupungin maaseutulautakunnan tiejaoston päätös jää voimaan siltä osalta kuin se koskee yksityistiellä tehtäviä maaleikkauksia, pengertämisiä ja tien rakennekerrosten huomattavaa parantamista. Kolin Rantatien yksityistien tiekunnan päätös jää voimaan siltä osalta kuin se koskee tierumpuihin ja laskuojiin liittyviä toimenpiteitä sekä tien kantavuuden ja kulutuskerroksen vähäistä parantamista, maakivien hautaamista ja tien maisemointia.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Per Lindholm (eri mieltä), Anja Tulenheimo-Takki, Arvi Paasikoski (eri mieltä), Gustaf Möller ja Kari Kitunen (eri mieltä). Esittelijä Irmeli Heikonen.

 Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeusneuvos Kitunen: Olen samaa mieltä perusteluista Korkeimman oikeuden tuomiosta ilmenevien perustelujen seitsemän ensimmäisen kappaleen osalta. Tämän jälkeen lausun:

Tiekunnan hyväksymät leikkaukset, pengertämiset ja tien rakennekerrosten huomattavat lisäämiset ovat toimia, joilla parannettaisiin tietä sen nykyisestä tasosta. Tien kunnossapitoon voidaan puolestaan lukea tien kuivatusta varten tehtävät rumpuputkien uusimiset ja puhdistamiset, laskuojien kunnostukset sekä tien kulutuskerroksen vähäinen lisääminen. Tien parantamis- ja myös eräistä kunnostamistoimista, kuten esimerkiksi rumpuputkien sijoituksesta, voidaan katselmuksen perusteella katsoa saattavan aiheutua sellaisia seurauksia, jotka vaikuttavat epäedullisesti kansallispuiston luonnonoloihin, maisemaan tai eläin- ja kasvilajien säilymiseen.

Laissa ei ole yksiselitteisesti sanottu, mitä vuoden 1923 luonnonsuojelulain 8 §:ssä ja voimassa olevan luonnonsuojelulain 71 §:ssä tarkoitetulla yksityisen oikeudella tarkoitetaan. Tieoikeus sellaisenaan on lainkohdissa tarkoitettu oikeus. Arvioitaessa oikeuden laajuutta vastakkain ovat yksityisen etu sekä toisaalta Kolin kansallispuistosta johtuvat luonnonsuojelulliset näkökohdat. Näiden näkökohtien ilmaisuna on yksityisistä teistä annetun lain 7§:n 2 momentin säännös, jonka mukaan tietä ei saa tehdä, jos sen tekemisestä voi aiheutua huomattavaa luonnon turmeltumista tai ympäristön kulttuuriarvojen vähentymistä tai muu niihin verrattava yleisen edun loukkaus. Kieltosäännöstä on pykälän 3 momentin nojalla sovellettava myös tien käyttöön. Vuoden 1997 alussa voimaan tulleen yksityisistä teistä annetun lain 51b§:n mukaan tietoimituksessa ja muuta viranomaispäätöstä tehtäessä on lisäksi noudatettava, mitä luonnonsuojelulaissa (1096/1996) ja sen nojalla säädetään. Lakiin otetut säännökset puoltavat vahvasti luonnonsuojelullisten näkökohtien huomioon ottamista arvioitaessa yksityisen oikeuden laajuutta kansallispuiston alueella.

Koska kysymys on tieoikeudesta Kolin kansallispuiston alueella sijaitsevaan yksityiseen tiehen, on oikeuden laajuutta arvioitava ottamalla huomioon myös kansallispuiston perustamistavoitteet. Tieosakkaan kannalta katson lähtökohdaksi sen, että osakkaan on voitava käyttää tietä sen perustamistarkoituksen mukaisesti kohtuullisella tavalla.

Näiden näkökohtien perusteella päädyn siihen, etteivät Kolin kansallispuiston rauhoitusmääräykset rajoita Kolin Rantatien yksityistien käyttämistä perustamistarkoituksensa mukaisesti. Toisaalta tieoikeus ei oikeuta ryhtymään Kolin kansallispuiston alueella rauhoitusmääräysten vastaisiin toimiin, jollaisia tien parannustyöt ja joissakin tapauksissa myös kunnostustyöt saattaisivat olla. Tässä suhteessa on otettava huomioon, että jo tien kunnostustöiden suunnittelu puhumattakaan parannustöiden suunnittelusta saattaa luonnonsuojelullisesta näkökulmasta katsottuna edellyttää sellaista asiantuntemusta, jota tiekunnalla ei yleensä ole. Esimerkiksi tien kunnon kannalta samanarvoiset vaihtoehdot tierumpujen sijoituksessa saattavat johtaa erilaiseen tulokseen luontoon kohdistuvan rasituksen kannalta. Suojelun kohde on usein sellainen, että aiheutettu vahinko ei ole jälkikäteen korvattavissa.

Edellä olevilla perusteilla katson, että tien parannustyöt eivät ole sallittuja ilman ympäristöministeriön lupaa. Tieoikeuden perusteella tiekunnalla on tosin oikeus ja velvollisuuskin tehdä tiellä kunnostustöitä, mutta ottaen huomioon Kolin kansallispuiston perustamistavoitteet tieoikeuden käyttämistä ei rajoita lain vastaisesti se, että niiden suorittamisen edellytyksenä on metsäntutkimuslaitoksen lupa.

Näillä perusteilla kumoan maaoikeuden tuomion ja jätän asian Lieksan kaupungin maaseutulautakunnan tiejaoksen päätöksen varaan.

Oikeusneuvos Paasikoski: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Kitunen.

Oikeusneuvos Lindholm: Hyväksyn maaoikeuden tuomion sekä perustelujen että lopputuloksen osalta. Haluan kuitenkin lisätä perusteluihin seuraavan:

On mielestäni selvää, ettei tien rakentamiseen olisi tarvittu ympäristöministeriön eikä metsäntutkimuslaitoksen lupaa, jos kansallispuisto olisi perustettu tieoikeuksien vahvistamisen jälkeen, mutta ennenkuin tie oli ehditty rakentaa. Pidän samoin selvänä, että tie olisi voitu alunperin rakentaa parantamissuunnitelmassa tarkoitetulla tavalla, kun tarkempia määräyksiä tien tekemisestä ei ollut annettu eikä tien rakentaminen tällä tavalla ilmeisestikään olisi ollut ristiriidassa yksityisistä teistä annetun lain 7 §:n tai muun säännöksen kanssa. Nämä itse tieoikeudesta johtuvat oikeudet ovat, kuten maaoikeus on todennut, pysyneet voimassa kansallispuiston perustamisen jälkeenkin.