A lausui Kolmiokirja Oy:tä vastaan nostamassaan 6.9.1995 vireille tulleessa uudessa kanteessa, että hän oli edelleenkin työtön eikä ollut yrityksistään huolimatta saanut ammattiaan vastaavaa työtä. Kolmiokirja Oy oli suorittamansa laittoman irtisanomisen johdosta työsopimuslain 51 §:n nojalla vastuussa A:lle irtisanomisen johdosta aiheutuneista vahingoista myös 20.11.1993 jälkeiseltä ajalta.

A oli työskennellyt Kolmiokirja Oy:n palveluksessa vuodesta 1971, hän oli ollut 46-vuotias työsuhteen päättyessä ja hänellä oli ennen irtisanomista ollut vähäisiä tuki- ja liikuntaelinoireita, jotka olivat pahentuneet irtisanomisen seurauksena. A:lla ei ikänsä ja elämänolosuhteensa huomioon ottaen ollut enää mahdollisuutta saada yhtä hyvää työtä kuin hänellä oli ollut Kolmiokirja Oy:ssä. Tuleva palkkataso tuli olemaan alhaisempi ja irtisanomisella tuli siten olemaan vaikutusta myös eläkkeen pienenemiseen.

Tässä oikeudenkäynnissä oli kysymys vain tuomittavan vahingonkorvauksen määrästä. Vahinkoa kärsineen osapuolen asemaa arvioitaessa merkitystä ei ollut sillä seikalla, miten työnantajayhtiön taloudellinen tilanne oli kehittynyt irtisanomisen jälkeen. Toimituksellinen työ ei ollut yhtiön väittämin tavoin edes vähentynyt eikä sitä ollut uudelleenjärjestelty.

A katsoi, että Kolmiokirja Oy oli velvollinen suorittamaan hänelle vahingonkorvauksena hänen menettämänsä palkan määrän aikaisemmin tuomittu neljän kuukauden korvaus huomioon ottaen yhteensä neljältä vuodelta.

Kolmiokirja Oy kiisti kanteen ja vaati sen hylkäämistä.

Vastauksessaan Kolmiokirja Oy katsoi muun ohella, että A:n työsuhde olisi päättynyt joka tapauksessa ennen vuoden 1993 loppua ja viimeistään 21.11.1993, koska Kolmiokirja Oy:llä olisi viimeistään keväällä 1993 ollut lainmukainen peruste irtisanoa A:n työsopimus.

Käräjäoikeus totesi, että Turun hovioikeus oli 15.12.1994 antamallaan tuomiolla velvoittanut Kolmiokirja Oy:n maksamaan A:lle vahingonkorvausta neljän kuukauden työansion menetyksestä, koska asiassa ei ollut esitetty työsopimuslain 37 a §:ssä säädettyjä edellytyksiä A:n työsopimuksen irtisanomiseen tuotannollisista ja taloudellisista syistä. Yhtiö oli nyt katsonut, että se olisi ollut oikeutettu tuotannollisista ja taloudellisista syistä irtisanomaan A:n työsopimuksen viimeistään keväällä 1993, ja kiistänyt kanteen sillä perusteella, että A oli jo saanut vahingonkorvauksen 20.11.1993 saakka.

Käräjäoikeus lausui, että Kolmiokirja Oy:llä oli ollut oikeus tämän jutun yhteydessä vedota A:n irtisanomisen jälkeen tapahtuneisiin taloudellisiin ja tuotannollisiin syihin. Yhtiön taloudellisesta kehityksestä tai toimituksellisen työvoiman tarpeesta vuoden 1993 aikana esitetty selvitys ei kuitenkaan osoittanut, että Kolmiokirja Oy:llä olisi vuoden 1993 keväälläkin ollut työsopimuslain 37 a §:ssä säädettyjä edellytyksiä A:n työsopimuksen irtisanomiseen. Tämän vuoksi ja koska A oli ollut työttömänä irtisanomisestaan lähtien yhtiön oli suoritettava vahingonkorvausta vielä 20.11.1993 jälkeiseltäkin ajalta.

Työsopimuslain 51 §:n mukaan työnantajan, joka tahallaan tai huolimattomuudestaan laiminlöi työsopimuslaista tai työsopimuksesta hänelle johtuvien velvollisuuksien täyttämisen, tuli korvata työntekijälle siten aiheuttamansa vahinko.

A oli vaatinut vahingonkorvauksena ansionmenetyksen neljältä vuodelta, josta oli vähennettävä jo maksettu määrä neljältä kuukaudelta. Oikeuskäytännössä perusteettomista irtisanomisista oli tuomittu vahingonkorvausta huomattavasti lyhyemmiltä ajoilta. Yhtiön ilmoituksen mukaan A olisi säilyttänyt työpaikkansa, jos hän olisi suostunut siirtymään Ouluun. A:n Ouluun siirtymisestä olisi esitetyn selvityksen mukaan koitunut Kolmiokirja Oy:lle noin 186000 markan vuotuinen palkkakustannusten säästö. A ei ollut ilmoittanut selkeää perustetta sille, miksi hän ei ollut ollut halukas siirtymään Ouluun. Vaikka A:n työskentely koko työsuhteen ajan kotoaan käsin Tampereelta olikin ollut hänen työsopimuksensa olennainen ehto, oli vahingonkorvauksen määrää harkittaessa otettava nämä seikat huomioon.

Käräjäoikeus katsoi, että Kolmiokirja Oy:n oli suoritettava A:lle jo maksetun määrän lisäksi vahingonkorvauksena kuuden kuukauden ansionmenetystä vastaava määrä vähennettynä yhdeksän kymmenesosalla hänen samalta ajalta saamistaan ansiosidonnaisista työttömyyskorvauksista.

A oli menettänyt palkkaa ja korotettua lomapalkkaa ajalta 21.11.1993- 20.5.1994 yhteensä 84596 markkaa sekä saanut ansiosidonnaisia päivärahoja 38191 markkaa, mistä oli vahingonkorvauksen vähennyksenä otettava huomioon 34372

markkaa. Kolmiokirja Oy:n oli siten suoritettava A:lle vahingonkorvauksena 50224 markkaa korkoineen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Dunder.

A ja Kolmiokirja Oy valittivat hovioikeuteen.

Hovioikeus lausui, että Kolmiokirja Oy oli käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevin tavoin vastustanut kannetta sillä perusteella, että yhtiöllä olisi ainakin keväällä 1993 ollut oikeus taloudellisista ja tuotannollisista syistä irtisanoa A:n työsopimus päättymään viimeistään 21.11.1993. Yhtiö oli väittänyt, ettei se ollut velvollinen maksamaan A:lle vahingonkorvausta 20.11.1993 jälkeiseltä ajalta, koska se oli maksanut A:lle irtisanomisajalta täyden palkan sekä työsopimuslain 37 a§:n vastaiseksi todetun työsopimuksen irtisanomisen perusteella tämän ajalta 21.7.- 20.11.1993 maksettavaksi vaatiman peruskuukausipalkkaa ja korotetun lomapalkan menetystä vastaavan vahingonkorvauksen.

A oli käräjäoikeuden mainitsemin tavoin puolestaan väittänyt, ettei hänelle tuomittavaa vahingonkorvausta määrättäessä voitu ottaa huomioon Kolmiokirja Oy:n olosuhteissa hänen työsuhteensa laittoman päättämisen jälkeen mahdollisesti tapahtuneita muutoksia.

Kysymys A:n työsopimuksen irtisanomisen laittomuudesta oli ratkaistu oikeusvoimaisesti Turun hovioikeuden 15.12.1994 antamalla tuomiolla. Sillä seikalla, olisiko Kolmiokirja Oy:llä A:n jo tapahtuneen laittoman irtisanomisen jälkeen mahdollisesti ollut oikeus irtisanoa A ei ollut nyt kysymyksessä olevassa A:lle tuomittavaa vahingonkorvausta koskevassa asiassa itsenäistä merkitystä.

Kun vahingonkorvausvelvollisuus perustui työsopimuslain 51 §:n 1 momentin säännökseen, ei merkitystä vahingonkorvauksen määrää harkittaessa, toisin kuin käräjäoikeus oli lausunut, ollut myöskään sillä seikalla, olisiko A:n Ouluun siirtymisestä koitunut Kolmiokirja Oy:lle palkkakustannusten säästöä, eikä sillä, olisiko A yhtiön ilmoituksen mukaisesti säilyttänyt Ouluun siirtyessään työpaikkansa.

Puheena olevassa tapauksessa perusteltua ei ollut kuitenkaan katsoa, että syy-yhteys irtisanomisen ja ansionmenetyksen välillä jatkuisi loputtomasti. Hovioikeus katsoi, että A:lla oli jo maksetun määrän lisäksi oikeus saada Kolmiokirja Oy:ltä noin kuudentoista kuukauden ansionmenetystä vastaava määrä.

A oli menettänyt palkkaa ja korotettua lomapalkkaa, joiden määrät Kolmiokirja Oy oli myöntänyt oikeiksi, ajalta 21.11.1993- 31.3.1995 yhteensä 197217,90 markkaa. Vastaavalta ajalta A:n oli katsottava saaneen ansiosidonnaisia päivärahoja yhteensä 73821 markkaa, mistä oli vahingonkorvauksen vähennyksenä otettava huomioon yhdeksän kymmenesosaa eli 66438,90 markkaa. Kolmiokirja Oy:n oli siten suoritettava A:lle vahingonkorvauksena 130779 markkaa.

Näillä perusteilla hovioikeus muutti käräjäoikeuden tuomiota siten, että Kolmiokirja Oy velvoitettiin suorittamaan A:lle vahingonkorvausta käräjäoikeuden tuomitseman määrän asemesta 130779 markkaa korkoineen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Liesivuori, Hirsikangas ja Jousi. Esittelijä Harri Lastunen.