Virallinen syyttäjä kertoi, että A oli ollut yhtiö X:n talousjohtaja ja hallituksen jäsen sekä tässä asemassaan työnantajan edustaja. A oli helmi - maaliskuussa 1995 Helsingissä käytyjen neuvottelujen perusteella 7.3.1995 irtisanonut yhtiön työsuojeluvaltuutetun B:n työsuhteen päättymään 7.7.1995 ilman, että niiden työntekijäin enemmistö, joiden työsuojeluvaltuutettu B oli ollut, olivat antaneet siihen suostumuksensa, ja ilman että B:n tekemä työ olisi kokonaan päättynyt.

Tämän vuoksi syyttäjä vaati, että A tuomitaan rangaistukseen työsuojelun valvonnasta ja muutoksenhausta työsuojeluasioissa annetun lain (työsuojeluvalvontalaki) 11 §:n 4 momentin ja 26 §:n 2 momentin (29/1987) nojalla työsuojeluvaltuutetun irtisanomissuojan loukkaamisesta.

A kiisti syytteen ja vaati sen hylkäämistä.

Käräjäoikeus lausui selvitetyksi, että B oli toiminut yhtiö X:n pääkonttorin taloushallintoyksikössä pääasiallisena tehtävänään osto- ja myyntireskontran hoitaminen. Yksikön johtajana oli ollut yhtiön talousjohtaja ja hallituksen jäsen A. B oli toiminut 16.9.1994 lukien yhtiön ainoana työsuojeluvaltuutettuna.

Yhtiössä oli heikentyneen taloudellisen tilanteen johdosta käynnistetty yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain mukaiset neuvottelut, jotka oli ulotettu koskemaan yhtiön aluekonttorien toimihenkilöiden lisäksi pääkonttorin taloushallinnon toimihenkilöitä. Neuvotteluja johtamaan yhtiön hallitus oli valtuuttanut yhtiön haveriasioimiston osastopäällikön, joka työnantajan edustajana oli 7.3.1995 irtisanonut B:n työsuhteen päättymään 7.7.1995. Irtisanomisperusteeksi oli ilmoitettu työnantajan tuotannolliset ja taloudelliset syyt. B:n asemaan työsuojeluvaltuutettuna ei ollut kiinnitetty huomiota B:n eikä yhtiön taholta.

Käräjäoikeus totesi, että työsuojeluvalvontalain 11 §:n 4 momentin mukaan työsuojeluvaltuutetun työsopimuksen irtisanomisesta on voimassa mitä työsopimuslain 53 §:n 2 momentissa säädetään luottamusmiehen työsopimuksen irtisanomisesta. Viimeksi mainitun lainkohdan mukaan luottamusmiehen työsopimus voidaan työnantajan toimesta irtisanoa vain, jos niiden työntekijöiden enemmistö, joiden luottamusmies hän on, antaa siihen suostumuksensa, tai kun työ kokonaan päättyy, eikä voida järjestää muuta työtä, joka vastaa hänen ammattitaitoaan.

Jutussa oli riidatonta, että niiden työntekijöiden enemmistö, joiden luottamusmies B oli ollut, ei ollut antanut hänen irtisanomiselleen suostumusta, ja että B:n työ ei ollut kokonaan päättynyt. Käräjäoikeus katsoi siten, ettei yhtiöllä ollut ollut lakiin perustunutta oikeutta irtisanoa B:n työsopimusta.

A:lla osastonsa johtajana ja yhtiön hallituksen varsinaisena jäsenenä oli ollut oikeus päättää osastonsa henkilökunnan työsuhteista.

Käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että A oli syyllistynyt siihen, mistä hänelle oli vaadittu rangaistusta. Tämän vuoksi käräjäoikeus tuomitsi A:n työsuojeluvalvontalain 11 §:n 4momentin ja 26 §:n 2 momentin nojalla työsuojeluvaltuutetun irtisanomissuojan loukkaamisesta sakkorangaistukseen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Joensuu sekä lautamiehet Karpasto, Karvonen ja Latva.

A valitti hovioikeuteen.

Hovioikeus totesi, että A oli käräjäoikeuden tuomiossa selostetuin tavoin yhtiön hallituksen jäsenenä ja yhtiön talousjohtajana ja siten edustajana 7.3.1995 päättänyt yhtiön työsuojeluvaltuutetun B:n työsuhteen, vaikka siihen ei ollut ollut työsopimuslain 53 §:n 2 momentissa eikä myöskään 37 a §:ssä tarkoitettuja perusteita.

Työsuojeluvalvontalain 26 §:n 2 momentin mukaan, sellaisena kuin se työsuhdetta päätettäessä oli ollut voimassa 16.1.1987 annetussa laissa (29/1987), työnantaja tai työnantajan edustaja, joka jätti noudattamatta, mitä tämän lain 11 §:n 4 momentissa oli säädetty työsuojeluvaltuutetun irtisanomisesta, oli tuomittava työsuojeluvaltuutetun irtisanomissuojan loukkaamisesta sakkoon. Sanotun säännöksen sanamuodosta ja sen säätämiseen johtaneista lainvalmisteluasiakirjoista ei ilmennyt, että rikos olisi rangaistava paitsi tahallisena myös tuottamuksellisena. Kun kysymyksessä kuitenkin oli rikoslain ulkopuoliseen lakiin sisältynyt politiarikokseksi luokiteltava rikos, rangaistus siitä oli vakiintuneen tulkinnan mukaan voitu tuomita myös tuottamuksen perusteella. Säännöstä oli näin ollen tässäkin tapauksessa tulkittava siten, että se oli voimassaollessaan ollut syyksiluettavissa myös tuottamuksellisena tekona.

Työsuojeluvalvontalain 26 §:n 2 momentissa tarkoitettu työsuojeluvaltuutetun irtisanomissuojan loukkaaminen oli siirretty 1.9.1995 voimaan tulleella lailla (689/1995) rikoslakiin työrikoksiin, joista 47 luvun 4 §:ssä säädetty työntekijöiden edustajien oikeuksien loukkaaminen oli tähän tapaukseen soveltuvilta osiltaan samansisältöinen ja rangaistusasteikoltaan vastaava kuin edellä mainittu työsuojeluvalvontalain rikossäännös. Rikoslain 47 luvun 4 §:n sanottua säännöstä oli rikoslakiin sisältyvien tunnusmerkistöjen tulkintaa koskevan pääsäännön mukaisesti tulkittava siten, että kysymyksessä oleva rikos oli vain tahallisena rangaistava, koska syyksiluettavuudesta ei ollut erikseen lausuttu eikä säännös myöskään selvästi tarkoittanut myös tuottamuksellista suhtautumista. Hovioikeus katsoi, että rikoslain 47 luvun 4 §:n säännöstä oli rikoslain voimaanpanemisesta annetun asetuksen 3 §:n säännös huomioon ottaen syyksiluettavuuden kannalta lievempänä sovellettava A:n menettelyä arvioitaessa.

Kun A oli samalla ollut yhtiön työsuojelupäällikkö, hän oli ollut tietoinen B:n erityisasemasta työsuojeluvaltuutettuna. A oli käräjäoikeudessa ja valituksessaan kertonut, että hän ennen B:n työsuhteen päättämistä oli varmistanut asianomaiselta työnantajaliiton lakimieheltä, nauttiko B sanotussa asemassaan mahdollisesti työsuhteen päättämistilanteessa jotakin erityissuojaa. A:n mukaan hänelle oli ilmoitettu, ettei B:llä ollut mitään erityissuojaa sanotussa irtisanomistilanteessa. A:n ilmoitusta ja sen oikeellisuutta myöskään sisällöltään ei ollut aihetta epäillä. Kun oikeuskirjallisuudessa oli vielä tuolloin todettu Korkeimman oikeuden ratkaisuun KKO 1984 I 2 viitaten, ettei työsuojeluvaltuutetun laiton irtisanominen ollut työsopimuslain 54 §:n nojalla rangaistava teko, hovioikeus piti todennäköisenä, että sanottu toteamus, jossa ei ollut huomioitu tuolloin voimassa ollutta työsuojeluvalvontalain 26 §:n 2 momentin rangaistussäännöstä, oli saattanut vaikuttaa A:n saaman ilmoituksen sisältöön. A oli myös voinut luottaa saamaansa ilmoitukseen. Kun A oli pyrkinyt etukäteen selvittämään B:n irtisanomisen laillisuuden, hänen ei voitu katsoa menetelleen tietoisesti vastoin työsuojeluvalvontalain 26 §:n 2 momentin säännöstä. Hänen syykseen ei siten voitu lukea lievempänä sovelletun rikoslain 47 luvun 4 §:n rangaistavuuden edellyttämää tahallisuutta. A:n ei siten ollut näytetty syyllistyneen rikokseen.

Tämän vuoksi hovioikeus hylkäsi syytteen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Iirola, Vihuri ja Paimela. Esittelijä Hannele Piisi.