Virallisen syyttäjän syytteestä, johon asianomistaja Finnkino Oy oli yhtynyt, käräjäoikeus lausui selvitetyksi, että A oli 1.8.1994 Turussa tahallaan myynyt ansiotarkoituksessa rekisteröimättömän B Oy:n nimissä ilman tekijänoikeuden haltijan, sittemmin Finnkino Oy:öön sulautuneen Oy Europa Vision Ab:n lupaa tämän maahantuomat ja yksinoikeudella edustamat 60 elokuvavideokasettia vuokraoikeuksin C Oy:lle yleisölle edelleen vuokrattaviksi.

Perusteluinaan käräjäoikeus lausui, että A:n myöntämisen kautta oli näytetty, että hän oli ostanut Oy Europa Vision Ab:lta 65 videofilmiä, joista hän oli B Oy:n toimitusjohtajana 1.8.1994 myynyt C Oy:lle 60 filmiä, joiden tekijänoikeus oli kuulunut Oy Europa Vision Ab:lle.

Kaupassa oli sen sanamuodon mukaan ollut kyse Oy Europa Vision Ab:n maahantuomasta 60 videoelokuvakasetista vuokrausoikeuksin sekä muutamasta hyllystä. Samana päivänä allekirjoitetussa vahvistus-nimisessä asiakirjassa oli todettu, että kyse olisi ollut kaupan liikkeen osan luovuttamisesta, jossa B Oy olisi ollut myyjänä.

Käräjäoikeus katsoi, ottaen huomioon että kaupalla oli myyty vain osa videokasettivarastosta ja muuta vähäistä irtaimistoa, kyseessä olleen normaalin irtaimen kaupan, jossa oli myyty kauppakirjassa mainittu omaisuus. Tämän johdosta, enemmän selvityksen puuttuessa, oli katsottava, ettei C Oy ollut ostanut liikettä vaan irtaimistoa.

A:n oli näin ollen katsottava syyllistyneen tekijänoikeusrikkomukseen.

Tämän vuoksi käräjäoikeus tekijänoikeuslain 2 §:n, 23 §:n (34/1991) sekä 56 a §:n 1 momentin 1 kohdan ja 2 momentin (442/1984) nojalla tuomitsi A:n tekijänoikeusrikkomuksesta 20 päiväsakkoon. Lisäksi käräjäoikeus velvoitti A:n suorittamaan Finnkino Oy:lle hyvitystä 6 000 markkaa ja vahingonkorvausta 3 000 markkaa sekä Suomen Ääni- ja kuvatallennetuottajat ÄKT ry:lle vahingonkorvausta selvitys- ja valvontakuluista 1 500 markkaa, kaikki määrät korkoineen.

A valitti hovioikeuteen.

Hovioikeus lausui esitetystä selvityksestä ilmenevän, että B Oy:n liiketoimintaan oli kuulunut ennen syytteessä tarkoitettujen videokasettien luovutusta videoelokuvien vuokraustoiminta ja niiden myynti. A oli saattanut uskottavaksi, että yhtiö oli 1.8.1994 kaupan yhteydessä sopinut lopetettavaksi vuokraustoiminnan, mikä myös oli lopetettu. Vuokraustoiminta oli ilmoituksen mukaan käsittänyt yli 90 prosenttia yhtiön liiketoiminnasta.

Tekijänoikeuslain 28 §:n käsite "liikkeen osan luovutus" oli tulkinnanvarainen. A:lla oli syytteessä tarkoitettua oikeustointa tehdessään ollut varteenotettavia perusteita olettaa, että hänen sopimansa tekijänoikeuksien luovutus oli ollut katsottavissa liikkeen osan luovutukseksi mainitussa lainkohdassa tarkoitetussa merkityksessä. Hänen ei siten voitu katsoa tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta rikkoneen tekijänoikeuden suojaksi annettuja säännöksiä, minkä vuoksi syyte oli hylättävä. Koska mainitun kaltaista liikkeen varaston luovutusta muussa kuin vuokraustarkoituksessa ei myöskään ollut pidettävä tekijänoikeuslain 57 §:ssä tarkoitettuna teoksen käyttämisenä, ei A ollut velvollinen suorittamaan Finnkino Oy:lle maksettavaksi tuomittua hyvitystä. Kun syyte hylättiin, oli hylättävä myös Finnkino Oy:n ja Suomen Ääni- ja kuvatallennetuottajat ÄKT ry:n vahingonkorvausvaatimukset.

Näillä perusteilla hovioikeus, muuttaen käräjäoikeuden tuomiota, hylkäsi syytteen ja vapautti A:n tuomitusta rangaistuksesta sekä kaikesta Finnkino Oy:lle ja Suomen Ääni- ja kuvatallennetuottajat ry:lle tuomitusta korvausvelvollisuudesta.

Esittelijän, viskaali Jaakkolan mietintö:

Tekijänoikeuslain 28 §:n mukaan se, jolle tekijänoikeus on luovutettu, ei saa luovuttaa oikeutta toiselle, ellei toisin ole sovittu. Milloin oikeus kuuluu liikkeelle, sen saa kuitenkin luovuttaa yhdessä liikkeen tai sen osan kanssa.

B Oy ja C Oy olivat 1.8.1994 päivätyssä kauppakirjassa ja samana päivänä laaditussa vahvistukseksi otsikoidussa asiakirjassa todenneet, että kysymys oli liikkeen osan luovutuksesta ja että B Oy kaupalla luopui videoelokuvien vuokraustoiminnasta ja lopettaisi myös videoelokuvien myyntitoiminnan vuoden 1994 loppuun mennessä.

Kauppakirjan sanamuodon mukaan kaupan kohde oli kuitenkin ollut vain 60 videoelokuvakasettia vuokrausoikeuksin sekä joitakin hyllyjä.

A oli esitutkinnassa kertonut, että B Oy:llä oli ollut yhteensä noin 400 videoelokuvaa. Niistä C Oy:n toimitusjohtaja oli eri kauppakirjoilla ostanut noin 200 kappaletta. Loput 200 kasettia oli myyty kuluttajille. C Oy:n toimitusjohtaja oli vapaasti valinnut hänelle sopivat elokuvat.

Käräjäoikeudessa A oli ilmoittanut, että B Oy:llä oli ollut yli 200 kasettia vuokrattavana ja että vuokraustoiminta oli kaupan jälkeen loppunut kokonaan.

Valituksessaan A oli vielä ilmoittanut, että hän olisi halunnut myydä koko liikkeen, mutta C Oy:n toimitusjohtaja oli pitänyt tiloja liian pieninä ja osaa elokuvista arvottomina.

Selvityksestä ilmeni, että B Oy:n liiketoiminta oli lopetettu syksyllä 1994. Kysymyksessä olevalla kauppakirjalla ei kuitenkaan ollut luovutettu mitään itsenäistä liikkeen osaa vaan ainoastaan 60 ostajan valitsemaa elokuvaa ja eräitä hyllyjä. A oli näin ollen myymällä elokuvat tahallaan ansiotarkoituksessa ilman tekijänoikeuden haltijan lupaa syyllistynyt tekijänoikeusrikkomukseen.

Näillä perusteilla esittelijä mietinnössään ehdotti, lainkohtia oikaisten, käräjäoikeuden tuomiolauselman jättämistä pysyväksi.