Virallinen syyttäjä kertoi asian pääkäsittelyssä 5.5.1998, että A oli 2.1.1998 Joutsenossa kuljettaessaan henkilöautoa laiminlyönyt noudattaa 50 km/h:n nopeusrajoitusta kuljettaen autoa ainakin 70 kilometrin tuntinopeudella, poliisin pysäytettyä hänet liikennevalvonnassa käyttänyt harhauttavana todisteena ajo-oikeudestaan väärennettyä Jugoslavian ajokorttia ja kuljettanut henkilöautoa yleisillä teillä, vaikka hänellä ei ollut ajo-oikeutta. Tämän vuoksi syyttäjä vaati A:lle rangaistusta liikennerikkomuksesta, väärennyksestä ja ajo-oikeudetta ajosta sekä väärennetyn ajokortin määräämistä valtiolle menetetyksi. Syyttäjä esitti todisteena väärennyksestä keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion 20.1.1998 päivätyn kirjallisen lausunnon, jonka mukaan A:n esittämä ajokortti oli väärennös.

A myönsi syytteen liikennerikkomuksesta mutta kiisti syytteen väärennyksestä sekä ajo-oikeudetta ajosta. A lausui, että hän oli saanut ajokortin 18.11.1989 Bosnia-Hertzegovinan viranomaisilta autokoulun suoritettuaan. Ajokortti ei siten ollut väärennetty eikä A ollut ainakaan tiennyt sitä väärennetyksi. A:lle oli myös hänen oleskeltuaan Saksassa myönnetty jugoslavialaisen ajokortin perusteella 23.9.1993 saksalainen ajokortti, josta otetun valokopion A esitti todisteena. Alkuperäinen saksalainen ajokortti oli Kosovossa, josta sitä oli käytännössä mahdotonta saada. A katsoi, ettei syyttäjän esittämää lausuntoa voitu hyväksyä asiassa todisteeksi, koska se oli oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 11 §:n 1 kohdassa tarkoitettu oikeudenkäynnin varalta annettu yksityisluontoinen kertomus.

Käräjäoikeus katsoi käsittelyratkaisussaan, että lausunto oli asiassa hankittu asiantuntijalausunto, jonka sen allekirjoittajat olivat antaneet virkavastuulla. Kysymyksessä ei ollut oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 11 §:n 1 kohdassa tarkoitettu kertomus, joten lausuntoa saatiin käyttää todisteena asiassa.

Pääasiaratkaisussaan 5.5.1998 käräjäoikeus lausui, ettei lausunnossa ollut tarkemmin selostettu, mihin aitoustekijöiden ja painojäljen yksityiskohtien eroihin se oli perustunut. Tämän vuoksi käräjäoikeus ei ollut tullut esitetty näyttö huomioon ottaen täysin vakuuttuneeksi siitä, että ajokortti oli väärä. Hyläten väärennystä ja ajo-oikeudetta ajoa koskevat syytteet käräjäoikeus tuomitsi A:n liikennerikkomuksesta 18 päiväsakon sakkorangaistukseen.

Syyttäjä valitti hovioikeuteen ja vaati, että A tuomitaan syytteen mukaisesti rangaistukseen myös väärennyksestä ja ajo-oikeudetta ajosta ja että väärennetty ajokortti tuomitaan valtiolle menetetyksi. Syyttäjä liitti valitukseensa keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion 19.5.1998 päivätyn kirjallisen lisälausunnon, josta ilmenivät ne seikat, joihin tutkimuksen suorittanut rikoskemisti oli ajokortin aitoutta arvioidessaan kiinnittänyt huomiota.

A vastasi valitukseen ja vaati, että käräjäoikeudelle esitetty lausunto ja lisälausunto jätetään oikeudenkäyntiä varten annettuina yksityisluontoisina kirjallisina kertomuksina huomioon ottamatta.

Hovioikeus katsoi käsittelyratkaisussaan, että lausunnot olivat viranomaisen antamia asiantuntijalausuntoja eikä oikeudenkäyntiä varten valmistettuja yksityisluontoisia todistajankertomuksia. Hovioikeuden mukaan lausunnoilla oli itsenäistä näyttöarvoa ilman, että niiden antajaa välttämättä olisi kuultava todistajana oikeudessa ja lausuntojen näyttöarvon riittävyyden oikeus harkitsi vapaan todistusharkinnan periaatteen mukaisesti.

Pääasiaratkaisussaan hovioikeus katsoi lausunnon ja lisälausunnon osoittavan riittävällä varmuudella, että A:n liikennevalvonnassa esittämä ajokortti oli väärennetty. Hovioikeuden mukaan uskottavana ei voitu pitää sitä, että A olisi saanut ajokortin kotimaansa viranomaisilta tai että A ei olisi tiennyt ajokorttia väärennetyksi. Tämän vuoksi hovioikeus tuomitsi A:n väärennyksestä ja ajo-oikeudetta ajosta yhteiseen 40 päiväsakon sakkorangaistukseen ja tuomitsi väärennetyn ajokortin valtiolle menetetyksi.