Suomen Säästöpankki - SSP Oy:n kanneoikeus

Kuten käräjäoikeus on todennut, ongelmaluotot ovat SSP Oy:n liiketoimintaa luovutettaessa jääneet SSP Oy:lle. Korkein oikeus hyväksyy käräjäoikeuden perustelut siltä osin kuin väite, jonka mukaan SSP Oy:llä ei olisi kanneoikeutta kysymyksessä olevien luottosaamisten siirron johdosta, on hylätty.

Suomen Säästöpankki - SSP Oy:hyn sovellettavien liikepankkilain ja osakeyhtiölain säännösten mukaan sen yhtiökokouksen tehtävänä on ollut päättää vahingonkorvauskanteen nostamisesta pankin hallitusta ja toimitusjohtajaa vastaan. Säästöpankin muuttamisesta osakeyhtiömuotoiseksi pankiksi annetun lain 17 §:ssä säästöpankin isäntien tehtäväksi säädettiin säästöpankin viimeisen tilikauden tilinpäätöksen vahvistaminen ja vastuuvapaudesta päättäminen tältä osalta, mutta ei vahingonkorvauskanteen nostamista. Näin ollen Suomen Säästöpankki - SSP Oy:n yhtiökokouksella on ollut oikeus päättää vahingonkorvauskanteiden nostamisesta vastaajia vastaan.

Vastuuvapaus

Pankin hallituksen jäsenille sekä toimitusjohtaja A:lle ja toimitusjohtaja B:lle on Mäntsälän Säästöpankin isäntien kokouksissa myönnetty vastuuvapaus kultakin kanteessa tarkoitetulta tilivuodelta. Suomen Säästöpankki - SSP Oy:n 15.5.1993 pidetyssä yhtiökokouksessa on myönnetty vastuuvapaus hallituksen jäsenille, toimitusjohtajille ja säästöpankkilain 58 §:n mukaisille valtuutetuille Suomen Säästöpankki -SSP Oy:hyn sulautuneissa säästöpankeissa.

Kun tilivuosien 1988 ja 1989 osalta vastuuvapaus on myönnetty säästöpankkilain 541/1969 (jäljempänä vuoden 1969 säästöpankkilaki) voimassa ollessa, vastuuvapauspäätöksen oikeusvaikutuksiin on näiltä osin sovellettava vuoden 1969 säästöpankkilakia. Tilivuoden 1990 osalta vastuuvapaudesta on päätetty 1.1.1991 voimaan tulleen säästöpankkilain 1270/1990 (jäljempänä vuoden 1990 säästöpankkilaki) aikana. Kun vuoden 1990 säästöpankkilaissa ei ole toisin säädetty, sen voimassa ollessa myönnetyn vastuuvapauden oikeusvaikutukset määräytyvät sanotun lain mukaisesti. Näin ollen tilivuosien 1990 ja 1991 osalta isäntien kokouksissa myönnetyn vastuuvapauden merkitystä on arvioitava vuoden 1990 säästöpankkilain mukaan. Suomen Säästöpankki - SSP Oy:n yhtiökokouksen myöntämän vastuuvapauden oikeusvaikutukset puolestaan määräytyvät säästöpankin muuttamisesta osakeyhtiömuotoiseksi pankiksi annetun lain 2 §:n 1 momentin ja liikepankkilain 1 §:n (1269/1990) 2 momentin ja 64 §:n 1 momentin säännökset huomioon ottaen osakeyhtiölain 15 luvun 5 §:n 2 momentin mukaan.

Osakeyhtiölain 15 luvun 5 §:n 2 momentin mukaan yhtiökokouksen päätös vastuuvapauden myöntämisestä ei estä yhtiötä nostamasta kannetta, milloin yhtiökokoukselle ei tilinpäätöksessä tai tilintarkastuskertomuksessa taikka muutoin ole annettu olennaisesti oikeita ja täydellisiä tietoja kanteen perusteena olevasta päätöksestä tai toimenpiteestä. Vuoden 1990 säästöpankkilain 131 §:n 2 momentissa on vastaavansisältöinen säännös kuin osakeyhtiölaissa. Vuoden 1969 säästöpankkilaissa ei ollut säännöstä vastuuvapauspäätöksen oikeusvaikutuksista.

Osakeyhtiön yhtiökokouksen ja säästöpankin isäntien kokouksen vuoden 1990 säästöpankkilain voimassa ollessa tekemän vastuuvapauspäätöksen kannalta keskeistä on, ovatko ne seikat, joihin vahingonkorvauskanne perustuu, ilmenneet nimenomaan isäntien kokoukselle tai yhtiökokoukselle annetuista tiedoista.

Säästöpankin isäntien kokoukselle ja säästöpankkiosakeyhtiön yhtiökokoukselle ei pankkisalaisuuden vuoksi voida antaa yksityiskohtaisia tietoja pankin yksittäisille asiakkaille myönnetyistä luotoista ja pankkitakauksista. Pankkisalaisuuden tarkoitus ei kuitenkaan ole suojata pankin johtoa. Pankkisalaisuuteen vetoamalla pankin johto ei siten voi vapautua vastuusta sellaisista päätöksistä tai toimenpiteistä, joista isäntien kokous tai yhtiökokous ei tiennyt silloin, kun vastuuvapaus myönnettiin.

Korkein oikeus katsoo, ettei ole syytä harkita vuoden 1969 säästöpankkilain mukaan tehtyjen vastuuvapauspäätösten oikeusvaikutuksia asiakaskokonaisuuksien osalta toisin kuin vuoden 1990 säästöpankkilain ja osakeyhtiölain mukaan tehtyjen vastuuvapauspäätösten oikeusvaikutuksia.

Mäntsälän Säästöpankin luottotappiot ovat tosin ilmenneet isäntien kokouksille esitetyistä toimintakertomuksista ja tilinpäätöksistä, mutta sanotuissa asiakirjoissa tai tilintarkastuskertomuksissa ei kuitenkaan ole tilivuosien 1988-1990 osalta ollut sellaisia tietoja, että isäntien kokouksilla olisi niiden perusteella ollut mahdollisuus saada oikea kuva kanteessa tarkoitettujen asiakaskokonaisuuksien luotonannosta ja siinä otetuista riskeistä. Isäntien kokouksille ei ole muutoinkaan annettu mainittuja tietoja. Joidenkin kokouksiin osallistuneiden isäntien tiedoilla, joita ei ole annettu kokoukselle, tai tilintarkastajien tiedoilla ei ole tässä suhteessa merkitystä. Isäntien kokousten päätökset vastuuvapauden myöntämisestä tilivuosilta 1988-1990 eivät siten ole estäneet vahingonkorvauskanteiden nostamista.

Tilivuotta 1991 koskevassa säästöpankin isännille esitetyssä tilintarkastuskertomuksessa on lausuttu, että vastuuvapaus hallitukselle ja toimitusjohtajalle voidaan myöntää sen jälkeen kun hallitukselle osoitetun tilintarkastuspöytäkirjan kohdassa 2 selostettu vastuu on täytetty. Tilintarkastuspöytäkirjassa on tältä osin katsottu, että toimitusjohtajalla ja hallituksella on vastuu Rakennusliike Z Oy:n nostoista aiheutuneen luotottoman shekkitilin ylityksen 370 189,78 markan takaisinperimisestä tai korvaamisesta. Isäntien kokouksen pöytäkirjassa on puolestaan todettu, että sanotun vastuun täyttäminen on osoitettu tilintarkastajia tyydyttävällä tavalla. Hallitus oli tilintarkastajille esittänyt, että rakennusliikkeen konkurssipesän varat ja pankilla olevat vakuudet kattoivat velat sekä että tilinylityksen kattamiseen voitiin käyttää myös eräitä muita rakennusliikkeen tuloja ja varoja. Tilintarkastajien kannanotto, jonka mukaan kysymyksessä oleva vastuu oli täytetty, oli perustunut tähän hallituksen ilmoitukseen. Tältä osalta isäntien kokoukselle on kuitenkin annettu virheellisiä tietoja, sillä tilinylityksestä on aiheutunut pankille vahinkoa kanteessa vaadittu määrä 370 189,78 markkaa. Muiltakaan osin isäntien kokoukselle ei ole tilivuodelta 1991 annettu sellaisia tietoja, että isännillä niiden perusteella olisi ollut mahdollisuus saada oikea käsitys pankin johdon menettelystä asiakaskokonaisuuksien luototuksessa. Näin ollen isäntien kokouksen päätös vastuuvapauden myöntämisestä tilivuodelta 1991 ei ole estänyt vahingonkorvauskanteen nostamista miltään osalta.

Suomen Säästöpankki - SSP Oy:n yhtiökokoukselle esitetyssä tilintarkastuskertomuksessa on selvitetty eräiden Suomen Säästöpankki - SSP:hen sulautuneiden säästöpankkien johtohenkilöiden moitittavaa menettelyä tilivuotta 1992 edeltävinä vuosina mutta ei Mäntsälän Säästöpankin johtohenkilöiden toimintaa. Mäntsälän Säästöpankin osalta yhtiökokoukselle ei ole muutoinkaan annettu sellaisia tietoja, että sillä olisi niiden perusteella ollut mahdollisuus saada oikea kuva säästöpankin luotonannosta ja siinä otetuista riskeistä. Vaikka valtion vakuusrahasto on omistanut pääosan osakkeista, sen tiedoilla ei ole merkitystä asiassa. Yhtiökokouksen päätös vastuuvapauden myöntämisestä ei edellä mainituista syistä ole estänyt vahingonkorvauskanteiden nostamista.

Kannemääräajasta

Vuoden 1969 säästöpankkilaissa ei ollut säännöstä pankilla sen johdolta olevan vahingonkorvaussaamisen vanhentumisesta tai vahingonkorvauskanteen vireillepanomääräajasta. Näin ollen tältä osin oli sovellettava saamisten yleistä kymmenen vuoden vanhentumisaikaa. Vuoden 1990 säästöpankkilain 133 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan säästöpankin lukuun ajettavaa vahingonkorvauskannetta ei voida nostaa, ellei kanne perustu rangaistavaan tekoon, hallituksen jäsentä, toimitusjohtajaa ja valtuutettua vastaan kolmen vuoden kuluttua sen tilikauden päättymisestä, jona se päätös tehtiin tai siihen toimenpiteeseen ryhdyttiin, johon kanne perustuu. Sanottu laki on tullut voimaan 1.1.1991 ja sillä on kumottu vuoden 1969 säästöpankkilaki. Vuoden 1990 säästöpankkilaissa ei ole kannemääräajan osalta voimaantulo- tai siirtymäsäännöksiä.

Korkein oikeus katsoo, että vuoden 1990 säästöpankkilain kannemääräaikaa koskevia säännöksiä on sovellettava myös niihin vuoden 1969 säästöpankkilain mukaan arvosteltaviin vahingonkorvaussaamisiin, jotka eivät ole kymmenen vuoden vanhentumisajan mukaan olleet vanhentuneita vuoden 1990 säästöpankkilain voimaan tullessa 1.1.1991. Vuoden 1990 säästöpankkilain 133 §:n 1 momentin 2 kohta ei voi kuitenkaan pidentää kymmenen vuoden vanhentumisaikaa eikä kannetta sanotun lainkohdan nojalla voida siten panna enää vireille, jos kymmenen vuoden vanhentumisaika on vuoden 1990 säästöpankkilain voimassa ollessa kulunut umpeen. Kun vuoden 1990 säästöpankkilaissa on säädetty määräaika kanteen nostamiselle, määräaika on alkanut kulua vasta lain voimaan tullessa. Näin ollen kolmen vuoden kannemääräaika on alkanut kulua 1.1.1991 lukien.

Tilivuosien 1988-1990 vahinkoja koskeva haastehakemus on saapunut käräjäoikeuden kansliaan 31.12.1993. Kun vahingonkorvauskanne on tuolloin tullut vireille, kanne on nostettu kolmen vuoden kuluessa 1.1.1991 lukien eli ajoissa. Kun tilivuoden 1991 vahinkoja koskeva kanne on tullut vireille 14.10.1994, se on nostettu vuoden 1990 säästöpankkilain 133 §:n 1 momentin 2 kohdassa säädetyssä ajassa. Kanneoikeuden vanhentumista koskevat väitteet hylätään.

Pankin eräiden hallituksen jäsenten etuyhteydestä luotonhakijayrityksiin ja esteellisyydestä

SSP Oy on Prinvest Oy:lle ja Rakennus Z Ky:lle myönnettyjen pankkitakausten ja luottojen osalta perustanut vastaajiin kohdistamansa vahingonkorvausvaatimukset myös siihen, että nämä olivat laiminlyöneet hakea säästöpankkitarkastukselta luvan Prinvest Oy:n pankkitakauksille ja luotoille pankin hallituksen jäsenten I:n ja H:n Prinvest Oy:hyn olevan etuyhteyden johdosta ja Rakennus Z Ky:n takauksille ja luotoille H:n kommandiittiyhtiöön olevan etuyhteyden vuoksi.

Kun I on omistanut Prinvest Oy:n osakkeista 25 prosenttia sekä ollut yhtiön toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja, hän on ollut vuoden 1969 säästöpankkilain 50 §:n tarkoittamassa taloudellisessa etuyhteydessä yhtiöön. H ei ole pelkästään sillä perusteella, että hänen isänsä Z on omistanut Prinvest Oy:n osakkeista 25 prosenttia ja ollut yhtiön hallituksen jäsen, ollut etuyhteydessä Prinvest Oy:hyn. Sen sijaan H on ollut etuyhteydessä Rakennus Z Ky:hyn sillä perusteella, että hänen isänsä Z on ollut kommandiittiyhtiön vastuunalainen yhtiömies.

Vuoden 1969 säästöpankkilain 50 §:n tarkoituksena on ollut estää pankkia suosimasta omia toimihenkilöitään ja johtohenkilöitään sekä näiden etutahoja antamalla näille luottoja ja takauksia muita edullisemmilla ehdoilla. Luvan hakematta jättämisellä säästöpankkitarkastukselta Prinvest Oy:n ja Rakennus Z Ky:n sellaisille luotoille ja pankkitakauksille, jotka ovat ylittäneet säästöpankkitarkastuksen määräämät rajat, on merkitystä tuottamuksen arvioinnissa.

Vuoden 1969 säästöpankkilain 18 §:n 3 momentin mukaan pankin hallituksen jäsen ei saanut ottaa osaa päätöksen tekoon, josta hänelle oli odotettavissa olennaista etua. Pankin 27.4.1983 vahvistamien sääntöjen 12 §:n mukaan hallituksen jäsen ei saanut osallistua sellaisen luotto- tai takaushakemuksen käsittelyyn, josta hänelle oli odotettavissa olennaista etua. Huomioon ottaen I:n mainittu asema Prinvest Oy:ssä ja H:n etuyhteys Rakennus Z Ky:hyn I on ollut esteellinen osallistumaan Prinvest Oy:tä ja H Rakennus Z Ky:tä koskevien luottoasioiden käsittelemiseen ja luottopäätösten tekemiseen.

Riskinotosta sekä turvaavasta ja asianmukaisesta vakuudesta

Huolellisessa luotonannossa tulee kohtuullisesti varmistua siitä, että luoton perintä on turvattu. Säästöpankkien toimintaan on kuulunut myös riskien ottaminen. Toisin kuin liikepankkien osalta säästöpankkien riskien ottamista oli, niille asetettu alhaisempi vakavaraisuusvaatimus huomioon ottaen, rajoitettu 31.12.1990 saakka voimassa olleessa vuoden 1969 säästöpankkilaissa. Sanotun lain 48 §:n 1 momentin ja 51 §:n 1 momentin mukaan säästöpankki sai antaa luottoa tai takauksia ainoastaan turvaavaa vakuutta vastaan. Mainittujen pykälien 2 momentin mukaan vakavaraisille henkilöille ja yhteisöille säästöpankki sai kuitenkin antaa luottoa tai takauksia pelkästään luoton saajan sitoumusta vastaan yhteensä enintään puolta pankin omasta pääomasta vastaavan määrän. Samalle henkilölle annettu tällainen luotto ja tällaiset takaukset eivät saaneet ylittää pankkitarkastusviraston pankille vahvistamaa määrää. Pankkitarkastusvirasto vahvisti 19.5.1982 saman päävelallisen tällaisten luottojen ja takausten yhteismääräksi enintään 10 prosenttia pankin omasta pääomasta ja siltä osin kuin oma pääoma ylitti 10 000 000 markkaa 5 prosenttia. Omaan pääomaan ei luettu siihen rinnastettavia eriä. Pankkitarkastusvirasto saattoi erityisistä syistä pankin hakemuksen perusteella myöntää pankille oikeuden yksittäistapauksessa ylittää edellä mainittuja enimmäismääriä. Edellä mainitun lain 49 §:ssä säädettiin, ettei säästöpankki saanut samalle henkilölle tai olennaisessa taloudellisessa etuyhteydessä oleville henkilöille antaa luottoa eikä takausta niin suuressa määrin, että siitä voi aiheutua vaaraa pankin vakavaraisuudelle.

Vuoden 1969 säästöpankkilain 48 §:n 2 momentissa ja 51 §:n 2 momentissa henkilön ja yhteisön vakavaraisuudella tarkoitetaan yleisesti kykyä selviytyä sitoumuksista. Sallitun riskinoton määrään on siten vaikuttanut olennaisesti se, keneltä saaminen on ollut ja kenen puolesta takaus on annettu. Näin ollen luotonhakijan taloudellisella tilalla on ollut ratkaiseva merkitys arvioitaessa riskinoton rajoja. Heikossa taloudellisessa tilassa olevalle asiakkaalle ei ole saanut myöntää luottoa tai takauksia ilman turvaavaa vakuutta. Lisäksi on täytynyt ottaa huomioon pankkitarkastusviraston saman henkilön vakuudettomille luotoille ja takauksille määräämä pankin oman pääoman määrään suhteutettu 10 prosentin raja. Saman asiakaskokonaisuuden luototus ei myöskään ole saanut olla määrältään niin suurta, että siitä on voinut aiheutua vaaraa pankin vakavaraisuudelle. Tätä arvioitaessa on ollut otettava huomioon saman asiakaskokonaisuuden luototuksen kokonaismäärä ja ennen kaikkea vakuusvajeen määrä suhteessa pankin oman pääoman ja varausten määrään nähden. Riskinottoon on siten vaikuttanut myös pankin vakavaraisuuden kehitys. Kun Mäntsälän Säästöpankin vakavaraisuus on ollut heikko ja kun pankilla on vuoden 1989 syksystä lähtien ollut tiedossa huomattavat luottotappiot, pankin olisi tullut olla varovainen riskinotossa.

Turvaavan vakuuden sisältö on määräytynyt luototukseen liittyvien riskien pohjalta. Luoton perinnän voivat vaarantaa sekä ennalta arvattavat että myös ennalta arvaamattomat tekijät. Luotonantajan on vakuuksien arvostuksessa mahdollisuuksien mukaan varauduttava asemaansa heikentäviin tekijöihin. Kun luoton vakuudet toimivat puskurina luotonantajalle epäedullisia muutoksia vastaan, reaalivakuuksien vakuusarvoiksi ei ole yleensä voitu katsoa niiden käypiä arvoja, vaan tätä alhaisemmat arvot, joiden määräytymiseen vaikuttavat ennen kaikkea vakuuksien realisointimahdollisuudet ja realisointiin liittyvät riskit eri suhdannetilanteissa. Takaussitoumus on voitu katsoa turvaavaksi vakuudeksi siltä osalta kuin takaajaa on voitu pitää vastuukykyisenä.

Vuoden 1990 säästöpankkilaissa, joka on tullut voimaan 1.1.1991, ei ole säännöstä turvaavasta vakuudesta. Talletuspankkien toiminnasta annetun lain (1268/90) 33 §:n 1 momentin mukaan talletuspankki ei saanut toiminnassaan ottaa niin suurta riskiä, että siitä aiheutui olennaista vaaraa pankin vakavaraisuudelle. Talletuspankilla tuli olla toimintaansa nähden riittävät riskien valvontajärjestelmät. Pykälän 2 momentin mukaan talletuspankin saamiset ja vastuusitoumukset samalta henkilöltä tai yhteisöltä taikka tällaisen henkilön tai yhteisön kanssa olennaisessa taloudellisessa etuyhteydessä olevalta henkilöltä tai yhteisöltä eivät saaneet nousta määrään, josta voi aiheutua vaaraa pankin vakavaraisuudelle.

Vuoden 1990 pankkilakien keskeisin tavoite oli lain esitöiden (HE 242/1989 vp s. 13, 17 s.) mukaan pankkien vakavaraisuuden turvaaminen. Pankin saamiset ja sijoitukset jaettiin eri riskiryhmiin ja niihin kuuluville varoille ja vastuusitoumuksille asetettiin niiden riskipitoisuuden mukaan erilainen oman pääoman vaatimus. Pankin toimintaa rajoittivat toisaalta sen oman pääoman määrä ja toisaalta sen toiminnan riskipitoisuus. Talletuspankilla tuli olla omaa pääomaa vähintään 8 prosenttia saamisten, sijoitusten ja taseen ulkopuolisten sitoumusten yhteismäärästä. Vuoden 1969 säästöpankkilain mukaan säästöpankilla tuli olla omaa pääomaa vähintään 2 prosenttia sitoumuksista. Kun talletuspankkien toiminnasta annetussa laissa oman pääoman vaatimus oli huomattavasti tiukempi kuin aikaisemmissa pankkilaeissa, pankeille annettiin viiden vuoden siirtymäaika vakavaraisuusvaatimuksen täyttämisen osalta. Yleistä vakavaraisuuden sääntelyä täydennettiin talletuspankkien toiminnasta annetun lain 33 §:n säännöksellä, jolla pyrittiin estämään pankin vakavaraisuutta vaarantava saamisten ja vastuusitoumusten keskittäminen.

Mäntsälän Säästöpankin oma pääoma on sekä vuoden 1990 että vuoden 1991 päättyessä ollut 3,2 prosenttia sitoumuksista. Kun pankin vakavaraisuus on jäänyt selvästi alle mainitun 8 prosentin rajan, pankilla ei ole ollut edellytyksiä ottaa suuria luottoriskejä. Pankin heikko vakavaraisuus huomioon ottaen riskinoton rajoja tulee vuoden 1991 luototuksen osalta soveltuvin osin arvioida samoista lähtökohdista kuin edellä vuoden 1969 säästöpankkilain osalta kuitenkin siten, ettei saman henkilön vakuudettomien luottojen ja takausten määrää ole rajoitettu 10 prosenttiin pankin omasta pääomasta. Luotoille ja takauksille on tullut olla asianmukaiset vakuudet, jos kysymyksessä on ollut yrityksen kokoon nähden suuri luotto tai takaus ja jos on ollut syytä epäillä yrityksen takaisinmaksukykyä sen taloudellisen tilan vuoksi.

Yhtiö on perustettu vuonna 1988 ja sen toimialana on ollut omistaa ja vuokralla hallita kiinteätä ja irtainta omaisuutta ja osakkeita, käydä niillä kauppaa ja harjoittaa vuokrausta, palstoittaa maa-alueita sekä perustaa yhtiöitä ja harjoittaa rakennuttajatoimintaa kotimaassa ja ulkomailla sekä harjoittaa vienti- ja tuontikauppaa.

Rapi Invest Oy, myöhemmin Prinvest Oy, on ollut toimintaansa aloittava yritys, jolla ei ole ollut säännöllistä tulorahoitusta, vaan luottojen maksu on ollut tarkoitus hoitaa rakennettavien huoneistojen myynnillä. Yhtiö on toiminut velkapääomalla riskitoimialana pidetyllä rakennus- ja kiinteistöalalla. Mainitut seikat huomioon ottaen yhtiötä ei ole voitu pitää vuoden 1969 säästöpankkilain 48 ja 51 §:n tarkoittamana vakavaraisena yhtiönä, joka olisi kyennyt selviytymään sitoumuksistaan. Yhtiön luotoille ja takauksille olisi siten tullut olla turvaavat vakuudet.

Pankkitakaus 19.2.1988 2 250 000 markkaa

A on 19.2.1988 luottovaltuutettuna myöntänyt käräjäoikeuden tuomiossa mainitun 2 250 000 markan pankkitakauksen perustettavan Rapi Invest Oy:n luoton vakuudeksi. Prinvest Oy on 19.10.1989 ottanut vastatakseen takauksesta.

Asiakirjoissa ei ole selvitystä siitä, että hovioikeuden mainitsemat kiinnitetyt haltijavelkakirjat olisi saatu takauksen vakuudeksi. Takaus on siten myönnetty vakuuksitta.

A on ylittänyt henkilökohtaiset ja asiakaskohtaiset luottovaltuutensa. Kun pankin hallitus on kuitenkin 2.11.1989 hyväksynyt takauksen, valtuuksien ylittäminen on korjaantunut eikä A tällä perusteella ole vastuussa takauksen myöntämisestä.

Huomioon ottaen pankin vuoden 1987 oman pääoman määrä 2 255 000 markkaa, sanottua 2 250 000 markan pankkitakausta myönnettäessä on huomattavasti ylitetty pankkitarkastusviraston vakavaraiselle yhtiölle vahvistama vakuudettomien luottojen ja takausten raja, joka oli 10 prosenttia pankin oman pääoman määrästä eli 225 500 markkaa.

Myöntäessään puheena olevan vakuudettoman takauksen yhtiölle, joka hänen tietensä ei ole ollut vakavarainen, A on rikkonut vuoden 1969 säästöpankkilain 51 §:n 1 ja 2 momenttia ja pankkitarkastusviraston määräystä.

I on edellä todetuin tavoin ollut esteellinen osallistumaan Prinvest Oy:n luotto- ja takaushakemusten käsittelemiseen ja niistä päättämiseen. I:n ei olekaan osoitettu vaikuttaneen A:n suorittamaan valmisteluun tai päätöksentekoon. Sen vuoksi ja kun SSP Oy ei ole kanteessaan esittänyt sellaista erityistä syytä, minkä vuoksi I olisi esteellisyydestään huolimatta ollut velvollinen puuttumaan A:n suorittamaan luottopäätöksen valmisteluun, korvausvaatimus on hänen osaltaan hylättävä.

Pankille on takauksen myöntämisestä aiheutunut käräjäoikeuden toteama 2 250 000 markan vahinko. A on vastuussa sanotun määrän korvaamisesta pankille.

Pankkitakaus 16.9.1988 510 000 markkaa

Luottovaltuutetut A, G ja J ovat myöntäneet käräjäoikeuden tuomiossa mainitun 510 000 markan pankkitakauksen Prinvest Oy:n luoton vakuudeksi.

Takaus on myönnetty ilman vakuuksia. Yhtiön vakuudettomat pankkitakaukset ovat takauksen myöntämisen jälkeen nousseet 2 760 000 markkaan ja ovat siten ylittäneet pankin vuoden 1987 oman pääoman määrän 2 255 000 markkaa.

A on luottovaltuutensa ylittäen myöntänyt yhtiön saamalle luotolle pankkitakauksen ilman vakuuksia. Kun hän on aikaisemmin myöntänyt yhtiön luotolle suuren vakuudettoman pankkitakauksen ja tiennyt, ettei yhtiötä voitu pitää vakavaraisena, hän on vastuussa vahingosta, joka pankille on aiheutunut kysymyksessä olevan takauksen myöntämisestä.

G:n ja J:n ei ole näytetty tienneen A:n aikaisemmin myöntämästä 2 250 000 markan pankkitakauksesta, jota ei ollut kirjattu pankin kirjanpitoon ja josta on vasta vuonna 1989 tehty kirjallinen päätös. Näin ollen G ja J eivät ole 510 000 markan pankkitakausta myöntäessään olleet tietoisia asiakaskohtaisten luottovaltuuksiensa ylittämisestä. Kun Prinvest Oy:n taustalla olleet yrittäjät ovat olleet paikkakunnalla vakavaraisten liikemiesten maineessa, G ja J ovat, takauksen määrä huomioon ottaen, voineet luottaa yhtiön takaisinmaksukykyyn. G ja J eivät siten ole tältä osin vastuussa pankille syntyneestä vahingosta.

I ei ole osallistunut luottovaltuutettujen tekemään luottopäätökseen eikä hänen ole myöskään näytetty puuttuneen A:n suorittamaan takauspäätöksen valmisteluun. Kun I on pankin hallituksen jäsenenä ollut Prinvest Oy:n luototuksen osalta esteellinen ja kun SSP Oy ei ole kanteessaan esittänyt sellaista erityistä syytä, jonka takia I olisi siitä huolimatta ollut velvollinen puuttumaan luottovalmisteluun tai päätöksentekoon, hän ei ole vastuussa pankille tältä osin aiheutuneesta vahingosta.

Pankille on aiheutunut käräjäoikeuden arvioima 510 000 markan vahinko, jonka korvaamisesta A on vastuussa.

Pankkitakaus 29.9.1988 4 200 000 markkaa

Hallituksen kokouksen pöytäkirjan mukaan hallituksen jäsenet G, C ja I ovat A:n esittelystä myöntäneet 4 200 000 markan pankkitakauksen yhtiön luoton vakuudeksi. Yhtiö on ostanut luotolla määräalan 4 200 000 markan kauppahinnasta. Luottohakemuksen mukaan takauksen vakuudeksi on tullut ostettava määräala. Luottohakemuksesta eivät ole ilmenneet yhtiön aikaisemmat vastuut 2 760 000 markkaa.

Takauksen osalta vakuusvaje on ollut ainakin käräjäoikeuden mainitsemat 840 000 markkaa. Takauksen myöntämisen jälkeen yhtiön vastuut pankille ovat olleet yhteensä 6 960 000 markkaa ja vakuusvaje ainakin 3 600 000 markkaa. Huomioon ottaen luototuksen ja vakuusvajeen kokonaismäärät ja pankin vuoden 1987 oman pääoman ja varausten määrän 7 235 000 markkaa, yhtiön luototuksesta on takauksen myöntämisestä lähtien voinut aiheutua vaaraa pankin vakavaraisuudelle. Näin ollen yhtiön luototuksessa on rikottu myös vuoden 1969 säästöpankkilain 49 §:n säännöstä.

A on takauspäätöksen valmistelijana ja esittelijänä ollut velvollinen huolehtimaan siitä, että hallituksella olisi ollut käytettävissään luotonhakijan aikaisemmista vastuista ja vakuuksista oikeat ja riittävät tiedot sekä että takaukselle saataisiin turvaavat vakuudet. Tämän hän on laiminlyönyt. Mainitun takauksen myöntämistä ei voida pitää A:n osalta hyväksyttävänä virhearviointina huomioon ottaen hänen tiedossaan olleet aikaisemmat vakuudettomat takaukset ja sanotun takauksen myöntämisestä syntynyt vakuusvaje sekä yhtiön taloudellinen tilanne. A on tietoisena mainituista seikoista vastuussa sallitun riskinoton ylittämisestä aiheutuneesta vahingosta.

G on luottovaltuutettuna myöntänyt yhtiön luotolle 510 000 markan vakuudettoman pankkitakauksen. Hän ei kuitenkaan ole tiennyt A:n myöntämästä 2 250 000 markan pankkitakauksesta. Luottohakemuksesta on ilmennyt, että ostettava kiinteistö tuli käyvästä arvosta luoton vakuudeksi. G:n on hallituksen puheenjohtajana täytynyt tietää, ettei vakuuksia voitu arvostaa niiden käypiin arvoihin ja että pankkitarkastusviraston määräyksen mukaan vakavaraisellekaan yhtiölle ei voitu antaa luottoja ja takauksia ilman turvaavaa vakuutta enempää kuin 10 prosenttia pankin oman pääoman määrästä. G:lla on ollut erityistä syytä varmistua vakuuksien riittävyydestä huomioon ottaen takauksen suuri määrä ja tiedossaan ollut aikaisempi vakuusvaje. Kun G on näissä olosuhteissa laiminlyönyt varmistua siitä, että takaukselle saatiin turvaavat vakuudet, hän on vastuussa sallitun riskinoton ylittämisestä aiheutuneesta vahingosta.

C:n olisi myös hallituksen jäsenenä tullut huolehtia siitä, että takaukselle saatiin turvaavat vakuudet. Kun yhtiössä toimineet yrittäjät ovat olleet paikkakunnalla vakavaraisten liikemiesten maineessa ja kun C:n ei ole näytetty olleen tietoinen yhtiölle aikaisemmin myönnetyistä pankkitakauksista eikä siten niiden pankille aiheuttamista riskeistä, C:n menettelyä hänen jättäessään varmistumatta sanotun takauksen vakuuksien riittävyydestä voidaan pitää hyväksyttävänä virhearviointina. C ei siten ole huolimattomuudesta aiheuttanut pankille vahinkoa.

I:n ei ole näytetty osallistuneen päätöksen tekemiseen. Hän on kuitenkin ollut läsnä hallituksen kokouksessa luottopäätöstä käsiteltäessä ja esitellyt yhtiötä koskevia asioita pankin hallituksen muille jäsenille. Hallituksen jäsenet ovat käräjäoikeudessa väittäneet, etteivät he olleet olleet tietoisia yhtiön aikaisemmista vastuista. Kun yhtiön aikaisemmat vastuut ja vakuusvaje eivät ole ilmenneet luottohakemuksesta, I:n on täytynyt havaita, että hallituksen jäsenille kokouksessa annetut tiedot ovat tältä osalta olleet puutteellisia. Kun I:n on täytynyt ymmärtää, että näillä tiedoilla olisi ollut merkitystä, hän on esteellisyydestään huolimatta ollut velvollinen takaushakemusta esiteltäessä antamaan hallituksen jäsenille riittävät tiedot myös yhtiön aikaisemmasta luototuksesta. Kun I on tämän laiminlyönyt, hän on vastuussa takauksen myöntämisestä aiheutuneesta vahingosta.

Pankille on aiheutunut ainakin 840 000 markan vahinko, jonka korvaamisesta A, G ja I ovat vastuussa.

Laina 18.10.1988 205 000 markkaa

Luottovaltuutetut A, G ja J ovat myöntäneet Prinvest Oy:lle 205 000 markan lainan, jonka vakuudeksi ovat tulleet I:n ja Z:n takaukset. Luottovaltuutetut ovat lainan myöntäessään ylittäneet asiakaskohtaisen luottovaltuutensa.

Korkein oikeus katsoo, että varakkaina henkilöinä paikkakunnalla tunnettujen I:n ja Z:n takausten on perustellusti voitu arvioida kattavan sanotun määräisen velkavastuun. Näin ollen A, G ja J eivät ole huolimattomuudesta aiheuttaneet pankille vahinkoa. Korvausvaatimus hylätään.

Pankkitakaus 11.11.1988 100 000 markkaa

A on luottovaltuutettuna myöntänyt yhtiölle käräjäoikeuden tuomiossa tarkoitetun 100 000 markan pankkitakauksen. A on ylittänyt luottovaltuutensa. Takauksen vakuudeksi on tullut I:n takaus.

I:n varallisuus huomioon ottaen A on perustellusti voinut arvioida tämän antaman takauksen kattavan myös Prinvest Oy:n 100 000 markan takausvastuun. A ei siten ole huolimattomuudesta aiheuttanut pankille vahinkoa. Korvausvaatimus hylätään.

Pankkitakaus 7.12.1988 7 000 000 markkaa

Hallituksen kokouksen pöytäkirjan mukaan G, C, D, H, I ja J ovat A:n esittelystä myöntäneet yhtiön luoton vakuudeksi käräjäoikeuden tuomiossa mainitun 7 000 000 markan pankkitakauksen. Takauksen tarkoittamalla luotolla on maksettu pankille 29.9.1988 myönnetyn 4 200 000 markan pankkitakauksen tarkoittama luotto. Takauksen myöntämisellä vastuut pankille ovat siten nousseet 2 800 000 markalla.

Takauksen vakuudeksi ei ole saatu luottohakemukseen merkittyjä erääseen saareen kiinnitettyjä haltijavelkakirjoja eikä Espanjassa olevia kohteita. Näin ollen takaukselle ei ole saatu uusia vakuuksia. Takauksen vakuudeksi ovat tulleet I:n ja Z:n takaukset sekä Mäntsälän kaupungin Mäntsälän kylässä sijaitsevaan Rapin tilaan, joka oli ostettu 4 200 000 markan pankkitakauksen tarkoittamalla luotolla, kiinnitetyt 4 500 000 markan haltijavelkakirjat.

I:n ja Z:n takauksilla ei huomioon ottaen, että ne ovat olleet edellä mainittujen 205 000 lainan ja 100 000 markan pankkitakauksen vakuutena sekä eräiden muiden yhtiöiden vastuiden vakuutena, ole ollut vakuusarvoa nyt puheena olevan pankkitakauksen osalta.

Yhtiön vastuut ovat pankkitakauksen myöntämisen jälkeen olleet yli 10 000 000 markkaa ja vakuusvaje Rapin tilan 3 360 000 markan vakuusarvo huomioon ottaen ainakin 6 400 000 markkaa. Takausta myönnettäessä on ylitetty sallitun riskinoton raja ja yhtiön luototuksesta on voinut aiheutua vaaraa pankin vakavaraisuudelle.

A on takauspäätöksen valmistelijana ja esittelijänä tietoisena yhtiön aiemmista vastuista ja vakuusvajeesta sekä siitä, että luotosta osa oli tarkoitus käyttää rakentamiseen Espanjassa, laiminlyönyt selvittää hallituksen jäsenille yhtiön aikaisemmat vastuut ja vakuuksien osalta, voitiinko pankille saada vakuudeksi mainitut luottohakemukseen merkityt uudet vakuudet. A on siten vastuussa vahingosta.

Vakuusvaje on ollut pääteltävissä jo luottohakemukseen merkityistä vakuustiedoista, kun niiden mukaan 7 000 000 markan takauksen vakuudeksi tulivat 4 500 000 markan haltijavelkakirjat yleisvakuutena sekä saareen vahvistetut 1 500 000 markan kiinnitykset, joista osa oli erään toisen yhtiön vastuiden vakuutena, ja Espanjan kohteiden arviokirjat sekä I:n ja Z:n takaukset. G, C, D, H ja J eivät ole voineet lähteä siitä, että Espanjan kohteiden arviokirjoilla olisi vakuusarvoa. G:n, C:n, D:n, H:n ja J:n on hallituksen jäseninä täytynyt olla tietoisia takauksen suuresta vakuusvajeesta ja he ovat siten huolimattomuudesta ylittäneet sallitun riskinoton rajan myöntäessään yhtiölle takauksen ilman turvaavia vakuuksia.

I on ollut esteellinen osallistumaan asian käsittelyyn ja siitä päättämiseen. I on ollut läsnä hallituksen kokouksessa, mutta näyttämättä on jäänyt, että hän olisi osallistunut päätöksen tekemiseen tai vaikuttanut siihen. Kun kanne on perustunut vain siihen, ettei takaukselle ollut saatu turvaavaa vakuutta, korvausvaatimus hylätään I:n osalta.

Pankin saatava on takauksen osalta 10 004 108 markkaa. Kanteen mukaan takauksesta on aiheutunut pankille 2 800 000 markan vahinko. Laskelmaa ei ole osoitettu vääräksi. A, G, C, D, H ja J:n kuolinpesä ovat velvollisia korvaamaan pankille sille aiheutuneen 2 800 000 markan vahingon.

Laina 28.12.1988 900 000 markkaa

A on luottovaltuutettuna myöntänyt yhtiölle 900 000 markan lainan määräalan ostamista varten. Lainalla on ostettu määräala 900 000 markan kauppahinnasta. Lainan vakuudeksi ovat tulleet määräalasta muodostettuun Prinvestinkulman tilaan kiinnitetyt haltijavelkakirjat sekä I:n ja Z:n takaukset.

Kun I:n ja Z:n takauksilla ei enää tätä luottoa myönnettäessä ole ollut vakuusarvoa, vakuusvaje on lainan osalta ollut ainakin käräjäoikeuden arvioimat 180 000 markkaa. Yhtiön vastuut ovat lainan myöntämisen jälkeen olleet yhteensä lähes 11 000 000 markkaa ja vakuusvaje ainakin 6 580 000 markkaa.

A on ylittänyt luottovaltuutensa ja tietoisena yhtiön aikaisemmista vastuista ja suuresta vakuusvajeesta sekä niiden aiheuttamasta vaarasta pankin vakavaraisuudelle myöntänyt lainan ilman turvaavia vakuuksia, vaikka sallitun riskinoton raja oli jo aikaisemmin ylitetty.

Pankille on aiheutunut vahinkoa 180 000 markkaa, minkä A on velvollinen korvaamaan pankille.

Pankkitakaus 30.3.1989 2 200 000 markkaa

G, C, D, H ja J ovat A:n esittelystä myöntäneet yhtiön luoton vakuudeksi käräjäoikeuden tuomiossa mainitun 2 200 000 markan takauksen. Luoton käyttötarkoitus on ollut saarikiinteistön ostaminen ja Espanjan kohteiden rahoittaminen. Luottohakemuksessa ei ole mainittu yhtiön aikaisempia vastuita eikä eritelty entisiä vakuuksia.

Takaukselle ei ole saatu uusia vakuuksia. Kun takauksen myöntämisen jälkeen yhtiön vastuut ovat olleet yli 13 100 000 markkaa ja vakuusvaje ainakin 8 780 000 markkaa, takausta myönnettäessä on ylitetty sallitun riskinoton raja ja yhtiön luototuksesta on voinut aiheutua vaaraa pankin vakavaraisuudelle.

Eräs toinen pankinjohtaja on valmistellut luottopäätöksen. A on kuitenkin luottopäätöksen esittelijänä ollut velvollinen huolehtimaan siitä, että hallitus saa yhtiön aikaisemmista vastuista ja näiden vakuuksista oikeat ja riittävät tiedot sekä että sanotulle takaukselle saatiin turvaavat vakuudet. Kun A on tämän laiminlyönyt, hän on vastuussa pankille aiheutuneesta vahingosta.

G:n, C:n, D:n, H:n ja J:n on luottohakemuksen esittelyn perusteella täytynyt havaita, ettei takaukselle saatu uusia vakuuksia. Hakemuksesta on käynyt myös ilmi, että luotosta 1 850 000 markkaa oli tarkoitus käyttää Espanjan kohteiden rahoittamiseen. Hallituksen jäsenten olisi huomioon ottaen luottohakemuksesta ilmenneet puutteelliset tiedot vakuuksista sekä takauksen suuruus ja Espanjan kohteiden rahoittamiseen liittyvät riskit tullut selvittää yhtiön aikaisempien vastuiden määrä ja vakuuksien arvo sekä yhtiön taloudellinen tila, josta hallituksen jäsenillä ei ole voinut olla tarkkaa kuvaa tilinpäätöstietojen puuttuessa. Kun G, C, D, H ja J ovat mainituissa olosuhteissa laiminlyöneet selonottovelvollisuutensa, he vastaavat sallitun riskinoton ylittämisestä aiheutuneesta vahingosta.

Pankille on takauksen myöntämisestä aiheutunut 2 200 000 markan vahinko. A, G, C, D, H ja J:n kuolinpesä ovat velvollisia korvaamaan sanotun määrän pankille.

Helute Oy on vuokrannut työntekijöitä rakennusalan yrityksille. Rakentamisen korkeasuhdanteen aikana pääkaupunkiseudulla on ollut puutetta ammattitaitoisista rakennusmiehistä. Mahdollisina väliaikoina työntekijöiden on ollut tarkoitus kunnostaa yhtiölle hankittuja kiinteistöjä.

Yhtiö on asetettu konkurssiin 23.7.1992.

Kysymys on ollut toimintansa aloittavasta yrityksestä. Helute Oy:n liikeidea työntekijöiden vuokraamisesta rakennusalan yrityksille on ollut kehityskelpoinen ja sen toiminnan on alkuvaiheessa voitu arvioida olevan kannattavaa. Yhtiöllä ei ole luototusta vuonna 1990 aloitettaessa ollut vastuita Mäntsälän Säästöpankkiin. Näin ollen Helute Oy:tä on säästöpankilla olleiden tietojen mukaan luototusta aloitettaessa voitu pitää vuoden 1969 säästöpankkilain 48 §:n tarkoittamana vakavaraisena yhtiönä, jonka on voitu olettaa kykenevän selviytyvän sitoumuksistaan pankille. Yhtiölle on voitu siten antaa luottoa ja takauksia ilman turvaavaa vakuutta liiketaloudellisesti hyväksyttäviin tarkoituksiin huomioon ottaen kuitenkin pankkitarkastusviraston edellä mainitusta määräyksestä ilmenevät rajoitukset vakuudettomille luotoille ja takauksille.

Laina, oikeastaan pankkitakaus 30.5.1990 1 000 000 markkaa

G, D, E, F, H ja I ovat B:n esittelystä myöntäneet käräjäoikeuden tuomiossa tarkoitetun 1 000 000 markan pankkitakauksen Helute Oy:n luoton vakuudeksi. Luoton käyttötarkoitus on ollut toimitilojen osto. Yhtiö on ostanut Mäntsälän kunnan Mäntsälän kylässä sijaitsevan Pajantauksen tilan 900 000 markan kauppahinnasta.

Takauksen vakuudeksi on saatu Pajantauksen tilaan kiinnitetyt haltijavelkakirjat, mutta näyttämättä on jäänyt, että muita vakuuksia olisi saatu. Vakuusvaje on takauksen osalta ollut ainakin 350 000 markkaa.

Sallittua riskinottoa harkittaessa tulee ottaa huomioon pankin samaan asiakaskokonaisuuteen kuuluneen W Oy:n luoton vakuudeksi aikaisemmin 14.3.1990 myöntämä 1 200 000 markan pankkitakaus, jonka osalta vakuusvaje on ollut ainakin 200 000 markkaa. Näin ollen asiakaskokonaisuuden vakuusvaje on sanotun 1 000 000 markan takauksen myöntämisen jälkeen ollut ainakin 550 000 markkaa.

Pankille on A:n menettelyn johdosta aiheutunut vuonna 1989 noin 15 000 000 markan luottotappiot. Lisäksi pankille oli erään yhtiön konkurssin johdosta arvioitu aiheutuvan usean miljoonan markan luottotappiot. Huomioon ottaen pankin vuoden 1989 oman pääoman määrä 3 913 000 markkaa sekä oman pääoman ja varausten yhteismäärä 9 461 000 markkaa pankilla ei ole ollut mahdollisuutta ottaa luotonannossa suuria riskejä. Mainitut olosuhteet huomioon ottaen 1 000 000 markan takausta myönnettäessä on ylitetty sallitun riskinoton raja.

B:n on luottopäätösten valmistelusta vastaavana ja luottopäätöksen esittelijänä tullut huolehtia asiakaskokonaisuuden vastuiden ja vakuuksien selvittämisestä. Säästöpankkitarkastus on 4.5.1990 pankille osoittamassaan tarkastuskertomuksessa kiinnittänyt huomiota suuriin asiakaskokonaisuuksiin ja pitänyt vastuiden keskittymistä huolestuttavana ja kehottanut hallitusta jatkuvasti seuraamaan suurten luotonsaajien tilannetta. Kun B on laiminlyönyt selvittää asiakaskokonaisuuden pankille aiheuttaman riskin, hän on vastuussa vahingosta.

G, D, E, F, H ja I, joilla ei ole ollut aihetta epäillä B:n antamia tietoja, ovat voineet luottaa siihen, että takauksen vakuudeksi saatiin luottohakemuksessa mainitut ostettava kiinteistö ja tontit ja siihen, ettei Helute Oy:llä ja siihen etuyhteydessä olevilla yhtiöillä ollut pankille aikaisempia vastuita. Kun hallituksen jäsenten ei ole osoitettu tienneen W Oy:lle aikaisemmin myönnetystä takauksesta, he eivät ole huolimattomuudesta ylittäneet sallitun riskinoton rajaa. Korvausvaatimus hylätään hallituksen jäsenten osalta.

Kanteessa on vaadittu vahingonkorvauksena pankkitakauksen osalta pankille maksamatta olevan määrän ja vakuuden luotonantohetken arvon erotusta. Takauksen osalta pankille on maksamatta 843 887,20 markkaa. Vahingon määräksi Korkein oikeus arvioi 200 000 markkaa. B on vastuussa sanotun vahingon korvaamisesta.

Pankkitakaus 2.8.1990 800 000 markkaa

G, E, F ja I ovat B:n esittelystä myöntäneet käräjäoikeuden tuomiossa mainitun 800 000 markan takauksen Helute Oy:n luoton vakuudeksi.

Takauksen vakuudeksi ovat tulleet edellisen pankkitakauksen vakuutena olleet Pajantauksen tilaan kiinnitetyt haltijavelkakirjat. Näyttämättä on jäänyt, että takauksen vakuudeksi olisi saatu luottohakemuksessa mainittuja 400 000 markan talletusta ja 500 000 markan kiinnitettyjä haltijavelkakirjoja. Näin ollen takaukselle ei ole saatu uusia vakuuksia. Helute Oy:n osalta vakuusvaje on takauksen myöntämisen jälkeen ollut ainakin 1 150 000 markkaa ja asiakaskokonaisuuden osalta ainakin 1 350 000 markkaa. Kun pankin oma pääoma on vuonna 1989 ollut 3 913 000 markkaa, Helute Oy:n luototuksen vakuusvaje on huomattavasti ylittänyt pankkitarkastusviraston määräyksen mukaisen 10 prosentin enimmäismäärän pankin omasta pääomasta eli 391 300 markan rajan. Sallitun riskinoton raja on ylitetty.

B on laiminlyönyt antaa hallitukselle oikeat ja riittävät tiedot asiakaskokonaisuuden aikaisemmista vastuista ja vakuuksista sekä huolehtia siitä, että ilmoitetut vakuudet olivat saatavissa. Kun B on tietoisena Helute Oy:n ja W Oy:n luottojen vakuudeksi aikaisemmin myönnetyistä takauksista ja niiden pankille aiheuttamista riskeistä laiminlyönyt huolehtia siitä, että takaukselle olisi saatu turvaavat vakuudet, hän on vastuussa vahingosta.

G, E, F ja I ovat voineet luottaa siihen, että luottohakemukseen merkityt 400 000 markan talletusvakuus ja kiinnitetyt haltijavelkakirjat saatiin pankille vakuudeksi. Hallituksen jäsenet eivät siten ole huolimattomuudesta aiheuttaneet pankille vahinkoa.

Pankille on takauksen osalta maksamatta 586 233,40 markkaa. B on velvollinen korvaamaan sanotun määrän.

Pankkitakaus 2.8.1990 2 500 000 markkaa

Korkeimmassa oikeudessa on kysymys vain takauksen vakuudeksi pantatun talletuksen vapauttamisesta aiheutuneeksi väitetystä 351 898,60 markan vahingosta.

Takauksen vakuudeksi pantatut 1 500 000 ja 1 000 000 markan talletukset on vapautettu B:n antamien ohjeiden perusteella ja hän on antanut luvan talletusten käyttämiseen osaksi muuhun kuin luottojen lyhennysten ja korkojen maksamiseen. Mainitusta 1 500 000 markan talletuksesta on käytetty muuhun kuin yhtiön pankille olevien vastuiden suorittamiseen 351 898,60 markkaa.

B:n osalta kanne on perustunut siihen, että hän oli vapauttanut 1 500 000 markan talletuksen muuhun kuin luottojen maksuun vaatimatta tilalle uutta vakuutta. Kun Helute Oy:n ja asiakaskokonaisuuden osalta sallitun riskinoton raja oli jo aikaisemmin ylitetty, B:n olisi pitänyt huolehtia siitä, ettei vakuuksia vapauttamalla pankin riskiä lisätä. Kun esitetyn selvityksen mukaan takausta ei ole myönnetty rakentamiseen käytettävän luoton vakuudeksi, B on huomioon ottaen vakuusvajeen suuruus menetellyt huolimattomasti salliessaan vapauttaa talletusta muuhun käyttöön kuin yhtiön vastuiden suorittamiseen pankille. Sanotuissa olosuhteissa talletuksen vapauttaminen ei ole ollut pankin edun mukaista.

G, E, F ja I eivät ole olleet velvollisia valvomaan takauksen vakuudeksi tulleiden talletusten säilymistä vakuutena. Korvausvaatimus hylätään hallituksen jäsenten osalta.

B on vastuussa talletuksen vapauttamisesta pankille aiheutuneesta 351 898,60 markan vahingosta.

Pankkitakaukset 17.10.1990 yhteensä 1 234 375 markkaa

G, F, H ja I ovat B:n esittelystä myöntäneet käräjäoikeuden tuomiossa mainitut kaksi yhteiseltä pääomamäärältään 1 234 375 markan pankkitakausta Helute Oy:n luoton vakuudeksi. Luoton käyttötarkoitus on ollut asiakkuuden siirto osuuspankista. Luottohakemuksen mukaan takausten vakuudeksi ovat tulleet Asunto Oy Liipolanrinteen osakkeet, Liljendahlin tilan vuokraoikeuteen kiinnitetyt 2 000 000 markan haltijavelkakirjat, Iitissä sijaitsevaan Aavarannan tilaan kiinnitetyt 450 000 markan haltijavelkakirjat ja Asunto Oy Arvonkallion osakkeet. W Oy:n luoton vakuudeksi on samana päivänä aikaisemmin myönnetty samoilla vakuuksilla samaan tarkoitukseen 583 000 markan pankkitakaus.

Helute Oy:n takausten vakuudeksi ovat tulleet Mäntsälän kunnan Mäntsälän kylässä sijaitsevan Liljendahlin tilan vuokraoikeuteen ja Aavarannan tilaan kiinnitetyt haltijavelkakirjat. Näyttämättä on jäänyt, että asunto-osakkeet olisivat tulleet sanottujen takausten vakuudeksi. Aavarannan tilaan kiinnitetyt haltijavelkakirjat ovat olleet pankilla yleispanttina W:n omista vastuista sekä Helute Oy:n ja W Oy:n vastuista. Huomioon ottaen sen, että B:n mukaan W:n vastuut olivat pantinantohetkellä olleet noin 850 000 markkaa, Aavarannan tilalla ei ole ollut vakuusarvoa Helute Oy:lle myönnettyjen takausten osalta. Liljendahlin tilan vuokraoikeuden vakuusarvoksi hyväksytään käräjäoikeuden arvioimat 450 000 markkaa. Näin ollen vakuusvaje on takausten osalta ollut ainakin 780 000 markkaa.

Helute Oy:n vastuut ovat takausten myöntämisen jälkeen olleet yli 5 500 000 markkaa ja vakuusvaje ainakin 1 900 000 markkaa. Asiakaskokonaisuuden vastuut ovat puolestaan olleet sanottuna päivänä myönnettyjen takausten jälkeen yhteensä noin 8 100 000 markkaa ja vakuusvaje ainakin 2 600 000 markkaa. Helute Oy:n luototuksen vakuusvaje on huomattavasti ylittänyt pankkitarkastusviraston määräyksen mukaisen 391 300 markan rajan. Kun otetaan huomioon asiakaskokonaisuuden vakuusvaje ja pankin vuoden 1989 oman pääoman ja varausten määrä 9 461 000 markkaa, pankki on myöntämällä 1 234 375 markan takaukset ilman turvaavia vakuuksia ylittänyt sallitun riskinoton rajan myös asiakaskokonaisuuden osalta.

B on laiminlyönyt antaa hallitukselle oikeat ja riittävät tiedot Helute Oy:n vastuista ja Helute Oy:n takausten vakuuksista. Kun B on laiminlyönyt ottaa selon asiakaskokonaisuuden luototuksen pankille aiheuttamasta riskistä ja huolehtia siitä, että takauksille olisi saatu turvaavat vakuudet, hän on vastuussa vahingosta.

G, F, H ja I ovat voineet luottohakemuksen tietojen perusteella luottaa siihen, että takauksille saatiin turvaavat vakuudet. He eivät siten ole huolimattomuudesta aiheuttaneet pankille vahinkoa.

Pankille on takauksista aiheutunut vahinkoa käräjäoikeuden arvioimat 590 633 markkaa, minkä määrän B on velvollinen korvaamaan pankille.

Vekseli 24.9.1991 500 000 markkaa

G, E, F ja K ovat B:n esittelystä myöntäneet Helute Oy:lle käräjäoikeuden tuomiossa tarkoitetun 500 000 markan vekseliluoton, jonka vakuutena on ollut W:n takaus.

W:n takauksella ei ole ollut vakuusarvoa sanotun luoton osalta huomioon ottaen hänen omien vastuidensa määrä ja takausvastuu W Oy:lle 14.3.1990 myönnetystä 1 200 000 markan pankkitakauksesta sekä se, että hänen omistamastaan omaisuudesta ainakin Aavarannan tila on ollut asiakaskokonaisuuden vastuiden vakuutena. Vekseli on siten myönnetty ilman vakuuksia.

Säästöpankkitarkastus on 23.7.1991 päivätyssä muistiossa, joka on osoitettu B:lle ja johon sisältyvät huomautukset pankin hallitus on käynyt läpi, todennut asiakaskokonaisuuteen kuuluvien Helute Oy:n, W Oy:n ja Mäntsälän Tili- ja Kiinteistötoimisto Oy:n vakuusvajeen olevan 8 300 000 markkaa. Tilitoimisto on huhtikuussa 1991 siirtynyt W:n asiakaskokonaisuuteen. Tarkastuskertomuksen mukaan pankin oma pääoma oli heinäkuussa 1991 noin 10 500 000 markkaa ja uhkaavat luottotappiot 70 100 000 markkaa, mistä määrästä rästisaatavia oli 38 000 000 markkaa.

Helute Oy:n vakuusvaje on vekseliluoton myöntämisen jälkeen ollut ainakin 2 400 000 markkaa. Helute Oy:n ja asiakaskokonaisuuden luototuksessa on ylitetty sallitun riskinoton raja ja asiakaskokonaisuuden luototuksesta on edellä mainittu vakuusvaje huomioon ottaen voinut aiheutua talletuspankkien toiminnasta annetun lain 33 §:n 2 momentissa tarkoitettua vaaraa pankin vakavaraisuudelle.

Luottoa vuonna 1991 myönnettäessä on ollut jo syytä vakavasti epäillä Helute Oy:n ja muiden asiakaskokonaisuuteen kuuluvien yhtiöiden takaisinmaksukykyä. Huomioon ottaen Helute Oy:n ja asiakaskokonaisuuden vastuiden määrät ja vakuusvajeet Helute Oy:lle olisi voitu myöntää luottoa ainoastaan asianmukaisia vakuuksia vastaan.

B on tietoisena Helute Oy:n ja asiakaskokonaisuuden taloudellisesta tilasta ja suuresta vakuusvajeesta sekä pankin huonosta taloudellisesta tilasta esitellyt luottohakemuksen varmistumatta siitä, että luotolle olisi saatu asianmukaiset vakuudet. Kun Helute Oy:n toiminta on perustunut siihen, että yhtiö vuokrasi muille yrityksille työntekijöitä, yhtiölle ei ole ollut perusteltua myöntää uusia luottoja toiminnan jatkamiseksi varsinkaan, kun selvitystä ei ole esitetty siitä, että konsernin muiden yhtiöiden keskeneräisten kohteiden valmiiksi rakentaminen olisi ollut edullisempaa teettää Helute Oy:n työntekijöillä kuin muilla työntekijöillä. Luoton myöntäminen Helute Oy:n työntekijöiden palkkojen maksamiseen ei ole ollut pankin edun mukaista. B on vastuussa huolimattomasta menettelystä pankille aiheutuneesta vahingosta.

G, E, F ja K ovat myös olleet tietoisia säästöpankkitarkastuksen pankin tilaa koskevista havainnoista ja W:n asiakaskokonaisuuden suuresta vakuusvajeesta sekä Helute Oy:n toiminnan luonteesta. Kun he ovat mainituista seikoista tietoisina myöntäneet Helute Oy:lle lisärahoitusta, vaikka heillä ei ole ollut perusteltua syytä olettaa luoton myöntämisen olevan pankin edun mukaista, he ovat huolimattomuudesta aiheuttaneet pankille vahinkoa.

Vekseliluotosta on kanteen mukaan maksamatta 500 000 markkaa. Luotosta on siten aiheutunut pankille vahinkoa 500 000 markkaa, minkä määrän korvaamisesta B, G, E, F ja K ovat vastuussa.

W Oy:n toimialana on ollut muiden yhtiöiden osakkeiden ja kiinteän omaisuuden omistaminen ja kauppa.

W Oy:llä ei ole ollut tuotannollista toimintaa. Tarkoituksena on ollut, että Helute Oy:n työntekijät kunnostaisivat W Oy:n ostamia kiinteistöjä ja asuntoja. Nousukauden taituttua vuosien 1989-1990 vaihteessa yhtiön kiinteistönsijoitustoimintaan on jo alusta alkaen sisältynyt riskejä. Yhtiötä ei ole voitu sen luototusta keväällä 1990 aloitettaessa pitää vuoden 1969 säästöpankkilain 48 §:n tarkoittamana vakavaraisena yhtiönä, joka olisi pystynyt selviytymään sitoumuksistaan. Näin ollen yhtiölle olisi saanut myöntää luottoja ja takauksia vain turvaavia vakuuksia vastaan.

Pankkitakaus 14.3.1990 1 200 000 markkaa

G, D, E, F, H ja I ovat B:n esittelystä myöntäneet käräjäoikeuden tuomiossa tarkoitetun 1 200 000 markan takauksen W Oy:n luoton vakuudeksi. Luoton käyttötarkoitus on ollut kiinteistön osto. Asunto Oy Mäntsälän Mäntypolku 2:n osakkeiden kauppahinta on ollut 1 180 000 markkaa.

Pankkitakauksen vakuutena ovat luottohakemuksen mukaan olleet kiinteistöön kiinnitettävät 1 200 000 markan pääomamääräiset haltijavelkakirjat ja W:n takaus. Korkein oikeus hyväksyy käräjäoikeuden vakuusarvostuksen. Vakuusvaje on siten ollut pankkitakauksen osalta ainakin 200 000 markkaa.

Kun kysymyksessä on ollut W:n yhtiöille myönnetty ensimmäinen takaus tai luotto ja kun B ja hallituksen jäsenet eivät asuntojen ja kiinteistöjen hintojen nousun pysähtymisestä huolimatta ole vielä voineet täysin ennakoida laman syvyyttä ja kestoa, B ja hallituksen jäsenet eivät vakuusvajeen määrä huomioon ottaen ole menetelleet huolimattomasti takauksen myöntäessään. Korvausvaatimus hylätään.

Pankkitakaus 16.8.1990 800 000 markkaa

G, D, E, F ja I ovat B:n esittelystä myöntäneet käräjäoikeuden tuomiossa tarkoitetun 800 000 markan takauksen W Oy:n luoton vakuudeksi. Luoton käyttötarkoitus on ollut teollisuushallin hankinta. Yhtiö on ostanut Kiinteistö Oy Isomaiten osakkeet 240 000 markan kauppahinnasta ja Asunto Oy Mäntsälän Leppäpolku 2:n osakkeet 600 000 markan kauppahinnasta. Viimeksi mainitut osakkeet on sittemmin myyty ja tilalle on ostettu Salolan tila Mäntsälän kunnan Sääksjärven kylässä, johon kiinnitetyt haltijavelkakirjat on pantattu pankille. Luottohakemuksen mukaan vakuudeksi on lisäksi sovittu ostettavaan halliin vahvistetut kiinnitykset.

Korkein oikeus hyväksyy käräjäoikeuden vakuusarvostuksen. Vakuusvaje on siten ollut takauksen osalta ainakin 150 000 markkaa. W Oy:n vastuut ovat takauksen jälkeen olleet 2 000 000 markkaa ja vakuusvaje ainakin 350 000 markkaa.

Kun luottohakemuksen mukaan W Oy:n liikevaihto on tilikaudella 1990 ollut noin 250 000 markkaa ja osa rahoituskuluista on alkuvaiheessa ollut tarkoitus hoitaa Helute Oy:n toimesta, yhtiön taloudellinen tila on jo hakemuksesta ilmenevien tietojen perusteella ollut sellainen, ettei sille olisi saanut myöntää takausta ilman turvaavia vakuuksia. Sallittua riskinottoa harkittaessa on tullut ottaa huomioon myös samaan asiakaskokonaisuuteen kuuluneen Helute Oy:n vastuut pankille ja niiden vakuudet. Helute Oy:n vastuut mukaan luettuna asiakaskokonaisuuden vastuut ovat takauksen myöntämisen jälkeen olleet yhteensä 6 300 000 markkaa ja vakuusvaje ainakin 1 700 000 markkaa. Huomioon ottaen pankin vuoden 1989 oman pääoman ja varausten määrän 9 461 000 markkaa ja tiedossa olleet suuret luottotappiot pankilla ei ole ollut mahdollisuutta ottaa luotonannossa suuria riskejä. Mainituissa olosuhteissa takauksen myöntäminen W Oy:n luoton vakuudeksi ilman turvaavia vakuuksia ei myöskään asiakaskokonaisuuden taloudellinen tilanne huomioon ottaen ole ollut perusteltua.

B on laiminlyönyt selvittää hallitukselle asiakaskokonaisuuden vastuut ja vakuudet. Säästöpankkitarkastuksen 4.5.1990 päivätyn tarkastuskertomuksen johdosta B:llä on ollut erityinen velvollisuus kiinnittää huomiota suurten asiakaskokonaisuuksien vastuisiin ja vakuuksiin. Kun B on laiminlyönyt selvittää W:n asiakaskokonaisuuden pankille aiheuttaman riskin ja kun hän tietoisena W Oy:n huonosta taloudellisesta tilasta ei ole varmistunut siitä, että takaukselle olisi saatu turvaavat vakuudet, hän on huolimattomuudesta aiheuttanut pankille vahinkoa.

G, D, E, F ja I ovat voineet perustellusti luottaa siihen, että luottohakemuksesta ilmenevät ostettaviin kohteisiin kiinnitettävät haltijavelkakirjat olivat riittävät vakuudet takaukselle. Hallituksen jäsenet eivät siten ole huolimattomuudesta aiheuttaneet pankille vahinkoa.

Kanteessa esitettyjen laskentaperusteiden mukaan pankille aiheutunut vahinko on 150 000 markkaa, jonka korvaamisesta B on vastuussa.

Pankkitakaus 17.10.1990 583 000 markkaa

G, F, H ja I ovat B:n esittelystä myöntäneet käräjäoikeuden tuomiossa mainitun 583 000 markan takauksen W Oy:n luoton vakuudeksi samana päivänä kuin Helute Oy:n luoton vakuudeksi on myönnetty 1 234 375 markan takaukset. Luottohakemusten mukaan takauksilla on ollut samat vakuudet.

W Oy:n takauksen vakuudeksi ovat tulleet Asunto Oy Liipolanrinteen osakkeet ja yleispanttina Aavarannan tilaan kiinnitetyt haltijavelkakirjat. Näyttämättä on jäänyt, että tälle takaukselle olisi saatu muita vakuuksia. Huomioon ottaen sen, että B:n mukaan W:n vastuut olivat pantinantohetkellä olleet noin 850 000 markkaa, W:n omistamalla Aavarannan tilalla, joka on ollut myös W:n omien vastuiden vakuutena, ei ole ollut vakuusarvoa W: Oy:lle myönnettyjen takausten ja luottojen osalta. Asunto Oy Liipolanrinteen osakkeiden käyväksi arvoksi katsotaan niiden kauppahinta vuonna 1990 270 000 markkaa ja vakuusarvoksi 216 000 markkaa. Vakuusvaje on takauksen osalta ollut ainakin 360 000 markkaa.

W Oy:n vastuut ovat takauksen myöntämisen jälkeen olleet yli 2 500 000 markkaa ja vakuusvaje ainakin 700 000 markkaa. Asiakaskokonaisuuden vastuut ovat puolestaan olleet sanottuna päivänä myönnettyjen takausten jälkeen yhteensä noin 8 100 000 markkaa ja vakuusvaje ainakin 2 600 000 markkaa. Pankin oma pääoma on vuonna 1989 ollut 3 913 000 markkaa. Huomioon ottaen W Oy:n luototuksen vakuusvajeen määrä takausta myönnettäessä on ylitetty pankkitarkastusviraston määräyksen mukainen 391 300 markan raja. Kun pankin vuoden 1989 oman pääoman ja varausten määrä on ollut 9 461 000 markkaa, takausta myönnettäessä on asiakaskokonaisuuden vastuut ja vakuusvaje huomioon ottaen ylitetty sallitun riskinoton raja myös asiakaskokonaisuuden osalta.

B on laiminlyönyt antaa hallitukselle oikeat ja riittävät tiedot W Oy:n ja Helute Oy:n takausten vakuuksista. Kun B on laiminlyönyt ottaa selon asiakaskokonaisuuden luototuksen pankille aiheuttamasta riskistä ja huolehtia siitä, että takaukselle olisi saatu turvaavat vakuudet, hän on vastuussa pankille aiheutuneesta vahingosta.

G, F, H ja I ovat voineet luottohakemuksen tietojen perusteella luottaa siihen, että takaukselle saatiin turvaavat vakuudet. He eivät siten ole huolimattomuudesta aiheuttaneet pankille vahinkoa.

Pankille maksamatta oleva määrä on takauksen osalta 532 546,40 markkaa. Kantajan esittämät vahingonkorvauksen laskentaperiaatteet huomioon ottaen pankille aiheutuneen vahingon määrä on 316 546,40 markkaa, minkä korvaamisesta B on vastuussa.

Pankkitakaus 12.12.1990 600 000 markkaa

G, D, E, F, H ja I ovat B:n esittelystä myöntäneet W Oy:n luoton vakuudeksi 600 000 markan pankkitakauksen. Luoton käyttötarkoitus on ollut Padasjoella sijainneen Ilolan tilan kunnostaminen. Tila on 26.2.1990 ostettu 630 000 markan kauppahinnasta.

Takauksen vakuudeksi on saatu luottohakemuksessa mainitut tilaan kiinnitetyt haltijavelkakirjat. Näyttämättä on jäänyt, että tilaan kiinnitetyt haltijavelkakirjat olisivat jo tätä ennen olleet yhtiön tai muiden velallisten vastuiden panttina.

B ja hallituksen jäsenet ovat voineet luottaa siihen, että luotto käytetään aiottuun tarkoitukseen. He ovat voineet perustellusti käräjäoikeuden katsomin tavoin lähteä siitä, että luoton käyttäminen tilan kunnostukseen parantaa pankin asemaa vakuudenhaltijana lomakiinteistön arvon noustessa kunnostuksen johdosta. B ja hallituksen jäsenet eivät ole sanotun takauksen osalta huolimattomuudesta aiheuttaneet pankille vahinkoa. Korvausvaatimus hylätään.

HL Transit Oy on perustettu 15.5.1990 ja sen toimialana on ollut kuljetuskaluston vuokraus ja kauppa. Yhtiö on kuulunut W:n konserniin.

Pankkitakaus 4.12.1991 246 000 markkaa

G, E, F ja L ovat B:n esittelystä myöntäneet HL Transit Oy:n luoton vakuudeksi käräjäoikeuden tuomiossa mainitun 246 000 markan pankkitakauksen. Luoton käyttötarkoitus on ollut tavaran maahantuonti. Takauksen vakuutena on ollut W:n takaus.

W:n takauksella ei hänen aikaisemmat vastuunsa huomioon ottaen ole ollut vakuusarvoa. Näin ollen pankkitakaus on myönnetty ilman vakuuksia.

Kysymys on vuoden 1990 säästöpankkilain ja talletuspankkien toiminnasta annetun lain aikana myönnetystä takauksesta. Näihin lakeihin ei enää sisältynyt säännöksiä turvaavasta vakuudesta. Luotolle tai takaukselle on kuitenkin ollut asianmukaista vaatia riittävä vakuus, jos kysymys on ollut suuruudeltaan merkittävästä luotonannosta ja on ollut syytä epäillä luotonhakijan ja tähän etuyhteydessä olevien pankin asiakkaiden takaisinmaksukykyä. Esitetyn selvityksen perusteella HL Transit Oy:tä ei ole voitu pitää vakavaraisena. Kun 4.12.1991 päivätyn luottohakemuksen liitteen mukaan W:n asiakaskokonaisuuden vastuut ovat olleet yli 28 000 000 markkaa ja vakuudet noin 18 000 000 markkaa, asiakaskokonaisuuden luototuksessa on ylitetty sallittu riskinoton raja. B:llä ja hallituksen jäsenillä on luottohakemuksen tietojen perusteella ollut syytä epäillä W:n yhtiöiden takaisinmaksukykyä. B:n olisi siten tullut varmistua siitä, että takaukselle saatiin asianmukaiset vakuudet. Kun hän on tämän laiminlyönyt, hän on vastuussa vahingosta. Mainituissa olosuhteissa G, E, F ja L ovat huolimattomuudesta aiheuttaneet pankille vahinkoa myöntäessään HL Transit Oy:lle takauksen vaatimatta asianmukaista vakuutta.

Pankille on aiheutunut takauksen osalta vahinkoa 108 305 markkaa, minkä korvaamisesta B, G, E, F ja L ovat vastuussa pankille.

Pankin hallituksen jäsenet ovat omistaneet tilitoimiston osakkeet maaliskuuhun 1991 saakka, jolloin osakkeet ovat siirtyneet pankin omistukseen. Pankki puolestaan on myynyt osakkeet 4.4.1991 W Oy:lle. Tilitoimisto on tosiasiassa tuohon asti ollut pankin määräysvallassa. Kun tilitoimisto ei ole ollut vuoden 1969 säästöpankkilain 49 §:n 5 momentissa tarkoitettu kiinteistöyhteisö, tilitoimiston luotoilla on tullut olla turvaava vakuus, ellei tilitoimistoa voitu pitää vakavaraisena yhtiönä. Tilitoimistoa ei ole esitetyn selvityksen perusteella voitu pitää vuoden 1969 säästöpankkilain 48 §:n tarkoittamana vakavaraisena yhtiönä huomioon ottaen myös sen, että yhtiö on toiminut kiinteistönvälitystoiminnan ohella riskitoimialana pidetyllä kiinteistöalalla tilanteessa, jossa kiinteistöjen ja asuntojen hintojen nousu oli jo pysähtynyt ja myynti hiljentynyt. Kantaja ei ole käräjäoikeudessa myöntänyt tilitoimiston olleen vakavarainen yhtiö.

Shekkitililuotto 11.4.1990 4 000 000 markkaa

G, D, E, F, H ja I ovat B:n esittelystä korottaneet käräjäoikeuden tuomiossa tarkoitetun shekkitilin luottorajan 4 000 000 markkaan. Tilitoimisto on 6.4.1990 ostanut Mäntsälän Pientalot Oy:ltä Asunto Oy Mäntsälän Apilapellon osakekannan enemmistön 3 368 160 markan kauppahinnasta ja Asunto Oy Kupon osakkeet 454 020 markan kauppahinnasta. Luottohakemuksessa ei ole mainittu vakuuksia, mutta Apilapellon osakkeet on pantattu pankille mainitun luoton vakuudeksi. Mäntsälän Pientalot Oy on puolestaan maksanut saamallaan kauppahinnalla pankille vastuitaan noin 2 510 000 markkaa. Tilitoimisto on maksanut sanotusta luotosta saamillaan varoilla pankille provisioita yhteensä 73 892 markkaa.

Näyttämättä on jäänyt, että luotolle olisi saatu muita vakuuksia kuin Apilapellon asunto-osakkeet. Korkein oikeus hyväksyy Apilapellon asunto-osakkeiden osalta käräjäoikeuden vakuusarvostuksen. Vastaajat eivät ole näyttäneet, että kauppahinnasta tai tilitoimiston saamasta luotosta olisi käytetty kantajan väittämää suurempi määrä Mäntsälän Pientalot Oy:n tai tilitoimiston vastuiden suorittamiseen. Korkein oikeus katsoo sen vuoksi, että pankin vastuiden suorittamiseen on käytetty mainitut yhteensä 2 583 892 markkaa.

Luoton osalta vakuusvaje on ollut ainakin 1 300 000 markkaa. Kun pankin vuoden 1989 oma pääoma on ollut 3 913 000 markkaa, vakuusvaje on huomattavasti ylittänyt pankkitarkastusviraston vakavaraisille luotonsaajille määräämän 10 prosentin rajan pankin omasta pääomasta. Huomioon ottaen myös pankin heikon vakavaraisuuden ja sitä uhkaavat luottotappiot sallitun riskinoton raja on ylitetty.

Bn on täytynyt tietää, että tilitoimiston luotoille tarvittiin turvaavat vakuudet, kun yhtiö ei ole ollut vakavarainen ja kun vakuudettoman luoton määrä on joka tapauksessa ylittänyt huomattavasti pankkitarkastusviraston määräämän rajan. Kun B on laiminlyönyt huolehtia siitä, että luotolle olisi saatu turvaavat vakuudet, hän on vastuussa pankille aiheutuneesta vahingosta.

G, D, E, F, H ja I ovat olleet velvollisia tuntemaan säästöpankkilain säännökset. Kun vuoden 1969 säästöpankkilain 30 §:n ja 48 §:n 5 momentin sanamuotoja ei voida pitää epäselvinä, hallituksen jäsenet eivät ole voineet luottaa toimitusjohtajan esittelyyn, jonka mukaan luotolle ei tarvittu vakuuksia. Kun luottohakemuksesta on käynyt ilmi, ettei luotolle tullut mitään vakuuksia, hallituksen jäsenet ovat laiminlyöneet varmistua siitä, että luotolle olisi saatu turvaavat vakuudet. Kun hallituksen jäsenten on täytynyt olla tietoisia luoton suuresta vakuusvajeesta ja pankin huonosta taloudellisesta tilasta, he ovat huolimattomuudesta ylittäneet sallitun riskinoton rajan myöntäessään tilitoimistolle 4 000 000 markan shekkitilin korotuksen ilman turvaavia vakuuksia.

Kanteessa vaaditaan vahingonkorvauksena 1 416 000 markkaa eli määrä, jota ei ole käytetty Mäntsälän Pientalot Oy:n ja tilitoimiston vastuiden suorittamiseen pankille. Luotosta on maksamatta pankille 3 966 674 markkaa. Kanteessa on vahingonkorvauksen laskemisperusteena yleisesti käytetty luoton maksamatta olevaa määrää vähennettynä uusien vakuuksien vakuusarvolla. Näin laskettuna vahingon määrä olisi 1 272 146 markkaa. Korkein oikeus katsoo pankille aiheutuneen vahingon määräksi 1 272 146 markkaa, jonka korvaamisesta B, G, D, E, F, H ja I ovat vastuussa.

Pankkitakaus 25.4.1990 4 000 000 markkaa

G, D, E, F, H ja I ovat B:n esittelystä myöntäneet käräjäoikeuden tuomiossa mainitun 4 000 000 markan pankkitakauksen tilitoimiston luoton vakuudeksi.

Näyttämättä on jäänyt, että takaukselle olisi saatu vakuuksia. Vakuusvaje on siten ollut takauksen osalta 4 000 000 markkaa, mikä on ylittänyt pankin vuoden 1989 oman pääoman määrän.

B sekä G, D, E, F, H ja I ovat edellisessä kohdassa mainituilla perusteilla vastuussa siitä, että takaus on myönnetty ilman vakuuksia.

Takauksen tarkoittamasta luotosta on käytetty 368 914,50 markkaa suorituksiin pankille. Näin ollen pankille on aiheutunut takauksen osalta vahinkoa vaaditut 3 631 085,50 markkaa, jonka korvaamisesta B, G, D, E, F, H ja I ovat vastuussa.

Mäntsälän Pientalot Oy:n toimialana on ollut maanrakennus ja talonrakennus sekä isännöinti ja kirjanpitopalvelut. Yhtiön osakepääoma on ollut 150 000 markkaa, joka on kokonaisuudessaan maksettu. Yhtiön harjoittama rakennustoiminta on perustunut siihen, että yhtiö on ostanut lähes kaikki rakennustuotteet ja palvelut. Kantajan mukaan yhtiön vakuusvaje on 4.9.1989 ollut noin 2 200 000 markkaa. Pankin hallituksessa 20.9.1989 käsillä olleen yritystutkimuksen mukaan luottoja voitiin myöntää vain turvaavia vakuuksia vastaan. Mainitut seikat huomioon ottaen yhtiötä ei ole voitu pitää vuoden 1969 säästöpankkilain 48 §:n tarkoittamana vakavaraisena yhtiönä, jonka olisi voitu arvioida selviytyvän sitoumuksistaan. Näin ollen yhtiölle olisi saanut myöntää luottoja vain turvaavia vakuuksia vastaan.

Laina 4.1.1990 500 000 markkaa

G, D, E, F, H ja I ovat vt. toimitusjohtajan esittelystä myöntäneet yhtiölle käräjäoikeuden tuomiossa mainitun 500 000 markan lainan rakentamista varten. Luottohakemuksen mukaan lainan uusiksi vakuuksiksi ovat tulleet Jussilan, Kyöstilän ja Kirjalan tiloihin kiinnitetyt haltijavelkakirjat, kunkin tilan osalta 100 000 markkaa, sekä Anttilan tilaan kiinnitetyt 200 000 markan haltijavelkakirjat.

Pankilla on ollut mainittuihin tiloihin kiinnitettyjä haltijavelkakirjoja jo yhtiön aikaisempien vastuiden vakuutena. Näyttämättä on jäänyt, että luotolle olisi saatu turvaavia vakuuksia.

Kun G:n, D:n, E:n, F:n, H:n ja I:n tiedossa on ollut mainittu yritystutkimus heidän olisi tullut varmistua siitä, että luotolle saatiin turvaavat vakuudet. Hallituksen jäsenillä on kuitenkin ollut oikeus luottaa siihen, että luotolle saatiin luottohakemukseen merkityt uudet vakuudet. Kun G, D, E, F, H ja I ovat lisäksi tehneet päätöksen edellytyksin, että vakuudet riittävät ja että vakuuksista hankitaan arviot, he eivät ole menetelleet huolimattomasti lainaa myöntäessään. Korvausvaatimus hylätään.

Luottopäätökset 11.4. - 14.11.1990

Vekseli 11.4.1990 40 000 markkaa

G, D, E, F, H ja I ovat B:n esittelystä myöntäneet yhtiölle 40 000 markan vekselin palkkojen maksamista varten. Luottohakemuksen mukaan yhtiön vastuut ovat olleet 10 001 459 markkaa ja vakuudet noin 8 500 000 markkaa.

Luotolle ei ole saatu uusia vakuuksia suuresta vakuusvajeesta huolimatta. Kun yhtiöllä on ollut keskeneräisiä rakennuskohteita, Korkein oikeus pitää uskottavana vastaajien väitettä, jonka mukaan luotto on käytetty työntekijöiden palkkojen maksuun ja siten pankilla vakuutena olleiden kohteiden valmiiksirakentamiseen.

Laina 25.4.1990 425 000 markkaa

G, D, E, F, H ja I ovat B:n esittelystä myöntäneet yhtiölle 425 000 markan lainan kolmen omakotitalon myyntikuntoon saattamista varten.

Ennen luoton myöntämistä yhtiön pankille olevia vastuita on järjestelty siten, että pankin määräysvallassa ollut Mäntsälän Tili- ja Kiinteistötoimisto Oy on ostanut Mäntsälän Pientalot Oy:ltä edellä mainitut Asunto Oy Apilapellon ja Kupon osakkeet ja Mäntsälän Pientalot Oy on kauppahinnalla lyhentänyt vastuitaan pankille 2 510 000 markalla.

Vakuusvaje on ennen kyseessä olevan lainan myöntämistä ollut ainakin 3 000 000 markkaa. Luotolle ei ole saatu uusia vakuuksia. Kantaja on katsonut, että luoton määrästä 70 prosenttia on lisännyt pankilla vakuutena olleiden kohteiden arvoa ja että pankille on siten aiheutunut vahinkoa 127 500 markkaa.

Vekseli 30.5.1990 150 000 markkaa

G, D, E, F, H ja I ovat B:n esittelystä myöntäneet yhtiölle 150 000 markan vekselin palkkojen maksuun. Luottohakemuksen mukaan yhtiön vastuut ovat ennen luoton myöntämistä olleet 7 164 431 markkaa ja vakuudet 7 000 000 markkaa.

Vekselin vakuudeksi ei ole saatu uusia vakuuksia. Korkein oikeus pitää uskottavana vastaajien väitettä, jonka mukaan luotto on käytetty keskeneräisten kohteiden valmiiksi rakentamiseen.

Laina 16.8.1990 500 000 markkaa

G, D, E, F ja I ovat B:n esittelystä myöntäneet yhtiölle 500 000 markan lainan Anttilan kiinteistön valmiiksi rakentamista varten.

Lainalle ei ole saatu uusia vakuuksia. Kantaja on katsonut luotosta aiheutuneen pankille vahinkoa 150 000 markkaa.

Laina 14.11.1990 520 000 markkaa

G, D, E, F ja H ovat B:n esittelystä myöntäneet yhtiölle 520 000 markan lainan, jolla on maksettu pankille 25.4.1990 myönnetty 425 000 markan laina. Yhtiölle on siten myönnetty uutta luottoa 95 000 markkaa. Luottohakemuksen mukaan yhtiön vastuut ovat olleet yhteensä 11 031 000 markkaa. Vastuiden yleisvakuutena on ollut eri tiloihin kiinnitettyjä haltijavelkakirjoja 5 270 000 markan arvosta ja Asunto Oy Kauppatorinkulman osakkeet.

Lainalle ei ole saatu uusia vakuuksia. Pankin omankin arvion mukaan vakuusvaje on ennen luoton myöntämistä ollut yli 5 000 000 markkaa. Korkein oikeus pitää uskottavana vastaajien väitettä, jonka mukaan uusi luotto 95 000 markkaa on myönnetty keskeneräisten rakennusten valmiiksi rakentamiseen.

Oikeudellinen arviointi luotonannosta 11.4. -14.11.1990

B ja hallituksen jäsenet eivät ole olleet tietoisia 4.1.1990 myönnetyn 500 000 markan lainan pankille aiheuttamasta riskistä.

Pankki on keväällä 1990 järjestellyt yhtiön vastuita ja siten pyrkinyt pienentämään pankin riskiä. Yhtiölle ei ole myönnetty luottoja uusien kohteiden rakentamiseen, vaan pankki on ainoastaan rahoittanut keskeneräisten kohteiden valmiiksi rakentamista.

B ja hallituksen jäsenet ovat voineet luottaa siihen, että luotot käytetään keskeneräisten kohteiden valmiiksi rakentamiseen. B:llä ja hallituksen jäsenillä on keväällä ja kesällä 1990, jolloin laman syvyys ja kesto eivät ole olleet ennakoitavissa, ollut perusteltu syy uskoa yhtiön saavan valmistuvat asuntokohteet myydyiksi ja keskeneräisten kohteiden rakentamiseen myönnettyjen luottojen siten parantavan pankin asemaa vakuuksien haltijana. Myöskään marraskuussa 1990, jolloin kiinteistöjen myynti on jo pysähtynyt tai pysähtymässä ja kiinteistöjen hinnat ovat olleet laskusuunnassa, jo alkaneen laman kesto ja syvyys eivät ole vielä olleet täysin ennakoitavissa. B:llä ja hallituksen jäsenillä ei vielä vuonna 1990 ole ollut aihetta epäillä, että yhtiöltä puuttuisivat taloudelliset toimintaedellytykset.

Näillä perusteilla ja huomioon ottaen 11.4. -14.11.1990 myönnetyistä luotoista pankille aiheutuneen lisäriskin määrä B ja hallituksen jäsenet eivät ole huolimattomuudesta aiheuttaneet pankille vahinkoa. Korvausvaatimukset hylätään.

Yhtiö on ollut Mäntsälässä pitkään rakennusalalla toiminut perheyritys, joka on perustettu 1979. Konkurssiin yhtiö on asetettu 23.12.1991.

Säästöpankkitarkastus on 22.2.1988 päivätyssä tarkastuskertomuksessaan kiinnittänyt huomiota yhtiön vakuuksiin ja kehottanut vaatimaan yhtiöltä lisävakuutta kasvaneiden vastuiden vuoksi. Pankkitarkastusvirasto on 19.12.1988 kiinnittänyt pankin huomiota siihen, että yhtiön vastuut olivat pankin kokoon verrattuna huomattavan suuret, noin 9 800 000 markkaa. Pankin oma pääoma ja luottotappiovaraus olivat 31.12.1987 noin 5 100 000 markkaa.

Yritystutkimuksesta, joka on päivätty 29.9.1989, on ilmennyt, että yhtiön oma pääoma oli 30.9.1988 237 000 markkaa negatiivinen ja että yksityisotoista kertyneet lainasaatavat Z:lta olivat noin 2 100 000 markkaa. Toisaalta yhtiöllä oli hyvä tonttivaranto ja sen käyttökate oli rakennusalalla hyvin tyydyttävää tasoa. Tonttivarannon takia yhtiön velkaantuneisuus oli korkea. Yhtiön kumulatiivinen rahoitustulos 3/86 - 8/88 oli 106 000 markkaa. Markkinatilannetta Mäntsälässä voitiin pitää lähimmän viiden vuoden aikana tyydyttävänä muun muassa yhtiön hyvän tonttitilanteen takia. Yritystutkimuksen mukaan uusia kohteita ei ollut syytä käynnistää ennen kuin pääosa aikaisemmin valmistuneista kohteista oli myyty. Mäntsälän asuntomarkkinat olivat hyvin haavoittuvat. Lomaosakkeiden rakentamisessa oli syytä varovaisuuteen.

Kun yhtiön oma pääoma on tilivuonna 1988 tosiasiassa ollut negatiivinen yli 2 300 000 markkaa ja kun yhtiön rahoitustulos on tilivuosina 1986-88 ollut heikko, yhtiöllä ei sen vastuiden määrä huomioon ottaen ole ollut mahdollisuuksia selviytyä sitoumuksistaan. Näin ollen yhtiötä ei ole voitu pitää vuoden 1969 säästöpankkilain 48 ja 50 §:n tarkoittamana vakavaraisena yhtiönä. Luotoille ja pankkitakauksille olisi siten tarvittu turvaavat vakuudet.

Talletusvakuuden vapauttaminen 13.3. - 30.8.1990

Kanne on perustunut siihen, että B ja vuoden 1990 hallituksen jäsenet G, D, E, F, H ja I ovat vapauttaneet talletusvakuutta hankkimatta tilalle uusia turvaavia vakuuksia.

Hallitus on 30.3.1989 myöntänyt Rakennus Z Ky:n luoton vakuudeksi 8 000 000 markan pankkitakauksen. Luoton käyttötarkoitus on ollut teollisuushallien ja toimistotilojen rakentamisen rahoittaminen. Luottohakemuksen mukaan takaukselle ei ole saatu vakuuksia. Takauksen tarkoittamasta luotosta on kuitenkin muodostettu 6 000 000 markan sijoitustalletus, joka on pantattu pankille yhtiön vastuiden vakuudeksi. Talletuksesta on pankin vt. toimitusjohtajan toimesta vapautettu vuosien 1989 ja 1990 aikana 2 000 000 markkaa yhtiön käyttöön ja 13.3. - 30.8.1990 B:n antamien ohjeiden mukaisesti 4 150 529 markkaa.

Yhtiön vakuusvaje on vuoden 1989 lopussa ollut ainakin 4 500 000 markkaa.

Mainittua 8 000 000 markan pankkitakausta myönnettäessä ei ole edellytetty takauksen vakuudeksi tulevan talletusta, vaan sijoitustalletus on ilmeisesti tehty siinä tarkoituksessa, että se vähitellen vapautetaan yhtiön käyttöön. Näin onkin tapahtunut, sillä talletusta on jo vt. toimitusjohtajan aikana vapautettu käytettäväksi yhtiön rakennustoimintaan. Kun B on seurannut yhtiön rakennuttamien rakennuskohteiden valmistumisastetta ja kun hänellä ei ole ollut aihetta epäillä luotonhakijaa, hän on voinut luottaa siihen, että talletuksesta vapautetut varat käytetään rakentamiseen. Hän ei ole ollut velvollinen yksityiskohtaisesti seuraamaan yhtiön laskujen maksamista ja varojen käyttämistä yhtiön rakennustoimintaan. B ei siten ole huolimattomuudesta aiheuttanut pankille vahinkoa.

G, D, E, F ja I eivät ole olleet velvollisia valvomaan talletusvakuuden vapauttamista.

Korvausvaatimus hylätään.

Pankkitakaus 12.6.1990 1 350 000 markkaa

Hallituksen kokouksen pöytäkirjan mukaan G, D, E, F, H ja I ovat B:n esittelystä myöntäneet käräjäoikeuden tuomiossa tarkoitetun 1 350 000 markan pankkitakauksen. Takaus on myönnetty Rakennus Z Ky:n Mäntyharjun kunnalle olevien rakentamisvelvoitteiden täyttämisen vakuudeksi. Luottohakemuksen mukaan yhtiön vastuut pankille ovat olleet 20 600 000 markkaa ja vakuudet 24 700 000 markkaa.

Pankki on takauksensa perusteella suorittanut kunnalle 270 000 markkaa, josta pankille on maksamatta 55 125,20 markkaa.

Takaukselle ei ole saatu uusia vakuuksia. Vakuusvaje on ennen takauksen myöntämistä ollut ainakin 3 500 000 markkaa. Takaus on siten myönnetty ilman turvaavia vakuuksia.

Kun kesällä 1990 ei ole voitu ennakoida laman syvyyttä ja kestoa, B:llä ja hallituksen jäsenillä ei ole tuolloin ollut syytä epäillä, että yhtiöltä puuttuisivat toimintaedellytykset, vaan he ovat voineet luottaa siihen, että yhtiö saa rakentamansa asunnot myydyiksi sekä voi siten jatkaa toimintaansa ja täyttää rakentamisvelvoitteensa kunnalle. B, G, D, E, F ja I eivät niin ollen ole huolimattomuudesta aiheuttaneet pankille vahinkoa.

H:n ei ole näytetty osallistuneen päätöksentekoon. Näyttämättä on myös jäänyt, että H olisi myötävaikuttanut pankkitakauksen myöntämiseen.

Korvausvaatimus hylätään.

Pankkitakaus 30.8.1990 2 500 000 markkaa

Hallituksen kokouksen pöytäkirjan mukaan G, D, F, H ja I ovat Bn esittelystä myöntäneet 2 500 000 markan pankkitakauksen yhtiön luoton vakuudeksi. Luoton käyttötarkoitus on ollut Asunto Oy Kissantassun rivitalokohteen rakentaminen. Luottohakemuksen mukaan yhtiön vastuut ovat olleet 21 806 376 markkaa ja yleisvakuudet pankin arvion mukaan 23 761 600 markkaa. Takauksen uudeksi vakuudeksi mainittujen yleisvakuuksien ohella ovat tulleet rakennettavan asunto-osakeyhtiön osakkeet.

Vakuutena olevien kiinnitysten kohteina olevien kiinteistöjen arvo on ollut ennen takauksen myöntämistä 12 030 000 markkaa ja vakuusarvo 9 624 000 markkaa. Vakuutena olevien asunto-osakkeiden arvo on ollut 7 252 000 markkaa ja vakuusarvo 5 801 000 markkaa. Vakuutena oleva 600 000 markan talletus mukaan luettuna vakuuksien yhteinen vakuusarvo on ollut noin 16 000 000 markkaa. Kun yhtiön vastuut ovat olleet edellä mainitut 21 800 000 markkaa, vakuusvaje on ennen takauksen myöntämistä ollut ainakin 5 800 000 markkaa. Vakuusvaje on ylittänyt pankin vuoden 1989 oman pääoman määrän 3 913 000 markkaa. Pankin oman pääoman ja varausten määrä on vuonna 1989 ollut 9 461 000 markkaa. Yhtiön luototuksesta on siten voinut aiheutua vaaraa pankin vakavaraisuudelle.

B ja hallituksen jäsenet ovat siitä huolimatta, että yritystutkimuksessa ja 4.5.1990 päivätyssä säästöpankkitarkastuksen tarkastuskertomuksessa oli varoitettu uusien rakennuskohteiden aloittamisesta ennen kuin valmistuneet asunnot oli myyty, myöntäneet takauksen ilman turvaavia vakuuksia uuden rivitalon rakentamisen rahoittamiseksi. B:n ja hallituksen jäsenten olisi tullut noudattaa erityistä varovaisuutta yhtiön luototuksessa huomioon ottaen tiedossaan olleen yhtiön velkaantuneisuuden ja suuren vakuusvajeen sekä asuntojen hintojen laskun ja kaupan hiljentymisen. Pankin huono vakavaraisuus ja sen luottotappiot huomioon ottaen B:n ja hallituksen jäsenten olisi tullut pidättyä uusista suurista riskeistä. B, G, D, F ja I ovat huolimattomuudesta aiheuttaneet pankille vahinkoa.

H:n ei ole näytetty osallistuneen päätöksentekoon eikä myöskään myötävaikuttaneen takauksen myöntämiseen. Hänen osaltaan korvausvaatimus hylätään.

SSP Oy on väittänyt pankille aiheutuneen vahinkoa 2 500 000 markkaa, koska pankilla vakuutena olleita asunto-osakkeita oli luovutettu niiden ostajille vaatimatta tilalle uusia vakuuksia tai yhtiön luottojen lyhentämistä kauppahinnoilla. Sanotun pankkitakauksen yleisvakuutena olleita asunto-osakeyhtiöiden osakkeita ei ole näytetty vapautetun vastaamasta yhtiön vastuista, sillä luottohakemuksessa mainitut asunto-osakkeet on mainittu 14.9.1990 päivätyssä luottovakuutusilmoituksessa yhtiön vastuiden vakuuksina. Näyttöä ei ole esitetty myöskään siitä, että pankilla vakuutena olleita Asunto Oy Kissantassun osakkeita olisi mainituin tavoin luovutettu ostajille. Kun näyttämättä on siten jäänyt, että sanotun pankkitakauksen vakuutena pankilla olleita asunto-osakkeita olisi vapautettu panttivastuusta, Korkein oikeus hyväksyy käräjäoikeuden vahingonkorvauksen arviointiperusteet. Takauksesta, jonka osalta pankille on maksamatta 3 278 813,60 markkaa, on aiheutunut vahinkoa käräjäoikeuden arvioimat 750 000 markkaa, jonka korvaamisesta B, G, D, F ja I ovat vastuussa.

Pankkitakaus 5.6.1991 1 300 000 markkaa

G, E, F, K ja L ovat B:n esittelystä myöntäneet käräjäoikeuden tuomiossa tarkoitetun 1 300 000 markan pankkitakauksen. Luotto on käytetty edellisessä kohdassa mainitun rivitalon valmiiksi rakentamiseen.

Luottohakemuksesta ilmenee, että pankin oman arvion mukaan vakuusvaje on ollut noin 3 500 000 markkaa. Takaukselle ei ole saatu uusia vakuuksia, joten vakuudet ovat olleet samat kuin edellisessä kohdassa mainitun takauksen vakuudet yhteisarvoltaan noin 16 000 000 markkaa. Vastuiden määräksi on luottohakemukseen merkitty 27 069 517 markkaa. Vakuusvaje on siten ollut noin 11 000 000 markkaa. Se on ylittänyt pankin vuoden 1990 oman pääoman 10 525 000 markan määrän ja ollut lähes pankin oman pääoman ja varausten määrän 11 279 000 markan suuruinen. Yhtiön luototuksesta on siten voinut aiheutua vaaraa pankin vakavaraisuudelle.

Kissantassun kohteen valmiusaste on ennen luoton myöntämistä ollut 70 prosenttia. Rakennuksen valmiusaste ja se huomioon ottaen, että yhtiö on pystynyt lyhentämään velkaansa siten, että sitä on jäljellä käräjäoikeuden tuomiossa mainitut 107 896,40 markkaa, B ja hallituksen jäsenet ovat voineet perustellusti uskoa yhtiön velkaantuneisuudestaan huolimatta pystyvän jatkamaan rakennustoimintaa ja rakentamaan rivitalon valmiiksi sekä pankin aseman vakuudenhaltijana siten paranevan. Takauksen myöntäminen voidaan B:n ja hallituksen jäsenten osalta katsoa hyväksyttäväksi virhearvioksi. B, G, E, F, K ja L eivät siten ole huolimattomuudesta aiheuttaneet pankille vahinkoa. Korvausvaatimus hylätään.

Tilinylitys 30.8. - 23.10.1991 1 250 675 markkaa

Yhtiö on ylittänyt shekkitiliään sanottuna aikana 1 250 675 markkaa. Käräjäoikeudessa ei ole riitautettu kantajan ilmoitusta, jonka mukaan sanotusta määrästä on käytetty muuhun kuin pankin saatavien suorituksiin 370 189,78 markkaa. Tämän vuoksi ja ottaen huomioon myös muut jutussa esille tulleet seikat Korkein oikeus pitää selvitettynä, että tilinylityksestä on 370 189,78 markkaa käytetty muuhun tarkoitukseen kuin pankin saatavien suorittamiseen.

Säästöpankkitarkastuksen 23.7.1991 päivätyn tarkastuskertomuksen mukaan pankin oman pääoman uhkana olivat odotettavissa olevat 70 100 000 markan luottotappiot. Kertomuksesta ilmenee, että suurten luotonsaajien oli sallittu toistuvasti ylittää shekkitiliään.

B:n on pankin huono taloudellinen tila huomioon ottaen tullut tarkoin seurata suurten luotonsaajien tilinylityksiä niistä pankille aiheutuvan luottotappiouhan takia. Kun B on näissä olosuhteissa tietoisena yhtiön huonosta taloudellisesta tilasta sallinut sen ylittää shekkitiliään, hän on huolimattomuudesta aiheuttanut pankille vahinkoa.

Kun G, E, F, K ja L ovat saaneet tietoonsa mainitun säästöpankkitarkastuksen kertomuksen, jossa on todettu, että hallituksen tulee saada johtoryhmältä selvitys tilinylityksistä, heidän on tullut ryhtyä toimenpiteisiin tilinylitysten lopettamiseksi. Hallitus onkin ryhtynyt toimenpiteisiin asian johdosta. Tilinylityksistä on huomautettu asiakkaille ja perintään on ryhdytty sekä menettelysääntöjä on tarkennettu. G:n, E:n, F:n, K:n ja L:n ei ole näytetty olleen tietoisia yhtiön 30.8.1991 jälkeen tapahtuneista tilinylityksistä niiden tapahtuma-aikana, vaan he ovat saaneet tiedon niistä vasta lokakuun lopussa 1991. Kun hallituksen jäsenet ovat ryhtyneet toimenpiteisiin tilinylitysten lopettamiseksi ja kun he eivät ole tilinylitysten tapahtuessa olleet tietoisia yhtiön mainituista tilinylityksistä, he eivät ole huolimattomuudesta aiheuttaneet pankille vahinkoa tilinylitysten osalta. Korvausvaatimus hylätään hallituksen jäsenten osalta.

Pankille on tilinylityksistä aiheutunut vahinkoa 370 189,78 markkaa, jonka korvaamisesta B on vastuussa.

Jussinkoti Oy on perustettu vuonna 1986 ja sen toimialana on ollut kiinteistöjen ja asunto- ym. osakkeiden kauppa ja vuokraus sekä kirjanpito- ja ilmoitusmyyntipalvelu. Yhtiö on lisäksi rakennuttanut kaksi asunto-osakeyhtiökohdetta. Yhtiön perustaja Q on ollut pankin määräysvallassa olleen Mäntsälän Tili- ja Kiinteistötoimisto Oy:n toimistonhoitaja vuoteen 1990 saakka. Jussinkoti Oy on asetettu konkurssiin 8.10.1992.

Pankkitarkastusvirasto on 19.12.1988 kiinnittänyt pankin huomiota siihen, että yhtiön vastuut olivat pankin kokoon verrattuna huomattavan suuret, noin 6 600 000 markkaa. Pankin oma pääoma ja luottotappiovaraus olivat 31.12.1987 noin 5 100 000 markkaa.

Mäntsälän Säästöpankin toimeksiannosta tehdystä Jussinkoti Oy:n tilinpäätösanalyysistä ilmenee, että yhtiön oma pääoma on tilivuonna 1987 ollut 81 000 markkaa ja tilivuonna 1988 82 000 markkaa sekä pitkäaikaiset velat 31.12.1988 yli 10 000 000 markkaa. Käyttökate on vuonna 1988 ollut 1 146 000 markkaa. Kun yhtiö on vuoden 1988 lopussa ollut pahasti velkaantunut ja sen oma pääoma on ollut pieni vastuisiin nähden ja kun yhtiön käyttökate on lainojen hoitomenoihin nähden ollut pieni, yhtiötä ei vuoden 1988 lopusta lukien ole voitu pitää vuoden 1969 säästöpankkilain 48 ja 50 §:n tarkoittamana vakavaraisena yhtiönä, joka olisi pystynyt selviytymään velvoitteistaan. Näin ollen luotoille ja takauksille olisi tullut saada turvaavat vakuudet.

Pankkitakaus 10.8.1989 2 000 000 markkaa

G, C, D, H, I ja J ovat A:n esittelystä myöntäneet käräjäoikeuden tuomiossa tarkoitetun 2 000 000 markan takauksen. Luoton käyttötarkoituksena on ollut Asunto Oy Hyvinkään Hopealehdon rakentaminen.

Yhtiön vastuut pankille ovat ennen sanotun takauksen myöntämistä olleet noin 7 700 000 markkaa. Kun vakuutena olevien kiinteistöjen, asunto-osakkeiden ja osakkeiden käyvät arvot ovat ilman Asunto Oy Hyvinkään Hopealehtoa olleet noin 6 800 000 markkaa ja vakuusarvot yhteensä noin 5 500 000 markkaa, vakuusvaje on ollut ainakin 2 200 000 markkaa. Takauksen osalta vakuusvaje on huomioon ottaen, että kantaja on katsonut luoton määrästä vakuuksin turvatuksi 70 prosenttia, ollut ainakin 600 000 markkaa. Yhtiön vakuusvaje on ylittänyt pankin vuoden 1988 oman pääoman määrän 2 527 000 markkaa. Luototuksen määrä ja vakuusvajeen suuruus huomioon ottaen yhtiön luototus on muodostanut riskin pankille. Takausta myönnettäessä on ylitetty sallitun riskinoton raja.

A:n on täytynyt tietää yhtiön velkaantuneisuudesta ja aikaisemmasta vakuusvajeesta sekä siitä, ettei yhtiön rakentaman, vuonna 1986 valmistuneen Asunto Oy Mäntsälän Jutan osakkeita ollut suurimmaksi osaksi myyty. Vaikka eräs toinen pankinjohtaja on valmistellut luottopäätöksen, A:n olisi tullut luottopäätöksen esittelijänä tietoisena mainituista seikoista huolehtia siitä, että takaukselle saatiin turvaavat vakuudet. Kun A on tiennyt, että Hyvinkään Säästöpankilla oli asunto-osakeyhtiön omistamaan maapohjaan ensisijaiset kiinnitykset, hänen olisi tullut varmistua siitä, että Mäntsälän Säästöpankille saatiin vakuudeksi maapohjaan kiinnitetyt haltijavelkakirjat. Kun A on laiminlyönyt varmistua vakuuksista, hän on vastuussa pankille aiheutuneesta vahingosta.

G:n, C:n, D:n, H:n, I:n ja J:n on täytynyt tietää yhtiön velkaantuneisuudesta ja aikaisempien vastuiden vakuusvajeesta sekä yhtiön rakentamien asuntojen huonosta menekistä. Näissä olosuhteissa hallituksen jäsenten on tullut varmistua siitä, että takaukselle saatiin turvaavat vakuudet. He eivät kuitenkaan ole tienneet Hyvinkään Säästöpankilla asunto-osakeyhtiön omistamaan maapohjaan olleista kiinnityksistä. Kun takauksen vakuudeksi ovat luottoesittelyn mukaan tulleet Asunto Oy Hyvinkään Hopealehdon osakkeet, hallituksen jäsenet ovat voineet luottaa siihen, että takauksen vakuudet olivat kunnossa. Ei voida vaatia, että he olisivat maallikkoina tulleet ajatelleeksi sitä, ettei osakkeiden panttaus ilman maapohjaan kiinnitettyjä haltijavelkakirjoja turvannut pankin asemaa velkojana pakkorealisaatiossa. Hallituksen jäsenet eivät siten ole huolimattomuudesta aiheuttaneet pankille vahinkoa. Korvausvaatimus hylätään hallituksen jäsenten osalta.

Pankille on aiheutunut vahinkoa käräjäoikeuden arvioimat 600 000 markkaa, jonka korvaamisesta A on vastuussa.

Laina 27.3.1990 500 000 markkaa

G ja I ovat B:n esittelystä myöntäneet yhtiölle 500 000 markan lainan. Luotto on käytetty Asunto Oy Hyvinkään Hopealehdon rakentamisen rahoittamiseen.

Luotolle ei ole saatu uusia vakuuksia. Yhtiön vastuut ovat ennen lainan myöntämistä olleet 11 500 000 markkaa. Kun vakuutena olevien kiinteistöjen, asunto-osakkeiden ja osakkeiden käyvät arvot ovat Asunto Oy Hyvinkään Hopealehdon osakkeet mukaan luettuna olleet noin 10 600 000 markkaa ja vakuusarvot noin 8 500 000 markkaa, vakuusvaje on ollut ainakin 3 000 000 markkaa. Vakuusvaje on huomattavasti ylittänyt pankkitarkastusviraston määräyksen mukaisen 10 prosentin rajan pankin vuoden 1989 omasta pääomasta 3 913 000 markasta eli 391 300 markan rajan.

Hyvinkään kohteen luototus on aloitettu kesällä 1989 A:n toimesta ja sitä on jatkettu B:n aikana. Kohteen valmiusaste on ollut lainaa myönnettäessä 75 prosenttia. Pankilla on ennen kohteen rahoittamisen aloittamista ollut käytössään hankkeen kustannusarvio, piirustukset ja laskelmat. Kustannusarviossa hankkeen kustannuksiksi on arvioitu yhteensä 4 868 734 markkaa. Ennen sanotun lainan myöntämistä pankki on asiakirjojen mukaan luotottanut kohdetta yhteensä 4 350 000 markkaa. Pankin kohteen rakentamiseen myöntämien luottojen ja takausten määrä ei ole sanotun lainan myöntämisen jälkeenkään ylittänyt mainittua kustannusarviota. B ja hallituksen jäsenet eivät ole menetelleet huolimattomasti myöntäessään kohteen rakentamiseen lainan, kun kustannusarviota ei ole ylitetty ja kun B:llä ja hallituksen jäsenillä on keväällä 1990 ollut perusteltu syy uskoa yhtiön saavan valmistuvat asunnot myydyiksi sekä kun heillä ei ole ollut syytä epäillä, että yhtiöltä puuttuisivat edellytykset rakennustyön jatkamiseen. Korvausvaatimus hylätään.

Laina 11.4.1990 1 750 000 markkaa

G, D, E, F, H ja I ovat B:n esittelystä myöntäneet 1 750 000 markan lainan. Luotolla yhtiö on ostanut kolmen Helsingissä sijaitsevan asunto-osakeyhtiön osakkeita. Luoton vakuudeksi ovat tulleet sanotut asunto-osakkeet ja Järvenpäässä sijaitsevan asunto-osakeyhtiön osakkeet.

Yhtiön vastuut pankille ovat ennen sanotun lainan myöntämistä olleet noin 12 000 000 markkaa. Kun vakuuksien arvot ovat olleet edellisessä kohdassa mainitut, vakuusvaje on ennen lainan myöntämistä ollut ainakin 3 500 000 markkaa. Korkein oikeus hyväksyy lainan vakuuksien osalta käräjäoikeuden vakuusarvostuksen. Vakuusvaje on siten lainan osalta ollut 390 000 markkaa. Yhtiön vakuusvaje on ollut lähes pankin vuoden 1989 oman pääoman suuruinen. Kun pankin vuoden 1989 oman pääoman ja varausten määrä on ollut 9 461 000 markkaa, yhtiön luototus on sen määrä ja vakuusvaje huomioon ottaen voinut vaarantaa pankin vakavaraisuutta.

Bn sekä G:n, D:n, E:n, F:n, H:n ja I:n, joiden on myös täytynyt tietää yhtiön huonosta taloudellisesta tilanteesta ja suuresta vakuusvajeesta, olisi tullut varmistua siitä, että lainalle saatiin turvaavat vakuudet. Kun he ovat tämän laiminlyöneet eikä lainan myöntäminen ole ollut pankin edun mukaista, he ovat huolimattomuudesta aiheuttaneet pankille vahinkoa.

Lainaa ei ole maksettu. Pankille on aiheutunut lainan myöntämisestä vahinkoa käräjäoikeuden arvioimat 390 000 markkaa, jonka korvaamisesta B, G, D, E, F, H ja I ovat vastuussa.

Laina 25.4.1990 650 000 markkaa

G, D, E, F, H ja I ovat B:n esittelystä myöntäneet 650 000 markan lainan Asunto Oy Hyvinkään Hopealehdon rakentamista varten.

Lainalle ei ole saatu uusia vakuuksia. Yhtiön vastuut pankille ovat ennen lainan myöntämistä olleet 14 100 000 markkaa. Kun vakuutena olevien kiinteistöjen, asunto-osakkeiden ja osakkeiden käyvät arvot ovat olleet noin 12 500 000 markkaa ja vakuusarvot noin 10 100 000 markkaa, vakuusvaje on ollut ainakin 4 000 000 markkaa. Vakuusvaje on ylittänyt pankin vuoden 1989 oman pääoman määrän. Yhtiön luototus on voinut vaarantaa pankin vakavaraisuutta.

Hyvinkään kohdetta on ennen sanotun lainan myöntämistä rahoitettu 4 850 000 markkaa. Kun kustannusarvio on ollut 4 868 734 markkaa, lainaa myönnettäessä on ylitetty kustannusarvio. Näin ollen kysymys on ollut kohteen lisärahoituksesta. Asunto Oy Hyvinkään Hopealehdon valmiusaste on ollut noin 80 prosenttia. Kun asuntojen hintojen laskusta ja myynnin hiljentymisestä huolimatta laman syvyys ja kesto eivät ole olleet ennakoitavissa, B:llä ja hallituksen jäsenillä ei vielä tuolloin ole ollut syytä epäillä yhtiön toiminnan jatkamisedellytyksiä, vaan he ovat voineet perustellusti luottaa siihen, että valmistuvat asunnot saadaan kaupaksi ja että pankin asema vakuudenhaltijana siten paranee. Huomioon ottaen mainitut seikat ja rakennuksen korkean valmiusasteen B ja hallituksen jäsenet eivät ole lainan myöntäessään huolimattomuudesta aiheuttaneet pankille vahinkoa. Korvausvaatimus hylätään.

Yhtiö on harjoittanut sorankäsittelylaitteiden, betonipumppujen ja porakaluston maahantuontia ja myyntiä. Yhtiö on perustettu vuonna 1977.

Yhtiöstä tehdystä 15.11.1989 päivätystä yritystutkimuksesta ilmenee, että yhtiön oma pääoma on ollut negatiivinen tilikausilla 1987 ja 1988, mutta 381 000 markkaa positiivinen tilikaudella 1989. Yhtiön ongelmat ovat liittyneet ylisuureen varastoon ja heikkoon omavaraisuusasteeseen. Yhtiön käyttökate on tilikaudella 1987 ollut 30 000 markkaa ja tilikaudella 1988 642 000 markkaa. Yhtiötä ei sen taloudellinen tila huomioon ottaen ole voitu pitää vuoden 1969 säästöpankkilain 48 ja 50 §:n tarkoittamana vakavaraisena yhtiönä. Näin ollen yhtiön luotoille ja takauksille olisi tullut saada turvaavat vakuudet.

Pankkitakaus 19.1.1989 1 000 000 markkaa, oikeastaan 940 000 markkaa

G, C, D, H, I ja J ovat A:n esittelystä 19.1.1989 myöntäneet 1 000 000 markan pankkitakauksen, joka on kantajan mukaan sittemmin oikaistu koskemaan 940 000 markan pankkitakausta. Luotto on myönnetty kiinteistön hankintaa varten ja vakuudeksi on luottohakemuksen mukaan tullut tarvittava määrä haltijavelkakirjoja. Yhtiön entiset vastuut ja vakuudet eivät ole ilmenneet luottohakemuksesta.

Yhtiö on 13.2.1989 ostanut Mäntsälässä sijaitsevan Ilmarisenahjon tilan rakennuksineen 1 250 000 markan kauppahinnasta. Kauppakirjan mukaan kauppahinnasta on maksettu kaupantekotilaisuudessa 850 000 markkaa ja loppukauppahinta 400 000 markkaa tuli maksaa 31.5.1989 mennessä. Omistusoikeus kaupan kohteeseen siirtyi ostajalle, kun koko kauppahinta oli maksettu. Pankki on 2.6.1989 myöntänyt yhtiölle 2 350 000 markan valuuttalainan, jolla on muun muassa maksettu tilan myyjälle loppukauppahinta 400 000 markkaa ja velkojapankille mainitun pankkitakauksen tarkoittama luotto.

Korkein oikeus hyväksyy käräjäoikeuden vakuusarvostuksen tilan osalta. Yhtiön vastuut ovat ennen takauksen myöntämistä olleet noin 4 200 000 markkaa ja vakuusvaje ainakin käräjäoikeuden arvioimat noin 284 000 markkaa.

Kun kauppakirjan mukaan tilan omistusoikeuden siirtyminen yhtiölle on edellyttänyt 400 000 markan loppukauppahinnan maksamista, pankin on saadakseen tilaan kiinnitettävät haltijavelkakirjat takauksen vakuudeksi ollut pakko rahoittaa loppukauppahinnan maksu. Pankki on siten jo 940 000 markan pankkitakauksen myöntäessään sitoutunut rahoittamaan tilan koko kauppahinnan eli yhteensä 1 340 000 markan luototukseen. Vakuusvaje on siten tilan kauppahinnan rahoituksen osalta ollut tilan vakuusarvo huomioon ottaen 465 000 markkaa. Vakuusvaje on ylittänyt pankkitarkastusviraston määräyksen mukaisen vakavaraisen yhtiön luototukselle asetetun 10 prosentin rajan omasta pääomasta eli 252 700 markan rajan.

Kun A:n, joka on luottovaltuutettuna vuoden 1988 lopussa myöntänyt yhtiölle luottoja, on täytynyt tietää yhtiön taloudellisesta tilasta ja vakuusvajeesta, hänen olisi tullut varmistua siitä, että tilan kauppahinnan luototukselle saatiin turvaavat vakuudet. Kun hän on tämän laiminlyönyt, hän on vastuussa pankille aiheutuneesta vahingosta.

G:n, C:n, D:n, H:n, I:n ja J:n ei ole näytetty tienneen yhtiölle aikaisemmin myönnetyistä luotoista ja takauksista eikä niiden vakuusvajeesta. Kun yritystutkimus on valmistunut vasta syksyllä 1989, hallituksen jäsenten ei ole näytetty alkuvuodesta 1989 tienneen yhtiön huonosta taloudellisesta tilasta. Pankin taloudellinen tilanne on vielä alkuvuodesta 1989 ollut hyvä. Näissä olosuhteissa hallituksen jäsenten menettelyä heidän sitoutuessaan rahoittamaan tilan koko kauppahinnan voidaan pitää hyväksyttävänä virhearviointina. Korvausvaatimus hylätään hallituksen jäsenten osalta.

Pankille on tilan kauppahinnan rahoittamisesta aiheutunut vahinkoa 465 000 markkaa, minkä korvaamisesta A on vastuussa.

Yhtiö on perustettu 1988 ja sen liikeideana on ollut harjoittaa korkeatasoista hevossiittolatoimintaa ja siihen liittyvää eläinlääkintätoimintaa. Yhtiö on asetettu konkurssiin 29.9.1992.

Yhtiöllä on ollut 15 000 markan osakepääoma, josta oli 30.11.1988 maksettu 7 500 markkaa. Pankille on ennen pankkitakausten myöntämistä esitetty yrittäjien laatimia selvityksiä yhtiön toiminnasta ja sen arvioidusta tuloskehityksestä. Yhtiön toteutunut laskutus on vuonna 1988 ollut 110 500 markkaa ja vuonna 1989 541 000 markkaa sekä liikevaihto vuonna 1990 noin 1 000 000 markkaa ja vuonna 1991 noin 3 000 000 markkaa. Budjetissa vuoden 1990 tuloksen oli arvioitu kiinteiden ja muuttuvien kulujen vähentämisen jälkeen olevan 3 000 markkaa, vuonna 1991 404 000 mk ja vuonna 1992 814 000 markkaa. Rahoituskuluja ei ollut otettu kuluissa huomioon. Sanotut yhtiöstä esitetyt seikat osoittavat, ettei minimiosakepääomalla toimineella yhtiöllä ole ollut mahdollisuuksia selviytyä useiden miljoonien markkojen luottojen rahoituskuluista. Yhtiö ei ole luototusta aloitettaessa ollut vuoden 1969 säästöpankkilain 48 ja 50 §:n tarkoittama vakavarainen yhtiö, joka olisi pystynyt selviytymään sitoumuksistaan. Näin ollen yhtiölle olisi saanut myöntää luottoja ja takauksia ainoastaan turvaavia vakuuksia vastaan.

Pankkitakaus 30.5.1990 3 620 000 markkaa

G, D, E, F, H ja I ovat B:n esittelystä myöntäneet käräjäoikeuden tuomiossa tarkoitetun 3 620 000 markan pankkitakauksen. Luoton käyttötarkoitus on ollut maatilan ostaminen yhtiön tuotantotiloiksi. Yhtiö on ostanut Mäntsälän kunnan Hirvihaaran kylässä sijaitsevan Jatilan tilan 2 720 000 markan kauppahinnasta.

Korkein oikeus hyväksyy käräjäoikeuden vakuusarvostuksen lopputuloksen. Vakuuksien vakuusarvot ovat olleet yhteensä käräjäoikeuden toteamat 3 288 000 markkaa. Kun vastuut ovat olleet 4 156 113 markkaa, vakuusvaje on ollut ainakin 860 000 markkaa. Vakuusvajeen määrä on ylittänyt pankkitarkastusviraston määräyksen mukaisen 391 300 markan enimmäisrajan. Sallitun riskinoton raja on siten ylitetty.

B on luottopäätöksen valmistelusta vastaavana ja luottopäätöksen esittelijänä laiminlyönyt huolehtia siitä, että takaukselle olisi saatu turvaavat vakuudet, vaikka hän on ollut tietoinen yhtiön toimialasta ja sen toimintaan liittyvistä epävarmuustekijöistä sekä huonosta taloudellisesta tilasta. Sen vuoksi B on vastuussa pankille aiheutuneesta vahingosta.

G:llä, D:llä, E:llä, F:llä, H:lla ja I:llä on luottohakemuksessa ja -päätöksessä vakuuksista ja vastuista olevien tietojen perusteella ollut aihetta epäillä, ettei takaukselle saatu turvaavia vakuuksia. Kun hallituksen jäsenet, joiden on täytynyt olla tietoisia yhtiön taloudellisesta tilasta, ovat näissä olosuhteissa myöntäneet takauksen varmistumatta siitä, että takaukselle olisi saatu turvaavat vakuudet, he ovat vastuussa sallitun riskinoton ylittämisestä aiheutuneesta vahingosta.

Pankille on takauksen myöntämisestä aiheutunut 860 000 markan vahinko, jonka korvaamisesta B, G, D, E, F, H ja I ovat vastuussa.

Pankkitakaus 26.6.1991 2 500 000 markkaa

G, F, K ja L ovat B:n esittelystä myöntäneet käräjäoikeuden tuomiossa tarkoitetun 2 500 000 markan takauksen. Luoton käyttötarkoitus on ollut investoinnit. Osalla luottoa on maksettu pankille yhtiön aikaisempia vastuita. Uutta luottoa on myönnetty 1 800 000 markkaa. Luottohakemuksen mukaan asiakkaan aikaisempien pankkitakausten määrä oli 6 441 628 markkaa ja shekkitililuottojen määrä 300 000 markkaa eli yhteensä 6 741 628 markkaa. Vakuuksiksi on merkitty Marjamäen tilaan kiinnitetyt haltijavelkakirjat 600 000 markkaa, Jatilan tilaan kiinnitetyt haltijavelkakirjat 4 400 000 markkaa, yrityskiinnitys 500 000 markkaa ja As Oy Tanhupuiston osakkeet 340 000 markkaa eli yhteensä 5 840 000 markkaa.

Takauksen uudeksi vakuudeksi on tullut yrityskiinnitys, jonka osalta Korkein oikeus hyväksyy käräjäoikeuden arvostuksen 500 000 markkaa. Marjamäen tilan vakuusarvo on ollut 600 000 markkaa. Kun sanottuun kiinteistöön kiinnitetyt 600 000 markan haltijavelkakirjat ovat olleet jo 6.2.1991 myönnetyn 1 800 000 markan pankkitakauksen vakuutena, käräjäoikeuden mainitsemat lisäkiinnitykset 150 000 markkaa eivät ole olleet 2 500 000 markan takauksen uusia vakuuksia. Jatilan tilan 2 360 000 markan lisäkiinnityksillä ei ole käräjäoikeuden mainitsemilla perusteilla ollut vakuusarvoa. Näin ollen takauksen osalta vakuusvaje on ollut 2 000 000 markkaa. Pankilla olleiden vakuuksien vakuusarvo on ollut yhteensä käräjäoikeuden mainitsemat 3 938 000 markkaa. Kun yhtiön aikaisemmat vastuut ovat luottohakemuksen mukaan olleet 6 741 628 markkaa ja takausta myönnettäessä luototusta on lisätty 1 800 000 markkaa, vakuusvaje on takauksen myöntämisen jälkeen ollut kaikkiaan 4 603 628 markkaa.

Kun vuoden 1990 säästöpankkilain ja talletuspankkien toiminnasta annetun lain voimassa ollessa vuonna 1991 pankkitakausta myönnettäessä on edellä yhtiön taloudellisesta tilasta esitettyjen seikkojen perusteella ja huomioon ottaen yhtiön vastuiden määrän ollut syytä epäillä yhtiön takaisinmaksukykyä, takaukselle olisi huomioon ottaen myös yhtiön vakuusvajeen määrä tullut saada asianmukaiset vakuudet. Kun pankin oman pääoman ja varausten määrä on vuonna 1990 ollut 11 279 000 markkaa, yhtiön luototuksesta on sen määrä ja vakuusvaje huomioon ottaen voinut aiheutua vaaraa pankin vakavaraisuudelle. Kun takaus on näissä olosuhteissa myönnetty ilman asianmukaisia vakuuksia, sallitun riskinoton raja on ylitetty.

B on ollut tietoinen yhtiön tilasta ja sen ylivelkaisuudesta sekä aikaisemmasta suuresta vakuusvajeesta. Kun hän on näissä olosuhteissa luottopäätöksen valmistelusta vastaavana ja sen esittelijänä laiminlyönyt huolehtia siitä, että takaukselle olisi saatu asianmukaiset vakuudet, hän on vastuussa pankille aiheutuneesta vahingosta.

G:llä, F:llä, K:lla ja L:llä on luottohakemuksessa ja -päätöksessä vakuuksista ja vastuista olleiden tietojen perusteella ollut aihetta epäillä, ettei nyt puheena olevalle takaukselle saatu asianmukaisia vakuuksia. Kun he tästä huolimatta ovat takausta myönnettäessä laiminlyöneet varmistua, että takaukselle olisi saatu asianmukaiset vakuudet, he ovat vastuussa sallitun riskinoton ylittämisestä aiheutuneesta vahingosta.

Pankille on aiheutunut takauksen myöntämisestä vahinkoa ainakin kantajan vaatimat 1 800 000 markkaa, jonka korvaamisesta B, G, F, K ja L ovat vastuussa.

Tumave Oy on merkitty kaupparekisteriin 24.4.1991. Sen toimialana on ollut herkkusienten ja vihannesten tuottaminen, kauppa, vienti, tuonti sekä muu alaan liittyvä toiminta sekä arvopapereiden ja kiinteistöjen kauppa. Yhtiö on haettu konkurssiin 27.10.1992.

Herkkusienten kasvattaminen on edellyttänyt yhtiön ostamalla Jonmerin tilalla sijainneen teollisuushallin muuttamista käyttötarkoitukseen sopivaksi. Yhtiön liiketoimintaan herkkusienten kasvattamiseen on liittynyt riskejä. Huomioon ottaen yhtiön toimintaan liittyvät epävarmuustekijät ja yhtiön pienehkön osakepääoman pankki on jo myöntäessään 7.5.1991 yhtiölle Jonmerin tilan hankintaa varten 4 000 000 markan luoton ottanut suuren riskin. Pankilla on yhtiöstä saatavissa olleiden tietojen perusteella ollut syytä epäillä yhtiön takaisinmaksukykyä. Näin ollen yhtiölle olisi saanut myöntää luottoja ja takauksia vain asianmukaisia vakuuksia vastaan.

Laina 22.3.1991 300 000 markkaa

B on 22.3.1991 myöntänyt Tumave Oy:n osakkeenomistajalle ja hallituksen jäsenelle T:lle 300 000 markan lainan rakentamista varten. Luottohakemuksen mukaan luoton vakuutena on ollut kolme Posiolla sijaitsevaa tilaa, joiden käyväksi arvoksi on merkitty 500 000 markkaa ja vakuusarvoksi 70 prosenttia. Pankin hallitus on 7.5.1991 hyväksynyt lainan. Tumave Oy, joka on ostanut tilat T:ltä, on 5.6.1991 ottanut vastatakseen lainasta.

Posiolla sijaitsevia tiloja ovat rasittaneet kantatilaan vahvistetut noin 400 000 markan kiinnitykset. T tai Tumave Oy ei ole saanut lainhuutoa eikä kiinnityksiä tiloihin. Luotolle ei siten ole saatu asianmukaisia vakuuksia.

Laina, joka on myönnetty ennen Tumave Oy:n kaupparekisteriin merkitsemistä, on tarkoitettu käytettäväksi perustettavan yhtiön toimintaan. Perustettava yhtiö on tuolloin toiminut vuokratiloissa ja Tumave Oy on ostanut tilan teollisuushalleineen vasta 9.5.1991. Perustettavan yhtiön toimintaan ei vielä tuolloin ole liittynyt pankin kannalta suuria riskejä. Vaikka B on laiminlyönyt huolehtia siitä, että luotolle olisi saatu asianmukaiset vakuudet, luoton myöntämistä voidaan pitää hyväksyttävänä virhearviointina huomioon ottaen, että kysymyksessä on ollut perustettavalle yhtiölle myönnetty ensimmäinen luotto ja että luototukseen liittyvä riski on vielä tuolloin ollut melko pieni. B ei siten ole huolimattomuudesta aiheuttanut pankille vahinkoa. Korvausvaatimus hylätään.

Pankkitakaus 7.5.1991 1 000 000 markkaa

G, E, F, K ja L ovat B:n esittelystä myöntäneet 1 000 000 markan pankkitakauksen Tumave Oy:n luoton vakuudeksi. Luoton käyttötarkoitus on ollut käyttöpääomarahoitus. Hallitus on samana päivänä myöntänyt yhtiölle 4 000 000 markan lainan teollisuushallikiinteistön ostamista varten. Lainan ja takauksen vakuudet ovat olleet samat. Vakuuksina ovat olleet Jonmerin tilaan kiinnitetyt 3 750 000 markan haltijavelkakirjat ja jalokiviä arviokirjojen mukaan noin 1 800 000 markan arvosta. Jalokivien kohdalla on merkintä, että ne vaihdetaan myöhemmin haltijavelkakirjoihin. Yhtiö on 9.5.1991 ostanut Mäntsälän kunnan Mäntsälän kylässä sijaitsevan Jonmerin tilan teollisuushalleineen 4 000 000 markan kauppahinnasta.

Vakuusvaje on mainitun 4 000 000 markan lainan myöntämisen jälkeen ollut käräjäoikeuden toteamat 1 684 000 markkaa. Kun sanotulle takaukselle ei siten ole saatu mitään vakuuksia, sallitun riskinoton raja on ylitetty.

B:n, joka on osallistunut Jonmerin tilan kaupasta käytyihin neuvotteluihin, on täytynyt tietää, että tilan kauppahinta oli korkea sen todelliseen arvoon nähden ja että vakuusarvo oli huomattavasti 3 750 000 markkaa alhaisempi. Säästöpankkitarkastuksen ohjeissa 8.8.1990 oli nimenomaisesti varoitettu odotettavissa olevaan arvonnousuun perustuvista ja todellisuuspohjaa vailla olevista arvioista ja edellytetty, että muun muassa jalometallien ja korujen arvoista hankitaan teknisen tarkastuskeskuksen lausunto. Näistä syistä B ei ole voinut luottaa asiakkaan käyttämän asiantuntijan jalokivistä antamaan arvioon, vaan hänen olisi tullut huolehtia siitä, että jalokivien arvosta hankittiin luotettava arvio. Kun B on siten takauspäätöksen valmistelusta vastaavana ja esittelijänä laiminlyönyt huolehtia siitä, että takaukselle olisi saatu asianmukaiset vakuudet, hän on vastuussa vahingosta.

G:n, E:n, F:n, K:n ja L:n ei ole näytetty tienneen, että Jonmerin tilan kauppa oli ylihintainen. Heidän on kuitenkin täytynyt tietää, ettei tilan vakuusarvoksi voitu hyväksyä sen kauppahintaa. Hallituksen jäsenten mukaan arviokirjojen mukaisesta jalokivien arvosta oli vakuusarvoksi katsottu 50 prosenttia. Hallituksen jäsenet ovat siten 4 000 000 markan lainaa ja 1 000 000 markan pankkitakausta myöntäessään voineet havaita, etteivät vakuudet olleet riittäviä. Kun G, E, F, K ja L ovat myöntäneet määrältään suuren takauksen ilman asiamukaisia vakuuksia toimintaansa riskialalla aloittavalle yhtiölle, he ovat huolimattomuudesta ylittäneet sallitun riskinoton rajan.

Pankille on aiheutunut takauksen myöntämisestä vahinkoa käräjäoikeuden arvioimat 1 000 000 markkaa, jonka korvaamisesta B, G, F, K, L ja E ovat vastuussa.

Shekkitililuoton korotus 26.6.1991 35 000 markkaa

G, F, K ja L ovat B:n esittelystä myöntäneet Tumave Oy:lle käräjäoikeuden tuomiossa tarkoitetun 35 000 markan shekkitililuoton korotuksen leimamerkkien ja korkojen maksamiseen.

Luoton vakuutena ollut takaus on käräjäoikeuden katsomin tavoin kattanut luoton määrän. Korvausvaatimus hylätään.

Laina ja shekkitililuoton korotus 26.6.1991 495 000 markkaa

G, F, K ja L ovat B:n esittelystä myöntäneet yhtiölle käräjäoikeuden tuomiossa tarkoitetun 350 000 markan lainan ja 145 000 markan shekkitililuoton korotuksen.

Tältä osalta Korkein oikeus hyväksyy käräjäoikeuden perustelut. Korvausvaatimus hylätään.

Laina 4.9.1991 350 000 markkaa

G, E, F, K ja L ovat B:n esittelystä myöntäneet yhtiölle käräjäoikeuden tuomiossa tarkoitetun 350 000 markan lainan rakennusprojektin loppuun saattamista varten ehdoin, että luottoa saa nostaa ainoastaan laskuja vastaan.

Luottohakemuksen mukaan yhtiön entiset vastuut ovat olleet 5 878 799 markkaa ja vakuudet 5 276 000 markkaa eli vakuusvaje 602 799 markkaa. Todellisuudessa vakuusvaje on ennen luoton myöntämistä ollut yli 2 900 000 markkaa. Korkein oikeus hyväksyy käräjäoikeuden vakuusarvostuksen. Vakuusvajeen määrä on siten lainan osalta ollut 295 000 markkaa. Huomioon ottaen yhtiön luototuksen ja vakuusvajeen määrän sekä pankin vuoden 1990 oman pääoman määrän 10 525 000 markkaa sallitun riskinoton raja on ylitetty.

Kun pankki on lähtenyt rahoittamaan yhtiön harjoittamaa herkkusienten kasvattamista, pääasiallinen rahoitustarve on teollisuushallikiinteistön lisäksi koskenut hallin muuttamista herkkusienten kasvattamiseen sopivaksi. Pankin edun mukaista on ollut yhtiön toiminnan turvaamiseksi rahoittaa tuotantotilojen rakentaminen valmiiksi. Kun B:llä ja hallituksen jäsenillä ei vielä tuolloin ole ollut syytä epäillä, että yhtiöltä olisivat puuttuneet taloudelliset toimintaedellytykset, he eivät ole huolimattomuudesta aiheuttaneet pankille vahinkoa. Korvausvaatimus hylätään.

Pankille on A:n, B:n, G:n, C:n, D:n, E:n, F:n, H:n, I:n, I:n, K:n ja L:n edellä mainitusta menettelystä aiheutunut vahinkoa yhteensä 22 722 037,68 markkaa. Kukin vastaaja on menettelyllään myötävaikuttanut kokonaisvahingon aiheutumiseen seuraavasti: A 9 845 000 markkaa, B 12 877 037,68 markkaa, G 16 151 536,50 markkaa, C 5 000 000 markkaa, D 11 903 231,50 markkaa, E 7 761 536,50 markkaa, F 10 311 536,50 markkaa, H 11 153 231,50 markkaa, I 7 743 231,50 markkaa, J 5 000 000 markkaa, K 3 300 000 markkaa ja L 2 908 305 markkaa.

Vuoden 1969 säästöpankkilain 114 §:n mukaan jos vahingonkorvaukseen 113 §:n nojalla velvollisen syyksi jäi vain lievä huolimattomuus, voitiin korvauksen määrää alentaa, milloin se vahingon suuruuteen ja muihin seikkoihin nähden harkittiin kohtuulliseksi. Vuoden 1990 säästöpankkilain 130 §:n mukaan vahingonkorvauksen sovittelusta on voimassa, mitä vahingonkorvauslain 2 luvussa on säädetty. Mainittu säästöpankkilaki on tullut voimaan 1.1.1991. Vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan vahingonkorvausta voidaan sovitella, jos korvausvelvollisuus harkitaan kohtuuttoman raskaaksi ottaen huomioon vahingon aiheuttajan ja vahingon kärsineen varallisuusolot ja muut olosuhteet. Jos vahinko on aiheutettu tahallisesti, on kuitenkin täysi korvaus tuomittava, jollei erityisistä syistä harkita kohtuulliseksi alentaa korvausta.

Vuonna 1991 aiheutettujen vahinkojen osalta korvausten sovitteluun sovelletaan vuoden 1990 säästöpankkilakia ja vahingonkorvauslain 1 luvun 2 §:n 1 momenttia. Vuosina 1988-1990 aiheutettujen vahinkojen osalta kysymys on siitä, mitä sovitteluperiaatteita sovelletaan.

Vuoden 1990 säästöpankkilaissa ei ole voimaantulosäännöstä vahingon korvaamisen osalta. Vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n 2 momentin sovittelusäännös on ilmaus yleisestä vahingonkorvauksen sovitteluperiaatteesta. Osakeyhtiölakiin, joka on tullut voimaan 1.1.1980, on sisällytetty vahingonkorvauksen sovittelua koskeva säännös, jossa viitataan mainittuun vahingonkorvauslain säännökseen. Yleistä sovitteluperiaatetta on siten sovellettu yhteisöoikeudessa jo ennen vuoden 1990 säästöpankkilain voimaantuloa. Näin ollen vuoden 1990 säästöpankkilain sovittelusäännös, jossa viitataan vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n 2 momenttiin, on ilmaus yleisestä vahingonkorvauksen sovitteluperiaatteesta. Tässä tapauksessa vahinkoseurauksen syntyyn ja suuruuteen ei ole vaikuttanut ainoastaan A:n, B:n ja hallituksen jäsenten menettely, vaan myös 1980- ja 1990-lukujen taitteessa alkanut ja kaikkina nyt kysymyksessä olevina vuosina jatkunut poikkeuksellisen syväksi kehittynyt taloudellinen lama. Tästä syystä on perusteltua katsoa, että vastaajien vuosina 1988-1991 pankille aiheuttamien vahinkojen sovitteluun sovelletaan yhdenmukaisesti vuoden 1990 säästöpankkilain 130 §:stä ja vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n 2 momentista ilmeneviä yleisiä periaatteita. Näin ollen sovittelun edellytyksenä ei vuosien 1988-1990 luototuksen osalta ole se, että korvausvelvollisten syyksi jäisi vain lievä huolimattomuus.

Asiassa on kysymys säästöpankin luottovaltuutetun, toimitusjohtajan ja hallituksen jäsenen hallituksen toiminnassa osoittaman huolimattomuuden seurauksena pankille aiheutuneesta vahingosta. Vuosina 1988-1990 syntyneet vahingot ovat aiheutuneet siitä, että A on luottovaltuutettuna ylittänyt luotonantovaltuutensa ja että luotonannossa on ylitetty vuoden 1969 säästöpankkilaissa ja pankkitarkastusviraston sen nojalla antamassa määräyksessä luototukselle asetetut rajat myöntämällä luottoja ja takauksia ilman vakuuksia tai ilman turvaavia vakuuksia yrityksille, joita ei voitu pitää maksukykyisinä. Vuonna 1991 syntyneet vahingot ovat aiheutuneet siitä, että yrityksille, joiden takaisinmaksukykyä on ollut syytä epäillä, on myönnetty luottoja ja takauksia vaatimatta asianmukaisia vakuuksia. Eräiden asiakaskokonaisuuksien luototuksesta on myös aiheutunut vaaraa pankin vakavaraisuudelle. Luotonannossa on siten ylitetty sallitun riskinoton raja. Vastaajat eivät ole voineet luottopäätöksiä tehdessään ennakoida laman syvyyttä ja kestoa, mikä on osaltaan johtanut virheellisiin riskiarvioihin. Päätöksentekoon on vaikuttanut se, että säästöpankeissa 1980-luvun lopussa yleisesti tulkittiin luotonantoa rajoittavia säännöksiä väljästi ja otettiin suuria riskejä. Huolimattomasta menettelystä aiheutunut vahingon määrä on ollut suuri. Kun vastaajat eivät kuitenkaan ole täysin voineet mieltää riskien suuruutta ja vahinkojen aiheutumisen todennäköisyyttä, he eivät ole aiheuttaneet vahinkoa törkeästä huolimattomuudesta.

Vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n 2 momentin esitöissä (HE 187/73 s. 13) on pidetty kohtuuttomana sitä, että yksityisen ihmisen huolimattomuuteen perustuva korvausvastuu raunioittaisi hänen ja hänen perheensä toimeentulon. A:lle, B:lle ja H:lle, joille on myönnetty maksuton oikeudenkäynti, olisi heidän aiheuttamiensa vahinkojen korvaaminen mahdotonta. Vaikka selvitystä muiden vastaajien tuloista ja varallisuudesta ei ole esitetty, on ilmeistä, että heidän aiheuttamansa vahingot huomattavasti ylittävät heidän maksukykynsä.

A:lla ja B:llä on pankin toimitusjohtajan asemassa olleina sekä luottopäätösten valmistelusta ja esittelystä vastaavina ankarampi vastuu luotonannosta aiheutuneista vahingoista kuin hallituksen jäsenillä. A:n ja B:n korvausvastuu sovitellaan 10 prosenttiin heidän aiheuttamistaan vahingoista.

Hallituksen jäsenet ovat toimitusjohtajan esittelystä tehneet luottopäätökset. Kun hallituksen jäsenillä ei ole ollut pankkialan asiantuntemusta, heillä ei ole ollut samanlaisia edellytyksiä kuin asian valmistelusta vastanneilla ja luottopäätöksen esitelleillä toimitusjohtajilla arvioida sallitun riskinoton rajoja. Hallituksen jäsenten vastuu on siten pienempi kuin A:n ja B:n vastuu. G:n on hallituksen puheenjohtajana tullut pankin yleisten ohjeiden mukaan erityisesti valvoa pankin hoidon lainmukaisuuden noudattamista. G on hallituksen puheenjohtajana laiminlyönyt valvoa, että luottopäätökset olisivat olleet asianmukaisesti valmisteltuja ja että hallituksen jäsenet olisivat saaneet oikeat ja riittävät tiedot päätöksenteon pohjaksi. G:llä on siten ankarampi vastuu kuin muilla hallituksen jäsenillä. C:n, D:n, E:n, F:n, H:n, I:n, J:n, K:n ja L:n korvausvastuu sovitellaan 3 prosenttiin kunkin aiheuttamista vahingoista sekä G:n 4 prosenttiin hänen aiheuttamistaan vahingoista.

Kun korvausmäärän jakamista korvausvelvollisten kesken koskeva vaatimus on esitetty vuoden 1990 säästöpankkilain voimassa ollessa, korvausvastuun jakamiseen on sovellettava sanottua lakia.

Vuoden 1990 säästöpankkilain 130 §:n mukaan korvausvastuun jakautumisesta kahden tai useamman korvausvelvollisen kesken on voimassa, mitä vahingonkorvauslain 6 luvussa on säädetty. Vahingonkorvauslain 6 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan korvausvelvollisten kesken korvausmäärä on jaettava sen mukaan kuin harkitaan kohtuulliseksi ottaen huomioon kunkin korvausvelvollisen viaksi jäävä syyllisyyden määrä, vahinkotapahtumasta ehkä saatu etu ja muut seikat.

Korkein oikeus katsoo, ettei korvausvastuun jakamiseen vastaajien kesken muutoin kuin pääluvun mukaan ole perusteita. Yhteisvastuulliset korvausmäärät, jotka on eri vastaajien osalta soviteltu mainituin tavoin, jaetaan vastaajien kesken pääluvun mukaan.

Korkein oikeus hyväksyy käräjäoikeuden kannan, jonka mukaan vahingonkorvauksille on maksettava korkoa ennen 1.5.1995 voimaan tulleen korkolain muutosta voimassa olleen korkolain 4 §:n 1 momentin (633/1982) mukaan määräytyvän korkokannan mukaan. Viivästyskorko on siten 16 prosenttia. Korkolain 9 §:n mukaan viivästyskorkoa korvausvelalle on maksettava viimeistään siitä päivästä, jona velan maksua koskeva haaste annettiin velalliselle tiedoksi. Vuosien 1988-1990 osalta tuomittaville vahingonkorvauksille on maksettava korkoa 8.1.1994 lukien ja vuoden 1991 osalta tuomittaville korvauksille 27.10.1994 lukien.