Käräjäoikeus katsoi virallisen syyttäjän ja asianomistajien P:n ja A:n ajamista syytteistä tuomiossa selostetuin perustein selvitetyksi seuraavaa:

P oli 29.12.1988 allekirjoitetulla kauppakirjalla myynyt kaavoitettavalla alueella sijaitsevasta tilastaan määräaloja eräälle pankille ja perustettaville yhtiöille. Yksi näistä yhtiöistä oli myöhemmin perustettu asunto-osakeyhtiö T, jonka osakkeenomistajina olivat muun muassa J ja S. Kauppakirjan mukaan lähtökohtana oli, että määräaloille tuli rakennusoikeutta 6 290 kerrosneliömetriä. Kauppahintaa oli sovittu palautettavaksi ostajille, mikäli vahvistetussa rakennuskaavassa määräalojen rakennusoikeus oli alle sanotun luvun.

Kuusamon kunnan kaavoitusinsinööri M oli jäljempänä selostetuin tavoin toimiessaan ollut tietoinen mainituista kauppakirjan ehdoista.

M oli kevään 1992 ja kevään 1993 välisenä aikana Kuusamossa tietoisena siitä, että kunnassa valmistellun ja käsitellyn rakennuskaavan sisällöllä oli P:lle huomattava taloudellinen merkitys, valmistellessaan kaavan hyväksymiseen ja vahvistamiseen liittyvää päätöksentekoa hankkiakseen itselleen tai toiselle hyötyä taikka aiheuttaakseen toisille haittaa tai vahinkoa rikkonut kunnan virkasääntöön perustuvan virkavelvollisuutensa kohtelemalla eri tavoin P:n ja sanotun pankin tekemiä kaavassa määrättävän rakennusoikeuden määrää koskevia esityksiä, mikä oli ollut ristiriidassa tasapuolisuuden ja M:n asemassa olevalta viranhaltijalta kohtuuden mukaan vaadittavan menettelyn kanssa. M:n teolla oli aiheutettu P:lle huomattava taloudellinen vahinko. Teko oli tehty suunnitelmallisesti ja häikäilemättömästi salaamalla P:ltä ja tämän asiamieheltä rakennusoikeuden määrään liittyvät oleelliset tiedot ja kohtelemalla P:tä ja hänen esitystään virkamieheltä edellytettyä tasapuolisuutta rikkoen. M oli antanut P:n perusteettomasti ymmärtää rakennusoikeuden vähenemisen johtuneen muun muassa lääninhallituksen muuttuneesta kannasta. M oli lisäksi kaavan käsittelyssä tahallaan salannut kunnan luottamusmiehiltä sen, että kaavaehdotus oli sisällöltään poikennut osayleiskaavasta. M oli myös laiminlyönyt selostaa luottamusmiehille kaavoitettavaa aluetta koskevan keskeneräisen tiekysymyksen merkityksen hyväksyttävälle kaavalle. M oli vielä kunnassa yleisesti noudatetusta kaavojen käsittelyjärjestyksestä poiketen laiminlyönyt saattaa kysymyksen kaavaehdotuksen nähtäville asettamisesta kaavoituslautakunnan tai kunnanhallituksen ratkaistavaksi. Käräjäoikeus katsoi, että M:n tekoa oli kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä. Sen sijaan M:n ei ollut näytetty törkeän virka-aseman väärinkäyttämisen yhteydessä syyllistyneen P:n hänen syykseen väittämään avunantoon törkeään petokseen tai avunantoon törkeän petoksen yritykseen.

Lisäksi M oli 1.4.1993 syyllistynyt väärennykseen.

Kunnanjohtaja J oli 11.8.1993 Kuusamossa hankkiakseen itselleen tai toiselle hyötyä kunnanjohtajan virkaa toimittaessaan yrittänyt painostamalla vaikuttaa lääninhallituksen ylitarkastajan toimintaan vaatimalla rakennuskaavan nopeaa vahvistamista. J:n menettely oli ollut ristiriidassa sellaisen menettelyn kanssa, jota kunnanjohtajan asemassa olevalta virkamieheltä voitiin kohtuuden mukaan vaatia. J oli menettelyllään tahallaan rikkonut virkatoiminnassaan noudatettavaan Kuusamon kunnan virkasääntöön perustuvan virkavelvollisuutensa. Menettelyllään J oli tavoitellut hyötyä itselleen tai maata lääninhallituksessa vahvistettavana olleen kaavan tarkoittamalla alueella omistaneelle asunto-osakeyhtiö T:lle. Tekoa ei ottaen huomioon, että painostus oli kohdistunut esittelijän asemassa olevaan toiseen virkamieheen, voitu kokonaisuutena arvostellen pitää vähäisenä. Päinvastoin J oli näin menetellessään olennaisesti toiminut virkavelvollisuutensa vastaisesti.

J ja nimismiehen virassa toiminut S olivat yhdessä eräiden muiden henkilöiden kanssa 4.1.1994 Kuusamossa hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä esittämällä ostajien puolesta P:lle 29.12.1988 tehdyn kiinteistönkaupan kauppahinnan lopullista määräytymistä koskevaan rakennusoikeuden määrään sidottuun ehtoon perustuneen hinnanpalautusvaatimuksen, joka oli ollut perusteeton ainakin 1 372 635 markan osalta, sekä salaamalla P:ltä sen, että vahvistetun rakennusoikeuden pienentyminen alle kauppakirjassa mainitun lähtötason oli osittain perustunut ostajien kaavoitusviranomaisille tekemiin kauppakirjan ehtojen vastaisiin esityksiin ja että rakennusoikeuden poistaminen Kivilammen itäpuolelta oli nimenomaan perustunut ostajien kesällä 1992 esittämiin toivomuksiin, yrittäneet erehdyttää P:n hyväksymään mainitun perusteettoman maksuvaatimuksen. Maksuvaatimuksen hyväksyminen olisi aiheuttanut P:lle taloudellista vahinkoa tai ainakin taloudellisen vahingon vaaran. Teolla oli yritetty tavoitella huomattavaa hyötyä. Teko oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

J, S ja R olivat yhdessä eräiden muiden henkilöiden kanssa 23.1.1995 Kuusamossa vastoin parempaa tietoaan tehneet lääninsyyttäjälle perättömän ilmiannon siitä, että P ja A olivat puheena olevassa 29.12.1988 tehdyssä kiinteistönkaupassa, ensin mainittu myyjänä ja A kiinteistönvälittäjänä, syyllistyneet petokseen salaamalla ostajilta sen, että kaupan kohteena olleella alueella oli suojelusuo.

Ottaessaan kantaa M:n, J:n ja S:n viraltapanoihin käräjäoikeus tuomionsa perusteluissa totesi, että M oli keskeisessä asemassa kaavoitusjohtajana hallinnonalalla, jolla tehtiin merkittäviä ja kauaskantoisia sekä taloudellisesti hyvin merkittäviä ratkaisuja kaavoituksessa. J oli kunnanjohtajana keskeisessä ja näkyvässä asemassa Kuusamon kunnassa. S oli Kuusamon piirin nimismies. Virkamiesasemaltaan he kaikki olivat sellaisia virkamiehiä, joita viraltapano saattoi koskea.

Harkitessaan sitä, oliko M, J ja S tuomittava viraltapantaviksi käräjäoikeus kiinnitti huomiota seuraaviin seikkoihin:

M oli syyllistynyt muun muassa törkeään virka-aseman väärinkäyttämiseen. Mainittua rikosta koskevan rikoslain 40 luvun 8 §:n mukaan virkamies oli tällöin myös viraltapantava. Kaiken kaikkiaan M:n syyksi luetut teot osoittivat hänet ilmeisen sopimattomaksi tehtäväänsä.

J oli kiirehtinyt ja painostanut lääninhallituksen esittelijää sellaisen kaavan vahvistamisessa, jonka kaavan alueella hän oli maata omistavan yhtiön osakas, ja vaikka kaavan käsittely oli olennaisesti vielä lääninhallituksessa kesken. Kaavan keskeneräisyydestä J:lle oli myös selkeästi kerrottu.

Törkeäksi J:n menettelyn teki se, että hän oli kunnanjohtajana virka-asemaansa hyväksikäyttäen painostanut kaavaa esittelevää lääninhallituksen virkamiestä omassa asiassaan tavalla, jota ei voitu pitää mitenkään hyväksyttävänä ja hyvän hallintotavan mukaisena. Käräjäoikeus katsoi tällaisen teon osoittavan J:n ilmeisen sopimattomaksi tehtäväänsä.

Nimismiehen virkaan kuului toimiminen poliisipiirin päällikkönä, virallisena syyttäjänä ja ulosottomiehenä sekä eräissä muissa tehtävissä. Näiden monitahoisten kansalaisen oikeuksiin vaikuttavien tehtävien vuoksi nimismiehen viran haltijalta edellytettiin erityistä luotettavuutta, huolellisuutta ja puolueettomuutta sekä virassa että yksityiselämässä. Nimismiehellä oli poliisipiirin päällikkönä keskeinen merkitys viranomaistoiminnan uskottavuudelle yleensä ja kansalaisten sille osoittamalle luottamukselle erityisesti Kuusamon kaltaisessa yhteistoiminta-alueeseen kuulumattomassa, yksin toimivassa nimismiespiirissä.

S oli tehnyt hänen syykseen luetut rikokset toimiessaan nimismiehenä, vaikka hän ei ollutkaan tehnyt niitä varsinaisesti virantoimituksessa. Kun nimismies toimi poliisipiirin päällikkönä ja saattoi toimia myös syyttäjänä käräjäoikeudessa, nimismies oli keskeisessä asemassa laillisuuden valvonnassa Kuusamossa. Nimismiehen virkaan ja myös nimismiehen omaan toimintaan kohdistui siten korostettu nuhteettomuuden vaatimus.

S:n syyksi oli luettu törkeän petoksen yritys ja kaksi vastoin parempaa tietoa tehtyä perätöntä ilmiantoa. S oli itse ilmoittanut olleensa noiden perättömien ilmiantojen "henkinen isä". S:n olisi tullut oikeustieteellisen koulutuksen saaneena ja nimismiehenä sekä syyttäjän tehtäviä hoitavana käsittää, kuinka vakavasta asiasta oli kyse tehtäessä tutkintapyyntöä eli rikosilmoitusta lääninpoliisineuvokselle seikoista, joiden osalta tekijöiden oli täytynyt käsittää niiden olevan perättömiä.

S:n syyksi luetut rikokset olivat kaikki tahallisia ja nimismiehen tekeminä myös erittäin vakavia ja poikkeuksellisen törkeitä. Nämä seikat huomioon ottaen käräjäoikeus katsoi rikosten osoittavan S:n ilmeisen sopimattomaksi olemaan virkamiehenä.

Sen osalta, oliko vankeusrangaistukset tuomittava ehdollisina vai ehdottomina, käräjäoikeus totesi, että ehdollisesta rangaistuksesta annetun lain 1 §:n 2 momentin mukaan vankeusrangaistus voitiin määrätä ehdolliseksi, jollei yleisen lainkuuliaisuuden ylläpitäminen vaatinut rangaistuksen tuomitsemista ehdottomana. Harkitessaan tässä tapauksessa, oliko M, J ja S tuomittava ehdollisiin rangaistuksiin käräjäoikeus kiinnitti huomiota seuraaviin seikkoihin:

Virka-aseman väärinkäyttämiseen ja virkavelvollisuuden rikkomiseen liittyvät rikokset olivat jo yleisluonteestaan johtuen vakavuusasteeltaan sellaisia, että yleisen lainkuuliaisuuden ylläpitäminen yleensä vaati ehdottoman vankeusrangaistuksen tuomitsemista. M:n ja J:n syyksi oli luettu myös muita vakavia rikoksia. M:n virassa olleelta virkamieheltä edellytettiin myös erityistä luottamusta ja tasapuolisuutta. J oli kunnanjohtajan asemansa perusteella nauttinut Kuusamon kunnassa erityistä luottamusta ja arvonantoa. Kumpaakaan heistä ei ollut aikaisemmin rikoksista rekisteröity eikä heidän henkilöllisyytensä huomioon ottaen rikoksen uusiminen ollut kovinkaan todennäköistä. M oli ollut pidätettynä virantoimituksesta 13.8.1996 lähtien ja J oli ollut palkattomalla virkavapaalla keväästä 1996 lukien.

M ja J tuomittiin nyt kysymyksessä olevista teoista myös viraltapanorangaistukseen, mikä seikka oli rikoslain 6 luvun säännöksistä ilmenevän periaatteen mukaan otettava huomioon rangaistusta määrättäessä, jotta kokonaisseuraamus ei muodostuisi heille kohtuuttoman ankaraksi. Viran menettämisen seurauksena M ja J voivat ainakin osaksi menettää myös yhteiskunnallisen asemansa. Mainituista seikoista huolimatta käräjäoikeus katsoi, että yleinen lainkuuliaisuus tässä tapauksessa M:n ja J:n osalta vaati rangaistuksen tuomitsemista ehdottomana.

S oli nimismiehen asemansa perusteella nauttinut erityistä luottamusta toimialueellaan ja muuallakin ihmisten keskuudessa, minkä vuoksi häneltä edellytettiin korostettua nuhteettomuutta. Harkittaessa sitä, voitiinko S:lle tuomittu vankeusrangaistus määrätä ehdolliseksi, oli otettava huomioon, ettei häntä ollut aikaisemmin rikoksista rekisteröity ja että hän oli tämän asian vuoksi ollut virasta pidätettynä. S tuomittiin nyt kysymyksessä olevista teoista viraltapanorangaistukseen, mikä seikka oli rikoslain 6 luvun säännöksistä ilmenevän periaatteen mukaan myös otettava huomioon rangaistusta määrättäessä, jotta kokonaisseuraamus ei muodostuisi S:lle kohtuuttoman ankaraksi. Viran menettämisen seurauksena S voi osaksi menettää yhteiskunnallisen asemansa. S:n henkilöllisyys huomioon ottaen rikoksen uusimismahdollisuus oli hänen kohdallaan epätodennäköinen. Mainituista seikoista huolimatta käräjäoikeus katsoi, että yleisen lainkuuliaisuuden ylläpitäminen tässä tapauksessa edellytti S:n osalta vankeusrangaistuksen tuomitsemista ehdottomana.

Käräjäoikeus tuomitsi M:n Kuusamon kunnan virkasäännön säännösten sekä rikoslain 33 luvun 1 §:n ja 40 luvun 7 §:n 1 momentin nojalla törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä ja väärennyksestä 1 vuodeksi vankeuteen, josta rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla vähennettiin 1 päivä, sekä viraltapantavaksi.

Käräjäoikeus tuomitsi J:n Kuusamon kunnan virkasäännön säännösten sekä rikoslain 26 luvun 3 §:n, 36 luvun 2 §:n, 40 luvun 10 §:n 1 ja 2 momentin ja 4 luvun 1 §:n 1 momentin nojalla virkavelvollisuuden rikkomisesta, törkeän petoksen yrityksestä ja kahdesta vastoin parempaa tietoa tehdystä perättömästä ilmiannosta 1 vuodeksi 4 kuukaudeksi vankeuteen ja viraltapantavaksi.

Käräjäoikeus tuomitsi S:n rikoslain 26 luvun 3 §:n, 36 luvun 2 §:n ja 4 luvun 1 §:n 1 momentin nojalla törkeän petoksen yrityksestä ja kahdesta vastoin parempaa tietoa tehdystä perättömästä ilmiannosta 1 vuodeksi 4 kuukaudeksi vankeuteen ja viraltapantavaksi.

Käräjäoikeus tuomitsi R:n rikoslain 26 luvun 3 §:n nojalla kahdesta vastoin parempaa tietoa tehdystä perättömästä ilmiannosta 10 kuukaudeksi vankeuteen. Rangaistus oli ehdollinen. Koetusaika päättyi 1.1.1999.

P, M, J, S ja R valittivat hovioikeuteen.

Hovioikeus, jossa toimitettiin suullinen käsittely, katsoi tuomiossa selostetuilla perusteilla selvitetyksi seuraavaa:

M oli 10.8.1992 ja 22.2.1993 välisenä aikana Kuusamossa rakennuskaavaa valmistellessaan hankkiakseen toiselle hyötyä rikkonut Kuusamon kunnan virkasääntöön perustuvan virkavelvollisuutensa 1) salaamalla P:n asiamieheltä kauppasopimuksen vastaisiksi tietämänsä ostajan esitykset ja rakennusoikeuden vähenemiseen johtaneet todelliset syyt, 2) asettamalla itse kunnanhallituksen nimissä rakennuskaavaehdotuksen nähtäville, vaikka Kuusamon kunnassa noudatetun käsittelyjärjestyksen mukaan kunnanhallituksen olisi tullut tehdä päätös rakennuskaavaehdotuksen nähtäville asettamisesta, ja 3) laiminlyömällä kertoa kunnanhallituksen ja kunnanvaltuuston jäsenille rakennuskaavaehdotuksen poikkeamisen osayleiskaavasta sekä tiekysymyksen merkityksen hyväksyttävälle rakennuskaavalle.

M:n menettely oli ollut virka-aseman väärinkäyttämistä. M oli tavoitellut menettelyllään pankille ja asunto-osakeyhtiö T:lle huomattavaa, oikeudettomaksi tietämäänsä hyötyä. Virka-aseman väärinkäyttämistä oli myös muut asiassa ilmenneet seikat huomioon ottaen pidettävä kokonaisuutena arvostellen törkeänä.

M oli edellä kerrotulla törkeänä virka-aseman väärinkäyttämisenä syyksi luetulla menettelyllään tahallaan edistänyt J:n ja S:n sekä eräiden muiden henkilöiden tekemää petosrikosta salatessaan P:n asiamieheltä ostajien esitykset ja ilmoittaessaan tälle rakennusoikeuden vähentymisen syyksi lääninhallituksen tiukentuneet ohjeet. M oli siten tietoisesti edesauttanut ostajien sopimuksen vastaista toimintaa sekä pyrkimystä perusteettoman maksuvaatimuksen esittämiseen.

Syyttäjä oli luopunut 1.4.1993 tapahtuneeksi väitettyä väärennystä koskevasta syytteestä.

J oli 11.8.1993 Kuusamossa vaatinut lääninhallituksen virkamieheltä rakennuskaavan vahvistamista mahdollisimman nopeasti ja pyrkinyt siten omassa asiassaan painostamaan toista virkamiestä tämän näkemyksen vastaiseen toimintaan. J:n menettely oli ollut ristiriidassa kunnanjohtajan asemassa olevalta virkamieheltä kohtuuden mukaan vaadittavan menettelyn kanssa. J oli siten menettelyllään tahallaan rikkonut kunnan virkasääntöön perustuvan virkavelvollisuutensa. J oli menettelyllään tavoitellut hyötyä asunto-osakeyhtiö T:lle ja siten myös itselleen. J:n teko ei näin ollen huomioon ottaen sen haitallisuus ja vahingollisuus ja muut tekoon liittyvät seikat ollut kokonaisuutena arvostellen vähäinen. J oli siten syyllistynyt rikoslain 40 luvun 10 §:n 1 momentissa tarkoitettuun virkavelvollisuuden rikkomiseen.

J ja S olivat yhdessä eräiden muiden henkilöiden kanssa 4.1.1994 Kuusamossa hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä esittämällä P:lle maksuvaatimuksen, joka oli ollut perusteeton ainakin 1 372 635 markan osalta, sekä salaamalla P:ltä sen, että rakennusoikeuden vähentyminen alle kauppasopimuksessa mainitun lähtötason oli osittain perustunut ostajien kauppasopimuksen vastaisiin esityksiin ja toivomuksiin, yrittäneet erehdyttää P:tä hyväksymään perusteettomaksi tietämänsä maksuvaatimuksen. Maksuvaatimuksen hyväksyminen olisi aiheuttanut P:lle taloudellista vahinkoa. Teolla oli tavoiteltu huomattavaa hyötyä. Tekoa oli myös kokonaisuutena arvioiden pidettävä törkeänä.

J, S ja R sekä eräät muut henkilöt olivat Oulun lääninhallituksen lääninpoliisineuvokselle 23.1.1995 saapuneessa rikosilmoituksessa vastoin parempaa tietoa tehneet perättömän ilmiannon siitä, että P ja A olivat tehdyn kaupan yhteydessä syyllistyneet petokseen. Menettelyllään J, S ja R olivat syyllistyneet kahteen vastoin parempaa tietoa tehtyyn perättömään ilmiantoon.

Edellä olevan mukaisesti hovioikeus totesi, että M oli syyllistynyt hänen viakseen luettuun törkeään virka-aseman väärinkäyttämiseen, mutta ei väärennykseen. Lisäksi M oli syyllistynyt avunantoon törkeän petoksen yritykseen. J, S ja R olivat syyllistyneet käräjäoikeuden heidän syykseen lukemiin rikoksiin.

Hovioikeus lausui rangaistuksen mittaamista koskevissa perusteluissaan seuraavaa:

Rikoslain 6 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan rangaistusta mitattaessa oli otettava huomioon kaikki asiaan vaikuttavat rangaistusta koventavat ja lieventävät perusteet sekä rangaistuskäytännön yhtenäisyys. Rangaistus oli mitattava niin, että se oli oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen sekä rikoksesta ilmenevään tekijän syyllisyyteen.

Rangaistuksen koventamisperusteita ovat 2 momentin mukaan muiden lain mukaan rangaistuksen mittaamiseen vaikuttavien seikkojen ohella 2 §:ssä mainitut seikat. Hallituksen esityksestä eduskunnalle (HE 1975 II vp. n:o 125) rikoslain 6 luvun ja siihen liittyvien säännösten muuttamisesta voidaan päätellä, että "muilla lain mukaan rangaistuksen mittaamiseen vaikuttavilla seikoilla" on tarkoitettu erityisiä lähinnä rikoksen tunnusmerkistössä mainittuja koventamisperusteita.

Rikoslain 6 luvun 2 §:ssä on säädetty rangaistuksen yleisistä koventamisperusteista. Niihin eivät kuulu käräjäoikeuden tuomiossa mainitut rikoksentekijän näkyvä ja keskeinen yhteiskunnallinen asema tai luottamustoimi. Tästä huolimatta se seikka, että J, S ja R olivat tehneet heidän syykseen luetut rikokset yhteiskunnallista asemaansa ja P:n heitä kohtaan tuntemaa luottamusta hyväksikäyttäen, oli otettava huomioon vankeusrangaistuksia mitattaessa.

Hovioikeus katsoi, että J:lle ja S:lle tuomittuja vankeusrangaistuksia oli alennettava. S:n, J:n sekä asiassa tuomitun kolmannen henkilön syyllisyydessä ei ollut sellaisia eroja, joiden vuoksi J:lle ja S:lle olisi tullut tuomita samoista teoista ankarampi rangaistus kuin sanotulle kolmannelle henkilölle.

Hovioikeus katsoi, että käräjäoikeuden R:lle kahdesta vastoin parempaa tietoa tehdystä perättömästä ilmiannosta tuomitsema 10 kuukauden vankeusrangaistus oli kanssasyytetyille tuomittuihin vankeusrangaistuksiin sekä yleiseen rangaistuskäytäntöön verrattuna liian ankara, joten sitä oli alennettava.

Viraltapanojen osalta hovioikeus totesi perusteluissaan, että M oli syyllistynyt törkeään virka-aseman väärinkäyttämiseen, minkä vuoksi hänet oli rikoslain 40 luvun 8 §:n nojalla tuomittava viraltapantavaksi. M:n syyksi luettu avunanto törkeään petoksen yritykseen osoitti hänet ilmeisen sopimattomaksi olemaan virkamiehenä, minkä vuoksi M oli myös rikoslain 2 luvun 10 §:n 2 momentin nojalla pantava viralta.

J ei ollut menetellyt olennaisesti virkavelvollisuuksiensa vastaisesti eikä häntä siten voitu tuomita viraltapantavaksi rikoslain 40 luvun 10 §:n 2 momentin nojalla. Hovioikeus katsoi kuitenkin, että J:n syyksi luetut rikokset osoittivat hänet ilmeisen sopimattomaksi olemaan virkamiehenä. Tämän vuoksi J oli rikoslain 2 luvun 10 §:n 2 momentin nojalla pantava viralta.

S:n osalta hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden S:n viraltapanoa koskevat perustelut.

Rangaistusten ehdollisuuden osalta hovioikeudessa oli kysymys ainoastaan siitä, oliko M:lle, J:lle ja S:lle tuomitut vankeusrangaistukset muutettava ehdollisiksi.

Syyttäjä oli katsonut, että ehdollinen vankeusrangaistus oli riittävä seuraamus M:lle, J:lle ja S:lle, mikäli heidät tuomittiin viraltapantaviksi. Sen sijaan asianomistaja P oli katsonut, että M:lle, J:lle ja S:lle tuli tuomita ehdottomat vankeusrangaistukset.

Hovioikeus totesi, että rangaistuksia ja niiden ehdollisuutta harkitessaan tuomioistuin ei ollut sidottu asianosaisten esittämiin näkökohtiin, vaan sen tuli ratkaista nämä kysymykset itsenäisesti.

M:n osalta hovioikeus totesi, että hän oli syyllistynyt törkeään virka-aseman väärinkäyttämiseen ja avunantoon törkeän petoksen yritykseen. M oli teot tehdessään toiminut kunnan kaavoitusinsinöörinä ja hänen tehtäviinsä oli kuulunut maankäytön suunnittelu, siihen liittyvän kaavoituksen toteuttaminen ja kaavoitusasioiden valmistelu kunnan päättäville elimille. Koska kunnalla oli kaavamonopoli, M:n asema oli ollut niin keskeinen, ettei J:n, S:n ja näiden kanssasyytettyjen mahdollisuus vaikuttaa kaavoitukseen P:n vahingoksi olisi ollut mahdollista ilman M:n tietoista myötävaikuttamista.

J ja S olivat syyllistyneet törkeän petoksen yritykseen ja kahteen vastoin parempaa tietoa tehtyyn perättömään ilmiantoon ja J lisäksi virkavelvollisuuden rikkomiseen. J ja S olivat yrittäneet aiheuttaa teollaan asianomistaja P:lle huomattavan vahingon esittämällä tälle noin 2,7 miljoonan markan suuruisen, osittain perusteettomaksi tietämänsä maksuvaatimuksen. Asianomistajan maksuvelvollisuuteen tähtäävä kaavoitukseen puuttuminen oli ollut erittäin suunnitelmallista. Todelliset syyt rakennusoikeuden pienenemiseen oli tuomittujen järjestelmällisellä yhteistoiminnalla pyritty salaamaan P:ltä. Teot tehdessään J oli ollut kunnanjohtajana ja S nimismiehen virassa. Nimismiehen tehtäviin kuului toimiminen poliisipiirin päällikkönä, virallisena syyttäjänä ja ulosottomiehenä. J:n ja S:n teot olivat kohdistuneet eläkkeellä olevaan kauppiaaseen, jonka mahdollisuudet puolustautua J:n ja S:n tekoja vastaan olivat näiden virkamies- ja yhteiskunnallisen aseman vuoksi olleet hyvin rajoitetut. Tätä osoitti myös se, että J ja S olivat, jouduttuaan epäillyksi törkeän petoksen yrityksestä, tehneet perättömän ilmiannon P:stä ja tämän asiamiehestä. Ilmiantokirjelmän oli laatinut S.

Näillä perusteilla hovioikeus katsoi M:n, J:n ja S:n rikollisen toiminnan niin vakavaksi, että yleisen lainkuuliaisuuden ylläpitäminen vaati rangaistuksen tuomitsemista heille ehdottomana siitä huolimatta, että heitä ei ollut aikaisemmin tuomittu rikoksesta rangaistukseen ja vaikka heidät oli tuomittu viraltapantaviksi.

Hovioikeuden tuomiolauselma:

M:ää vastaan väärennyksestä ajettu syyte hylättiin ja hänet sekä J, S ja R käräjäoikeuden tuomiota muuttaen tuomittiin seuraavasti:

M tuomittiin rikoslain 36 luvun 2 §:n, 2 luvun 10 §:n 2 momentin, 4 luvun 1 §:n 1 momentin ja 5 luvun 3 §:n 1 momentin sekä käräjäoikeuden soveltamien säännösten paitsi rikoslain 33 luvun 1 §:n nojalla 10.8.1992 ja 22.2.1993 välisenä aikana tehdyistä törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä ja avunannosta törkeän petoksen yritykseen 1 vuodeksi vankeuteen, josta rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla vähennettiin 1 päivä. Viraltapano pysytettiin.

J:lle tuomittu rangaistus alennettiin 1 vuodeksi 1 kuukaudeksi vankeutta. Viraltapano pysytettiin. J:n osalta sovellettiin rikoslain 2 luvun 10 §:n 2 momenttia sekä käräjäoikeuden soveltamia lainkohtia paitsi rikoslain 40 luvun 10 §:n 2 momenttia.

S:lle tuomittu rangaistus alennettiin 1 vuodeksi vankeutta. Viraltapano pysytettiin. S:n osalta nojauduttiin käräjäoikeuden soveltamiin lainkohtiin ja rikoslain 2 luvun 10 §:n 2 momenttiin.

R:lle tuomittu rangaistus alennettiin 4 kuukaudeksi vankeutta, mikä oli käräjäoikeuden määräämin tavoin ehdollinen.

Eri mieltä olleen jäsenen lausunto

Hovioikeudenlaamanni Repo:

Harkitessani J:lle, M:lle ja S:lle tuomittavia rangaistuksia otan huomioon seuraavat seikat:

J:tä, M:ää ja S:ää ei ole aikaisemmin tuomittu rikoksesta rangaistukseen.

Rikoslain 6 luvun 4 §:ssä säädetään, että jos tekijälle on rikoksesta johtunut tai hänelle tuomiosta aiheutuu muu seuraus, joka yhdessä tässä luvussa mainittuja perusteita soveltaen määrättävän rangaistuksen kanssa johtaisi rikoksen laatuun nähden kohtuuttomaan tulokseen, tällainen seikka on rangaistusta mitattaessa otettava kohtuuden mukaan huomioon.

Virallinen syyttäjä on hovioikeuden suullisessa käsittelyssä katsonut, että ehdollinen vankeusrangaistus on riittävä seuraamus J:lle, M:lle ja S:lle, jos heidät tuomitaan viraltapantaviksi. Katson kuten syyttäjäkin, että viraltapano, joka sinänsä on erittäin ankara seuraamus, voidaan ottaa huomioon harkittaessa tuomittavan vankeusrangaistuksen ehdollisuutta. Olen myös sitä mieltä, että nykyaikaiseen rikosoikeudenkäyntiin kuuluu, että virallisen syyttäjän vaatimaa rangaistusta ankarampi rangaistus tuomitaan vain erittäin painavista syistä. Nyt ratkaistavana olevassa jutussa ei mielestäni ole olemassa sellaisia syitä.

J:n, M:n ja S:n tekojen moitittavuus ei poikkea sillä tavoin muiden tuomittujen tekojen moitittavuudesta, että olisi perusteita asettaa heidät eriarvoiseen asemaan rangaistusten ehdollisuutta harkittaessa.

Kiinnitän huomiota myös Korkeimman oikeuden tuomioon KKO 1997:140. Korkein oikeus määräsi törkeään petokseen syyllistyneelle henkilölle, joka oli peijannut taloudelliselle hyväksikäytölle mielenterveyshäiriöiden takia alttiilta asianomistajalta noin 900 000 markkaa ja aiheuttanut tälle saman suuruisen vahingon, ehdollisen vankeusrangaistuksen.

Kun otan huomioon tuomiosta J:lle, M:lle ja S:lle aiheutuvat seuraukset kokonaisuudessaan, katson, ettei yleisen lainkuuliaisuuden ylläpitäminen vaadi rangaistusten tuomitsemista ehdottomana. Tämän vuoksi määrään J:lle, M:lle ja S:lle tuomitut vankeusrangaistukset ehdollisiksi.

Muilta osin olen samaa mieltä kuin hovioikeuden enemistö.