Tapahtumaselostus

Oy A-Mekatroniikka Ab oli myynyt 22.11.1991 tehdyllä sopimuksella SKBT Penzadieselmash -nimiselle venäläiselle yhtiölle 400 000 Yhdysvaltain dollarin hinnasta teknisiä laitteita.

SKBT Penzadieselmashilla oli ollut samaan aikaan Northern Shipping Company -nimiseltä venäläiseltä yhtiöltä (NSC) 40 000 Yhdysvaltain dollarin määräinen saatava. SKBT Penzadieselmash ja Oy A-Mekatroniikka Ab olivat sopineet, että SKBT Penzadieselmash käytti tuota saatavaa Oy A-Mekatroniikka Ab:ltä ostamiensa laitteiden osamaksuna. Tämän seurauksena NSC oli maksanut kreikkalaisen agenttinsa Unimar S.A:n välityksellä 40 000 Yhdysvaltain dollaria Oy A-Mekatroniikka Ab:lle.

NSC:n oli pitänyt samaan aikaan maksaa Turun Korjaustelakka Oy:lle osasuorituksena laivankorjauksesta 400 000 Yhdysvaltain dollaria. Tämän maksun NSC oli päättänyt suorittaa itävaltalaisen yhteistyökumppaninsa Jurimor -nimisen yhtiön välityksellä.

NSC:n virkailija, joka oli antanut Unimar S.A:lle Oy A-Mekatroniikka Ab:n pankkiyhteystiedot 40 000 Yhdysvaltain dollarin suorituksen maksamiseksi, oli antanut samat tiedot erehdyksessä myös Jurimor -yhtiölle, vaikka sille oli pitänyt antaa Turun Korjaustelakka Oy:n pankkiyhteystiedot.

Virheellisten pankkiyhteystietojen vuoksi NSC oli 11.3.1992 maksanut toisaalle tarkoitetut 400 000 Yhdysvaltain dollaria Oy A-Mekatroniikka Ab:n tilille Postipankki Oy:ssä. Maksu oli tapahtunut Chase Manhattan Bankin kautta siellä olevalta Lavoro Bankin tililtä. Virheellisestä maksusta oli ilmoitettu Oy A-Mekatroniikka Ab:lle 12.3.1992.

NSC:n maksamat varat oli 23.3.1992 siirretty Oy A-Mekatroniikka Ab:n tililtä pankin "perittävät" -tilille. Varoilla oli lyhennetty Oy A-Mekatroniikka Ab:n velkoja pankille.

Oy A-Mekatroniikka Ab oli lainvoimaisesti velvoitettu palauttamaan perusteettomasti saamansa varat NSC:lle. Pankki oli kieltäytynyt palauttamasta varoja vedoten vilpittömään mieleensä.

Vaatimukset

NSC vaati ensisijaisesti, että Postipankki Oy velvoitetaan palauttamaan sanotut 400 000 Yhdysvaltain dollaria oikealle omistajalleen eli NSC:lle 16 prosentin korkoineen 12.4.1992 lukien. Toissijaisesti yhtiö vaati, että pankki velvoitetaan suorittamaan sanottu määrä korkoineen NSC:lle vahingonkorvauksena.

Vaatimusten perusteet

NSC:n ensisijainen vaatimus perustui siihen, ettei Postipankki Oy tilimaksun vastaanottajana voinut saada vilpittömän mielen suojaa varojen oikeaa omistajaa kohtaan. NSC:n omistusoikeus varoihin ei ollut lakannut sillä, että ne oli kirjattu Oy A-Mekatroniikka Ab:n tilille, mistä yhtiö oli siirtänyt ne pankille velkojensa lyhennykseksi. Varat eivät olleet sekoittuneet Oy A-Mekatroniikka Ab:n tai pankin varoihin, joten ne olivat palautettavissa.

Toissijaisen vaatimuksensa perusteeksi NSC katsoi, että pankki oli huolimattomuudellaan aiheuttanut sen, että NSC:n oli ollut suoritettava 400 000 Yhdysvaltain dollarin suuruinen maksu laivankorjauksesta uudelleen oikealle vastaanottajalle Turun Korjaustelakka Oy:lle. Pankin olisi pitänyt tietää varat sanotuin tavoin vastaanottaessaan, etteivät ne kuuluneet Oy A-Mekatroniikka Ab:lle.

Hyvän pankkitavan mukaan pankin tuli tuntea asiakkaansa ja tämän liiketoiminnan laatu ja laajuus. Pankin piti selvittää, mistä asiakas oli hankkinut varat, jotka se aikoi siirtää esimerkiksi pankille, jos pankki havaitsi, että maksu poikkesi määrältään tavanomaisesta tai ei muutoin sopinut yhteen asiakkaan taloudellisen tilanteen kanssa. NSC viittasi muun muassa luottolaitostoiminnasta annetun lain 96 §:ään sekä Pankkitarkastusviraston rahanpesun estämiseksi antamiin ohjeisiin.

Oy A-Mekatroniikka Ab oli perustettu vuonna 1989 15 000 markan osakepääomalla. Postipankki Oy oli myöntänyt yhtiölle 2,2 miljoonan markan määräisen valuuttaluoton, jonka yhtiö oli nostanut 15.6.1990. Yhtiön tulojen tuli muodostua lähinnä provisioista sen välittäessä omissa nimissään kauppoja muun muassa Venäjän markkinoilla. Yhtiöllä oli ollut elokuusta 1990 lähtien taloudellisia vaikeuksia ja toistuvia julkisia maksuhäiriöitä. Syksyllä 1991 yhtiötä oli haettu konkurssiin, mutta hakemus oli rauennut. Pankki oli 11.2.1992 irtisanonut valuuttaluoton maksulaiminlyöntien vuoksi. Tämäkin osoitti, ettei pankki ollut uskonut yhtiön mahdollisuuksiin.

Pankilla yhtiön toiminnasta ja odotettavissa olevista tuotoista olleet arviot olivat perustuneet yhtiön toimitusjohtajan omiin ilmoituksiin ja odotuksiin, jotka eivät olleet toteutuneet. Yhtiön tilinpäätöstietoja vuosilta 1990 ja 1991 pankilla ei ollut ollut käytössään.

Pankin olisi tullut selonottovelvollisuutensa perusteella tarkistaa, mistä erittäin huonossa taloudellisessa tilassa oleva yhtiö oli yhtäkkiä saanut 400 000 Yhdysvaltain dollaria.

Pankki oli tiennyt, ettei Oy A-Mekatroniikka Ab:n toiminta liittynyt millään tavoin merenkulkuun. Pankin olisi tullut epäillä yhtiön oikeutta varoihin senkin johdosta, että suoritus oli tullut varustamoyhtiöltä.

Pankki oli tiennyt myös SKBT Penzadieselmashin ja Oy A-Mekatroniikka Ab:n sopimuksesta. Pankin olisi tullut kuitenkin huomata, ettei 400 000 Yhdysvaltain dollarin tulo Oy A-Mekatroniikka Ab:n tilille voinut johtua tuosta sopimuksesta, koska sen oli tilille siirtänyt NSC, jolla ei ollut sanotun sopimuksen kanssa mitään tekemistä.

Postipankki Oy kiisti kanteen ja vaati sen hylkäämistä.

Maksu Oy A-Mekatroniikka Ab:n tilille oli tapahtunut niin sanottuna ulkoisena ketjusiirtona. Pankki oli suorittanut vain maksua koskevan kirjauksen. Tilille kirjaamishetken jälkeen tilinhaltijalla oli määräämisvalta tilille tulleisiin varoihin. Pankille oli vasta 3.4.1992 ilmoitettu siitä, että suoritus oli ollut virheellinen. Oy A-Mekatroniikka Ab oli siirtänyt varat jo 23.3.1992 pankin "perittävät" -tilille velkojensa lyhennykseksi.

Pankki vetosi siihen, että se oli ollut vilpittömässä mielessä ottaessaan varat vastaan Oy A-Mekatroniikka Ab:lta. Niin sanotun pankkirahan vastaanottajan vilpittömän mielen suojasta ei ollut säännöksiä. Oli kuitenkin vanhakantaista katsoa, ettei pankkirahalla tapahtuneen tilimaksun saaja saanut vilpittömän mielen suojaa, kun sitä sai käteisellä rahalla tapahtuneen maksun saaja. Tulkinta-ohjeena pankki viittasi arvo-osuustileistä annetun lain 27 §:ään, jonka mukaan arvo-osuuden luovutuksensaaja sai vilpittömän mielen suojaa.

Vilpittömän mielen suojasta riippumatta pankki sai joka tapauksessa sekoittumissuojaa ja konversiosuojaa. NSC:n varojen sekoittuminen muihin varoihin oli tapahtunut jo monta kertaa siihen mennessä, kun pankki oli ottanut rahamäärän vastaan. Sekoittumista oli tapahtunut luultavasti jo silloin, kun NSC:n varat olivat olleet sen itävaltalaisen yhteistyökumppanin Jurimor -yhtiön tilillä. Myös valuutta oli vaihtunut, kun suoritus Oy AMekatroniikka Ab:n tilille oli tehty Yhdysvaltain dollareissa ja suoritus pankille Suomessa markoissa. Suoritus ei ollut pysynyt samana, koska valuuttakurssimuutokset olivat vaikuttaneet sen määrään.

Pankki ei ollut myöskään tehnyt mitään virhettä varojen kirjaamisen tai siirtämisen yhteydessä eikä se ollut laiminlyönyt toimia hyvää pankkitavan mukaisesti. Kysymyksessä ei ollut ollut sellainen virhekirjaus, jonka korjaamiseen pankilla olisi ollut oikeus.

Pankilla ei ollut ollut tiedossaan mitään sellaista seikkaa, joka olisi antanut sille aiheen olettaa, että Oy A-Mekatroniikka Ab ei ollut varojen oikea omistaja.

Pankki oli tiennyt Oy A-Mekatroniikka Ab:n ja SKBT Penzadieselmashin välisestä sopimuksesta. Oy A-Mekatroniikka Ab:n toimitusjohtaja oli useita kertoja suullisesti ilmoittanut pankille, että yhtiö kävi neuvotteluja useista, jopa kymmenien miljoonien markkojen arvoisista sopimuksista, jotka saattoivat johtaa tilauksiin. Yhtiön liiketoiminta oli ollut vielä varsin alussa eikä se ollut ollut pelkästään välityskauppaa.

Pankki oli vuoden 1991 loppupuolella saanut yhtiön tulosbudjetin vuodelle 1992. Tuolle vuodelle oli budjetoitu liikevaihtoa 39 550 000 markkaa. Provisiotuloja oli budjetoitu 300 000 markkaa, mikä osoitti, ettei yhtiön käynyt vain provisiopohjaista kauppaa. Yhtiön toiminnasta ja yhteistyökumppaneista annettujen tietojen perusteella pankilla ei ollut ollut aihetta epäillä yhtiön toimintapohjaa. Kun yhtiö oli vasta hiljattain perustettu pankilla ei ollut siitä vertailutietoja käytettävissään.

Lisäksi oli otettava huomioon, että SKBT Penzadieselmashin kanssa tehtyyn sopimukseen perustunut 40 000 Yhdysvaltain dollarin määräinen osasuoritus oli tullut Oy A-Mekatroniikka Ab:lle NSC:ltä ja että maksut Venäjältä ulkomaille usein suoritettiin ulkomaisten yhteistyökumppaneiden välityksellä muunlaisten maksuliikennejärjestelyjen hankaluuden vuoksi. Palauttamisvaatimuksen kohteena olevat varat välittänyt Chase Manhattan Bank oli tunnettu ja arvostettu rahalaitos.

Näistäkään syistä pankilla ei ollut ollut aihetta epäillä Oy A-Mekatroniikka Ab:n oikeutta varoihin, vaikka se olikin tiennyt yhtiön taloudellisista vaikeuksista. Yhtiön toimitusjohtaja oli siirtäessään varat pankille erikseen kysyttäessä vielä ilmoittanut, että varat olivat suoritusta kone- ja laitekaupoista. Toimitusjohtaja ei ollut sanonut, että varat liittyisivät SKBT Penzadieselmashin ja yhtiön väliseen sopimukseen eikä pankkikaan ollut sitä kysynyt.

Yhtiö oli ennen kyseistä 23.3.1992 tapahtunutta suoritusta maksanut 9.5.1991 valuuttaluottonsa korkoja 131 734,13 markkaa. Valuuttaluoton lisäksi 23.3.1992 tapahtuneella siirrolla oli maksettu yhtiön 140 000 markan suuruista luottoa ja 50 000 markan suuruisen luotollisen tilin velkaa sekä kaksi notariaattitoimeksiantoihin perustunutta laskua.

NSC:n 400 000 Yhdysvaltain dollarin määräinen maksusuoritus oli yhtiön omasta virheestä johtuen kirjattu 11.3.1992 Postipankissa Oy A-Mekatroniikka Ab:n tilille. Maksu oli tapahtunut pankkirahalla Chase Manhattan Bankin kautta Postipankki Oy:n toimiessa kirjauksen suorittaneena maksunsaajan tilipankkina. Varojen tultua kirjatuksi Oy A-Mekatroniikka Ab:n tilille ne olivat siirtyneet yhtiön määräysvaltaan eikä pankki olisi sen jälkeen edes voinut puuttua kirjaukseensa ilman yhtiön suostumusta.

Oy A-Mekatroniikka Ab:lle oli 12.3.1992 ilmoitettu suorituksen virheellisyydestä. Yhtiö ei ollut kuitenkaan palauttanut varoja, vaan oli siirtänyt ne 23.3.1992 Postipankille velkojensa lyhennykseksi. Pankille oli vasta 3.4.1992 ilmoitettu Lavoro Bankista, että Oy A-Mekatroniikka Ab ei ollut varojen oikea omistaja.

Pankkirahalla tapahtuneen tilimaksun saajan suojasta etenevässä sivullissuhteessa ei ollut kirjoitettuja säännöksiä eikä vakiintunutta oikeuskäytäntöä. Oikeuskirjallisuudessa (muun muassa Koulu, Tilimaksun saajan suojasta, 1991) oli katsottu, ettei tilimaksun saaja voinut vedota vilpittömään mieleensä varojen oikeaa omistajaa kohtaan, koska tilimaksu tarkoitti saatavalla maksamista.

Maksujen suorittaminen pankkirahalla eli tilimaksuina oli kuitenkin Suomen kaltaisissa kehittyneissä pankkijärjestelmissä tavanomaisin maksutapa. Tämä herätti kysymyksen, oliko tilimaksuihin maksunsaajan suojan osalta perusteltua soveltaa erilaisia normeja kuin esimerkiksi setelirahoilla tapahtuviin maksuihin. Tilimaksun konstruoiminen saatavalla maksamiseksi ei poistanut tämän arvioinnin tarvetta.

Virheellisen tilimaksun saajan siirtäessä tililleen tulleita varoja eteenpäin talous- ja maksujärjestelmän vakauden ylläpitäminen vaati virheestä tietämättömien myöhempien maksunsaajien suojaamista samalla tavalla kuin niiden, joille maksu suoritettiin rahalain tarkoittamilla laillisilla maksuvälineillä. Maksunsaajan suojan rakentaminen oikeuskirjallisuudessa esitetyllä tavalla vain muuntumis- eli konversio- ja sekoittumissuojan varaan johti sattumanvaraisiin ja keinotekoisilta vaikuttaviin lopputuloksiin.

Mainittujen maksutapojen erilaiseen kohteluun puheena olevassa suhteessa ei näyttänyt olevan myöskään merkittäviä oikeudellisia tai maksuliikenteen yleiseen toimivuuteen liittyviä perusteita.

Näin ollen ja kun samankaltaisissa tilanteissa oli pyrittävä oikeuskäytännön mukaan (esimerkiksi KKO 1988:12) valitsemaan yhdenmukaista kohtelua edistävä ratkaisu käräjäoikeus päätyi siihen, että tilimaksun saajan asema etenevässä sivullissuhteessa oli siinä määrin samanlainen kuin rahalain mukaisilla maksuvälineillä suorituksen saaneen, että viime mainittua koskeva vilpittömän mielen suoja oli ulotettava koskemaan myös tilimaksun saajaa. Osoituksena myös lainsäädännön kehittymisestä samaan suuntaan oli arvo-osuustileistä annetun lain 27 §, jonka mukaan, jos arvo-osuuden tai siihen kohdistuvan oikeuden on luovuttanut joku, jolla arvo-osuustilin kirjausten mukaan oli siihen oikeus, ei saajan oikeutta estä se, ettei luovuttajalla ollut oikeutta määrätä arvo-osuudesta, paitsi jos saaja saannon hetkellä tai oikeuden saadessaan tiesi tai hänen piti siitä tietää.

Pankkeja ei ollut tarpeen asettaa saantosuojan suhteen eri asemaan kuin muita maksunsaajia. Eri asia oli, millaisia vaatimuksia vilpittömälle mielelle missäkin tilanteessa oli asetettava. Postipankki Oy saattoi siten vedota vilpittömään mieleensä.

Kysymys oli siitä, oliko pankki menetellyt moitittavasti vastaanottaessaan Oy A-Mekatroniikka Ab:n suorituksen yhtiön velkojen lyhennykseksi eli olisiko pankin tullut erityisin toimenpitein selvittää varojen alkuperä. Mikäli pankilla oli ollut tällainen velvollisuus, se poisti pankilta vilpittömän mielen.

Todistajana kuultu rahoituspäällikkö Rinne oli ollut Oy A-Mekatroniikka Ab:n asiakasvastuuhenkilö Postipankki Oy:ssä. Rinteen mukaan yhtiön toimitusjohtaja oli soittanut pankkiin ja kertonut yhtiön tilille tulleesta maksusuorituksesta sekä ilmoittanut tulevansa pankkiin lyhentämään kyseisillä varoilla yhtiön velkaa. Toimitusjohtaja oli tullut pankkiin tekemään tilisiirron 19.3.1992. Rinne oli ollut kiinnostunut, mistä varat olivat yhtiölle tulleet ja tiedustellut tuolloin asiaa toimitusjohtajalta. Tämä oli vastannut suorituksen olevan kone- ja laitekaupoista.

Oy A-Mekatroniikka Ab:n asiakassuhde pankkiin oli alkanut vuonna 1990. Yhtiölle oli kesällä 1990 myönnetty pankista yli kahden miljoonan markan määräinen valuuttaluotto, jonka hoitamisessa yhtiöllä oli ollut siinä määrin vaikeuksia, että pankki oli irtisanonut luoton helmikuussa 1992. Tätä luottoa yhtiö oli edellä kerrotuin tavoin lyhentänyt tililleen tulleilla NSC:n varoilla.

Todistaja Rinteen mukaan pankin tiedot Oy A-Mekatroniikka Ab:n toiminnasta olivat perustuneet yhtiön toimitusjohtajan antamiin selvityksiin, joiden mukaan suunnitelmien toteutuessa yhtiölle oli odotettavissa useiden miljoonien markkojen arvoisia kauppoja. Toimitusjohtaja oli loppuvuodesta 1991 toimittanut pankille seuraavaa vuotta koskeneen tulosbudjetin. Siinä yhtiölle oli budjetoitu liikevaihtoa vuositasolla yli 39 miljoonaa markkaa. Pankki oli tiennyt myös yhtiön ja SKBT Penzadieselmashin välisestä vuoden 1991 lopulla tehdystä 400 000 Yhdysvaltain dollarin arvoisesta kaupasta.

Vähän ennen kanteessa tarkoitettua 400 000 Yhdysvaltain dollarin suoritusta oli Oy A-Mekatroniikka Ab:n tilille tullut NSC:ltä 40 000 Yhdysvaltain dollarin suoritus. Tällöin välillä jo uskonsa yhtiön mahdollisuuksiin menettänyt Rinne oli tyytyväisenä päätellyt, että yhtiön eteen tehty työ alkoi tuottaa tulosta.

Todistaja Rinteen mielestä Oy A-Mekatroniikka Ab:n tilille tullut 400 000 Yhdysvaltain dollarin suoritus ei ollut ristiriidassa edellä kerrottujen pankin tiedossa olleiden seikkojen kanssa. Venäjälle suuntautuvassa liiketoiminnassa maksujärjestelyt saattoivat tapahtua etukäteen. Lisäksi käytettyjen koneiden ja laitteiden arvo saattoi Venäjällä olla aivan toinen kuin Suomessa.

Käräjäoikeuden mukaan pankin toimintaa asiassa oli arvioitava tapahtuma-aikana voimassa olleiden määräysten ja pankkikäytännön mukaan. Pankin selvitysvelvollisuutta ei voitu johtaa suoraan rahanpesun estämiseksi laadituista erinäisistä ohjeista, koska asiassa ei ollut väitetty, että NSC:ltä tulleet varat olisivat olleet rikollisin keinoin hankittuja ja että niiden siirron tarkoituksena olisi ollut niiden rikollisen alkuperän häivyttäminen laillisin keinoin. Lähinnä oli kyse siitä, mikä oli ollut hyvän pankkitavan sisältö asianomaiseen aikaan. Pankin ja asiakkaan suhde edellytti tietynasteista luottamusta. Hyvään pankkitapaan ei siten ilman erityisiä syitä kuulunut sen selvittäminen, mihin asiakkaan tilille tullut tilimaksu perustui ja kuuluivatko varat varmasti asiakkaalle.

Oy A-Mekatroniikka Ab:n tilille tullut kanteessa tarkoitettu maksusuoritus oli ollut yhtiön taloudelliseen tilaan ja sen liiketoiminnan aikaisempaan tasoon nähden huomattavan suuri. Tästä syystä yhtiön toimitusjohtajalta oli tiedusteltu, mistä varat olivat peräisin. Toimitusjohtaja oli vastannut varojen olevan kone- ja laitekaupoista. Vastaus ei ollut ollut yhtiön aikaisemmin pankille antamien tietojen perusteella epäuskottava. Varojen vastaanottaminen pankin saatavien suoritukseksi oli tapahtunut harkinnan jälkeen yhtiön toimitusjohtajan pankille antamien tietojen perusteella.

Puheena oleva maksu oli tullut Oy A-Mekatroniikka Ab:lle tunnetun Chase Manhattan Bankin kautta. Maksut Venäjänkaupassa tapahtuivat usein länsimaisten yritysten välityksellä. Todistaja Rinteen kertomista syistä maksu ei myöskään ollut ollut sillä tavoin epäsuhteessa yhtiön toiminnasta ja tulevaisuuden odotuksista annettujen tietojen kanssa, että pankin olisi pitänyt yhtiön toimitusjohtajan antamasta vastauksesta huolimatta epäillä rikollista menettelyä ja ryhtyä muullakin tavoin selvittämään varojen alkuperää.

Pankki ei ollut tiennyt varat vastaanottaessaan siitä, että ne olivat tulleet Oy A-Mekatroniikka Ab:n tilille erehdyksessä. Edellä kerrotun perusteella käräjäoikeus katsoi jääneen näyttämättä, että pankin olisi pitänyt tietää tuosta seikasta sanottuna ajankohtana. Pankki oli siten ollut vilpittömässä mielessä. Kun se ei ollut toiminut asianomaisessa tilanteessa huolimattomasti, se ei voinut olla myöskään vahingonkorvausvastuussa NSC:lle.

Näillä perusteilla käräjäoikeus hylkäsi kanteen.

NSC valitti hovioikeuteen. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.