A lausui B:tä vastaan ajamassaan kanteessa, että B oli suorittanut heidän alaikäiselle lapselleen C:lle elatusapua 7.5.1993 vahvistetun A:n ja B:n välisen sopimuksen perusteella 700 markkaa kuukaudessa. B:n muuttuneiden olosuhteiden perusteella A vaati elatusavun korottamista 2 000 markkaan kuukaudessa.

B:n jäätyä pois valmisteluistunnosta käräjäoikeus yksipuolisella tuomiolla, muuttaen elatusavun määrää, velvoitti B:n suorittamaan C:lle elatusapuna 2 000 markkaa kuukaudessa 28.7.1994 lukien.

B haki yksipuoliseen tuomioon takaisinsaantia.

Käräjäoikeus lausui, ettei 7.5.1993 jälkeen A:n elatuskyvyssä hänen ollessaan edelleen työtön ollut tapahtunut muutosta. A oli ollut työssä vain 17.10.1994 -16.4.1995. B:n elatuskyvyssä oli tapahtunut muutos hänen saatuaan työtä ulkomailla. A oli esittänyt osoituksena B:n ansiotasosta palkkaperusteisen tilillepanon 31.10.1994, jolloin B:lle oli suoritettu 25 777,55 markkaa. B oli selostanut, että tästä määrästä oli suurin osa matka- ja hotellilaskusaatavia sekä ulkomaan päivärahoja, joita oli maksettu usean kuukauden ajalta. Ne olivat verosäännösten mukaisia korvauksia ulkomailla oleskelusta eivätkä varsinaisia ansiotuloja. B oli selvittänyt ansiotasoaan verotustodistuksilla vuosilta 1993 ja 1994. Hänen veronalaiset ansio- ja pääomatulonsa olivat olleet 45 085 markkaa vuonna 1994 ja ansiotulonsa 75 749 markkaa vuonna 1993. B oli lisäksi kertonut töidensä olevan komennusluontoisia ja niiden jatkuneen vuodesta 1994. Työsuhde päättyi työmaan päättyessä. B:n työkyky ei ollut alentunut ja hänellä oli tällä hetkellä pysyväksi katsottava ansiotaso.

Käräjäoikeus katsoi elatusavun vahvistamisessa huomioon otettavien olosuhteiden olennaisesti muuttuneen, koska B työssäkäyvänä oli selvästi elatuskykyisempi kuin työtön A. C:n etu huomioon ottaen elatusavun korottamista oli pidettävä tarpeellisena ja kohtuullisena. B:n ansiotuloista merkittävä osa oli verotonta kustannuskorvausta ulkomailla työskentelystä. Kuitenkin B:llä oli katsottava olevan mahdollisuuksia suoriutua suuremmasta elatusavusta erityisesti ottaen huomioon myös sen, että hän oli kertonut suorittavansa täysi-ikäisille lapsilleen vapaaehtoista koulutusavustusta. Lakisääteinen elatusvastuu oli ensisijaista.

Käräjäoikeus harkitsi B:n elatuskykyä vastaavaksi elatusavun kuukausittaiseksi määräksi 1 300 markkaa.

Tämän vuoksi käräjäoikeus, muuttaen yksipuolista tuomiota ja hyläten B:n takaisinsaantikanteen enemmälti, velvoitti B:n suorittamaan C:lle elatusapuna 1 300 markkaa kuukaudessa 28.7.1994 lukien. Yksipuolisen tuomion nojalla mahdollisesti ulosmitattu 1 300 markan ylittävä elatusavun kuukausittainen määrä oli palautettava B:lle.

A ja B valittivat hovioikeuteen. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.