A kertoi Vakuutusosakeyhtiö Sampoa vastaan ajamassaan kanteessa, että hänen omistamansa matkailuvaunu oli ollut vakuutettuna yhtiössä autosampovakuutuksella 1.12.1991 ja 7.5.1992 välisen ajan. Vakuutussopimuksen ehtojen mukaan vakuutuksesta korvattiin vahinkotapahtumasta vakuutuksen kohteelle äkillisesti ja ennalta arvaamatta sattuneet suoranaiset esinevahingot.

A oli jättänyt matkailuvaununsa myyntiin Kouvolan Caravan Oy:lle 25.11.1991. Liike oli 14.2.1992 myyty. Omistajanvaihdoksen jälkeen oli ilmennyt, ettei matkailuvaunu enää ollutkaan liikkeen hallussa. Vaunun katoaminen oli johtanut rikosoikeudellisiin toimenpiteisiin ja liikkeen uusi omistaja oli tuomittu lainvoimaisesti rangaistukseen matkailuvaunun törkeästä kavaltamisesta sekä velvoitettu korvaamaan A:lle vaunun katoamisesta aiheutuneena vahinkona 67 000 markkaa korkoineen.

Koska matkailuvaunua oli kohdannut vakuutusehtojen tarkoittama äkillinen ja ennalta arvaamaton esinevahinko, A oli esittänyt vahingon johdosta vakuutusyhtiölle korvausvaatimuksensa.

Vakuutusyhtiö oli kieltäytynyt korvaamasta vahinkoa todeten, että A oli vakuutusta ottaessaan laiminlyönyt velvollisuutensa kertoa, että vaunu oli jo luovutettu Kouvolan Caravan Oy:lle myytäväksi. Vaunua ei ollut kohdannut mikään vakuutusehtojen tarkoittama vahinkotapahtuma eikä kyseessä ollut suoranainen esinevahinko. Vaunun tosiasiallinen määräysvalta oli ollut Kouvolan Caravan Oy:n omistajalla, joka voitiin rinnastaa vakuutusehtojen tarkoittamalla tavalla ajoneuvon pysyvään haltijaan. Tällöin esimerkiksi haltijan tahallisella teolla aiheuttama vahinkotapahtuma jäi korvauspiirin ulkopuolelle.

Vakuutusyhtiön kieltäytymispäätöksen johdosta A vaati kanteessaan vakuutusyhtiön velvoittamista korvaamaan vaunun anastamisesta johtunut vahinko 67 000 markkaa korkoineen.

Vakuutusyhtiö kiisti kanteen ensisijaisesti vanhentuneena. Yhtiön päätös muutoksenhakuohjeineen oli annettu A:lle 14.1.1994. Muutoksenhakuohjeiden mukaan muutoksenhakuaika oli yksi vuosi siitä, kun vakuutuksenottaja oli saanut päätöksestä ja määräajasta kirjallisesti tiedon. A:n kanne oli tullut vireille 16.2.1995 eli myöhään. Toissijaisesti vakuutusyhtiö kiisti kanteen kieltäytymispäätöksessään ilmoittamillaan perusteilla todeten muun muassa, että vaunun tosiasiallisesta luovutuksesta myyntiin olisi tullut kertoa vakuutusyhtiölle, koska kyseessä oli sellainen seikka joka lisää vahingon riskiä.

Käräjäoikeus katsoi jääneen näyttämättä, että A olisi saanut tiedon vakuutusyhtiön kieltäytymispäätöksestä ennen 16.2.1994. Sen vuoksi A:n saamisoikeus ei ollut vanhentunut.

Käräjäoikeus totesi A:n kertomuksesta ilmenevän, että vakuutussopimusta solmittaessa vakuutusyhtiön virkailija oli tullut tietoiseksi matkailuvaunun myyntitoimeksiannosta ja vaunun silloisesta olinpaikasta. Käräjäoikeuden mukaan ei ollut perustetta pitää A:n kertomusta epäluotettavana.

Vakuutuksen kohteen joutumista pois vakuutuksenottajalta kavalluksella voitiin pitää sellaisena vakuutuksen kohteelle äkillisesti ja ennalta arvaamatta sattuneena suoranaisena esinevahinkona, jonka korvaamista vakuutus tarkoitti. Matkailuvaunun myyntitoimeksiannon irtisanomisehdon johdosta toimeksisaajalle, Kouvolan Caravan Oy:lle luovutettu oikeus määrätä matkailuvaunusta oli tarkoitettu väliaikaiseksi. Sen vuoksi yhtiötä ei myöskään ollut pidettävä vakuutusehtojen mukaisena ajoneuvon pysyvänä haltijana.

Mainituilla perusteilla käräjäoikeus katsoi, että A:lla oli oikeus vakuutuskorvaukseen, ja velvoitti yhtiön suorittamaan A:lle vakuutuskorvauksena vaunun arvon 67 000 markkaa korkoineen.

Vakuutusosakeyhtiö Sampo valitti hovioikeuteen.

Saamisoikeuden vanhentumisen osalta hovioikeus totesi, että näyttötaakka siitä, että A oli menettänyt vakuutussopimukseen perustuneen saamisoikeutensa vanhentumisen johdosta oli väitteen esittäneellä Vakuutusosakeyhtiö Sammolla. Vakuutusyhtiö ei ollut esittänyt, milloin korvauksen epäämistä koskeva päätös oli lähetetty A:lle tiedoksi. Vakuutusyhtiö ei ollut myöskään esittänyt muuta selvitystä siitä, millä tavalla korvauspäätökset yleensä lähetettiin vakuutuksenottajille ja missä ajassa korvauspäätöksen tekemisestä tämä tapahtui. Vakuutusyhtiön väitettä, että korvauspäätös oli lähetetty A:lle, ei sen vuoksi voitu pitää riittävänä näyttönä siitä, että A olisi saanut tiedon päätöksestä ennen 16.2.1994. Näillä ja käräjäoikeuden mainitsemilla perusteilla hovioikeus katsoi, ettei A:n saamisoikeus ollut vanhentunut.

Muutoin hovioikeus totesi, että vahinkotapahtumaan sovellettavien 1.1.1990 voimaan tulleiden Autosammon vakuutusehtojen 4. kohdan mukaan vakuutuksesta korvattiin vahinkotapahtumasta vakuutuksen kohteelle äkillisesti ja ennalta arvaamatta sattuneet suoranaiset esinevahingot. Sen seikan toteaminen, oliko kysymyksessä mainitussa kohdassa tarkoitettu esinevahinko, oli ratkaistava tapauskohtaisesti.

A oli jättänyt vakuutuksen kohteena olleen matkailuvaunun Kouvolan Caravan Oy:n myytäväksi 25.11.1991. Kyseisen liikkeen oli 14.2.1992 ostanut henkilö, jonka syyksi sittemmin oli raastuvanoikeuden lainvoiman saaneella päätöksellä luettu törkeänä kavalluksena se, että hän oli anastanut itselleen edellä mainitun, liikkeessään myytävänä olleen matkailuvaunun. Kun vaunu oli luovutettu yhtiön haltuun ennalta rajoittamattomaksi ajaksi ja samalla annettu valtuus myydä se, liikettä voitiin pitää vaunun pysyvänä haltijana. Koska vaunun kavaltaneen omistajatoimitusjohtajan toiminta voitiin samaistaa yhtiön toimintaan, vakuutusyhtiöllä oli vakuutusehtojen mukaan oikeus kieltäytyä korvauksen maksamisesta.

Mainituilla perusteilla hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion, hylkäsi A:n kanteen ja vapautti vakuutusyhtiön korvausvelvollisuudesta.

Esittelijän, viskaali Karttusen ehdotus hovioikeuden ratkaisuksi:

Kysymys saamisoikeuden vanhentumisesta

Näyttötaakka siitä, että A on menettänyt vakuutussopimukseen perustuvan saamisoikeutensa vanhentumisen johdosta, on vanhentumisväitteen esittäneellä Vakuutusosakeyhtiö Sammolla. Vakuutusyhtiö ei ole esittänyt, milloin korvauksen epäämistä koskeva päätös on lähetetty A:lle tiedoksi. Vakuutusyhtiö ei ole esittänyt myöskään muuta selvitystä siitä, millä tavalla korvauspäätökset yleensä lähetetään vakuutuksenottajille ja missä ajassa korvauspäätöksen tekemisestä tämä tapahtuu. Vakuutusyhtiön väitettä, että korvauspäätös on lähetetty A:lle, ei siksi voida pitää riittävänä näyttönä siitä, että A olisi saanut tiedon kyseisestä päätöksestä ennen 16.2.1994. Näillä ja käräjäoikeuden tuomiossa mainituilla perusteilla hovioikeus katsonee, ettei A:n saamisoikeus ole vanhentunut.

Kysymys vakuutusehtojen tarkoittamasta esinevahingosta

Kanteessa tarkoitettuun vahinkotapahtumaan sovellettavien 1.1.1990 voimaantulleiden Autosammon vakuutusehtojen 4 kohdan mukaan vakuutuksesta korvattavana vahinkona pidetään vahinkotapahtumasta vakuutuksen kohteelle äkillisesti ja ennalta arvaamatta sattuneita suoranaisia esinevahinkoja.

Helsingin raastuvanoikeuden 14.9.1993 julistaman, lainvoiman saaneen ratkaisun mukaan Kouvolan Caravan Oy:n omistaja on anastanut itselleen vakuutuksen kohteena olleen matkailuvaunun. Koska anastamista sinänsä on pidettävä vakuutuksenottajan kannalta arvioituna äkillisenä ja ennalta arvaamattomana tapahtumana ja koska vakuutusehdoissa ei ole määrätty, että korvattavana vahinkotapahtumana olisi pidettävä vain tietyntyyppisiä anastusmuotoja, ei sille, onko anastuksen suorittanut henkilö, jonka hallussa esine on ollut, vai joku ulkopuolinen ja onko tekoa siten oikeudellisesti arvioiden pidettävä varkautena vai kavalluksena, ole tässä tapauksessa annettava merkitystä arvioitaessa, onko kysymyksessä vakuutusehtojen 4 kohdassa tarkoitettu vahinkotapahtuma. Tämän vuoksi hovioikeus katsonee, että vahinkotapahtumaa on pidettävä vakuutusehtojen tarkoittamana korvattavana esinevahinkona.

Kysymys vahingon aiheuttamisesta vakuutuksenottajaan samaistettavan henkilön toimesta

Kun matkailuvaunun hallinnanluovutuksen tarkoituksena on ollut myydä se edelleen kolmannelle, myyntitoimeksiannon saajan Kouvolan Caravan Oy:n hallinta on katsottava alunperinkin tarkoitetun ainoastaan väliaikaiseksi. Tämän vuoksi Kouvolan Caravan Oy:n ei voida katsoa olleen sellainen vakuutusehtojen 5.4 kohdan tarkoittama pysyvä haltija, jonka toimintaan vaunun kavaltaneen yhtiön toimitusjohtajan toiminta voidaan samaistaa. Vakuutusyhtiöllä ei siten vakuutusehdon 5.3 kohdan mukaan ole oikeutta kieltäytyä korvauksen maksamisesta.

Näillä ja muutoin käräjäoikeuden tuomiossa mainituilla perusteilla hovioikeus ei muuttane käräjäoikeuden tuomion lopputulosta.

Eri mieltä ollut ylimääräinen hovioikeudenneuvos Tuukkanen lausunnossaan mainitsemillaan perusteilla kumosi käräjäoikeuden tuomion ja hylkäsi A:n kanteen vanhentuneena ja vapautti vakuutusyhtiön tuomitusta korvausvelvollisuudesta.

Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Kuningas hyväksyi esittelijän ehdotuksen.

Eri mieltä ollut hovioikeudenlaamanni Iirola oli saamisoikeuden vanhentumista koskevan kysymyksen osalta samaa mieltä kuin hovioikeudenneuvos Kuningas.

A:n oikeutta vakuutuskorvaukseen koskevan kysymyksen osalta Iirola katsoi että, koska vahinkotapahtumassa on ollut kysymys vakuutuksen kohteen luvallisesti käyttöönsä saaneen henkilön suorittamasta anastuksesta, ei sitä ole pidettävä 1.1.1990 voimaantulleiden Autosammon vakuutusehtojen 4 kohdassa tarkoitettuna korvattavana esinevahinkona.

Näillä perusteilla Iirola kumosi käräjäoikeuden tuomion sekä hylkäsi A:n kanteen ja vapautti Vakuutusosakeyhtiö Sammon korvausvelvollisuudesta.

Äänestyksen lopputulokseen nähden velvollisena lausumaan A:n oikeudesta vakuutuskorvaukseen ylimääräinen hovioikeudenneuvos Tuukkanen esitti hovioikeuden tuomioksi tulleet edellä kerrotut perustelut.

Äänestyksen lopputulokseen nähden velvollisena lausumaan ratkaisun perusteluista hovioikeudenneuvos Kuningas katsoi, että tuomio oli laadittava ylimääräisen hovioikeudenneuvos Tuukkasen lausunnon mukaisesti muilta kuin vanhentumista koskevalta osalta.