A oli tuomittu Seinäjoen käräjäoikeuden 23.8.1994 julistamalla tuomiolla 12.5.1994 tapahtuneesta rattijuopumuksesta 35 päiväsakkoon ja Seinäjoen piirin nimismiehen 8.9.1994 antamalla rangaistusmääräyksellä 26.8.1994 tapahtuneesta ajo-oikeudetta ajosta 10 päiväsakkoon. Kun sakkoja ei ollut saatu perityksi, virallinen syyttäjä vaati, että A määrätään sakkojen sijasta pidettäväksi vankeudessa.

Käräjäoikeus lausui, että A oli kertonut olleensa menossa noutamaan ajokorttiaan poliisiasemalta, kun hänet oli otettu kiinni ajo-oikeudetta ajosta. A oli perustellut ajo-oikeudetta ajosta tuomitun sakkorangaistuksen maksamattomuutta sillä, että hänelle oli tuomittu sakko päiväsakkoina, vaikka teosta olisi tullut määrätä rikesakko. Käräjäoikeus katsoi, että sakkojen maksamattomuus oli tältä osin johtunut A:n maksuhaluttomuudesta eikä maksukyvyttömyydestä.

Muuntorangaistusvaatimusta oli käsitelty 6.5.1996, jolloin A:lle oli myönnetty kuusi kuukautta aikaa maksaa sakot. Muuntorangaistusvaatimusta oli käsitelty uudelleen 4.11.1996, jolloin A:lle oli jälleen myönnetty maksuaikaa sakkojen maksamista varten. A:lle oli myönnetty toimeentulotukea lokakuun loppuun 1996 asti. Tämän jälkeen hänelle ei ollut myönnetty toimeentulotukea. A:n perheen bruttotulot olivat noin 9 000 markkaa kuukaudessa. A oli ollut vuodesta 1993 lukien eläkkeellä. Hänen taloudellinen tilanteensa ei siten ollut huonontunut vuosien 1996 ja 1997 aikana. Sakon muuntamatta jättämiselle ei huomioon ottaen sakon määrä ollut perustetta.

Näillä perusteilla käräjäoikeus katsoi, että A ei ollut esittänyt erityisiä henkilökohtaisiin olosuhteisiin liittyviä syitä, joiden perusteella tuomioistuin voi jättää muuntorangaistuksen määräämättä. Tämän vuoksi käräjäoikeus rikoslain 2 luvun 5 §:n 1, 2 ja 3 momentin nojalla muunsi mainitut 45 päiväsakkoa 22 päiväksi vankeutta.

A valitti hovioikeuteen ja vaati, että muuntorangaistus jätetään määräämättä.

Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden perustelut eikä muuttanut käräjäoikeuden päätöstä.