1997 false

KKO:1997:97

Vrt. KKO:1995:215

Työnantajan työntekijälle perusteettomasta työsopimuksen irtisanomisesta työsopimuslain 47 f §:n nojalla suoritettavaa korvausta määrättäessä työttömyyskassasta saaduilla päivärahoilla katsottiin olevan osaltaan merkitystä korvauksen määrän kokonaisharkinnassa ansion menetyksen suuruuteen vaikuttavana tekijänä, mutta muulla tavalla niitä ei voitu ottaa vähennyksenä huomioon.

TSL 47 f §

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Kanne Helsingin käräjäoikeudessa

A kertoi B:n Vanhusten Säätiötä vastaan ajamassaan kanteessa, että hän oli 18.3.1991 alkaen työskennellyt perushoitajana ja johtajan sijaisena säätiön omistamassa palvelutalossa (vanhainkodissa). Hänen palkkansa oli ollut 8 456 markkaa kuukaudessa. Säätiö oli 6.8.1993 irtisanonut hänen työsopimuksensa päättymään 13.10.1993. Irtisanomissyyksi oli ilmoitettu luvaton poissaolo esimiehelle ilmoittamatta. Irtisanominen oli kuitenkin ollut perusteeton, koska hän oli 6.8.1993 ollut sairaana. Sen vuoksi A vaati, että säätiö velvoitetaan suorittamaan hänelle muun ohessa työsopimuslain 47 f §:n mukaisena korvauksena perusteettomasta irtisanomisesta 24 kuukauden palkkaa vastaavat 202 944 markkaa korkoineen. Korvauksen määrää korottavia tekijöitä olivat muun muassa hänen työttömyytensä ja irtisanomisen ilmeinen perusteettomuus.

Vastaus

Säätiö kiisti kanteen ja vaati sen hylkäämistä. A oli useita kertoja ollut luvatta ja syytä ilmoittamatta poissa työstä.

Käräjäoikeuden tuomio 25.10.1994

Käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että A oli ollut useita kertoja poissa työstä. Hän ei ollut ilmoittanut poissaoloistaan työnantajan edustajalle. Asiassa oli jäänyt näyttämättä, että A:lla olisi ollut poissaoloilleen hyväksyttävä syy. Säätiöllä oli A:n luvattomien poissaolojen vuoksi ollut työsopimuslain 37 §:n 2 momentin tarkoittama erityisen painava syy A:n työsopimuksen irtisanomiseen. Käräjäoikeus hylkäsi kanteen.

Helsingin hovioikeuden tuomio 15.2.1996

A valitti hovioikeuteen. Hovioikeus katsoi asiassa lääkärintodistuksilla selvitetyksi, että A:n poissaolot työstä olivat johtuneet sairaudesta. Poissaolot eivät olleet aiheuttaneet säätiölle vahinkoa tai muuta haittaa. Se seikka, että A ei ollut asianmukaisesti ilmoittanut poissaoloistaan työnantajansa edustajalle, ei käytäntö ja olosuhteet työpaikalla huomioon ottaen ollut sellainen työsopimuslain 37 §:n 2 momentissa tarkoitettu erityisen painava syy, joka oikeuttaisi hänen työsopimuksensa irtisanomiseen. A oli näin ollen oikeutettu työsopimuslain 47 f §:n mukaiseen korvaukseen työsopimuksensa perusteettomasta irtisanomisesta. Kohtuullisen korvauksen määräksi hovioikeus arvioi A:n työsuhteen kestoaika, hänen ikänsä ja mahdollisuutensa saada ammattiaan vastaavaa työtä sekä muut asiassa ilmi käyneet seikat huomioon ottaen kahdeksan kuukauden palkkaa vastaavat 67 648 markkaa.

Näillä perusteilla hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja velvoitti säätiön muun ohessa suorittamaan A:lle korvaukseksi työsuhteen perusteettomasta irtisanomisesta 67 648 markkaa korkoineen.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Säätiölle myönnettiin valituslupa.

Valituksessaan säätiö vaati A:lle työsuhteen laittomasta päättämisestä suoritettavan korvauksen alentamista A:n työttömyyskassasta samalta ajalta saamien työttömyyspäivärahojen johdosta ennakkopäätöksen KKO 1995:215 mukaisesti 9/10 osalla.

A vastasi valitukseen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 19.6.1997 Perustelut

Työsopimuslain 51 §:n mukaan työntekijä on oikeutettu saamaan korvauksen hänelle syntyneestä aineellisesta vahingosta. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan työllisyyslain nojalla maksetut työttömyyskorvaukset, nykyisin työttömyysturvalain mukainen peruspäiväraha, on otettu huomioon määrättäessä sanotun 51 §:n nojalla korvausta työttömyydestä ja palkan menetyksestä aiheutuneesta vahingosta. Nyttemmin on katsottu, että myös työntekijän työttömyyskassasta saamat ansioon suhteutetut työttömyyspäivärahat, jotka niin ikään vähentävät työntekijälle aiheutuneen vahingon määrää, on pääosaltaan otettava huomioon 51 §:n mukaista vahingonkorvausta määrättäessä (KKO 1995:215).

Työsopimuslain 47 f §:n mukainen korvaus perusteettomasta työsopimuksen päättämisestä puolestaan tarkoittaa seuraamusta työnantajalle ja muutakin hyvitystä työntekijälle kuin aiheutuneen aineellisen vahingon korvaamista. Korvausta on pykälän 1 momentin mukaan tuomittava vähintään kolmen kuukauden palkka, vaikka mitään aineellista vahinkoa ei olisi syntynytkään. Korvausta voidaan tuomita enintään 24 kuukauden palkka. Pelkästään työntekijälle aiheutuneen aineellisen vahingon määrä ei siten ratkaise tuomittavan korvauksen määrää. Pykälän 2 momentissa luetellaan tekijöitä, jotka otetaan huomioon korvausta määrättäessä sitä lisäävänä tai vähentävänä seikkana. Näitä ovat työtä vaille jäämisen arvioitu kesto, ansion menetys, työsuhteen kestoaika, työntekijän ikä, työntekijän mahdollisuus saada myöhemmin ammattiaan tai koulutustaan vastaavaa työtä, työnantajan menettely työsopimusta päätettäessä, työntekijän itsensä antama aihe päättämiseen sekä työnantajan ja työntekijän olosuhteet yleensä. Työntekijän ansion menetys mainitaan vain yhtenä huomioon otettavana tekijänä. Tämän menetyksen suuruuteen työntekijän työttömyyskassasta saamat ansioon suhteutetut työttömyyspäivärahat vaikuttavat osaltaan.

Edellä mainituilla päivärahoilla on siten eräänä osatekijänä merkitystä perusteettomasta työsopimuksen päättämisestä tuomittavan korvauksen määrän kokonaisharkinnassa, mutta muulla tavalla niitä ei voida ottaa vähennyksenä huomioon korvauksen suuruutta määrättäessä.

Harkitessaan säätiön A:lle maksettavaksi tuomittavan korvauksen määrää Korkein oikeus toteaa, että A on jäänyt työttömäksi säätiön suorittaman irtisanomisen johdosta 15.10.1993. Hän on työttömyytensä ajalta saanut työttömyyskassasta päivärahaa 13.11.1994 saakka 256,78 markkaa päivässä keskimäärin 20 päivältä kuukaudessa. Välillä hän on opiskellut ja saanut uudelleen päivärahaa 31.10.1995 alkaen kunnes on 2.9.1996 saanut työllistämistyötä.

Korvauksen määrää lisäävänä seikkana Korkein oikeus ottaa huomioon, etteivät työllisyysnäkymät A:n irtisanomisaikaan antaneet aihetta arvioida työttömyyden jäävän lyhytaikaiseksi. Hän on myös tosiasiassa ollut pitkään työttömänä. Työttömyyskassan maksamat päivärahat ovat kuitenkin osaltaan vähentäneet työttömyydestä johtunutta ansion menetystä.

Korvausta vähentää se, että A on omalla menettelyllään myötävaikuttanut työsopimuksensa irtisanomiseen, vaikka hovioikeus onkin katsonut, ettei menettely ole riittävä irtisanomisperuste.

A on ollut säätiön palveluksessa runsaat kaksi ja puoli vuotta. Hän on työsuhteensa päättyessä ollut 42-vuotias. A:n työsuhteen kestoaika tai hänen ikänsä eivät vaikuta enempää korvausta lisäävästi kuin vähentävästikään.

Näillä perusteilla Korkein oikeus arvioi korvauksen määräksi kuuden kuukauden palkkaa vastaavat 50 736 markkaa.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että B:n Vanhusten Säätiö velvoitetaan maksamaan A:lle korvaukseksi perusteettomasta työsuhteen päättämisestä 50 736 markkaa korkoineen.

Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Esittelijäneuvos Jalanko:

Korkein oikeus lausunee perusteluinaan seuraavan.

Perusteluiden seitsemän ensimmäistä kappaletta ovat samat kuin Korkeimman oikeuden tuomiossa.

Näillä perusteilla Korkein oikeus arvioi korvauksen määräksi hovioikeuden määräämät kahdeksan kuukauden palkkaa vastaavat 67 648 markkaa.

Korkein oikeus lausunee tuomiolauselmanaan seuraavan.

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Oikeusneuvos Suhonen: Hyväksyn mietinnön.

Oikeusneuvos Nikkarinen: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Suhonen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Jantunen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Christer Kuhlefelt, Ritola ja Salonen. Esittelijä Thea Lång.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Nikkarinen (eri mieltä), Tulenheimo-Takki, Suhonen (eri mieltä), Möller ja Palaja. Esittelijä Risto Jalanko (mietintö).