Helsingin raastuvanoikeuden päätettyä 22.10.1993 asettaa Osuuskunta Eka-yhtymän yrityssaneeraukseen A ja hänen myötäpuolenaan olevat osuuskunnan ylläpitämään huoltokonttoriin talletuksia tehneet henkilöt esittivät yrityksen saneerauksesta annetun lain (jäljempänä yrityssaneerauslaki) 72 §:ssä tarkoitettuina lausumina, että osuuskunnalle laadittua saneerausohjelmaehdotusta ei tulisi hyväksyä sikäli kuin siinä oli esitetty muiden kuin palkasta tai muusta työsuhdesaatavasta pidätettyjen huoltokonttoritalletuserien vähentämistä 71 prosentilla. Nämä talletukset koostuivat yleensä tallettajien palkka- ja muista työsuhdetuloista, jotka oli toisinaan maksettu suoraan huoltokonttoriin, toisinaan työntekijä tai eläkkeensaaja oli itse ne sinne siirtänyt muulta tililtään. Sen vuoksi ei ollut perustetta asettaa tallettajia tästä tiliteknisestä syystä eriarvoiseen asemaan keskenään. Ohjelmaehdotus oli heidän mukaansa kohtuuton ja se oli sen vuoksi yrityksen saneerauksesta annetun lain 55 §:n 2 momentin nojalla jätettävä vahvistamatta tai vahvistettava siten muutettuna, että kaikki huoltokonttoritalletukset maksetaan täysimääräisesti.

Siltä osin kuin oli vaadittu, ettei ohjelmaehdotusta lainvastaisena ja kohtuuttomana vahvistettaisi, kysymys oli ennakkoluontoisesta kannanotosta siihen, miten vaatimuksen esittäjät suhtautuisivat ohjelmaehdotukseen siitä aikanaan äänestettäessä. Lausumista tältä osin ei ollut oikeudellista tarvetta antaa lausuntoa. Sikäli kuin lausumissa oli vaadittu saneerausohjelman vahvistamatta jättämistä, ei niistä näin ollen annettu lausuntoa.

"Asiassa on kysymys saatavista, joiden peruste oli osuuskunnan tai sen tytäryhtiöiden palveluksessa olleiden työntekijöiden palkka-, eläke- tai niihin rinnastettavasta työsuhdetulosta pidätettyjen varojen ja toisaalta tilinhaltijoiden muista varoistaan sinne itse siirtämien varojen pitäminen talletuksina velallisosuuskunnassa sen saneerausmenettelyn aloittamista edeltäneenä ajanjaksona". Yrityssaneerauslain 3 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaisesti saneerausvelkoja, joihin siis voitiin kohdistaa velkajärjestely, olivat kaikki velallisen velat, joiden peruste oli syntynyt ennen kuin saneerausmenettely aloitettiin. Nyt kysymyksessä olevat talletussaatavat olivat näin ollen saneerausvelkaa ja niihin oli kohdistettavissa velkajärjestely.

Yrityssaneerauslain 46 §:n 1 momentin mukaan velkajärjestelyssä oli asetettava keskenään yhdenvertaiseen asemaan velkojat, joilla saneerausmenettelyn ulkopuolella oli yhtäläinen etuoikeus saada maksu saatavastaan. Silloin kun velallisen varat eivät riitä kaikkien saatavien maksamiseen, nauttivat velkojien maksunsaantijärjestyksestä annetun lain 9 §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla ennen 1.1.1995 aloitettavassa konkurssissa tai ulosotossa sanotun lain 4 §:ssä säädettyä etuoikeutta sellaiset työntekijän saatavat, jotka työnantaja oli järjestämänsä huoltokonttoritoiminnan puitteissa työntekijän suostumuksella erottanut työsuhteesta johtuneesta palkasta tai eläkkeestä. Mainitun 4 §:n mukaan panttioikeuden tyydyttämisen jälkeen parhaalla etuoikeudella maksetaan elatusapusaatavat lapselle viimeiseltä vuodelta ennen konkurssin alkua tai ulosmittauksen toimittamista.

Saneerausohjelmaehdotuksen 16.6.1994 ja siihen liittyvän maksuohjelman mukaisesti maksetaan niiden huoltokonttoritalletusten pääomat, jotka oli pidätetty tallettajille Osuuskunta Eka-yhtymältä ennen 22.10.1993 maksetuista palkoista, eläkkeistä tai muista työsuhdeperusteisista ja sellaisina saneerausmenettelyn ulkopuolisessa pakkotäytäntöönpanossa etuoikeutetuista saatavista, täysimääräisesti tallettajille kolmen kuukauden kuluessa ohjelman vahvistamisesta. Kysymyksessä olevat tallettajat eivät olleet esittäneet laillista perustetta, jolla heidän ohjelmaehdotuksessa etuoikeutta vailla oleviksi sanotut huoltokonttoritalletusten osatkin nauttisivat selostettua etuoikeutta ja olisi maksettava saneerauksessa täysimääräisesti.

Kaikkiin etuoikeudettomiin velkoihin oli ohjelmassa esitetty kohdistettavaksi niiden alentamista tarkoittava velkajärjestely. Suostuminen vaatimukseen, ettei etuoikeutta vailla olevan huoltokonttoritalletuksen osaa saneerauksessa vähennettäisi, asettaisi tallettajat yrityksen saneerauksesta annetun lain 46 §:n 1 momentin valossa perusteettomasti parempaan asemaan kuin muut etuoikeutta vailla olevat velkojat, joiden saatavia velkajärjestelyssä vähennetään. Siten myöskään tallettajien vetoamat kohtuusnäkökohdat eivät antaneet aihetta saneerausohjelmaehdotuksen muuttamiseen vaaditulla tavalla. Muutakaan perustetta vaatimukseen suostumiselle ei ollut esitetty.

Käräjäoikeus hylkäsi näiltä osin vaatimukset osaksi perusteettomina ja osaksi näyttämättöminä.

Saneerausohjelman kohtuuttomuutta huoltokonttoritallettajia kohtaan tarkoittavista väitteistä käräjäoikeus totesi, että lainmukaisiin keinoihin pitäytyvänä ohjelmaehdotus ei perustunut vääriin ja sellaisina kohtuuttomiksi väitettävissä oleviin lähtökohtiin. Käräjäoikeus otti lisäksi huomioon, että huoltokonttoritallettajat olivat kuuluneet saatavansa siltä osalta, jota ei ollut pidätetty heille 1992 ja 1993 maksetuista palkoista, eläkkeistä tai sairauspäivärahoista, tavallisten, etuoikeutta vailla olevien saneerausvelkojien ryhmään. Näin ollen huoltokonttoritallettajilla oli yrityssaneerauslain 46 §:n 1 momentissa viitatusta, suorituksia saneerausohjelmassa kohdennettaessa noudatettavasta velkojien lakimääräisestä etuoikeusjärjestyksestä johtuen yhtäläinen oikeus maksun saantiin kuin muilla etuoikeutta vailla olevilla velkojilla vakuusvelkojen ja huoltokonttoritallettajille huoltokonttorissa kuluvana ja edellisenä vuonna ennen saneerauksen alkua pidätettyjen työsuhdesaatavien ja niille ennen menettelyn alkua karttuneen koron jälkeen sen mukaan kuin velkojien maksunsaantijärjestyksestä annetun lain 2 §:ssä säädetään.

Käräjäoikeus viittasi edelleen tältä osin 30.6.1994 antamaansa päätökseen ja totesi, että väitteet velkajärjestelyn lainvastaisuudesta tai siitä johtuvasta kohtuuttomuudesta oli siten perusteettomina hylättävä.

Vielä käräjäoikeus lausui, että huoltokonttoritallettajat eivät myöskään olleet esittäneet väitteidensä tueksi selvitystä siitä, miten velkajärjestelyt juuri heidän itse kunkin saataviin kohdistettuina saattaisivat heidät puutteenalaiseen asemaan tai olisivat muuten heille kohtuuttomia. Käräjäoikeus hylkäsi näin ollen väitteet tuolta osalta näyttämättöminä eivätkä lausumat siten estäneet ohjelman vahvistamista.

Käräjäoikeus vahvisti päätökseensä liitetyn saneerausohjelmaehdotuksen nyt kysymyksessä olevalta osalta noudatettavaksi osuuskunnan saneerausohjelmana. Sen mukaan ne huoltokonttorisaatavat, joiden pääoman ja koron yhteismäärä oli 200 markkaa tai vähemmän, maksetaan niin sanottuina pienvelkoina velkojille kokonaisuudessaan. Mainitun määrän ylittävien etuoikeutta vailla olevien huoltokonttoritalletusten pääomia leikataan ohjelman mukaan 71 prosenttia.

A ja hänen myötäpuolenaan olevat huoltokonttoritallettajat valittivat hovioikeuteen katsoen, että vahvistettu saneerausohjelma oli kohtuuton siltä osin kuin huoltokonttoritalletuksista oli määrätty maksettavaksi vain pieni osa eikä ohjelmaa näin ollen olisi tullut vahvistaa. Valittajat vaativat kohdaltaan huoltokonttorissa olleen talletussaatavansa määräämistä maksettavaksi täysimääräisesti.

Käsittelyratkaisu tyytymättömyyden ilmoitusten osalta

Hovioikeus totesi Osuuskunta Eka-yhtymän vastatessaan eräisiin valituksiin vaatineen, että ne oli jätettävä tutkimatta, koska valittajien olisi pitänyt ilmoittaessaan tyytymättömyyttä käräjäoikeuden neljällä eri päätöksellä ratkaisemaan asiaan tuossa yhteydessä mainita, minä päivänä julistetulla päätöksellä asianomaisen asia oli ratkaistu. Valittajista ne, jotka eivät olleet näin menetelleet, olivat osuuskunnan mukaan menettäneet puhevaltansa asiassa.

Käräjäoikeuden neljä päätöstä 30.6.1994, 22.7.1994, 31.8.1994 ja 20.10.1994 muodostivat yhtenäisen kokonaisuuden ja niihin oli voitu hakea muutosta nyt kysymyksessä olevilta kohdin vasta viimeisen päätöksen jälkeen. Käräjäoikeudelle toimitettujen tyytymättömyyden ilmoitusten perusteella oli selvää, että valittajien tarkoituksena oli hakea muutosta heidän omien saataviensa käsittelyyn saneerausohjelmassa. Käräjäoikeus oli hyväksynyt tyytymättömyyden ilmoitukset. Hovioikeus katsoi, ettei tyytymättömyyden ilmoituksissa ollut sellaista virhettä, jonka takia valitukset tulisi puhevallan menettämisen vuoksi jättää tutkimatta.

Käsittelyratkaisu saatavien riitauttamisesta ja valittajien äänestyskäyttäytymisestä

Yrityssaneerauslain 74 §:n 3 momentin mukaan ohjelmaehdotuksessa tarkoitettuja saatavia koskevat väitteet, joita ei ole tehty tuomioistuimen asettamassa määräajassa, oli jätettävä tutkimatta.

Mainitun lain 53 §:n ja sanottua lakia koskevan hallituksen esityksen (HE 182/92) mukaan velkojien suojaksi annetut säännökset otetaan huomioon saneerausohjelmaa vahvistettaessa ainoastaan, jos asianomainen velkoja oli äänestänyt ohjelmaehdotuksen hyväksymistä vastaan. Näin oli myös menetelty oikeuskäytännössä (KKO 1995:70).

Saneerausohjelmaehdotuksen puolesta äänestäneet ja äänestämättä jättäneet velkojat olivat siten menettäneet oikeutensa vedota saneerausohjelman tai siihen sisältyvän määräyksen lainvastaisuuteen tai kohtuuttomuuteen, korkosaatavien käsittelyyn saneerausohjelmassa, saataviensa saneerausvelkaluontoisuutta tai vakuusvelkaluontoisuutta koskeviin kannanottoihin tai saataviensa leikkaamista koskeviin saneerausohjelman määräyksiin.

Huoltokonttoritallettajiin kuuluvista valittajista A ja 15 muuta hovioikeuden päätöksessä mainittua henkilöä olivat kukin riitauttaneet saatavansa ja äänestäneet saneerausohjelmaehdotusta vastaan ja heillä oli oikeus vedota saneerausohjelman tai siihen sisältyvän määräyksen lainvastaisuuteen tai kohtuuttomuuteen sekä saataviensa leikkaamista koskevien saneerausohjelman määräysten virheellisyyksiin. Muut huoltokonttoritallettajat olivat menettäneet tämän oikeutensa ja heidän valituksensa jätettiin näiltä osin tutkimatta.

Saneerausohjelmaehdotuksesta ilmeni, että Osuuskunta Eka-yhtymän varat olivat 22.10.1993 yrityssaneerauksessa syntyvä yritystoiminnan tuottoarvo huomioon ottaen 2,6 miljardia markkaa. Osuuskunnan velat ja vastuut olivat 5,9 miljardia markkaa. Veloista oli vakuusvelkaa 1,6 miljardia markkaa.

Huoltokonttoritalletusten kokonaismäärä oli 78 miljoonaa markkaa. Niistä etuoikeutetuiksi hyväksyttyjä saatavia oli 5 440 velkojalla yhteensä 57 miljoonaa markkaa. Etuoikeudettomia huoltokonttoritalletuksia oli noin 2 000 velkojalla yhteensä 21 miljoonaa markkaa.

Huoltokonttoritalletussaatavien peruste oli syntynyt ennen osuuskunnan saneerausmenettelyn alkamista. Saatavat olivat yrityssaneerauslain 3 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaista tavallista saneerausvelkaa ja niihin voitiin kohdistaa lain 44 §:n mukaisia velkajärjestelyjä.

Yrityssaneerauslain 2 §:n mukaan saneerausmenettelyn kohteena ei voinut olla pankki tai muu luottolaitos. Perusteluiksi pankkien ja luottolaitosten jättämiselle saneerausmenettelyn ulkopuolelle hallituksen esityksessä (HE 182/92, s. 19 - 20 ja 61) oli todettu, että sanottujen laitosten velkojarakenne oli sillä tavoin erityislaatuinen, ettei laki soveltunut koskemaan tällaisia yhteisöjä. Luottolaitosten toiminnan rahoitus rakentui olennaisesti talletusten ja muiden takaisinmaksettavien varojen hankintaan yleisöltä, minkä vuoksi saneerausmenettely ei soveltunut käytettäväksi näihin laitoksiin. Jos osuuskunta olisi harjoittanut ainoastaan säästökassa- ja huoltokonttoritoimintaa, se ei olisi voinut olla saneerausmenettelyn kohteena.

Esitetyn selvityksen mukaisesti myös huoltokonttoritileille oli ohjattu palkkojen ja työeläkkeiden lisäksi muita toistuvaissuorituksia ja tehty erillisiä tilillepanoja. Huoltokonttoritilejä oli voitu käyttää pankkitilinomaisesti maksujen ja tilisiirtojen hoitamiseen. Sekä osuuskunnan huoltokonttori että säästökassa olivat harjoittaneet pankkien ja muiden luottolaitosten toimintaan rinnastettavaa anto- ja ottolainausta. Osuuskunnan henkilökunnalleen voimakkaasti markkinoimien huoltokonttoritalletusten ja säästökassatalletusten avulla huonossa taloudellisessa tilassa olevaan Ekakonserniin oli täten saatu ulkopuolista rahoitusta ilmeisesti huomattavasti edullisemmin kuin muilta rahoittajilta olisi saatu.

Huoltokonttorin toimintasääntöjen 2 kohdan mukaisesti huoltokonttorin jäseniä olivat voineet olla vain osuuskunnan ja sen tytär- ja osakkuusyhtiöiden työntekijät ja entiset työntekijät. Huoltokonttorin asiakkuus oli näin ollen perustunut työsuhteeseen. Kun huoltokonttori oli ollut yleisöltä suljettu, se ei ollut kilpaillut vapaasti pankkien ja muiden talletuslaitosten kanssa. Huoltokonttoritileille oli talletettu muuan muassa kansaneläkkeitä, lapsilisiä, sairausvakuutuskorvauksia ja muita vakuutuskorvauksia. Asiassa oli selvitetty, että useat huoltokonttoritallettajat olivat olleet riippuvaisia osuuskunnan huoltokonttoriin pitkän ajan kuluessa tekemistään talletuksista, jotka olivat usean valittajan mukaan olleet heidän ainoat säästönsä.

Asiassa oli myös selvitetty, että useat huoltokonttoritallettajat olivat käyttäneet huoltokonttoria pankkinaan ja pitäneet talletuksiaan pankkitalletuksiin rinnastettavina ja turvattuina. Osuuskunnan tallettajille toimittamat tiedot olivat vahvistaneet huoltokonttoritallettajien käsitystä siitä, että heidän talletuksensa olisivat täysin turvattuja. Tallettajat olivat sitoutuneet osuuskunnan toimintaan voimakkaammin kuin yleensä työntekijät tai pankkien ja muiden talletuslaitosten asiakkaat. Huoltokonttoritalletusten korot ja muut talletusten ehdot olivat olleet edullisempia verrattuna muiden talletuslaitosten tavallisiin käyttötileihin. Asiakaspiirin koostumuksen vuoksi ei talletusten pitäminen huoltokonttoritilillä ollut tapahtunut keinotteluluontoisesti.

Saneerausohjelmaa laadittaessa selvittäjät olivat jakaneet huoltokonttoritileillä olleet varat etuoikeutettuihin ja etuoikeutta vailla oleviin saataviin. Varojen alkuperä oli määrätty tilillepanossa käytetyn koodin mukaan. Tilille tulleita suorituksia oli laskettu ajallisesti taaksepäin aina siihen saakka, kunnes tilin loppusaldo oli saavutettu. Näin saadun ajanjakson välillä tehdyt tilillepanot oli luokiteltu siten, että etuoikeutettuihin saataviin oli luettu palkkaa, työeläkettä ja sairauspäivärahaa koskevilla selityskoodeilla varustetut tilillepanot. Muilla koodeilla merkityt tilillepanot oli luokiteltu etuoikeutta vailla oleviksi saataviksi.

Edellä esitetty luokitustapa oli johtanut siihen, että esimerkiksi työpalkka- tai työeläketalletus, jota ei ollut maksettu suoraan huoltokonttoritilille tai joka oli otettu tilapäisesti tililtä, oli menettänyt etuoikeusluonteensa siitä riippumatta, että valittajan kertomusta rahamäärän alkuperästä ei voitu pitää epäuskottavana. Vaikka selvittäjien käyttämät laskentatapa ja kirjaamismenettely olivat saneerausmenettelyn luonteen vuoksi periaatteessa hyväksyttäviä, niiden tarkka muodollinen noudattaminen oli osaltaan johtanut monen pientallettajan kohdalla kohtuuttomuuteen.

Liiketoimintaan liittyi yleensä sopimuskumppanin maksukykyä koskeva tietoinen riskinotto, jota sopimussuhteesta riippuen voitiin pienentää erilaisten maksu- ja vakuusjärjestelyjen avulla. Erillisiin turvajärjestelyihin ryhtymistä ei sen sijaan ollut voitu edellyttää yksityisiltä huoltokonttoritallettajilta. Tämän vuoksi huoltokonttoritalletuksia ei voitu arvostella täysin samalla tavoin kuin osuuskuntaan liikesuhteessa olleiden tavallisten saneerausvelkojien saatavia.

Yrityssaneerauslain 46 §:n mukaan velkojat, joilla saneerausmenettelyn ulkopuolella olisi yhtäläinen oikeus saada suoritus saatavilleen, oli saneerausohjelmaan sisältyvissä velkajärjestelyissä asetettava keskenään tasavertaiseen asemaan. Tavallisten saneerausvelkojien yhdenvertaisuus ei kuitenkaan ollut esteenä sille, että huoltokonttoritalletuksia osittain käsitellään saneerausohjelmassa omana, muista tavallisista saneerausveloista eroavana ryhmänä. Maksamalla huoltokonttoritalletusten etuoikeudettomatkin pääomat tiettyyn määrään saakka olisi vähennetty merkittävästi saneerausvelkojien lukumäärää ja yksinkertaistettu myös saneerausohjelman toteuttamista. Etuoikeutta vailla olevat huoltokonttoritalletukset olivat osuuskunnan velkojen ja vastuiden kokonaismäärästä vähäinen osa. Näiden talletusten pääomien maksamisella olisi vahvistettu huoltokonttoritallettajien uskoa ja luottamusta nykyisinä tai entisinä työntekijöinä osuuskunnan yrityssaneerauksen onnistumiseen.

Yrityssaneerauslain 55 §:n 2 momentin nojalla tuomioistuimen oli jätettävä vahvistamatta ohjelmaehdotukseen sisältyvä määräys, joka on lain vastainen tai kohtuuton. Harkitessaan sanotun säännöksen nojalla etuoikeutta vailla olevien huoltokonttoritalletusten pääomien leikkaamista hovioikeus katsoi edellä kerrotun perusteella, että tämä velkajärjestely oli kohtuuton näiden talletusten koko pääomamäärän osalta. Kohtuullisuutta ei voitu harkita saneerausmenettelyssä yksilöllisesti vaan tarkastelemalla huoltokonttoritallettajia yhtenä ryhmänä. Kohtuullista markkamäärää harkittaessa oli otettava huomioon huoltokonttoritallettajien keskimääräisesti korkea ikä ja se, että talletukset oli tehty pitkän ajan kuluessa pääasiallisesti sosiaalisista tuista tai välillisesti työsuhdeperusteisista tuloista. Määrän tuli myös vastata yksilötasolla kohtuullista talletussuojaa ja perusturvaa. Saneerausohjelmassa oli kokonaan maksettavaksi määrättyihin pienvelkoihin luettu enintään 200 markan määräiset saatavat. Tämä määrä oli kohtuuttoman pieni etuoikeutta vailla olevien huoltokonttoritalletusten osalta näiden saatavien erityisluonteen vuoksi.

Hovioikeuden mukaan huoltokonttoritallettajien osalta kohtuullinen ratkaisu oli, että etuoikeutta vailla olevien huoltokonttoritalletusten pääomat määrätään suoritettaviksi saneerausohjelmassa täysimääräisesti 20 000 markkaan saakka. Sanotun määrän ylittävältä osalta pääomia voitiin leikata noudattaen samoja periaatteita ja prosenttiosuuksia kuin saneerausohjelmassa tarkoitettuihin lyhyeen jako-osuusvelkaan kuuluviin tavallisiin saneerausvelkoihin oli sovellettu.

Saneerausohjelmaan oli hakenut muutosta vain osa huoltokonttoritallettajista ja useimpien muutosta hakeneiden valitus oli jätetty puhevallan menetyksen vuoksi tutkimatta. Harkitessaan tulisiko saneerausohjelmaa muuttaa ainoastaan niiden eduksi, joiden valitukset hovioikeus oli tutkinut, vai kaikkien etuoikeutta vailla olevien huoltokonttoritallettajien hyväksi, hovioikeus lausui, että edellä oli todettu saneerausohjelman nimenomaisesti tältä osin olevan mainittujen velkojien kannalta yrityssaneerauslain 55 §:n 2 momentin mukaisesti kohtuuton. Tuomioistuimen tuli ottaa kohtuuttomuus huomioon viran puolesta. Tällä perusteella hovioikeus päätyi siihen, että saneerausohjelmaa oli muutettava kaikkien etuoikeutta vailla olevien tallettajien osalta edellä mainituin tavoin.

Vielä hovioikeus katsoi, että yrityssaneerauslain 44 §:n nojalla voitiin huoltokonttoritalletusten korkoja leikata. Etuoikeudettomien saatavien korkojen leikkausta ei ollut pidettävä kohtuuttomana eikä asiassa ollut esitetty perusteltua syytä korkojen käsittelemiselle toisin kuin muiden tavallisten saneeraussaatavien korkoja.

Hovioikeus määräsi saneerausohjelmaa muutettavaksi siten, että etuoikeutta vailla olevien huoltokonttorisaatavien pääomat oli suoritettava huoltokonttoritallettajille täysimääräisinä 20 000 markan määrään saakka käräjäoikeuden määräämän ajan kuluessa, ja lausui, että sanotun määrän ylittäviltä osin noudatetaan saneerausohjelman määräyksiä. Hovioikeus palautti asian käräjäoikeuteen, jonka tuli hovioikeuden päätöksen saatua lainvoiman ottaa asia ilmoituksetta uuteen käsittelyyn ja vahvistaa selvittäjien ehdotuksen perusteella saneerausohjelma, johon oli tehty hovioikeuden määräämät muutokset. Lisäksi hovioikeus määräsi, että korjattu saneerausohjelmaehdotus tuli toimittaa käräjäoikeudelle määräajassa.