A-Vakuutus keskinäinen yhtiö kertoi A:ta vastaan ajamassaan kanteessa, että A oli 29.1.1992 Lahdessa kuljettaessaan huoltamon piha-alueella kuormaautoa ECU-464 törmännyt pihalla pysäköitynä olleeseen autoon, jolloin hänen ohjaamansa auto oli vaurioitunut. A oli kuljettaessaan ajoneuvoa ollut alkoholin vaikutuksen alaisena ja hänen kykynsä virheettömiin suorituksiin oli ollut huonontunut. Törmäykselle ei ollut osoitettavissa muuta syytä kuin A:n ajovirhe. A:n veren alkoholipitoisuudeksi oli todettu 0,85 promillea, ja hänet oli tuomittu rangaistukseen rattijuopumuksesta. Vakuutusyhtiö oli suorittanut A:n kuljettaman auton autovakuutuksen perusteella korvauksia 6 000 markkaa. Vakuutussopimuslain (132/33) 25 §:n ja autovakuutusehtojen 67.1 kohdan perusteella vahingonkorvauksen saajan oikeus vaatia korvausta korvausvelvolliselta oli siirtynyt vakuutusyhtiölle. Vahinkoa kärsinyt vakuutuksensaaja olisi ollut oikeutettu saamaan korvausta vahingon aiheuttajalta jo lievän tuottamuksen perusteella ja vakuutusyhtiöllä oli sama oikeus. Tämän vuoksi vakuutusyhtiö vaati A:n velvoittamista suorittamaan sille 6 000 markkaa 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä 5.5.1994 lukien.

A kiisti kanteen. Hänet oli tuomittu vain 29.1.1992 tapahtuneesta rattijuopumuksesta, mutta ei liikenteen vaarantamisesta tai liikennerikkomuksesta. Veren alkoholipitoisuudeksi oli todettu 0,85 promillea. Vahinko oli tapahtunut vain siksi, että piha oli ollut liukas ja hiukan viettävä ja vahingon toisena osapuolena ollut auto oli ollut väärässä paikassa pysäköitynä. Jotta A olisi korvausvelvollinen vakuutusyhtiön olisi tullut osoittaa, että hänen kykynsä virheettömiin suorituksiin oli ollut tuntuvasti huonontunut.

Käräjäoikeus totesi kanteeseen sisältyvän tapahtumien kuvauksen pitävän paikkansa. Liikennevahingon tapahtuessa kello 3.00 oli ollut pimeää, tienpinta oli ollut jäinen ja oli satanut lunta.

Käräjäoikeus lausui edelleen, että vakuutusyhtiön regressioikeudesta vahingonaiheuttajaa kohtaan säädettiin vakuutussopimuslain 25 §:ssä. Tämä säännös ei ollut pakottava, vaan vakuutuksenantajalle voitiin oikeustoimin perustaa siinä säädettyä laajempi takautumisoikeus. Vakuutusyhtiö oli näin ollen voinut pidättää itselleen vakuutusehdoista ilmenevän, lain 25 §:ään perustuvaa takautumisoikeutta laajemman takautumisoikeuden.

Jos vahinkoa kärsinyt vakuutuksensaaja olisi vakuutuksen sijasta hakenut korvausta vahingon aiheuttajalta, viimeksi mainittu olisi ollut häntä kohtaan vahingonkorvausvelvollinen jo lievän tuottamuksen nojalla. Auton kuljettamisen alkoholin vaikutuksen alaisena ja auton hallinnan menetyksen käräjäoikeus katsoi olevan vähintäänkin lievän tuottamuksen tasoista, jolloin vahingonaiheuttaja olisi ollut vahingonkorvausvelvollinen vakuutuksenantajaa kohtaan.

Saatuaan vakuutuksenantajalta korvauksen vahinkoa kärsinyt vakuutuksensaaja voi siirtää tämän oikeutensa vahingonaiheuttajaa kohtaan vakuutuksenantajalle. Vakuutuksenantaja sai tällöin siirron kautta saman oikeuden kuin mikä vakuutuksensaajalla oli eli vakuutuksenantaja sai siirron nojalla takautumisoikeuden vahingonaiheuttajaa kohtaan myös lievän tuottamuksen tapauksissa.

Tämän vuoksi käräjäoikeus velvoitti A:n suorittamaan vakuutusyhtiölle 6 000 markkaa 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä 5.5.1994 lukien.

A valitti hovioikeuteen. Hovioikeus lausui perusteluinaan seuraavaa.

Heinäkuun 1 päivänä 1995 voimaan tullut vakuutussopimuslaki (543/94) oli kumonnut vakuutussopimuslain (132/33) siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen. Uuden lain voimaantulosäännösten mukaan vakuutuksenantajan takautumisoikeutta koskevaa 75 §:ää sovellettiin myös vakuutukseen, jota koskeva sopimus oli tehty tai jossa vastuu oli alkanut ennen tämän lain voimaantuloa. Vakuutetun oikeus vaatia kolmannelta henkilöltä korvausmäärä, jonka vakuutuksenantaja oli hänelle suorittanut, siirtyi käräjäoikeuden ratkaisupäivänä voimassa olleen vakuutussopimuslain 75 §:n 1 momentin mukaan vakuutuksenantajalle vain, jos kolmas henkilö oli aiheuttanut vakuutustapahtuman tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta taikka oli lain mukaan velvollinen suorittamaan korvausta huolimattomuudestaan riippumatta. Tämä säännös oli sanamuodostaan johtuen tulkittava pakottavaksi.

A oli aiheuttanut vakuutustapahtuman törmäämällä kuljettamallaan kuorma-autolla pimeän aikaan jäisellä ja lumisateisella huoltoaseman piha-alueella toiseen kuorma-autoon. A:n ajotavasta ei ollut esitetty mitään näyttöä. Pelkästään A:n verestä ajon jälkeen todetun 0,85 promillen alkoholipitoisuuden perusteella ei A:n voitu katsoa kerrotuissa huonoissa ajo-olosuhteissa aiheuttaneen vakuutustapahtumaa tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta. A ei ollut myöskään lain mukaan muutoin velvollinen suorittamaan korvausta huolimattomuudestaan riippumatta. Edellä kerrotusta johtuen A:n kuljettaman kuorma-auton omistajan oikeus vaatia korvausta A:lta ei ollut voinut siirtyä korvauksen suorittaneelle vakuutusyhtiölle.

Näillä perusteilla hovioikeus hylkäsi vakuutusyhtiön kanteen.