V Oy kertoi kantelukirjoituksessaan Suomen Asianajajaliiton hallitukselle asianajaja A:n menetelleen hyvän asianajotavan vastaisesti muun ohella jättämällä 3.10.1989 Helsingin raastuvanoikeuteen hakemuksen V Oy:n asettamisesta konkurssiin, vaikka hän oli tiennyt hakemuksen perusteena olevat saatavat riitaisiksi, ja sisällyttämällä 18.10.1989 päivättyyn konkurssisäännön 6 §:n 1 momentin d kohdan tarkoittaman maksukehotuksen tiedoksiantotodistukseen maininnan saatavan hyväksymisestä riidattomaksi ja maksettavaksi langenneeksi.

Kurinpitojaosto totesi lausuminsa perustein, ettei se ollut havainnut A:n päämiehiltään saamiaan toimeksiantoja hoitaessaan laiminlyöneen velvollisuuttaan asianajajana tai menetelleen muutoinkaan hyvän asianajotavan vastaisesti. Sen vuoksi kantelu ei antanut aihetta toimenpiteisiin.

Liiton sääntöjen 51 §:n 2 momentin määräysten mukaisesti toimitettiin kappale päätöstä oikeuskanslerille.

Päätöksestä ei valitettu hovioikeudelle.

Oikeuskansleri saattoi Suomen Asianajajaliittoon 24.6.1993 saapuneella kirjeellään asianajaja A:ta koskevan kurinpitoasian uudelleen vireille toimittamalla sinne V Oy:n toimitusjohtajan B:n hänelle lähettämän, edellä mainittuun asiaan lisäselvitykseksi tarkoitetun kirjoituksen liitteineen mahdollisia toimenpiteitä varten. Uutena selvityksenä asiassa oikeuskansleri viittasi professori Juha Lappalaisen 13.5.1991 antamaan asiantuntijalausuntoon ja Helsingin hovioikeuden V Oy:n konkurssipesän ja X Oy:n välisessä riita-asiassa 26.8.1992 antamaan tuomioon.

Kurinpitolautakunta katsoi, ettei kantelija ollut esittänyt sellaista uutta aineistoa, joka osoittaisi, että hallituksen kurinpitojaoston 8.3.1990 antama päätös olisi ollut selvästi virheellinen. Sen vuoksi kurinpitolautakunta katsoi, ettei ollut aihetta aikaisemman päätöksen muuttamiseen.

Päätös syntyi äänestyksen jälkeen äänin 5 - 4. Esittelijä ja eri mieltä olleet jäsenet katsoivat, että kurinpitojaoston 8.3.1990 tekemän ratkaisun jälkeen asiassa oli ilmennyt uusia muun muassa hovioikeuden päätöksestä 26.8.1992 ilmeneviä tosiseikkoja. Sen vuoksi ja muutoin lausuminsa perustein ja soveltamiensa lainkohtien nojalla he määräsivät A:n saamaan asiassa huomautuksen.

Apulaisoikeuskansleri saattoi asian valittamalla hovioikeuden ratkaistavaksi. Valituksessaan apulaisoikeuskansleri niillä perusteilla, jotka ilmenevät edellä V Oy:n tekemästä 8.3.1990 ratkaistusta kantelusta, vaati, että A:lle määrätään menettelystään kurinpitorangaistus.

Vastauksessaan hovioikeudelle A katsoi, että asia oli saatettu Suomen Asianajajaliiton kurinpitolautakunnan ratkaistavaksi samojen selvitysten nojalla, joilla se oli jo 8.3.1990 ratkaistu kurinpitojaoston päätöksellä. Professori Lappalaisen lausuntoa ja Helsingin hovioikeuden ratkaisua, joihin oikeuskansleri oli viitannut, ei voitu pitää uuden käsittelyn mahdollistavana lisäselvityksenä.

Suomen Asianajajaliiton hallitus kiinnitti hovioikeudelle antamassaan asianajajista annetun lain 10 §:n 3 momentissa tarkoitetussa lausunnossa huomiota siihen, että valituksessa ei ollut otettu kantaa ratkaisun perustana olleen tosiseikaston muuttumattomuuteen siitä, kun asiaa oli käsitelty kurinpitojaostossa ensimmäisen kerran. Hallitus hyväksyi yksimielisesti kurinpitolautakunnan omaksuman periaatteen.

Hovioikeus katsoi mainitsemillaan perusteilla päätöksessään, että A oli Y Oy:n asiamiehenä toimiessaan sopimattomasti painostanut V Oy:tä jättämällä raastuvanoikeudelle hakemuksen V Oy:n asettamisesta konkurssiin Y Oy:lle siirrettyjen saatavien maksamatta jättämisen perusteella. Saatavan tunnustamista koskevan lausuman sisällyttämistä 18.10.1989 päivättyyn maksukehotukseen ei myöskään voitu pitää hyvän asianajotavan mukaisena menettelynä. A oli siten menetellyt edellä sanotuissa kahdessa suhteessa hyvän asianajotavan vastaisesti.

Näillä perusteilla hovioikeus kumosi kurinpitolautakunnan päätöksen ja tuomitsi A:n asianajajista annetun lain 5 §:n 1 momentin ja 7 §:n 2 momentin (496/58) nojalla saamaan menettelystään varoituksen.

Hovioikeus palautti asian Suomen Asianajajaliiton kurinpitolautakunnalle, jonka tuli päätöksen saatua lainvoiman antaa A:lle edellä mainittu varoitus.

Hovioikeus antoi valitusosoituksen, jonka mukaisesti päätökseen oli haettava muutosta valituslupaa pyytämällä.

Eri mieltä ollut jäsen Holmas hyväksyi esittelijän ehdotuksen, jonka mukaan ei ollut syytä muuttaa kurinpitolautakunnan päätöstä.