Tampereen Kopio-Team Oy:llä (yhtiö) oli ollut TEL-vakuutus Eläkevakuutusosakeyhtiö Ilmarisessa (Ilmarinen). Vakuutuksen ennakkomaksut olivat erääntyneet vuosineljänneksittäin siten, että eräpäivät olivat olleet 1.3., 1.6., 1.9. ja 1.12. Sosiaali- ja terveysministeriön vahvistamien vakuutusehtojen mukaan vakuutuksenottaja sai vakuutusmaksuille korotonta maksuaikaa eräkuukauden 24. päivän jälkeiseen ensimmäiseen pankkien aukiolopäivään.

Yhtiö oli 1.3.1993 jälkeen maksanut TEL-vakuutusmaksujaan viivästyneinä seuraavasti:

- 1.3.1993 erääntynyt 17 895 markan maksu oli suoritettu 19.4.1993,

- 1.6.1993 erääntynyt 22 323 markan maksu oli suoritettu kahdessa erässä 28.6. ja 30.7.1993,

- 1.9.1993 erääntynyt 22 775 markan maksu oli suoritettu kahdessa erässä 4.10. ja 28.12.1993 ja

- 1.12.1993 erääntyneestä 23 216,70 markan maksusta oli 3.3.1994 tehty 2 175,40 markan osasuoritus.

Seuraavan, 1.3.1994 erääntyneen 21 093 markan maksun ollessa lisäksi maksamatta Ilmarinen oli ilmoittanut huhtikuussa 1994 yhtiölle konkurssiuhkaisesta maksukehotuksesta, jota ei kuitenkaan annettu tiedoksi, koska 1.12.1993 ja 1.3.1994 erääntyneistä maksuista oli tehty maksusopimus. Yhtiö oli tämän jälkeen suorittanut 1.12.1993 erääntyneestä maksusta maksamatta olevan osan kahdessa erässä 19.4. ja 3.5.1994 sekä 1.3.1994 erääntyneestä 21 093 markan maksusta 3.6.1994 osamaksun 10 000 markkaa.

Ilmarisen annettua 14.7.1994 yhtiölle tiedoksi uuden konkurssiuhkaisen maksukehotuksen maksamatta olleista 1.3. ja 1.6.1994 erääntyneistä, 11.7.1994 asti laskettuine viivästyskorkoineen yhteensä 28 311,60 markan maksuista, koska yhtiö ei ollut pysynyt maksusopimuksessa, Ilmarinen ja yhtiö olivat tehneet uuden maksusopimuksen Ilmarisen perimän saatavan maksamisesta. Yhtiö oli sitten 22.7.1994 suorittanut 1.3.1994 erääntyneen maksun loppuosana 12 372,60 markkaa sekä 1.6.1994 erääntyneestä maksusta 1 939 markkaa. Yhtiö oli edelleen 22.8.1994 maksanut 7 000 markkaa ja samoin 7 000 markkaa 9.9.1994. Sitä vastoin yhtiö ei ollut maksanut 1.9.1994 erääntynyttä 15 771 markan suuruista maksua.

Yhtiö oli Hämeen lääninveroviraston 11.10.1994 tekemästä hakemuksesta 30.11.1994 asetettu konkurssiin Tampereen käräjäoikeudessa. Yhtiön pesäluettelon mukaiset varat olivat 167 116,91 markkaa, mutta pesän varoista kertynyt realisointitulos oli vain noin 67 000 markkaa. Yhtiön konkurssissa Ilmarinen oli valvonut TEL-vakuutusmaksusaatavaa 59 257,30 markkaa.

Konkurssipesä vaati kanteessaan Ilmarisen määräämistä suorittamaan konkurssipesälle yhtiön Ilmariselle 22.7., 22.8. ja 9.9.1994 suorittamat maksut eli 28 311,60 markkaa viivästyskorkoineen, koska maksut olivat olleet pesän varoihin nähden huomattavia eikä niitä voitu pitää olosuhteet huomioon ottaen tavanomaisina. Näin ollen maksut oli takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain (takaisinsaantilaki) 10 §:n nojalla määrättävä peräytymään konkurssipesään. Maksuja ei voitu pitää tavanomaisina, koska kysymys oli jo aikaisemmin erääntyneiden ja pitkään maksamatta olleiden velkojen ja viivästyskorkojen suorittamisesta juuri ennen konkurssia ja suoritukset oli tehty konkurssiuhkaisen maksukehotuksen johdosta eli velkojan maksuvaikeuksissa olleeseen velalliseen kohdistaman painostuksen vuoksi.

Ilmarinen kiisti kanteen kokonaisuudessaan. Ilmarinen katsoi, että maksujen ja pesän varojen vertailun tuli perustua pesäluettelon mukaisiin pesän varoihin ja että maksuja ei voitu niiden ollessa noin 16 prosenttia pesäluettelon mukaisista varoista pitää pesän varoihin nähden huomattavina. Ilmarinen huomautti, ettei sillä ollut ollut tietoa yhtiön omaisuuden panttauksista. Ilmarisen mukaan maksujen yhteismäärä oli lisäksi niin pieni, ettei maksuja voitu pitää takaisinsaantilain 10 §:ssä tarkoitetulla tavalla huomattavina.

Ilmarinen katsoi myös, etteivät yhtiön maksut olleet olleet huomattavasti myöhässä, kun otettiin huomioon yhtiön vuodesta 1993 alkanut maksukäyttäytyminen ja vakuutusehtojen mukainen koroton maksuaika, joka lyhensi viivettä maksujen suorittamisessa. Vastaavat viiveet olivat muutenkin tavanomaisia Ilmariselle suoritettavissa vakuutusmaksuissa. Lisäksi maksujen tavanomaisuutta arvioitaessa oli otettava huomioon, että yhtiölle oli syntynyt koko ajan uutta TEL-vakuutusmaksuvelkaa lähes yhtä paljon kuin peräytettäväksi vaadituilla maksuilla oli maksettu, joten Ilmarisen asema muihin velkojiin verrattuna ei maksujen kautta ollut parantunut. Ilmarisen perintätoimet eivät olleet myöskään poikenneet tavanomaisesta. Konkurssiuhkaista maksukehotusta TEL-vakuutusmaksusaatavien perimiseksi ei voitu pitää takaisinsaantilain esitöissä tarkoitettuna velallisen painostuksena. Yhtiön muutkin velkojat olivat perineet saataviaan vastaavalla tavalla. Ilmarisen menettelyä arvioitaessa oli vielä otettava huomioon, ettei Ilmarinen voinut lopettaa lakisääteistä vakuutusta maksulaiminlyöntien perusteella. Näillä perusteilla Ilmarinen katsoi, että maksut olivat olleet olosuhteet huomioon ottaen tavanomaisia, minkä vuoksi niitä ei voitu peräyttää takaisinsaantilain 10 §:n nojalla.

Käräjäoikeus lausui arvioidessaan maksujen huomattavuutta pesän varoihin nähden, että hallituksen esitys takaisinsaantia konkurssipesään koskevaksi lainsäädännöksi (HE 102/1990) lähti siitä, että maksun määrää pesän varoihin verrattaessa on lähtökohtana pesäluettelon mukainen pesän varallisuus, mutta kuitenkin on mahdollista esittää näyttöä siitä, että pesän varojen määrä on pesäluettelossa ilmoitettua suurempi tai pienempi. Ratkaisevaa ei ole maksun suuruus sinänsä vaan sen suhde pesän varoihin. Ratkaisun KKO 1995:106 mukaisesti ratkaisevaa on se, kuinka maksu vaikuttaa konkurssissa saatavansa valvoneiden velkojien jako-osuuksien suuruuteen. Käräjäoikeus totesi pesästä saadun realisointituloksen olleen noin 67 000 markkaa ja katsoi, että verrattaessa takaisinsaannin kannalta kriittisenä aikana suoritettuja yhteensä 28 311,60 markan maksuja realisointitulokseen maksujen määrää oli pidettävä takaisinsaantilain 10 §:n mukaisesti huomattavana suhteessa pesän varoihin.

Käräjäoikeus totesi edelleen, että takaisinsaantilain 10 §:n mukaan pesän varoihin nähden huomattava maksu ei peräydy, jos maksu on ollut tavanomainen. HE:n 102/1990 mukaan velan maksu voisi olla tavanomainen, jos maksu on koskenut juoksevia, toistuvia kuluja, esimerkiksi vuokria, palkkoja tai veroja. Maksua voitaisiin pitää tavanomaisena, jos objektiivisesti arvioiden sen ei voida olettaa olleen yhteydessä velallisen maksukyvyttömyyteen ja konkurssiin.

Riidatonta oli, että yhtiö oli maksanut erääntyneet ja tavanomaiset työnantajan maksamista palkoista riippuvat lakiin perustuvat TEL-vakuutusmaksut. Konkurssipesä oli myös myöntänyt, etteivät riidan kohteena olevat maksut olleet olleet pääasiallisena syynä yhtiön maksukyvyttömyyteen tai konkurssiin.

HE:ssä 102/1990 oli todettu, että tällaistenkin juoksevien, toistuvien kulujen maksu voisi peräytyä. Edellytyksenä on tällöin, että nämä velat ovat olleet jo pitkään erääntyneinä, koska tällöin on todennäköistä, että velkoja on saanut maksun vasta painostettuaan maksuvaikeuksissa ollutta velallista. Kuitenkin takaisinsaantilain 10 §:n takaisinsaantiperusteen ollessa objektiivinen varsinaista näyttöä velkojan painostuksesta ei tarvitse esittää.

Käräjäoikeus katsoi, että arvioitaessa maksuviivettä viivästyksen alku oli laskettava vakuutusehtojen mukaisesta viimeisestä korottomasta maksupäivästä. Riidan kohteena olevia maksueriä ei ollut maksettu olennaisesti pidemmällä maksuviiveellä kuin yhtiöllä, joka oli säännönmukaisesti maksanut TEL-vakuutusmaksujaan Ilmariselle myöhässä, oli ollut niitä 1.3.1993 lähtien tapana maksaa. Riidatonta asiassa oli, että velkapääoma ei ollut päässyt kasvamaan suuremmaksi, vaan yhtiö oli maksanut aina säännönmukaisesti pois erääntyneen pääoman ja korot, vaikkakin aina myöhässä. Tähän nähden riidan kohteena olevien vakuutusmaksujen myöhästyminen ei ollut ollut sellaista jo pitkään jatkunutta, että näitä maksuja voitaisiin pitää tavanomaisista maksuista poikkeavina.

Käräjäoikeus hylkäsi kanteen.

Konkurssipesä valitti hovioikeuteen. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.