Käräjäoikeus lausui virallisen syyttäjän syytteestä selvitetyksi muun ohella seuraavan.

2) A oli 15.6.1994 Hausjärvellä mennyt autolla B:n asunnolle tarkoituksella anastaa B:n asunnossa olleita aseita. Havaittuaan asunnon oven olleen lukittuna A oli ryhtynyt avaamaan sitä väkivalloin vääntämällä kahdella raudalla sekä avaamalla sisäpuolelta oven sulkeneen haan nostamalla sitä jollakin esineellä oven raosta. Saatuaan oven avatuksi A oli kertomuksensa mukaan tavannut B:n asunnossa eteisessä. B:n kädessä oli ollut haulikko, jolla B oli osoittanut A:ta. A oli katsonut olleensa tuolloin hengenvaarassa ja ottanut puseronsa taskussa olleen 22,5 senttimetrin mittaisen terältään 10 senttimetrin pituisen puukon sekä lyönyt sillä B:tä viisi kertaa rintakehän etuosaan molemmille puolille ja kerran ylävatsaan. Yksi rintakehään osuneista iskuista oli lävistänyt sydänpussin ja sydämen. B oli kuollut välittömästi puukon iskuista saamiinsa vammoihin. Käräjäoikeus katsoi, että A:n oli havaittuaan oven olevan sisältä lukittuna tullut käsittää asunnon haltijan tai muun henkilön olevan sisällä. Asunnossa olleella B:llä oli ollut laillinen oikeus puolustaa itseään ja omaisuuttaan sekä kotirauhaansa sisään tunkeutuvaa A:ta kohtaan. B ei ollut käyttänyt hänellä ollutta ampumaasetta, vaan ainoastaan uhannut sillä A:ta. B ei ollut näin käyttänyt omasta puolestaan A:ta kohtaan enempää väkivaltaa kuin A:n oikeudettoman sisääntunkeutumisen torjumiseksi oli ollut välttämätöntä. Näin A:lla ei ollut ollut mitään syytä katsoa olevansa hengenvaarassa ja perustetta väittämäänsä hätävarjeluun.

A:n oli lyödessään puukolla B:tä ylävatsaan ja rintakehän etuosaan täytynyt käsittää, että iskuista varsin todennäköisesti seurasi B:n kuolema. Siten A oli tahallaan surmannut B:n.

Surmaaminen oli tapahtunut tarkoituksin saada anastetuksi B:n aseet. Tähän viittasi todistajana kuullun C:n lausunto. C oli kertonut olleensa huhtikuun 1994 loppupuolella kyyditsemässä autolla A:ta B:n asunnolle. A oli todistajan kertomuksen mukaan sanonut, että asunnossa oli kaksi hirvikivääriä, jotka hän olisi halunnut saada. A oli ilmoittanut C:lle olleensa valmis tappamaan B:n aseet saadakseen, ellei asuntoon olisi tuolloin tullut B:n veljeä. Käräjäoikeus katsoi C:n kertomuksen luotettavaksi, vaikka se joidenkin yksityiskohtien osalta oli ristiriidassa B:n veljen kertomuksen kanssa. Käräjäoikeus totesi, että B:n surmaaminen oli tapahtunut A:n vakaasta harkinnasta aseitten anastamiseksi. Surmaamista oli huomioon ottaen rikokseen johtaneet ja siitä ilmenevät seikat kokonaisuudessaan pidettävä törkeänä.

3) A oli samana päivänä edellä kerrotun teon jälkeen siinä kerrottua väkivaltaista menettelyä käyttäen anastanut B:n asunnosta tämän omistamat metsästyskiväärin ja haulikon sekä muovikassillisen patruunoita, lompakon, siinä olleet ajokortin sekä kolikkorahoja ja B:n autotallista tämän omistaman pakettiauton, jonka hän oli myöhemmin polttanut.

Käräjäoikeus tuomitsi A:n rikoslain 21 luvun 2 §:n 1 momentin ja 31 luvun 2 §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla 2 kohdassa selostetusta murhasta ja 3 kohdassa tarkoitetusta törkeästä ryöstöstä sekä eräistä muista samalla kertaa syyksi luetuista rikoksista elinkaudeksi vankeuteen.

A valitti hovioikeuteen. Hovioikeus lausui 2 kohdan osalta, että A oli myöntänyt murtautuneensa B:n taloon anastaakseen tämän aseita. Lyötyään B:tä käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevin tavoin puukolla A oli anastanut B:n omaisuutta. Myös tämä osoitti, että A oli surmannut B:n tarkoituksenaan anastaa B:n aseita. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Viskaali Huossa esitti mietintönään seuraavaa:

Kohta 2: A oli kertonut lähteneensä noin klo 22 - 23 B:tä tapaamaan tarkoituksenaan kysyä tältä aseita. B:n talon pihalla hän oli havainnut, ettei talossa ollut valoja. Hän oli olettanut B:n olevan poissa. Tuolloin hänen mieleensä oli tullut anastaa B:n aseita. Kun A oli saanut murrettua B:n talon oven auki, B olikin seissyt eteisessä osoittaen A:ta haulikolla. A oli luullut B:n ampuvan hänet. Tällöin puolustuksekseen A oli siirtänyt aseen piipun sivuun ja lyönyt B:tä puukolla. Näyttämättä oli jäänyt, että A:n kertomuksesta ilmenevässä tilanteessa B:n surmaaminen oli tapahtunut A:n vakaasta harkinnasta. Surmaaminen oli lähinnä tapahtunut tilanteen odottamattomasta kehittymisestä. Vaikka A oli murtautunut taloon anastustarkoituksessa, niin tilanteen odottamaton kehittyminen huomioon ottaen oli jäänyt näyttämättä, että A oli surmannut B:n tarkoituksenaan siten saada anastetuksi tämän aseita. Surmaamista ei myöskään ollut pidettävä erityisen törkeänä huomioon ottaen rikokseen johtaneet ja siitä ilmenevät seikat kokonaisuudessaan.

Kohta 3: Näyttämättä oli jäänyt, että A:lla lyödessään B:tä puukolla oli ollut tarkoituksena mahdollistaa anastuksen suorittaminen. Koska A ei siten ollut käyttänyt anastuksessa henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa, hän ei ollut teollaan syyllistynyt törkeään ryöstöön, vaan ainoastaan törkeään varkauteen anastamalla käräjäoikeuden tuomion perustelujen kohdassa 3 kerrotun B:n omaisuuden. Varkautta oli pidettävä törkeänä, koska A oli murtautunut asuttuun asuntoon ja huomioon ottaen kohdassa 2 kerrotut olosuhteet varkaus oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Tämän vuoksi viskaali Huossa esitti, että A rikoslain 21 luvun 1 §:n 1 momentin ja 28 luvun 2 §:n 1 momentin 5 kohdan nojalla tuomitaan kohdan 2 osalta murhan asemesta taposta ja kohdan 3 osalta törkeän ryöstön asemesta törkeästä varkaudesta ja että A:lle määrätään kaikista hänen syykseen luetuista rikoksista yhteinen 10 vuoden vankeusrangaistus, josta rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla oli vähennettävä 2 kuukautta 21 päivää. Muilta osin Huossan mietintö oli hovioikeuden tuomion mukainen.

Hovioikeudenneuvos Pöntinen hyväksyi mietinnön.