Lempäälän nimismiespiirin avustavan ulosottomiehen viransijainen X ulosmittasi 26.1.1995 A:lta hänelle valtiokonttorista maksettavan 21 000 markan korvauksen korkoineen verosaatavien, sakkojen ja pysäköintivirhemaksujen sekä yksityisoikeudellisen saamisen suorittamiseksi.

A valitti lääninhallitukseen ja vaati ulosmittauksen kumoamista. A lausui, että ulosmitattu korvaus oli perustunut Pirkanmaan käräjäoikeuden 29.12.1994 antamaan yksipuoliseen tuomioon, jossa Suomen valtio oli velvoitettu suorittamaan hänelle laittoman vangitsemisen aiheuttamasta kärsimyksestä vahingonkorvausta. Korvaus perustui syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta annettuun lakiin. Ulosottolain 4 luvun 7 §:n 3 momentin mukaan ulosmittaamatta oli jätettävä korvaus, joka suoritettiin kivusta ja särystä. A katsoi, että kärsimyksestä maksettava, kipuun ja särkyyn rinnastettava korvaus ei ulosottolain mukaan ollut ulosmitattavissa.

Valituksen johdosta X:n tilalle tullut avustava ulosottomies Y ja Lempäälän piirin nimismies Z lausuivat, että kyseinen korvaus oli ollut ulosmitattavissa. Heidän mielestään ulosottolain 4 luvun 7 §:n 3 momentissa oli tyhjentävästi lueteltu ne etuudet, joita ei saanut ulosmitata. Niihin ei kuulunut syyttömästi vangitulle tai tuomitulle vapauden menetyksen johdosta valtion varoista maksettavasta korvauksesta annetussa laissa tarkoitettu kärsimyksestä suoritettava korvaus.

Vastauksessaan näihin lausuntoihin A esitti, että lain tekstissä oli selkeästi todettu ulosmittauksen ulkopuolelle jätettäväksi etuudeksi kivusta ja särystä suoritettava korvaus.

Lääninhallitus lausui, että vuoden 1990 alusta voimaan tulleella ulosottolain 4 luvun 7 §:n muutoksella saatettiin ulosottokelpoisiksi palkan tapaan eläkkeet sekä muut palkan, elinkeinotulon tai elatuksen sijaan maksettavat toimeentuloetuudet, jollei niitä ollut laissa kielletty ulosmittaamasta. Pykälän 1 momentin mukaan palkan, eläkkeen tai muun toimeentuloetuuden ulosmittauksen kieltämiseen tarvittiin siten jokaista toimeentuloetuutta koskevaan erikoislakiin nimenomainen ulosoton kieltosäännös. Jollei kieltoa ollut, ulosmittaus oli sallittu.

Saman pykälän 3 momentin mukaan eläke- tai sosiaalilainsäädännön nojalla määrättyyn tarkoitukseen suoritettavaa avustusta ja kustannusten korvausta ei saanut ulosmitata. Tällä perusteella ulosmittaamatta oli jätettävä muun muassa asumistuet, elatustuet, lapsilisät, lasten kodinhoidon tuet, sairaanhoitokustannukset ja äitiysavustukset. Kaikkia edellä mainittuja toimeentuloetuuksia koskeviin erityislakeihin sisältyi erillinen säännös etuuden ulosmittauskiellosta.

Edelleen saman 3 momentin mukaan ulosmittaamatta oli jätettävä myös korvaus kivusta ja särystä. Samana päivänä 11.11.1988, jolloin puheena olevaa ulosottolain 4 luvun 7 §:ää muutettiin, annettiin lait sairausvakuutuslain 69 §:n muuttamisesta (944/88), tapaturmavakuutuslain 63 §:n muuttamisesta (945/88) ja liikennevakuutuslain 22 §:n muuttamisesta (947/88), joihin kaikkiin säännöksiin sisältyi ulosoton kieltomääräys. Esimerkiksi viimeksi mainitun lainkohdan mukaan "korvausta, jota tämän lain tai autovastuulain nojalla suoritetaan kivusta ja särystä, viasta ja muusta pysyvästä haitasta taikka sairaanhoitokustannuksista, hautaamiskustannuksista tai muista henkilövahingoista aiheutuneista kustannuksista, ei saa ulosmitata".

Tämän mukaisesti oli katsottava, että ulosottolain 4 luvun 7 §:n 3 momentin mukainen ulosmittauskielto koski, paitsi sosiaalilainsäädännön nojalla määrätarkoitukseen myönnettäviä avustuksia ja tukia, sellaisia useimmiten tapaturmaisesta henkilövahingosta aiheutuvasta kivusta ja särystä sekä vastaavanlaisista muista haitoista ja vahingoista maksettavia korvauksia, joista lisäksi korvausta koskevaan erityislakiin sisältyi nimenomainen ulosmittauskielto.

Valituksenalainen ulosmitattu saatava oli perustunut syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta annettuun lakiin (422/74), jossa ei ollut säädetty ulosmittauskieltoa. Lääninhallitus katsoi, ettei valituksessa tarkoitettu korvaus kärsimyksestä muutoinkaan ollut sellainen kipuun ja särkyyn rinnastettava korvaus, joka tulisi jättää ulosmittaamatta.

Oikeusministeriö oli yleiskirjeellään 5/1989/1.12.1989 antanut ulosottoasetuksen 27 §:n nojalla puheena olevaa ulosottolain 4 luvun 7 §:ää koskevat soveltamisohjeet. Noissa ohjeissa ulosottokelpoisiin toimeentuloetuuksiin oli myös luettu mainitun lain 422/74 sekä vahingonkorvauslain (412/74) perusteella henkilövahingosta maksettavat vahingonkorvaukset.

Näillä perusteilla lääninhallitus hylkäsi valituksen.

A valitti hovioikeuteen ja toisti vaatimuksensa ulosmittauksen kumoamisesta.

Hovioikeus lausui, että lääninhallitus oli perustellessaan kärsimyksestä maksettavaksi tuomitun vahingonkorvauksen ulosmittauskelpoisuutta viitannut oikeusministeriön yleiskirjeellään 5/1989 antamiin ulosottolain 4 luvun 7 §:n soveltamisohjeisiin. Niissä oli ulosmittauskelpoisiin toimeentuloetuuksiin luettu kuuluviksi myös vahingonkorvauslain ja syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta annetun lain perusteella henkilövahingosta maksettavat vahingonkorvaukset. Hovioikeus totesi, että lääninhallituksen päätöksessä tarkoitettuun yleiskirjeeseen sisältyvä, edellä kerrottu lausuma tarkoitti noiden lakien nojalla tulojen ja elatuksen vähentymisestä maksettavia korvauksia. Tuosta lausumasta ei voitu tehdä johtopäätöksiä syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista hyvityksenä kärsimyksestä maksettavan korvauksen ulosmittauskelpoisuudesta.

Muutoin lääninhallituksen mainitsemat perusteet hyväksyen hovioikeus pysytti lääninhallituksen päätöksen lopputuloksen.

Esittelijän mietintö oli seuraava:

Ulosottolain 4 luvun 7 §:n 3 momentin mukaan eläketai sosiaalilainsäädännön nojalla määrättyyn tarkoitukseen suoritettavaa avustusta tai kustannusten korvausta ei saa ulosmitata. Ulosmittaamatta on jätettävä myös korvaus, joka suoritetaan kivusta ja särystä, viasta tai muusta pysyvästä haitasta taikka sairaanhoitokustannuksista, hautauskustannuksista tai muista henkilövahingoista aiheutuneista kustannuksista. Sen sijaan lainkohdassa ei nimenomaisesti kielletä ulosmittaamasta kärsimyksestä suoritettavaa korvausta.

Edellä kerrottu säännös liittyy ulosottolainsäädännön muutokseen, jolla eläkkeet ja eräät muut toimeentuloetuudet saatettiin ulosmittauskelpoisiksi. Säännöstä koskevassa hallituksen esityksessä nro 4/88 on useassa kohdassa tuotu esiin periaate, että aineettomasta vahingosta suoritettava korvaus olisi ulosmittauskelvotonta (esitys s. 6, 7 ja 10). Esityksen mukaan tällaisia ulosmittauskelvottomia korvauksia ovat muun muassa tapaturmavakuutuslain nojalla suoritettava haittaraha sekä vahingonkorvauslain tai liikennevakuutuslain nojalla suoritettava korvaus kivusta ja särystä sekä viasta tai muusta pysyvästä haitasta. Esityksen mukaan kysymyksessä olevien korvausten ulosmittauksesta säädettäisiin selvyyden vuoksi myös eräissä uudistuksen piiriin kuuluvissa keskeisissä laeissa. Näin ollen siitä, että lakiin syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapaudenmenetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta ei ole lisätty ulosmittauskelvottomuutta koskevaa säännöstä, ei voida päätellä, että ulosottolain 4 luvun 7 §:n 3 momentti ei koskisi myös tämän lain nojalla maksettavia korvauksia. Hallituksen esityksen perustelut tukevat kantaa, jonka mukaan korvaus aineettomasta vahingosta, joka on aiheutunut henkilökohtaisen koskemattomuuden loukkaamisesta, on aina jätettävä ulosmittaamatta. Syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapaudenmenetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta annetun lain mukaan A:lle aineettomana vahinkona pidettävästä kärsimyksestä maksettavaksi tuomittua korvausta ei näin ollen olisi saanut ulosmitata. Näillä perusteilla hovioikeus katsonee, ettei valitusta ole heti hylättävä ja päättänee pyytää ulosmittausvelkojilta vastauksen.

Eri mieltä ollut jäsen hyväksyi mietinnön. Äänestyksen tulokseen nähden velvollisena ottamaan kantaa itse asiaan hän oli samaa mieltä kuin enemmistö.